sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Toko x3


Lunta täällä oli vielä viime viikolla. Pikkupakkanen, aurinko ja raikas sää. Nyt on harmaa taivas, alhaalla roikkuvat pilvet, vesisade ja peilijää.

Tokoja ollaan käyty tekemässä tällä viikolla yhteensä kolme kertaa! Ensimmäisenä keskiviikkona Tiia G. tuli vetämään Nuuskuille kisatokolaisten ryhmää, johon osallistuimme Meelan kanssa. Itsenäisiksi tehtäviksi saimme ensin erilaisia takapään käyttöä tukevia harjoitteita: peruuttamista, pujotteluja, ympyrän seuruuttamista. Perusasentoja tehtiin kädet milloin sivuilla, milloin pään päällä tai missäkin, sillä koiran ei pitäisi olla riippuvainen käsien asennosta tässä tehtävässä. Meelaa ei pahemmin kiinnostanut, mitä höösäsin: perusasennosta saa ruokaa, ja se on tärkeintä!
Kapulan pitoa tehtiin kiertojen ja seuruupätkien kautta. Kuumui ja pärräsi, mutta oli muuten ihan mallikas pieni eläin.

Yksityistreeniimme valitsin aiheiksi tunnarin, luoksarin stopin ja vähän oman kropankäytön juttuja. Aloitimme tosiaan sillä tunnarilla, jossa lähdimme ratkomaan palautuksen epävarmuutta. Meela haistelee ja työskentelee kapuloilla hyvin, mutta jää oman löydyttyä odottamaan minun vahvistustani eikä lähde heti palauttamaan. Jos kehuja ei tule, se yleensä hylkää oman ja käy sitten muut uudelleen läpi närppien niitä epävarmuuksissaan uudelleen.
Lähdettiin ratkomaan ongelmaa ihan vaan piilottamalla omaa lumihankeen. Meela lähti hyvin ja työskenteli sinnikkäästi nenänsä kanssa etsien kapulaa. Kun oma löytyi, odotin hiljaa että koira palauttaa sen: tässä ei ole mahdollisuutta, että se kävisi näpräämässä muita kapuloita ja pilaa siten lisää tunnaria.
Juteltiin, että kun nämä palautukset sujuvat, lisätään kasa vääriä ja piilotellaan omaa jne. Eli back to basics näin lyhyesti ilmaistuna.

Luoksarin stopissa pohdittiin viretilaa, palkkauksen suuntaa ja treenitapoja. Meelan kanssa tehdään paljon takapalkalla, tai sitten ihan vaan kiertojen ja putken kautta. Tällä kertaa treenattiin kahden lelun leikkiä palloilla ja siinä samalla tehtiin aina välistä stoppeja. Hyvä harjoitus, jossa vire pysyi katossa, koiraan sai etäisyyttä palloa kauemmas heittämällä ja stopit olivat niin ikään todella teräviä kun oli niin skarppi meininki.

Lopuksi valittelin miten meillä kokeessa on aina joku käsimerkki maahanmenossa ja kuulema vammaan käsilläni seuruussakin. No nyt sitten tehtiin, niin Tiia ei huomannut mitään ongelmaa missään. Tyypillistä! Ei väkisin. Pitää ottaa kokeeseenkin kameraa mukaan niin saisi nauhalle. Jostain kisajännityksestähän nuo nyt näköjään kumpuavat, kun ei noissa treeneissä tule the ongelmat kuitenkaan ilmi.


Torstaina käytiin Annan kanssa omatoimitreenailemassa hallilla ja Minttukin pääsi mukaan. Toinen on ihan liikuttavan onnessaan näistä kerran viikossa tapahtuvista hallitokoista nyt, kun treenit keskittyvät lähinnä olohuoneen temppuosioon. Minttu onkin viime aikoina oppinut laittamaan peiton minulle, hakemaan kaukosäätimen ja menemään laatikkoon. Onneksi se tykkää tehdä kaikkea tuollaista pientäkin ja on vähään tyytyväinen.

Mintun kanssa treeneissä tehtiin vähän peruutteluja ja korokkeelle pakituksia alkulämmittelyksi, ja kapulan kanssa perusasentoon tuloja.
"Hyppynoutoa" otettiin ehkä 5cm korkean hypyn kanssa, mummokoira tepasteli siitä yli kaikessa rauhassa ja palautti kapulan nätisti. Seuraamistreenissä keskityttiin kainalopalkan avulla oikeaan seuruupaikkaan ja käännöksiin.
Kakkossetti meni kapulan pitoihin ja temppuhömppäilyihin, kun ei enää oma keskittyminen meinannut riittää.

Meela sai tehdä hyppynoutoa, jossa alkoi jostain syystä ennakoida palautuksen perusasentoa ja heitti eteeni "perusasentoon". No tehtiin sitten noudon loppuosalle treenejä, kun raivokääpä niitä kerran elämäänsä halusi. Kaukokäskyjä pohdittiin, ja etenkin i-s ja m-s vaihdot alkaa voivoi-kaukoissakin olla nättejä.


Lauantaina ajeltiinkin sitten nuorten koirien kanssa Kuopioon Heikkisen Pirjon järjestämään tokopäivään Ponderalle. Olin jo etukäteen ajatellut että nytpä otetaan ilo irti vieraasta paikasta, ihmisistä ja koirista ja tehdään vallan kisatreeniä!
Meela olikin ensimmäisenä vuorossa ja esitteli kaikki mahdolliset kisaongelmansa heti alkuunsa. Se spottaili häiriöitä, jäi tuijottelemaan niitä ja tekeminen kärsi radikaalisti. Tätä lähdettiin ratkomaan treenaamalla koira heti kehäänmenoihin työmoodiin. Että mennään kehään, koira seuraa skarppina eikä ehdi käyttää aikaansa pöllöilyyn kun nyt ollaankin oikeasti hommissa. Pirjo huomasi myös, että liikeiden alkujen odottelut ovat todella vaikeita Meelalle. Niihin alettiin rakentaa valmis-käskystä vähän työmoodin nostatusta ja kontaktia, mikä alkoikin tuottaa tulosta jo yksissä treeneissä: hyvin nopeasti Meela alkoi odottaa jatkokäskyä ja palkkaa ihan täpinöissään. Meela on taas sellainen koira, jolle ihan kaikki pitää opettaa alusta alkaen, eikä mitään saa oikeastaan ilmaiseksi. Nyt treeniin siis kehäänmenot ja liikkeiden välit ihan potenssiin kymmenen, niin saadaan ehkä setti pysymään kasassa jatkossa paremmin.

Toisessa setissä tehtiin noutoja, jotka on nyt parissa kokeessa olleet hankalia. Jostain mystisesti on ilmaantunut tahmeus lähteä noutokapulalle. Ensin yritettiin hetsata koiraa kapulan perään, mutta siitä tuli vain hillitön mekkala, mikä ei todellakaan toimi tokokokeissa. Sitten kokeiltiin mitä tapahtuu jos appari vain ottaa kapulan pois jos koira menee sen luo haukkuen. Meelan ratkaisu tilanteeseen oli mennä haukkumaan kouluttajalle, että anna ämmä se kapula takaisin. Hän naureskelikin, että yleensä sheltit ovat enemmän hämmentyneitä tilanteesta, mutta tämä vaan tulee naamalle huutamaan. Niinpä niin...
Meelalle kaikkein toimivin oli lopulta, että se kutsuttiin takaisin jos äänenkäyttöä ilmeni ja lähetettiin sitten uudelleen hakemaan kapula, jolloin oli yleensä ihan hiljaa. Kun koira nosti kapulan, palkkasin saman tien lelulla luokseni, jotta saataisiin vähän vauhtia meininkiin. Saas nähdä millaisen tuloksen treeni tuottaa.

Käytiin yksi tunnarikin tekemässä. Vääriä oli noin tsiljoona, ja haisteli ja mietti homman tosi hyvin. Tällä kertaa ohjeistus palautukseen oli, että kun nostaa oman lähden vain hiljaa kävelemään poispäin koirasta. Meelaa se ei kiinnostanut vaan se kävi koko rivin uudelleen läpi syljettyään ensin oma syrjemmälle. Totesi, ettei niissä vieläkään muita omia ollut, ja kävi sitten sen alkuperäisen hakemassa ja lönkytteli luokseni.
Kehuja se sai taas työskentelystään, mutta minun pitää lopettaa koiran auttaminen ja alkaa vaatia vähän edistystä asiaan. Huh.

Hirveästi pikkusheltti sai kehuja asenteestaan ja draivistaan. No niitähän kyllä löytyy, kunhan saadaan pakka kasaan!


Pieni mamakoiran mahaekstra. Toinen on niin paisunut, että välillä olo on tukala ja nukkuakin voi enää lattialla kun sänkyyn hyppääminen ei oikein toimi. Lenkeillä Minttu kävelee rauhassa perässä eikä halua leikkiä muiden kanssa, ja nyt se on suosiolla jäänytkin rankemmilta lenkeiltä kotiin.


Marsukaverit Kasimir ja Kutvonen.
Viikko seitsemän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti