maanantai 20. maaliskuuta 2017

Viimeiset pentukuvat

Koko perhe kasassa
Kaikki loppuu aikanaan - myös meidän pentuearki. Tilalle tuli pentuarki, joka on verrattain ollut valtavan helppoa ja vaivatonta. Muura on kolmen muun huligaanin lähdettyä aika rauhallinen, leikkii itsekseen, nakertelee kiellettyjä paikkoja, kiljuu raivokkaasti jos sen sulkee pentuaitaukseen liian virkeänä, karkailee sheltinkestävää lumihankea pitkin "takapihan" pellolle ja luo ystävyyssuhteita erityisesti Gislin kanssa. Mitä nyt pennut yleensä tekevätkin.

Ennen luovutusta käytiin vielä pentutestissäkin. Koirakoulu Napakan Niina testasi pennut, ja testissä kaikki olivat hyvin pitkälti juuri sellaisia kuin olin kuvitellutkin. Kaikille pennuille ympyröitiin lomakkeisiin eniten kolmosnumerolla varusteltuja kohtia. Kolmosen pentuja kuvailtiin avoimiksi, helpoiksi ja kivoiksi koirille kenelle tahansa - eli juuri sellaisiksi kuin sheltin pitäisikin olla!
Hienoja harrastuskoiria.


Lauantaina ne sitten lähtivät. Melko pian agilityvalmennuksesta palattuamme Hanna tuli ensimmäisenä hakemaan Nuoskan - tai Moan, kuten pikkuneitiä nykyään kutsutaan. Moa lähti Helsinkiin Miro-kääpiöpinserin kaveriksi. Isona Moasta on tarkoitus tulla agilitykoira. Kuuleman mukaan Moa asettui taloksi vaivattomasti, eikä ole jännittänyt suurkaupungin vilinääkään.

Seuraavaksi lähti toistaiseksi vielä nimetön Routa. Roudan koti on täällä Joensuussa usealta agilityvuodelta tutun Soilin luona. Uudesta kodista löytyy shelttikavereita jo entuudestaan, ja kuten vanhemmat asuintoverinsakin, pääsee Routa isona tekemään ainakin agilityä ja rally-tokoa. Toivon mukaan sen toinenkin palli laskeutuu paikoilleen ja saan viedä Routaa mukanani myös näyttelyihin.

Viimeisenä pakkasimme Jaanan autoon pentulaatikon ja Nietoksen, nykyään Viiman. Viima pääsi asumaan Savonrannalle isäkoira Savun ja bortsulauman keskelle. Kuuleman mukaan myös siellä on mennyt hienosti, Viima on uskaltautunut lampolaan karitsointia katselemaan ja asettunut muutenkin taloksi. Lampaista huolimatta Viimasta ei tule isona paimenkoiraa, vaan isänsä käpälänjäljissä agilitykenttien sankari. Viiman seikkailuja voi jatkossa seurata sen blogista.


Muura otti sisarusten lähdön vähän raskaasti. Se itkeskeli ensimmäisen illan, mutta sitten maailma avartui - isojenkin koirien kanssa voi leikkiä! Gisli on vielä sen verran leikkisä, että kaksikon touhut natsaavat hyvin yhteen. Melkoisia ralleja ne saavatkin keskenään aikaiseksi.

Muuran kanssa on ryhdytty myös harjoittelemaan arjen perusasioita, kuten irti pysymistä ja yksinoloa. Yksinolotreenejä varten sille rakennettiin makuuhuoneeseen pieni aitaus, jossa pentu saa nukkua aina kun on väsynyt ja myös öisin. Makuuhuoneessa se viettää aikaansa myös päivisin, mutta molemmat merlet saavat pitää sille seuraa. Hihnassakin Muura on ehtinyt olla kertaalleen ja lisäksi se ehdollistuu naksuttimeen ja opettelee omaa nimeään sekä luoksetuloa.
Katsotaan, menemmekö viikonloppuna katselemaan hallille kisanomaisia agilitytreenejä. Siinä olisi hyvä mahdollisuus lyhyeen treenihetkeen.

Paljon on tiedossa pentutreffejä tämän "joensuulaisen" kolmikon eli Viiman, Muuran ja Roudan kanssa. Toivottavasti myös Moaa päästään tapaamaan pian uudelleen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti