Tällä kertaa sivuutan shetlantilaiseni ja jopa tuon Mustan julmasti – aion keskittyä tässä bloggauksessa vain erääseen Mintun koirakavereista. Lauantaina nimittäin oli se päivä, kun welsh corgi cardigan Teppo lähti ensi kertaa tutustumaan näyttelymaailman ihmeisiin.
Hieman pohjustaakseni mainittakoon, että Teppo on lukioaikaisen ystäväni Heten koira ja olin lupautunut esittämään sen Tuusniemellä. Tuomarina oli Maret Kärdi, joten minkäänlaisia odotuksia ei sporttimallisen Tepon harteille kasattu. Pelotteluita tuomarin tiukkuudesta oli sadellut paitsi tuttaviltamme, myös Teboilin kasvattajalta. Siinä yksi syy, miksen puoliturkkista shetlantilaistani sinne ilmoittanut.
No kuitenkin. Aamulla puoli kymmenen aikaan raahauduin metallihäkkeineni melkein naapuriin. Parin korttelin matkan taitoin darrahuuruissani hienostuneesti autolla – eihän sitä nyt kävelemään lähdetä! Varsin rivakasti saimme auton pakattua ja starttasin menopelin kohti Tuusniemen taimitarhaa. Matka sujuikin sukkelasti, ja pian kruisailimmekin jo sokkeloisella parkkipaikalla autoinemme. Kamat kasaan ja baanalle!
Olimme tulleet paikalle puolitoista tuntia etuajassa, jotta Teppo ehtisi totutella tilanteeseen ja minä vielä treenailla sillä kunnolla. Tämä oli huono veto sinänsä, sillä meidän kehämme jätätti aikataulustaan pahasti jo siinä vaiheessa, kun saavuimme. Lopulta kehät olivat jo toista tuntia myöhässä ja käsite ”koiranäyttelykilarit” sai alkunsa. Onneksi hallissa kuitenkin oli lämmin, ei käynyt kateeksi niitä, jotka ulkona joutuivat koiransa esittämään!
Teboil oli yllättävän rauhallinen tapaus, vaikka se olikin päättänyt aloittaa infernaalisen karvanlähdön juuri samalla sekunnilla kun astuimme sisään hallirakennukseen. Kävin kokeilemassa sitä tyhjässä kehässä, ja hyvin kulki! Tai ainakin niin kauan, kunnes seinässä ollut jättimäinen puhallin pärähti käyntiin aivan meidän kohdallamme ja corgiparka oli saada slaagin. Veimme Tepon rauhoittumaan häkkiin ja se sai kuin saikin kasattua itsensä ennen kehän alkua.
Jopa pieni kriisinpoikanen meinasi iskeä ennen kehää. Muiden puunaillessa corgejaan edustuskuntoon, tajusi ensikertalainen näyttelyseuralaiseni unohtaneensa paitsi harjan myös sumutepullon kotiin. Päädyimme pyyhkimään pahimmat hilseet ja irtokarvat pois kostealla pyyhkeellä.
Tuomari oli tiukka, kuten meille oli lupailtukin. Eriä ei jaettu turhan helposti, eikä kukaan ennen Teppoa ollut saanut edes sitä vaaleanpunaista nauhaa käteensä. Tavoitteena meillä oli H. Jos EH tulisi, niin pidettäisiin bileet.
Nuorten luokka kuulutettiin sisään ja minä talutin Tepon kehään ylhäisessä yksinäisyydessäni. Tässä vaiheessa Teppo ei enää välittänyt edes lihapullista, sitä jännitti ihan liikaa! Olin jo vaipumassa epätoivoon, kunnes kokeneemmat koiranäyttelykonkarini Pilvi ja Reetta ohjastivat corgin omistajan otollisempaan paikkaan kehäesiintymistä ajatellen ja Teppo ryhdistäytyi silmissä. Se juoksi upeasti löysällä hihnalla sen suuremmin hötkyämättä. Pöydällä olosta ei kyllä edes puhuta – se oli ka ma laa! Teboil meni aivan veteläksi ja makasi mahallaan pöydällä samaan aikaan kun minä koetin saada sitä edes jotenkin ryhtiin. Seistäkään se ei olisi malttanut, ja tuomari seisottikin meitä aika pitkään. No, ainakin Teppo ehti esitellä Maret Kärdille kokonaisen sarjan epämääräisiä poseerauksia!
Tunne oli melkoinen, kun minulle ojennettiin shown päätteeksi ensin punainen nauha, sitten vaaleanpunainen.
Huomatkaa taktinen otteeni koiran haarovälistä.
Iloisesti tuulettaen ja yleisön riemunkiljahduksiin yhtyen seuloin ulos kehästä koirineni täydellisen typertyneenä. Maailman sporttimallisin luikerocorgi oli juuri saanut urosten parhaan tuloksen! Kädet täristen jäimme seuraamaan jatkokehiä. Yksi toisensa jälkeen urokset tippuivat pois sertitaistosta, ja lopulta jäljellä oli enää Teppo ja kaksi valioluokan urosta. Toinen niistä yltänyt edes erin tasolle, joten lopputaistelussa kohtasivat nuori, kehittymätön ja kammottavasti esiintyvä corgi sekä komea, kehittynyt kehäkettu.
Tässä vaiheessa kaikki olettivat, että meille annettaisiin sertiruusuke ja ”hyvää kotimatkaa!” Vaan ei – Teppo voitti valioluokan uroksen kirkkaasti ja minulle lykättiin lisää nauhoja käsiini sen sertiruusukkeen lisäksi! Jälleen kerran riemuitsimme estottomasti ensikertalaisemme menestyksestä, kunnes tajusimme olevamme varmasti äärettömän ärsyttäviä ja noloja siellä kehän laidalla päivitellessämme ja halaillessamme.
Jälkikäteen saimme lähinnä palautetta, että oli ihanaa nähdä, miten ihmiset todella aidosti riemuitsivat koiransa menestyksestä, joten ehkä emme aivan kamalia olleet!
Nartut menivät hujauksessa kun seisoskelin sivussa kuuntelemassa joka puolelta satelevia onnitteluja, ja pian oli jo roppikehän aika. Totesin, että siellä varmasti pudotaan – pessimisti ei pety. Vaan kuinkas ollakaan! Juostuaan kierroksen verran melkein kauhomatta ja riekkumatta, kiilasi Teppo nartut voittaneen koiran ohitse ja pokasi itselleen punakeltaisen ruusukkeen.
Jos se oli hieno fiilis, kun juoksi kehässä ympyrää yleisön taputtaessa tahtia, niin vielä hienompi oli ehdottomasti se hetki, kun saatoin ojentaa roppiruusukkeen koiran omistajalle täydellisen pökertyneenä äskeisestä menestyksestä!
"Nyt juostaan kilpaa voitosta!" totesi tuomari pu-kehässä.
Yritin nopeasti selittää, mitä kaikki ruusukkeet ja värinauhat tarkoittivat – Hete kun ei ole kovin koiranäyttelyihmisiä. En tiedä, onnistuinko tavoitteessani, mutta kesken kaiken meidät huudettiin ryhmäkehään. No, se oli vain sellainen käväisykierros ja ulos kehästä, mutta tulipahan koettua! Sheltin kanssa sinne on kuitenkin melko lailla hankalaa päästä, joten yksi huonosti käyttäytyvä cardi kyllä korvaa sen puutteen.
Upea päätös hienolle päivälle! Olin aivan riemuissani myös muiden corgistien ja kanssaihmisten reaktioista. Meitä tultiin onnittelemaan useaan otteeseen täysin tuntemattomien ihmisten toimesta ja corgistit olivat aidon iloisia menestyksestämme! Juuri tällaista näyttelyiden pitäisikin olla – iloitsemista omista ja muiden saavutuksista, uusia juttuseuralaisia ja kauniita koiria.
Lähestulkoon unohdimme hakea palkinnot toimistosta, kun touhusimme kotiinlähtöä niin innolla. Tällä kertaa muutaman palkinnon ja hienon arvostelun reissusta pokanneina pakkauduimme autoon. Corgi simahti saman tien etupenkin jalkotilaan, päivä oli ollut ensikertalaiselle rankka.
Dantalian's First Total NUO ERI NUK1 PU1 ROP SERT!
Merkinnän kuvista kiitokset Pilvi Hyttiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti