keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Rallytokotuloksia ja agilitykisailuja

Minttu joskus elokuun alussa luontopolkuretkellä.

Kas näin on Teemokin saateltu matkalle omaan kotiinsa. Pieni koira oli kovin onnellinen päästyään takaisin Katjan hoiviin. Meillä urosvahvistuksen palauttaminen näkyy ja kuuluu arjessa, kovin on rauhallista kun yksi touhottaja otetaan pois jaloista pyörimästä.

Lauantaina kisailimme kaikkien koirien kanssa rallytokoa oman seuran kisoissa. Anna omillaan, minä omillani. Radat menivät pääsääntöisesti hyvin, sillä kaikki koirat saivat kirkkaasti hyväksytyn tuloksen. Meela oli hieman kujalla homman luonteesta ja etsi kotihallista vain agilityesteitä. Pienen sheltin päähän ei mahtunut millään, että oikeasti ollaan jollain oudolla päiväkävelyllä. Minttu puolestaan oli ylenpalttisen onnellinen päästyään kisaamaan ja saatuaan oikeita tehtäviä. Niin tohkeissaan ja suloinen! Harmi kyllä ohjaaja suoritti molempien koirien kanssa yhdet kyltit väärin (osasin kuitenkin uusia!) ja Meelan kanssa jännitysmomentin tarjoili etutassun alle livahtanut hihna. Ei se onneksi sitten haitannutkaan, ja Meela taisi sijoittua kokonaiskisassa peräti viidenneksi.
Myrn ja Hupsis saivat molemmat koulutustunnukset RTK1, ja Hupsis vieläpä sijoittui kilpailussa toiseksi. Minttu ja Meela ovat molemmat kisanneet nyt kaksi kertaa, joten seuraavista kisoista mekin saamme metsästää koulutustunnuksia.


Viimeisen teemollisen iltalenkin yhteiskuvia.
Rallytokokisailujen jälkeen ajoin Meelan ja Teemon kanssa Kuopioon, jossa majoituimme Maikki-ystäväni luokse. Katja nappasi tältä reissulta tosiaan Teemon matkaansa, ja me ajoimme seuraavana aamuna Kurkimäkeen kisaamaan agilityä.

Meelan kanssa oli kiva kisata: oli hyvä fiilis, uskallus ja luotto koiraan. Tehtiin hyviä juttuja, mutta tehtiin myös virheitä. Ensimmäisellä radalle hylsy napsahti väärältä puolelta hypättyyn hyppyyn, toisella nolla oli keppivirheen päässä ja kolmannelta kannoin koko koiran pois, kun meni vähän tyhmäilyksi meidän molempien osalta.
Ei se mitään, suunta on oikea! Lauantaina kisaurakka jatkuu kotikisoissa tutulla kivituhkakentällä molempien koirien kanssa. Saas nähdä, mitä silloin tapahtuu!

Viikonlopun jälkeen iski Joen Yön Flunssa, kuten tätä tautia meillä töissä nimitetään. Perjantaina järjestettiin Joensuussa huikea kulttuuritapahtuma, jossa kaltaiseni kulttuurihenkilön osallisuus näkyi lähinnä 12 tunnin työputkena kaatosateessa. Vähemmästäkin sitä sairastuu.
Onneksi flunssaisena voi aina esimerkiksi hieman tokoilla, muistutella tunnaria ja muuta ei-niin-aktiivista.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Teemon aktiiviloma

Teemosta ja Myrnistä on tullut oikea BFF-pari viikonlopun aikana.
Kulunut viikko on ollut melkoisen koiraisa. Teemon terveystulokset tulivat Kennelliitosta odotetusti sarjana A/A 0/0 LTV0 ja polvet tulevat näkymään 0/0 jahka joskus kirjautuvat. Harmillisesti kuitenkin jouduimme mukaan lähipiirissäni kiertäneeseen kadonneiden kaularankakuvien sarjaan, ja näin ollen VA-lausunto jäi toistaiseksi saamatta. Sitä selvitellään, mutta hyvältä näyttää. Silmiä ei tällä kertaa peilattu, sillä silmälausuntoja antava eläinlääkäri kesälomailee. Joku toinen kerta sitten, eihän sillä vielä kiire ole.

Ollaan pariin kertaan käyty hallilla, ja Teemo on saanut tehdä lähinnä yksinkertaisia hypyn tai kahden sarjoja sekä putkia. Kotonaan Teemo on käynyt opiskelemassa agilityä alkeiskurssin verran, ja kyllä siitä ihan kivan kisakoiran saa laiteltua kunhan treenikertoja kertyy! Lisäksi Teemo leikkii mielellään ja roikkuu lelussa innokkaasti. Alkuviikko oli sellaista isompaan laumaan totuttelua, ja pieni uroskoira kohkasi vähän joka suuntaan iiiiihanien tyttöjen keskellä. Nyt viikon loppupuolella alkavat löytyä myös korvat ja yhteistyökyky, mikä on ihan tervetullutta vaihtelua.
Torstaina käytiin treenailemassa myös rallytokoa isompien koirien kanssa, ja samalla otettiin Teemon kanssa rata sellaisena helpotettuna mukanakulkemisharjoituksena.



Viikonloppu meni kutakuinkin näin: perjantaina käytiin Savonrannalla katselemassa lampaita ja pelaamassa Carcassonnea. Viimeksi mainittu oli se kehittävämpi aktiviteetti, mutta sainpa pari ihan hauskaa kuvaa sentään otettua.

Lauantaiksi ajeltiin helteiseen Lieksaan kisaamaan. Teemo sai olla turistina, ja pikkupoika käyttäytyi hienosti kisapaikalla. Meela kilpaili itselleen kolme hyllyä ja yhden virhepisteoksennuksen Jari Suomalaisen varsin juostavilla radoilla. Plussia oli: irtoaminen esteille (!!!), asenne, suurin osa kontakteista. Miinuksia taas: oma holtiton ryntäily mm. kepeille, yksi A, vähän liiankin hyvin irtoaminen myös väärille esteille.
Lisäbonuksena auringosta veltto olotila, tyylikkäät urheilutoppirajat ja ylenpalttinen väsymys.

Että semmoistapa. Teemosen vierailu ja auringonpaiste ovat mainioita syitä ulkoiluttaa kameraa, joten tässä niitä lammastuskuvia:

Minttu ja Usva
Myrsyn Paha Katse
Myrn suorittaa tottelevaisuusliikettä "kierrä laaja objekti". Tässä tapauksessa lammaslauma.

maanantai 17. elokuuta 2015

Viikon paras uutinen



Pienoiskoira Päy (A. Balrog of Morgoth) tuli meille kesävieraaksi tuossa viikonloppuna. Suurin syy Teemon vierailuun oli tietysti luustokuvat, jotka käytiin hoitamassa alta pois jo tänään.
Kuvasin samalla kertaa Teemon lonkat, kyynärät ja selän, sekä tsekkautin vielä polvetkin. Silmiä emme saaneet tutkittua, sillä paikallinen silmäeläinlääkäri on kesälomilla. Mutta eipä noilla niin kiire olekaan!
Kuvannut eläinlääkäri arvioi Teemon kaiken kaikkiaan priimaksi koiraksi, ja kuvat näyttivät näin maallikonkin silmään oikein siisteiltä ja hyviltä. Sitten vain jännätään, mitä mieltä Kennelliitto niistä on! Tärkeintä kuitenkin on, että Teemo sai luvan jatkaa hyvin alkanutta agilitykoiran uraansa ihan täysillä.

Viime viikolla sain myös sähköpostin, jossa kerrottiin minun ja Meelan tulleen valituksi agilityn aluevalmennusryhmään. Mahtavuutta!

torstai 13. elokuuta 2015

Patikkaretkeilyä

Eräjormat Meela, Minttu, Myrn, Taika, Hupsis ja Savu
Viime syksynä kävimme edellisen kerran heittämässä yön yli kestävän patikkareissun, joka päätettiin ottaa perinteeksi. Tänä vuonna sopiva ajankohta löytyi jo näin elokuulta, mikä oli ainakin lämpötilojen puolesta nappivalinta. Aikamme reittivaihtoehtoja somplattuamme löytyi Tuupovaarasta  ulkoilualue, johon oli värkätty vaativan tason patikkareitti. Heti kättelyssä totesimme, että ihan koko reittiä emme tallaisi, vaan ottaisimme käsittelyyn hieman lyhyemmän pätkän. Tämä oli oikein hyvä, sillä rinkkojen ja koirien kanssa vaativassa maastossa 25km reitti oli oikein sopiva.

Ensi alkuun pakkauduimme Annan, Jaanan ja koirien kanssa autoihin ja ajelimme kiltisti peräkanaa Tuupovaaraan. Siellä lemppasimme Annan, romut ja koirat paikallisen nuokkarin pihamaalle odottamaan ja kävimme viemässä Jaanan auton päätepisteeseen, sillä reitti oli yksisuuntainen. Siitäpä sitten rinkat selkään ja taivalta taittamaan!
Ensimmäisen päivän tavoite oli edetä 14km Vekarukselle, jossa yöpyisimme merkityllä paikalla.

Ensimmäisen päivän reitti oli kovin metsäisä. Bongaa kuvasta myös Eräopas.
Seitsemän kilometriä takana ja lettutauko! Taikina syö grillikepin.
Osaavat eräkoirat ottavat rauhallisesti ensimmäisellä tauolla.
Minulla on noin miljoona kuvaa Taikasta erilaissa lätäköissä. Tässä hän juomapisteessä.
Sheltit katsovat että hullu bordercollie on hullu.
Ne ensimmäiset seitsemän kilometriä sujuivat kovin vaivatta, mutta toinen samanmoinen pätkä olikin sitten rankempi! Joku oli keksinyt laittaa reitille hurjasti kivikkoisia harjuja, joilla sai kiipeillä jalkansa kipeiksi. Pieni tuskastuminen alkoi loppumatkasta iskeä, kunnes juuri sopivasti löysimme tiemme Vekaruksen kodalle ja laavuille.

Olimme kaikki fiilistelleet uimahetkeä, mutta virtaava koski ei juuri houkutellut uimaan. Sen sijaan laitoimme pystyyn nuotion, laitoimme italianpadan kiehumaan ja kulutimme loppuillan hyvin tehokkaasti Carcassonnea pelaten ja ruokaillen. Carcassonne on muuten mainio matkapeli! Peruspelin laatat ja ukot saa näppärästi minigrippeihin, ja kirjaa pisteistä voi pitää paperilla. Jättekul!

Yöksi päätimme sitten majoittua mukavasti kotaan, sillä leveillä penkeillä kyllä mahtui nukkumaan ja suoja itikoilta oli hyvin tervetullutta. Eipä siinä sitten paljon tarvinnut unta kysellä, kun hiipuvaa kotanuotiota katsellessa kääriydyimme makuupusseihin nukkumaan. Keskellä yötä kaikki havahduimme sitten siihen, että joku elukka kaivaa kodan seinustalla. Täytyi ihan tsekata, ovatko kaikki koirat yhä tallella; olivat ne, joten kyseessä oli jonkin sortin villieläin.

Leiripaikka, taustalla jopa se kota!
Tällaisessa jokivarressa se oli.
Ruuan kypsymistä odotellessa.
Retkitoverit
Yön aikana satoi vettä, joten ulkonuotio ja maasto oli kovin märkää. Onneksi oli kota! Sinne viriteltiin taas tulet ja saatiin keitettyä vettä aamupuuroihin ja -kahveihin. Perusteellisen pakkautumisen jälkeen lähdettiinkin taas tien päälle. Tällä kertaa reitti oli vähän jännittävämpää, sillä polku kulki koko ajan joen vartta pitkin. Paikoitellen pitkospuut olivat jokseenkin lahonneita ja liukkaita ja kivikko vaikeakulkuista, mutta maasto oli tasaisempaa kuin edellisenä päivänä ja matka kulki oikein sutjakasti.


Juottopaikka osa yksi
Trikkieläimet käskytettiin esittelemään vesistöä
Riippusilta! Siinäpä vähän luonnetestiä koirille, nitisevä ja heiluva silta alla kuohuvine koskineen kun oli ihmisellekin aika jännä.
Tätä metsäautotietä pitkin otimme kilometrin lisälenkin, kun emme osanneet seurata reittimerkkejä
Hieno pelto!
Ensimmäiset viisi kilometriä taivallettuamme alkoi tulla vaihtelun vuoksi nälkä. Vastaan tuli sopivasti lintutorni, ja koska seuraavalle laavulle olisi ollut kokonaiset kolme kilometriä lisää, päätimme kavuta lintutorniin syömään ja huilaamaan. Sielläpä koirat nukkuilivat, me söimme niin jäätävän pahaa ruokaa ettei meinannut saada nieltyä ja pelasimme vaihtelun vuoksi pari erää Carcassonnea.
Hyvä torni oli se!


Hieno maisema, mutta ei yhtään lintua.
Pelatessamme totesimme, että ehkä ihan hyvä ettei paikalla ollut lintubongareita. Ei varmaan ollut ihan älykkäimmän näköistä touhua.


Zzz T. merlet.
Matka jatkuu! pari kiveä siinä.
Ehkä reitin paras juttu! Vetolautta!
Reitin hyväkuntoisimmat pitkospuut.
Reitin viimeiset pari kilometriä olivat ansoja esittelevällä luontopolulla. Kuvassa Myrn esittelee jonkin sortin linnustusansaa.
Minttu ja demonisen näköinen oravamerkintä. Yhdennäköisyys taattu.
Tässä ollaan melkein parkkipaikalla. Hienosti selvittiin, toteaa Meela!
Väsyneet mutta tyytyväiset retkeilijät löysivät kuin löysivätkin tiensä takaisin autolle. Vaikka rinkkojen paino tuntui edelleen selässä ja jalkoja särki, alkoi uuden reissun suunnittelu melkein saman tien. Eiköhän sitä vielä syksyksi joku retki keksitä, kun kerran on alkuun päästy!

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Kisaviikonloppu

Keväällä meillä oli ohimennen puhetta, että olisipas hauskaa lähteä porukalla vaikka Joensuun näyttelyyn. C-pennut, jotka rehellisesti sanottuna ovat Meelaa lukuunottamatta kaikkein toiveikkaimpia näyttelyeläimiäni, olisivat himpun liian nuoria junnuihin, mutta ainahan sitä voisi pentuluokkaa koetta. Siitä se ajatus sitten lähti, kuten sanotaan. Ei kisattu vain näyttelyitä, vaan tempaistiin yhdet agilitykisatkin siinä sivussa - ovathan täällä päin maailmaa parin tunnin ajomatkan päässä Varkaudessa järjestettävät aksakisat laskettavissa lähikisoiksi.

Noona (A. Anyer) ja tyttärensä Wilda (Bustling's All Or None)
Perjantaina hieman yllättäen Fanny ilmoitti olevansa jo koirineen Joensuussa, ja tilanne vaatisi kimppalenkkeilyä. Sovimme hurjalla yhdeksän koiran laumallamme lenkkitreffit kotinurkillemme, sillä Fannylla toki oli Noonan lisäksi kaksi muuta shelttiänsä mukanaan. Myös Anniina Adyan ja (Noonan tytär) Rienan kanssa tuli mukaan, jotta saatiin hyvä sukuedustus kasaan. Shelttiosaston purettua suurimmat energiansa pelloilla touhuten, saatoimme me siirtyä olennaisimpaan - tortilloihin, luksusjäätelöön ja laadukkaaseen juoruiluun!

Siinähän se ilta sitten menikin, kunnes minun oli pakko lähettää vieraat pihalle seuraavien edestä: Marjut islanninlammaskoiriensa Linan ja Noan kanssa majoittui meillä viikonlopun yli. Aiemmilta oulunreissuilta tutut koirat eivät juuri järisyttäneet oman laumamme arkea, vaan viikonloppu sujui hyvin vaivattomasti.

Lenkkijengi Wilda, Riena, Myrn, Meela, Minttu ja Noona
Shetlanninkarvatonkoira Noona pentujen jälkeisessä tukassaan
Lauantaina oli jäätävän aikainen herätys, sillä Varkaudessa mini/medikolmoset kilpailivat päivän ensimmäisinä. Radat eivät olleet helpoimmasta päästä, ja välillä sai todella miettiä, miten olisi mahdollista ohjata koira esteeltä toiselle edes jollain tapaa loogisesti. Meelan kanssa se ei oikein ottanutkaan onnistuakseen, ja viikonlopun tuloksissa komeili pari hyllyä ja vitonen. Minttu sen sijaan teki päivän parhaan suorituksen ja tempaisi nollan ensin hyvin haasteelliselta agilityradalta sijoittuen toiseksi, ja sitten vielä toisen puhtaan suorituksen suoraviivaiselta hyppyradalta! Näin ollen tuplanolla ensi kesän arvokisoja varten on plakkarissa!

Noona oli myös kisaamassa, mutta senkään tuloksilla ei päästy juhlimaan. Pentujen jälkeinen agilityelämä oli äitikoirasta niin kovin siistiä, että homma lähti lapasesta useampaankin otteeseen.
Eiköhän me kuitenkin Fannyn kanssa opita vielä hallitsemaan noita kurittomia rakettejamme, vaikka se välillä vähän epätoivoiselta vaikuttaakin ;)

Agarwaen A-pentueen päivitetty perhepotretti: Meela, Minttu-äiti, Noona ja Isla
Sunnuntainen aamu alkoi meidän osaltamme telttojen pystytyksellä näyttelypaikalle. Alun perin tarkoituksenamme oli Annan kanssa käydä kasaamassa teltat jo edellisenä iltana, mutta Pohjois-Karjalassa riehunut ukkosmyräkkä vesitti aikeemme. Onneksi kehän laidalle mahtui vielä aamullakin mitä mainioimmin!
Kun teltat oli saatu kasaan, alkoi paikalle valua pikkuhiljaa tuttua porukkaa kehän alkua odottamaan. Ensimmäistä kertaa ikinä kehässä oli useampia kasvattejani yhdellä kertaa!

Kaikessa lyhykäisyydessään vietimme valtavan mukavan päivän auringonpaisteisessa EloKarelia-näyttelyssä. Paikalle saapuneet C-pennut Saaga & Kuje ihastuttivat kertakaikkisen upeilla luonteillaan ja esiintyivät kehässä upeasti. Siskokset ovatkin kyllä harjoitelleet paljon viime aikoina, sillä menestystä match showsta tuppaa tulemaan aina kun niitä sinne on viety! Brittituomarimme Kevin Young piti molemmista pennuista kovasti, ja sijoitti ne aivan kuten olin aavistellutkin: Saaga oli ROP-pentu KP:llä ja Kuje sijoittui toiseksi saaden niin ikään KP:n.

Käväisin junnu-urosten seassa esittämässä reipasluonteisen Leevin (Black Classiel's Seville), joka sai peräti erinomaisen. Pitkän odottelun jälkeen alkoivat avoimet nartut, joissa Meela kävi pyörähtämässä niin ikään sileän ERI:n arvoisesti. Arvostelu oli mukavaa luettavaa ja pääsipä Meela kertaalleen karsinnoista jatkoonkin, mutta tippui ennen viimeistä valintaa pois palkintosijoilta.

Kyllä se vaan täytyy sanoa, että onnea on aktiiviset kasvatinomistajat! Oli huippukivaa nähdä peräti 5/7 kasvattiani samalla kertaa ja suunnitella vähän tulevaisuuden kuvioita. Eipä sitä voisi paljon tyytyväisempi enää olla.


Agarwaen Cirni Fallstar "Saaga"
ROP-pentu KP

"Feminine bitch. Presented in excellent condition. Sweet head & expression. Liked her bone & substance & size. Correct tail carriage. Moved very soundly."


Agarwaen Cyan Windfall "Kuje"
PEK2 KP

"Attractive puppy bitch with pleasing head & expression. Well placed ears with good reach of neck & firm topline. Good front & rear angulations. Has a good coat & color. Presented in excellent condition."


Agarwaen Arya "Meela"
ERI

"Quality bitch. Good size & shape. Loved her head for the type, having a good eye & expression. Lovely colour. Good front & rear angulations. Moved with drive & purpose."
 
Kiitokset vain kaikille viikonloppuun osallistuneille!
Huomenna suuntaamme auton nokan kohti Kurkimäkeä ja yötreenejä, nimittäin ohjelmassa on valmennustunti ProPerrolla. Siitä on hyvä jatkaa kesän viimeistä lomaviikkoa, jonka päässä häämöttää - hui sentään! - Teemon luustokuvaukset.