tiistai 31. toukokuuta 2011

Viikonloppu

Viikonlopustakin on olevinaan niin pitkä aika, että menee jo päivämäärät sekaisin. Torstaina olin aivan innoissani - Maija ja Johanna koirineen olivat tulossa katsomaan pieniä sheltinalkuja ja siinä sivussa tietysti myös minua. Menin siivoamaan keskustan asuntoani. Hyvä fiilis katosi hyvin nopeasti, kun etenin rottapoikien häkille. Ruskee oli parissa päivässä mennyt huonoon kuntoon - virtsasi verta, oli laihtunut ja vaisu. Ei kun rotta boksiin, autoon ja Aholle. Käsiteltiin hätätapauksena ja lopetettiin. Onneksi loppuilta pelasti huonot fiilikset aivan täydellisesti!

Kida ja Jetta olivat Mintulle tuttuja tovereita jo talviselta astutusretkeltämme, joten tyttöni otti koirat hyvin vastaan. Timi ei ollut kotona, kun joukkio ensimmäisen kerran kävi kyläilemässä vanhempieni asunnolla. Isot koirat pidettiin koko viikonlopun ajan hieman erillään pennuista, olohuoneenkin sai kivasti rajattua patjalla pienemmäksi ja tietenkin kaikki hienot paimenet pysyvät käskyttäessä paikoillaan nurkassakin.

Minttu pääsi mukaan lenkille kavereiden kanssa. Käytiin kiertämässä harjuilla hyvän kokoinen lenkki. Sheltti tosin ilmaisi väsymyksensä loppumatkasta ja roikkui letkan hännillä muutaman metrin muiden takana. Kesä menee kyllä niin kunnonkohotukseksi, ettei varmaan monia agilitystartteja ehditä juosta. No, josko sitä edes yhden radan per kilpailupäivä kävisi kokeilemassa, jahka treenien makuun päästään.


Perjantaina kävin ensin istuskelemassa edellämainittujen lahtelaisten ja Viiru-aussien sekä omistajansa kanssa kaupungissa. Minttu ei päässyt mukaan, sillä olimme poissa monen tunnin ajan.

Paluumatkalla Utraan kävimme poimimassa asemalta kyytiin myös Fannyn, jonka harrastuskaveriksi Noona parin viikon päästä lähtee.

Tällä kertaa myös Tim oli kotona, joten koirat täytyi tutustuttaa ulkona toisiinsa. Iso Jetta hieman jännitti Mustaa, ja Kidan kanssa kaksikko vaati hieman aikaa tutustuakseen toisiinsa kunnolla. Auspai suhtautui melko varauksella Timiin, joka kuitenkin antoi nartun mölinän mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Koko kööri tuli myös sisätiloissa hienosti toimeen keskenään, vaikkei Timi ihan ymmärtänytkään Jetan alistuvaa matelua ja häiritsi uniörinöillään Kidan mielenrauhaa.


Ilta menikin kivasti grillaillessa ja pentuja pallotellessa. Myös Inka liittyi seuraamme illaksi, niin oli koko A-team kasassa. Pennuilla oli varmaan hurjan rankkaa, kun saivat leikkiä niin ulkona kuin sisälläkin usean ihmisen kanssa. Illalla jaksettiin kuitenkin vielä vetää hurjat hepulit ja riekkua lelujen perässä tuttuun tapaan.


Lauantaina kävin heittämässä Fannyn takaisin Helsingin junalle, ja poimin siinä sivussa kyytiini Emmin & Toivon sekä Netan & Jussin.
Tällä välin oli Riikka seropinsa Lissun kanssa saapunut Utraan, ja pakkauduimme tihkuisesta säästä huolimatta koirinemme kahteen autoon ja suuntasimme hiekkamontuille. Kukaan ei ollut tajunnut ottaa palloa mukaan (jostain syystä syyttävä sormi osui tässä vaiheessa minuun!) ja koirat saivat vain leikkiä keskenään hietikolla. Kovin railakasta toimintaa ei tyttöni osalta näkynyt, mutta ainakin se sai vähän touhuilla kivojen kavereidensa kanssa.

Oli kyllä väsynyttä koiraa tämän jälkeen! Omistajakaarti keskittyi äärimmäisen mauttomien amerikkalaisten pannareiden tekoon, mutta se onkin tarina erikseen.

Täydentääkseni koirantäyteistä viikonloppuani, käväisin vielä Netan kanssa Enonkoskella tutustumassa hänen uuteen pieneen aussieensa, Brandyyn. Brandy on vain vajaan viikon Mintun pentuja vanhempi ja asuu lähellä uutta kotiamme, joten pieni Meela saa juhannuksen jälkeen vähän isomman merlen paimenpojan kaverikseen!


Hiekkamonttukuvista & tuosta alkupään Mintun pääkuvasta iso kiitos Maijalle! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti