keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Aprillikoiria

Vanhempi kuva, lieneekö vuodelta 2011.
Meilläpäin aprillipäivä on ollut varsinainen ilon päivä.
Seitsemän vuotta sitten syntyi Minttu, maailman paras opettaja ja ensimmäinen oma koira. Myöhemmin Mintusta on tullut kuuden ihanan pennun äiti, ja sillä on kolme pentueellista lapsenlapsia. Minttu on kaikkea sitä mitä siltä toivoin ja vähän enemmänkin: en nimittäin todellakaan uskonut ensimmäistä shelttiä hankkiessani, että "isona" minusta tulisi kasvattaja, aktiivinen kilpailija ja kaupan päälle vielä kouluttajakin! Kaikesta tästä saan kiittää maailman parasta Minttua.

Viime vuonna tämän samaisen päivän iltana jännitimme pentulaatikon äärellä Teemon syntymää. Ensimmäinen ja ainoa Agarwaen-tiimin urosjäsen putkahti maailmaan vielä ennen vuorokauden vaihtumista ehtien näin aprillipäiväksi meitä ilahduttamaan!
Ihanainen Päy on kasvanut komeaksi nuorukaiseksi ja pohjustellut kovasti harrastusjuttuja Katjan kanssa. Innolla odotan, mitä Teemon toinen vuosi tuo tullessaan. Terveystarkit ainakin, niitä mietitään lisää sitten kesällä.

Paljon onnea ihanat merlet! Toivottavasti on vielä monta monituista ihanaa vuotta edessä.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Aurinkoenergiaa


Auringon myötä perässävedettävästä kaljusheltistä on muotoutunut energinen, joka paikkaan häntä tötteröllä viuhtova hassuttelija. Tätä uutta olomuotoa kutsumme kotoisasti Hullu-Matiksi.
Hullu-Mati juoksuttaa muuta laumaa hankiaisilla, touhuaa itsekseen keppien kanssa ja keulii tokokentällä. Hullu-Mati riistäytyy lapasesta agilitytreeneissä ja lipeää otteestani kuin saippuapala. Viime tiistaina Hullu-Mati sinkosi putkesta suoraan A-esteelle, vaikka olin itse menossa toiseen suuntaan, ja hyppäsi ylösmenokontaktin yli. Samainen yksilö oli torstaisissa rallytokotreeneissä niin liekeissä, että suoritti jokaiseen liikkeeseen jonkun ekstakeulimisen, kierimisen tai haukahduksen. Toisella kierroksella se jaksoi jo hieman keskittyä tekemiseen, mutta luulen meidän tarvitsevan vielä hieman treeniä ennen kuin voin hyvillä mielin viedä sen kilpailemaan ihan oikeisiin rallykisoihin.

Todettakoon kuitenkin, että tämä uusi, hieman kreisimpi mummosheltti on huippuhauska. Se intoutuu treeneistä aivan eri tavalla, ja jaksaisi tehdä vaikka miten paljon toistoja. Huraa pentuloma!
Agilitykuviotkin alkavat palautua mieleen, ja vaikka esimerkiksi sivuttaiselle hypylle irtoaminen oli vielä pari viikkoa sitten täysin hepreaa Mintulle, muistaa se nyt jälleen, mitä siellä radalla oikeasti pitäisi tehdä. Iltaisin koko päivän ympäriinsä pärissyt pikkukoira kiepahtaa ensin kippuralle jalkoihini sohvalle, ja sen jälkeen asettuu mukavasti sänkyyn tyynyn päälle.
Sellainen on Minttu.


Pienoiskoira Meela sen sijaan on pysynyt tasaisen varmana suorittajana. Agilityä olemme treenanneet kovin vähän, sillä oma keskittymiseni on ollut melko pitkälti kouluttamisessa ja ryhmätreeneissä ei oikein saa mitään aikaiseksi. Sen sijaan olemme tokoilleet, onhan tässä keväisiä kilpailujakin tiedossa lähitulevaisuudessa.

Terävän shelttini kanssa olen keskittynyt tokotreeneissä lähinnä häiriöiden sietoon. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun koira on kokeessa mennyt johonkin häiriöansaan. Se on palauttanut minulle omituisen karvatupon noutokapulan vierestä, tiltannut kaukoissa koska takaa kuuluu ääniä ja muuta sellaista pientä ja inhottavaa. Viime lauantain aamutreeneissä keskityimmekin nimenomaan näihin tilanteisiin.
Teimme kaukokäskyjä liikkurin ja yleishäirikön avustuksella. Ovea paukuteltiin, kuului niiskutusta, yskintää, valekäskyjä, maan taputtelua ja muuta sellaista. Tilanne oli vaikea, mutta Meela pystyi tsemppaamaan loppua kohti. 
Toisena liikkeenä oli jäävä seisominen, johon saimme niin ikään liikkurin ja häirikön. Seuraamisessa koiran edestä käveltiin, taputettiin, kutsuttiin - ei mitään vaikutusta. Seisomisessa häiriö näkyi siinä, että hieman paineessa Meela ennakoi perusasennon. No eipä mitään, vaan keskityin palkkaamaan ihan vaan sitä seisomisen kestoa. Lopuksi heitin vielä noutokapulan paikkaan, jossa oli yksi nenäliina mytättynä maassa, ja vaikka Meela huomasikin nenäliinan, nosti se kapulan epäröimättä.
Hyvä pikkukoira!

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Miniloma


Pitkät työviikot ampumakisojen parissa palkittiin, nimittäin sain viettää huikean neljän päivän viikonlopun! Ensin olin hieman huolissani siitä, miten saisin päiväni täytettyä mielekkäällä tekemisellä kotikulmilla, mutta kuten arvata saattaa, riitti menoa ja meininkiä lopulta vallan mainiosti yhden loman tarpeiksi.

Torstaina aloittelimme aamua treenaamalla colliekavereiden kanssa vähän agilityä hallilla. Omat koirani tosin saivat lähinnä muistella kontakteja (Minttu arpoo kontaktipaikkaa, vaikka pysähtyminen alkaa olla nyt oikeasti hyvin hallussa) ja treenata kepittelyä päin seinää.
Harjoitukset sujuivat mainiosti, ja lähdimmekin liki suoraan treeneistä vielä kiertämään jäälenkkiä Nooran kanssa. Päätimme kävellä takaisin hiekkateitä pitkin, mikä oli suuren luokan virhe. Kaikki neljä koiraa olivat naamaansa myöten ravassa, eikä tilanne antanut kovinkaan paljon vaihtoehtoja: koirapyykille. Pyykkäysoperaation jälkeen koko kylpyhuone lainehti hiekkaa, joten kuurasin sen huolellisesti puhtoiseksi. Tässä vaiheessa koirat tietysti olivat ehtineet karistaa viimeiset hiemanjämänsä pitkin muuta asuntoa, joten ei kun imuri käteen ja siivoilemaan.
Kun koko operaatio oli suoritettu, olikin jo niin myöhä, että saatoin hyvillä mielin kaivautua sohvalle katsomaan sarjoja!

Perjantaina taas aamupäivätreffasimme hallilla Anniinan ja Adyan tokotreenien merkeissä.
Minttu teki superhienon piilopaikkiksen ja keskittyi nätisti Adyan treenatessa hallilla. Tunnarin sen tosin on taas unohtanut ihan totaalisesti, joten joudun palaamaan piilotteluvaiheeseen taas kerran.

Meelan treenit menivät myös nappiin: se teki superhienoja ruutuja uusilla tötsillä, ja loisti etenkin tunnaria tehdessä. Anniina laittoi väärät käsin, eikä Meela häiriintynyt hajuista ollenkaan vaan palautti oman. Lisäksi sille tehtiin tunnaritorni, jolla pikkusheltti malttoi työskennellä ihan huipputarkasti. Ihanaa!
Hyvät tokotreenit palkittiin vielä rennolla parituntisella tutulla jäälenkillä, ja talo oli taas kerran täynnänsä mukavan rauhallisia koiria.

Viikonlopuksi reissasin Meelan kanssa Kuopioon kisaamaan vähän agilityä. ACElla oli huippuhauskat Disco 80's-teemakisat, joista ei kyllä tunnelmaa ja hassuja asuja puuttunut! Ihastelinkin kisapaikalla, että ei ole kyllä ihan hetkeen tullut kisailtua näin hyväntuulisissa meiningeissä.

Juostavat radat olivat hyvin suoraviivaista luukutusta, joten nollia kisoissa tahkottiin melkoisella tahdilla. Meidän kohdallemme nämä nollat tosin eivät osuneet, vaan molemmilla radoilla tapahtui aina jotakin.
A-radalla oma valssini oli liian paikoillaan pyörivä ja ohjasi Meelan väärin kepeille, mutta lopullisesti kisa hyllytettiin, kun pikkukoira tuli läpi A-esteeltä. Tämä oli kyllä hieno: Meela pysähtyi aivan A:n eteen seisomaan, kaikki neljä tassua tukevasti maan kamaralla. Ei tainnut olla meidän 2o2o-kontaktien kriteeri se. Ei kun uusimaan.
B-radalla alas tuli kolmannen hypyn rima, ja lisäksi Meela kääntyi jostain syystä jo pitkältä putkesta takaisinpäin. Ihme aivopieru! Sitten loppui minun ohjaamiseni ja haettiin vielä yksi esteen ohijuoksu. Hienot 15 virhepistettä, voi jippii.
No, eipä tarvitse arpoa että mihin radoille koiran pääsiäiskisoihin ilmoittaisi.

Kisojen jälkeen ajelimme ystäväni luokse muutaman kilometrin päähän syömään ja viettämään iltaa. Jännitin vierailua hieman etukäteen, sillä taloudessa asuu kaksi kissaa, eikä Meela ole koskaan tainnut nähdä kissoja läheltä. Meela kuitenkin suhtautui kissoihin tyynen välinpitämättömästi, mutta toinen kissa ei antanut pienelle sheltille hetken rauhaa, vaan halusi haastaa riitaa ja pelotella. Siispä eristimmekin kissat ja koiran lopulta kokonaan, kun kurja kissaeläin ei ottanut uskoakseen että koira saa vierailla talossa ihan kaikessa rauhassa!

Näillä eväillä lähdetään taas uuteen viikkoon. Kaikista suunnitelmistani huolimatta jätin ilmoittamatta Meelan Kuopion kisoihin ensi viikonlopulle, joten seuraavan kerran juostaan ratoja vasta pääsiäisenä.
Minttu ei vieläkään ole siinä kuosissa, että sitä voisi ilmoitella kisaamaan. Medirimat ovat aika iso harppaus, ja toivonkin että pääsiäisenä kisapaikalle saataisiin tarvittava määrä tuomareita tuomitsemaan mummokoirani lopullisesti minikokoiseksi.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Temppuhaaste

Paikka ja hyppy-blogi tarjoili hauskan temppuhaasteen. Vapaapäivän kunniaksi päätin videoida muutaman Mintun tempuista.


Voin kertoa, että sukkatemppu on ihan Mintun lemppari. Se tykkää noutaa ja ottaa erilaisia asioita suuhun nyt, kun sen on kerran sille huolella opettanut. Niinpä se aina ensimmäisenä naksutteluhetkissämme tarjoilee ties mitä lahkeesta repimisiä ja muuta, ennen kuin jaksaa oikeasti keskittyä siihen mitä siltä pyydetään.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Pikkukoirat harrastavat agilityä, isompi koira täyttää 11 vuotta


Jos satunnaiset kamerantyhjennykset ja muut sälät shelttieläimistä kiinnostavat, niin meidät löytää nykyään myös Instagramista.Vaikka ensin kirosin koko palvelun alimpaan mahdolliseen rakoseen, on sinne jostain syystä tullut spämmäiltyä kuvia tahdissa kuva per päivä. Oho hups.

Sunnuntaina olin Pärnävaaralla asemissa kello 9.00, nimittäin kovin ystävällismieliset lieksalaiset olivat pyytäneet minut ja Meelan kanssaan treenaamaan! Treenejä tuli kouluttelemaan Henna, jonka omat koirat ovat kisakentillä kovin hyvin koulutettuja ja irtoavia eläimiä.
Tehtiin pohjoisen kisoissa ollutta kilparataa, jossa olikin vääntöä, kääntöä ja juoksua riittämiin sunnuntaiaamun tarpeiksi.



Kakkoshypylle otin Meelan pakkovalssilla. Nelonen ja A olivat meillä hieman eri kulmassa, sillä kentällä tuli pituus vastaan. Meidän versioomme sopi neloshypylle mainiosti saksalainen tai backlap, jos halusi laittaa koiran irtoamaan itsenäisesti A:lle. 6 putki oli hieman lähempänä, mikä mahdollisti leijeröinnin. Putkeen Meela sujahti pakkovalssilla, ja tiukasti jarruttaen kääntyi ensimmäisellä kierroksella hyvin seiskahypylle. Toisella kierroksella pieni sheltti sai jonkun keskisormikohtauksen, ja kaahasi sen suuremmin kyselemättä jatkuvasti nappaamaan tuon hypyn numero 11 matkaan, vaikka jarrukäskyt tulivat ajoissa ja olin tosissani ottamassa sitä vastaan putkelta. Samanlaisen aivopierun se sai viime viikon keppitreeneissä, kun samaa kohtaa tehtiin toisella kierroksella. Mikähän juttu tämä nyt on?

No kuitenkin, seiskalta sai luukuttaa lujaa eteenpäin ja koira irtosi 9 putkelle hienosti niin, että ehdin tulle tekemään persjättöä 10 taakse kevyesti. 11 hyppy pyöräytettään kauemman siivekkeen kautta ja siihen tehtiin joko saksalainen tai ihan vaan päällejuoksu. 12 hypylle kokeiltiin sekä viskiä että ihan vaan koiran kuljetusta, ja jälkimmäisellä kuulema pieni sheltti kaarsi hypyn kauniimmin. Sen jälkeinen elämä olikin melko pitkälti vaan luukutusta, 16 hypylle piti muistaa käydä ohjaamassa (kappas!) ja 17 putkeen linjautui nätisti, 18 päähän pakkovalssia ja sitten vaan juostiin hirveällä kiireellä maaliin.

Meela sai kovasti kehuja sähäkkyydestään ja irtoilevaisuudestaan. Jes, irtoamistreenit ovat siis tuottaneet tulosta! Kokeiltiin toisella kierroksella mm. japanilaisen turaamista 11-12 väliin, mutta se oli ihan huono. Lisäksi Meela teki A:lle etenemisiä sillä backlapilla ja leijeröintejä.

Kameran pyysin mukaan vasta toiselle kierrokselle, ja meno on hieman väsynyttä jo ensimmäisen kymppiminsan setin jälkeen.
Huomioitavaa on myös, että kutoshypyn jälkeinen elämä oli oikeasti kakkoskierroksella niin vaikeaa, että piti jäädä ihan tosissaan odottamaan koiraa ja vaatimaan sitä mukaan, että se ei käynyt hyppelemässä omia reittejään. Ensimmäisellä kierroksella oma liike oli niiiin paljon parempi.

Treenit oli kuitenkin huippukiva aloitus aamuun, suuret kiitokset vaan mukaan pääsystä ja Hennalle kouluttamisesta! Harrastelun jälkeen oli hyvä siirtyä duunihommiin ampumahiihdon pariin taas yhdeksi iltapäiväksi. Huh.


Maanantaina käväisin shelttitrion kanssa Joan mölleissä kokeilemassa, miten rata kulkee.
Suurta menestystä emme kisakarkeloista saavuttaneet, sillä oma jalka ei oikein noussut, oli kylmä, koirat ihmettelivät yhtä nimenomaista putkea todella paljon ja Meela jäi juoksemaan rallia toiseen putkeen. Edellämainittu kuitenkin teki superhienoja kontakteja joista se sai paljon ruokaa, Minttu kohahdutti yleisöä tekemällä nollarataa niin pitkään kunnes huusin sen hyllyttämään suorituksensa ennen A-estettä (joka ei kuulu vieläkään treeniohjelmaamme). Myrn rallatteli vauvojen, vanhusten ja vaivaisten koirien putkiralliluokassa kuitenkin voittoon, ja sai siitä palkkioksi uuden treenilelun ja ohjaajalle suklaata. Hyvä Myrn!

Tänään Timi täyttää yksitoista vuotta.
Vanhuskoiran synttäreiden kunniaksi käymme koirien kanssa Utrassa syömässä kakkua, pitämässä seuraa harmaanaamaisella Timantille ja antamassa sille oman BOT-loimen synttärilahjaksi. Viime talvena ikä nimittäin alkoi jo näkyä veteraanin askelluksessa, ja se paleli pakkaslenkeillä ja veti itseään jumiin rallattelun jälkeen.
Toivottavasti uusi takki tuo avun ensi talven pakkasille.


Timi viime kesänä.