A-team Kuopiossa

Koska eräillä joensuulaisilla ei ole parempaakaan tekemistä kuin ajella autollaan pari tuntia suuntaansa juoksuttamaan koiriaan rannalle, oli lauantain hellepäivänä suuntana Kuopio. Hulluuttamme lieventävänä asianhaarana mainittakoon, että suloinen Noona omistajineen oli Kuopion suunnilla leireilemässä, joten eiköhän pentuemiitti ala kuulostaa jo ihan pätevältä syyltä ajelemiselle. Onhan tässä jo pari viikkoa kolmikkoa erossa pidettykin...

Annetaanpa kuvien puhua puolestaan.

Olen aina halunnut ilmeikkään koiran. Nyt minulla on sellainen.

...ei ainakaan äidin puolelta perittyä ;)

Puhtoisia pikkupentuja

Päivä oli kaikin puolin mukava ja oli hauskaa nähdä kaikki pennut taas yhdessä!
Merleihin se tosin ei juurikaan tehonnut - automatkan jälkeen Meela jaksoi riehua kotosalla vielä toista tuntia, ja niin kuulema myös Isla.

-----

Illalla, kun oli jo vähän viileämpää, kävelin koirien kanssa läheiselle pesäpallokentälle treenaamaan. Sidoin ensin Mintun kiinni puuhun, ja otin Meelan kaveriksi. Leikin sen kanssa hetken ja ohjasin sitä sitten namilla sivulle. Kolme toistoa se ainakin jaksoi, lopetettiin siihen. Sitten vahvistelin vielä istumista ja seisomista, luoksetuloa ja leikitin sitä vähän, kunnes oli Meelan aika olla kiinni.

Olin jo kävellessäni päättänyt, etten ottaisi Mintulla alo-liikkeitä ollenkaan. Tai jos ottaisin, en ainakaan siten, kuin yleensä treenailemme.
Ensin innostin sen juoksemaan kanssani kentällä, käskin juoksusta makuulle ja seisomaan useita kertoja, ja vitsi se oli hieno! Koko koira oli aivan epäminttumaisen liekeissä, innoissaan yhdessä tekemisestä. Olin aivan hurjan tyytyväinen, ja kaivoin kapulan esiin.

Nostasin kapulaa pari kertaa, pyysin koiran sitten kapuloineen sivulle ja se toimi kuin unelma. Hetken mietin, olisikohan jo aika uskaltaa edetä asiassa... Innostin Minttua hetken, käskin sen sivulle, ja heitin kapulan. Koira nytkähti hieman, muttei lähtenyt perään. Annoin käskyn, ja se ampaisi hurjaa vauhtia kapulalle, suorastaan syöksyi ottamaan sen suuhunsa ja palautti laukalla sivullemme. Se oli ensimmäinen kokonainen noutomme, ja eipä tässä voi muuta sanoa, kuin JESS! Panin kapulan pois, ja Minttu näytti suorastaan harmistuneelta. Vaan hyvä lopettaa siihen hyvään suoritukseen eikä ahnehtia liikaa.

Koska koira oli niin liekeissä, ajattelin kokeilla kakeja. Se teki tosi kivasti ja innoissaan, eikä liikkunut laisinkaan.
Sitten vähän seuraamista, sivuttain ja peruuttaen. Todella taitavasti!

Lopuksi luoksarin pysäytystä. Jätin namin alustalle kauemmas ja koiran paikalleen. Se tuli laukalla, pysähtyi käskystä (ääni + käsimerkki vielä toistaiseksi) ja vapautin palkalle. Toisella kertaa kutsuin sen sivulleni, annoin palkan kädestä ja vapautin sen vielä takapalkalle.

Hitsi toi oli pätevä taas! Ihan liekeissä, ihan älyttömän tarkkana ja mukana. Nämä on niitä hetkiä, kun vain yksinkertaisesti rakastan ton koiran tapaa työskennellä. Se oli niin innoissaan koko tokojutusta, ettei mitään rajaa. Se leikki patukalla, se juoksi, seurasi käskemättä kontaktissa vierelläni kun kävelin paikasta toiseen... Tällaisia treenejä haluan lisää. Tällaista työskentelyä kaipaan. Aivan upea Minttu!

Annoin molempien koirien leikkiä hetken kentällä ennen kotiinlähtöä.

Hehkutin jo Minttua, ja nyt on aika hehkuttaa vähän tuota junioria. En vain niiin saa tuosta pennusta tarpeekseni! Se on yhtä aikaa maailman fantastisin ja rasittavin, maailman ihanin ja hirvein ipana. Se on silpunnut puhelimeni laturin, ei rauhoitu ikinä ja sen energisyys on jotain aivan muuta, kuin mihin olen Mintun kanssa tottunut.
Ystäväni muotoili Meelasta joskus näin: "Onhan sun pentu normaali pentu? Siis sellainen, joka nukkuu - leikkii - nukkuu - leikkii... eikä sellainen kuin Meela, joka hilluu koko päivän täysillä ja simahtaa vasta illalla." 
Kyllä Meelakin osaa kyllä rauhoittua sisätiloissa (ainakin kotona, kotona on tylsää), jos sillä ei ole muuta tekemistä ja sen kanssa on touhuttu aiemmin, ei se mikään loputon energiahyrrä ole. Sen vaatiman tekemisen ja aktivoinnin määrä vain on... korkea. Mutta jos aktiviteettiä riittää, ei se todellakaan pysähdy lepäämään ennen kuin toiminta loppuu. Ja minä pidän siitä.

Meelan kanssa käyn ulkona usein myös kahdestaan. Pyrin näillä kerroilla leikkimään sen kanssa leluilla ja vahvistamaan meidän välistämme sidettä mahdollisimman paljon. Ja miten tuo pentu leikkiikään! Se lähtee patukan perään, se roikkuu siinä muristen ja juoksee ylpeänä lelua ravistellen ympäri kenttää, kun se voittaa sen itselleen. Se hyppii ilmaan innostuessaan, muttei komenna. Kuitenkin se palkkautuu loistavasti nameista (yllättäen se on yhtä ahne elukka kuin Minttukin) ja oivaltaa asiat nopeasti.

Hirmu moni on sanonut, että Meela ja Minttu ovat saman näköisiä. Se sopii minulle niin hyvin! Jos Meela sattuisi kasvamaan parannelluksi versioksi Mintusta, olisi se mitä täydellisin sheltti minulle.