tiistai 13. marraskuuta 2012

Pieniä läpimurtoja

Eilen olin Mintun mukaan agivuorolle. Ketään muuta ryhmästämme ei kuitenkaan kuulunut paikalle, joten treeniaikaa oli runsaasti. Hallissa oli valmiina putkeen irtoamisia, välistävetoja ja takaakiertoja sisältävä rata, joka ei juurikaan inspiroinut minua nyt, kun parina aiempanakin kertana ollaan melkein vastaavaa tehty. Puuhastelin sen kuitenkin kertaalleen läpi ja aloin miettiä, että mitäs sitten.

No tokoa tietenkin!
Pallo kaukopalkaksi ja lyhyitä seuruupätkiä, joista palkka oikeasta paikasta ja vireestä. Tehtiin vielä muutamia hyviä käännöksiä, mutten kyllä jaksanut kovin kauaa noita seuraamisia hinkata.

Metskun kanssa puuhasteltiin vähän. Ensin hetsasin kapulalla koiraa ja lähetin sen sitten hakemaan, ja nyt Minttu nosti kapulan epäröimättä ja toi sen oikein nätisti viereen. Jes!
Päätin tehdä vähän pitoharjoituksia esteillä, ja Minttu hyppi oikein onnistuneesti muutamia hyppyjä kapulaa kantaen.

Tästä innostuneena päätin koettaa hyppynoutoa, jota ollaan kerran aikaisemminkin hallilla koetettu. Ensin puisella kapulalla, toimii. Seuraavaksi päätin koettaa samaa uhkarohkeasti metskulla, ja myös metallikapula suussa homma toimi toikein hyvin. Jes!

Päivän paras juttu oli kuitenkin kaukokäskyt. Olen tehnyt niitä Mintun kanssa lähietäisyydeltä paljon, varsinkin maahan-seiso vaihtoja. Se on hoksannut homman hyvin ja liike toimii namilla vetäessä, mutta sitten jäin pohtimaan, kuinka lisätä välimatkaa. Jutustelimme lauantain kisoissa kohtalotoverini Anniinan kanssa koiriemme kaukojen opetuksesta, ja päätin koettaa, miten saisin Mintun itse tajuamaan oikean liikkeen.
Siispä testaamaan!

Namin kanssa Minttu tunkee koko ajan kohti minua, ja vaikka se tajuaakin nousta ylös-käskyllä ylös, lähtee se kävelemään kohti, mikä taas ei missään nimessä ole toivottu juttu.
Takapalkka sotki tilannetta niin, ettei Minttu malttanut enää keskittyä muuhun kuin siihen ihanaan palkkaan, ja alkoi venkoilla ihan ihmeellisyyksiä.
Lelupalkka edestä tuotti alkuksi saman tuloksen kuin nami, mutta päätin hieman vaihtaa tekniikkaa. Heitin Mintulle muutaman kerran pallon aina silloin kun se nousi, muttei ehtinyt vielä astua askeltakaan minua kohden. Parin toiston jälkeen halusin nähdä, oliko tämä harjoitus tuottanut tulosta. Ensin Minttu tarjosi paria askelta minua kohti, mutta kun palkkaa ei niistä herunut, se tarjosi - aivan oikein - täydellisen seisomaannousun! Jee! Uskalsin tehdä tätä kahden toiston verran, ja molemmat sujuivat oikein mainiosti ja koira malttoi odottaa palkkaa turhaan hötkyilemättä. Itse seisoin n. metrin päässä. Huraa, pieni askel eteenpäin tälläkin saralla!

Tässä vaiheessa treeniaika olikin jo hyvin tehokkaasti käytetty, ja oli aika lähteä hallilta kohti kotia. Mutta ai että oli kivaa treenailla tokoa, kun homma toimi ja saatiin tosi paljon irti treeneistä!

Kotona sitten odottikin vähemmän hilpeä yllätys. Ryhtyessäni tarkistamaan Meelan leikkaushaavan vointia, huomasin yhden tikin kadonneen kokonaan.
En käsitä, miten tällainen on edes mahdollista. Koiralla on kauluri koko ajan päässään, se ei saa leikkiä sisällä kavereiden kanssa, ulkona mennään huollettuja teitä pitkin mahan suojaava suojapuku päällä, mutta silti Meela onnistuu saamaan tikin jonnekin? Haava ei kuitenkaan näyttänyt mitenkään pahalta, ja aamusella eläinlääkäristäkin vakuuteltiin, ettei koiraa tarvitse enää lähteä parsimaan uudelleen, kun mahassa ei varsinaista reikää ole eikä sieltä tule nesteitä.
Toivottavasti loput tikit pysyvät paikoillaan paranemisen loppuun saakka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti