perjantai 24. kesäkuuta 2016

Hauskaa juhannusta



Tämän videon myötä toivottelemme kaikille ihanaa keskikesän juhlaa!
Kun koirat on väsytetty tehokkaasti hömppätokon, uinnin ja lenkkeilyn parissa, voi itse lähteä juhlimaan ystävien kanssa.

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kesän märin viikonloppu

Kisojen Agarwaen-edustus: Isla, Minttu & Meela
Nyt on tämän kesän SM-kisat kisailtu ja univelatkin nukuttu pois. Aika tiukka kolmepäiväinen agilityrupeama on takana, mutta voi että meillä oli hauskaa!
Sateisesta säästä ja märistä vaatteista huolimatta tunnelma oli ihan katossa. Ei haitannut hytistä katsomossa medien joukkuefinaalin aikaan tai kirmata agilitykengissä vesilammikoista, kun oli tarjolla hyvää seuraa ja jännittäviä suorituksia!


 Annan kanssa tultiin paikalle jo perjantaina, koska olin ilmoittanut Meelan iltakisoihin. Oltiin paikalla hyvissä ajoin ja kasattiin teltta valmiiksi viikonloppua varten. Meidän telttakommuunin tunnisti mainiosti isosta PoKS-lakanasta, joka hallilta löytyi meidän matkaan! Jo telttaa pystyttäessä sain ilahtua agilitykansan yhteishengestä: kellään meistä ei tietenkään ollut vasaraa mukana, mutta totta kai sellainen löytyi lainaan joltain naapurilta! Sateesta kosteaan maaperään huonot vaarnat eivät kyllä meinanneet upota ollenkaan, vaan niitä sai olla jatkuvasti korjailemassa viikonlopun aikana, ettei teltta olisi lähtenyt tuulen mukaan. Myös teltan katto alkoi vuotaa jatkuvan sateen ansiosta.  Onneksi jossain vaiheessa iltaa myös aurinko halusi paistaa, ja kaikki märät vaatteet kuivivat kivasti samoin tein.

Lämmittelykisat eivät meidän osaltamme menneet kovin kaksisesti. Hyppyradalla oli pimeitä putkia ja sivuttaishyppy, jotka ovat Meelalle aika vaikeita. Tietysti olin kaikissa niissä kohdissa myöhässä, joten kieltojahan sieltä sateli ja lopulta sitten hylätty rata. Agilityradalla Meela teki tosi hyvät kontaktit, mutta tipautti ainakin riman ja jotain muutakin sälää. Näistä starteista kirjasin meille pitkän treenilistan kesän itsenäisiin treenailuihin, niin ei sitten jää jatkossa nollat kiinni samoista virheistä!
Väsyneinä pitkästä kisapäivästä lähdettiin sitten huoltoasemaruokailun kautta takaisin hostellille Hollolaan.

Lauantaina oli joukkuepäivä. Minttu sai kunnian startata PoKSin minijoukkueen ykköskoirana, joten herätys oli aikainen ensimmäisen rataantutustumisen käynnistyttyä kello 8.15. Aamu alkoi tympeän sateisena, ja sama linja pysyi koko päivän. Onneksi me kisasimme minien kentällä, joka oli ehdottomasti kaikkein kuivin juosta!

Minttu oli lähtövuorossa toisena, joten Anna toi sen kentän laidalle odottamaan rataantutustumisen ajaksi. Joukkuerata oli aika simppeli ja tehtävissä, oli hyvä fiilis sen suhteen. Mintun kanssa tehtiinkin pitkä pätkä pelkkää nollaa, kunnes sitten puomi-putkierottelu koitui merlen kohtaloksi ja se päätti käydä koskemassa puomin ylösmenoa etutassuillaan! Hylätty ratahan siitä sitten tuli, voi räkä.
Joukkueen kakkoskoira Edy niin ikään hyllytti radan hyppäämällä yhden hypyn väärin päin, kolmantena startannut Iines tiputti yhden riman ja ankkuripaikalla kisannut Rommelkin teki hyllyn, joten ei meidän minijoukkueelle sitten tullut tulosta tänä vuonna.

Hyvä joukkuehenki pysyi kuitenkin yllä koko päivän, ja kannatus kaikissa säkäluokissa oli huikeaa! Jännitin muiden suorituksia enemmän kuin omaani, ja kun maksijoukkueen Nasta-collie teki ensimmäisen nollan heti aamusella, oli meidän tuuletuksetkin sen mukaiset. Tietenkin jäimme koko päiväksi jännäämään kaikkien joukkuekavereiden suorituksia, viimeisenä Inkan ja Islan radan medijoukkueelle. Tänä vuonna ainoastaan maksit kuitenkin saivat tuloksen.


Sunnuntain yksilökisoissa Meelan vuoro oli meidän porukasta ihan ensimmäisten joukossa. Satoi kamalasti vettä ja kenttä oli yhtä lammikkoa, mutta päätin ettei se saa haitata, vaan tehdään täysillä ja niin, ettei sitten jää turhaan harmiteltavaa radan jälkeen. Meitä pari numeroa ennen starttasivat seurakaverit Maiju ja Rommel, joiden nollaradalle hurratessa viimeinenkin jännitys hävisi ja lähdettiin Meelan kanssa radalle hyvässä vireessä. Lee Gibson oli suunnitellut hyvin juostavan radan, jolla suurimmaksi vaikeudeksi arvelin meidän kohtalla osuvan kepeille viennin ja sen, että kepit olivat kohti putken selkämystä.

Sinne kepeillehän meidän rata sitten hyvän alun jälkeen kosahtikin: sain Meelan aloittamaan kepit oikein, mutta oma ohjaus jäi vähän vajaaksi ja se tuli toiseksi viimeisestä välistä pois! Sen jälkeen totesin että nyt on ihan sama mitä tapahtuu, vedetään vaan kovaa maaliin. Niinhän me vedettiin, niin lujaa että yksi putkikin unohtui suorittaa välissä. Ei kuitenkaan haitannut yhtään, sillä omat tavoitteet kisojen suhteen oli täytetty tällä suorituksella.



Ikuisuuksien odottelun jälkeen sääkin vähän selkeni, kenttä kuivi ja sitä saattoi ihan kisata vaikka T-paidassa! Mintun kanssa menin rataantutustumiseen huolettomasti - hei jos Meelan kanssa meni noin hyvin, niin mitä Minttu nyt voisi mokata?

Paljonkin, ilmeisesti. Alkurata meni hyvin, sitten sössi kepeille viennin valuttamalla persjättöni aivan liian lähelle keppejä ja saatiin sieltä vitonen. Tämän jälkeen luulin, että Minttu kääntyisi hypyiltä yhtä tiukasti kuin tyttärensä, ja juoksin ennen pituutta persjättöön. Väärin meni - Minttu ei kääntynyt ollenkaan, vaan juoksi peräti kahden esteen ohitse. Seuraavaksi luulin sen lukinneen putken: väärin taas. Ei lukinnut, kääntyi takaisin ja juoksi vielä putken ohikin. Nauratti, ja juostiin loppurata sitten ihan sujuvasti maaliin asti. Ihan hassuja mokia, mutta kerrankos sitä!

Kuva: Sirpa Saari
Kuva : Sirpa Saari
Iltapäivä menikin sitten huippujännittävää maksifinaalia seuratessa ja jännätessä minifinaalissa juosseiden kavereiden puolesta. Medejä ei enää jaksettu jäädä katsomaan, sillä meininki oli ajella kotiin vielä saman päivän aikana.
Melko pitkä ja uuvuttava kotimatka se olikin, mutta hengissä selvittiin eikä edes ajettu kameraan Varkaudessa, vaikka melkein kaikki muut kisakaverit olivat niin tehneet. Jee!

Kuva: Sirpa Saari
Isla! Kuva: Sirpa Saari
Kuva: Sirpa Saari
Yksi kesän odotetuimmista tapahtumista on nyt siis ohi, ja seuraaviin arvokisoihin on aikaa kokonainen vuosi.
Kisaviikonloppu oli rankka, mutta antoisa. Meillä oli hurjan hauskaa, hyvää seuraa, loistava tiimihenki ja huippu tunnelma! Ensi vuonna jos vähän enemmän olisi vaikka auringonpaistetta, niin eipä voisi valittaa yhtikäs mistään.

Nyt Minttu saa jäädä vähän kesälomailemaan agilitystä, Meelan kanssa aloitetaan yksi kesäkurssi, käydään parissa näyttelyssä ja elokuussa leireillään agilityn merkeissä.
Kesä on kiva.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Se on siinä!

Kuva: Leena H.
Kuva : Leena H.
Viime kuussa osallistuin koulutusohjaajakurssille, jossa oli mukana myös Paimenlauman hihnanpää. Käytiin toisena kurssipäivänä lenkkeilemässä meidän lähimetsässä porukalla, ja samalla Leena nappasi tuollaiset kesäiset peltokuvat minun koiristani. Kiitos kuvista!
Saavat nyt tulla blogintäytteeksi, kun en ole omaa kameraa saanut raahattua ulos viime aikoina.

Minun viikonloppuni oli kovin tapahtumarikas. Käytiin treenaamassa tokoa pesiskentällä, koiraystävien kanssa juhlistamassa treeniporukan tuoreinta ylioppilasta sekä Meelan kanssa kahdestaan kisaamassa Varkaudessa agilityä. Tai ei me siellä ihan kahdestaan oltu - matkaseurana oli pari naapuriseuralaista, mutta kuitenkin! Reissu oli hauska, joskin melkein kymmentuntiseksi venynyt kisareissu oli myös jokseenkin uuvuttava.

Reissulle oli hirveät paineet - Meelan täytyi saada yksi nolla, jotta pääsisimme SM-kisoihin. Onneksi oli tarjolla kokonaiset neljä agilityrataa, ja kaikki radat olivat jotenkin hirveän kivoja ja mukavia juosta.
Suurimmat onnistumiset olivat ehdottomasti jokaisen radan kepit ja kontaktit, jotka olivat kautta linjan tosi jees!

A-radalla Meela tiputti toisen riman, mikä latisti tunnelmaa heti alkuunsa. Olin aika myöhässä ja ohjasin huonosti, mutta räpisteltiin rata läpi. Seisotin kontakteilla, ja kun Meela lähti ilman lupaa puomilta, kannoin sen pois radalta.
B-radalla taas sössin itse alun niiston, joka oli muuten taas toinen este! Harmitti kamalasti, mutta ei se mitään - nyt oli mahdollisuus testata hurjia juttuja. Vedätin keinulle ihan huolella, ja Meela teki keinun tosi hienosti. Tästä on pätkä videollakin! Se oli hienoa! Loppuradasta jäin varmistelemaan liikaa, ja kuten arvata saattaa, suora putki - hyppy - hyppy-tyyppinen loppusuora meni ihan turaamiseksi, ja Meela tuli ohi yhdestä hypystä. Hylly sieltäkin.
C-radalle mennessä oli jo vähän epätoivoa ilmassa, enää kaksi yritystä! Olin vitsaillut aiemmin, että yleensä aina teen kolmannella yrittämällä nollan, ja aina ne kolmannet radat on hypäreitä. Nolla tuli sitten tälläkin kertaa! Olin myöhässä, edessä, ohjasin huonosti, mutta nolla mikä nolla! Hävittiin sekunnin sadasosalla kolmanneksi tulleille, ja väänsin vähän veistä haavassa toteamalla, että serti olisi vissiin siirtynyt ihan kolmannelle asti, kun osallistujia oli niin rutosti. Damn! Mutta ei se mitään, sertejä ehtii kyllä metsästää.
D-radalla oli helpottunut fiilis, kun tavoitteita ei enää ollut. Radan alussa sössin taas niiston (treenaa näitä!), ja sieltä tuli sitten hylky Meelan hypätessä väärään suuntaan. Loppurata rallateltiin treenin vuoksi, ja yksi rimakin siellä sitten tuli. Seisottelin etenkin A:n huolella, sillä tippunutta rimaa korjaamaan mennyt ratatyöntekijä oli edelleen korjaamassa hyppyä kun tulimme kontaktille, ja se hyppy tietysti olisi ollut seuraava este...



