tiistai 31. toukokuuta 2016

Toukopuuhia

Meela sunnuntain kisoissa. Kuva: Roosa Tykkyläinen
Toukokuu meni ohi ihan huomaamatta. Treenattiin paljon aksaa, oli ohjattuja treenejä SM-joukkueen ja valmennusryhmän kanssa. Seuraavat pari viikkoa tehdään pelkkää täsmätreeniä arvokisoja varten: Mintulle kontakteja ja Meelan kanssa ohjattuja treenejä.
Minttu pääsee edustamaan seuran minijoukkueeseen, jossa Meela on mukana varakoirana. Mintulla on myös yksilönollat kasassa, Meelalta puuttuu yksi aginolla, jota yritetään vielä ensi sunnuntaina Varkaudessa. Meelan kanssa minulla olisi pelkkiä hyppynollia yhden sm-kisan tarpeiksi, mutta aksanollaa vaan ei tule sitten millään! En tiedä miksi, koska ei se ongelma meidän kohdalla ole kyllä todellakaan niissä kontakteissa. Ehkä noi hypärit on vaan niin soljuvampia!


Minttu BIS2 Kuva: Milja Honkanen
Viime keskiviikkona käytiin merlejen ja Gislin kanssa mätsärissä. Gisli on pari kertaa käynyt Annan kanssa mätsärikehässä, mutta koska minä todennäköisesti vien sitä aikuisena kehiin, olen ottanut asiakseni treenata sen kanssa näyttelyitä. Gisli sai sinisen nauhan murjotettuaan tuomarille, eikä sitten sijoittunut enää jatkokehässä.

Meela sen sijaan esiintyi hetkellisestä kaatosateesta huolimatta kiltisti, ja sai paristaan punaisen nauhan. Parina ollut seuratoveri, Uljas-sprinkku, voittikin sitten sinisten BIS-kehän, joten kovin oli tasaväkisen hyvin esiintyvä kaksikko kyseessä! Punaisten kehässä Meela jaksoi myöskin esiintyä kauniisti ja sijoittui siellä toiseksi.

Minttu oli veteraanikehässä, ja oli taas ihan villi. Se yritti tökkiä lahkeeseen, laukkailla ja haukkua. Minua nauratti, ja yllätys yllätys parina ollut brassi sitten veikin voiton parista. Sinisten veteraanien kehässä Minttu sitten vähän jo tsemppasikin, ja meni voittamaan koko kisan. Pääsimme siis BIS-kehään, jossa jo vähän itsekin skarppasin esittämistäni ja vaadin koiraa oikeasti muistamaan, mitä oltiin tekemässä. BIS-kisassa Minttu sijoittui toiseksi. Sen kanssa pitää ehkä käydä vähän treenailemassa, jos joskus aion kehdata viralliseen veteraanikehään. Onhan tuollainen töttöröö tutturuu-asenteella päristelevä merle-eläin vähän pölö ilmestys.




Meela näyttelyssä. Kuva: Anni Rask
Syy mätsärikäyntiin oli oikeastaan lauantain ohjelmassa: Meela osallistui Joensuun näyttelyyn. Yleensä käyn näyttelyissä Annan kanssa, tai ainakin Anna yleensä auttaa minua pakkaamaan kaikki tavarat valmiiksi. Nyt olin paikalla yksin, ja urheasti pakkasin myös näyttelyromppeet ihan itse. Ei olisi kannattanut: näyttelypaikan portilla tarjosin numerolapun sijaan vanhaa laskua, jonka olin napannut mukaan keittiön pöydältä. Onneksi päästiin sisään, ja infosta sai uuden numeronkin!
Seuraavaksi parkkeerasin itseni kehän laidalle huomatakseni, että mukaan ottamassani epämääräisessä kasassa näyttelyremmejä oli tasan kaksi hihnaa: ohut, hieman rikkonainen nylonhina joka voisi vaikka katketa, sekä Mintun näyttelysetti. Mintun setti on niin pieni, ettei panta mahdu Meelan kaulaan. Ei kun siis shoppailemaan! Ensimmäisestä kojusta löytyikin kelvollinen, mutta varsin hintava näyttelysetti.

Vitsailin keskiviikon mätsärissä, että Meelalla on varmaan suunnitteilla huikea juoni, jossa se perseilee oikeana näyttelypäivänä ihan miten sattuu, kun kerran käyttäytyi mätsärissä niin kauniisti. Miten oikeassa olinkaan! Meela kyllä jaksoi odottaa kiltisti vuoroaan, olla pöydällä ja seistä pönöttää, mutta edes-takaisin liikkuessa se hyppi ilmaan, tarrasi lahkeeseeni ja oli muutenkin ihan holtiton. Onneksi tuomari antoi meille toisen mahdollisuuden, ja laittoi Meelan tekemään liikkeet vielä uudelleen. Uusintakierros meni sentään jo paremmin.

Ruotsista paikalle saapunut Johnny Anderson jakoi paljon keltaista korttia ja säästeliäästi erinomaista. Meela sai kuitenkin monen muun sievän merlen kanssa sen ERIn, ja pääsi näin ollen kilpailuluokkaan koettamaan onneaan. Meidät kuitenkin käteltiin pois kehästä, ja näin ollen sen suurempi menestys jäi saamatta.

Tuomarin mieleen Meela oli himpun pitkä, mutta hyvin kulmautunut ja hienosti liikkuva ja soma yksilö. Noottia tuli myös hännän kannosta ja pyöreistä silmistä - veikkaisin erityisesti tuon ensiksi mainitun häirinneen kaikkein eniten.

Oman kehän jälkeen käväisin vielä esittämässä Annin Lennu-nahkan kasvattajaryhmässä, ja sitten kohti kotia lenkittämään kaikki koirat. Ilta meni mukavasti grillaillessa ja kavereiden kanssa Pinna-bortsun hyppyvaliokakkua nautiskellen.

Kuva: Roosa Tykkyläinen
Kuva: Roosa Tykkykäinen
Sunnuntaina osallistuin molempien merlejen kanssa kotikisoihin! Sää oli valtavan helteinen, ja suosiolla raahasinkin koirien häkit viileään halliin. Minttu sai kilpailla kaksi agilityrataa, Meela puolestaan kaikki neljä tarjolla ollutta, joista kaksi oli sitten hyppyratoja.
Kuuma keli oli etenkin Mintulle tosi raskas, ja se ei olisi kahta rataa enempää jaksanut tuossa kelissä tehdäkään.

A-Agilityradalla Minttu teki nollan ja sijoittui toiseksi. Meelan kanssa taas meni pitkään todella hienosti ja varmasti, kunnes työnsin sen takaakiertoon aivan liian lepsusti ja väärin päinhän se sitten sen hypyn hyppäsi. Suuri harmi, koska kaikki toimi vaikeista kepeistä aina kontakteihin saakka!

B-agilityradalla olin taas Mintun kanssa vähän lepsu, ja se ohitti yhden hypyn ja otti näin ollen hylätyn. Minttu myös porsasteli A:n kontaktin, ja koska minulla meni hetken aikaa miettiä että mitä pitikään tällaisissa tilanteissa tehdä, paineli se jo putkeen ja palkkasi näin itsensä. Jatkettiin sitten loppuun, koska vahinko oli jo tapahtunut.
Meela puolestaan teki taas huikean hyvää rataa, kunnes karkasi loppuvaiheilla ylimääräisen kerran puomille ja teki hylätyn suorituksen. Olin kuitenkin iloinen hyvästä radasta, eikä hyllykään haitannut: seuratoverimme Rommel valioitui voittonollalla, ja sen Rommel oli totisesti viimein ansainnut!

C-hypärille lähdettiin Meelan kanssa hirveän varmalla suorituksella. Meela tosin kävi jotenkin todella kuumana, Anna kertoi sen murisseen ihan superkovaa putkissa mentäessä. Ei siis ihmekään, että kepeille pakkovalssi oli ihan liikaa: Meela tuli käsille, hyppi minua vasten, räksytti ja tilttasi ihan kokonaan. Kun lopulta sain sen kepeille, kääntyi se vikasta keppivälistä väärään suuntaan ja tuli taas huutamaan minulle. Totesin, että sylikyydillä maaliin kyllä nyt.

D-hypäriltä Meela puolestaan teki nollan. Tämä oli hurjan hauska, sillä olin koko ajan itse vähän ulapalla, enkä todellakaan tiennyt, mitä siellä radalla aina tapahtui. Painettiin vaan menemään, ja nolla se sitten ilmeisesti oli kuin olikin.
Kaverit olivat ottaneet videonkin siinä toivossa, että Meela taas tilttaisi ja voitaisiin myöhemmin nauraa videolle yhdessä. Tuotimme kuulema pettymyksen, pyh!
Vähän huonolla ohjauksella tultiin sitten toisiksi, mutta hei - kepit oli ihan superhienot, ja Meela irtosi loppusuoralle hyvin!

Kisojen jälkeen koirat olivat ihan poikki, eikä ihmekään. Nukuttiin yhdessä parin tunnin päikkärit, että jaksoi taas illalla käydä vielä vähäsen kävelemässä.
Tämä viikko otetaan kevyesti treenin osalta, ja sunnuntaina yritetään taas tosissaan Meelan kanssa sitä viimeistä aginollaa. Toivottavasti on poutaisa, mutta viileä keli!


Kuva: Roosa Tykkyläinen

Kuva: Roosa Tykkyläinen

Kuva: Roosa Tykkyläinen

Viimeinen bonuskuva Islasta! Se on aivan kamalan söpö tässä! Kuva: Roosa Tykkyläinen

lauantai 7. toukokuuta 2016

Tokokoulutus


Kerrankin sattui niin hyvin, että minulla ei ollut mitään suunnitelmia samana päivänä kun kotiseuramme PoKS järjesti tokokoulutusta. Ihan parasta! Olen missannut ehkä neljä aiempaa valkkua ihan vaan siksi, että olen ollut rämpimässä jossain agilitykisoissa.
Tänään kuitenkin osallistuin Meelan kanssa Marianne Forselin tokokoulutukseen, ja sepäs olikin kertakaikkisen kiva koulutus se.

Tokokoulutuksissa käyminen ei kuitenkaan selvästi ole minun lajini. Agility on hektistä ja nopeaa. Se on seitsemän minuuttia treeniaikaa ja ulos. Koko ajan saat olla lämppäämässä, jäähkäämässä, treenaamassa tai ehkä jopa kuvaamassa kaverin treenejä. Tokokoulutuksen seuraaminen muistuttaa vähän opiskelua, kun kuunnellaan kouluttajaa ja katsotaan kun muut vetää puolen tunnin settejä. Hyviä vinkkejä sieltä saa omiinkin treeneihin, mutta en oikeastaan koskaan ole ollut luento-opiskelutyyppiä. Meinasi tulla tylsää, kylmä, nälkä, voisko tehdä jotain, hei mitä on tapahtunut facebookissa. Onneksi yksilöjuttujen jälkeen tehtiin kimppatreenejä, niin pääsi itsekin liikkumaan!

Meidän vuorollamme olin ajatellut treenaavani minusta poispäin suuntautuvia liikkeitä, koska niissä Meela helposti haukkuu. Ihan ensimmäiseksi otettiin merkin kiertoa, jossa Meelasta sai helposti esiin sen suurimman ongelman: se ei ole tarpeeksi tarkkana siitä, mihin pitää olla menossa ja haukkuu koska ei tajua mitä piti tehdä. Harjoiteltiin kiertoa siten, että minä ja koira liikuttiin ympäri hallia ja Marianne siirsi tötsää aina eri paikkoihin ja Meelan piti oikeasti keskittyä siihen että se tietää missä kartio on. Meela kiersi hienosti ja oli ihan koko ajan hiljaakin! Nämä oli hyviä treenejä, ja teemme niitä siis lisää.

Seuraavaksi halusin harjoitella liikeiden välejä, koska ne ovat toinen kohta jossa Meela aina haukkuu jos pääsee herpaantumaan liiaksi. Liikkeiden välit on myös siitä hauska treenikohde, että olen blogeista lukenut miten niitä pitää harjoitella, mutten oikeastaan ole tiennyt miten. Olen itse järkeillyt, että treeni varmaan toteutetaan palkkaamalla koira aina paikasta toiseen siirryttäessä, mikä sitten olikin ihan oikein. Tehtiin muutamia liikkuroituja juttuja, ja Meela sai palkkaa siirtymistä. Näitäkin pitäisi jaksaa treenata lisää.

Kolmantena juttuna otettiin kaukojen seiso-istu -vaihtoa, joka on jotenkin tosi vaikea. Hyvänä uutena ideana tuli ottaa istuminen luopumisen kautta siten, että ihan vaan pidän namia esillä Meelan naaman edessä ja käsken sen istumaan. Tällöin Meela istui hienosti takajaloilleen ja sen ajatus oli selvästi taaksepäin. Mitenpä tuollaistakaan ei itse ole tajunnut! Täysin samaa metodia olen käyttänyt seiso-maahan -vaihdoissa, mutta jotenkin istumiseen soveltaminen ei ole käynyt pienessä mielessäkään. Hupsua.

Ehdittiin vielä pikainen seuruu heittää loppuun. Kuulema Meela tekee teknisesti tosi kivaa seuraamista, ja ainoa mitä oikeastaan nyt tarvitsee viilata on kontaktin pysyminen. Treenit lopetettiin häiriökontaktiharjoituksiin, joissa Meelan täytyi pitää kontaktia seuraa-käskyllä, vaikka sitä miten häiriköitiin ja hetsattiin tekemään virheitä.

Pienen tauon jälkeen tehtiin ryhmissä vielä paikalla istuminen ja piilopaikkis. Meela oli ainoa avo/voi-koira, joka kesti paikkiksen ilman että meni lonkalleen. Paikkis on vakava asia, tietää Meela.

Kun kaikki olivat tehneet yksilöjutut, tehtiin vielä häiriötreenejä kimpassa. Harjoituksia tehtiin ringissä siten, että ensin koirat olivat perusasennossa ja niiden tehtävänä oli pitää kontaktia, vaikka Marianne häiriköi parhaansa mukaan. Sitten niiden tuli pysyä istumassa ja makuulla häiriöistä huolimatta, ja lopulta vielä tehtiin perinteistä pujottelua maassa olevien koirien ympäri. Harjoiteltiin myös yksi kerrallaan kaukokäskyjä niin, että koirat olivat sisäringissä ja ohjaajat ulkoreunalla. Ihan lopuksi tehtiin vielä luoksarit niin, että muut koirakot olivat treenailemassa häiriönä ja ihmisiä pyöri koiran ja ohjaajan välissä ihan kiitettävä määrä. Ei haitannut Meelaa.
Häiriötreenit on kivoja, etenkin näin kimpassa!

Huikean pitkän tokopäivän jälkeen oli taas pää täynnä uusia ideoita treeneihin ja koirakin huolella väsytetty. Hyvin meni siis! Toivotaan, että tämän koulutuksen tuoma innostus kantaisi läpi kesän ja saisin treenattua eläimeni kisakuosiin syksyksi.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Kevät


Viikko sitten lauantaina minä tanssin häitä Helsingissä ja Anna kilpaili aikuisten shelttien kanssa rallytokoa. Sillä reissulla Meela ja Minttu saivat RTK1-tittelit ja Myrn RTK2-maininnan nimensä eteen. Kyllä vain on kätevä tuollainen kennelhenkilö, jolle voit vain iskeä koirat käteen, ja titteleitä ropisee samalla kun itse nautiskelee hääkakusta muutaman sadan kilometrin päässä kotoa.
Annan kertomuksen kisareissusta voit lukea täältä.

Tämän viikon lauantaina oli taas agilitykisat, tällä kertaa Kuopiossa. Viikon kenraaliharjoitukset eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan: koutsilta tuli kotiläksyksi edes yrittää selviytyä radasta kerran kunnolla läpi. Mutta hei, paska kenraali ja loistava esiintyminen, eikös sitä niin sanota!

Radat kautta linjan tuntuivat Meelan kanssa hyviltä. Se oli kiltisti kuulolla, mutta irtosi totuttuun tapaan esteille eikä meillä oikeastaan ollut kovin suuria yhteyskatkoksia. Oli rento ja hyvä mieli kisata. Hallissa oli todella lämmin, ja t-paita osoittautui oivalliseksi kilpavaatetukseksi. Myös lämpät ja jäähkät sai kävellä lyhythihaisessa. Niin on kovin kesäistä nyt!

A-radalla hylly tuli heti neljännelle esteelle, kun olin aivan liian myöhässä ohjaamassa Meelaa takaakiertoon. Ei se mitään, otin radan lähinnä kontaktitreenin kannalta ja seisottelin Meelaa 2o2o-asennoissa kunnolla. Keinulta se porsaili läpi, joten uusintaan meni ja pois radalta.



B-radalla nolla oli lähellä! Sitten erehdyin seisomaan koiran linjalla ja työnsin sen epähuomiossa takaakiertoon. No voihan rähmä! Kokonaisuutena rata oli kuitenkin ihan toimiva, olkoonkin että ihan loppupuoliskolla Meela luki takaaleikkauksen väärin ja pyöräytti itsensä väärän siivekkeen kautta. Mutta eipä tuo mitään.



C-hyppyrata oli sitten tyylipuhdas nolla, jolla Meela sijoittui neljänneksi. Yksi kaarros levähti hyvin radikaalisti ekstrahuonon persjätön ansiosta, ja sylivekin rytmitin tosi huonosti ja Meela jäi siinä komentamaan minua. Nollana kuitenkin maaliin, ja merkintä kisakirjaan! Harmi vaan että tämä oli nyt hypäri, sillä Meelalta puuttuu nimenomaan yksi aginolla niistä SM-tuloksista. Onneksi on vielä kisoja tulossa.


Vappuaattona shelttiosasto sai osallistua Liperissä järjestettyyn mätsäriin. Gislille tämä oli ensimmäinen laatuaan, eikä näyttelyhommia ole juuri tullut muutenkaan harjoiteltua. Kehässä se seisoi tosi hienosti, mutta raviosuuksissa lähti hieman seilaamaan ja kiinnostui turhan paljon pälyilemään ympäristöään. Jotenkin tuollaisen pikkukoiran kanssa kehäkin tuntui vaaaaltavalta, kun toinen niin pienin askelin tepsutteli menemään! Pöydällä Gisli hieman arasteli miestuomaria, mutta antoi kuitenkin silittää ja katsoa hampaat. Se kuitenkin voitti parinsa saaden punaisen nauhan.
Nauhakehässä Kilinä oli selvästi väsynyt, ja häiriintyi valtavasti lähellä olevista muista koirista. Paljon namia naamariin, ja pikkusheltti jaksoi hienosti tsempata jokusen minuutin arvosteltavana. Meidät käteltiin ulos, ja lähtiessä tuomari vielä huikkasi perään, ettei olisi esiintymisen perusteella uskonut pentua vasta nelikuiseksi.

Minttu puolestaan oli ihan ylivilkkaalla tuulella. Se haukkui melkein koko ajan kehässä, ja halusi tökkiä minua lahkeeseen ja hypätä laukallekin! Seistä se sentään malttoi hiljaa. Minttu sai sinisen nauhan ja sijoittui sinisten nauhakehässä toiseksi. Palkinnoksi saatiin ruisleipä, hih.

Kehien päälekkäisyyden vuoksi Anna esitti Meelan. Suureksi ihmetykseksi Meela ei missään vaiheessa ryhtynyt keulimaan tai äännellyt, vaan esiintyi oikein mallikelpoisesti alusta loppuun. Seisottaessa nauratti, miten vakavana pikkumerle kehässä pönötti. Selvästi oli tärkeä tehtävä menossa. Meela sai punaisen nauhan, mutta ei sitten minun kanssani punaisten kehässä enää sijoittunut, vaikka käyttäytyikin siellä tosi hienosti.
Sen sijaan Annan alusta loppuun esittämä Myrn pääsi palkinnoille, olisiko ollut punaisten kolmas taikka neljäs.

Mätsäritouhujen jälkeen lähdettiin vielä päiväselti mökkeilemään. Puunattiin autoa ihanassa säässä ja koirat saivat touhuilla omiaan pihapiirissä. Shelttiosaston kanssa käytiin vielä pienellä metsäkävelyllä ja ottamassa muutamia kuvia mökkimetsän poluilla.
Mökille ajellessa nähtiin peurapariskunta pellolla ja kahvin kanssa meille (ja vähän myös koirille) tarjoiltiin vohveleita.
Ei mitenkään huono vappu!

Mökkiporukka. Timi on hirveän onnellinen.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kipeänä kisaamaan


Nyt jo vanhahko seisotuskuva pikku-Kilistä. Eipä ole tullut kameraa ulkoilutettua, ups!
Leirielämästä on nyt toivuttu, ja palattu arkielämän pariin. On tapahtunut tokoa, aksaa ja vähän lomameininkejä. Pitää ottaa chillisti, kun on koko viikonlopun ensin meuhkannut menemään.
Maanantaina käytiin hallilla ottamassa tokoja. Meelan kevyt treeni oli ihan hanurista ja se ärsytti. Sille pitää rakentaa joku huikea motivaatio ruutuun, koska juuri nyt sellaista ei oikeastaan ole.
Minttu sen sijaan sai tehdä rallytokojuttuja, ja oli hyväntuulinen ihana itsensä.

Minttu pääsi tiistain ohjattuihin tuuraamaan Meelaa. Meillä oli kaksi rataa: toisella puomi ja keppijuttuja, toisella taas putkierotteluhärdelli. Porukka oli ihan pettyneitä kun tulin paikalle mummikoiran kanssa, koska treeni oli kuulema liian helppo meille - olisivat halunneet nauraa kun Meela tilttaa putkiin! Mintun kanssa olikin kiva rallatella, sillä sen kanssa ehti joka paikkaan helposti ja se oli hirmuisen kuuliaisella tuulella. Ainoastaan keppitehtävässä päin seinää olleet kepit olivat vähän vaikeat, mutta muuten agilityeläimeni loisti mainiosti.
Tein Mintun kanssa myös parit nätit sylivekit toiselle radalle, kun niitä olin treenien alussa muille hehkuttanut. Toimii!


Torstaina molemmilla koirilla oli fyssari. Mintun selkä oli vähän jumissa, mutta aukesi helposti. Seuraavana päivänä se halusi taas leikkiä villisti koirakavereiden kanssa, joten selvästi fyssarikäynti helpotti sen oloa kivasti. Meela oli kokonaisvaltaisemmin jumissa, ja sille varattiinkin sitten uusintakierros käsittelyä, vaikka jumit lähtivätkin hyvin pehmenemään. Loppuviikko lepoa ja vähän hieroin sitä itsekin, että uskallettiin kilpailla viikonlopun agilitykisoissa.

Lauantaina Meela osallistui tokon kisamaiseen treeniin. Heti ensi alkuun se ärsyyntyi kehäänmenon lähellä leikkineestä Grimmistä, ja olisi kyylännyt sitä mielellään koko treenin ajan. Tuntui jähmeältä, enkä saanut Meelaa enää palautettua typerästä kyttäysmoodistaan takaisin hommiin. Olin valinnut meille kolme liikettä: liikkeestä seiso (toimi ihan hyvin), noudon (murisi kapulalle ja lähti vasta kaksoiskäskyllä) sekä kaukokäskyt. Välit oli ihan kamalat ja Meela alkoi noudon jälkeen haukkua. Se kuitenkin sai kaukot tehtyä, joten ehkä jotain edistymistä on tapahtunut. Aiemmin sillä oli nimittäin tapana mennä koomaan, jos kaukot otettiin osana koemaista treeniä.

Sunnuntaina taas oli Meelan kanssa vuorossa ne agilitykisat. Sairastuin perjantaina ihan jäätävään flunssaan, jota sitten hoisin parhaani mukaan C-vitamiiniövereillä, ekstrasinkillä, flunssalääkkeillä ja sensellaisella. Olo oli aamulla ihan kamala, mutta päätin silti lähteä kun oli kyyditkin jo sovittuna.
Ihan kamala fiilishän siellä oli kilpailla, kun hengittäminen sattui ja jokaisen radan jälkeen palautumisessa meni myös itsellä ikuisuus. Tyhjensin kanttiinin teestä ja douppasin itseäni lääkkeillä ratojen välissä, niin kyllähän siitä sitten selvisi.

Oma ohjaus oli kaikilla radoilla ihan superhuonoa ja olin jatkuvasti myöhässä. Meela kääntyili huutamaan minulle. Oli koomainen olo. Yksi juttu kuitenkin muistui leiriviikonlopusta mieleen: runno läpi vaikka menisi ihan päin seiniä. No minäpä runnoin, koira kiukkusi, mutta tehtiin maailmankaikkeuden rumin tuplanolla! Toisen nollaradan Meela vielä voittikin!

Tuomarina toiminut Eeva-Liisa Pohjonen oli tehnyt hurjan juostavia ratoja, joissa kuitenkin piti osata vähän erotteluita ja keppikulmia. Tykkäsin mennä, vielä enemmän olisin tykännyt juosta siellä terveenä. Jos yhdestä asiasta olen ylpeä, niin sitten siitä että kepit toimi 3/4 radalla (yhdellä lähti kesken pois jostain syystä), ja maltoin tosiaan vaatia ohjaukset loppuun asti vaikka oikeastaan olin jo sössinyt sen kohdan. Ihan viimeisellä radalla olin jo niin loppu, etten jaksanut yhtään ohjata koiraani ja hylly sieltä sitten tuli. Oli vähän hölmö juttu, nimittäin se hypäri olisi ollut maailmankaikkeuden helpoin ja jos se olisi ollut ensimmäinen rata, oltaisiin varmasti osattu!

Meela tarvitsee SM-kisoihin enää yhden aginollan! Se lienee ihan mahdollinen tavoite vielä ensi kuukaudenkin aikana, ajatus kun oli kisata useampanakin viikonloppuna.

Maanantain huilipäivän jälkeen voidaankin sitten valmistautua taas tulevaan viikkoon. Meela pääsee uudelleen fyssarille, Mintulla on SM-joukkueen treenit ja viikonloppuna Anna kisaa kaikilla aikuisilla shelteillä rallytokokisoissa! Ne ovatkin jännät kisat, sillä koko kolmikolla on mahdollisuus koulutustunnuksiin.
Samaan aikaan minä itse juhlin serkkuni häitä jossain päin Helsinkiä, ei siis yhtään huono diili!

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Top Team

Maaliskuussa oli lunta
Hain Meelan kanssa viime kesän lopulla TopTeamiin. Kävi kuitenkin niin, että näyttöpäiväksi osui sellainen päivämäärä, jolloin minun oli totaalisen mahdotonta osallistua näyttötilaisuuteen. Totesin, että se siitä sitten, mutta lähetin kuitenkin pari lisävideota, kun sellainenkin mahdollisuus oli. Päästiin varasijalle ihan vaan niillä videoilla. Oltaisiin voitu hypätä mukaan kelkkaan jo puolivälissä leirejä, mutta Gislin tulo vähän sekoitti kalenteria. Päästiin kuitenkin peruutusten vuoksi mukaan tälle viimeiselle Lohjan leirille!

Perjantaina Anni tuli hakemaan minut ja pikkukoiran kotiovelta kyytiin. Meela sai matkustaa luksushäkissä takapenkillä kaikki ne kuusi tuntia, kun ajeltiin kohti Siuntion kylpylähotellia. Hotellilla parveilikin jo kasa muita tiimiläisiä koirinaan, ja tuli heti ihan kotoisa olo, kun käytävillä tuli vastaan verkkarikansaa agilitykoirat remmin päässä. Viinilasillisten jälkeen käytiinkin sitten nukkumaan, että jaksettaisiin olla aamulla skarppeina liikenteessä.

Lauantaina leiriohjelma alkoi tietysti aamupalan merkeissä. Siitä suunnattiin sitten auditorioon kuulemaan lisää leirin ohjelmasta. Kuunneltiin luentoa Nutrolinin tuotteista ja urheilukoiran ruokinnasta, jonka jälkeen puolet porukasta lähti hallille treenaamaan ja puolet (myös me) jäi hotellille kuuntelemaan lisää luentojuttuja ja tekemään mentaaliharkkoja. Tässä välissä pyörähdettiin Annin kanssa Siuntion huikeassa keskustassa syömässä salaatit, ja siitä sitten suorilta luennoille. Hotelli ei nimittäin tarjonnut siihen aikaan päivästä sitten minkäänlaista kasvisruokaa!

Keskusteluiden ja joukkohypnoosin jälkeen napattiin koirat ja treenikamat autoon ja suunnattiin Lägin hallille treenaamaan. Tuli vähän yllärinä, ettei hallissa ollutkaan keinonurmipohja, mutta eipä tuo menoa haitannut! Ensimmäisenä päästiin Meelan kanssa Villen treeniin, jossa juostiin ensin hyppyradalla ja sitten aksaradalla. Heti alkuun paljastui, että Meelan päällejuoksut on jossain välissä hajonneet, ja niitä pitää palautella taas mieleen. Muuten se selvitti radan kuviot helposti, ja päästiin siirtymään agilityradan pariin. Aksaradassa olikin vähän enemmän tekemistä, kun kokeiltiin eri kohtiin vähän erilaisia ohjausvaihtoehtoja ja vertailtiin niitä. Hyviä vinkkejä meidän treeniin saatiin siitä! Villen treenit on videokoosteen alussa, kiitos Bealle videoinnista!

Toisessa treenissä mentiin Sannan radalle, johon oli laitettu samaan pohjaan useita erilaisia harjoituksia. Valitsin Meelalle estelukituksen ja irtoamisen, koska ne on yleensä aina hyviä juttuja treenata. Oikeastaan radan ajatus olikin sitten lopulta vääntää se väkisin läpi vaikka kaikki linjat oli estejärjestyksestä johtuen ihan tarkoituksella kammottavia ja epäloogisia. Tässä vaiheessa oltiin Meelan kanssa molemmat aika väsyneitä, ja harjoituksen läpirunnominen oli aika työn ja tuskan takana - eihän se oo kiva tehdä rataa joka tuntuu vaan kerta toisensa läpi hirveältä kakalta, vaikkei se itsestä riippuvaista olisikaan! Vaan tulipahan runnottua.


Treenien jälkeen lähdettiin käymään jäähkälenkki pidemmän kaavan kautta, sillä saatiin lenkkiseuraksi Kristina isäkoira Magnuksen, Saagan ja Olga-kääkän kanssa. Tajusin nimittäin perjantaina, että lähistöllä asuu tuttuja, joita olisi ihan kiva joskus vaikka nähdäkin! Mäkinen maasto ei ehkä ollut kaikkein tervetullein reittivalinta koko päivän urheilemisen jälkeen, mutta kiva oli lenkkeillä hyvässä seurassa.

Siitä suunnattiin taas hotellille, jossa koirat saivat vetäytyä lepäilemään ja me ihmiset suuntasimme pikasuihkun kautta hotellin ravintolaan syömään porukalla. Iltaohjelmassa oli vielä Speden spelit-henkinen hulvaton kisailu, ja sen jälkeen itse kukin ryömi totaalisen väsyneinä lataamaan akkuja seuraavaa päivää varten.

Sunnuntaina sitten olikin ihan ensimmäisenä ohjelmassa Mikon fysiikkatreenit, joista Annin kanssa myöhästyttiin tosi taitavasti. En tiedä mihin aikapoimuun jouduimme, mutta ihan äkkiä kello olikin jo aivan liikaa ja me ihan kamalan myöhässä kaikkialta. No, onneksi se ei oikeastaan haitannut, vaan pääsimme hyvin mukaan lämmittelyleikkeihin. Annille totesinkin, että olisi ollut hurjan kivaa jos fysiikkatreeni olisikin ollut ihan leirin aluksi, sillä mikäpä muu ryhmäyttäisi mukaan porukkaan paremmin kuin hännäryöstö ja polttopallo?
Fysiikkaan kuului myös lihaskuntotestit ja ketteryysradan suorittaminen, ja loppuaika rullailtiin itseämme läpi lihashuoltoon tarkoitetuilla putkiloilla. Sattui niin kamalasti, mikä ilmeisesti vähän kertoi siitä, että lihaksia voisi huoltaa useamminkin.

Hallilla oli jäljellä enää Sennin treeni, jossa oli tarjolla kaikki kontaktit ja haastavia keppikulmia. Meela oli näissä treeneissä jo tosi väsyneen oloinen, eikä halunnut irrota enää mihinkään vaan kääntyi mieluummin huutamaan minulle. Otettiin kuitenkin testiin päällejuoksut ilman vastakättä, mikä toimi tosi hyvin! Ehdittiin varsinaisen treeniradan lisäksi tehdä toista harjoitusta, jossa saatiin nähdä ratapiirros ja katsella esteitä radan reunalta, muttei tutustua rataan kunnolla. Oli vaikeaa vetää rata sillä tavalla läpi, ja ensimmäinen kierros olikin ihan kamaluutta! Selvittiin kuitenkin ihan kunnialla maaliin. Sennin treenit on tuossa videokoosteen loppupuolella.

Treenien jälkeen oli ohjelmassa enää yhteinen kahvittelu hotellilla, ja sitten päästiin kotimatkalle. Oltiin kotosalla jopa saman vuorokauden puolella, ei paha! Matka meni onneksi joutuisasti väsymyksestä huolimatta, kun riitti valtavasti juteltavaa niin leiristä, seuratoiminnasta, koiramaailmasta kuin kauhukertomuksistakin.

Leirin jälkeen oli melkoisen jyrän alle jäänyt olo, mutta siitäpä mie tykkään! Maanantai meni ihan vaan voimia palautellessa, mutta kyllä jo nyt vähän kutisuttaisi lähteä hallille harjoittelemaan uusia ajatuksia, joita treeneistä sain. Hieman olisin ehkä toivonut vielä haastavampiakin harjoituksia, siis sellaisia, että ensin luulet kuolevasi ja lopulta toivot että olisit kuollut. Mitä äkäisempi kouluttaja, sitä parempi minulle!

Leireily oli kuitenkin kertakaikkisen mukavaa, ja porukka oli mitä mainioin. Tämän perusteella ehdottomasti haluan ensi vuonna harkita osallistuvani johonkin leirikokonaisuuteen, jos vaan varallisuutta on siinä vaiheessa elämää sopivasti agilityhumputuksiin tuhlailtavaksi. Sitä ennen kuitenkin taidan tyytyä ihan vaan elokuussa järjestettävään Agarwaen-leiriin, josta on tietysti tulossa ehkä vuoden timanttisin kokonaisuus.