maanantai 28. lokakuuta 2013

Mutta tulipahan tehtyä

Viikko sitten torstaina päivitin facebookkiin seuraavaa:

Rellu on lastattu shelteillä, cockerspanielilla, rätinällä, matkaherkuilla ja huonoilla jutuilla! Syysloman luksusmatka Vantaan kautta Rakvereen alkaa N-Y-T!
Matkaseurakseni Joensuusta lähtivät paitsi kaikki kolme talouden shelttiä, myös naapurin Annastiina cockerinsa Cnutin kanssa sekä herrasmiessheltti Ludo. Tällä kokoonpanolla saavuimme Vantaalle, jossa yövyimme Maijan ja Oonan luona. Lisäksi saimme joukkoihimme vahvistusta ensinnä mainitusta henkilöstä sekä tämän aussienarttu Naurusta. Näyttelyyn oli ilmoitettu 36 kappaletta shelttejä, joista suurin osa oli yllätys yllätys, suomalaisia! Kovin kummoisia tulostavoitteita en siis tohtinut asettaa, kun meininki oli kuin perus kotimaan kehissä konsanaan.


Ludo, Nauru, Minttu, Meela, Myrn & Cnut
Tällä porukalla starttailimme sitten Helsingin halki lauttaan ja Tallinnaan - ihan vaan huomataksemme, ettei navigaattori, jossa kuitenkin oli jotain Viron karttoja, tuntenut kuin pari turhaa kaupunkia koko maasta.
Hieno homma.
Onneksi edelliskerrasta viisastuneina olimme kirjanneet ylös ajo-ohjeet sekä majoitukseemme Koerussa että Rakveren näyttelypaikalle, joten hostellin löytäminen yhden tien varrelle rakentuneesta kylästä ei ollut tällä kertaa kovinkaan haasteellista.

Asetuttuamme taloksi, ulkoilutettuamme ja ruokittuamme nelijalkaiset päätimme panostaa välillä myös itseemme ja etsiä ihan oikeaa lämmintä ruokaa. Pian kävi kuitenkin selväksi, ettei Koerun kokoisessa kylässä ollut kuin yksi ruokapaikka, joka sekin toimi hostellimme yhteydessä ja oli mennyt kolmelta iltapäivällä kiinni. Paikan ikäjakaumasta kertonee, että lanka- ja kukkakauppa oli auki iltamyöhään, mutta ainoa pubi josta sai alkoholin lisäksi myös ruokaa, toimi vain päiväsaikaan.
Päätimme etsiä ruokaa myös lähitienoolta, mutta olimme sen verran landella ettei päämäärätön ajelu suuntaan taikka toiseen auttanut pätkääkään. Näin ollen jouduimme tyytymään marketin antimiin, jogurttiin, leipään ja sipseihin joita piti dipata dippipussin suosituksen mukaan maustamattomaan jogurttiin.
Miten paikalliset ravintolayrittäjät muka elättävät itsensä?

Lauantain näyttelypäivä alkoi vasta puolilta päivin, joten saimme nukkua ruhtinaallisen pitkään. Varasimme kuitenkin näyttelypaikalle siirtymiseen runsaasti aikaa ja hyvä niin, sillä Google Mapsin ohjeet vaikuttivat sen verran epäluotettavilta, että päätimme pelata varman päältä ja metsästää eilen matkalla vastaan tulleet Rakvere-kyltit. Pientä lenkkiä sai heittää, mutta löydettiinpähän perille!

Näyttelyalueelta löytyi näppärä nurkkaus, johon purkaa kamat ja laitella koirat häkkeihin odottamaan vuoroaan. Heitimme Ludon kasvattajalleen trimmiin ja valmistautumaan kehään ja siirryimme odottelemaan omien kehiemme alkua. Seuraa onneksi oli näyttelyiden suomalaiskansoituksesta johtuen tarjolla runsaasti, ja meininki kehän laidalla oli hirmuisen mukava!
Sheltit oli tällä kertaa sijoitettu hieman erilleen muista kehistä huoneeseen, jonka lattia olisi varsin hyvin voinut olla mustaksi maalattua vaneria muutaman hassun tukipilarin varassa, sen verran se nimittäin juostessa jymisi.

Omat koirani eivät olleet poikkeus: Myrn oli aaaaivan innoissaan ja paineli menemään häntä tötteröllä, Meela esitteli tuomarille liikkeiden jälkeen seisomaan aseteltaessa tasajalkapomppuja ja Minttu käyttäytyi röyhkeän huonotapaisesti sitä ystävällisesti esittäneen Maijan hoteissa. Minttu! Olin ihan pöyristynyt merleni käytöstavoista, onhan kyseessä sentään koira joka lykätään lapsille käsiin mätsäreiden lapsi & koira-kilpailuun, kun se on niin helppo esittää...

Tuomarina toimi varsin miellyttävä Dagmar Klein, jonka suurin tarve arvosteltaessa oli saada pöydällä oleva koira nuolemaan naamaansa. Varsinkin Myrnille täti tarjosi poskeaan niin, että herkuista hullaantunut pikkumusta katsoi parhaaksi pussailla pari kertaa, kun sitä nyt kerran niin kovin vaadittiin.

Suuresta koiramäärästä huolimatta meillä meni ihan kivasti: Myrn sijoittui junioriluokassaan neljänneksi saaden myös SA:n, bikinikuosiselle Mintulle odotetusti EH ja Meelalla meni serti yhdellä ohi neidin ollessa PN3. Ei paha!

Myrn
Excellent type. Beautiful head. Correct construction. Correct neck & topline. Correct front, anqulation behind. Substance & chest is development. Moves freely. Nice Temperament.
Dagmar Klein - JUN ERI3 SA

Meela
Excellent type. Beautiful head & expression. Correct muzzle, beautiful eyes. Correct coat texture. Moves correctly. Nice temperament. Well presented.
Dagmar Klein - AVO ERI2 SA PN3

Minttu
Correct type. Correct head & expression. Correct neck & topline. A bit heavy body. Elbows a bit loose. Correct angulation behind. Moves freely but quick a lot pass movement. Excellent nice temperament. Well presented.
Dagmar Klein - AVO EH


Seurueemme tähtiesiintyjä Cnut sen sijaan valittiin ROP-pennuksi, joten jäimme alueelle vielä odottelemaan ryhmäkehiä. Ilta venähti pitkäksi, kun ryhmien jälkeen käväisimme vielä porukalla Rakveren keskustassa syömässä astetta hienommin - tilanpuutteen vuoksi pääsimme VIP-huoneeseen aterioimaan. Olihan se aika hienoa illallistaa tyylikkään massiivipuupöydän ääressä suljetuissa tiloissa, eikä pöperöissäkään ollut moittimisen sanaa!

Tämän johdosta ajelumme kohti Koerua venyi myöhäisiltaan, ja sateinen sää oli muuttunut pikkupakkaseksi. Kuten arvata saattaa, oli tien pinnalla ollut vesi jäätynyt ohueksi mutta sitäkin liukkaammaksi jääkerrokseksi. Nastarenkaista huolimatta auto suti tiellä minkä kerkesi, ja köröttelimmekin koko illan huikeaa 50 kilometrin tuntivauhtia, paitsi jos onnistuimme löytämään suolatun tienpätkän. Lisäksi olimme ihan hukassa. Mistä me tultiin ja mihin piti mennä? No ihan varmasti tänne! Soitto kotisuomeen, yksi keikka huoltoasemalle kyselemään reittivinkkejä ja muutaman kymmentä kierrosta paikallisessa liikenneympyrässä, ja olimme jälleen oikeassa kurssissa. Huraa!
Tällä kertaa valikoimme pikkuteitä siinä toivossa, että matkamme lyhenisi aamuisesta. Onneksemme nämä tiet olivat myös hiekkaisia, joten automme pito parani huomattavasti. Myös paikallinen maaseudun arkkitehtuuri tuli tutuksi, kun kruisailimme menemään suoraan kauhuelokuvista repäistyn näköisten talojen keskellä. Viihdytimmekin itseämme parituntisen matkan aikana mm. erilaisilla kauhukertomuksilla autoista, joiden renkaat puhkottiin ties millä piikkilangoilla ja matkustajat teurastettiin kylmäverisesti, sekä paikallisen iskelmäkanavan annilla.

Kun viimein (kulutettuamme kaksi tuntia reilun viidenkymmenen kilometrin taittamiseen) olimme perillä hostellillamme, kohtasi meitä seuraava ongelma: avaimet eivät olleet siellä missä piti! Purettuamme kaikki roinamme autoon kerran jos toisenkin, vaivuttuamme epätoivoon ja kiroiltuamme hieman, päätti Maija tarttua härkää sarvista ja soittaa respaan. Huolimatta siitä, että kello oli 12 yöllä. Suureksi onneksemme kommelluksillemme vain naurettiin ja avaimetkin olivat hukkuneet aamutohinassa hostellin parkkikselle, joten mitään pahuutta ei ollut päässyt tapahtumaan.

Vietettyämme huomattavasti edellistä lyhyemmän ja kylmemmän yön (kukaan ei uskaltanut jättää huoneesta löytyneitä epäilyttäviä pikkupattereita päälle kovin pitkäksi aikaa) jälkeen nousimme aamuvarhain ja pakkauduimme laumoinemme autoon. Tai siis olisimme pakkautuneet, mikäli auton ovet eivät olisi lämpötilanvaihteluista kimmastuneina jäätyneet lukkoon. Allekirjoittanut aiheutti itselleen pienimuotoisen happivajeen hönkiessään etuovea auki, mutta hetken kuluttua koko auto saatiin avattua ja koirat kyytiin. Ei kun menoksi!

Tällä kertaa totesimme jo aamun auspaikehiä seuratessamme, että nyt on kuulkaas tiukka setä kyseessä. Arvosanoja sateli laidasta laitaan.
Tulostavoitteeni putosivat entisestään.

Tänään koirat olivat selvästi asennoituneita näyttelyhommiin ja esiintyivät jokainen hiljaisesti ja ilman ylimääräisiä temppuiluja. Hyvä niin, sillä tuomariherramme ei ehkä olisi arvostanut iloisen meluisia shetlantilaisiani.
Kävi selväksi, että korvat olivat tälle tuomarille tärkeä asia, samoin liikkeet. No, onneksi Meelalla on sentään ne asiat kohdillaan.

Ensimmäistä kertaa näyttelyhistoriani aikana Mintun korvat rankattiin pystyiksi. Sitä ei lue arvostelussa, mutta poistuessamme kehästä H-lappusen vilautuksen jälkeen tuomari nosti kädet korvikseen ja huikkasi minulle, että ears!  H:ta tosin itsekin povasin, en tosin korvien vuoksi, vaan ihan siksi että Mintun yleisvaikutelma kaljurottana on melkoisen karmaiseva.
Myrnin korvat olivat hyväksyttävät, ja sen esiintymisellä lohkesi EH.

Porukan loisteliain tähti oli taas kerran Meela, joka nappasi itselleen ERInomaisen! Noniin, nyt sitä mennään! Jatkokilpailussa pikkumerleä ei kuitenkaan enää poimittu jatkoon, joten tuloksemme narttushelttiporukassa jäi melkoisen laihaksi. Sen sijaan matkakumppanimme herrasmieskoira Ludo uusi lauantain tuloksensa ollen PU2 ja napaten Viron sertinsä, joten niin tuli meidän shelttilenkkikamusta Viron valio! Onnea vain kotijoukoille :)

Myrn
1 year. Good size. Good head. Acceptable ears. Good bite. Good neck. Too straight in front. Good topline + tail set. Normaly angulated in rare. Good colour + coat. Moved well.
Ole Staunskjaer - JUN EH

Meela
Good size. Nice head. Good expression. Good bite. Well set ears. Good topline. Need bit more angulation front + rare. Acceptable colour. Good coat. Moved well.

Ole Staunskjaer - AVO ERI

Minttu
Good size. Nice head. Good bite + expression. Acceptable topline. Needs more substance in body. Normaly angulated. Nice colour. Moved well.

Ole Staunskjaer - AVO H

Seurattuamme junnujen ryhmät ja viihdytettyämme itseämme erään herrasmiehen näyttelykertomuksilla pakkasimme koirat autoon ja suuntasimme kohti Tallinnaa. Matkan varrella täytyi luonnollisesti poiketa tutustumassa kauppakeskuksesta löytyneeseen eläintarvikeliikkeeseen ja pariin ruokamarkettiin, olihan oleellista hankkia paitsi virvoitusjuomia, myös kasapäin suklaata.

Ilman navigaattoriakin löysimme tiemme laivalle varsin näpsäkästi ja yhden aikoihin yöllä olimme taas Suomessa. Siitä alkoikin tuskien ja ylenpalttisen väsymyksen täyteinen kotimatka, puhumattakaan seuraavan aamun työrupeamasta, sillä kampeuduin toimistolle heti koirat kotiin nakattuani. Illalla uni maittoi sekä hihnanpäälle että shetlantilaisillekin siinä määrin, että jätettiin agilitytreenit välistä ja tutustuttiin mieluummin oman ihanan sängyn unitarjontaan.

Kotiin päästyäni totesin, etten ihan heti ole uutta reissua tekemässä, en ainakaan Viroon! No, ensi syksyyn ja sinne sijoittuviin näytelmäsuunnitelmiin on melkein vuosi aikaa, joten eivätköhän siihen mennessä ehdi paikallisen tiehuollon ja jääkylmien hostellien aiheuttamat traumatkin hälvetä mielestä.

tiistai 15. lokakuuta 2013

 
Toko on parasta, siinä kaikki.
Ei vaan - ihan mieletön inspis treenata tokoa! Tänään olin kouluttajana ja koulutettavana kenttätreeneissä, näin hurjan paljon päteviä noutajanalkuja ja sain hyvää häiriötreeniä Mintulle.

Mintun kanssa aloitettiin kontaktiharjoituksilla, joissa palkattiin koiraa koko ajan kun se piti kontaktia huolimatta ympäristön häiriöstä. Oli muita koirakoita, huutelevia ohjaajia, vinkuleluja ja muita houkuttimia, mutta eipä tuota kiinnostanut, kun oli hommia tarjolla.

Alkulämmittelystä edettiinkin sitten haastavampaan tehtävään, jossa oli pitkin kenttää ripoteltuna ruokakuppia, leluja, noutoesineitä ja sensellaista häiriötä. Tehtiin Mintun kanssa liikkuroitu seuruu ja pari lyhyttä luoksetuloa, joissa koira ei reagoinut lainkaan leluihin. Hommaa vaikeutettiin vielä siten, että koiran naaman edessä nakeltiin menemään ihania vinkuleluja, mutta eivätpä nekään paljon kiinnostaneet vaan kontakti kesti.

Muiden treenaillessa tehtiin omatoimisesti kaukoja, jääviä ja askelsiirtymisiä. Minttu oli ihan onnessaan kun pääsi tekemään ja toimikin pääsääntöisesti hyvin. Lopun paikkiksessa yritti ensin lähteä mukaan (porsas!) mutta muuten pariminuuttinen piilopaikkis pimeässä meni oikein mallikkaasti.

Huomenna työt alkavat vasta päivemmällä, aamulla voisi ehtiä käydä heittämässä pienet tokot molempien tyttöjen kanssa. Pitää tehdä silloin, kun eniten inspaa!


Maanantaina oli muuten ihan kivat irtoamistreenit molemmille shelteille hallilla. Täytynee hehkuttaa myös Annan ja Myrnin etenemistä, nimittäin pikkumusta handlaa nykyisellään helppojen ohjauskuvioiden lisäksi myös kontaktit melko mallikkaasti! Eiköhän siitäkin kaksikosta kisakoirakko ensi kevääseen mennessä leivota.
Myrn on muuten menossa luustokuviin ensi kuussa. Jännittävää nähdä, mitä sieltä tulee.

Keskiviikon työvuorojeni vuoksi jouduin vaihtamaan ihanasta agilityryhmästäni perjantaille. Se ei kuitenkaan haitannut, nimittäin Isla treenaa taas samassa ryhmässä kanssani! Huippua päästä näkemään sen menoa muutenkin kuin kisoissa.

Torstaina pakataan kimpsut ja kampsut, puikkonokat ja naapurin cockeri autoon ja suunnataan etelänaapuriin. Rakveren näyttelyissä on melkoinen shelttiryntäys, nimittäin kumpaisenakin päivänä kehään marssii yli kolmekymmentä shetlantilaista. Huhhei!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Huikean mainiot kotikisat

Onnen Pötkö viikko sitten hiekkamontulla.
Eilen käytiin JOAn kisoissa juoksemassa kaksi rataa molempien tyttöjen kanssa. Ja voi vitsit, miten olikaan meidän päivä ja kiva fiilis kisata! Kolme neljästä radasta meni ihan mukavasti ja fiilis oli hyvä huolimatta siitä, että huonosti koleaan syksyyn varustautunut autoporukkamme meinasikin paleltua pitkäksi venyneen päivän mittaan kuoliaiksi. Tai no, ehkä ei ihan, mutta melkein.

Meela aloitti päivän A-radalla, joka oli profiililtaan varsin miellyttävä. Ohjaamista piti hieman suunnitella ja olla kartalla, keppikulma oli juuri passeli ja lopussa painettiin suoralla eteenpäin. Maasu oli ihan  täpinöissään siitä että pääsi radalle, ja vauhtiakin löytyi sen mukaan. Olin itse hölmö ja rupesin varmistelemaan ihan turhaan, muutin alkuperäistä ohjaussuunnitelmaani eikä takaaleikkaus ihan toiminut, vitonenhan sieltä napsahti. Muuten meni ihan nappiin, ja vaikka pari nollatulostakin radalla nähtiin, voitti Meela luokkansa näiden puhtaiden ratojen mentyä yliajalle.

Mintun kanssa samaisella A-radalla ei tehty enää virheitä tai muutettu suunnitelmaa, ja nollatuloshan sieltä napsahti! Tosin todettava on, että kaikenlaisilla kontakteilla sitä tuloksia saakin... tuurikontaktieläimeni osui ehkä kynnellään kontaktipintaan, mutta vitosia ei silti sadellut. Mii sijoittui nollallaan toiseksi ja sai toisen LUVAnsa kakkosista, voi jehna! Alla vielä video suorituksesta.


Meelan kanssa B-rata meni ihan perseilyksi. Otin koiran tosi huonosti lähdössä vastaan, meni kakksohypyn ohi, jolloin jäin itse jälkeen ja Meela pinkaisi putken sijaan puomille. Kun se lopulta tuli vielä A:n kontaktilta surutta läpi, otettii A-este uusiksi ja paineltiin onnistuneen onoffin jälkeen maaliin. Tulipahan palautettua mieleen, että niillä kontakteilla voi oikeasti seisoa myös kisatilanteissa.

Mintun B-rata taas oli ihan hitsin hieno! Oltiin pitkän aikaa tekemässä toista nollaa, mutta sitten loppuvaiheilla kämmäsin ja Mii nappasi puomilta tullessaan mukaan yhden ylimääräisen hypyn. Se ei kuitenkaan haitannut, vaan mentiin sitten vähän omia reittejä maaliin. Hitsin pätevänä se oli kuitenkin, pieni pötkönen! Jos tulos olisi ollut nolla, olisi se ollut koko luokan ainoa, ja se olisi tiennyt menolippua kolmosiin. Ehkä vielä hetken haluan nauttia lyhyistä kakkosluokkalaisten kisapäivistä, tulkoon se viimeinen nolla kun on tullakseen.

Kisojen jälkeen kuuma keitto ja kahvi maistuivat ja oli ihanaa sulaa vähän aikaa sisätiloissa. Sitten oltiinkin taas menossa, nimittäin etelästä tulleet shelttituttavuudet pyörähtivät meidän kanssamme vielä pellolla niin, että koirat saivat leikkiä keskenään. Kyllä illalla uni maittoikin pienille shetlannineläimille, varsinkin kun talo täyttyi iloisesta agilityväestä. Eikä suotta - Inka ja Isla laittoivat valiokellon tikittämään, sillä Isla nappasi ensimmäisen A-SERTinsä hienolla nollavoitolla! On ne hurjia :)

Rauhallista syyssunnuntaita on vietetty piitkän lenkin merkeissä Lykynlammella. Nyt on meillä joukko tyytyväisiä shelttejä ja voin hyvillä mielin lähteä pallottelemaan kolmiviikkoisia tollerilapsia.



The Agilitytiimi

torstai 10. lokakuuta 2013

Treeniviikko paketissa


Iiiihanaa päästä takaisin treenirytmiin! Mutta voihan kökkö tätä syksyä: koko viikon on sadellut iltapäivisin, mikä syö meikäläisen intoa lähteä tekemään tokoja. Illalla on liian pimeää, suoraan töistä lähteminen nuivaa ja miljoona muuta tekosyytä käytettävänä.
Mutta anyways, tässä jälleen näitä tylsiä treenikertomuksia.

Maanantaina
käytiin hallilla tekemässä Meelalla ratatreeniä ja Mintulla kontakteja. Hallissa oli valmiina tosi kiva kieputusrata, jossa sai työstää putki-kontaktierotteluja ihan urakalla, viilata vaikeita keppikulmia ja käännöksiä. Treenit menivät mainiossa vireessä sekä koiralta että ohjaajalta, miksei tämä sama vire voinut olla päällä edellisen päivän kisoissa? Superjuttuja olivat myös kepeillä onnistumiset, kun koiran sai rauhassa jättää yksin kepittelemään, että ehdin ohjaamaan hyppyjä keppien jälkeen.

Mintun kontakteihin saatiin myös vähän kisafiilistä, kun Mii oli niin intona treenaamisesta, että päräytti ykkösellä läpi. Tätähän me ollaan treeneihin haluttu, että päästään oikeasti niihin ongelmiin käsiksi. Kivaa!

Tiistaina oli noutajatokoissa ohjattu kaukokäskykerta, johon valitsin treenikaveriksi Meelan - meillähän on kisoissa ollut kaukokäskyongelmaa, joten ohjaajan kanssa asiaan puuttuminen tuntui mainiolta ratkaisulta. Päädyttiin vahvistelemaan vihjesanaa "kaukot" ja palkattiin ensimmäisistä nousuista, lopulta saatiin hyvä kokonainen liikekin kasaan. Aletaan treenata yllätyksellisiä palkkauksia tuohon, joskus jopa ilman että tehdään yhtään istumaannousua, että keskittyminen säilyy minussa.
Muuten tehtiin liikkuroitu maahanmeno (hidas, mutta meni) ja seuruu (kamalaa haahuilua, mentiin just siitä mihin olin nakellut takapalkkoja luoksaria varten), itseksemme tehtiin niitä luoksareita ja jääviä.
Pitää tehdä seuruuseen jotain nostattavia juttuja, nyt on pari kertaa ollut vire ihan kateissa.

Keskiviikkona oli tarkoitus tehdä aamusta tokoja, sillä keskiviikon työni alkavat vasta puolilta päivin. Taivaalta tuli kuitenkin vettä, joten se jäi, ja suunnattiinkin iltasella Mintun kanssa hallille tekemään ratatreeniä. Harmikseni hallilla oli edelleen maanantainen rata, mutta toisaalta minulla on kaksi niin erilaista koiraa, että sitä jouti kyllä treenata toistamiseenkin.
Mintun kanssa päädyttiin hinkkaamaan ihan urakalla käännöksiä hypyille, ne on niin huonosti koulutettu että valuvat aina ihan miten sattuu. Tällä kertaa saatiin kuitenkin kaarroksia pienenemään ihan huolella, lisäksi hyviä keppejä oikein itsenäisesti.



Tänään alkoi JOAn järjestämä radanlukutaitokurssi, jonne olin ilmoittautunut Meelan kanssa. Ojansivun Katja veti treenit, ja tarjolla oli rata, joka tarjosi kyllä haasteita. Ylläoleva video on kurssilta, siitä on poistettu muutama "oho unohdin miten tää rata meni"-noloilukämmäily, mutta muuten koira teki hirmuisen kiltisti kaiken, vaikka ohjaaja vähän yrittikin laittaa kapuloita rattaisiin!
Ohjauksiin ei tällä kurssilla puututa juuri lainkaan, vaan käydään enemmän rataa läpi ilman niitä koiria ja pohditaan, mitkä ratkaisut ovat suorittamisen ja ajan kannalta ihanteellisimpia.

Jostain syystä pari kohtaa radalla oli äärettömän hankalia hahmottaa minulle, ja yritin ohjata niitä ihan väärältä puoleltakin kuin olin ajatellut. Saattelen koiraa liikaa esteille, täytyy seuraavat pari viikkoa panostaa omissa treeneissä siihen, että oikeasti annan sille tilaa suorittaa enkä ole höösäämässä vieressä!
Saatiin kuitenkin koko rata käytyä läpi, vaikkei niin tyylipuhtaasti oltaisi mentykään.

Hyvät agilitytreenit pohjalla on kivaa odottaa lauantain kisoja! Siellä molemmat koirat juoksevat kaksi agilityrataa.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Maailman hauskin tokoeläin


Viikon taivasta peittäneet pilvimassat ovat viimein väistyneet ja jestas sentään, täällä paistaa aurinko! Ja jestas sentään: täällä on kisoja!

Meelan kanssa ajeltiin tutulle JOAn hallille tekemään vähän tokoja Riikka Pulliaisen silmän alla. AVO-tiimissä oli vain neljä koirakkoa, joista meidän viereen sattui tuttu treenikaveri Usva, sekä holsku. Vähän jännitti, mutta ei enää niin pahasti kuin viime kokeessa. Koira osaa, ohjaaja voisi rentoutua.
Kisapaikalla järjestettiin ulkona myös luonnetesti, jonka pistoolinlaukaukset eivät ehkä olleet tokokokeen kannalta fiksuin juttu. Meela paineistui hieman, muttei menettänyt toimintakykyään.

Paikalla makaaminen 10 - Vautsivau! Mentiin ovesta ulos piiloon ja vieressä ollut holsku lähti ulos, minkä lisäksi joku koira oli vielä piipannut koko ajan rivissä. Meela on niiiiiin hieno.
Seuraaminen taluttimetta 9 - Mun mielestä ihan kamalaa, mutta tuomarin mukaan täydellistä lukuunottamatta pieniä kontaktin tippumisia, kun koira jostain syystä kyttäsi avointa ovea.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 0 - Tähän tarttis nyt keksiä jotakin, kun en vaan kykene käskyttämään koiraa oikein kisatilanteessa.
Luoksetulo 6 - Valuuuuuuu mutta pysähtyy.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5 - Valui vähän, ennakoi perusasennon.
Noutaminen 0 - Tämä oli niin hauska! Meelan varmimpia liikkeitä, ja eikös sinne aina löydy jotain ekstraa: koira lähti kapulalle vauhdilla, oli jo pomimassa sitä suuhun ja tajusi, että vitsi mikä roska on maassa! Aikansa roskaa tutkittuaan se päätti, että kyllä se ohjaaja tämän roskan haluaa eikä mitään kapulaa ja palautti tohkeissaan mulle karvapallon. Tuomari oli vaan, että "mitä se sulle toi?"  " Jonkun karvakökön, jossa on puruja." Haha! Siinä sai kyllä naureskella itse kukin tilanteelle.
Kauko-ohjaus 6 - Viikolla tajusin, että nää ei vaan toimi useamman liikkeen sarjoissa häiriön alla. Mutta se nousi ensimmäiselle istumaan! Ja meni maahan! Joten edistystä edelliskisoihin on tapahtunut. Seuraavissa kisoissa sitten kaikki vaihdot?
Estehyppy 9 - Haukahti palatessa sivulle.
Kokonaisvaikutus 9 - Tuomari oli aivan ihastuksissaan meidän menosta ja kehui pikkushelttiä valtavasti.

Meelan nouto muistettiin vielä palkintojenjaossakin, kun saimme sentään ALO3 tuloksen ja sijoituimme neljänsiksi. Tuomarin mukaan koira oli "aivan ihastuttava ja taitava, se niin pätevänä palautti sen karvatuponkin sivulle!"

Missiomme on siis seuraava: maahanmeno tehotreeniin, kapulan ympärille häiriöjuttuja, kaukoihin häiriötreeniä, luoksarin stoppi jatkuu tehotreenissä ja haukkuminen pois hypyltä. Ja ei kun kohti seuraavia kokeita, jotka lienevät marraskuun alussa!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kuka siellä?


Viime viikkoni näytti tuolta. Olin viikon mittaisella opiskelureissulla Barcelonassa, tavoitteenani tutustua espanjalaiseen kulttuuriin ja nuorisolle suunnattuun toimintaan. Reissu oli loistava, lämmintä riitti ja matkakassankin sain melkein tuhlattua!

Koiramaista kerrottavaa minulla ei tältä erää ole, viikonloppuna sitten ehkä lisää. Heitänkin siis pallon teille, arvon lukijat. Julkisesti tätä blogia seuraavia on jo 106 kappaletta, kenties lisäksi vielä jokunen anonyymimpi lukija. Olisi kiva tietää, millaista porukkaa täällä oikein käy.

Heitä siis kommenttiboksiin pieni kommentti, jossa voit kertoa vapaasti vaikkapa itsestäsi ja mahdollisista koiristasi! Sen suuremmin en aiheita teille tuputa, mutta jotain pientä kivaa olisi ilo lukea! :)