Aurinkoinen päivä on hyvä valokuvauspäivä! Shelttini oli hoidossa Utrassa vanhempieni luona (olin nääs joutunut soittamaan heille että pelastavat tuon raukan kotoani, ettei ihan kuole yksinäisyyteen näyttelypäivän venyessä mahdottomuuksiin) ja siinä naapurissa asustaa sopivasti shelttitoveri Cara omistajineen. Sovimme shelttilenkin Utran saareen, kamera oli tietenkin mukana!
Ihan ensiksi Cara ei oikein lämmennyt tytölleni, mutta totuttuaan nämä kaksi hakivat palloa ihan kauniisti. Tai siis Minttu haki. Cara lähinnä juoksi perässä.
Kun palailin lenkiltä vanhempieni asunnolle, tuli vastaan yllättäen musta labradorinarttu. Arvelin sen olevan noin puolivuotias. Omistajaa ei näkynyt mailla ei halmeilla, joten laskin Mintun irti ja kalasti labbiksen hihnaan. Vein Mintun sisään ja aloin pennun kanssa haravoida lähimaisemia. Ketään ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut, joten soitin melkein heti myös lemmikkihoitolaan sekä poliisille.
Omistajaa ei kuulunut ja kylmäkin oli, joten vein koiran sisään. Timi ensin vähän pörhisteli nartulle, mutta hyväksyi tulokkaan kuitenkin oikein hyvin. Sisällä pääsin myös netin ääreen ja laitoin oitis Facebookiin ilmoituksen löytyneestä koirasta. Kas kummaa, vartin päästä koiran omistaja soitti ilmeisen helpottuneena lemmikkinsä löytymisestä! Hänen poikansa kaveri oli myös minun kaverilistoillani ja näin hän oli saanut kuulla koiransa löytyneen.
Loppu hyvin kaikki hyvin - koira pääsi takaisin kotiinsa.
Loppu hyvin kaikki hyvin - koira pääsi takaisin kotiinsa.
Nyt kun aloitin Timistä puhumisen, niin muistuipa mieleeni. Ilmeisesti jäällä juostussaan herra oli onnistunut telomaan useamman jalkansa sillä lailla, että karvat olivat lähteneet ihan ja vähän ihoakin raapautunut mukaan. Yhden illan kuulema oli kipeä ja kylmänarka, mutta ei sen suurempaa hätää kuitenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti