Se yksi mutta...

Sateisen aamun kunniaksi lähdettiin tyttöjen kanssa tokoilemaan. Seuraksi meille lähtivät Eija & Vippi, joten häiriötäkin oli tarjolla!
Otin koirat autosta ja käytin ne pikaisesti tarpeillaan. Meela sai nopeasti moikata uuden ihmisen (joka ensin hieman jännitti, mutta sitten kyllä uskalsi ottaa nameja kädestä) ja joutui sitten autoon odottamaan, kun treenasin Minttua.

Aloiteltiin ihan seuraamisella ja se oli tosi jees! Minttu oli hyvin innokas, kulki oikein ja toimi käännöksissä paremmin kuin pitkään aikaan. En voinut naksutella, koska olin vaihteeksi hukannut naksuni jonnekin. Pitäisi varmaan hankkia useampia ja laittaa roikkumaan joka paikkaan...
Tein aika pitkän pätkän, josta palkkasin ruhtinaallisesti broilerpyöryköillä ja rapsutuksilla.

Jäävät tehtiin avoimen luokan tyyliin. Jopa valmistelevat osuudet toimivat jees, mikä on varmaankin juuri lyhyiden seuruupätkien treenaamisen ansiota. Seisomisessakin malttoi jäädä paikoilleen, vaikken edes käskenyt toista kertaa. Olisikohan tämä ongelma jo selätetty?

Luoksari oli nopea ja varma, ei tehty kuin kerran.

Tässä välissä taisin heittää Mintun autoon ja ottaa Meelan vuorostaan "töihin".
Meela ei ole aivan hirveän paljon ollut ilman Minttua liikenteessä, ja selväsikin meidän pitää alkaa tehdä asioita ihan vaan kahdestaan paljon enemmän. Sitä jännitti Vippi aivan kamalasti, mutta lopulta Meelakin uskaltautui moikkaamaan isompaansa. Kun Vippi meni autoon hetkeksi huilimaan, leikki Meela mielellään palloilla ja intoutui jopa vetoleikkiin vieraan ihmisen kanssa. Tosi jees! Palauttaa jo nyt leluja takaisin jos sille heittää. Olen innoissani - Minttu ei olisi ikinä tehnyt mitään tuollaista pentuna!

Meelan kanssa harjoiteltiin kontaktin ottamista lievässä häiriössä, reagoi jo omaan nimeensä kiitettävästi. Lisäksi muisteltiin istumista vähän lisää ja harjoiteltiin seiso-käskyä.

Minttu palasi mukaan hommiin ja me tehtiin hyppyä namialustalla. Ideana siis tosiaan, että saa ton koiran menemään kauemmas kun se laskeutuu hypyltä. Kaksi hyvää hyppyä, yksi ihme sählääminen (koira meni ties minne poikittamaan ja meinasi kävellä ohi esteestä ja mitähän vielä...) jonka jälkeen yksi hyvä toisto, johon jätettiin homma.

Ihan vähän seuruutreeniä, into jatkui edelleen. Sitten perehdyttiin kakeihin, joissa on alkanut ennakoida istumista. Huutelin aikani muita käskyjä ja loppui se ennakoiminen. Hyvä hissiliike sillä on joka tapauksessa, välimatkaa pitäisi vielä saada pidennettyä, niin olis aika bueno.

Nouto. Tai ehkä pikemminkin kapulatreeni. Ensin nostatin kapulaa maasta niin, että olin joko edessä tai sitten koira sivullani. Lopuksi pyysin sen tuomaan pari kertaa kapulan sivulleni - eikä tiputellut! Jeejee! Kiva Minttu, tää edistyy vähän lisää.

Ihan loppuun tehtiin vielä paikkamakuu. Tämä lähdetään nyt rakentamaan ihan alusta - minä seison lähellä ja tungen nappulaa suuhun aina, kun koira on hiljaa. Ohi kulki kävelijä ja joitakin autoja, eikä toi oikeastaan haukkunut, kun syöttelin sitä n. 10sek välein. Välimatkaa korkeintaan kolme metriä.

Lopuksi Meela vielä pääsi syömään loput broilerpullat kontaktin ottamisesta ja katsottiin siltä hampaat. Kivasti antoi katsoa!

