maanantai 2. toukokuuta 2016

Kevät


Viikko sitten lauantaina minä tanssin häitä Helsingissä ja Anna kilpaili aikuisten shelttien kanssa rallytokoa. Sillä reissulla Meela ja Minttu saivat RTK1-tittelit ja Myrn RTK2-maininnan nimensä eteen. Kyllä vain on kätevä tuollainen kennelhenkilö, jolle voit vain iskeä koirat käteen, ja titteleitä ropisee samalla kun itse nautiskelee hääkakusta muutaman sadan kilometrin päässä kotoa.
Annan kertomuksen kisareissusta voit lukea täältä.

Tämän viikon lauantaina oli taas agilitykisat, tällä kertaa Kuopiossa. Viikon kenraaliharjoitukset eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan: koutsilta tuli kotiläksyksi edes yrittää selviytyä radasta kerran kunnolla läpi. Mutta hei, paska kenraali ja loistava esiintyminen, eikös sitä niin sanota!

Radat kautta linjan tuntuivat Meelan kanssa hyviltä. Se oli kiltisti kuulolla, mutta irtosi totuttuun tapaan esteille eikä meillä oikeastaan ollut kovin suuria yhteyskatkoksia. Oli rento ja hyvä mieli kisata. Hallissa oli todella lämmin, ja t-paita osoittautui oivalliseksi kilpavaatetukseksi. Myös lämpät ja jäähkät sai kävellä lyhythihaisessa. Niin on kovin kesäistä nyt!

A-radalla hylly tuli heti neljännelle esteelle, kun olin aivan liian myöhässä ohjaamassa Meelaa takaakiertoon. Ei se mitään, otin radan lähinnä kontaktitreenin kannalta ja seisottelin Meelaa 2o2o-asennoissa kunnolla. Keinulta se porsaili läpi, joten uusintaan meni ja pois radalta.



B-radalla nolla oli lähellä! Sitten erehdyin seisomaan koiran linjalla ja työnsin sen epähuomiossa takaakiertoon. No voihan rähmä! Kokonaisuutena rata oli kuitenkin ihan toimiva, olkoonkin että ihan loppupuoliskolla Meela luki takaaleikkauksen väärin ja pyöräytti itsensä väärän siivekkeen kautta. Mutta eipä tuo mitään.



C-hyppyrata oli sitten tyylipuhdas nolla, jolla Meela sijoittui neljänneksi. Yksi kaarros levähti hyvin radikaalisti ekstrahuonon persjätön ansiosta, ja sylivekin rytmitin tosi huonosti ja Meela jäi siinä komentamaan minua. Nollana kuitenkin maaliin, ja merkintä kisakirjaan! Harmi vaan että tämä oli nyt hypäri, sillä Meelalta puuttuu nimenomaan yksi aginolla niistä SM-tuloksista. Onneksi on vielä kisoja tulossa.


Vappuaattona shelttiosasto sai osallistua Liperissä järjestettyyn mätsäriin. Gislille tämä oli ensimmäinen laatuaan, eikä näyttelyhommia ole juuri tullut muutenkaan harjoiteltua. Kehässä se seisoi tosi hienosti, mutta raviosuuksissa lähti hieman seilaamaan ja kiinnostui turhan paljon pälyilemään ympäristöään. Jotenkin tuollaisen pikkukoiran kanssa kehäkin tuntui vaaaaltavalta, kun toinen niin pienin askelin tepsutteli menemään! Pöydällä Gisli hieman arasteli miestuomaria, mutta antoi kuitenkin silittää ja katsoa hampaat. Se kuitenkin voitti parinsa saaden punaisen nauhan.
Nauhakehässä Kilinä oli selvästi väsynyt, ja häiriintyi valtavasti lähellä olevista muista koirista. Paljon namia naamariin, ja pikkusheltti jaksoi hienosti tsempata jokusen minuutin arvosteltavana. Meidät käteltiin ulos, ja lähtiessä tuomari vielä huikkasi perään, ettei olisi esiintymisen perusteella uskonut pentua vasta nelikuiseksi.

Minttu puolestaan oli ihan ylivilkkaalla tuulella. Se haukkui melkein koko ajan kehässä, ja halusi tökkiä minua lahkeeseen ja hypätä laukallekin! Seistä se sentään malttoi hiljaa. Minttu sai sinisen nauhan ja sijoittui sinisten nauhakehässä toiseksi. Palkinnoksi saatiin ruisleipä, hih.

Kehien päälekkäisyyden vuoksi Anna esitti Meelan. Suureksi ihmetykseksi Meela ei missään vaiheessa ryhtynyt keulimaan tai äännellyt, vaan esiintyi oikein mallikelpoisesti alusta loppuun. Seisottaessa nauratti, miten vakavana pikkumerle kehässä pönötti. Selvästi oli tärkeä tehtävä menossa. Meela sai punaisen nauhan, mutta ei sitten minun kanssani punaisten kehässä enää sijoittunut, vaikka käyttäytyikin siellä tosi hienosti.
Sen sijaan Annan alusta loppuun esittämä Myrn pääsi palkinnoille, olisiko ollut punaisten kolmas taikka neljäs.

Mätsäritouhujen jälkeen lähdettiin vielä päiväselti mökkeilemään. Puunattiin autoa ihanassa säässä ja koirat saivat touhuilla omiaan pihapiirissä. Shelttiosaston kanssa käytiin vielä pienellä metsäkävelyllä ja ottamassa muutamia kuvia mökkimetsän poluilla.
Mökille ajellessa nähtiin peurapariskunta pellolla ja kahvin kanssa meille (ja vähän myös koirille) tarjoiltiin vohveleita.
Ei mitenkään huono vappu!

Mökkiporukka. Timi on hirveän onnellinen.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kipeänä kisaamaan


Nyt jo vanhahko seisotuskuva pikku-Kilistä. Eipä ole tullut kameraa ulkoilutettua, ups!
Leirielämästä on nyt toivuttu, ja palattu arkielämän pariin. On tapahtunut tokoa, aksaa ja vähän lomameininkejä. Pitää ottaa chillisti, kun on koko viikonlopun ensin meuhkannut menemään.
Maanantaina käytiin hallilla ottamassa tokoja. Meelan kevyt treeni oli ihan hanurista ja se ärsytti. Sille pitää rakentaa joku huikea motivaatio ruutuun, koska juuri nyt sellaista ei oikeastaan ole.
Minttu sen sijaan sai tehdä rallytokojuttuja, ja oli hyväntuulinen ihana itsensä.

Minttu pääsi tiistain ohjattuihin tuuraamaan Meelaa. Meillä oli kaksi rataa: toisella puomi ja keppijuttuja, toisella taas putkierotteluhärdelli. Porukka oli ihan pettyneitä kun tulin paikalle mummikoiran kanssa, koska treeni oli kuulema liian helppo meille - olisivat halunneet nauraa kun Meela tilttaa putkiin! Mintun kanssa olikin kiva rallatella, sillä sen kanssa ehti joka paikkaan helposti ja se oli hirmuisen kuuliaisella tuulella. Ainoastaan keppitehtävässä päin seinää olleet kepit olivat vähän vaikeat, mutta muuten agilityeläimeni loisti mainiosti.
Tein Mintun kanssa myös parit nätit sylivekit toiselle radalle, kun niitä olin treenien alussa muille hehkuttanut. Toimii!


Torstaina molemmilla koirilla oli fyssari. Mintun selkä oli vähän jumissa, mutta aukesi helposti. Seuraavana päivänä se halusi taas leikkiä villisti koirakavereiden kanssa, joten selvästi fyssarikäynti helpotti sen oloa kivasti. Meela oli kokonaisvaltaisemmin jumissa, ja sille varattiinkin sitten uusintakierros käsittelyä, vaikka jumit lähtivätkin hyvin pehmenemään. Loppuviikko lepoa ja vähän hieroin sitä itsekin, että uskallettiin kilpailla viikonlopun agilitykisoissa.

Lauantaina Meela osallistui tokon kisamaiseen treeniin. Heti ensi alkuun se ärsyyntyi kehäänmenon lähellä leikkineestä Grimmistä, ja olisi kyylännyt sitä mielellään koko treenin ajan. Tuntui jähmeältä, enkä saanut Meelaa enää palautettua typerästä kyttäysmoodistaan takaisin hommiin. Olin valinnut meille kolme liikettä: liikkeestä seiso (toimi ihan hyvin), noudon (murisi kapulalle ja lähti vasta kaksoiskäskyllä) sekä kaukokäskyt. Välit oli ihan kamalat ja Meela alkoi noudon jälkeen haukkua. Se kuitenkin sai kaukot tehtyä, joten ehkä jotain edistymistä on tapahtunut. Aiemmin sillä oli nimittäin tapana mennä koomaan, jos kaukot otettiin osana koemaista treeniä.

