maanantai 5. joulukuuta 2016

Viimeinen virhe

Vastoin tätä kuvaa Joensuussa vallitsee juuri nyt lumikaaos.

Joka vuosi teen sen perustavanlaatuisen virheen, että jossain mielenhäiriössä ilmoittaudun naapuriseuran joulukuun kisoihin. Joka ikinen vuosi kisoissa myös totean, että ensi vuonna ei sitten tulla tänne jäätymään. Eipä. Vuosi kivoja kisareissuja välissä kultaa muistoja kummasti, ja taas sitä mennään.

Lauha marraskuu oli ihan toiveikas, ja näpyttelin kisailmon menemään. Vaan kippas kappas viikkoa ennen kisoja saatiin nietoksittain lunta ja kisa-aamuna -16 pakkasta. No sehän on aina mukavan rapsakka sää lähteä kisaamaan vähän agilityä kylmään halliin. Ei kun vaan Mintulle BOT ja Hurtan toppatakki niskaan, itselle lämpökerrastoa, lasketteluhousuja ja kaksi toppatakkia päällekkäin ja baanalle.

Minttu oli tietysti tässä nyt juoksujen takia agilitytauolla, ja koska juoksu vähän vielä venyi, oli se kuukauden näkemättä yhtään agilityestettä. Ensimmäisellä radalla päästiinkin kokonaiset neljä estettä, kunnes intopärinöissään radalla kirmannut mummikoira teki lentokeinun ja se rata jäi siihen.

Toisella radalla päästiin maaliin asti, mutta meno tuntui todella tahmealta. Minttu ei oikein liikkunut mihinkään, ei tullut ohjauksiin ja oli muutenkin tosi vaikea. Mentiin sen kanssa sitten kahvion eteiseen ja käärittiin koira toppatakkiin. Siinä Minttu vähän lämpesi, mutta alkoi täristä heti kun mentiin takaisin ulos. Sen tassut jäätyivät, sylissäkään ei ollut kivaa ja meininki agilityradallakaan ei oikein kiinnostanut. Lihasten kunnollinen lämpeäminen oli ihan mahdoton ajatus, kun kylmyyden takia koko koiraa ei saanut enää liikkumaankaan kauhean reippaasti. Päätettiin siis lähteä kesken kisapäivän kotiin, kun ei kumpikaan siitä touhusta nauttinut.

Kotona Minttu meni sohvan nurkkaan pienelle kerälle BOT-takki päällään, ja nukkui siellä lämpimässä koko pitkän päivän. Ei ollut mummokoirien agilitykeli tämä!

Autokin oli sitä mieltä, että oli liian kylmä. Kesken ajon se sammutti kaiken sähköä vaatineen toimintansa, ja siinä sitten ajeltiin kotiin ikkunat hiljalleen huurustuen ja mittaristo nollaa näyttäen. Yön piuhassa seistyään menopeli sitten vähän elpyi, mutta kylläpä siinä jännän äärellä käväistiin!

Tämä oli kuitenkin oikeasti vihonviimeinen kerta, kun lähden jääkaappikisoihin Pärnävaaralle. Niitä ei nimittäin kuuleman mukaan enää tulevaisuudessa järjestetä ollenkaan. Hyvä niin - eipähän ole minulle ja monille muille sitä vaaraa, että tulisi taas ihan vahingossa ilmoitettua itsensä ja koiransa kisoihin palelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti