lauantai 13. syyskuuta 2014

Nuoriso-osasto

Meela 3½ vuotta

Myrn 2 vuotta

Teemo 5kk
Kuva: Katja Nikki
Kävimme pitkästä aikaa ottamassa koirista poseerauskuvia, sillä kerrankin ne on pesty ja harjattu kauniiksi. Mintusta ei valitettavasti tällä kertaa otettu kuvia, sillä trimmisaksia se koira ei ole nähnyt noin ikuisuuteen ja on hieman sen näköinenkin.
Mukana myös kuva ihanasta Teemosta viiden kuukauden rajapyykin ylityttyä. Nuorimies alkaa selvästi löytää raaminsa!

perjantai 12. syyskuuta 2014

Ruotsipäiväkirjat

Minttu Storforsenilla.

Olin ottanut viikon lomaa ruotsinmatkailua ajatellen. Alkuviikko tosin meni vähän asioita kotosalla järjestellessä - koiria piti toimittaa hoitoon, vaihtaa laina-auto sellaiseen joka ei leviä heti kun päästään kotikylän ulkopuolella ja siivoilla asunto lähtökuntoon.
Saimmekin hoitaa pakollisia toimenpiteitä kaikessa rauhassa, sillä Minttu antoi odottaa tärppejään.

Päätimme kuitenkin lähteä hiljalleen ajelemaan kohti pohjoista ja Luleåta, jossa Tevin oli vierailemassa Kråkeslottets-kennelissä. Kuten talvisella astutusretkelläni, nukuimme tälläkin kertaa ensimmäisen yön Oulussa Marjutin luona ja jatkoimme vasta päiväsaikaan matkaa Luleån. Ruotsin puolella majoituimme vierasmajassa Lindan asunnon tontilla - tämä järjestely oli äärimmäisen ystävällistä ja viihdyimme jälleen kerran mainiosti!

Kuten jo aiemmin kerroin, vakuutti Tevin minut aivan täydellisesti. Se otti minut ja Annan hyväntuulisesti vastaan. Kun annoimme sen tutustua Minttuun pihamaalla, haastoi nuorempi uros deittinsä leikkimään kanssaan. Kumpikin jatkoi flirttailua, mutta siihen se ensimmäisenä iltana jäikin. Joka tapauksessa kaksikko tuli hyvin toimeen.

Luppoaikana käväisimme Luleån keskustassa kaupunkikävelyttämässä Minttua ja tutustumassa itsekin hieman kaupungin hulinaan. Sopivasti yhtä aikaa saapumisemme kanssa kaupunkiin oli rantautunut suuri ruokatapahtuma, joka käsitti valtavat määrät eri maista tulleita katuruokakojuja. Pienen sheltin kanssa ihmismassoissa kahlaaminen ei ollut ihan ykkösjuttujani, joten suosiolla jakauduimme Annan kanssa siten, että toinen odotteli koiran kanssa syrjemmällä samalla kun toinen kävi hakemassa ruokaa kojuista. Tehokkaasti kerjännyt Minttu saattoi saada oman osansa kasvis-nuudeliannoksestani ;)

Tämän maiseman ohitse ajoimme aina liikehtiessämme majapaikastamme johonkin suuntaan.
Seuraavana aamuna käväisimme Mintun kanssa progessa, ja eläinlääkärin soitellessa tuloksista hän totesi astutuksen onnistuvan aikaisintaan sunnuntaina. Viikonlopun aikana Piteåssa kilpailtiin agilityä, ja suurin osa Kråkeslottets-koirista oli ilmoitettu kilpailuun. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että minä ja Anna voisimme vallan mainiosti pitää taloa pystyssä sillä välin kun muut menisivät kisaamaan. Meidän kanssamme koirista jäivät tietenkin Minttu, mutta myös Lindan ihastuttavat soopelinartut Ragni ja Hera.

Kysellessämme suosituksia viikonlopun vierailukohteiksi, ehdotti Linda paitsi tietenkin agilitykilpailuja, myös Storforsen-koskella vierailua. Päätimme toteuttaa molemmat lauantaipäivän aikana, jotta koirillakin olisi jotain muuta tekemistä kuin nököttää kotona odottamassa muiden paluuta. Ja mikä parasta - myös Tevin kilpailisi Piteåssa, joten pääsisin näkemään sen menoa radalla!

Heti lauantaisena aamuna suuntasimme auton nokan kohti tuttua kisapaikkaa Piteåssa. Samoilla huudseilla kävimme viime kesänä tutustumassa Caddyyn ja kisaamassa itsekin. Kieltämättä pieni kisakärpänen olisi poltellut itseänikin, mutta päätin kuitenkin jättää tällä kertaa välistä - kisakokemukseni juoksuisen Mintun kanssa Lieksassa ei ollut kovin mieltäylentävä, joten mieluusti jätin esittelemättä koirani hormonioikkuilua ruotsalaisyleisölle.

Saavuimme parahiksi ykkösluokan loppuun, joten hyvin pian Tevin starttasi kakkosten hyppyradalla. Se oli huikeaa katsottavaa! Videoiltakin näkee että kyseessä on nopea koira, mutta kyllä livetilanne aina tallenteen voittaa. Heti perään starttasi B-pentueen Teemon isä Caddy, jota on niin ikään aina mukava morjenstaa. Lisäksi saimme seurata muutamien Caddyn jälkeläisten kisasuorituksia.


Aikamme kilpailua katseltuamme suuntasimme kohti Storforsenin luonnosuojelualuetta.
Storforsen on Euroopan suurin valjastamaton koski, mikä kävi hyvin selväksi jo sen ohitse autolla ajaessamme. Huikeat vesimassat vyöryivät alas isoon järveen, kauempaa katsottuna näky oli melkoisen mahtava. Itse paikkakin oli mielenkiintoinen: todella paljon sileää kalliota ja erilaisia kivimuodostelmia, pikku purosia ja kulkemista helpottamaan rakennettuja siltoja. Myös koirat pääsivät mukaan tutustumaan paikkaan, joskin itse koskea kävimme katsomassa yksitellen niin, etteivät koirat joutuneet lähikosketuksiin pauhaavan veden kanssa.


Kuvat eivät aivan tee oikeutta koskelle, joka oli livenä melkoisen vakuuttava.
Kaunis Kråkeslottets Hera poseeraamassa kivillä.
Koskiseikkailumme jälkeen kävelytimme koiria vielä hetken aikaa metsään tehdyllä reitillä, jonka varrella oli mahdollisuus tutustua erilaisiin vanhoihin asumuksiin ja perustyökaluihin aina tallirakennuksista ansaviritelmiin.
Iltasella tämä reitti olisi varmasti ollut ihastuttava, sillä puihin oli ripustettu valoja osoittamaan kulkijoille oikea kulkusuunta.

Sunnuntaina päätimme ottaa rennosti - olihan lauantai ollut aika raskas päivä kaikille autoiluineen kaikkineen. Koirat olivat tästä kuitenkin eri mieltä, sillä ne olivat hyvin nukutun yön jälkeen täynnä energiaa. Päädyimme kuitenkin vain leikittämään niitä pihamaalla kilpailijoiden paluuta odotellessamme.

Illemmalla Tevin sitten saapuikin, ja hyvin nopeasti saatiin myös onnistunut astutus. Koska oli niin myöhä, päätimme jäädä vielä yhdeksi yöksi ja jatkaa matkaa aamulla. Joensuu - Luleå-väli on autoillen yhdeksän tuntia, joten yötä myöten emme halunneet lähteä onneamme koittamaan.

Aamulla olikin sitten hyvästien aika. Yritin kovasti lupailla, etten ihan heti tulisi taas ruotsinvierailulle - onhan tässä vuoden sisään ehditty siellä suunnassa seikkaillakin.
Pieni agilitykilpailuinnostus kuitenkin nousi, joten saas nähdä, lähtisimmekö ensi kesänä taas pohjoiseen kilpailemaan... Se on kuitenkin vielä kaukainen suunnitelma, Tevinin ja Mintun lyhyen lomaromanssin jälkeen meillä on paljon jännitettävää vielä ennen ensi vuotta!

Pikkusheltit viihtyivät meidän ruotsilomailujemme aikaan maalla Jaanan hoteissa. Hyvin meidät pidettiin ajan tasalla, kun netti ja älypuhelin mahdollistivat likimain reaaliaikaisen seurannan hoitolasten kommelluksista.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Syyskylvö


Ruotsin reissumme onnistui odotetusti - varsin toisiinsa rakastunut parivaljakko sai toisensa, ja pieniä sheltinpentuja toivotaan syntyväksi isänpäivän tienoilla.
Tevin hurmasi allekirjoittaneen sekä apukuskin heti autosta ulos astuttuamme, enkä voisi olla tyytyväisempi urosvalintaan. Odotusten mukaan pikkutrikki oli hyvin avoin, riehakas, leikkisä ja iloluontoinen kaveri, jolla riittää vauhtia niin harrasteissa kuin normiarjessakin.

Retkemme oli kaikin puolin miellyttävä noin muutenkin. Tutustuimme paikalliseen luontoon, ihastelimme melkoista laumaa shelttejä ja käväisimme vielä agilitykilpailuissakin! Myös Tevin osallistui agilitykilpailuihin ja säväytti melkoisesti huikealla nopeudellaan.

Jatkan aiheesta ruotsipäiväkirjat jokin toinen päivä - tällä hetkellä matkaväsymys painaa aivan liikaa.

torstai 28. elokuuta 2014

Laavavirtaa

Kuva : Jaana M.
Meela sai viikonloppuna Jaanalta oman juoksusetin, joten tällä viikolla olemme käyneet pari kertaa juoksemassa. Pikkusheltti on hirveän innoissaan touhusta, ja alkeisopetus on ottanut hyvin tuulta alleen. Ei epäröi juosta alustalle pidempääkään matkaa. Tänään otettiin aika pitkiäkin pätkiä, kun oltiin Annan kanssa Lykkärillä kävelemässä. Anna meni muun lauman ja namien kanssa edeltä pitkät pätkät ja Meela sai sitten vetää muun porukan kiinni. Se ohitti mallikkaasti myös muita juoksijoita.
Ässää!

Tiistaina käytiin Viivin ja malinoisien kanssa tekemässä tokoja Pataluodon kentälle. Liikkuroin ensin EVL:n ja pohdin itse, mitä shelteille tekisin. Päädyin ottamaan käsittelyyn ensin Mintun, joka teki paikallaistumista ja -makaamista. Sillä oli kuitenkin hirmusti virtaa, joten teimme treenin vähän sen mukaan: viiden minuutin seuraaminen (falskasi alussa mutta skarppasi nätisti loppuun, hyvä vire läpi treenin), EVL-ruutua (jossa ensin teki superhyviä toistoja mutta sitten alkoi tarjota maahanmenoa kesken ruutuunmenon, vaikkei sitä kertaakaan pyydetty ruudussa maahan? Minttuuu...) ja noutoa.
Hirveän hyvä moodi tehdä hommia, eikä edes pahemmin ottanut häiriötä ympäröivästä vilkkaasta elämästä.

Meelan viikkoteemaksi olin päättänyt ottaa erilaiset ajatustyötreenit ja häiriöt, joten niitä piisasi tälläkin kertaa. Ruudulle mennessä oli merkkejä matkalla hieman sotkemassa pienen sheltin päätä, mutta niihin se ei haksahtanut.
Sen sijaan ruutu tunnarin takana oli eripaha juttu. Lähti ensin tunnarille, sitten tsekkaamaan merkit ja ruutuun, josta palautin pikkupossun takaisin perusasentoon ja tekemään niitä oikeita juttuja. Sittenpä se tekikin oikein nätin tunnarin. Tunnaritreenissä panostettiin erityisesti palautuksia, jotka ovat Meelalla epävarmoja - paljon on palkattu haistelusta ja ihan vaan oman tökkäämisestä, joten ei ihmekään. Nyt palautti pienen öö pitikö tehdä jotain?-tutkiskelun jälkeen nätisti. Joku seuruutreeni taidettiin myös ottaa ja kaukoja, joissa Meela oli jostain syystä saavuttanut sellaisen ei saa häiriintyä mistään-mielentilan. En valita, se on hyvä mielentila se!

Kuva : Inka R.
Keskiviikkona käytiin moikkaamassa Islan pentuja Utrassa, josta riensimme shelttiporukalla agilitytreeneihin. Purettuani viikonlopun kisasuorituksia Jaanalle, oli minulle luvassa ohjaustekniikkaa ja Meelalle ajatteluhommia. Tekniikkapätkä oli sellainen ällöttävä niistoihin ja valsseihin perustuva hässäkkä, jossa suurin ongelma oli loppuviimein minun tapani sipsuttaa epämääräisesti valsseja pidempien askelten sijaan.
Askellustreenejä minulle!

Pikku-Maasun possuiluun puutuimme sitten tutkimalla ensin irtoamisia renkaalla (irtoaa hyvin eteen, sivuttaissuunnassa huonommin) ja sitten siirryimme tuhraamaan laavakenttätehtäviä. Käytännössä tämä tarkoitti neljää hyppyä, jotka Meelan tuli suorittaa siksak-kuviossa siten, että minä liikuin vain rajatulla alueella laavakentän ulkopuolella, eli ensin viimeisen esteen takana ja sitten esteiden sivulla.
Tämäpä se menikin jo hankalaksi! Meelaa alkoi kyrsiä yli kaiken tehtävä, jossa sen piti olevinaan keskittyä ja ajatella, eikä vain juosta lujaa ja pitää hauskaa. Koiran ilme olikin näkemisen arvoinen, kun se istui äärimmäisen happamana ensimmäisen esteen takana ja mulkoili minua pahasti. Luokse se tuli aina ravaten, takuuvarmasti hiljaa mielessään minua ja Jaanaa solvaten. Onnistuneista suorituksista se sai palkaksi patukkaa, joka ansaitsi tässä treenissä ihan ekstrakuritusta pikkusheltiltä.
Neljän esteen sarjasta saimme onnistumaan kolme hyppyä, mutta neljäs hyppy oli ihan liikaa ja hypyillä 1-2 tapahtui aina ongelmointia. Treeniin!
Sama harjoitus sivuttaissuunnasta oli Meelalle helpompi, kun sen vain selkeästi sai työnnettyä kauempana olleille hypyille.

Lopuksi tehtiin vielä putki-putki irtoamista, jossa oli tarkoitus leijeröidä kepit väliin. No hiemanko oli vaikea! Sekä minulle että koiralle, sillä omalla rytmityksellä oli ihan jäätävän paljon merkitystä. Lopulta päädyimme helpottamaan tehtävää ja liikuttamaan putkia hieman enemmän tyrkylle, jolloin Meelalta onnistui heti vallan mainiosti. Lisätreenejä tähänkin.

Treenien päätyttyä pieni sheltti oli hyvin väsynyt ja hämmentynyt, että mitähän tämä tämmöinen tylsä agility on? Näköjään juuri sitä, mitä pienet sheltit ohjelmistoonsa hieman kaipailisivatkin.

Koska keskiviikko oli varsin meelapainotteinen, kävimme tänään hieman spontaanisti tekemässä lykkärilenkin jälkeen tokoja vesisateisella pesiskentällä. Viivi ja Anna olivat koirineen mukana, joten häiriötä piisasi ja saatiin kivasti kasailtua kentälle kaksi ruutua ja paljon merkkejä! Minttu sai tehdä ensin, ja sitä juoksuttelin lähinnä kahden eri ruudun väliä ja palkkailin ahkerasti oikeista paikoista. Mii teki myös jääviä, metskun kanssa perusasentoja ja paikkista sillä välin kun liikkuroin ohjattua noutoa.
Harmi kyllä syksy tulee ja sitä myötä myös pimeys, joten Meelalle ei pahemmin tokotreenejä tälle päivälle osunut.

Myös tänä viikonloppuna kisaillaan, nimittäin kokonaiset kaksi päivää Lieksassa! Aika rankka rupeama on tiedossa, joten taidan jo valmistautua koitokseen kaivamalla suurimman termarin kaapin perukoilta.
Kofeiini voi tulla tarpeeseen.

maanantai 25. elokuuta 2014

Juoksemista ja lampaita

Kuva: Miia Kierikki-Malinen, Savonlinnan Palveluskoirayhdistys ry
Viikonloppu oli melkoisia yllätyksiä täynnä.
Sunnuntaina totesimme, että Minttu juoksee - viimeinkin! Astutusreissua kaavaillaan siis reilun viikon päähän, joten nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin että saamme syyskylvön suoritettua.

Meelan kanssa reissattiin Savonlinnaan. Pikkumerle oli radoilla ihan haistatteluasenteella, eikä kyllä omakaan ohjaus ihan toiminut ratojen ollessa sellaisia, että ohjaajan olisi pitänyt pystyä melkoisiin nopeuksiin tai koiran irrota hyvin esteille. En juossut kovaa, eikä koira irronnut vaan kääntyi aina näyttämään keskisormea jos olin rahtusenkaan myöhässä. Siinäpä se sitten menikin ihan turaamiseksi, ja saldona 10 - hyl - hyl (lentokeinu). Ainakin löytyi paljon aiheita treeniin, jos ei muuta!

Paluumatkalla saimme idean mennä käymään Jaanan luona hakemassa marsuille heinää ja moikkaamassa lampaita. Sheltit eivät olekaan aiemmin nähneet lampaita kuin hyvin kaukaa, joten kaikki olivat hieman ihmeissään kun veimme ne katsomaan sisätiloissa olleita pikkulampasia. Yksi kerrallaan nostelimme koiria tekemään lähempää tuttavuutta lambien kanssa samalla, kun Jaana yritti saada lampaat liikenteeseen ja edes jotain reaktiota koirista irti. Tämä kokeilu ei palauttanut uskoani shelttiin paimenkoirana: Meela häiriintyi viereisen karsinan lampaista ja muista ympäristön asioista liikaa voidakseen keskittyä The Lammaslaumaan, Myrn oli lähinnä että miksi täällä pitää hengailla näiden määkijöiden kanssa? ja Minttu yllätti olemalla suorastaan kiinnostunut lampaista ja liikkumalla niiden perässä, muttei sitäkään kyllä lammastilalle työkoiraksi haluttu ostaa.
Itse en luonnollisestikaan paimennushommista mitään ymmärrä, mutta eiköhän tämä riitä meidän elukoiden tee-se-itse paimennustaipumustestiksi vallan mainiosti.
No, ainakaan kukaan koirista ei pyörtynyt ja kuollut. Näinkin olisi voinut käydä.

Lammastreffien jälkeen käytiin koko huikean koiralaumamme kanssa vielä rämpimässä metsikössä ja pusikoissa, kuvaamassa ylväitä luontokuvia paikallisten nähtävyyksien yhteydessä ja nauramassa rumille koiratarvikkeille.
Kaikenkaikkiaan tähän huikeaan maakuntaturneeseen saimme upotettua yksitoista tuntia. Mikä ettei.



Lammaskoirat ja kohteet.

perjantai 22. elokuuta 2014

Timi


Viime viikon vietimme ylläolevalla kokoonpanolla. Vanhempani lähtivät vaeltamaan Norjaan, ja saimme leikkiä rivitaloasukkaita kokonaiset viisi päivää. Kaikenlaista siihen ehtikin mahtua, nimittäin menopelini Rellu sanoi näin kolmivuotisen taipaleemme jälkeen sopimuksen irti ja siitä katkesi jakohihna.
Toistaiseksi olemme ajaneet pikkuveljeni Opelilla, joka suureksi surukseni on henkilöauto. Neljä koiraa ja sellainen pikkuprutku vaan eivät toimi yhteen. Melko tuskaista.

Utraviikko oli mukavaa vaihtelua koko laumalle. Timi sai leikkiä iltamyöhään tyhjässä koirapuistossa meidän laumamme kanssa, lisäksi pesin ja harjasin pappakoiran huolellisesti. Sheltit saivat hieman vaihtelua lenkkimaastoihin meidän tarpoessamme Utran harjujen lenkkipolkuja, ja käväistiin sitä "naapurissa" sheltinpentujakin katsomassa pariin otteeseen.
Timi oli kuuleman mukaan viikon jälkeen vähän väsyneen oloinen, ja välillä pappa näyttikin siltä, ettei oikein enää jaksaisi nuorempien kotkotuksia.







Viime aikoina olemme myös hyödyntäneet kovasti vakiofyssarimme Heli Kapanen-Lappalaisen palveluita. Viikko sitten hän kävi fiksaamassa Mintun kuntoon (jotain peruskireyttä, ei mitään vakavampaa) ja nyt torstaina Meelan. Meelalle olin kaavaillut ammattihierontaa vasta kisarupeaman jälkeen, sillä osaan itsekin jonkun verran hoitaa koirieni lihaksistoa Helin kurssilla käytyäni. Meela kuitenkin arpoi tokokokeessa hyppyä, joten totesin tilanteen vaativan ammattilaisen apua - omat hierontaotteeni kun eivät aivan vastaa Helin taikanäppien kosketusta.
Oli todella onni, että Meelalle oli varattu huoltoaika, nimittäin se oli todella jumissa. Onneksi lihaksisto vastasi hyvin käsittelyyn ja jumiutuneet kohdat saatiin pehmitettyä.

Meelan hierontapäivän aamuna sain töihin viestin, että Minttu ontuu. Itsehän jätän loppulauman aamuisin sängylle nukkumaan kun itse lähden töihin, ja näin ollen en ollut koiran liikkumista päässyt havainnoimaan. Minttu ei varannut jalalle painoa laisinkaan, eikä tassustakaan löytynyt mitään ihmeellistä.
Heli tsekkasi pikaisesti Mintunkin läpi ja löysi pari triggerpistettä sen lapojen takaa, samoin kipeä jalka oli hieman jumissa. Lihaksia hoidettiin, kylmättiin ja lämmitettiin BOT-takilla, ja päivän levon jälkeen Minttu ei illalla enää oireillut. Säikähdyksellä selvittiin.

Viikonloppu tuli nopeammin kuin odotin, ja sitä myötä myös agilitykisat! Savonlinnassa olisi tarkoitus juosta kolme rataa Meelan kanssa sunnuntaina. Saas nähdä, mitä siitä tulee.

maanantai 18. elokuuta 2014

Särkiselän luontopolku

Hupsis, Minttu, Myrn, Meela, Savu, Kami & Taika
Sunnuntaina käytiin kaikessa rauhassa patikoimassa ja syömässä vähän eväitä luonnon helmassa. Outokummusta löytyi mukava Särkiselän luontopolku, jolle suuntasimme yhdessä oman laumamme sekä Jaanan paimentimien kanssa. Jotenkin mystisesti onnistuimme riipaisemaan tuosta seitsemän kilometrin lenkistä lopulta 13km patikkareissun. Olkoonkin, että jossain vaiheessa päätimme lenkin olevan liian lyhyt ja kävimme hakemassa lisäkilometrejä hieman reitiltä poikkeavalta rengaspätkältä ja juoksemalla edes-takaisin ties mitä hiljentymisreittejä ja saaria.
Rattoisasti meni päivä siinä, koirilla oli kivaa ja juttukin luisti koko kuusituntisen reissumme ajan!

Pahasti alkaa vaikuttaa siltä, ettei tänäkään kesänä päästä toteuttamaan yön yli vaellusreissua, vaikka sellaista niin kovin odotimme. Yhden viikonlopun olin jo retkelle kalenteroinutkin, mutta kolmeenkymmeneen kivunneet hellelukemat eivät suuremmin houkutelleet eräilemään.
No, vielä olisi tarkoitus käydä uusimassa viime syksyinen Suomun kierto ja toteuttaa kenties pari muutakin pidempää päiväretkeä, joten kenties näillä saisi hieman lievitettyä vaelluskuumeilua!

Tämä mäki oli ihan hervottoman iso ja jyrkkä, mutta jotenkin tässä kuvassa se näyttää aika... laimealta.