maanantai 23. toukokuuta 2011

Ensi kertaa ulkona

(c) Inka R.

Lapset kasvaa! Kaikki päivät menee syöden ja touhuten. Lähes koko hereilläoloaikansa pienet viettävät olohuoneessa pyörien. Olen rajannut niiden alueen toistaiseksi vain tosiaan olkkariin, jotta niitä on helpompi pitää silmällä ja samalla ne ovat suojassa muiden talossa liikkuvien ihmisten jaloilta. Nukkumaan ne nostellaan aina aitauksen puolelle, samoin ruokatarjoilu on yleensä aina aidassa.
Kaikki syövät kiinteää hurjalla vauhdilla ja kaikenmoinen pyörittely ja käsittely onnistuu ilman mukinoita, elleivät ole kaikkein villeimmässä mielentilassa.


(c) Inka R.

Onhan ne tosi harmittoman näköisiä kun ne nukkuu, mutta jo nyt on meno melkoista, kun pienet pääsevät kokeilemaan jalkojaan! Yleensä jaksavat touhuta sellaisen puolisen tuntia kerrallaan, ja silloin myös tosiaan touhutaan. Jatkuvasti saa olla nostelemassa noita pois syömästä kaikkea kiellettyä: matto, maton hapsut, kirjahylly, sohvankulma ja kaikki muu suuhun mahtuva on paaaaljon kivempaa, kuin omat lelut! Kun yksi kielletty asia unohtuu, on jo suunta kohti seuraavaa. Tästä kun vielä meno paranee, niin mahtaa olla vilskettä ihan riittämiin. Onneksi nuo vastapainoksi nukkuvat myös paljon, niin jää aikaa omillekin asioille.


Nyt, kun pennut ovat jo näin isoja, on niille katsojia riittänyt. Tosi reippaasti ottavat vieraat ihmiset vastaan, tulevat tutustumaan ja antavat silitellä ihan vapaasti. Kaikkien sukkia ja lahkeita on niiiiin kiva repiä, ja kaiken touhuamisen jälkeen sitten nukahtaa jonkun syliin siliteltäväksi.
Osaavat myös vähän leikkiä ihmisen kanssa, vaikka isot lelut eivät vielä niin kivoja olekaan, kuin sisarukset. Toistensa kanssa touhuavat runsaasti, varsinkin Meela ja Anyer. Kaksikko on jatkuvasti yhdessä pomppimassa nukkuvan siskonsa päällä, repimässä Minttua naamakarvoista ja housuvilloista tai vilistämässä muuten vain ympäriinsä niin lujaa, kuin pieni pentu vain tassuistaan pääsee.



Eilen oli ihan hurjan lämmin ja aurinkoinen päivä, ja pienet pääsivät ensi kertaa hetkeksi aikaa ulos. Minttu oli mukana, ja pentuja jännitti niin kamalasti, että ne vain pälyilivät suurta maailmaa äidin helmoista. Minttu kuitenkin kyllästyi nössöileviin lapsiinsa nopeasti, ja jätti ne keskenään palloilemaan pihalle. Pennut kitisivät aikansa, tutkivat maata ja nurmikkoa ja tulivat sitten aika pian takaisin sisälle.
Tänään on niin kamalan tuulista, etteivät pienet taida päästä uudelleen ulos. Saas nähdä, josko sitten loppuviikosta!


Loppuun vielä jonkinmoista seisotuskuvaa lapsista. Anyeristä on ihan mahdoton ottaa kunnon kuvia - aina, jos sillä on kaikki neljä jalkaa allaan, se on liikkeessä. Vaan ehkä se vielä pääsee sinisten siskojensa tasolle tässäkin jutussa. Seisotuskuvissa on parin päivän ero. Ensimmäiset pöydällä otetut kuvat on ottanut Inka R, Meelan kuva taas on pikkuveljeni räpsäisemä.


Ai joo. Ayslan kutsumanimeksi vakiintui Isla. Arya on (kuten kaikki varmaan ovat tajunneetkin) Meela.

2 kommenttia:

  1. miten hieno koko päivitys aw aw paljon kuvia

    VastaaPoista
  2. Niissähän alkaa näkyä jo selvä sheltin profiili! Ihania kuvia ♥

    VastaaPoista