keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Ratatreeniä

Suosikkiharrastuksemme agility pähkinänkuoressa:
Juokse vartti ympäri hallia täysillä, huuda ja huido. Samaan aikaan kouluttaja käskee sinua juoksemaan vähän lisää samalla, kun treenikaverit kentän laidalla nauravat ahdingollesi. Treenin päätyttyä voit joko a) kuolla tai b) oksentaa ja jättää kuolemisosuuden väliin.
Ihanaa.

Eilisen missiona oli siis Poksin kouluttajille (kuinka hieno status! Se olen minä ensi vuonna!) suunnattu agilitykoulutus Vähäniityn Sarin opeissa. Rata oli kiva muunneltava ja tarjosi ohjauskuviokikkailuja sekä sitä juoksemista vähän jokaiseen makuun. Itse tosin päädyin työntämään tuttuja ja turvallisia (huonosti ajoitettuja ja valuvia) valsseja joka rakoseen, vaikka vaihtoehtoina olisi ollut esimerkiksi persjättöä, japanilaista, poispäinkääntöä ja sensellaista proo-sälää.
Rataantutustumisen jälkeen joku suuressa nerokkuudessaan lohkaisi, että otetaan kaikki hei vartin pätkät kerralla tätä treeniä! Yeah right, agilitykuolema taattu!

Siinä vaiheessa kun yksi kerrallaan treenikaverit konttasivat varttinsa jälkeen pois radalta että ei koskaan enää, alkoi jo vähän jännittää. Ei nimittäin ollut mikään ohjauskuviokikkailujen keskus tämä rata kuitenkaan, vaan siihen kuului mm. hullu tykitys täysillä pitkin hallin laitoja, kun piti muka pysyä nelivedon perässä vaikka sieltä seinustoilta löytyi suoraa putkea ja semmoista, mikä ei ainakaan pahemmin treenikaverin vauhtia hidasta.

Sitten olikin meidän vuoro! Alku sujui helposti, ja jäätiin hetkeksi vääntämään Meelan kanssa ainoastaan putkijarrusta - kunnon käskytyksellähän sekin sitten löytyi. Kepit oli buenot ja ohjauksellisempi hyppyhässäkkä meni helposti, kun vain ohjaajakin pääsi kartalle että missä järjestyksessä ne esteet pitikään suorittaa... Ensimmäisellä pidemmällä pätkällä oma ohjaus tosin rakoili, luulin vissiin että oli kiire, vaikkei oikeasti olisi ollutkaan. Huolellisemmat viennit yhdelle hypylle ja putkelle olisivat tehneet radasta puhtaan.
Puomilla teki nätit kontaktit, mutta loppupätkän pakkovalssia ja niistoa jäätiin treenailemaan pidemmäksi aikaa. En uskalla lähteä liikkeelle, ja koira luki niiston sitten oman hitauteni takia viskiksi, mikä oli siltä ihan oikein. Tuli se niistokin sieltä sitten. Ja kun pakkovalssin tilalle laitettiin persjättö, josta lopulta uskalsin jopa lähteäkin tarpeeksi ajoissa, ei niistoa voinut pilata enää mikään!

Pienenä ekstrana tehtiin vielä japanilaistreeni keppien jälkeen, mikä olikin yllättävän helppo juttu, kun malttaa. Olin ensimmäisellä yrityksellä niin innoissani koiran onnistumisesta, että unohdin tehdä japsin jälkeen valssin. Toisella yrityksellä superhyvä, ja kolmannella pitikin sitten jo juosta koko loppurata maaliin. Japsilla kääntyi nätisti. Hyvä me!
Paljon saatiin taas kehuja, että kylläpä oli kivaa ja hyvä teistä tulee. Itse olin tässä vaiheessa tosin siinä oksentamispisteessä.
 Mikähän siinä on, että aina Sarin treeneissä käydän kuoleman rajamailla?



Huono video. Kamerasta loppuivat patterit kriittisellä hetkellä, joten tässä nyt lähinnä kaikenmoista alkusäätöä ja ensimmäinen huonosti onnistunut persjättö radan loppuun. No, aina ei voi voittaa.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Tampereella


Viikonloppu vierähti Tampereella palloillessa. Meelan kanssa majoituimme Katjan ja Jussin taloudessa, jossa siis pääsimme moikkaamaan myös puolivuotiaaksi venähtänyttä Teemoa. Pikkumies osoittautui aivan huikeaksi paketiksi: vaikka talo täyttyi tuparimeiningeissä hirmuisesta läjästä vieraita ihmisiä, tarjoili Teemo vain kaikille lammaslelua retuutettavaksi.
Meela sen sijaan keskittyi silitysten kerjäämiseen jokaiselta halukkaalta, ja saikin melkoiset määrät huomiota osakseen viikonlopun aikana.

Teemolla olisi ollut energiaa purettavana, harmi kyllä nihkeänpuoleinen äitikoira ei oikein innostunut mukaan sen leikkeihin. Vauhdikkaasta menosta päätellen Teemosta tulee isona vielä messevä agilitykoira, kunhan vain ensin löytyy sopiva kurssi jolla harrastuksen aloitella. Tällä hetkellä se keskittyy tokotreeneihin ja peruskäytöksen opetteluun - siinä onkin paljon työsarkaa aktiiviselle kakaralle! Hieman harmitellen jouduin jättämään Teemon Tampereelle. Siinä on nimittäin taas sellainen koira, joka menisi meidän laumassamme paremmin kuin mainiosti. Onneksi seuraavaan tapaamiskertaan ei ole hirveän kauaa, vaan Teemo tulee vierailemaan luonamme heti tammikuussa.

Lauantaina kävimme ottamassa kuvia koirista läheisessä puistikossa.
Teemolla on kivat raamit, niihin kun saadaan vielä vähän lihasta ja turkkia ympärille, niin paketista tulee melkoisen kiva!


torstai 16. lokakuuta 2014

Tokopohdinnan paikka


Voihan syksy! Kovin on ollut sateista ja kurjaa. Siinä määrin harmaata, että kameraa ei ole pahemmin tullut ulkoilutettua. Onneksi ehdin eräänä iltapäivänä juuri ennen sadekuuron alkua raahaamaan koirat ja keittiöjakkaran pihalle, niin on nyt sitten muutama syksyisempi kuva blogintäytteeksikin räpsitty.
Samoilla inspiksillä tuli töissä väsättyä uusi bannerikin, mutta kova oli pettymys kun kotinäytöltä blogiini kirjauduin - töissä näyttöni on kolme kertaa kotinäyttöni kokoinen, että tuo hiivatin banneri täyttää kerralla koko ruudun! Pelastan tilanteen jonain toisena päivänä.

Viikonloppuna oli pikkushelttien kanssa tokorupeama. Lauantaina kisasin Varkaudessa, sunnuntaina Pärnävaaralla JOAn hallilla.
Hyvin menneiden treenien jälkeen fiilis mennä kisoihin oli mainio ja usko koiraan ja omaan tekemiseen kova. Tuloksilla ei kuitenkaan päästy juhlimaan, vaan molemmista kisoista haettiin AVO3 tulokset.

Varkaudessa Meela paineistui hallista heti sinne päästyään. Ei ihme, sillä pieni halli ja puuroutuva puhe tuntuivat itsestänikin ahdistavilta, mikä ei varmasti helpottanut koiran oloa yhtään. Se ennakoi perusasennon paikkiksessa ja teki kaikki liikkeet puoliteholla. Ihan hyviä pisteitä se niistä kuitenkin sai. Lopulta noutoon lähti kaksoiskäskyllä ja kaukokäskyissä jäi kuuntelemaan paukkuvaa metalliovea siinä määrin, että nollasi koko liikkeen. Keskeytin kaukot ja pyysin lähempää istumaan. Hyppy oli aivan yleisön ja ulko-oven vieressä, ja Meela oli edelleen kaukoista sen verran paineessa, että hyppäsi kyllä esteen mutta palasi luokseni saman tien. Että nollillepa sekin.
Kokeen jälkeen kävin vielä leikkimässä Meelan kanssa hallissa, ettei jäisi huono fiilis kisoista. Hyvin leikki ja treenasi, kun porukka ja paine hallissa ympäriltä oli jo hieman hälvennyt.


Joalla minulla oli puolestaan ihan eri koira. Halli on tilava ja väljä, tunnelma hyvä. Meela teki todella hyvin hommia sen minkä teki, ja saimme mm. ysin seuraamisesta. Annoin vähän possuilla ja haukkuakin, jos sillä nostaisi virettä paremmaksi.
En tiedä mitä liikkeestä seisomisessa tapahtui, mutta kun käännyin koiraa kohden se näytti hieman ahdistuneelta. Taakse kävellessä pyörähti kohti minua, mutta kesti kuitenkin paikallaan. Noudossa teki sitten ihan kummia: lähti nätisti noutamaan, oli jo kumartuneena kapulallekin mutta päätti jättää sen sitten siihen? Kutsuin uudelleen luokse, ja toi kapulan mutta tiputti jalkoihini. Jaa että mitä?
Kaukot menivät tällä kertaa nätisti, mutta luoksarin stopissa sitten valui kyllä aika roimasti.

Viikonlopun jälkeen mietin paljon, mikä on syynä näihin liikkeiden nollautumisiin. Okei, kaukot on vakiona huonosti menevä liike ja koen sen johtuvan lähinnä siitä ettei Meela matalalle laskevassa vireessä vielä välttämättä kykene suorittamaan liikettä oikein.
Muutenhan se tekee hyvin erilaisia virheitä eri liikkeissä. Jos The Ongelma olisi vaikkapa seisomisen valuminen tai jotain muuta, olisi siihen helppo puuttua. Nämä ongelmat ovat kuitenkin yleensä aina uusia ja sellaisia, joita en ole treeneissäkään nähnyt.
Tilannetta pohdittuani tulin siihen tulokseen, että yksi asia meillä erityisesti kaipaisi treeniä: kilpailutilanne.
Joensuussa ei möllejä järjestetä kuin joskus ja jouluna. Käytännössä kisatreenimme ovat siis olleet kokeenomaisia harjoituksia treeneissä, eli jotain ihan muuta kuin oikea kisatilanne vieraine koirineen, liikkureineen, ovenpaukkeineen, puheensorinoineen ja muine hässäköineen. Meela, joka on muutenkin hyvin herkästi erilaisia häiriöitä ympäristöstä etsivä koira, menee helposti kaikkeen tuollaiseen. Siis miksi ei ole aiemmin tullut mieleenkään! Lisätään tähän vielä oma pieni jännitykseni, niin eiköhän se sitten ole siinä.

Kevään strategiamme on siis käydä mahdollisimman paljon eri paikoissa, jopa naapurikaupungeissa mölleissä. Mennään kokeisiin kun niitä on, hyvää harjoitustahan sekin epävirallisten kisojen puutteessa on. Tälle vuodelle kisoja ei enää ole tiedossa, joten kevättä odotellessa ehdimme treenata vallan mainiosti juttuja ja hioa vanhoja tuttuja liikkeitä napakammiksi ja paremmiksi. Tarkoituksena olisi käydä myös Varkaudessa totuttelemassa siihen halliinkin, joten ensi vuoteen innostunein mielin!


Jottei ihan menisi synkistelyksi, niin riittää tässä taloudessa hehkutettavaakin: pikkumustasta tuli nimittäin viikonlopun aikana TK1 Amor'jade Dark Drama Queen! Huikean hyvä tokosheltti keräsi kasaan molempina päivinä yli 180 pistettä ja sai myöskin KP:t molemmista kilpailuista. Varkaudessa Myrn voitti, Joalla sijoittui toiseksi. Hirveän hienoa työtä!

Treenirintamalla on muuten ollut tällä viikolla hiljaisempaa. Maanantaina käväistiin lähinnä kontakti- ja keppitreeneissä, välipäivinä olen viihdyttänyt shelttiosastoa lähinnä naksuttelemalla takapäänkäyttötemppuja ja tunnaria olohuoneessa muuttolaatikoiden keskellä.
Tänään käväistiin kuitenkin Annan kanssa tekemässä vähän tokoja hallilla. Työn alla oli ruutu (kaksilla eri tötsillä) ja luoksarin stoppi, jota tehtiin molemmille koirilla putkesta vauhtia ottaen. Meelalle vaihdan käsimerkin käskysanaan, ja yritän samalla saada hieman räväkämmän stopin. Mintun kanssa treeni oli lähinnä ylläpitävä. Ruudussa molemmilla koirilla hyviä ajatuksia paikasta, vaikka matalat pallotötsät vähän ihmetyttivätkin.

Meela sai tehdä erikseen vielä häiriöhyppyä, kun Anna vingutteli leluja hypyn vieressä. Tämänkaltainen treeni tuleekin selvästi tarpeeseen, nimittäin Meela kummasteli tilannetta melkoisesti, vaikka pystyikin suorittamaan liikkeen ihan oikeaoppisesti sitten lopulta.

Mintun kanssa ekstrana tehtiin perusasentotreeniä, metskun nakkelua ja vähän kaukokäskyjä. Sen kanssa on hauska tehdä, kun toinen on nyt niin innoissaan harvoista treenihetkistä. Kotona olenkin käyttänyt hieman ekstra-aikaa Mintun kanssa temppujen opetteluun, jotta se saisi tuntea itsensä hieman spesiaalimmaksi. Viime viikolla se oppi mm. peittelemään minut sänkyyn. Okei, temppu vaatii vielä hiomista, mutta suunta on oikea.



Viikonlopuksi kaappaan Meelan kainaloon ja suuntaan Tampereelle viettämään laatuaikaa kaukaisempien ystävieni seurassa. Tietenkin samalla reissulla pääsen lällyttelemään Teemoa, joten toivotaan hyviä kelejä ja muistikortin täydeltä kuvia teinipojasta! Ainakin komean puuhkahännän se on kasvattanut sitten viime näkemän.

Laitetaanpa tänne loppuun vielä ihan ensimmäinen mahailukuva Mintusta. Olisikos tässä nyt takana ollut se abouttiarallaa viisi viikkoa. Enemmän tuo on keskittynyt leveyden kasvattamiseen, nimittäin viidessä viikossa aiemmin selvän lantion omannut koirani on muuttunut aikamoiseksi pökkelöksi.



perjantai 10. lokakuuta 2014

Perjantai

Mitä tehdä, kun ulkona sataa koko päivän överikaatamalla ja puikkonokkien energia pitäisi saada purettua edes johonkin, etteivät leviä vallan pitkin seiniä?
No annas kun keksin!



Treeni oli paitsi hauska, oli myös videointi hyödyllistä - harrastan erityperiä pikkueleitä, joita en tiedosta. Hnght.

torstai 9. lokakuuta 2014

Valmistautumista

Huhhuh!
Eilen tuli käytettyä viimeinen päivä JOA-korttiani. Voin kehua, että hyvä ostos oli: suurin kiitos siitä Jaanalle, Nooralle ja Emmille joiden kanssa aikaa hallilla tuli kulutettua!
Kuukauden rupeama keskittyi tosiaan koiran ajattelun tehostamiseen ja itsenäiseen suorittamiseen radalla. Edistyminen on ollut huikaisevaa, sillä tämänkaltaisiin harjoituksiin ei viikoittaisessa treeniryhmäpaikassani kovin usein ole mahdollisuutta.

Palataan kuitenkin ensin viime viikkoon. Keskiviikkona kävin perinteisesti tekemässä Jaanan kanssa ratatreenin hallilla. Siellä oli hieman muokattu versio Saija Mustosen viikonlopun valkkaradasta, ja vaikka numeroita radalta ei löytynytkään, saimme järkeiltyä melkoisesti ratapiirrosta vastaavan estejärjestyksen. Meidän versiossamme tosin kakkoshyppy oli takaakiertona ja 10 putkesta mentiin puomin alla olevaan putkeen, jonka jälkeen suhattiin suorissa putkissa ja 14/29 hypyn jälkeen oli tuon toisen suoran putken vieressä keinu, jonka jälkeen palattiin kohti kymppiputkea ja siitä putken, hyppyjen ja puomin kautta maaliin. A:ta ei radalla ollut ollenkaan.
Meela väläytteli ilahduttavaa osaamista: toisen hypyn merkkaus toimi ihan hirveän hyvin ja sain lähteä todella hyvissä ajoin liikkeelle ja koira suoritti esteen yksinään. Väliin 4-5 tullut valssi meinasi aina levähtää ja tätä hinkkasimmekin ihan urakalla, kunnes saimme järkevän kokoisen kaarroksen aikaiseksi. Keppeille haki loistavasti, eikä poispäinkääntö kepeiltä ja estesuora kepit ja putki leijeröiden tuottanut ongelmia. Itse asiassa Meela luukutti eteenpäin suoralla niin varmasti, että se olisi mieluiten kaahannut suoraan puomille, eikä kääntynyt ollenkaan putkeen numero 10. Putkille irtoamisissa ei ongelmaa, ja loppuun keinulta ennen putkeen menoa sain tehtyä hyvän persjätön, kun koiran uskalsi jättää rauhassa suorittamaan keinuaan.
Näissä treeneissä konkretisoitui oikein toden teolla se, mitä ollaan saatu viimeisen kuukauden aikana aikaiseksi.

Viikonloppuna käytiin vielä Pärnällä Emmin kanssa. Osteopaattikäynnin jälkeen agility oli pannassa, mutta Meela teki liikkuroidun AVO-treenin. Todella hyvä vire läpi luokan, eikä mitään erityistä perseilyä missään. Ainoastaan seisomisessa valui, mutta kaukoista olen ylpeä: puhelimeni pärähti kehän laidalla soimaan kesken treenin, mutta vaikka huomio herpaantui takana olleeseen puhelimeen, kykeni Meela palaamaan tehtävän pariin ja suorittamaan kaukokäskyt virheettömästi.
Jos tällä kaavalla mennään kokeessa viikonloppuna, niin se ykkönen kyllä napsahtaa helposti.

Maanantaina palasin oman agilitytreeniryhmäni pariin. Hallissa oli S-kirjaimen muotoinen irtoamisrata, johon ei pahemmin aikaa saatu kulutettua. Meelan treenin tein siten, että kävelin itse koiran perässä ja käskytin sitä mahdollisimman kauas edelle esteille. Irtosi hyvin.
Muokkasin alkuun yhden kauko-ohjaustreenin, mutta sekin osoittautui aivan liian helpoksi Meelalle. No, tulipahan ainakin onnistumisia alle jos ei muuta.

Eilen oli hyvin sateinen päivä, mutta siitä huolimatta kampeuduimme koko lauman voimin Nuuskujen tokotreeneihin. Ohjasin ensin itse arkitottelevaisuutta, jonka jälkeen siirryimme kilpailunomaisten treenien pariin. Liikkuroin joutessani alokkaita, ja lämmittelin sateessa happamana istuvan Meelan omaa suoritustaan varten. Se sai tehdä avoimen liikkeet liikkuroituina. Läpimärkä koira näytti siltä, että jos katse voisi tappaa, olisin jo kuollut. Liikkurina toimi Anna, jota pieni sheltti jäi välillä katselemaan. Meidän pitäisi saada vieraampia liikkureita, niin ajatus pysyisi oikeassa tehtävässä.
Meela teki kaikki liikkeet, mutta hyvin happamasti ja alhaisessa vireessä. Hypyllä se jopa otti vauhtia esteen päältä, ja kaukokäskyissä ei enää viitsinyt nousta ollenkaan. Kävin huomauttamassa asiasta, jonka jälkeen saatiin tehtyä hyvät kaukot ja siitä palkkaa. Oli kuitenkin positiivista huomata, että kylmistä ja märistä olosuhteista sekä märästä nurmikentästä huolimatta se pyrki kuitenkin tekemään liikkeet, vaikka ajatukset olivatkin enemmän auton ja kodin suunnalla kuin itse treeneissä.

Myös Minttu sai piipahtaa kentällä, ja lämmitellessä hiekkaisella parkkiksella se teki töitä todella hyvin. Korkea nurmikko kuitenkin verotti hajuineen ja tuntumineen melkoisesti sheltin työskentelymotivaatiota, ja monissa liikkeissä myös hämärä toi hankaluutta. Kapula ei meinannut löytyä pimenevältä kentältä, seuraamisessa piti väistellä epätasaisuuksia ja ruudun hahmottaminen ei toiminut sitten mitenkään toisen puolen kartioiden ollessa pienessä kuopassa. Hupsutteluksi meni, mutta menkööt!

Vaikka olin myös itse kastunut kentällä sukkiani myöten, päätin silti lähteä vielä Pärnälle treenaamaan. Siellä olikin valmiina kiintoisa rata, jolle mahtui niin päällejuoksuja, poispäinkääntyä kuin niistoja ja takaaleikkauksiakin. Meela sai lämmitellä leikkimällä muiden koirien kanssa, mutta oma lämmittelyni jäi puolitiehen ja se oli todella huono idea - kohmeinen oloni ei ainakaan helpottanut juoksemista vaativalla radalla.
Meela tuli nätisti päällejuoksuihin ja suoritti poispäinkäännön loistavasti, kun vain ennätin sitä ohjaamaan. Kepeille vienti vaati ohjaajalta tarkkuutta, mutta koira kesti loistavasti päällejuoksun keppien loppuun. Treenin lopuksi hinkattiin vielä urakalla irtoamista A:lle ja sitä, että esteen voi oikeastaan suorittaa loppuun vaikka kuppaisinkin taaempana. Oma hidastamiseni sai Meelan arpomaan kontaktia, ja se teki todella hitaasti. Etupalkalla saatiin kuitenkin kivoja suorituksia aikaiseksi.

Kuuden tunnin treenirupeaman jäljiltä meitä oli kaksi märkää ja kohmeista treenaajaa, mutta onneksi kotona odottivat kuuma suihku, kaapin perukoilta löytyneet jämäteepussit ja lämpöiset peitteet.