torstai 23. heinäkuuta 2015

Seikkailulla - osa kaksi, kuvia Norjasta


Pohjoisen retkemme kolmantena päivänä päätimme lähteä ajamaan päiväreissun Norjan puolelle. Todella monet olivat kehuneet, miten maisemat muuttuvat vielä Kilpisjärveäkin upeammiksi heti rajan yli mentäessä. Tämä olikin ihan totta! Toki nuo lumihuippuiset vuoret näkyivät Suomen puolellekin, mutta ihan eri fiilishän ne on kokea ihan lähituntumasta.

Ajelimme kaikessa rauhassa kohti Tromssaa ja sen yli. Pysähdyimme kun siltä tuntui, ihailimme vuonoja ja yritimme spottailla hienoja luontokohteita. Menomatkalla ajoimme pienen kylän läpi, ja kulkumme tyssäsi tyystin, sillä tie oli täynnä vasikoita! Ne olivat karanneet aitauksestaan ja hengailivat kaikessa rauhassa keskellä autotietä. Vasikoiden omistajien ilmaantuessa paikalle uskalsimme varovaisesti pujotella autoinemme lehmien seassa, ja matka jatkui taas hieman vauhdikkaammin. Nopeasti kävimme pyörimässä myös Tromssan keskustassa, mutta liikennettä oli niin paljon ettemme oikein osanneet viedä autoa mihinkään parkkiin. Hirmu sievältä kaupungilta se kuitenkin vaikutti, ja olisi mukavaa tehdä joskus kunnon reissu sinnekin!



Norjan matkailussa on se huono puoli, ettei siellä oikeastaan ole opasteita yhtään mihinkään hienoihin paikkoihin. Suomessa on lähes aina joku ooh, vesiputous! Ooh, tässä on lähde!- kyltti, mutta Norjan puolella moista oli turha toivoa. Sen sijaan onnistuimme spottailemaan ihan itse aika hienoja paikkoja, olkoonkin että suurin osa niistä oli erilaisia rantoja, vesiputouksia ja muita veteen liittyviä kohteita. Näiden kohdalla koiratkin pääsivät hieman jaloittelemaan, vaikka muutoin päivä olikin hieman autossa istumista. Tämä tosin saattoi olla ihan tervetulluttakin, sillä eilispäivänä olimme kävelleet melkoisen monta kilometriä.

Todella kirkas joentapainen! Ylempänä olisi ilmeisesti ollut koski, jossa ihmiset käyvät kalastamassa.
Näkymiä taukopaikalta.
Tämän komeuden luo ei mennyt edes kunnon polkua, vaan raivasimme tiemme läpi pusikon.

Erittäin tuulinen ranta lähellä Suomen rajaa.

Auton ratissa vierähtikin huomaamatta koko päivä! Ensin pohdimme, olisiko vielä pitänyt pysähtyä Kilpisjärven leirintäalueelle telttailemaan, mutta päätimme etsiä elämäämme hieman luksusta: seuraava yö vietettiin hotellissa Levillä.
Seuraavat Suomen puolen tapahtumat saavat kuitenkin odottaa seuraavaa kirjoituskertaa, sillä nää lähtis nyt vääntämään hieman tokoa iltapuhteiksi!

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Seikkailulla - osa yksi



Koko kevään takaraivossa kuumotteli ajatus retkestä pohjoiseen. Ensin tarkoitus oli lähteä ajelulle jo kesäkuun SM-kisoista, mutta säät pohjoisessa eivät juurikaan suosineet. Sen sijaan näin rokkiviikolle Joensuuhun luvattiin sadetta ja kylmää, Enontekiön suuntaan aurinkoa ja ihania kesäpäiviä. Eipä tarvinnut montaa kertaa miettiä, missä yksi kesän kallisarvoisista lomaviikoista vietettäisiin.

Sunnuntaina Anna ja Myrn kävivät nappaamassa kotikisoista AVO1-tuloksen, ja pian sen jälkeen pakkauduimmekin sheltteinemme autoon. Navigaattoriin näpyteltiin osoitteeksi Kilpisjärvi, mutta sovimme nukkuvamme siellä missä alkaisi eniten väsyttää - yli kahdentoista tunnin ajourakka ei houkutellut kumpaakaan enää siinä vaiheessa.
Matka sujui leppoisasti, ja innostuimme päästessämme näkemään poroja heti poronhoitoalueelle päästyämme. Riemu vain ei ollut kovin pitkäaikainen, sillä edellämme ajanut kuorma-auto ajoi suoraan päin toista poroa ja eläin lensi kaaressa ojaan. Poroon törmänneen auton kuski jäi kuitenkin asianmukaisesti tarkastamaan tilanteen ja soittamaan asiasta eteenpäin.
Tämän jälkeen osasimme itse olla ehkä jopa ylivarovaisia Lapin liikenteessä, emmehän halunneet itse liiskata yhden yhtä sarvipäätä!



Väsymys iski jossain Rovaniemen kieppeillä, ja aloimme etsiä leiriytymiseen soveltuvaa levikettä. Riemuksemme Rovaniemen jälkeen löytyi runsain mitoin laavuja ja veneenlaskupaikkoja, eli täydellistä telttailumaastoa! Pystytimme telttamme joen rantaan ja ihailimme jo hiipumassa ollutta auringonlaskua ja usvaista joenvartta. Koirat saivat iltaruokansa nenäpuuhana nurmen seasta ja kömpivät nekin telttaan nukkumaan. Yö oli kylmä, eivätkä ohuet retkipatjat kovinkaan mukavat, joten kovin montaa tuntia teltassa ei saanut kukaan nukuttua. Yllättävän freeseinä kuitenkin nousimme uuteen aikaiseen aamuun, pakkauduimme autoon, nautiskelimme aamiaista tien päällä ja saavuimme Kilpisjärvelle.

Yön jälkeen olo oli melkoisen likainen, ja varasimme telttapaikan leirintäalueelta aivan Saanan kupeesta. Suihku, vesivessa ja seuraavan aamun aamiainen olivat sen verran houkutteleva tarjous, että moisesta sopi muutaman kympin verran maksaakin.
Teltan pystytys alkoi sujua jo rutiinilla, ja tällä kertaa pumppasimme sinne jopa ilmapatjan. Täytyy myöntää, että ilmapatja oli ehkä koko reissun paras hankinta! Trangiassa keittyi kevyt kenttälounas, jonka nautittuamme olimme valmiit Saanan valloitukseen!



Ylläolevassa kuvassa on Saana, 1 029 metriä korkea tunturi. Vasemmalla sivulla erottuu merkitty retkeilyreitti. Voin kertoa, että kiipeämistä kyseisessä tunturissa riittää kyllä varmasti ihan jokaisen makuun!
Aurinkoisella säällä matkan varrelta aukeavat huikeat näköalat paitsi lähimaastoihin, myös rajan taa Norjan lumihuippuisille vuorille.

Sheltit hengähdystasanteella.
Rappusia ja hienoja vuoria.
Kavuttuamme yli 400 rappua, joita tunturireitin jyrkimmälle osuudelle oli rakennettu, oli joukkomme melkoisen väsynyttä. Minttua sai suorastaan hinata perässä, ja jonkun aika polkua noustuamme totesimme, että ehkei Myrninkään tarvitse päätyä huipulle asti. Erosimme Meelan kanssa loppujoukosta ja lähdimme valloittamaan huippua ihan kaksistaan, sillä tokihan sinne oli päästävä kun kerran oli leikkiin ryhdytty!

Matka huipulle oli pitkä ja uuvuttava, mutta kannatti kyllä! Matkan varrelle osui upeita, varmaankin sulamisvesistä muodostuneita lampia, joissa vesi oli kristallinkirkasta. Näkymät ympäriinsä olivat luonnollisesti kauniit, ja tunturin laella maasto alkoi muuttua karun kiviseksi. Aivan huipulla pysähdyimme hetkeksi kaikessa hiljaisuudessa fiilistelemään maisemia ennen kuin oli aika palata alaspäin muiden luo.
Takaisin kiersimme hieman kauempaa polkuja pitkin ja skippasimme rappuset, sillä koirien kanssa niitä pitkin kulkeminen oli vähän haasteellista. Vaan tulipahan kiipeiltyä!


