tiistai 22. heinäkuuta 2014

Tokon kisatreenit

Viikonloppuna käytiin monttuilemassa myös Annin ja Lennu-collien kanssa.
Tänään repäistiin ja käytiin pitkästä aikaa porukalla tekemässä tokossa kokeenomainen treeni. Säätila oli luokkaa kasvihuone ja +30c, mikä näkyi koirien vireessä.

Meela - AVO

Paikalla makaaminen: Ihan super! Vierestä lähti koira ja oli muutenkin melkoista häiriötä, mutta pikkusheltti oli maannut skarppina koko ajan.
Seuraaminen: Vire ei ollut ihan parhaimmillaan, ja se näkyi suorituksessa. Teki kuitenkin mukana, vaikkei meidän parasta settiä kyllä ollutkaan.
Liikkeestä maahan: Tekee.
Luoksari: Parempi kuin kokeissa ikinä. Vähän valui, mutta parantunut paljon. Tämän jälkeen selvästi odotti palkkaa, nimittäin keskittyminen alkoi valua kentän laidalla odottaviin Annaan ja kumppaneihin, kun tietää että siellä se palkka odottaa. Onneksi olen seuraavassa kokeessa yksin, niin kestää ehkä mielenkiinto kehässä :D
Liikkeestä seis: Tekee. Kyttäsi edelleen yleisöä, ja seisahtui vinoon.
Nouto: Alkoi vissiin mennä kuppi siinä määrin nurin pienellä sheltillä, kun haukahti pari kertaa kapulalle mentäessä. Tiputti raville palautuksessa.
Kaukot: Ei pystynyt enää yyyyhtääään. Äh!
Hyppy: Kolisutteli estettä ja yritti ennakoida takaisin hyppäämistä. Selkeästi alkoi jo ennestään heikko vire laskea loppua kohden mennessä, joten ei parasta suorittamista.

Minttu - VOI
Tässä tuli alussa kauhea kiire ja häsellys, kun Nooran piti lähteä toisiin treeneihin ja viedä hyppy mukanaan. Otin sitten koiran autosta, en yhtään ehtinyt viritellä ja ekaksi liikkeeksi hyppynoutoa. Levoton mielentila ja huono virittely näkyi ihan koko alkusuorituksen aikana, mutta tulipahan opittua että oikeasti pitää rauhassa päästä sinne kehään ja rauhassa viritellä koiraa.

Hyppynouto: Yritti ensin karata kapulalle, mutta toisella yrityksellä nouti nätisti, haukahti kerran.
Seuraaminen: Tässä näkyi väärä mielentila eniten. Keuli, poikitti, pörräsi, teki tosi huonosti. Kerran huomautinkin, että hei oikeesti nyt seurataan, kun oli menossa ihan miten sattuu. Tosi rumaa seuraamista, mutta ainakin intoa piisasi, jos ei muuta.
Liikkeestä istu: Valmisteleva osuus ruma, istuminen ok. Edelleen keuli.
Luoksari: Tosi hyvä! Ihan kympin juttu.
Metsku: Hukkasi kapulan kentän soraan, selvästi lähti hakemaan mutta sitten kaarratti vinosti. Käskytin uudelleen ja löysi kapulan. En usko että tasaisemmalla kentällä olisi ollut samaa ongelmaa, nimittäin itsellenikään ei tuolta ison kiven seasta kapulan erottaminen ilman silmälaseja ole se helpoin juttu.
Ruutu: Ihan höpöhöpöjuttu! Ensimmäisellä lähetyksellä kyttäsi kehään katsomaan tulleita Annaa ja Nooraa, lähti sinne. Korjasin ja lähti uudelleen. Siirryin 5m lähemmäs ja löysi ruudun, mutta tässä vaiheessa oli aika pärinämielentilassa. Hakeutui vähän vinoon ja seuraamaan vasta toisella käskyllä. Ei kyllä olla loppuosaa hirveästi treenattukaan.
Tunnari: Kapulat n.5m etäisyydellä. Ensin jännitti että lähti väärässä mielentilassa ja käskin seisomaan kapuloille. Etsi nätisti ja spottasi oman, mutta loppuosaa on treenattu niin vähän että hämmentyi kun en kehunutkaan, haha! Eli kokonaisia liikkeitä lisää ja tuo palautusosio vielä treeniin niin hyvä tulee. Hiljainen ja tehokas.
Kaukot: No nämä oli ihan kympin juttu! Parasta.

Lyhyesti: molemmat koirat ovat menneet tosi kivasti eteenpäin. Ennen koetta pitää vain muistaa kunnon lenkki kummallekin ja rauhassa paikan päällä hengailu ja virittelyt, että saa kehässä kaiken irti.
Eilen tehtiin illalla juttuja vielä lenkin päätteeksi ja mielentila molemmilla todella rauhallinen, hyvä ja tehokas. Sen kun saa kokeeseen, niin parasta.

Tietää taas mitä tehdään ja mihin tarvitaan lisää häiriöitä. Mintullakin alkaa kohtapuoleen olla pakka kasassa, kunhan tehdään lisää treeniä ja hiotaan yksityiskohtia. Harmi vaan, että ne juoksut tulevat ja sitä myötä toivottavasti mammaloma. No, ollaanpahan sitten ensi kesänä iskussa, jos ei muuten.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Suomen söpöin naapuri


Ylläoleva kuva tiivistää - jälleen kerran - parin viime päivän meiningit täydellisesti. Lauantain työpäivän jälkeen ja eilen vietettiin paljon aikaa montulla uimassa. Se on paras uittopaikka koirille, nimittäin hyvin harvoin sattuu ketään muita samaan aikaan kulmille ja hiekkaisessa rannassa on helppo kahlailla itsekin koirien kanssa. Nykyisellään paikan ovat löytäneet näköjään myös teinit - tai ainakin näin voisi nuotiopaikoille jätetyistä energiajuoma- ja limusiideritölkeistä päätellä. Itseäni harmittaa valtavasti noin hienon paikan roskaaminen. Jos ne tölkit ja eväät jaksaa rannalle tuodakin, niin ei luulisi niiden pois kuskaamisen olevan sen suurempi vaiva.

Uimareissujen myötä kumpaisestakin nuoresta sheltistä on kuoriutunut melkoisia vesipetoja. Meela jaksaa uida ties miten kauan, mutta ensimmäistä kertaa Myrn lähti toden teolla mukaan muiden vesileikkeihin. Minttukin kävin pari kertaa ihan vapaaehtoisesti noutamassa leluja, mutta viettää mieluummin suurimman osan ajasta rannalla huudellen. Hauska kyllä Mintun uimatekniikka on kolmikosta ehdottomasti paras ja se onkin myös nopein uimari. Siinä ei paljon nuorikoilla ole asiaa leluille, jos Minttu päättää lähteä noutamaan!


Perjantaina meillä oli kyläilemässä erityisvieras, nimittäin "naapurin" Leevi-pentu tuli käymään! Pikkusheltti oli oikein reipas ja harmiton vieras viettäessään koko illan meidän laumamme parissa. Taloon astuttuaan se keskittyi lähinnä leikkimään leluilla, ja rannalla ollessaan kaivelemaan kuoppia märkään rantahiekkaan ja vetämään hurjia hepuleita hietikolla.
Aikuisista ainoastaan Myrn alentui leikkimään tämän riiviön tasolle, ja erityisesti Meelan pentukiintiö vaikuttaa oman jälkikasvun myötä olevan tämän kesän osalta varsin täysi.



Lauantaina napattiin vielä Iita ja Leevikin kyytiin ja ajeltiin hallille. Kesän ulkokisoja ajatellen rakentelimme pihalle pienen radantyngän, jossa treenin aiheeksi mainostettiin erityisesti keppejä. Kepeille ohjaaminen onkin yksi suurimmista ongelmistani kisatilanteissa, joten tämä sopi harjoitteluun kuin nenä päähän!
Kun olimme saaneet radan kasattua, ilmaantui hallin pihalle vielä lisää porukkaa - sovimme yhteistreeneistä ja purkamisen heittämisestä muiden vastuulle, ja niin kuumat ulkotreenit saatiin hoidettua oikein mukavassa tunnelmassa pois alta.

Kumpaakaan koirista ei lämpötila pahemmin haitannut, vaan intoa tekemiseen riitti. Pidin treenit kuitenkin lyhykäisinä - omien kämmien vuoksi en turhaan halunnut koiria rasittaa, joten turha hinkkaaminen jätettiin sitä myötä pois.
Sen verran treeneistä jäi joka tapauksessa käteen, että taidetaan maanantaina viettää oikein kontaktien tehotreenipäivää, kun meinasivat molemmat koirat vähän sikailla sillä osastolla miten sattuu.



Olin jotenkin kuvitellut mahduttavani vielä tokotreenit viikonlopulle, mutta kaiken järjellisen treeniaikataulutuksen nimissä se ei lopulta tainnutkaan ihan onnistua.
Onneksi tokoja on tullut treenattua viikon aikana iltahommina pariinkin otteeseen. Kummallakin koiralla on ollut niissä hommissa todella hyvä draivi, ja torstaille valikoin teematreenit joissa aiheena nouto. Kumpikin koira teki erilaisia harjoituksia niin metskulla, puisella kuin tunnarillakin.
Kokonaiset tunnistusnoudot tein vielä kummankin kanssa loppuun, kapulat korkeassa ruohikossa ja sieltä piti hakea oma. Kehuja tuli rauhallisesta haistelusta ja oman löytämisestä bileet - kumpikaan ei paineistunut, mälvännyt tai hosunut turhia. Huippua!

Ensi viikko näyttää taas kohtalokkaan täyteen buukatulta. On nimittäin kisatokotreeniä, pentupallottelua, lisää agilityä ja tietysti mökillä rentoutumista parhaassa porukassa. Mutta en valita! Sehän tässä kesässä onkin parasta, kun on pitkät valoisat illat aikaa treenata ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Talvella joutaa sitten taas velttoilla ihan urakalla.


torstai 17. heinäkuuta 2014

Helteinen heinäkuu


Jos ensin valitin viikkotolkulla jatkuneista sateista, saanko nyt valittaa jo näistä helteistä? Tyypillistä suomalaisuutta - ikinä ei ole hyvä, ja aina löytyy jotain purnaamista säätilasta! Vaikka kyllä minä mieluummin tätä auringonpaistetta katselen kuin luuttuan lattioita rapaisten koirien jäljiltä, kiitos vaan kysymästä.

Hiljalleen ollaan päästy lomailun jälkeen takaisin treenirytmiinkin. Tai ainakin melkein, nimittäin työmaalla tuppaa näinä päivinä olemaan sen verran rankkoja juttuja menossa, että itsensä motivoiminen treenikentälle ei ole se ihan ykkösjuttu. Onneksi kumpikin koira toimii oikein mainiona kannustimena, nimittäin nekin olivat viikon tyhjäpäisen taunoilun jälkeen sen verran treenifiiliksissä, että pakkohan niitä on johonkin viedä!

Maanantaina illan viilettyä päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja suunnata hallille tekemään vähän agilityjuttuja. Mitään rataa ei ollut valmiina, mutta luotto treenipiirrospankkini Jaana pelasti tilanteen yhdellä fb-chatin viestillä! Sitä kautta treeniin valikoituivat kepit, joille oli samaan piirrokseen tehty useampia eri harjoituksia, joiden teemana oli erityisesti kepeille pysyminen ja etäisyyksien kanssa pelaaminen. Mintulle nämä olivat melkoisen selvää kauraa, joskin keppien aloitukset meinasivat olla haasteellisia. Meelalle puolestaan aloitukset ovat helppoja, mutta se pysymispuoli ei vielä ole niin hanskassa.
Harjoitukset tulivat siis tarpeeseen ja tällaisia pitäisi kyllä tehdä ihan ajatuksen kanssa enemmänkin!
Treeneistä tarttui matkaan Meelan rata - vähän väsyneempää meininkiä treenien loppupuolelta.



Tiistaina vietettiin löysäilypäivää, sillä olin itse sen verran napakassa kesäflunssassa, että ilta meni pääsääntöisesti nukkuessa. Onneksi on kuitenkin kelpo kennelhenkilöstöä, ja koirat saivat parin tunnin uima- ja riehuntalenkin kaikesta huolimatta.

Keskiviikkona yhdeksän aikaan illalla sain jonkinlaisen tarmonpuuskan ja raahasin kaikki koirat treenikentälle ottamaan vähän tokoja. Teemaliikkeiksi molemmille seuruun käännökset + sivuttaisaskeleet, jäävät sekä kaukot.
Molemmat koirat olivat ihan fiiliksissä päästessään tekemään, ja ihan kivaa settiä sieltä tulikin. Minttu on jostain syystä unohtanut kokonaan jäävän maahanmenon(???) joten sitä tahkottiin ihan urakalla. Tehotreeniin tämmöiset, vaikkei niitä tässä voittajassa väliaikaisesti tarvitakaan.
Meela tekee nykyisellään jo tosi nättiä VOI-kaukoja kun jaksaa, olkoonkin että välimatkaa on ehkä huikea metri. Mintun kanssa reilusta kymmenestä metristä kaukoja, jotka suoritti ihan kympin arvoisesti.

Jotta tämä joka toinen päivä treeniä - joka toinen päivä löysäilyä-rytmi kestäisi kasassa, käytiin tänään vain pitkä lenkki Annin ja Lennu-collien kanssa. Loppulenkistä käytiin vielä moikkaamassa uutta "naapuriamme", nimittäin naapurikortteliin on muuttanut ihana Leevi-sheltinpentu! Kyseinen kakara on samasta isästä kuin Teemo, joten olen varsin kiinnostunut sen kasvusta. Onneksi ollaan melkoisen paljon tekemisissä, joten pikku-Leevistä tulee varmasti meidän lauman vakiokavereita.

Koska melkein jokaiseen lenkkiin tällä viikolla on sisältynyt myös uiskentelua Aavarannalla, on varmaan työnnettävä jokunen uimakuva tähän loppuunkin. Piti olla enemmänkin, mutta sitten kone alkoi kaatuilla photarin kanssa siihen malliin, että päätin hieman rajoittaa.
Hieman on meelapainoitteista, Mintun kuvat kun olisivat olleet siellä loppupäässä.

Pakko kyllä tässä vaiheessa todeta, että rakastan asuinaluettamme - suoraan kerrostalon pihasta pääsee "omaan rantaan" tai vaihtoehtoisesti purtsille tai metsäpoluille. Muutama sata metriä, niin löytyy valtava pelto jolla antaa koirien rällätä. Pidemmän lenkin varrelle sijoittuu jokivarsi, jossa koiria voi uittaa kaikessa rauhassa. Tänään löydettiin lenkin varrelta metsämansikoita... täydellistä.



Kuutio on uimaleluna ihan ykkönen!
Meela on ihan käsittämätön... Joka ikinen kerta lelun perään täytyy SUKELTAA, eikä sitä voi vain kopata sivistyneesti suuhunsa. Uimakoilu, anyone?

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesäloma

Kuva: Ville Lehmusvuori
Kuva: Ville Lehmusvuori
Viimeinen reilu viikko on menty aika haipakkaa - niin koiraisissa kuin ei-niin-koiraisissa merkeissäkin. Palataan kuitenkin ihan ensi alkuun viikon takaiseen Juvan näyttelyyn, jossa Myrn kävi pyörähtämässä Tuula-Maija Tammelinin kriittisen katseen alla. Viime kesänä pikkumusta saavutti tällä tuomarilla peräti PN-sijoituksen eestinmaalla, mutta tänä vuonna moisesta sai vain haaveilla - näyttelypäivän tuloksena oli EH, jolla Myrn sijoittui kilpailuluokan neljänneksi.

Itse reissu oli todella mukava ja pienet sateetkaan eivät haitanneet, kun käytettävissä oli mahtava VIP-teltta. Tunnelma oli katossa, vaikka itse näytelmäpäivä venyi aamuviiden startista ties minne saakka. Väsyneenähän ne parhaat jutut sitten irtoavatkin...
Tämä näyttely jäikin sitten kesän viimeiseksi, seuraavan kerran katsellaan kehien kiertämistä loppuvuodesta. Silloin uusin Agarwaen-tiimiläinen Teemokin pääsee ensimmäisiä kertojaan pentuluokkiin, joten loppuvuoden näyttelyturneesta tulee varmasti melkoisen mielenkiintoinen.