Video on superisti huonolaatuinen, mutta siinäpä joitakin onnistumisen hetkiä kisoista. Viimeisenä on kokonainen nollaratakin sitten. Kiitos Mirvalle, joka ihan pyytämättä videoi suoritukset!

Näin me siis saatiin viimeinen nolla, ja näin me päästään myös SM-kisoihin! Turha varmaan mainita, että olen hirveän onnellinen päästessäni kokemaan isojen kisojen meiningit molempien kisakavereideni kanssa nyt ihan ekaa kertaa! Viime vuonna oltiin toki joukkueessa, mutta yksilöihin ei siinä vaiheessa ollut mitään asiaa.

Agarwaen-edustus kisoissa vallan triplaantui viime vuodesta: yksilöissä nähdään Inka & Isla (medi), sekä meikäläinen Mintun ja Meelan kanssa. Isla ja Minttu edustavat myös kotiseuramme Pohjois-Karjalan Seurakoirat PoKS ry:n joukkuekilpailussa!

Toivotaan aurinkoista säätä Nastolaan parin viikon päästä! Sieltä meidät löytää ja saa tulla moikkaamaan!

tiistai 31. toukokuuta 2016

Toukopuuhia

Meela sunnuntain kisoissa. Kuva: Roosa Tykkyläinen
Toukokuu meni ohi ihan huomaamatta. Treenattiin paljon aksaa, oli ohjattuja treenejä SM-joukkueen ja valmennusryhmän kanssa. Seuraavat pari viikkoa tehdään pelkkää täsmätreeniä arvokisoja varten: Mintulle kontakteja ja Meelan kanssa ohjattuja treenejä.
Minttu pääsee edustamaan seuran minijoukkueeseen, jossa Meela on mukana varakoirana. Mintulla on myös yksilönollat kasassa, Meelalta puuttuu yksi aginolla, jota yritetään vielä ensi sunnuntaina Varkaudessa. Meelan kanssa minulla olisi pelkkiä hyppynollia yhden sm-kisan tarpeiksi, mutta aksanollaa vaan ei tule sitten millään! En tiedä miksi, koska ei se ongelma meidän kohdalla ole kyllä todellakaan niissä kontakteissa. Ehkä noi hypärit on vaan niin soljuvampia!


Minttu BIS2 Kuva: Milja Honkanen
Viime keskiviikkona käytiin merlejen ja Gislin kanssa mätsärissä. Gisli on pari kertaa käynyt Annan kanssa mätsärikehässä, mutta koska minä todennäköisesti vien sitä aikuisena kehiin, olen ottanut asiakseni treenata sen kanssa näyttelyitä. Gisli sai sinisen nauhan murjotettuaan tuomarille, eikä sitten sijoittunut enää jatkokehässä.

Meela sen sijaan esiintyi hetkellisestä kaatosateesta huolimatta kiltisti, ja sai paristaan punaisen nauhan. Parina ollut seuratoveri, Uljas-sprinkku, voittikin sitten sinisten BIS-kehän, joten kovin oli tasaväkisen hyvin esiintyvä kaksikko kyseessä! Punaisten kehässä Meela jaksoi myöskin esiintyä kauniisti ja sijoittui siellä toiseksi.

Minttu oli veteraanikehässä, ja oli taas ihan villi. Se yritti tökkiä lahkeeseen, laukkailla ja haukkua. Minua nauratti, ja yllätys yllätys parina ollut brassi sitten veikin voiton parista. Sinisten veteraanien kehässä Minttu sitten vähän jo tsemppasikin, ja meni voittamaan koko kisan. Pääsimme siis BIS-kehään, jossa jo vähän itsekin skarppasin esittämistäni ja vaadin koiraa oikeasti muistamaan, mitä oltiin tekemässä. BIS-kisassa Minttu sijoittui toiseksi. Sen kanssa pitää ehkä käydä vähän treenailemassa, jos joskus aion kehdata viralliseen veteraanikehään. Onhan tuollainen töttöröö tutturuu-asenteella päristelevä merle-eläin vähän pölö ilmestys.




Meela näyttelyssä. Kuva: Anni Rask
Syy mätsärikäyntiin oli oikeastaan lauantain ohjelmassa: Meela osallistui Joensuun näyttelyyn. Yleensä käyn näyttelyissä Annan kanssa, tai ainakin Anna yleensä auttaa minua pakkaamaan kaikki tavarat valmiiksi. Nyt olin paikalla yksin, ja urheasti pakkasin myös näyttelyromppeet ihan itse. Ei olisi kannattanut: näyttelypaikan portilla tarjosin numerolapun sijaan vanhaa laskua, jonka olin napannut mukaan keittiön pöydältä. Onneksi päästiin sisään, ja infosta sai uuden numeronkin!
Seuraavaksi parkkeerasin itseni kehän laidalle huomatakseni, että mukaan ottamassani epämääräisessä kasassa näyttelyremmejä oli tasan kaksi hihnaa: ohut, hieman rikkonainen nylonhina joka voisi vaikka katketa, sekä Mintun näyttelysetti. Mintun setti on niin pieni, ettei panta mahdu Meelan kaulaan. Ei kun siis shoppailemaan! Ensimmäisestä kojusta löytyikin kelvollinen, mutta varsin hintava näyttelysetti.

Vitsailin keskiviikon mätsärissä, että Meelalla on varmaan suunnitteilla huikea juoni, jossa se perseilee oikeana näyttelypäivänä ihan miten sattuu, kun kerran käyttäytyi mätsärissä niin kauniisti. Miten oikeassa olinkaan! Meela kyllä jaksoi odottaa kiltisti vuoroaan, olla pöydällä ja seistä pönöttää, mutta edes-takaisin liikkuessa se hyppi ilmaan, tarrasi lahkeeseeni ja oli muutenkin ihan holtiton. Onneksi tuomari antoi meille toisen mahdollisuuden, ja laittoi Meelan tekemään liikkeet vielä uudelleen. Uusintakierros meni sentään jo paremmin.

Ruotsista paikalle saapunut Johnny Anderson jakoi paljon keltaista korttia ja säästeliäästi erinomaista. Meela sai kuitenkin monen muun sievän merlen kanssa sen ERIn, ja pääsi näin ollen kilpailuluokkaan koettamaan onneaan. Meidät kuitenkin käteltiin pois kehästä, ja näin ollen sen suurempi menestys jäi saamatta.

Tuomarin mieleen Meela oli himpun pitkä, mutta hyvin kulmautunut ja hienosti liikkuva ja soma yksilö. Noottia tuli myös hännän kannosta ja pyöreistä silmistä - veikkaisin erityisesti tuon ensiksi mainitun häirinneen kaikkein eniten.

Oman kehän jälkeen käväisin vielä esittämässä Annin Lennu-nahkan kasvattajaryhmässä, ja sitten kohti kotia lenkittämään kaikki koirat. Ilta meni mukavasti grillaillessa ja kavereiden kanssa Pinna-bortsun hyppyvaliokakkua nautiskellen.

Kuva: Roosa Tykkyläinen
Kuva: Roosa Tykkykäinen
Sunnuntaina osallistuin molempien merlejen kanssa kotikisoihin! Sää oli valtavan helteinen, ja suosiolla raahasinkin koirien häkit viileään halliin. Minttu sai kilpailla kaksi agilityrataa, Meela puolestaan kaikki neljä tarjolla ollutta, joista kaksi oli sitten hyppyratoja.
Kuuma keli oli etenkin Mintulle tosi raskas, ja se ei olisi kahta rataa enempää jaksanut tuossa kelissä tehdäkään.

A-Agilityradalla Minttu teki nollan ja sijoittui toiseksi. Meelan kanssa taas meni pitkään todella hienosti ja varmasti, kunnes työnsin sen takaakiertoon aivan liian lepsusti ja väärin päinhän se sitten sen hypyn hyppäsi. Suuri harmi, koska kaikki toimi vaikeista kepeistä aina kontakteihin saakka!

B-agilityradalla olin taas Mintun kanssa vähän lepsu, ja se ohitti yhden hypyn ja otti näin ollen hylätyn. Minttu myös porsasteli A:n kontaktin, ja koska minulla meni hetken aikaa miettiä että mitä pitikään tällaisissa tilanteissa tehdä, paineli se jo putkeen ja palkkasi näin itsensä. Jatkettiin sitten loppuun, koska vahinko oli jo tapahtunut.
Meela puolestaan teki taas huikean hyvää rataa, kunnes karkasi loppuvaiheilla ylimääräisen kerran puomille ja teki hylätyn suorituksen. Olin kuitenkin iloinen hyvästä radasta, eikä hyllykään haitannut: seuratoverimme Rommel valioitui voittonollalla, ja sen Rommel oli totisesti viimein ansainnut!

C-hypärille lähdettiin Meelan kanssa hirveän varmalla suorituksella. Meela tosin kävi jotenkin todella kuumana, Anna kertoi sen murisseen ihan superkovaa putkissa mentäessä. Ei siis ihmekään, että kepeille pakkovalssi oli ihan liikaa: Meela tuli käsille, hyppi minua vasten, räksytti ja tilttasi ihan kokonaan. Kun lopulta sain sen kepeille, kääntyi se vikasta keppivälistä väärään suuntaan ja tuli taas huutamaan minulle. Totesin, että sylikyydillä maaliin kyllä nyt.

D-hypäriltä Meela puolestaan teki nollan. Tämä oli hurjan hauska, sillä olin koko ajan itse vähän ulapalla, enkä todellakaan tiennyt, mitä siellä radalla aina tapahtui. Painettiin vaan menemään, ja nolla se sitten ilmeisesti oli kuin olikin.
Kaverit olivat ottaneet videonkin siinä toivossa, että Meela taas tilttaisi ja voitaisiin myöhemmin nauraa videolle yhdessä. Tuotimme kuulema pettymyksen, pyh!
Vähän huonolla ohjauksella tultiin sitten toisiksi, mutta hei - kepit oli ihan superhienot, ja Meela irtosi loppusuoralle hyvin!

Kisojen jälkeen koirat olivat ihan poikki, eikä ihmekään. Nukuttiin yhdessä parin tunnin päikkärit, että jaksoi taas illalla käydä vielä vähäsen kävelemässä.
Tämä viikko otetaan kevyesti treenin osalta, ja sunnuntaina yritetään taas tosissaan Meelan kanssa sitä viimeistä aginollaa. Toivottavasti on poutaisa, mutta viileä keli!


Kuva: Roosa Tykkyläinen

Kuva: Roosa Tykkyläinen

Kuva: Roosa Tykkyläinen

Viimeinen bonuskuva Islasta! Se on aivan kamalan söpö tässä! Kuva: Roosa Tykkyläinen

lauantai 7. toukokuuta 2016

Tokokoulutus


Kerrankin sattui niin hyvin, että minulla ei ollut mitään suunnitelmia samana päivänä kun kotiseuramme PoKS järjesti tokokoulutusta. Ihan parasta! Olen missannut ehkä neljä aiempaa valkkua ihan vaan siksi, että olen ollut rämpimässä jossain agilitykisoissa.
Tänään kuitenkin osallistuin Meelan kanssa Marianne Forselin tokokoulutukseen, ja sepäs olikin kertakaikkisen kiva koulutus se.

Tokokoulutuksissa käyminen ei kuitenkaan selvästi ole minun lajini. Agility on hektistä ja nopeaa. Se on seitsemän minuuttia treeniaikaa ja ulos. Koko ajan saat olla lämppäämässä, jäähkäämässä, treenaamassa tai ehkä jopa kuvaamassa kaverin treenejä. Tokokoulutuksen seuraaminen muistuttaa vähän opiskelua, kun kuunnellaan kouluttajaa ja katsotaan kun muut vetää puolen tunnin settejä. Hyviä vinkkejä sieltä saa omiinkin treeneihin, mutta en oikeastaan koskaan ole ollut luento-opiskelutyyppiä. Meinasi tulla tylsää, kylmä, nälkä, voisko tehdä jotain, hei mitä on tapahtunut facebookissa. Onneksi yksilöjuttujen jälkeen tehtiin kimppatreenejä, niin pääsi itsekin liikkumaan!