Vielä on matkaa huipulle, mutta kivillä joutaa aina poseeraamaan!
Huippu saavutettu! Meela ihailee näköalaa huipulla olleen merkkikasan päältä.
Semmoset maisemat!
Ylvästä on!
Kappas vain, alaspäin laskeutuessa vastaan osui tuttuja!
Leirintään palattuamme totesimme välittömästi, että iltapalaa olisi saatava. Siispä auto alle ja nopeasti lähimarkettiin ostoksille! Päätimme etsiä jonkun mukavan maisemapaikan iltaruokailullemme, ja sellaisen totiesti löysimme: ja aivan leirintää vastapäätä! Mallan luonnonpuisto tarjoili paitsi pöydän ja tuolit, myös hyvän iltalenkin. Ei sillä, ettemmekö olisi jo päivän aikana kävelleet tarpeeksemme, mutta kun parkkipaikalle asti kuului veden kohinaa, oli tilanne tietysti tsekattava. Kyllä kannatti tehdä vielä pieni iltalenkki, sillä näimme ihkaoikean sopulin, kosken ja nättiä luontoa! Ehkä ensi kerralla kiipeilisimme vuorostaan Mallan huipulle.


Tämä tässä on koski.
Tässä puolestaan sitä hienoa luontoa.
Eipä tarvinnut paljon miettiä, mitä suihkun jälkeen illalla tehtäisiin. Tällä kertaa myös nukkumavarustukseni oli Lapin yöhön vallan passeli: kalsarit, kollarit, t-paita, neule, toinen neule, pipo, villasukat, makuupussi ja kolme fleece-vilttiä. Hyvin tarkeni!
Hieman untamme yrittivät häiritä leirintäalueen halki kolistelleet porot, mutta onneksi koiratkin osasivat ottaa tilanteen oikein lunkisti. Hyvät matkaeläimet.

Seuraavana aamuna starttasimme kohti Norjan upeita maisemia, mutta se taitaakin olla vasta kakkososassa kerrottava tarina se ;)

torstai 25. kesäkuuta 2015

Huippujuttuja

Sheltit Kolilla
Kuten aiemmin mainitsin, aloitimme Koirakoulu Napakan valmennusryhmässä viikko takaperin. Olen aiemminkin ollut Meelan kanssa Tulevat Tähdet-kursseilla ja muilla koulutuspäivillä, ja tiesin heti mitä odottaa: sopivasti tekniikkaa sekä tarkkaa vääntöä, että saadaan linjat optimaalisiksi ja viimeisetkin sekunnit nipistettyä ratasuorituksista. Juuri sitä, mitä me ollaan kaipailtukin!

Meela kävi kuitenkin aiemmin tällä viikolla fyssarilla, ja jumissahan se oli koko pieni koira. Varasin saman tien ajan uusintakierrokselle ja järjestin pikkumerlelle agilitylomaa, jotta lihaksisto pääsee rauhassa palautumaan. Mitä ilmeisimmin jumin syynä oli kuin olikin kaatuminen Oulussa, sillä Meela oli oikealta edestä kireä (kaarros oikealle, kaatui naamalleen) ja vastakkaiselta puolelta takaa.

Minttu sai kuitenkin lopettaa lomailunsa eilen ja palata uudella innolla agilitykentille. Tärppinen Minttu ei tosin ole parasta mahdollista agilityseuraa, enkä sattuneesta syystä sen kanssa halua kilpailla laisinkaan juoksujen aikaan. Tälläkin kertaa odotteluajoilla hajut kiinnostivat, mutta muuten Minttu suoriutui annetuista tehtävistä hyvin.
Treeneistä jäi tosi hyvä fiilis! Tehtiin tiukkoja teitä, Minttu otti hienosti kaikki kontaktit ja hiottiin vain omaa liikkumistani rohkeammaksi ja tiiviimmäksi. Turhaan minä siellä koiraani odotan, kun se kiltisti kyllä ottaa kaikki esteet joita matkan varrelta löytyy - jos vain muistan ajoissa kertoa sille, minne ollaan menossa! Ensimmäisellä treenikerralla syyniin pääsivät valssini, ja jotain oli ilmeisesti jäänyt päähänkin, sillä tällä kertaa niistä ei tullut mitään sanomista. Jee!


Toinen mukava juttu kesäkuun lopussa on ollut pieni yhteistyökuvio Digital Dogsitterin kanssa.
Kyseessähän on siis suomalainen palvelu, jonka on tarkoitus auttaa koiran yksinolotilanteissa. Yksinkertaisuudessaan homma toimii näin: koneelle ladataan ohjelma, johon äänitetään napakka kielto tai muu käsky. Kun koira haukkuu, ohjelma soittaa äänitteen koiralle.

Ohjelman nettisivuilla oli paljon myönteisiä kokemuksia Digital Dogsitteristä, ja niin on muuten minullakin. Kun aikoinaan Minttu jäi ainoaksi koiraksi kerrostaloon, huuteli se välillä rappuun ja postimiehille. Kokeilin sitten Digital Dogsitteriä, ja se karsi nopeasti turhan haukkumisen, jota ei ole sen koommin ilmennyt. Digital Dogsitter on mahdollista ladata ilmaiseksi kokeiluun, jonka jälkeen palvelu on maksullinen.
Jos harkitset palvelun ostoa, niin minullapa on mainio uutinen: blogini lukijoille on alennuskoodi, jolla saat 20% alennusta tuotteesta!

Koska minulla itselläni on hyviä kokemuksia Digital Dogsitteristä, jaan mieluusti tällaisen alennuskoodin myös blogissani. Eli olkaapas hyvät: koodilla AGARWAEN20 saatte alennuksen :)


maanantai 22. kesäkuuta 2015

Lomapuuhia


Juhannukset on juhlittu ja ensimmäinen pätkä kesälomaani pian lusittu. Siis näin pian!
Kovin täyteen buukattu ei lomakalenteri lopulta ollutkaan, vaan päivät täyttyivät mukavasti pienistä puuhista, tokotreeneistä, uusien lenkkimaastojen koluamisesta ja sen sellaisesta. Onneksi säät täällä Joensuussa suosivat, ja vettä tuli harvakseltaan. Muualla maassa ei tainnut olla aivan yhtä onnekasta.

Treenattu ollaan todella vähän. Viime viikolla alkoi Koirakoulu Napakan valmennuskurssi, johon osallistun vähän sekaisin molempien koirien kanssa. Meelan kanssa hiottiin viime viikolla valsseja, mutta se tiputteli aika paljon rimoja - tiistain fyssarin jälkeen alkaa siis Meelan kesäloma. Minttu puolestaan on nyt viettänyt reilut kaksi viikkoa kesälomaa, ja pääsee keskiviikkona kanssani valmennuskurssille. Voi olla vauhtia luvassa!

Juhannusta vietettiin perinteisesti lenkkeillen ja grillaten. Käytiin Onttolassa pitkä lenkki koirallisten ystävien kanssa ja illaksi asetuttiin tuohon naapuriin laittamaan ruokaa. Seuraavana päivänä tuli kutsu mökille, ja sheltit kävivät siellä ensimmäistä kertaa kunnolla uimassa. Uusi uimalelu oli nuoriso-osaston mielestä ihan paras, ja vedestä ne eivät olisi malttaneet tulla pois melkein ollenkaan! Pitää päästä pian uudelleen, jos silloin uskaltautuisi vaikka itsekin uimaan.

Tänään puolestaan kävimme lievittämässä patikointituskaa Kolilla. Koli on meiltä noin seitsemänkymmenen kilometrin päässä, eikä sinne jostain syystä ole tullut aiemmin lähdettyä. Meelan ensimmäisenä vuotena tosin kävimme kiertämässä vaaroilla koulun kanssa, mutta nyt haimme hieman urheilullisempaa kokemusta. Kierreltiin seitsemisen kilometriä metsäpolkuja ja vaaroja, ja sen jälkeen koukattiin vielä Ukko-Kolin huipulle. Ilmiö oli ihan hauska: metsissä sai kulkea melkein yksinään, mutta annas kun oltiin The Kolilla! Siellä riitti väkeä vaikka millä mitalla napsimassa selfieitä itsestään kansallismaisemassa. Huipulla hengähdimme ja ihmettelimme touhua tovin, vaan sattui siihen onneksi jokunen hiljaisempikin hetki että saimme kuvia aikaiseksi.

Tokotreeneistä on ollut hyötyä! Kävin viemässä sheltit kukkulalle, kiipesin itse takaisin, kaivoin kameran esiin ja kuvasin. Kiltisti odottivat kunnes annoin luvan poistua paikalta.
Huominen taitaa mennä huilaillessa, lenkki oli nimittäin kaikkine nousuineen aika raskas ja koiratkin ovat olleet väsyneitä. Pääsisiköhän samalle reitille syksymmällä yön yli?

Lopuksi vielä juhannuskuva marsuista, koska se nyt vain sattuu olemaan aika onnistunut. Oikeasti kuvan marsut eivät oikein tule toimeen keskenään ja asuvat eri häkeissä, mutta photoshopin kanssa kaikki on mahdollista... ;)

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Agilityn SM 2015


Nyt ollaan saavutettu yksi etappi elämästä, nimittäin ensimmäinen arvokisakokemus oman koiran kanssa. Viime vuonna kävin katselemassa kisoja Tampereella samalla, kun vein Teemon kotiinsa Katjalle. Tänä vuonna naureskeltiin, että koska viime vuonna olin katsoja ja tänä vuonna joukkueessa, on ensi vuonna seistävä yksilöiden lähtökarsinassa. Molemmilla koirilla. Siihen tähdätään!

Ouluun saavuimme jo myöhään torstai-iltana, sillä olimme lupautuneet kasaamaan PoKSin teltat heti perjantaina. Siinähän se aamu sitten menikin, sillä kaksi tuntia laiteltiin neljää telttaa kasaan teltta-alueella. Huhhuh! Onneksi saatiin apua naapuritelttalaisista, sillä pari vähän vanhemman mallista telttaa meinasivat kaikessa eriskummallisuudessaan olla turhan haasteellisia meidän ymmärryksellemme. Välissä ehdittiin mukavasti käydä laittamassa ruokaa majapaikassamme, sillä ihana Marjut majoitti meidät ja kolme shelttiä vain puolen kilometrin päähän kisapaikasta! Luksusta.

Perjantaina kisasin Meelalla myös iltakisoissa, sillä halusin vähän tuntumaa kisaamiseen ja pohjaan. Hyppyradalla meillä menikin hurjan hyvin, nimittäin selvittiin maaliin kieltovitosella! Kiellon Meela teki, kun se kaatui ennen hyppyä, eikä sitten hakenutkaan enää estettä matkaan. Loppuradalla meinasin itse liukastua, ja meni vähän takaa kalasteluksi, mutta siitä selvittiin kuitenkin ihan kunnialla. Onneksi fyssariaika saatiin kotosalle aika pian, joten Meela pääsee hoidettavaksi pikimmiten.

Agilityrata meni vähän möhlimiseksi, ja saatiin yhteensä kymppi. Meela tipautti ensimmäisen riman, ja sitten aloin turhaan testailla sen A:ta, jolloin hyppäsi ylösmenolta vielä alas maahan. Loppurata menikin sitten ilman sen suurempia kommelluksia. Pienestä ne on kiinni meidän nollat nykyään!
Radoista oli videoitakin, mutta puhelimeni ei suostu enää laskemaan niitä sisuksistaan. Pitää näköjään opetella kuvaamaan muilla laitteilla, koska tämä ei enää todellakaan toimi!