Kuva: Ville Lehmusvuori
Näyttelypäivän jälkeen kippasin sheltit hoitoon vanhempieni luokse, sillä lomaviikkoni ohjelmaan olin valikoinut niinkin harvinaista herkkua kuin lomamatkan Lontooseen! Reissu oli kertakaikkisen hauska, joskin uuvuttava.
Shelteillä oli niin ikään aivan huikeaa laatuaikaa, sillä ne viettivät koko viikon Liperin mökillämme. Käytännössä tämä tarkoitti joka päivä aamusta iltaan ulkoilua, vesileikkejä, ekstraruokintaa ja vapaata palloilua pitkin pihoja.

Perjantaina Suomeen palatessani vastassani olikin kolme kappaletta väsyneitä koiria - ihanaa! Viikonlopuksi majoittauduin Utraan vanhempieni asunnolle heidän matkusteltuaan toiselle puolen Suomea hautajaisiin. Tarkoitukseni oli siis paneutua shelttien sekä Timin vahtimiseen, Ilosaarirockiin ja ystävien seuraan. Loppujen lopuksi kaikki nämä jäivät jokseenkin vähäisiksi, sillä vietin likimain koko viikonloppuni hyvin tiiviisti "naapurissa" Inkan luona kätilötiimin jäsenenä - Isla nimittäin sai viimein pentuja!
Kasvattieni elinikäinen 24/7 tukipalvelu muuttui todellakin nimensä veroiseksi viikonlopun aikana, kun nukuttuja tunteja tuli yhteensä alle kymmenen ja enemmän aikaa tuli vietettyä pentulaatikon reunalla kuin missään muualla. Onneksi omille koirilleni löytyi myös hoitoapua, eikä minun tarvinnut potea huonoa omatuntoa niiden hylkäämisestä. Lisäksi Isla osasi hienosti katsoa kelloa ja kalenteria, minä ehdin Ilosaareen ja itse asiaan päästiin vasta tässä sunnuntain aikana.
Täytyy kyllä todeta, että tiivis tukiverkko ja koiraystävät ovat tässä hommassa kultaakin kalliimpia - vahtivuorot saatiin kätilötiimillämme toimimaan aivan loistavasti, eikä seurakaan ollut sen hullumpaa.
Kuusipäisen pentueen kasvua ja kehitystä voi seurata Islan omasta blogista.

Olosuhteiden pakottamina päädyimme myös puolivahingossa kokeilemaan, kuinka Timi ja Hupsis tulevat toimeen keskenään. Vastaus on, että hienosti!
Hupsis joutui olemaan tänään vanhempieni asunnolla pentuvuorojen vuoksi, ja se suljettiin eristyksiin varmuuden varalta. Lapinkoira oli onnistunut jotenkin avaamaan huoneen oven, eikä hoitajakaan sitä huomannut ennen kuin lapikas oli jo hengaillut pitkin asuntoa hyvän tovin. Urokset suhtautuivat toisiinsa tyylikkään välinpitämättömästi, joten jatkossa meidän yhteiset mökkireissumme taitavat saada hieman helpostusta, kun ei tarvitse huolehtia siitä, mitkä koirat uskaltaa reissuun ottaa mukaan.

Väsynyt, mutta kertakaikkisen lomaansa tyytyväinen tiimi kiittää ja kuittaa!
Huominen mahtaa mennä viikonlopun rasituksista palautuessa, mutta eiköhän sitä arjen rytmiin päästä kiinni vielä helposti.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Extremeurheilua

Viimeinen erä Inkan monttukuvia. Tarkoittaako tämä sitä, että minun pitäisi tarttua kameraan?
Nenähommiksi on mennyt tämä viikko. Ehkä myös vähän aksahommiksi, ja vielä vähemmän tokoiksi. Kuten aiemmin totesinkin, lähestyy kanttarellikausi uhkaavasti ja hommaa varten on pari shelttiä sytyteltävinä. Siispä tiistaina naksuttelin kummallekin ihan vain haisteluita samalla, kun opastin auspaikoirakon sienitreenien alkuun. Minttu muisti sienestykset todella hyvin, ja sille purkkia saattoi jo liikuttaa ympäriinsä. Meelalla ei soittanut kelloja, mutta tarjosi pitkiä nuuhkuja hyvin. Seuraavana iltana kakkossessioon lisäsin Mintulle irtosienen etsinnän olohuoneesta (löytyi) ja Meelalle purkin liikkeet. Äkkiä tässä edetään, kun homma on jo viime vuodelta tuttua.