Juhannus

Emme ehtineet oleilla kotosalla kuin yön yli vaelluksen jälkeen, kun keskiviikkona räjähtämispisteeseen pakattu Xantia karautti iltapäivästä Savonrannan suuntaan. Minulla oli mukanani molemmat sheltit, takapenkkiä valloitti Emmi Toivon kanssa, etupenkillä minulle seuraa piti Netta Jusseineen. Määränpäässämme mukaan liittyi vielä Tiina Naawa-poronsa kanssa, joten varsin koirapitoinen juhannusseikkailu oli taattu!

Koska Tiinan mökki oli saaressa, menimme sinne soutuveneellä. Koirat saivat veneeseen pakkautumista odotellessaan rällätä rannassa mielin määrin ja purkaa automatkan aikana kasautunutta energiaansa. Ensimmäiseen venelastiin laitettiin tavaroiden ja ihmisten lisäksi myös Minttu, Jussi ja Toivo, jotka ovat kaikki rauhallisia venematkaajia. Meela jäi vielä kanssani rannalle odottamaan seuraavaa lastia. Pieni Meela pääsikin ensimmäistä kertaa veneeseen ja otti asian harvinaisen rennosti - autoilusta ja kaikesta riekkumisesta väsynyt matkalainen sammahti heti tajuttuaan, ettei se pääse sylistäni yhtään mihinkään.

Iso koiralauma ei myöskään ollut pienelle ongelma. Se tuli kaikkien kanssa juttuun mitä mainioimmin, peuhasi menemään siinä missä isotkin, vaikka toki välillä piti muistuttaa etenkin Naawaa käyttäytymään hieman hillitymmin pienen lapsen seurassa. Naawa kun on vasta puolivuotias tapaus, eikä oikein osaa aina ymmärtää omia voimiaan pikkukoirien seurassa. Meela kuitenkin rakasti Naawaa - kaksikko leikki iltaisin pitkät ajat leikkiä, jossa Naawa makasi maassa ja Meela hyppi sen ympärillä tai vaihtoehtoisesti pureskeli kaveriaan kuonosta.

Minttu ei oikein jaksanut välittää nuorempiensa jatkuvasta telkkuamisesta ja komensikin poikia pysymään kauempana varsin topakasti, jos siihen oli tarvetta. Myös se nautiskeli kovasti ihmisten huomiosta ja siitä, että sai olla koko pitkän viikonlopun vapaana saaressa kavereittensa kanssa. Tyyninä päivinä Minttu intoutui kahlailemaan vedessä, mutta uimaan se ei lähtenyt. Kun minä ja Tiina kävimme perjantaina kaupassa, juoksivat Minttu ja Naawa saaren rantaa pitkin niin pitkään kuin pystyivät ja katselivat veneemme perään. Hyvin nopeasti kaksikko oli myös laiturilla vastassa, kun palasimme.

Ruoka maistui molemmille koirille paremmin kuin hyvin. Meelan kanssa treenailtiin vähän kontaktin ottamista ja istumista, molemmat asiat pentu on sisäistänyt hienosti.
Kun eräänä päivänä otimme koirista kuvia laiturilla ja viskelimme niille keppejä veteen, tapahtui Meelalle pieni äksidentti - tyhmä pieni meni touhuilemaan omiaan liian lähelle laiturin reunaa ja molskahti suin päin veteen! Onneksi pudotusta ei ollut nimeksikään eikä vesikään kovin kylmää, mutta ongittuani Meelan takaisin kuivalle maalle, oli se kovin tuohtunut tapauksesta. Itseään ravisteleva pikkupentu säntäili ja pyöri hirveää kyytiä pitkin metsikköä ja rantaa yrittäessään karistella inhottavan märän tunteen pois turkistaan.

Meela sai myös paljon ihmetystä osakseen lähinnä jaksamisensa puolesta. Kakara nukkui päiväsaikaan tuskin ollenkaan, yleensä maksimissaan puoli tuntia - tunnin. Se hillui aamusta iltaan ulkona isojen koirien kanssa, jaksoi leikkiä vielä sisälläkin ja touhuili mukana aktiivisena. Yöllä uni kyllä maittoi senkin edestä, kun ympäristö viimein rauhoittui. Meela nukkui vallan mainiosti aamu kymmeneen saakka, kunnes se halusi ensi kertaa ulos ja syömään. Ahneuksissaan se oli yksi päivä päässyt ruokien perässä jopa sohvalle, ihme elukka. Muutenkin tuo syö ihan kaikkea, mitä sille vain tarjoaa. Omenanloppu ja banaani katosivat parempiin suihin alta aikayksikön!

Viimeisenä päivänä tuli ukkonen ja sade, ja jouduimme odottamaan, että pääsisimme soutamaan takaisin autoille. Minttu meni tälläkin kertaa ensimmäisessä veneessä, Meela toisessa. Se ei olisi malttanut millään olla sylissä koko venematkaa, virtaa oli ihan liikaa!

Kotimatkalla kävimme vielä koukkaamassa Enonkosken kautta, kun haimme Netan Brandy-aussien kotiin. Isot koirat odottivat autossa, mutta Meela pääsi mukaan sisälle. Ensin tyttö vain komensi uutta kaveriaan varsin kovaäänisesti ja näytti saman tien, kuka määrää. Brandy kuitenkin jatkoi tutustumista, ja pian merlet leikkivätkin jo nätisti yhdessä.
Tunnin leikkien ja kahvittelujen jälkeen pakkauduimme jälleen autoon. Mahtoi olla melkoinen näky, kun jo entuudestaan neljän ihmisen, neljän koiran ja kaikkien tavaroiden täyttämään autoon survottiin lisäksi 15kg koiranruokaa, pennun tavaroita ja tietenkin se pentu! Loppumatka kuitenkin sujui rauhallisissa merkeissä ja viimein olimme kotona.

Minttu oli aivan väsynyt reissusta, söi ja kävi maate. Meela sen sijaan retuutti vielä pitkät tovit lelujaan pitkin asuntoa, pureskeli itsensä kokoista luuta, opetteli maahanmenoa ja seisomista, kävi ulkona ja ties mitä. Lopulta pieni väsähti sekin, ja uskalsin laittaa rotat juoksemaan. Kumpikaan shelteistä ei jaksanut edes reagoida siihen, että jyrsijät palloilivat vapaina asunnossa!

Loppuun vielä Netan nappaama pikainen seisotuskuva Meelasta 8vko:

Kuolema ei ole vaihtoehto

Ahvenlampi 20-21.6.2011

Emmin kanssa oltiin jo pitkään suunniteltu lähtevämme vaellukselle koiriemme kanssa. Meela tietenkin on vielä tänä kesänä aivan liian nuori vaelluskaveriksi, mutta Minttu ja Toivo pääsivät mukaan. Ajankohdaksi oli valittu juhannusta edeltävä maanantai ja tiistai, määränpääksi alun alkujaan Herajärvi.

”Ettekö te vois siirtää sitä reissua toiseen kertaan, sinne on luvattu ihan kamalaa säätä!”

No ei voitu.

Maanantaina satoi vettä aivan törkyisesti. Pakkasin koirat autoon ja karautin pari tuntia aikataulustamme myöhässä Utraan. Meela touhotti paikan päällä innoissaan ja jopa Timi uskaltautui nyt moikkaamaan pikkukaveria. Kakara ei tainnut kaikelta touhultaan edes huomata, että lähdimme Mintun kanssa jatkamaan matkaa. Hyvä niin, vaikka kuuleman mukaan Meela oli yöllä vähän itkeskellyt peräämme. Timi oli välillä joutunut komentamaan kakaraa, joka oli ollut ihan liian villi vanhan herran mieleen. Muuten pieni oli kuulemma ollut oikein mallikelpoinen ja rasittava itsensä.

Vettä ripeksi tasaiseen tahtiin, kun saavuimme niille nurkille, joilla määränpäämme kuului sijaita. Seikkailtuamme hetken ristiin rastiin pitkin metsiköitä ja peräkyliä, päätimme lopulta jättää auton jollekin P-paikaksi tarkoitetulle alueelle, jonka vierestä lähti merkattu vaelluspolku. Minttu oli onnistuneesti vaelluskuorman päällä keikkuessaan onnistunut oksentamaan auton ovessa olevaan lokerikkon.
Rinkat saatiin kuitenkin pakattua selkään ja lähdettiin kohti tuntematonta.

Koirilla oli virtaa ja ne touhuilivat jotain leikintynkää keskenään. Hyvin nopeasti Mintun ilme kuitenkin muuttui lähinnä kyrsiintyneeksi – miksi me oltiin vesisateessa rämpimässä joillain mutaisilla metsäpoluilla, kun oltaisiin voitu makoilla mukavasti sängyssä kotosalla? Toivoa ei kurja sää masentanut, ja loppujen lopuksi arvon puudeli taisi olla ainoa, ja nautti jokaisesta hetkestä retkellämme eikä olisi halunnut lähteä kotiin ollenkaan.

Melko lähellä autopaikkaamme oli jonkinlainen vuokrattava retkimaja, jota pysähdyimme tutkimaan. Mainitsin jo tässä vaiheessa, että jos me haluttaisiin olla lusmuja, jättäisimme kamat majan pihaan ja kävelisimme vain suosiolla lenkin metsässä. No eihän tämä toki käynyt päinsä, vaan me taapersimme rinkkoinemme ja telttoinemme sinisten läiskien merkkaamalle reitille.

Polku muuttui koko ajan omituisemmaksi, ja lopulta päädyimme kalliolle, josta oli äärimmäisen kivikkoinen ja hyvin jyrkkä pudotus alas. Sivummalla meni kuitenkin pieni poluntapainen, jonka varsinkin koirat suorittivat leikiten.

Polku katosi lopulta kokonaan, ja liukkaiden kallioiden sekä kostean metsikön läpi kuljettuamme löysimme uuden rinteen – tällä kertaa pystysuoran, eikä missään ollut enää kiertotietä. Se hippunen, mikä itsesuojeluvaistoa minusta ja Emmistä vielä löytyi, kohotti tässä vaiheessa päätään ja päätimme kääntyä takaisin.

Teltta pystytettiin lopulta ikuisuudelta tuntuneen paluumatkan jälkeen juuri sen mökin pihaan, missä olimme aiemminkin pysähtyneet. Koirat olivat märkiä, samoin me kaksi. Sade taukosi hetkeksi, ja saimme teltan pystyyn ja suojattua pressulla. Äärimmäisen väsyneet koirat tunkivat sisätiloihin ja Minttu heittäytyi heti pitkälleen Emmin patjalle. Siitä se ei sitten koko iltana noussutkaan, vaan nukkui ihan rättiväsyneenä monta tuntia reagoimatta yhtään mihinkään.

Sade jatkui ja yön pimeinä tunteina telttamme alkoi antaa periksi vedelle. Kaikki tavarat olivat märkiä, lattialla oli lammikoita. Neljän aikaan aamuyöllä heräsin siihen, että jalkani uivat vedessä. Oli ihan tappokylmä ja vettä satoi aina vaan lisää.
Myös Emmi heräsi, ja hetken sadetta päiviteltyämme kuulin ehkä ihanimmat sanat ikinä:
”Laura, jos sä haluut nukkua autossa, mä voin ajaa kotiin.”

Koirakivaa

(c) Pilvi H.

Aamulla vääntäydyin seitsemän aikaan suihkuun - herranen aika, en ole oikeasti herännyt kunnolla siihen aikaan varmaan koko lomana! Ei kun olenpas, kun vein ihmisiä näyttelyyn kaukomaille. No kuitenkin.Parin tunnin yöunien jälkeen minun oli määrä lykätä Noona matkaamaan kohti etelää ja uusia seikkailuja. Kuulemani mukaan myös tämä neiti on kotitunut vallan mainiosti ja järkyttänyt uuden ystävänsä Bellan mielenrauhaa viehättävän noonamaiseen tapaansa. Noonan seikkailuja sopii seurata jatkosta Fannyn & koiriensa blogista, onnea vaan uuteen kotiin!

Meela otti pikkutrikin lähdön raskaasti - se itkeskeli Noonan perään hyvän tovin. Sen jälkeen elämä oli äärimmäisen kurjaa ja typerää, kun äitikin vaan antoi hammasta ja oli tylsä, vaikka lapsi olisi halunnut vain vähän leikkiä. Phöh!

Pikkusheltin päivää kuitenkin päästiin piristämään varsin pian; meillä oli suunnitelmissa laajamittaiset treenit sekalaisessa seurassa!
Puoli kahden aikaan koukkasin Pilvin ja Zinin Xantiani kyytiin ja suuntasin kohti keskustaa, josta kävin hakemassa treenitarpeisiin myös trimmauspöydän omistavat Emmin sekä hänen villaisen toverinsa Toivon. Kun autoon ahdettiin vielä Iina kääpiösnautserinsa Jimin kanssa, oli takapenkillä kieltämättä tungosta. Onneksi allekirjoittanut sattuu omistamaan tämän kyytipelin ja näin ollen saa kaikessa rauhassa nautiskella kuskinpenkin tilavuudesta ylhäisessä yksinäisyydessään... ;)

Kentällä olikin jo porukkaa, ja kokonaisuudessaan porukkamme oli tämä: minä, Mintu & Meela, Netta & Jussi, Reetta, Nino & Atte, Inka & Isla, Anna & Hupsis, Kati & Casper, Pilvi & Zin, Emmi & Toivo, Noora & Sane, Iina & Jimi sekä Oiva omistajineen. Tämä käsittääkin melkein kaikki meidän treenikaverimme, ohoh!

Meela sai odottaa häkissään, kun treenailin Mintun kanssa tokojuttuja. En jaksa nyt raportoida niistä sen enempää, mutta ohjelmassa lähinnä pikkutarkkojen juttujen hiomista entistä parempaan malliin. Meni ihan jees! Miinus räksytys, mutta se onkin asia erikseen.

Meelan kanssa tehtiin lähinnä jotain istumisharjoituksia ja ylipäätään hihnassa mukana kulkemista. Tosi pätevästi toi kyllä hihnassa tulee, ei hirveästi kiukkia tai draamaa, vaikka moinen pinkki kauhistus onkin kaulassa. Ollaan käyny nyt hihnalenkeilläkin tänään niin, että Meela on aamu- ja iltalenkit (= ne lyhyet) mukana, joten se saa samalla opetella käyttäytymistä Mintun kanssa. Meelaa myös pidettiin pöydällä ja ihmiset katsoivat siltä hampaita ja hipelsivät muutenkin läpi.

Laskettiin koirat leikkimään kentällä, ja molemmat olivat innoissaan. Minttu leikki Toivon kanssa pallolla, Meela reuhkasi ympäriinsä Islan kanssa ja tutustui siinä samalla muihinkin koiriin. Hieno pentu, ei pelkää yhtään muita koiria tai ihmisiä! Tuleepa ainakin sosiaalinen tässä porukassa.

(c) Pilvi H.

(c) Pilvi H.

(c) Pilvi H

 

Sisarusrakkautta - (c) Pilvi H.

(c) Pilvi H.

(c) Pilvi H.

Kyllästyttyämme kentällä kyhjöttämiseen, päätimme mennä läheiselle rannalla uittamaan koiria. Minttu ei viitsinyt juosta muiden kanssa veteen, mutta Meela kävi vähän kastelemassa varpaitaan. Toivottavasti sekin rohkaistuisi isona uimaan, olisi kivaa saada uimakoira!

Koko reissuun meni aikaa kolmisen tuntia, ja kylläpä oli väsyneitä shelttejä sen riekkumisen jälkeen. Molemmat ovat lepäilleet kivasti koko illan. Meelan kanssa tosin käytiin touhuamassa ulkona vähän hihnakävelyä ja luoksetulon opettelua, mutta siinäpä oikeastaan tämän päivän aktiviteetit.


Huomenna Meela menee tosiaan hoitoon ja me suunnataan Mintun kanssa kohti metsikköä! Reissusta tulee varmastikin ikimuistoinen, sillä alkuviikoksi on luvattu vesisadetta...

Agilityä ja sotavammoja

Tänään oli vähän vilpoisampaa, joten päätettiin tehdä ihan rataa agilitytreeneissä. Otin Noonan ja Meelan mukaan, sillä alkuperäinen suunnitelma oli ottaa sisaruksista kuvia kentän nurmiosuudella. Kukaan ei sitten muistanut/jaksanut, joten jäivät kuvat myöhemmälle...
Mutta rata oli seuraava, minun ihan itse netistä tulostamani ja esteiden kantajien laiskuudessaan muokkaama.

Ei mitään vaikeaa, ihan iisi homma ja kaikkea. Sitä halusinkin, koska ei tosiaan olla puoleen vuoteen yhtään ratoja juostu, niin minähän oon taas ihan käsi näissä jutuissa. Ja niin olinkin! Katsokaa videoita.

Aaaargh mikä on toi käsi mikä ohjaa? Ihan kamala. Pitäs ehkä taas opetella pitämään sitä ylhäällä eikä vaan viskellä koiraa esteille miten sattuu...
Tuo pussi oli kyllä jotain niin... fail. On joo kättä seuraava koira! Ohjaaja näyttää maailman huonoiten et minne pitää mennä ja mitä tekee koira? Tömäyttää pää edellä suoraan muoviosaan niin, että este siirtyy metrin eteenpäin. Jepjep, hieno homma. Tsekkasin siinä välissä, että se liikkuu normisti ja rata jatkuu.

Sille tuli pipi.

Mentiin vähän paremmalla menestyksellä rataa uudestaan, tän kuvasi Ansku. Aiemman kai Reetta? En minä enää muista!

Vaan eipä voi muuta kuin sanoa, että olipa hyvä et otettiin videoita! Näkee taas vähän itsekin, miten surkeasti ohjaa ja voi keskittyä jatkossa käden ylhäällä pitämiseen vaikkapa. Ja tarkkuuteen. Ja miettiä noi linjat vähän paremmin. Loppus ehkä törmäily.
Joo.

Joukko vähenee

Isla haettiin eilen uuteen kotiinsa, viikonloppuna lähtee Noona. Islander ei kuitenkaan mennyt turhan kauas, vaan melko suurella todennäköisyydellä näen pikkuriiviötä jatkossakin vähintään kerran viikossa. Te blogin kautta seuranneet voitte jatkossa lueskella Islan touhuista Inkan koirien blogista!

Inkan avustuksella räpsin vielä seitsemänviikkoiskuvat kakaroista ennen kuin Isla pakattiin autoon kohti uusia seikkailuja.

Kauniin päivän kunniaksi käytiin Netan ja Jussin kanssa vielä touhuilemassa rannalla. Minttu haki intopinkeänä palloa ja leikki Jussin kanssa, kävipä sheltti vielä vähän kahlailemassakin.
Tässäpä jokunen Netan ottama poseerauskuva!

Tänään tapettiin Mintun kanssa vähän aikaa. Youtuben temppuvideoiden inspiroimana käytiin tuumasta toimeen ja naksuteltiin vähän aikaa vesikipon kanssa keittiön lattialla. Tulos tämä:

Eipä muuta, me lähdetään pakkautumaan agitreeneihin!

JOAn mätsärit

Tänään oli kuukauden viimeiset mätsärit ihan tuossa "naapurissa" nököttävän Cittarin pihamaalla. Minä laiskana tyttönä ajoin paikalle autolla, mutta puolustuksekseni sanottakoon, että mukanani kulki myös jalkapoikki-Netta, joten ehkä laiskuuteni oli hyväksyttävää... Minttu ei päässyt vieläkään mukaan, vaan Timi tuotiin minulle paikan päälle. Nämä olivat myös näillä näkymin viimeiset mätsärit, joissa tänä vuonna on vetskukehä, joten Timi ei sitten loppukesän karkeloihin ehkä pääsekään. Tuomarina meillä oli Hannu Palkovuori.

Timiä jostain syystä kiristi tänään, eikä se ollut yhtään niin suvaitsevainen muita koiria kohtaan, kuin viime kerralla. Ihan kivasti se kuitenkin oli meuhkaamatta, mihin saa olla tyytyväinen!

(c) Emmi H.

Vetskuja oli huimat kolme paria (vai neljä?). Meidän pariksemme sattui tuossa naapurirapussa asuva cocceri Bogi. Timin kanssa tuli ennen kehää todettua se, että jos sille juttelee tai sitä kehuu liikeessä, se vain riehaantuu ja alkaa hyppiä. Siispä liikutin sitä ihan hiljaa, ja hyvin kulki! Tuomari ei olisi saanut tsekkailla hampaita, ja luovuttikin harmillisen äkkiä. Timi jaksoi kuitenkin seistä tosi kivasti ja liikkui upeasti. Tällä showlla punainen nauha.

(c) Emmi H.

Punaisten kehässä Tim oli ehdottomasti kaikkein vähiten kokenut ja riehakkain, eikä se millään pärjännyt rauhallisemmin ottaville kilpakumppaneilleen. Vaikka se Timin tasolla todella upea olikin, sijoitettiin meidät neljänsiksi. Tim sai palkinnoksi keltaisen ruusukkeen, siankorvan ja jotain nameja ja luita, jotka lahjoitin herran mukaan.

Mätsäreiden päätteeksi syötiin vielä armaan toverimme Reetan syntymäpäiväherkut porukalla ja pakkauduttiin autoon. Äitini halusi mennä vahtimaan pentuja mätsäreiden ajaksi, vaikka olisivat ne kyllä keskenäänkin pärjänneet. No, en laittanut pahakseni! Kun tulin kotiin, oli kattoon asennettu uusia lamppuja, pennut nukkuivat somassa kasassa pöydän alla ja Minttukin oli lenkitetty.
Ihan jees, haha.

