5 viikkoa

Nyt kaikille lukijoille mukava asento ja pientä naposteltavaa vierelle! Luvassa postaus, joka venyy varmastikin melkoisiin sfääreihin - elämämme on käynyt kohtalaisen hektiseksi äskettäin.

Tosiaan muutettiin shelttien kanssa pois Utrasta ja keskustasta. Nyt on tilaa temmeltää, kun meillä on 61,5 neliötä kerrostalokaksiota käytössämme! Pennuille on suuri aitaus olohuoneessa, vaikka ei niitä tietenkään paljon kiinnostaisi siellä oleskella. Hirmuiset rallit on päällä heti, kun pääsevät vapaaksi! Muuttolaatikoiden seassa ja päällä ja ties mitä on hirrrrrmu kiva kiipeillä ja riehua, turha kuvitellakaan, että noi osaisi olla rauhassa. Myös liukas laminaatti on noiden mielestä ihan superkiva juttu. Ensin otetaan hurjat vauhdit matolla, hypätään suoraan lattialle ja liu'utaan sanomalehtipinoon. Ja ei kun uudestaan!

Pennut ovat olleet nyt kahdella reissulla autossakin, eikä kukaan ole ainakaan oksentanut. Siitä, miten miellyttävä niiden ensimmäinen matka kissankuljetuskopassa muuttokamojen sekaan ahdettuina oli, voidaan varmaan olla montaa mieltä, mutta onneksi ajelu kesti sen kymmenen minuuttia. Toisen kerran käytiin rannalla ottamassa valokuvia ja hengailemassa nurtsilla, kun meillähän ei nyt tosiaan ole kuin betoniparveke.

Ja hei! Meillä on pakastin. Tästä intoutuneena ostin Mintulle jauhelihaa cittarin koiraliha-altaasta, sekä säkillisen jotain lihaisia luuklönttejä, joihin tyttöni suhtautuu melko varauksella. Hän söisi mieluummin kliinistä nappulaa tai jauhelihaa, kuin tuollaisia ällötyksiä! Kasvissyöntiin ja muuhun ituhippeilyyn perehtynyt omistaja on hyvin harmissaan - olinhan sentään nähnyt melkoisen vaivan, kun olin paljain käsin koskenut moiseen ällötykseen ja antanut sen koiralle pureskeltavaksi.
Pennuilla sen sijaan on terve asenne näihin tapauksiin, ja kaikki kolme iskevät innolla kiinni Mintun jämäpaloihin kun sellaiseen törmäävät. Mahtaa vaan mennä tovi jos toinenkin, että Meela saa oman lihanpalan, pienet pennunhampaat eivät ihan toivotulla voimakkuudella tuohon pure.

Tiina & Naawa majailivat meillä viikonlopun yli. Minttu ei ollut kovin ihastuksissaan nuoresta poronpoikasesta, ja keskittyi lähinnä inhoamaan ylienergistä ja touhuavaa poroa. Pennut ja Naawa pidettiin erossa toisistaan, vaikka kiinnostusta olisi ollut puolin ja toisin. Onneksi taloudessa on runsaasti ovia ja huoneita, joten koirien erottelu on helppoa kuin mikä. Lisäksi pennuilla on iso aitaus olohuoneessa, jossa ei sitten juuri muuta sisustusta rottahäkkien lisäksi olekaan.

Käytiin tosiaan rannalla ulkoiluttamassa pentuja, voikukkaisesta retkestä tallentui melkoiset määrät kuvasaastetta. Islasta vähän heikosti kuvia, sillä se pyöri melko lailla minun jaloissani. Yksin näitä on tosi vaikeaa kuvata, sillä kaikki kolme seuraavat minua kuin hai laivaa... tai sheltti nakkia. Tiina leikitti aikuisia koiria kauempana, että saatiin pentujen kanssa touhuta rauhassa.

Mintunkin kanssa ollaan tehty. Eilen iltalenkin yhteydessä intouduttiin treenailemaan vähän tokojuttuja parkkiksella.
Aloiteltiin ihan perus kontakteilla ja perusasennoilla, hinkkailtiin vähän seuraamisen aloitusta paremmaksi (ts. kontakti ei tipu ensimmäisten parin askeleen ajaksi), samoin täyskäännöstä ja oikealle kääntymistä. Ei mitään pitkää, ei mitään vaativaa. Ihan vaan pieniä ja lyhyitä juttuja, naksuttelua oikeista asioista ja verilettua naamariin sellaista kyytiä, että mahtoi sheltti olla haltioissaan! Avoa silmällä pitäen myös jäävät, kapulan kanniskelua ja nostelua, vähän luoksaritreeniä ja kakeja. Ja vitsit toi oli hyvä! Naawa työskenteli lähistöllä, eikä toi hirveästi ottanut häiriötä. Otettiin myös paikkamakuu, jossa oli tavoitteena olla se 2min ihan hipihiljaa. 3min jouduin makuuttamaan, mutta minuutin mölinän jälkeen taisivat itikat tympiä myös shelttiä itseään, ja hienosti hän piti kuononsa kiinni.
Nyt, kun talo tänään rauhoittui vain minun ja koirieni käyttöön, ovat pennut saaneet olla käytännössä kaiken aikaa irti. Koko talo on täynnä sanomalehtiä, eikä vahinkoja lattialle ole sattunutkaan. Osaavat hakea tosi näppärästi lehdelle hädän yllättäessä.

Meela on illan mittaan osoittautunut varsin sopivaksi jäseneksi laumaan. Kun muut pennut nukkuvat olohuoneessa, torkkuu Meela minun jaloissani makarissa. Tänään Meela myös aloitti tutustumisen rottiin ihan vahingossa - unohdin koko sheltin olemassaolon sen nukkuessa tietokonepöytäni alla, ja laskin rotat vapaaksi huoneeseen. Uninen pikkusheltti tuli heti tarkastamaan tilanteen ja suhtautui rottiin varovaisella mielenkiinnolla, mikä on mielestäni juuri täydellistä. Myös muut pennut ovat saaneet katsella rottia kädestäni, mutta Meelalle tietysti on paljon tärkeämpää oppia elämään talossa, jossa rotat ovat vapaina, kun niitä minulla kerta täällä kotona on.

Keskiviikkona ohjelmistossa olisi pentujen sirutus, silmäpeilaus ja perinpohjainen syynääminen eläinlääkärissä. Sormet ja varpaat ristissä, että kaikille tulee terveen paperit!