Tiistaina satoi vettä, ja olin hallilla hyvissä ajoin ennen sienitreeneihin tullutta Melissaa. Luppoajan käytin sadetokon treenaamiseen, pitäähän sitä koiran toimia missä olosuhteissa tahansa! Tehtiin erilaisia noutotehtäviä pihamaalla, molemmat koirat metskulla ja Minttu yhden tunnarilla. Tarkoituksena pito ja vähän vaihtelun tuominen treeniin, ettei ole aina vaan sitä tylsää samaa huttua. Meela kävi vielä hallilla putken kautta tekemässä luoksarin stoppeja, jotka on hirveän hyvät näin tehtynä. Saisinko yhden agilityputken kokeeseenkin, kiitos?


Keskiviikkona olin luvannut vetää Annalle agilitytreenit, joita varten suunnittelin työpäivän lomassa pienen radanpätkän. Alku 1-5 on suoraan Saijan treeneistä, keppikulmaan hain samaa tuntumaa kuin SM-kisojen jollain radalla. Loppuosan sitten sovelsinkin paikan päällä valmiina olleista esteistä sillä ajatuksella, että treeniin saadaan mukaan mahdollisimman monta kontaktia.
Ratapiirroksessa lienee mittasuhdehäröjä.

Suurimmaksi haasteeksi tässä treenissä osoittautui -yllätys yllätys- keppikulma ja sen jälkeinen elämä. Lopulta sain omieni kanssa homman toimimaan poispäinkäännöllä ja takaaleikkauksella, kunhan vain rytmitys oli kohdillaan ja koiralla tarpeeksi tilaa mennä kepeille. Tämä kuvio onkin ollu meidän treenilistallamme pidemmän aikaa, joten kertakaikkisen hyödyllinen harjoitus!

Tällä radalla korostuivat myös koirien erot ohjauksen suunnittelussa. Meelan kanssa onnistui persjättö puomin jälkeen, mutta Mintulle piti tehdä takaaleikkaus ennen puomia. Meela teki helposti ja näppärästi vippauksia sitä vaatineisiin kohtiin, mutta samalla ohjauksella Minttu sinkosi jonnekin ihan muualle kuin olisi pitänyt. Sen kanssa niistot tai peruspyöritykset toivat paremman tuloksen niissä kohdissa.


Torstaista tuli odotetusti mejäpäivä. Töistä päästyäni nappasin vain koirat ja Annan kyytiin, ajelimme tuntemattomalle seudulle metsään ja aloimme pienellä porukalla vetää jälkiä metsään. Jo treenisuunnitelmaa tehdessämme katsoimme arvioiden tummia pilviä, jotka nousivat metsän takaa. Ihan nopeat treenit, lupasimme. Mutta mejähän ei ole koskaan nopeaa.

Olin opastamassa ensimmäistä koirakkoa jäljelle, kun vettä alkoi tulla kuin saavista kaataen. Puolivälissä jälkeä päällemme alkoi ropista valtavia rakeita, lisäksi ukkonen lähestyi uhkaavasti. Selvisimme ulos metsästä ja autoille, mutta siinä vaiheessa kumpikin oli jo niin märkiä, että päätimme jäädä sateeseen odottamaan Annaa ja Myrniä, jotka ajoivat omaa jälkeään samaan aikaan toisaalla. Pian ukkonen oli kuitenkin ihan päällä, ja meidän oli pakko luovuttaa sen verran, että menimme kumpikin omiin autoihimme odottamaan. Kun muita ei kuitenkaan kuulunut takaisin, aloimme jo hieman huolestua. Oliko myräkkä aiheuttanut jotain hässäkkää jäljellä?
Mitä vielä, vartin autoilla patsasteltuamme myös toiset liittyivät joukkoomme, ja pääsin treenaamaan viimein myös omia koiriani.

Mintulle oli vedetty ihan reilun pituinen jälki kaarteella ja parilla makauksella. Säästä huolimatta jäljesti hyvin ja tehokkaasti, alkuhöyryjen jälkeen rauhoittui hyvin hommiin. Merkkasi makaukset huolellisesti. Loppua kohden keskittyminen vähän herpaantui, mutta toisaalta jälki oli melkoisen pitkä näin ensimmäiseksi jäljeksi tauon jälkeen. Sorkasta kiinnostui ja maisteli, ei pitäisi jäädä ainakaan siitä kiinni, jos joskus kokeeseen eksymme!

Meela sai ajaa osan Mintun jäljestä ihan viimeisenä - Anna oli epähuomiossa kerännyt suurimman osan Mintun krepeistä pois, joten emme enää tienneet, mistä jälki meni. Onneksi viimeinen suora sentään säästyi, ja Meela pääsi tekemään lyhyen totuttelun jälkikoiran elämään.
Meela on äitiään suurpiirteisempi jäljestäjä, eikä se pysynyt aivan niin hyvin toivotulla reitillä, muttei kuitenkaan joutunut hukkaan. Makausta ei löytänyt, vaan kulki suoraan ohi. Seuraaviin treeneihin otammekin aiheeksi nimenomaan makaukset.

Kahden ja puolen tunnin metsässä rymyämisen jälkeen olin enemmän kuin valmis painelemaan kotiin kuumaan suihkuun. Shelteilläkään ei ollut suurempaa halua jatkaa sateisessa säässä ulkoilua, joten niitä ei tarvinnut kahta kertaa autoon kehottaa. Hyvä niin, nimittäin mielestäni teen juominen televisiosarjoja katsellen on huomattavasti mielekkäämpää sadepäivän ohjelmaa kuin hirvensorkan perässä pitkin metsiä rämpiminen!

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Juuri nyt ei edes sada


Ties kuinka monetta päivää vesisadetta ja harmaata taivasta katseltuani sitä saa taas olla kiitollinen meidän hallista. Eilen merlet saivat väsyttää itsensä agilityn merkeissä, nimittäin vaikka hallissa melko iisi alkeiskurssin jälkeinen rata olikin, riitti meille ihan hyvin tekemistä kontakteissa, keppikulmissa ja vippaus-harjoituksissakin. Keppitreenissä panostin vaikeisiin kulmiin ja erityisesti niihin yhdistettyihin takaaleikkauksiin. Hyvin kestivät, Meela Minttua paremmin.

Tänään illalla olisi tarkoitus herätellä sieniharrastusta. Menemme iltasella shelttien kanssa hallille naksuttelemaan ihan alkeita, sillä sienestys oli -yllätys yllätys- tauolla koko talven ajan. Viimesyksyisistä pakasteista on kuitenkin hyvin treenimateriaalia tälle kesälle, ja kohtahan ne tuoreet sienetkin ovat metsästä haettavissa! Lupasin siinä sivussa opastaa myös Melissaa ja Vekkiä sienihommien pariin, joten eiköhän hallilla reilu tunti saada vietettyä vallan sujuvasti.

Viime viikot ovat noudattaneet treenirintamalla melko samanmoista kaavaa - arkena treenataan vaihtelevasti tokoa ja agilityä, joskus jopa näyttelyjuttuja. Viikonloput olen itse ollut reissaamassa, joten koirat ovat saaneet huilia pari, kolme päivää putkeen antaumuksella. Ensi viikosta tuleekin niille varsinainen lepoloma, kun me kaksijalkaiset suuntaamme koirattomalle lomalle Lontooseen. Luulen, että sheltit viihtyvät Utrassa ja mökkeilemässä vallan mainiosti.

Tällekin viikolle on vielä kaikenlaista mukavaa puuhaa: keskiviikkona käyn pitämässä Annalle ja lainakoira-Tillalle agilitytreenit hallilla, ja siinä sivussa treenaan omatkin koirani. Torstaille on hieman viritelty mejäilyiltaa, ja perjantaina jos vielä tokoilisi ennen lauantaista näyttelyä. Juvalla järjestettävässä kaikkien rotujen näyttelyssä pyöräytän kehässä Myrnin, jolla on tällä hetkellä varsin edustava karvatilanne. Hauskaa päästä taas kehään (tämän vuoden ensimmäinen!) ja vielä hauskempaa viettää päivää shelttiseurassa!

Juuri alkanut heinäkuu on kisarintamalla varsin hiljainen, työt haittaavat harrastusta. Mukavaa kesälomatouhua on kuitenkin riittämiin yhden kuukauden tarpeiksi, sillä tarkoitus olisi käydä vaeltamassa, osallistua agilityvalmennukseen ja loppukuusta saadaan pieni Teemokin vierailulle! Hauskaa nähdä pikkukaveria, vaikkei se enää siinä vaiheessa ihan hirmuisen pieni olekaan. Valokuvien perusteella jalat venyvät kovaa vauhtia, eikä siitä yltiösöpöstä pikkupörröstä jonka jokunen viikko sitten luovutin eteenpäin ole enää merkkiäkään.

Yltiösöpö Minttu ja ei-niin-söpö Myrn. Minttu esiintyy muuten molemmissa alkupäänkin kuvissa.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Radalla viimeinkin



Eilen skippasimme oman agilityryhmämme treenivuoron, sillä Noora oli ystävällisesti järjestänyt pienelle porukallemme mahdollisuuden käydä tekemässä agilityä Saija Mustosen treenien merkeissä. Siispä juoksin töistä kotiin ennätysvauhtia, pakkasin koko lauman autoon ja hurautin pikaisesti Pärnälle - juuri ajoissa niin, että ehdin hieman lämmitellä koiria ja sen jälkeen vielä hyvissä ajoin mukaan rataantutustumiseen.

Numeroimatonta rataa läpi käydessämme meinasi iskeä epäusko - millä huumorilla pitäisi muistaa ulkoa 36 esteen rata, kun ei ole edes numeroita muistin tukena? Muutaman kerran radan käveltyäni se alkoi kuitenkin tuntua varsin loogiselta, eikä treeninkään aikana iskenyt muistiongelmia, vaikka niin kuvittelin tapahtuvan.

Meela pääsi ensimmäistä kertaa synnytyksensä jälkeen juoksemaan ihan kunnon rataa, jolla ei ollut mahdollisuutta pahemmin nössöillä. Tehtiin kaikki esteetkin, onhan se kuitenkin jo todella hyvin palautunut yhden pennun tuomista rasituksista. Juoksemista riitti ja oma ehtiminen arvelutti, mutta loppuviimein saimme aikaiseksi hirveän hyviä pätkiä ja onnistunutta ohjaamista. Piristävää!
Meela myös jaksoi todella hyvin koko koulutuksen ajan. Teimme kahdessa noin kymmenen minuutin pätkässä hommia, ja päivä oli melko lämmin.

Suurta ylistystä sai koira osakseen, ja vähän myös ohjaaja. Meelassa on paukkuja vaikka mihin, eikä se vielä kolmivuotiaana ole parhaimmillaan - vauhtia, teknistä osaamista ja muuta sälää ehtii tulla vielä vuosien saatossa lisää. Itse täytyy vain muistaa ohjata koiraa, pientä sellaista, huolella ja muistaa koiran linjat sekä oikeanlainen rytmitys.
Paljon asioita, joita pääsemme treenaamaan ennen kuin kuukauden päästä toivottavasti pääsemme uudelleen Saijan oppiin!

Ihana Anniina kuvasi videoita treeneistämme ja näki vielä valtavasti vaivaa toimittaakseen ne minulle asti!
Ihan viimeistä pätkää meistä tosin ei kuvattu - kuulema kameran takana tuolloin häärinyt Noora jäi niin kovin ihastelemaan menoa, ettei muistanut painaa kuvausnappulaa... ;) Tuohon pätkään kuului nimittäin äärettömän onnistunut lopun alun kieputus sekä loppusuora, jonka päähän ehdin vielä tekemään poispäinkääntöäkin.


Mukavien treenien päätteeksi lauma pääsi vielä kiertämään hyvän lenkin Pärnävaaran maastoissa yhdessä Pinnan sekä Adyan kanssa leikkien samaan aikaan, kun meillä ohjaajilla riitti kovasti koiramaista puheenaihetta.
Aiemmat kuvat sen sijaan on otettu sunnuntaiselta montturetkeltä, kiitos Inka niistä!