Huomenna Islander lähteekin ensimmäisenä uuteen kotiinsa, Noona viikonloppuna. Loppuviikolle ja ensi viikon alkuun on kivoja treeni- ja vaellussuunnitelmiakin kehiteltynä! Saas nähdä, mitä tästä tulee.

Kalenteria kuntoon

Tämä postaus ei varmaan kiinnosta ketään ja on ihan vaan minua itseäni varten. Olen tosi huono pitämään mitään lippulappusia mukana, joten tehdäänpä sitten blogiin! Kaikkialle ei olla menossa (tuolla on päälekkäisyyksiäkin), mut ovatpahan ylhäällä. Etenkin tuo loppukesän mätsärisuma saattaa hyvinkin jäädä käymättä.
Suunnitelmia loppuvuodeksi siis. Paksunnetut satavarmoja, kursivoidut hyyyyvin ehkäehkäehkä!

30.7 Mätsäri Hammaslahti - Minttu
3.8 Mätsäri - Minttu
9.8 Mätsäri - Minttu
10.8 Mätsäri - Minttu
18.8 Agiepikset - Minttu
21.8 Möllitoko - Minttu
30.8 Möllitoko - Minttu
18.9 Tokokoe Joensuu - Minttu
BH-kurssi 15.9-17.10.2011 - Minttu
25.9 Agiepikset - Minttu
7.10 Möllitoko - Minttu
8.-9.10 Luonnetesti Joensuu - Minttu
9.10 Tokokoe Joensuu - Minttu
30.10 Pentunäyttely Lahti - Meela
4.11 Möllitoko - Minttu
6.11 Tokokoe Joensuu - Minttu
13.11 Mätsäri - Minttu, Meela
13.11 Pentunäyttely Helsinki - Meela
19-20.11 Jyväskylä KV - Minttu, Meela
3-4.12 Voittaja - Minttu
4.12 Agiepikset - Minttu
6.12 Agility Joensuu - Minttu

Jostain pitäisi saada vielä pentukurssi. Noutajien pentutokoon mennään kerran viikossa kyllä syksyllä, mutta heidän pentukurssinsa alkaa tosi myöhään, ja haluaisin Meelan kanssa mennä jo aikaisin... Mistähän sitä sellaisen keksisi?

Tätä on odotettu!

Paluuta tokokentille nimittäin.
Ilmoitin itseni ja Mintun mukaan Noutajakoirayhdistyksen kesätokoryhmään, joka kokoontuu kerran viikossa milloin parhaiten näkee milloin missäkin. Tänään oli ensimmäiset treenit, joihin myös mekin päästiin mukaan. Miten hyvältä tuntuikin pilkkoa broileripyöryköitä muovipussiin, survoa reppu täyteen noutokapuloita, tötsiä, namialustoja... Treenimeininki! Olin aivan täydellisen virittäytynyt treenitunnelmaan, vaikka ulkona vähän tihkuttikin.

Saavuin paikalle sovittuun aikaan, ja kovin oli hiljaista. Vain yksi tuttu naama kentällä, kauempana läjä muita. Menin siihen porukkaan, ja ensimmäinen kysymys oli, että "onko teillä alkamassa pentukurssi?" Lievästi hölmistyneenä täytyi toki tiedustella, onko kolmivuotias shetlantilaiseni ihan oikeasti pennun näköinen. No on se kuulema, "kun se on niin pieni". Eivät olleet meidän porukkaa, joten meitä oli paikalle raahautunut peräti kaksi kappaletta. No ei se mitään, saatiinpahan treenata pienessä häiriössä kuitenkin!

Laskin Mintun irti ja hylkäsin remmin auton katolle. Ensin otimme paikkamakuuta, 3min. Ohi kulki koira, josta Minttu otti häiriötä niin että haukkui. Venytin vähän yli kolmen minuutin tuota makuuta, koska halusin koirani rauhoittuvan. No hyvin se kesti, mutta volyymitasolle pitäisi tehdä jotain. Mutta mitä?

Jauhettuamme innostuneesti BH-kokeista, tutkailtuani askelkaavioita ja päiviteltyäni seuraamisen vaikeutta, päätimme treenata seuruuta. Naksuttelin jos kontakti pysyi heti alkuun upeasti, otin lyhyitä pätkiä ja erityisen paljon käännöksiä, joista naksuttelin. Tosi jees!

Seuruusta päästiin näppärästi jääviin. Kaikki toimii, mutta jostain tuo oli kehitellyt itselleen ongelman seisomaan jäämisessä. Liekö ollut kyseessä broilerpyörykoiden ihanainen tuoksu vai mikä, mutta aina kun kävelin koiran taakse, se kääntyi. Tuskailin ongelman kanssa itsekseni, ja sain ohjeeksi koettaa toistaa seiso-käskyn mennessäni koiran ohi. Se toimi! Minttu hoksasi äkkiä jutun juonen, ja tehtiin pari oikein onnistunutta toistoa kunnes jätettiin asia siihen.

Jossain välissä otin yhden luoksarin, joka toimi.
Auton kontista kaiveltiin hyppy, jolle Mintun kanssa päästiin ensin treenaamaan. Ensin jäin hieman liian kauas hypystä, eikä piiiiitkään aikaan koko liikettä mennyt shelttini seisahtui aivan esteen eteen. Menin lähemmäs ja otin kaikessa rauhassa uudelleen. Hyppäsi, seisahtui esteen taakse, ja odotti. Jes! Mutta: se seisoo aivan liian lähellä estettä. Tämä ei alokkaassa haittaa, mutta koirani yläpuolella leijui niin suuri "hei tästä tulee ongelmia avoimessa!"-kyltti, että lainasin namialustaa ja ohjasin elukan targetilla vähän kauemmas seisomaan. Pitää varmaan askarrella vaikka pahvista oma hyppy ja alkaa touhuta tämän asian parissa ihan urakalla. Pahviahan meillä muuton jälkeen riittää!

Kaket oli tosi jees! Ilmeisesti koira on broiskuista niin liekeissä, että tekee kakeja vaikka miten päin ja minun ollessani vaikka miten kaukana. En valita.
Uusin seuraamistreenejä parin, kolmen askeleen pätkissä ja palkkailin täydellisestä kontaktista ja käännöksistä. Oli jees taasen!

Lopuksi erehdyin vielä kaivelemaan kapulan autoni uumenista. Ensin nostatin käteen, sitten juoksin pitkin kenttää kapulan kanssa ja lopuksi pyysin vielä kantamaan sitä pari askelta ja asettumaan kapulan kanssa sivulleni. Tämä tehtiin pari kertaa, molemmat tosi hyvin. Jes! Alkuun tuo vähän syljeksi kapulaa ja haki sen paikkaa, mutta hyvään suuntaan tässä ollaan menossa.

Treeneistä palattuamme kohtasin rapussa vastapäisessä asunnossa elävää porukkaa. Ensimmäinen kommentti oli, että "pakko tulla nyt moikkaamaan tätä koiraa, kun siitä on kuullut niin paljon muttei ikinä nähnyt!" Tässä vaiheessa olin itse aivan kauhuissani - onko minun koirakatraani karjunut poissaollessani siinä määrin, että mekkala kuuluu vastapäisee asuntoonkin? Onnekseni huoleni oli turha - naisen tytär esitti viime vuonna Minttua useaan otteeseen lapsi & koira-kilpailuissa, mistä Minttukin on tullut tutuksi. Kuulema kaikki piskit ovat olleet oikein hiljaisia, eivätkä he olleet tietoisia edes pentujen öisistä kuoroista... Positiivista!

Koska minulla oli vielä pyöryköitä jäljellä, kalastin Meelan keittiöön vähän opettelemaan asioita kanssani. Aion ehdollistaa myös Meelan naksuttimelle, ja siitä oli hyvä aloittaa. Tungin pennulle broileria naamaan ja naksuttelin. Se ei ehkä ihan tajunnut jutun ideaa, mutta kyyyllä siitä vielä pätevä tokokoira leivotaan! Joskus.

Montussa

Arvatkaa, mitä tehtiin tänään?

Mintulle oli kaverina Toivo-puudeli, johon erityisesti Noona on täydellisen ihastunut. Pennut juoksentelivat aikuisten koirien perässä pitkin hiekkaa ja kaivelivat innoissaan, kun pääsivät jyvälle hietikon olemuksesta. Isot koirat olivat reissun jälkeen ihan uupuneita, mutta pentujen kerättyä voimia automatkan ajan, meno jatkui vielä kotosallakin hurjana...


Kuvat on otettu Emmin Canonilla, koska omasta pelistäni oli toki akku aivan totaalisen lopussa. Emmi on myös ottanut osan kuvista, mutta enpä tuota enää kykene muistamaan, mitkä näistä ovat hänen. Joka tapauksessa joistain kuvista krediitit sinne suunnalle! ;)