keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Narva Winter Cup


Teemon visiitti luonamme päättyi näyttelymatkaan Viron puolelle.
Retki kulki facebook-chattiryhmässämme nimellä "Kuoleman Estoonia", vaikka loppuviimein reissu oli kenties kaikista retkistämme onnistunein. Tai ei sittenkään - ihan ensimmäinen tallinnanreissu on ihan voittamaton!

Torstaina kaappasimme kyytiin Annin ja Lennun, sullouduimme autoon ja saavuimme Katjan luo Tampereelle puolen yön tietämillä. Kohtelaina vieraina lähinnä moikkasimme isäntäväen, kävimme suihkussa ja kömmimme nukkumaan, sillä parin tunnin päästä meidän pitäisi olla jo valmiina ajelemassa kohti laivaa.
Kun kello sitten pikaunien jälkeen soi, oli meininki melko koomaista. Aamun henki oli lähinnä se, että tankkaa itseesi mahdollisimman paljon kofeiinia. Onnistui. Helsingin keskusta oli odotusteni mukaan hiljainen ennen seitsemää, ja ajomme satamaan sujui vaivattomasti. 7.30 laiva starttasi kohti Tallinnaa.

Yösijamme Narvasta löytyi vaivattomasti. Olkoonkin, että majapaikkamme kunto oli aika tyypillistä meille: ulkoa päin Retro Guesthouse muistutti lähinnä kummitustaloa. Sisältä tilat olivatkin jo huomattavasti siivommat, mutta vanha talo ja kokolattiamatto eivät olleet kovin hyvä yhdistelmä. Uskoisin, että koko torppa oli homeessa, sillä koko vierailumme ajan kärsin jäätävästä flunssasta hostellin sisätiloissa.


Illalla lähdimme väsyttämään koiria pidemmälle iltakävelylle, sillä ounastelimme ettei lyhyt keppileikkituokiomme läheisessä puistossa tuntuisi paljon missään. Lähdimme kävelemään kohti kirkon näköistä rakennusta, kun meidät äkkiä pysäytti ilmeisen humalainen, suomea puhuva venäläisnainen pieni pentukoira sylissään. Hän varoitti liikkumasta niillä kaduilla joilla jo olimme, ja pyysi meitä mukaamme paremmille lenkkimestoille. Suostuimme lähtemään mukaan, ja suuntasimme kohti rantaa. Pieniä kuumotuksen hetkiä koimme, kun pimeällä katuosuudella vastaan osui kolmen miehen jengi, joille oppaamme alkoi kesken kaiken puhua venäjää... voitte vain kuvitella, miltä tilanne siinä vaiheessa vaikutti!
No eipä siinä, pääsimme rannalle. Kaiteen toisella puolen avautui näkymä kauniisti valaistulle rantabulevardille, joen toisella puolen oli Venäjä. Samasta kohden pääsimme ihailemaan Narvan linnaa, toisella puolen jokea oli Venäjän vastaava. Kiittelimme opastamme ja kävelimme portaat alas bulevardille, jota pitkin pääsi näppärästi nousemaan pieneen puistikkoon ja hostellille.

Lauantaina näyttelypaikalla olimme jo varhain. Linnoittauduimme Hannen, Heidin ja Pikikuonon-porukan kanssa kehän laidalle odottelemaan kehien alkua. Sheltit esitettiin ensimmäisenä ihanan tarkalle ruotsalaistuomarillemme. Hän kieltämättä todella tiesi mitä tekee, käytti runsaasti aikaa koirien kopeloimiseen ja kirjoitti osuvat arvostelut jokaisesta!

Junioriluokan urokset kehässä
Ensimmäisenä kehään marssi Teemo, joka näytti kieltämättä kovin pieneltä kehittyneempien kilpakumppaneidensa seassa. Pieni Päy kuitenkin esiintyi oikein mallikkaasti Katjan kanssa, ja sai ihan itsensä näköisen arvostelun. Niin, ja sai se laatuarvosanakseen vieläpä EH:n!

"Good size. Nice ears. Little pronounced eyes. Good neck & outline. Little straight in croup. Needs to mature a lot in body. Good angulations. Moves god on side but unbalanced from rear. Ex. Colour and coat texture. "
JUN EH - Ann-Christin Johansson, Ruotsi



Pian Teemon perään esitin Meelan avoimessa luokassa. Avoimen luokan narttuja oli ylivoimaisesti eniten, ja mukana pari kaunista pikikuonolaista koiraa. Analysoimmekin, että kilpailusta voisi tulla tiukka suomalaiskolmikkomme kohdalla. Niinhän siinä käpi että soopeli kilpasisko kiilasi Meelan edelle, ja loppukilpailussa oli tyytyminen sijaan PN4.

"Good size. Very good head. Little pronounced eyes. Little wide earset. Good neck, outline and croup. Little straight in shoulder. Very good body. Good angulations. Good bone. Good mover."
ERI2 SA PN4 - Ann-Christin Johansson, Ruotsi


Loppuhuipennuksena Katja esitti vielä Teemon ja Meelan parikilpailussa. Esiintymistä olimme harjoitelleet edellisenä iltana iltalenkin yhteydessä, mutta pari kulki tilanteeseen nähden oikein kauniisti. Tuomarimme päätti antaa kaksikolle KP:n ja oikein kauniin arvostelun.

"Very good breed type. Nice head and expression. Very good movement. Excellent coat and color."

Lennu oli ROP, joten jäimme vielä ryhmäkehiinkin. Katja vei Meelan ja Teemon kehään yhdeksän muun parin joukkoon. Suureksi hämmennykseksemme shetlandi lambakoerit viitottiin jatkoon, ja äiti-poika-duomme sijoittui peräti BIS-kehässä sijalle neljä!
Aika huikeaa!


Näyttelypäivän jälkeen lopen uupuneet koirat oli hyvä jättää hostellille nukkumaan ja itse suuntasimme läheiseen ravintolaan. Eilispäivän iltaoppaamme oli kertonut, ettei meidän kannattaisi mennä syömään hostelliamme vastapäätä olevaan King-nimiseen ravintolaan, sillä sieltä saisimme vain ripulin. Sen sijaan valikoimme illallispaikaksemme Gulliverin, johon olimme suureksi riemuksi saaneet hostellista jopa drinkkilippuja.
Harmi vain, ettei Gulliverissa oltu moisia lappusia koskaan nähtykään ja pontevasti venäjää puhuva ravintolaemäntä esittelikin meille, että ette todellakaan saa 1,90e maksavia siidereitä ilmaiseksi. Mikä tappio.

Juomapuolesta sen sijaan riittä hupia koko loppuillaksi: tilasimme kaikki vettä, mutta Katja sai kotikaljaa, minä ison veden ja Anni pienen. Myös paikan asiakaspalvelussa olisi ollut hieman parantamisen varaa, sillä emme meinanneet saada laskua ollenkaan!  Lopulta kuitenkin pääsimme takaisin hostellillemme, jossa unta ei hirveästi tarvinnut kysellä.

Sunnuntaina näyttelytouhu alkoi väsyttää melkoisesti, ja aamu alkoi runsaalla kahvitankkauksella näyttelypaikalla. Sheltit aloittivat näyttelypäivän myös tänään, ja Teemo esiintyi ensimmäisten joukossa. Pikkukoira alkoi olla jo jokseenkin väsynyt, mutta skarppasi eilispäivästä sen verran, että lopullinen sijoitus oli ERI3. Hieno junnuluokkien päätön pienelle Päylle!

"Medium size. Medium bone. Bit thin head. Correct topline. Narrow chest. Needs better forechest. Open ???. Need better harmony in move."
JUN ERI - Vladima Piskay

Meela nappasi odotetusti erinomaisen, mutta sitten alkoi suuren luokan kamaluus. Edellisen päivän näyttelytouhuilu ei ollut selvästikään riittänyt tyhjäämään raivokääpäni akkuja, vaan se alkoi kuumua kehässä toden teolla. Tuomari halusi juoksuttaa koiria aivan valtavan paljon, ja Meelalla keitti ihan totaalisesti yli. Siinä se sitten esitteli liikkeitään häntä tötteröllä ja komenteli minua minkä kerkesi, sekä sijoittui lopulta toiseksi hyvin samanoloisen merlenartun jälkeen.
Loppusijoitus narttukehillä PN3.

"Good size & format. Bit short head. ??? neck. Good back. Needs better forechest. In movement free elbows & loose pasterns. Correct coat."
AVO ERI2 SA PN3 - Vladima Piskay

Parikilpailussa kaksikkomme sai oikein mukavan arvostelun, mutta ei KP:tä. Lennukin pääsi sijalle PU2, joten näyttelypäivämme loppui lyhyeen. Kohtalaisen kiitollisina siitä pakkasimme koirat ja kamppeet autoon ja lähdimme ajamaan kohti Tallinnaa, jossa olimme päättäneet viettää seuraavan yömme.

"Harmony couple. Excellent quality. Very good in type. Very good presentation."



Uusi yömajamme, hotelli Dinzel olikin jotain ihan muuta kuin aiemmilla reissuillamme. Aito oikea hotelli oli siisti, ja koirat otettiin niille lässyttäen vastaan. Kunnon lenkkimaastoja lähistöltä ei tosin löytynyt, mutta hyvä remmilenkkireitti kyllä. Lisäksi meille valmistettiin aamiaispussukat mukaan otettaviksi, kun emme ehtineet aamiaiselle seuraavana aamuna. Ihan 5/5!
Yö meni rauhallisissa merkeissä. Viime yöt häkissä viettänyt Meela nukkui tiiviisti vieressäni ja itki perään, kun menin käymään suihkussa. Urpo eläin.

Lautassa olimme taas kukonpierun aikaan, ja koko kaksituntinen meni sohvilla nukkuessa. Siitäpä virkeinä autolle ja nokka kohti Heinolaa! Pysähdyspaikassamme juoksutimme hetken ylienergisiksi heittäytyneitä koiria ja kävimme ihailemassa Katjan Tinja-kessun jälkikasvua. Seuraavaksi ajettiinkin sitten yhden pysähdyksen taktiikalla kotikonnuille Joensuuhun. Tallinna-Joensuu -välille tuhraantui aikaa 12 tuntia.
Huhhuh.

Eestinmatkailumme on kuitenkin kokenut yllättävän kehityskaaren. Tällä kertaa mikään ei mennyt rikki. Kukaan ei saanut ruokamyrkytystä. Toinen majapaikoistamme oli suorastaan luksus. Oli aikaa shoppailulle, ruokailulle ja seura oli mitä mainiointa.
Erityisempiä traumoja tästä reissusta ei jäänyt - vain täyttämättömiä tavoitteita. Sen voinee arvata, mitä siitä seuraa?

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Näyttelyt 2/3


Tammikuu on näyttelykuu.
Koko kuukaudelle on rastittu kalenteriin näyttelyitä enemmän kuin viime vuodelle yhteensä. Vaan mikäs tässä on käydessä, kun Meela on täydessä karvassaan ja pentujen jälkeen oikein valmiin oloinen.

Kotimaan kisoista avasimme vuoden Kajaani KV:llä. Sinne oli ilmoitettu perinteikkäästi valtava määrä shelttejä tanskalaistuomarin syyniin. Päivä venyikin pitkäksi, eikä kylmässä pallohallissa palelu ollut mitenkään mieltä ylentävää herkkua.
Onneksi oli sentään mukavaa seuraa! Ehdittiin päivittää kuulumiset ruotsintuttujen kanssa, moikata Teemon isäkoira ja Mintun syksyinen sulhasmies, keskustella koirien siistimisestä ja jännittää tuloksia.

Esitin kehässä myös Teemon, joka hieman jännitti kanssani esiintymistä. Ihastuttavan myötätuntoinen tanskalaistuomari Birgitte Schjöth surkuttelikin rimpulateinilleni heti alkuunsa, että miksi sinä et tykkää syödä, pitää syödä. Olen samaa mieltä kanssanne, tuomari! Kovin hän kuitenkin Teemosta tykkäsi, ja hieman valmiimpana pakettina pikku-Päy voisi saada tältä tuomarilta muunkinlaisen arvosanan kuin sitä sinistä korttia.

Meela taiteili varmasti omaan suoritukseensa napaten erinomaisen. Tuomari tykkäsi koirasta, eikä löytänyt siitä juuri muuta vikaa kuin häiritsevän pyöreät silmät. No onhan ne! Se näyttää ihan Shrekin Saapasjalkakissalta. Vaikka samalla tietysti surusilmät tekevät pienen Meelan kerjuuilmeestä entistäkin vetoavamman. Tällä kertaa ei kuitenkaan pääsyä jatkoon, ja tulos jäi sileään eriin.


Viikkoa myöhemmin sunnuntaina startattiin Ilomantsiin ryhmikseen, jossa Tanya Ahlman-Stockmarille oli ilmoitettu arvosteltavaksi vain kuusitoista shelttiä. Kuusitoista?!? Syykin selvisi hyvin pian arvosteluja katsellessa, sillä rodussamme ei jaettu sertejä ollenkaan. Lisäksi kehän pohja oli kamalaa, liukasta muovipressun tyyppistä asiaa, jolla yksikään koira ei kyennyt liikkumaan edustavasti.
Tunnelma shelttikehällä olikin jokseenkin synkeä, itsestäni tilanne alkoi tuntua lähinnä jollain tapaa huvittavalta.

Teemo esiintyi kehässä kehnosti ja keskittyi enemmän lattialla lojuneeseen kinkkuun kuin minuun. Kaiken kaikkiaan kevyeksi, kapeaksi ja pentumaiseksi todettu juniori nappasi näyttelystä sen H:n, johon lopulta sain olla jopa tyytyväinen, sillä tuomari jakeli myös T:tä. Totesimmekin porukalla, että tänään oli varsin keltainen päivä shelttikehässä ja jo EH oli melkoinen lottovoitto.

Meela puolestaan nappasi räyhäkällä esiintymisellään narttujen ainoan erinomaisen ja voitti sillä luokkansa. Tuomari kävi nopeasti vilkaisemassa koiraa ja totesi, että ei nyt tälle ainakaan sitä SA:ta. Arvostelu oli kuitenkin mielestäni ihan hyvä, ja joku muu olisi tuolla sen sertin antanutkin.
Siinäpä kotimaan näyttelyitä yhden kuukauden tarpeiksi, katsotaan kesällä lisää hieman erilaisella kokoonpanolla.

Agarwaen Balrog of Morgoth "Teemo" 9kk

Male of good size but there could be more of him. Nice head and expression. Correct ears. Good neck & topline. Would like better angulation front and rear. Moves freely but very loose in front.
JUN EH - Birgitte Schjöth, Kajaani KV

Yleisvaikutelmaltaan vielä kovin pentumainen ja kehittymätän junioriuros. Kauttaaltaan vielä kapealinjainen. Kauniisti sijoittuneet korvat. Toivoisin hieman pidemmän kuono-osan. Kapea edestä, rintakehän tulisi olla pidempi. Oikeanlaatuinen karvapeite. Tarvitsee aikaa. Korkea kinner. Liikkeiden tulee vakiintua. Erinomainen käytös.
JUN H - Tanya Ahlman-Stockmari, Ilomantsi RN

Agarwaen Arya 3½ vuotta

Feminine. Nice head. A little too round and pronounced eyes. Nice ears. Correct bite. Beautiful outline and angulations. Nice mover from all sides. Beautiful coat & colour.
AVO ERI - Birgitte Schjöth, Kajaani KV

Feminiininen hyvänkokoinen narttu. Oikeat rungon mittasuhteet. Kookkaat oikein sijoittuneet korvat. Hieman pyöreät silmät. Hyvä alaleuka. Hyvä runko. Hieman pehmeä karvapeite. Aavistuksen korkeahko häntä liikkeessä. Hyvä käytös. Liikkuu hyvin edestä.
AVO ERI - Tanya Ahlman-Stockmari, Ilomantsi RN

maanantai 12. tammikuuta 2015

Palkintotoko


Lauantaina parin vuoden seisoskelu Noutajakoirayhdistyksen treenikentällä palkittiin: Piiroisen Maija tuli vetämään meille palkintotreenit!
Treenit tosin järjestettiin kylmässä parkkihallissa, eikä nelituntiseksi venyneen session jälkeen olotila ollut kovinkaan palkittu. Pikemminkin umpijäinen ja kuollut, mutta kunhan kohme kotosalla lämpimässä haihtui, oli fiilis treenailusta hyvä.

Halusin pureutua noudon palautusongelmaamme, joka on lyhykäisyydessään seuraava: Meela haluaa ennakoida perusasentoa ja joko a) peruuttaa sivulle b) peruuttaa vinoon taakseni tai c) asettuu poikittain eteeni kapulan kanssa. No itsepä olen löysäillyt ja hyväksynyt vääriä.
Analysoimme, että tilanne vaatii perusasento- ja kapulanpitokuurin, sillä selvästi pientä shelttiä jännittää myös se, pamahtaako kapula ikävästi vasten pohjettani.

Tehtiin perusasentoja ihan ilman kapulaa ja kapulan kanssa. Eri kulmista, käännöksillä, ristiaskelilla. Tavoitteena on tehdä hurjasti tehotreeniä nimenomaan tähän osioon kotona iltaruuilla, ja vahvistaa perusasennon paikka takaisin entisekseen. Mitään, mikä poikkeaa kriteeristä ei hyväksytä. Ei myöskään korjailuja. Kaiken pitää olla just eikä melkein.

Samaan kategoriaan menee kapulan pito. Ote on hieman väljä, ja vaikka koira pystyykin pitämään kapulan nätisti liikkeessä ja eri asennoissa, eikä ennakoi pudottamista, pääsee kapula törmäystilanteessa liikkumaan ikävästi. Tämä taas johtaa siihen, ettei sivulle ole kiva kiepsahtaa. Siispä harjoittelemme pitoa myös silloin, kun koputtelen kapulaa, yritän vetää sitä pois ja liikutella suussa. Kunnon pidolla pieni törmäilykään ei haittaa.

Lisäksi koiran pudottaessa tai hituroidessa kapulalle lähtöä, en anna korjaavia ota-käskyjä, vaan odotan että koira tarjoaa nostoa itse. Näin koetilanteessakin koira korjaisi mokansa itsenäisesti, eikä hakisi nollaavia lisäkäskyjä.

Lopuksi tsekattiin vielä liikkeestä seisomista, joka valuu mielestäni vähän liikaa. Nyt Meela esitteli todella hienon pysähdyksen, mutta heilui minun palatessani sivulle. Treeniin laitettiin siis seisomisessa pysyminen, vaikka mikä olisi. Ei mitään tassujen nostelua tai paikan vaihtoa, vaan napakka neljä käpälää maassa-pönötys. Tähän Maija neuvoi treeniksi sellaisen harjoituksen, jossa koira seisoo ja minä tönin sitä kädellä varovasti ja myöhemmin vähän kovempaa. Palkkaa tulee siitä, kun koira laittaa tönimisestä vastaan eikä häiriinny. Seisomisesta pitäisi tulla sellainen "minähän seison tässä vaikka mikä olisi!"-missio, johon koira keskittyy toden teolla ja odottaa haastetta.

Yleisesti ottaen Meela sai tekemisestään paljon kehuja. Se keskittyi hommiin todella hyvin, ja esiintyi iloisena itsenään. Kouluttaja ihastelikin, että vitsit jos kaikki sheltit olisivat tuollaisia, niin ei tokotreeneissä muita nähtäisikään!
No, teen parhaani tämän asian eteen.


Illalla käytiin vielä hallilla, jossa tein Meelalle pikasetin kapulan pitoja ja sitten estefocustreeniä parilla siivekkeellä, ponnarilla ja etupalkalla. Hallin peili oli huikea apu, mutta voi hitsi kun se on niiiin kapea! Ei saa kovin suurta sivuttaisetäisyyttä haettua.

Minttu sai harjoitella samoja asioita kuin Meela aamun treeneissä, ja suhtautui kaikkeen mainiosti. Se toimi innolla, hiljaa (!!!) ja teki pari melkein kokonaista noutoakin. Sivun paikka on Mintulla parantunut tehotreenillä huikeasti.
Lopuksi sillekin estefocusjuttuja, joista palkaksi vinkupalloa. Niin, ja tehtiin me seiso - istu-vaihtoakin, jossa pallon heitto taaksepäin on alkanut toimia hyvin. Ajatus takajaloille istumisesta alkaa iskostua Mintun päähän hyvin.

Teemo oli myös mukana treeneissä, ja sen kanssa puuhattiin yksittäistä hyppyä ponnarilla. Etupalkkana kinkkusuikaletta ja Anna lähetteli sitä hypylle suorasta linjasta. Koska hakeminen onnistui todella hyvin, lisättiin mukaan vähän liikettäkin. Annan juokseminen ja sivuetäisyyden haku ei haitannut yhtään, vaan Teemo keskittyi hypyn hakemiseen ja namille etenemiseen oikein suoraviivaisesti.

Teemo on päässyt kokeilemaan myös suoraa putkea, jonka läpi juokseminen etupalkalle ei tuota ongelmia. Pian pääsemme tähänkin lisäämään vähän matkaa ja vauhtia, kun on niin opeaoppinen pentu!
Eteenpäinvieville harjoituksille vastapainoksi Teemo sai myös muutaman kerran odottaa esteen edessä, kun Anna kävi kiertämässä siivekkeitä. Hyvä odota-käsky sillä onkin jo pohjalla, sillä alun harhautumisen jälkeen se ei enää pahemmin takamustaan nostanut.

perjantai 9. tammikuuta 2015

Päy

Kuva: Jaana Makkonen

Tällainen komea poika saapui tiistaina lauman jatkeeksi!
Teemo matkusti rekka-autolla ensin Tampereelta Vaasaan ja sieltä Savonrannalle ja lopulta lukuisten autoepisodien jälkeen Joensuuhun. Kiitoksia kaikille kuljetuksiin osallistuneille!

Teinipoika asettui taloksi alta aikayksikön, valtasi paikkansa sohvalta ja illan tullen tunki sänkyynkin nukkumaan. Meela on ottanut asiakseen pitää kakaransa aisoissa, mutta Myrn leikkii nuoren miehen kanssa oikein mielellään. Kaksikko onkin päässyt leikkimään yhdessä jäälle, jolloin tiedossa on huikeaa spurttailua ja junnuosaston painihetkiä!

Kaiken muun hyvän lisäksi Teemo muistuttaa todella paljon äitiään. Niiden olemuksessa on todella paljon samaa. Ne pitävän samanlaista ääntä. Kumpikin on ihan liekeissä treenaamisesta ja Teemo oikein tärisee innosta, kun huomaa pääsevänsä hommiin.

Teemosta on kasvanut miellyttävä nuori koira. Se tottelee peruskäskyjä mukisematta, pysyy lenkillä lauman mukana irti ja on sisätiloissa varsin vaivaton ja huomaamaton. Se tuntee edelleen pentuaikaisen lempinimensä: Päy. Lisäksi se on niin valtavan hyvin koulutettu, että eilisissä näyttelyharjoituksissa se liiteli menemään kuin vanha tekijä. Ihana! Voi olla, ettei Katja saakaan sitä takaisin enää loppukuusta... ;)

Kuva: Jaana Makkonen

tiistai 6. tammikuuta 2015

Loppiainen


Loppiainen oli se päivä, jolloin pienet C-kakarat lähtivät yksitellen omille teilleen suureen maailmaan.
Kovin on hiljaista, mutta toisaalta ihanaa päästä siivoamaan pissimatot pois lattioilta, nukkua yö yhteen putkeen, olla luuttuamatta lattiaa jatkuvasti ja rytmittää eloa muutenkin kuin pentujen hereilläolon mukaan.

Ja niin, saivathan kaikki pupsit tietysti myös parhaat mahdolliset kodit, joissa niiden on hyvä kasvaa kelvollisiksi pieniksi shelteiksi. Kuje (Virna) muutti Jyväskylään Hannan ja Villen koiraksi, ja sen elämää voi seurailla oman blogin puolelta jatkossa. Saaga (Myrtti) puolestaan vaikuttaa Suonenjoella ja Wiu (Varpu) Lappeenrannassa.

Viimeisen viikon aikana tuli kuvattua aika paljon pentuja ja koostettua vähän videotakin kauhukakaroista.
Koska tämä on minun blogini, voin spämmätä postaukseen kymmenen kuvaa söpöistä pentukoirista ja videon, eikä kellään ole siihen nokan koputtamista!




Pentujen lähdettyä meille kotiutui eräs pieni sininen herrasmies, jonka suurin projekti kolmelle viikolle on opetella taas syömään vihanneksensa ;)