tiistai 2. heinäkuuta 2013

Vauhti kiihtyy


Kaikenlaista pientä on tapahtunut viime aikoina. Paljon. Se kaikki on vain alkusoittoa suuremmalle hulabaloolle, jolle ei näy loppua ennen kuin ties milloin. Silti meininki on hyvä - ehditään huilia muutama päivä, sitten taas mennään täysillä eteenpäin ja katsotaan, mihin päädytään!

Tänään ilmoitin Meelan Varkauteen kisaamaan agilityä parin viikon päästä lauantaina. Minttu ei pääse mukaan, sillä vankka aikomukseni on kisapäivän jälkeen jaksaa vielä karkeloida Ilosaarirockissa pitkälle yöhön.

Menneen viikonlopun merlet viettivät  vanhempieni kanssa mökillä, kun me Myrnin kanssa suuntasimme kohti Helsinkiä. Käytiin fiilistelemässä ei-koiraisia tapahtumia, tavattiin koirallisia tuttuja ja käytiin koirapuistossa enemmän kuin koko vuonna yhteensä. Paluumatkalla Myrn jäi Kristinan luokse odottamaan Viron seikkailuja, eikä näyttänyt olevan kovin pahoillaan - olihan siellä yksi pinserikakara leikkikaveriksi, vaikka isäkoira ja Saga hapanta naamaa näyttivätkin. Viikonlopun jälkeen ollaankin taas sitten muutamaa näyttelykokemusta (ja toivottavasti junnusertiä...) rikkaampia ainakin pikkumustan osalta!

Myrnin seikkaillessa etelässä, suuntaan minä puolestani Meelan kanssa pohjoiseen. Targettinamme ovat kaksipäiväiset agilitykilpailut Piteåssa, lisäksi pyörähdämme toivottavasti Narvikin puolella Norjassa ennen paluutamme Suomeen. Joku siellä ruudun toisella puolella saattaa pudistella päätään, miten typerää on lähteä ykkösluokkalaisen koiran kanssa Ruotsiin asti kisaamaan! Itse kilpailut eivät kuitenkaan ole pääsyymme matkailuun, vaan sattuivat kivasti siihen hollille, niin mikäpä ettei käydään kokeilemassa.
Mukaan lähtee tietenkin myös parasta seuraa: autoon ahtautuvat myös Anna sekä Fanny & Noona, jolla sentään on kolmosluokkalaisena jotain ihan oikeaa saavutettavaa Piteåssa.

On niin paljon, mitä jännittää!

4 kommenttia:

  1. Ohhoh, onpas teillä paljon kaikkea kivaa tulossa! Antoisaa reissua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Toivon mukaan tähän reissuun ei sisälly räjähteleviä takalaseja kuten taannoiselle Viron seikkailullemme :D

      Poista
  2. Voi kauhea kuin säikähdin! Mustavalkokuvia laitetaan usein kun koira on kuollut ja aiotaan lopettaa bloggaaminen :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, pahoitteluni! Syy kuvan mustavalkoisuuteen on itse asiassa niinkin tylsä, että viimeisiään vetelevä koneeni kaatui koko ajan photarin kanssa taiteillessa, enkä saanut alkuperäistä kuvaa muokattua kovin nätin näköiseksi - onneksi mustavalkeana kaikki näyttää paremmalta ;D

      Poista