Sunnuntaina taas oli Meelan kanssa vuorossa ne agilitykisat. Sairastuin perjantaina ihan jäätävään flunssaan, jota sitten hoisin parhaani mukaan C-vitamiiniövereillä, ekstrasinkillä, flunssalääkkeillä ja sensellaisella. Olo oli aamulla ihan kamala, mutta päätin silti lähteä kun oli kyyditkin jo sovittuna.
Ihan kamala fiilishän siellä oli kilpailla, kun hengittäminen sattui ja jokaisen radan jälkeen palautumisessa meni myös itsellä ikuisuus. Tyhjensin kanttiinin teestä ja douppasin itseäni lääkkeillä ratojen välissä, niin kyllähän siitä sitten selvisi.

Oma ohjaus oli kaikilla radoilla ihan superhuonoa ja olin jatkuvasti myöhässä. Meela kääntyili huutamaan minulle. Oli koomainen olo. Yksi juttu kuitenkin muistui leiriviikonlopusta mieleen: runno läpi vaikka menisi ihan päin seiniä. No minäpä runnoin, koira kiukkusi, mutta tehtiin maailmankaikkeuden rumin tuplanolla! Toisen nollaradan Meela vielä voittikin!

Tuomarina toiminut Eeva-Liisa Pohjonen oli tehnyt hurjan juostavia ratoja, joissa kuitenkin piti osata vähän erotteluita ja keppikulmia. Tykkäsin mennä, vielä enemmän olisin tykännyt juosta siellä terveenä. Jos yhdestä asiasta olen ylpeä, niin sitten siitä että kepit toimi 3/4 radalla (yhdellä lähti kesken pois jostain syystä), ja maltoin tosiaan vaatia ohjaukset loppuun asti vaikka oikeastaan olin jo sössinyt sen kohdan. Ihan viimeisellä radalla olin jo niin loppu, etten jaksanut yhtään ohjata koiraani ja hylly sieltä sitten tuli. Oli vähän hölmö juttu, nimittäin se hypäri olisi ollut maailmankaikkeuden helpoin ja jos se olisi ollut ensimmäinen rata, oltaisiin varmasti osattu!

Meela tarvitsee SM-kisoihin enää yhden aginollan! Se lienee ihan mahdollinen tavoite vielä ensi kuukaudenkin aikana, ajatus kun oli kisata useampanakin viikonloppuna.

Maanantain huilipäivän jälkeen voidaankin sitten valmistautua taas tulevaan viikkoon. Meela pääsee uudelleen fyssarille, Mintulla on SM-joukkueen treenit ja viikonloppuna Anna kisaa kaikilla aikuisilla shelteillä rallytokokisoissa! Ne ovatkin jännät kisat, sillä koko kolmikolla on mahdollisuus koulutustunnuksiin.
Samaan aikaan minä itse juhlin serkkuni häitä jossain päin Helsinkiä, ei siis yhtään huono diili!

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Top Team

Maaliskuussa oli lunta
Hain Meelan kanssa viime kesän lopulla TopTeamiin. Kävi kuitenkin niin, että näyttöpäiväksi osui sellainen päivämäärä, jolloin minun oli totaalisen mahdotonta osallistua näyttötilaisuuteen. Totesin, että se siitä sitten, mutta lähetin kuitenkin pari lisävideota, kun sellainenkin mahdollisuus oli. Päästiin varasijalle ihan vaan niillä videoilla. Oltaisiin voitu hypätä mukaan kelkkaan jo puolivälissä leirejä, mutta Gislin tulo vähän sekoitti kalenteria. Päästiin kuitenkin peruutusten vuoksi mukaan tälle viimeiselle Lohjan leirille!

Perjantaina Anni tuli hakemaan minut ja pikkukoiran kotiovelta kyytiin. Meela sai matkustaa luksushäkissä takapenkillä kaikki ne kuusi tuntia, kun ajeltiin kohti Siuntion kylpylähotellia. Hotellilla parveilikin jo kasa muita tiimiläisiä koirinaan, ja tuli heti ihan kotoisa olo, kun käytävillä tuli vastaan verkkarikansaa agilitykoirat remmin päässä. Viinilasillisten jälkeen käytiinkin sitten nukkumaan, että jaksettaisiin olla aamulla skarppeina liikenteessä.

Lauantaina leiriohjelma alkoi tietysti aamupalan merkeissä. Siitä suunnattiin sitten auditorioon kuulemaan lisää leirin ohjelmasta. Kuunneltiin luentoa Nutrolinin tuotteista ja urheilukoiran ruokinnasta, jonka jälkeen puolet porukasta lähti hallille treenaamaan ja puolet (myös me) jäi hotellille kuuntelemaan lisää luentojuttuja ja tekemään mentaaliharkkoja. Tässä välissä pyörähdettiin Annin kanssa Siuntion huikeassa keskustassa syömässä salaatit, ja siitä sitten suorilta luennoille. Hotelli ei nimittäin tarjonnut siihen aikaan päivästä sitten minkäänlaista kasvisruokaa!

Keskusteluiden ja joukkohypnoosin jälkeen napattiin koirat ja treenikamat autoon ja suunnattiin Lägin hallille treenaamaan. Tuli vähän yllärinä, ettei hallissa ollutkaan keinonurmipohja, mutta eipä tuo menoa haitannut! Ensimmäisenä päästiin Meelan kanssa Villen treeniin, jossa juostiin ensin hyppyradalla ja sitten aksaradalla. Heti alkuun paljastui, että Meelan päällejuoksut on jossain välissä hajonneet, ja niitä pitää palautella taas mieleen. Muuten se selvitti radan kuviot helposti, ja päästiin siirtymään agilityradan pariin. Aksaradassa olikin vähän enemmän tekemistä, kun kokeiltiin eri kohtiin vähän erilaisia ohjausvaihtoehtoja ja vertailtiin niitä. Hyviä vinkkejä meidän treeniin saatiin siitä! Villen treenit on videokoosteen alussa, kiitos Bealle videoinnista!

Toisessa treenissä mentiin Sannan radalle, johon oli laitettu samaan pohjaan useita erilaisia harjoituksia. Valitsin Meelalle estelukituksen ja irtoamisen, koska ne on yleensä aina hyviä juttuja treenata. Oikeastaan radan ajatus olikin sitten lopulta vääntää se väkisin läpi vaikka kaikki linjat oli estejärjestyksestä johtuen ihan tarkoituksella kammottavia ja epäloogisia. Tässä vaiheessa oltiin Meelan kanssa molemmat aika väsyneitä, ja harjoituksen läpirunnominen oli aika työn ja tuskan takana - eihän se oo kiva tehdä rataa joka tuntuu vaan kerta toisensa läpi hirveältä kakalta, vaikkei se itsestä riippuvaista olisikaan! Vaan tulipahan runnottua.


Treenien jälkeen lähdettiin käymään jäähkälenkki pidemmän kaavan kautta, sillä saatiin lenkkiseuraksi Kristina isäkoira Magnuksen, Saagan ja Olga-kääkän kanssa. Tajusin nimittäin perjantaina, että lähistöllä asuu tuttuja, joita olisi ihan kiva joskus vaikka nähdäkin! Mäkinen maasto ei ehkä ollut kaikkein tervetullein reittivalinta koko päivän urheilemisen jälkeen, mutta kiva oli lenkkeillä hyvässä seurassa.

Siitä suunnattiin taas hotellille, jossa koirat saivat vetäytyä lepäilemään ja me ihmiset suuntasimme pikasuihkun kautta hotellin ravintolaan syömään porukalla. Iltaohjelmassa oli vielä Speden spelit-henkinen hulvaton kisailu, ja sen jälkeen itse kukin ryömi totaalisen väsyneinä lataamaan akkuja seuraavaa päivää varten.

Sunnuntaina sitten olikin ihan ensimmäisenä ohjelmassa Mikon fysiikkatreenit, joista Annin kanssa myöhästyttiin tosi taitavasti. En tiedä mihin aikapoimuun jouduimme, mutta ihan äkkiä kello olikin jo aivan liikaa ja me ihan kamalan myöhässä kaikkialta. No, onneksi se ei oikeastaan haitannut, vaan pääsimme hyvin mukaan lämmittelyleikkeihin. Annille totesinkin, että olisi ollut hurjan kivaa jos fysiikkatreeni olisikin ollut ihan leirin aluksi, sillä mikäpä muu ryhmäyttäisi mukaan porukkaan paremmin kuin hännäryöstö ja polttopallo?
Fysiikkaan kuului myös lihaskuntotestit ja ketteryysradan suorittaminen, ja loppuaika rullailtiin itseämme läpi lihashuoltoon tarkoitetuilla putkiloilla. Sattui niin kamalasti, mikä ilmeisesti vähän kertoi siitä, että lihaksia voisi huoltaa useamminkin.

Hallilla oli jäljellä enää Sennin treeni, jossa oli tarjolla kaikki kontaktit ja haastavia keppikulmia. Meela oli näissä treeneissä jo tosi väsyneen oloinen, eikä halunnut irrota enää mihinkään vaan kääntyi mieluummin huutamaan minulle. Otettiin kuitenkin testiin päällejuoksut ilman vastakättä, mikä toimi tosi hyvin! Ehdittiin varsinaisen treeniradan lisäksi tehdä toista harjoitusta, jossa saatiin nähdä ratapiirros ja katsella esteitä radan reunalta, muttei tutustua rataan kunnolla. Oli vaikeaa vetää rata sillä tavalla läpi, ja ensimmäinen kierros olikin ihan kamaluutta! Selvittiin kuitenkin ihan kunnialla maaliin. Sennin treenit on tuossa videokoosteen loppupuolella.

Treenien jälkeen oli ohjelmassa enää yhteinen kahvittelu hotellilla, ja sitten päästiin kotimatkalle. Oltiin kotosalla jopa saman vuorokauden puolella, ei paha! Matka meni onneksi joutuisasti väsymyksestä huolimatta, kun riitti valtavasti juteltavaa niin leiristä, seuratoiminnasta, koiramaailmasta kuin kauhukertomuksistakin.

Leirin jälkeen oli melkoisen jyrän alle jäänyt olo, mutta siitäpä mie tykkään! Maanantai meni ihan vaan voimia palautellessa, mutta kyllä jo nyt vähän kutisuttaisi lähteä hallille harjoittelemaan uusia ajatuksia, joita treeneistä sain. Hieman olisin ehkä toivonut vielä haastavampiakin harjoituksia, siis sellaisia, että ensin luulet kuolevasi ja lopulta toivot että olisit kuollut. Mitä äkäisempi kouluttaja, sitä parempi minulle!

Leireily oli kuitenkin kertakaikkisen mukavaa, ja porukka oli mitä mainioin. Tämän perusteella ehdottomasti haluan ensi vuonna harkita osallistuvani johonkin leirikokonaisuuteen, jos vaan varallisuutta on siinä vaiheessa elämää sopivasti agilityhumputuksiin tuhlailtavaksi. Sitä ennen kuitenkin taidan tyytyä ihan vaan elokuussa järjestettävään Agarwaen-leiriin, josta on tietysti tulossa ehkä vuoden timanttisin kokonaisuus.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Pääsiäisnäyttely


Koska Meelalla on nyt niin hienosti turkkia, tuli vähän fiilis että pitäisi se varmaan ilmoittaa johonkin näyttelyynkin välillä. Lappeenranta KV olikin sitten sopivasti pääsiäisen aikaan, ja minulla oli aavistus että tuomarina toiminut Jaana Hartus voisi vaikka pitääkin Meelasta. Ilmoittautumista tehdessäni en tosin muistanut, että Hartus on aikoinaan suorittanut Meelalle jalostustarkastuksen... No, kyllähän hän sielläkin merlestäni tykkäsi, mutta vähän tuntui ehkä turhalta hakea samalta tuomarilta hieman suppeampi näyttelyarvostelu!

Näyttelyssä Meela käyttäytyi edukseen. Se odotti nätisti häkin päällä minun katsellessani kehiä. Ainoastaan kerran se vähän tuhmaili: kaksi naista katsoi kehiä ja söi sämpylöitä. Meela seurasi toimitusta silmä kovana, ja eipä aikaakaan kun sämpylästä tipahti suurehko palanen lattialle. Salamana Meela hyppäsi alas häkiltä, nappasi sämpylänpalan suuhunsa ja hyppäsi takaisin häkin päälle! Hassu koira, ei sille voinut kuin nauraa.

Kehässä Meela oli odotetusti ensimmäisenä (Agarwaen-nimen etuja!), ja yllätti minut maltillisella esiintymisellään. Annoin sen ravata hieman itseni edellä, ja vaikka häntä nousikin, ei mopo lähtenyt keulimaan missään vaiheessa. Tuomari tykkäsi, ja antoi Meelalle ERIn.
Kilpailuluokkaan päätyi meidän lisäksemme neljä muuta narttua. Tällä kertaa koiria juoksutettiin melko lailla, ja aivan viimeisellä kierroksella Meela alkoi turhautua koko näyttelytouhuun ja poukkoili menemään ihan miten sattuu. Onneksi se oli jo tässä vaiheessa sijoitettu jonon hännille, eikä moinen show enää pilannut näyttelysijoitustamme! Niinpä minut sitten käteltiin koirineni pois kehästä, ja päivän tulos jäi sileään eriin.


"Pitkälinjainen, varsin vahvaluustoinen narttu. Oikeanmuotoinen täyteläinen runko. Hieman pitkä lanneosa. Hyvä pään kiila, pyöreyttä kallossa. Hyvin taittuneet korvat. Tasapainoiset kulmaukset. Riittävä askelmitta. Voisi kantaa häntää paremmin."

Mielestäni näyttelyarvostelu on aivan Meelan näköinen, joskin se on tuntunut olevan hieman jumissa ja olisi varmasti liikkunut pidemmällä askeleella, jos olisi hierottu ennen näyttelyä. Tiedä häntä! Onhan se sellainen quality bitch, kuten joku näyttelytuomari aikoinaan kirjoitti.

Seuraavan kerran näyttelykehissä käydään Joensuussa, ja sinne saan Mintunkin ensimmäistä kertaa veteraaneihin!

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Merkittävyyksiä

Parhain kahdeksanvuotias.

Aprillipäivä on meidän taloudessa Hyvin Tärkeä Päivä: silloin ovat syntyneet sekä Minttu että Teemo! Tänä vuonna tulee kuluneeksi kokonaiset kahdeksan vuotta siitä, kun ihastuin sähköpostiin tulleen kuvan perusteella kolmesta shelttipennusta juuri Minttuun. Ja kaksi vuotta siitä, kun istuimme pentulaatikon laidalla odottaen Mintun lapsenlapsen syntymää.
Suurensuuret onnittelut parhaille aprillipäivän merleille siis!

Tampereella on vähän vähemmän lunta kuin täällä Joensuussa, kuten näistä Teemon synttäriposeerauksista voi päätellä.

Kuva: Katja Nikki
Kuva: Katja Nikki
Kuva: Katja Nikki
 Viime viikko oli aikamoista hulinaa, kun saman katon alle asettui kokonaista seitsemän koiraa. Lappeenrannan näyttelyreissulta nappasin mukaan Mintun tyttären Wiun, jolle olin varannut ajan luustokuviin torstaille. Samoin vanhempieni sekarotuinen, 12-vuotias Timi, tuli meille muutamaksi päiväksi hoitoon. Vapaa-aika menikin lähinnä koiria ulkoiluttaessa.

Wiun halusin kuville siksi, että sen omistaja Stefi epäili polvien käyvän toisinaan pois paikoiltaan. Valitettavasti tämä piti paikkansa, ja Wiun polvet lausuttiin 2/1. Muutoin sen lonkat ja kyynärät näyttivät kuvanneen eläinlääkärin mukaan siistiltä, eikä epävirallisena otetussa selkäkuvassakaan näkynyt mitään ihmeellistä. Todella harmillinen tulos geenilotossa, mutta minkäs teet. Toivottavasti Wiu saa elää pitkään mahdollisimman oireettomana, ja nyt sitä ainakin osataan hoitaa oikein vaivaansa nähden!


Agarwaen Cithri Nightfall "Wiu"

Hoitolaiset lähtivät kaikki tänään kotiinsa, joten taidamme suunnata illaksi hallille Mintun synttäritreeneihin!
Jonkinmoinen näyttelypäivitys Lappeenrannan reissusta pitäisi myös tehdä, mutta antaa sen vielä odottaa hetken aikaa.