Lauantain joukkuekisaan lähdimme ykköskoirakkona. Se oli tosi jees, sillä minulla ei ollut turhaan paineita onnistumisesta, ja sai sitten rauhassa fiilistellä loppupäivän ystävien suorituksia. Rata oli aika tekninen ja rimat tapissaan, paljon takaakiertoja ja muuta sälää.
Meelan kanssa tehtiinkin hyvin alkaneelta radalta lopulta hylly toiseksi viimeisellä esteellä. Radalla oli aika paljon ongelmia, ja pienen loman jälkeen kesäprojekteiksi otetaankin irtoamistreenit hallin pihalla sekä kontaktien vahvistelut.
Loppujen lopuksi Poksin minijoukkue ei saanut tulosta, sillä myös Virpi ja Lenni hyllyttivät, eivätkä Katin ja Martan hieno yliaikanolla tai Maijun ja Rommelin tyylikäs ankkurinolla enää tilannetta pelastaneet.

Onneksi medijoukkueella meni huipusti! Neljästä radasta kaksi nollaa, yksi rimavitonen ja Islan kontaktiviitonen. Ei paha! Sillä Poksin medit olivat sijalla 11. Maksijoukkue ei myöskään saanut tulosta.
Väliajalla vietettiin paljon aikaa telttakommuunissamme, grillattiin soijanakkeja, syötiin ja analysoitiin ratoja. Ihan huippu meininki, suurkiitos kaikille seuratovereille kanssajännittämisestä ja laatuseurasta!

Poksin SM-joukkueet vuosimallia 2015!
Iltasella koirat saivat vielä purkaa energioitaan Myrnin Maikki-kasvattajan pihamaalla, sillä Anna kävi hakemassa minut kisapäivän päätteeksi vielä Haukiputaalle amor'jadelaisten trimmi-iltamiin. Hyvin pikkumerlet sulautuivat porukkaan, ja Minttukin leikitti muita koiria ihan innoissaan.
Illalla olikin rauhallinen meininki katsella televisiosta kohtalaisen kehnoa trilleriä ja käydä nukkumaan. Koirat olivat muuten koko reissun ajan ihan supersöpöjä, sillä ne nukkuivat kaikki illat ihan minun vieressäni pienillä kippuroilla. Ihanat!

Seuraavaksi tuli rima alas. Taustalla joukkuetovereiden huolestuneet ilmeet.
Sunnuntain kisoissa olimme puhtaasti yleisönä, ja jännitettävää riitti heti aamusta asti! Suurimmat jännityksen hetket elettiin kuitenkin tietysti Inkan ja Islan karsintaradalla, joka päättyi harmillisesti hyllyyn. Jäimme kuitenkin katselemaan vielä finaaliradat, kiire kun ei ollut minnekään.
Oli ilo katsella Suomen parhaita agilitykoirakoita ja fiilistellä, että ehkä sitä joskus itsekin pääsisi ihan finaaliradalle asti kilpailemaan.

Rankan kisaviikonlopun jälkeen alkuperäinen suunnitelmamme oli lähteä Lappiin telttailemaan. Pohjoiseen luvattiin kuitenkin vesisadetta ja räntää, joten päätimme hylätä lomasuunnitelmat tältä erää. Yllättäen Joensuussa oli viikon lähes paras sääennuste, joten kotiinhan sieltä oli tultava! Tällä hetkellä kalenteri on kovin tyhjillään agilityn valmennuskurssia lukuunottamatta, mutta eiköhän sitä juhannusviikolle jotain kivaa keksitä.

Molemmat koirat imaisivat majapaikkamme Lina-issikalta juoksut, ja meillä ryhdytään siis hiljalleen viettämään kesälomaa agilitystä. Minttu saa ensimmäiset kolme viikkoa huilaamista, ja Meelan kanssa käydään vain edellämainitulla kurssilla. Loppukurssista Meela taas saa jäädä huilaamaan, ja Minttu pääsee paikkailemaan. Sitten on hyvä lähteä levänneiden koirien kanssa kohti syksyn kisarupeamaa, treenejä ja valmennuksia.
On se agility vaan niin huippu laji!


Inka ja Isla karsintaradalla