Meidän vuorollamme olin ajatellut treenaavani minusta poispäin suuntautuvia liikkeitä, koska niissä Meela helposti haukkuu. Ihan ensimmäiseksi otettiin merkin kiertoa, jossa Meelasta sai helposti esiin sen suurimman ongelman: se ei ole tarpeeksi tarkkana siitä, mihin pitää olla menossa ja haukkuu koska ei tajua mitä piti tehdä. Harjoiteltiin kiertoa siten, että minä ja koira liikuttiin ympäri hallia ja Marianne siirsi tötsää aina eri paikkoihin ja Meelan piti oikeasti keskittyä siihen että se tietää missä kartio on. Meela kiersi hienosti ja oli ihan koko ajan hiljaakin! Nämä oli hyviä treenejä, ja teemme niitä siis lisää.

Seuraavaksi halusin harjoitella liikeiden välejä, koska ne ovat toinen kohta jossa Meela aina haukkuu jos pääsee herpaantumaan liiaksi. Liikkeiden välit on myös siitä hauska treenikohde, että olen blogeista lukenut miten niitä pitää harjoitella, mutten oikeastaan ole tiennyt miten. Olen itse järkeillyt, että treeni varmaan toteutetaan palkkaamalla koira aina paikasta toiseen siirryttäessä, mikä sitten olikin ihan oikein. Tehtiin muutamia liikkuroituja juttuja, ja Meela sai palkkaa siirtymistä. Näitäkin pitäisi jaksaa treenata lisää.

Kolmantena juttuna otettiin kaukojen seiso-istu -vaihtoa, joka on jotenkin tosi vaikea. Hyvänä uutena ideana tuli ottaa istuminen luopumisen kautta siten, että ihan vaan pidän namia esillä Meelan naaman edessä ja käsken sen istumaan. Tällöin Meela istui hienosti takajaloilleen ja sen ajatus oli selvästi taaksepäin. Mitenpä tuollaistakaan ei itse ole tajunnut! Täysin samaa metodia olen käyttänyt seiso-maahan -vaihdoissa, mutta jotenkin istumiseen soveltaminen ei ole käynyt pienessä mielessäkään. Hupsua.

Ehdittiin vielä pikainen seuruu heittää loppuun. Kuulema Meela tekee teknisesti tosi kivaa seuraamista, ja ainoa mitä oikeastaan nyt tarvitsee viilata on kontaktin pysyminen. Treenit lopetettiin häiriökontaktiharjoituksiin, joissa Meelan täytyi pitää kontaktia seuraa-käskyllä, vaikka sitä miten häiriköitiin ja hetsattiin tekemään virheitä.

Pienen tauon jälkeen tehtiin ryhmissä vielä paikalla istuminen ja piilopaikkis. Meela oli ainoa avo/voi-koira, joka kesti paikkiksen ilman että meni lonkalleen. Paikkis on vakava asia, tietää Meela.

Kun kaikki olivat tehneet yksilöjutut, tehtiin vielä häiriötreenejä kimpassa. Harjoituksia tehtiin ringissä siten, että ensin koirat olivat perusasennossa ja niiden tehtävänä oli pitää kontaktia, vaikka Marianne häiriköi parhaansa mukaan. Sitten niiden tuli pysyä istumassa ja makuulla häiriöistä huolimatta, ja lopulta vielä tehtiin perinteistä pujottelua maassa olevien koirien ympäri. Harjoiteltiin myös yksi kerrallaan kaukokäskyjä niin, että koirat olivat sisäringissä ja ohjaajat ulkoreunalla. Ihan lopuksi tehtiin vielä luoksarit niin, että muut koirakot olivat treenailemassa häiriönä ja ihmisiä pyöri koiran ja ohjaajan välissä ihan kiitettävä määrä. Ei haitannut Meelaa.
Häiriötreenit on kivoja, etenkin näin kimpassa!

Huikean pitkän tokopäivän jälkeen oli taas pää täynnä uusia ideoita treeneihin ja koirakin huolella väsytetty. Hyvin meni siis! Toivotaan, että tämän koulutuksen tuoma innostus kantaisi läpi kesän ja saisin treenattua eläimeni kisakuosiin syksyksi.