Olin torstain ja perjantain koirineni Utrassa hoitamassa Timiä. Kun avasin oven, löyhähti ensimmäisenä ovella vastaan likaisen koiran katku, joten päätin pestä Mustan. Se oli show sinänsä, herralla kun on varsin omalaatuiset mielipiteet tuosta pesupolitiikasta. Joka tapauksessa sain pyykättyä sen kohtalaisen edustavaan kuntoon. Lisäksi sain huomata, että sen anaalirauhaset ilmeisesti vaivasivat, joten tiristelinpä joutessani sitten niitäkin. Torstaina kovin laimean oloinen seropi muuttui perjantaina jo omaksi sekavaksi itsekseen, joten ilmeisesti anaalit eivät sitten enää pahemmin vaivanneet.
Lauantaina oli kuitenkin vuorossa mätsärit! Jätin Mintun jo perjantaina vanhempieni luo hoitoon. Sovimme, että he tuovat Timin minulle seuraavana päivänä, minä menen sen kanssa mätsäreihin, palautan koiran Utraan ja otan samalla omani mukaan.
Aamulla sain väännettyä pienen häsätilanteen, kun olin hukannut Timin rokotustodistukset. Jostain syystä ne löytyivät piirustuskansioni välistä, lienevätkö sinne muuton yhteydessä sitten joutuneet... Timi tuotiin minulle ja olin reippaana tyttönä mätsäripaikalla tunnin etuajassa, joten kävin metsässä kävelemässä Mustani kanssa.

Seuraavan kerran harmaita hiuksia minulle aiheutti mätsäripaikka - se oli parkkihallin kolmannessa kerroksessa, ja Timin tuntevat varmasti muistavat, että se kammoksuu vieraan tuntuisia alustoja ja rakennuksia. Joka tapauksessa sain herran hinattua yläkertaan kohtalaisen mallikkaasti ja itse mätsäripaikalla se rauhoittui ihan kivasti. Parasta koko hommassa oli ehdottomasti se, miten hyvin toi käyttäytyi muiden koirien kanssa. Ei rähinää, salli urostenkin olla aivan lähellä ja kun Netan Rino yritti jotain Timille ölistä, siirtyi seropi vain kauemmas tilanteesta ja väisti Rinoa sen suuremmitta ongelmitta. Oli ihan huippua!
Kehässä tarjosimme huumorinumeron kaikelle kansalle. Parinamme taisi olla villakoira ja tuomarina Pia Takkunen, joka on ennenkin Timaa ja Minttua tuomaroinut.
Tim ei malttanut keskittyä, sitä kiinnostivat maahan pudonneet lihapullat ja kaikki koheltaminen paljon enemmän kuin nätisti juokseminen, mutta ainakin sillä oli hurrrjan kivaa! Häntä heilui ja seropi pomppi tasajalkaa riemusta kehässä. Timin kanssa en jaksa juurikaan olla harmissani moisesta käytöksestä - se on niin perimmäisintä Timiä kuin olla ja voi, joten mitä muuta siltä voi odottaakaan. Kaikkein tärkeintähän tässäkin touhussa on se, että kehässä on ihan oikeasti kivaa.
Seisominen oli melkoista hötkyämistä ja tuomarin kanssa hössöttäminen olisi ollut paljon kivempaa kuin hampaiden katsominen. Pidättelin naurua tuomarin vertaillessa paria vähän tähän tapaan: hyvin tasaväkinen pari, kumpikin esiintyy loistavasti (jos loistavan esityksen määritelmä on se, että kehässä kuljetaan suurin osa ajasta joko kahdella jalalla tai kaikki jalat ilmassa, Tim on ehdottomasti onnistunut!) mutta seropilla hieman... keskittymisvaikeuksia tänään. Yllätys yllätys, sinistä nauhaa jaossa!

Odottelin sinisten kehän alkua täristen kylmästä, ja viimein sinne pääsi. Timillä oli meno päällä yhä edelleen, se hyppi tasajalkaa seisotettaessa ja intoutui mutkissa kun piti juosta. Mutta minua nauratti! Ensimmäisinä meidät käteltiin ulos kehästä, yllättävääkö sinänsä.
Jäin katselemaan loppukehiä, koska Netta selviytyi Rinonsa kanssa aina BIS-kehään saakka. Jahka voitot oli haalittu, oli minunkin aika suunnata koirineni takaisin rappusiin ja kävellä kotosalle. Timi uskalsi(!) tulla kerrostalon rappukäytävään siksi hetkeksi, että hain autoni avaimet sisältä. Jätin sen palloilemaan matolle, jolla sen tassut pitivät hyvin. Ei kun vaan Musta autoon ja menoksi!
Timi on vaan niin mun idoli. :'D Ainakin se osaa ottaa elämästä kaiken hauskan irti!
VastaaPoista