Sormitemppu

Eilen illalla harjoiteltiin ekan kerran, tällä videolla toinen harjoituskerta. Aika taitava, vaikka välillä sotkeekin sormia vielä! Voihan sitä näinkin koiraa aktivoida, köh.

Mahakuvia osa 1.

Minulta on pariin otteeseen kyselty, että milloin siitä vauvamahasta saadaan kuvia! Olen joutunut vastaamaan, etten uskalla laittaa yhtään mitään minnekään, ennen kuin olen varma pentujen olemassaolosta. Nyt olen, ja nyt niitä kuviakin on sitten saatavilla!
Kovin valtaisaa paisumista ei tuosta koirasta kyllä kuvien perusteella huomaa, ja suurimman muutoksen siinä näkeekin oikeastaan ylhäältä katsottaessa, kun kyljet ovat levinneet. Mutta eiköhän sitä ensi kuussa jo ihan selkeää muutosta havaita!

Mitään kehittävää ei olla sheltin kanssa saatu aikaiseksi. Se on menettänyt ruokahalunsa, oksennellut ympäri kämppääni ja keskittyy lähinnä nukkumaan. Käydään hihnalenkeillä. Alkanut inhota syvästi kaikkia koirakavereitaan lukuunottamatta Timiä ja Attea. Opeteltu turhia temppuja.

Viikonloppuna pitäisi väliaikaisrottani Töntsän lähteä uuteen kotiin, niin tulee vähän enemmän tilaa taloon. Hän ei sopeutunut elämään minun poikieni kanssa, vaan hakkasi poikapolot ihan 6-0, joten parempi että saa kodin jostain missä ei ole muita rottia. Muita rottaisia suunnitelmia kyllä on!

Onnea lauma!

18.3. 2004 syntyi Uljas Musta maailmaan. Nykyisellään hän on jo seitsemänvuotias harmaakuono, joka viettää rattoisaa elämää Liperin metsiä koluten ja omalla patjallaan loikoillen. Seitsemään vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista - taloon tuli tyttö kaveriksi, vanhoilla päivillään ikuisesti ylienerginen ja sekava noutajamikseri joutui mätsärikehiinkin. Sama iloinen elämänasenne ja pilke silmäkulmassa on kuitenkin säilynyt kaikki vuodet, ja toivottavasti monta vuotta vielä eteenpäinkin!

18.3.2011 klo 13.00 istun sheltteineni eläinlääkäri Jari Ahon klinikan vastaanottohuoneen kovalla penkillä. Puoli tuntia myöhemmin siirryn sheltteineni tutkimushuoneeseen. Aho käskee kippaamaan sheltin selälleen pöydälle, minä pidän kiinni etujaloista, avustaja takaa. Minttu päättää käyttää ajan tehokkaasti draamaamiseen, ja jostain syystä kiljuu ja räpiköi aivan kuin kyseessä olisi jotain aivan järkyttävän suurta. Hetken riehuttuaan se alistuu kohtaloonsa.
Sheltin paljaalle vatsalle levitetään geeliä ja ultraäänikone alkaa näyttää kuvaa Mintun sisällöstä. Harmaata massaa, ja sitten ne toivotut sanat: "Joo, tää on tiineenä! Tossa on sikiö... tossa toinen... ja tossa.... tossakin."
Minä tuijotan näyttöä ja yritän paikantaa ne mainitut pennut: "Ai noi mustat mälleröiset vai?" Juuri ne. Ja siellä niitä lilluu, ainakin sen neljän kappaleen verran! Täydellisen typertyneenä katselen näytöllä lilluvia pentuja. Sieltä niitä sitten on tulossa. Avustaja on selvästi nähnyt tilanteita ennenkin ja hymyilee minulle rohkaisevasti.
"Ota se alas pöydältä ja sit vaan mamman kanssa odottamaan!"
Ja minähän menen! Soitan muutaman puhelun ja laitan vielä vähän enemmän tekstiviestejä niille, jotka ovat pyytäneet minua infoamaan tuloksesta välittömästi. Kävelen kotiin typerästi hymyillen.
Tästä se odotus sitten toden teolla alkaa!

Seuruuta

Koska elämämme on tällä hetkellä täydellisen kuollutta, niin tässäpä kyylättäväksi edellisen tokomerkinnän aikaan otettu seuruuvideo.
Emmi kuvasi!

Peeäs. perjantaina klo 13.00 Totuuden Hetki!

Los Retardos!

Olin torstain ja perjantain koirineni Utrassa hoitamassa Timiä. Kun avasin oven, löyhähti ensimmäisenä ovella vastaan likaisen koiran katku, joten päätin pestä Mustan. Se oli show sinänsä, herralla kun on varsin omalaatuiset mielipiteet tuosta pesupolitiikasta. Joka tapauksessa sain pyykättyä sen kohtalaisen edustavaan kuntoon. Lisäksi sain huomata, että sen anaalirauhaset ilmeisesti vaivasivat, joten tiristelinpä joutessani sitten niitäkin. Torstaina kovin laimean oloinen seropi muuttui perjantaina jo omaksi sekavaksi itsekseen, joten ilmeisesti anaalit eivät sitten enää pahemmin vaivanneet.

Lauantaina oli kuitenkin vuorossa mätsärit! Jätin Mintun jo perjantaina vanhempieni luo hoitoon. Sovimme, että he tuovat Timin minulle seuraavana päivänä, minä menen sen kanssa mätsäreihin, palautan koiran Utraan ja otan samalla omani mukaan.
Aamulla sain väännettyä pienen häsätilanteen, kun olin hukannut Timin rokotustodistukset. Jostain syystä ne löytyivät piirustuskansioni välistä, lienevätkö sinne muuton yhteydessä sitten joutuneet... Timi tuotiin minulle ja olin reippaana tyttönä mätsäripaikalla tunnin etuajassa, joten kävin metsässä kävelemässä Mustani kanssa.

Seuraavan kerran harmaita hiuksia minulle aiheutti mätsäripaikka - se oli parkkihallin kolmannessa kerroksessa, ja Timin tuntevat varmasti muistavat, että se kammoksuu vieraan tuntuisia alustoja ja rakennuksia. Joka tapauksessa sain herran hinattua yläkertaan kohtalaisen mallikkaasti ja itse mätsäripaikalla se rauhoittui ihan kivasti. Parasta koko hommassa oli ehdottomasti se, miten hyvin toi käyttäytyi muiden koirien kanssa. Ei rähinää, salli urostenkin olla aivan lähellä ja kun Netan Rino yritti jotain Timille ölistä, siirtyi seropi vain kauemmas tilanteesta ja väisti Rinoa sen suuremmitta ongelmitta. Oli ihan huippua!

Kehässä tarjosimme huumorinumeron kaikelle kansalle. Parinamme taisi olla villakoira ja tuomarina Pia Takkunen, joka on ennenkin Timaa ja Minttua tuomaroinut.
Tim ei malttanut keskittyä, sitä kiinnostivat maahan pudonneet lihapullat ja kaikki koheltaminen paljon enemmän kuin nätisti juokseminen, mutta ainakin sillä oli hurrrjan kivaa! Häntä heilui ja seropi pomppi tasajalkaa riemusta kehässä. Timin kanssa en jaksa juurikaan olla harmissani moisesta käytöksestä - se on niin perimmäisintä Timiä kuin olla ja voi, joten mitä muuta siltä voi odottaakaan. Kaikkein tärkeintähän tässäkin touhussa on se, että kehässä on ihan oikeasti kivaa.
Seisominen oli melkoista hötkyämistä ja tuomarin kanssa hössöttäminen olisi ollut paljon kivempaa kuin hampaiden katsominen. Pidättelin naurua tuomarin vertaillessa paria vähän tähän tapaan: hyvin tasaväkinen pari, kumpikin esiintyy loistavasti (jos loistavan esityksen määritelmä on se, että kehässä kuljetaan suurin osa ajasta joko kahdella jalalla tai kaikki jalat ilmassa, Tim on ehdottomasti onnistunut!) mutta seropilla hieman... keskittymisvaikeuksia tänään. Yllätys yllätys, sinistä nauhaa jaossa!

Odottelin sinisten kehän alkua täristen kylmästä, ja viimein sinne pääsi. Timillä oli meno päällä yhä edelleen, se hyppi tasajalkaa seisotettaessa ja intoutui mutkissa kun piti juosta. Mutta minua nauratti! Ensimmäisinä meidät käteltiin ulos kehästä, yllättävääkö sinänsä.

Jäin katselemaan loppukehiä, koska Netta selviytyi Rinonsa kanssa aina BIS-kehään saakka. Jahka voitot oli haalittu, oli minunkin aika suunnata koirineni takaisin rappusiin ja kävellä kotosalle. Timi uskalsi(!) tulla kerrostalon rappukäytävään siksi hetkeksi, että hain autoni avaimet sisältä. Jätin sen palloilemaan matolle, jolla sen tassut pitivät hyvin. Ei kun vaan Musta autoon ja menoksi!

Minttu oli kuulema herättänyt ihmiset jo aamutuimaan. Mielenkiintoista sinänsä, koska minun kanssani se nukkuu nykyään sängyssä helposti pitkälle päivään ennen kuin vaivautuu heräämään ja lähtemään ulos. Kovasti oli väsynyt seropi mätsäripäivän jälkeen! Ensi kuussa on sitten seuraavat joihin päästään seikkailemaan.

Toivotonta tokoilua

No ei ehkä ihan niin kauhean toivotonta. Jälleen kerran minua harmittaa se, ettemme pääse viettämään kevättä kisaradoilla. Olen selannut Joensuun näyttelyiden sivut, tulevat mämmikisat ja läjän tokokokeita esiin. Todennut, että eihän mulla oo koiraa niihin. Okei, myönnetään - kun ne kilpailut ovat ajankohtaisia, on minulla ihan varmasti paljon muuta ajateltavaa pienten sheltinpoikasten kanssa! Mutta on tämä nyt silti aika turhauttavaa, kun on tottunut viimeiset kolme vuotta rakentelemaan menosuunnitelmansa koiran kisojen ja koulutusten varaan. Oh well! Kalentereista puheenollen - kohtahan sitä voi varata jo ajan ultraan.

Tänään joka tapauksessa oli tokopäivä! Ystäväni Emmi villaisen ystävänsä Toivon kanssa oli lupautunut treeniseurakseni, kuvaamaan ja videoimaan. Pahaksi onneksi videopokkarista loppui patterit kesken seuruupätkän, joten materiaalia ei nyt sitten kovin kaksisesti olekaan. Mutta kuvia on! Tosin... niin, ei ne hirveän paljon siitä treenistä itsessään kerro.

Yleisön pyynnöstä esittelyssä myös ensimmäistä kertaa Rumat Kengät ruokakaupan alennuslaarista! Järkyttääkseni teitä vielä lisää voin kertoa, että niiden sisustat ovat kirkkaanpinkit. Maiharit hiertävät jalkaa, joten... niin, nuo on ihan kivat lenkkipopot.

Ihan ensiksi perusasentoa ja kontaktijuttuja, kun niiden hinkkaamisen makuun kerran ollaan päästy. Hei olenko vähän supertylsä kun teen kaikki asiat aina samalla tavalla! No plääh, pitää alkaa keksiä jotain uutta. Mutta kun perusasennot on kivoja alun lämmittelyliikkeitä eikä shelttikään ole vielä ilmaissut niihin kyllästyneensä... ja ne vaatii treeniä... mut silti.
Joo. Meni ihan kivasti, osaa nyt hakea paremmin sitä pari senttiä taaempaa paikkaa kuin aiemmin. Jotkut alkukilarit se taas vetäisi ja turhautui, mutta kun neutralisoin tilanteen niin alkoi korvatkin taas löytyä.

Perusasennoistahan sitä sujuvasti siirrytään seuraamiseen, kuin myös tällä kertaa. Olen ottanut asiakseni naksutella tuolle täydellisen kontaktin pitämisen liikkeelle lähdettäessä ja tiukemmat kaarrokset. Ja a-aa! Ne kaarteet on parantuneet! Jotain on siis tapahtunut pienen tokosheltin pienessä mielessä. Tai sitten minä vaan liikun niin slow motionilla nykyään kun on niin jäistä, että sillä jää aikaa miettiä. En tiedä! Toivotaan, ettei ainakaan tuo jälkimmäinen ole syynä liikkeen paranemiseen. Hyvät perusasennot myös. Ei voitu juosta, koska meinasin lentää naamalleni jatkuvasti muutenkin, oli niin jäistä. Ehdotin, josko voisin ostaa kenkiini sellaiset nastajutut pohjiin. Emmi tyrmäsi ajatukseni ilmoittamalla, että rumat kenkäni olisivat sitten vielä hyvin mummomaiset.

 Mielenkiintoni rakoili ja laskin sheltin leikkimään Toivon kanssa lelulla. Minttu on kiva, kun se osaa leikkiä ihan kenen tahansa kanssa kauniisti. Se ei mene ottamaan toisilta koirilta leluja pois ennen kuin ne ovat todella hyvät ystävykset.

Pystykorvakettuni posettaa... Ei vaan, kun leikit oli leikitty, jatkoin liikkeestä jätöillä. Kuvassa on meneillään liikkeestä seisominen. Huomatkaa navakka tuuli, joka aiheuttaa äärimmäisen komean ilmiön myös korviin. Jätöt tarkkoja, hyviä. Mentiin maahan, seiso ja istu. Istuminen paranee kerta kerralta. Pahimman tuulen aikaan jostain syystä maahanmeno tökki, jäin pohtimaan, josko koirani ei saanut puheestani selvää. Tehtiin vielä muutama kerta ja silloin kyllä pelasi.

Ja luoksaria! Sekä läpijuoksuna että takapalkattuna avoimen luoksetulona pysähdyksellä. Osaa jo tosi kivasti lyhyellä matkalla pysähtyä käsimerkistä ja suullisesta käskystä. Jee! Ehkäpä hänestä tulee vielä avo-koira.

Lopuksi vielä sankarillista seuruuta. Hyvä kontakti, ei mitään valittamista! Kivasti pysyy mukana, on skarppina ja jaksaa tehdä. Harmi kun perjantaina on möllit, ois ollut kiva käydä. No, ensi vuonna sitten toivottavasti kahden koiran kanssa!

Osoitus shelttini taistelutahdosta - palkkalapanen!

Merkinnän kuvat (c) Emmi H. Paitsi leikkikuvat otin minä.

Juuka RN

Ihanat lähinäyttelyt ja ihanat myöhäiset kehät! Vaikka okei, myönnetään - jotenkin se kello viideltä aamulla näytelmiin lähteminen vai kuuluu näyttelymeininkiin. Olen ollut aika pettynyt, etten ole saanut kokea sitä riemua vielä kertaakaan tänä vuonna! No, ehkä sitten joskus myöhemmin tämänkin edestä.

Joka tapauksessa tänään oli vuorossa Juuan ryhmänäyttely, jossa tuomarina meillä oli Saija Juutilainen. Toverini Reetta oli ilmoittanut suomenpystykorvansa Vertin mukaan leikkiin, joten toki hyödynsin mahdollisuuden hauskaan matkaseuraan ja uudella, toimivalla autolla matkaamiseen, joten lyöttäydyin mukaan seurueeseen! Lähtö oli vasta yhdeksän aikaan, joten sain nukkua ruhtinaallisen kauan. Tai olisin saanut, ellen olisi puolilta öin vielä istunut lattialla saksimassa shelttini korvakarvoja, jotka olivat saaneet rehottaa täysin naturelleinä viimeiset puoli vuotta. Olin täydellisen yllättynyt siitä, että korvien trimmaamisen jälkeen tuo epatto näytti ihan sheltiltä, ja jopa suloiselta! Mitä tapahtui!

Paikalle saavuttiin navigaattorin ohjeistuksella oikein ajoissa ja hienosti valmiina. Kaljakärry kolisten hinasimme metallihäkkimme shelttikehän laitamille. Itse survoin Mintun samoin tein häkkiin, peittelin sen huolella piiloon ja pyysin viereemme leiriytyviä eräjormia vahtimaan, ettei kukaan nyysi shelttiäni. Pystärikehä nähkääs oli eri hallissa, ja minun täytyi luonnollisesti kuvata Vertin esiintyminen! Verttihän esiintyi joo, H:n arvoisesti. 

Tämän riemun jälkeen suihkin suoraan shelttikehälle, missä narttujen arvostelu oli jo aloitettu. Kaivoin Mintun boksistaan ja trimmasin sen tassukarvat, joita en ollut yöllä jaksanut saksia. Samoin leikkelin kynnet lyhyemmiksi. Sittenpä olikin jo aika iskeä shelttiä häkin päälle ja alkaa pöyhöttää sitä kehäkuntoon. Minttu näytti siltä, että olisi ollut valmis työntämään sumutepulloni ja harjani jonnekin hyvin epämääräiseen paikkaan, mutta lopulta tyttöni keskittyi lähinnä dyykkaamaan verilettuja makupalapussistani, joten viha koko toimenpidettä kohtaan unohtui hyvin nopsakasti.

Nartut kutsuttiin avoimeen luokkaan ja sinne mentiin sekaan mekin! Minttu ei ollut ihan unohtanut näytelmätermistöä kuluneen tauon aikana, vaikka oikeaoppisen seisomisen hakeminen oli hieman työläämpää kuin tavallisesti. Tyttöni juoksi oikein kauniisti ravaten ja pitkällä askeleella. Harmi vain, etteivät lukuisat muut avoimessa kilpailleet nartut ymmärtäneet, että jos kerran juostaan niin tehdään se vauhdilla, joten jouduimme jatkuvasti hituroimaan muiden takana.
Kierroksen jälkeen olimme vuorossa kolmansina, joten jäin koirineni palloilemaan kehän laidalle ja odottelemaan vuoroamme hengailla pöydällä.

Minttu asettui pöydälle oikein kauniisti jääden tuijottamaan hypnoottisesti kädessäni ollutta veriletunmurua. Kuten yleensäkin, käytös pöydällä oli oikein mallikelpoista eikä sheltti väistänyt tuomariakaan. Tämän katsauksen aikana tuomari selosti arvostelusta jo ummet ja lammet, ilmoittaen koirallani olevan mm. oikea-asentoiset korvat. Hymyilytti. Hienosti oikeaan asentoon rutistellut korvat pikemminkin.

Nostin Mintun maahan ja juoksutin sen edestakaisin. Tosi hienosti kulki, vapaalla ja reippaalla askeleella, ei mitään peitsiä. Tästä suoraan jouhevasti ympyrälle, mikä sekin oli minusta oikein kauniin oloista katseltavaa. Sheltti nimittäin liikkui! Liikkui niin ettei ole ihan hetkeen liikkunutkaan.

Juoksentelun päätteeksi asetuimme toki poseeraamaan pöydän eteen. Hetken hapuilun jälkeen minulle ojennettiin riemukseni juuri se mitä haettiinkin - punainen nauha!

ERI-koiria ei ollut kovinkaan montaa ja shelttikehän arvostelu rullasi. Eipä aikaakaan, kun löysin itseni ja pienen merleni kilpailuluokasta kaikkien niiden soopeleiden keskeltä! Hassunhauskasti armas numerolapputaskuni päätti sanoa sopimuksensa irti ja räjähtää hajalle kesken juoksutuksen, mutta onneksi sain näppärästi noukittua sen maasta pois muiden jaloista.
Taas kerran kiihdytyskaistamme oli vähän turhan pienoinen ja olisin voinut pinkoa sheltteineni lujempaakin, mutta ei se meitä ilmeisesti ihan hirvittävästi haitannut, kun meille odoitettiin kolmas sija! Olin jo täydellisen innoissani sijoittumisesta kilpailuluokassa, ja kun tuomari totesi SA-nauhoja jaettaessa että "kolmosellekin voi antaa", olin jo sitä mieltä, että eiköhän päivän tavoitteet olleet pulkassa.

Ennen PN-kehän läpijuoksua ehdin korjata numerolappuasianikin ja sain sen jopa takaisin hihaani. Läpijuoksuksihan se tosiaan meni, meidät käteltiin ensimmäisten joukossa pois kehästä ja se olikin sitten kotimatkan aika. Mutta oli aika hauskaa olla taas kerran ainoana merlenä soopelimeren keskellä. Harmi vaan, ettei me ikinä taideta selvitä sen pidemmälle!

Innoissani juoksin Reetan kanssa tsekkailemaan kojuja, joissa törmäsin suoranaiseen ihmeeseen: kangashihna alle kolmella eurolla! Riemukseni se oli vielä sinikeltavalkoraidallinen, joten ostin moisen halvan kapistuksen kesähihnaksi. Meneehän noita remmejä, jos sitä perheenlisäystäkin on tulossa...

Lopulta olin niin kotiinlähtöfiiliksissä, että meinasin unohtaa ottaa arvostelunkin mukaan! Onneksi hoksasin vielä noutaa senkin, olisi voinut harmittaa jäädä ilman.

"3v. Kaunislijainen. Hyväluustoinen ja rakenteinen narttu. Kaunisilmeinen ????? ?????????. Kuono voisi olla hieman paremmin pyöristynyt. Hyvä purenta. Oikea asentoiset korvat. Kauniit käpälät. Kaunis niskan kaari. Hyvä ylälinja. Liikkuu sujuvasti säilyttäen ylälinjansa mallikkaasti. Puhdas tumma(???) missä sopivasti tan-merkkejä"

Saija Juutilainen - AVO ERI AVK3 SA

Reetan kanssa pakkasimme koirat autoon ja kotimatka saattoi alkaa! Valitsimme navigaattorista reitin "kotiin", sillä toki oletimme, että sieltä todella myös se kotiosoite löytyy. Jonkin aikaa ajettuamme aloimme pohdiskella, miksi reitti ei näyttänyt tutulta ja vastaan tuli vain Tuusniemen kylttejä. Navi oli jostain kumman syystä päättänyt opastaa meidät Tuusniemen taimitarhoille! Järjettömän nälkäisiä, väsyneinä ja asiasta kyrsiintyneinä teimme uukkarin ja lähdimme ajamaan talla pohjassa takaisin päin.
Tällä kertaa naputtelimme osoitteen naviin itse.

Merkinnän kuvat (c) Reetta K.