Sheltti on muuttunut.
Ensimmäiset oireet muutoksista huomasin pian muutettuamme keskustaan. Kun lasken koiran irti, se juoksee itsenäisesti eteenpäin, leikkii lumella ja möyrii hangessa. Ihan kuin oikea koira! Ja kun se tulee luokse, katsoo minua ihan että voidaanko me leikkiä kun ei koirakaveria ole, niin minä tarjoan sille lapasta. Mitä tekee sheltti? Tarraa kiinni lapaseen! Se murisee ja vetää lapasta! Ja minä kehun ja annan sen voittaa ihan joka kerta.
Ensimmäisellä kerralla soitin ensimmäisenä Netalle. Yritin antaa sheltin murista puhelimeen, mutta ramppikuume iski eikä se enää halunnut leikkiä. Olin kuitenkin yllättynyt ja tein aiheesta statuspäivityksen facebookiin. Saman tien lähestulkoon kaikki koiralliset tuttavani tykkäsivät tilastani ja ihmettelivät sheltin muutosta. No, ehkä se oli se yksi päivä vaan...
Mutta ei ollut! Sheltti palkkautuu lapasesta, sheltti leikkii lapasella. Jopa agilitytreeneissä! Koska lapanen on kuitenkin huono lelu, päätin uhkarohkeana punoa sheltille oman vetolelun turkoosista tyynyliinasta. Kelpasiko? No kelpasi! Mitä tämä on? Minun maailman jäisin shelttini leikkii vetoleikkejä ja sitä voi palkata lelulla! Siitä on tulossa ihan oikea koira!
Myönnetään toki, että treenaaminen on totaalisen laiminlyöty tässä viime aikoina. Ollaan me pari kertaa menty kello yksi yöllä kirkon parkkiin tokoamaan, ja virtaa on. Se jaksaisi tehdä enemmänkin. Mutta minä en jaksa palelluttaa sormiani tuolla pakkasessa, saati sitten innostu treenaamisesta viime päivien törkeässä loskasäässäkään. Kovin pitkää treeniä ei tule tehtyä, mutta pakko olisi. Kisoja olisi tarjolla jo kevääksi, ja minä haluan niihin! Onneksi treenikausi Noutajilla avattiin jo viime viikolla - itse tosin sain tarpeekseni räntäsateisesta ja tuulisesta säästä siinä määrin jo lenkkeillessäni, että jätin ne treenit välistä.
Haluaisin tokokurssille... jos sellaisen halvan löytäisi tästä lähistöltä, niin!
Tänään oli agilitytreenit. Viime viikolla ei päästy, koska autoin vanhempiani muuttamaan. No, virtaa oli sheltissä ja hirmuinen kitinä alkoi saman tien kun päästiin maneesille. Rata oli vaikea. Sisälsi todella houkuttelevia linjoja suoraan hypyltä A:lle vaikka pitäisi mennä toiselle hypylle, vaikeita itsenäisiä kontakteja, vaikeita kulmia putkeen, takaakiertoja ja kieputusta. No ensinhän se meni tasan huutamiseksi. Sheltti painaa radalla pää kuudentena jalkana ja huutaa, ei yhtään kuuntele ja hyppää esteet ihan miten itse haluaa. Tehdään siis rata pätkissä. Pari kierrosta menee ihan okei, mitä nyt törkeää kontaktisähläystä, vaikea kulma putkeen ei onnistu ja keppeihin ei malttaisi keskittyä. No ei se mitään. Sheltti jäähylle ja muut suorittamaan.
Toinen kierros menikin sitten melkein kokonaisena ratana! Pahimmat energiat oli saatu purettua ja jopa ne pienet korvat kuulivat minun ääneni ja jaksoi pitää muutenkin huomiosa paremmin meikäläisessä. No mikäs sen parempaa! Hyvä fiilis jäi vikasta radasta, muuten olisi harmittanut kyllä treenien jälkeen.
Ai joo, sain kyllä ihan toteuttamiskelpoisen idean tässä treenien päätteeksi! Keväällä olis aloittelijoille mejä-kurssi, ja hei vähänkö kiinnostas. Minä ja sheltti metsässä! Onhan se jo kerran verta nuuskuttanutkin, joten ei se ihan käsi voi olla, vai mitä luulette? Kurssikin suunnattu aloittelijoille. Luulen, että siitä tulisi tosi hauskaa. Toivottavasti muistan ilmoittautua!
Ensimmäiset oireet muutoksista huomasin pian muutettuamme keskustaan. Kun lasken koiran irti, se juoksee itsenäisesti eteenpäin, leikkii lumella ja möyrii hangessa. Ihan kuin oikea koira! Ja kun se tulee luokse, katsoo minua ihan että voidaanko me leikkiä kun ei koirakaveria ole, niin minä tarjoan sille lapasta. Mitä tekee sheltti? Tarraa kiinni lapaseen! Se murisee ja vetää lapasta! Ja minä kehun ja annan sen voittaa ihan joka kerta.
Ensimmäisellä kerralla soitin ensimmäisenä Netalle. Yritin antaa sheltin murista puhelimeen, mutta ramppikuume iski eikä se enää halunnut leikkiä. Olin kuitenkin yllättynyt ja tein aiheesta statuspäivityksen facebookiin. Saman tien lähestulkoon kaikki koiralliset tuttavani tykkäsivät tilastani ja ihmettelivät sheltin muutosta. No, ehkä se oli se yksi päivä vaan...
Mutta ei ollut! Sheltti palkkautuu lapasesta, sheltti leikkii lapasella. Jopa agilitytreeneissä! Koska lapanen on kuitenkin huono lelu, päätin uhkarohkeana punoa sheltille oman vetolelun turkoosista tyynyliinasta. Kelpasiko? No kelpasi! Mitä tämä on? Minun maailman jäisin shelttini leikkii vetoleikkejä ja sitä voi palkata lelulla! Siitä on tulossa ihan oikea koira!
Myönnetään toki, että treenaaminen on totaalisen laiminlyöty tässä viime aikoina. Ollaan me pari kertaa menty kello yksi yöllä kirkon parkkiin tokoamaan, ja virtaa on. Se jaksaisi tehdä enemmänkin. Mutta minä en jaksa palelluttaa sormiani tuolla pakkasessa, saati sitten innostu treenaamisesta viime päivien törkeässä loskasäässäkään. Kovin pitkää treeniä ei tule tehtyä, mutta pakko olisi. Kisoja olisi tarjolla jo kevääksi, ja minä haluan niihin! Onneksi treenikausi Noutajilla avattiin jo viime viikolla - itse tosin sain tarpeekseni räntäsateisesta ja tuulisesta säästä siinä määrin jo lenkkeillessäni, että jätin ne treenit välistä.
Haluaisin tokokurssille... jos sellaisen halvan löytäisi tästä lähistöltä, niin!
Tänään oli agilitytreenit. Viime viikolla ei päästy, koska autoin vanhempiani muuttamaan. No, virtaa oli sheltissä ja hirmuinen kitinä alkoi saman tien kun päästiin maneesille. Rata oli vaikea. Sisälsi todella houkuttelevia linjoja suoraan hypyltä A:lle vaikka pitäisi mennä toiselle hypylle, vaikeita itsenäisiä kontakteja, vaikeita kulmia putkeen, takaakiertoja ja kieputusta. No ensinhän se meni tasan huutamiseksi. Sheltti painaa radalla pää kuudentena jalkana ja huutaa, ei yhtään kuuntele ja hyppää esteet ihan miten itse haluaa. Tehdään siis rata pätkissä. Pari kierrosta menee ihan okei, mitä nyt törkeää kontaktisähläystä, vaikea kulma putkeen ei onnistu ja keppeihin ei malttaisi keskittyä. No ei se mitään. Sheltti jäähylle ja muut suorittamaan.
Toinen kierros menikin sitten melkein kokonaisena ratana! Pahimmat energiat oli saatu purettua ja jopa ne pienet korvat kuulivat minun ääneni ja jaksoi pitää muutenkin huomiosa paremmin meikäläisessä. No mikäs sen parempaa! Hyvä fiilis jäi vikasta radasta, muuten olisi harmittanut kyllä treenien jälkeen.
Ai joo, sain kyllä ihan toteuttamiskelpoisen idean tässä treenien päätteeksi! Keväällä olis aloittelijoille mejä-kurssi, ja hei vähänkö kiinnostas. Minä ja sheltti metsässä! Onhan se jo kerran verta nuuskuttanutkin, joten ei se ihan käsi voi olla, vai mitä luulette? Kurssikin suunnattu aloittelijoille. Luulen, että siitä tulisi tosi hauskaa. Toivottavasti muistan ilmoittautua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti