Koli

(c) Janne Rinne

(c) Tiina Mustonen

(c) Janne Rinne

(c) Tiina Mustonen

(c) Janne Rinne

Kuvat kohtalaisen randomissa järjestyksessä, sillä blogger ei taas arvosta minun mielipiteitäni...

Shelttien kanssa on treenattu ja treenattu vähän lisää. Tokoa. Keskiviikkona heitin pienet tokot pesiskentällä, jotta saisin koirat väsytettyä. 1,5h lenkki + treeni ei kuitenkaan auttanut - illalla menin pariksi tunniksi katsomaan luokkatoverini keikkaa, ja sillä välin Meela oli pistänyt päreiksi Mintun valjaat, jotka Inka kuitenkin ystävällisesti korjasi.
Sitä edellisenä päivänä pentu söi sohvalle unohtamani nahkahihnan (omansa) ja kaivoi laukustani ipodin piuhan ja kuulokkeen. Kiva kiiti!

Torstaina käveltiin Anskun ja Bogin kanssa alhaiseen Noljakkaan, missä treenattiin varsin noljakkalaisella koiraporukalla. En jaksanut paljoa edes ottaa, mutta luoksarin pysäytykset alkavat taas alhaisella tasolla luonnistua! Käveltiin vielä lenkki rannan kautta ja takaisin kotiin, ja kyllä oli tämän kahden ja puolen tunnin ulkoilurupeaman jälkeen väsynyttä koiraa.

Tänään olisi ohjelmistossa ne agilityt, Utraan raahautuminen, koirien saksiminen edustuskuntoon ja kello 02:00 starttailu kohti Lohjaa... Kuoleman matka, here we come!

Tokotiistai

Hei ihan uskomatonta, etten ole laittanut tänne blogiin Jannen ja Tiinan ottamia kuvia meidän kouluretkeltä! Molemmat tyttöni poseerasivat niiiin kauniisti Kolin maisemissa, että olisihan niitä voinut facebookkia kuluttamattomillekin jaella... Voisi yrittää tällä viikolla tehdä ihan kuvapostauksen - Meelan 5kk poseeraus ja kaikki olisi vielä esiteltävänä.

Tiistait ovat meillä tokoilupäiviä, sillä treenaan molemmat koirat Noutajien treeneissä.
Ensin otin Meelan penturyhmään, jossa aiheena olivat erilaiset ohitukset.

Tunti oli pitkä aika pennulle keskittyä, kuten varmaan arvata saattaakin. Meela kuitenkin teki hirmu hienosti ohituksia monella eri tapaa. Ensin ihan vaan perus ohitustilanne, sitten pysähdyksellä toisen koirakon kohdalla ja lopuksi niin, että koiran piti istua ja pysähtyä siten, että koirat olivat vierekkäin tilanteessa. Mel keskittyi täysillä minuun, ja jaksoi tehdä tosi kivasti.
Lopputunnista pujoteltiin vielä ympyrässä muiden koirakoiden välistä, ja Meela jaksoi broilerpullien voimalla keskittyä tässäkin, jes! Kouluttaja oikein erikseen mainitsi, että Meela ja Brandy (jotka olivat parina) ovat niin osaava pari, että voimme tehdä vähän haastavampia juttuja ;)

Itsekseni treenailin Melmeröisellä seuraamista, sivulletuloja, maahanmenoa ja odottamista. Hitsi kun on tylsää hinkata pentujuttuja, tekisi vaan mieli edetä samalla tavalla kuin Mintulla. Mutta maltti on valttia ja niin edelleen, kyllä siitä vielä kisavalmis leivotaan!

Vaihdettuani koiran Minttuun sain siirtyä astetta haastavampaan kisavalmiiden ryhmään. Hämärä kenttä ja takavasemmalla treenanneet kovaääniset näyttelykoululaiset vähän häiritsivät sheltin keskittymistä, ja se jossain vaiheessa vähän paineistuikin muiden koirien haukunnasta ja toisten leikkimisestä. Muuten se teki tosi kivasti, ja kouluttaja kehaisi, että sen seuruupaikka on parantunut hirveästi viime kerrasta, kun hän on Minttua ja minua kentällä nähnyt!

Alkuun tehtiin seuraamista ryhmässä. Huomasi kyllä, että me ollaan tehty itsenäistä treeniä - Minttua häiritsivät muut koirakot ihan hirveästi, ja sen kontakti rakoili seuruussa melkoisesti. Tästä siirryttiinkin kontaktitreeniin, ja ohjaaja kävi mm. taputtelemassa käsiään ihan sheltin vieressä, ja Minttu ei kun napotti ja tuijotti minua makupalan toivossa! Joku makupala- tai pallohäiriö olisi ehkä kaikkein kovinta tuolle, pitäisi melkein joskus koettaa...

Aiheena oli kuitenkin luoksari, ja koska minulla ei ollut palloa mukana, tehtiin alokkaan liikkeitä. Ensin hiottiin loppuasentoa ihan lyhyellä luoksarilla, mikä ei kyllä toiminut ei sitten yhtään. Sen kaksi kertaa Minttu jaksoi tehdä pätevästi, mutta sitten keitti pienen sheltin päässä ja se ylikuumeni - teki hyvin, mutta alkoi käyttää ääntään. Totesin, että homma loppuu nyt ja aloin pienen tauon jälkeen treenailla sitten vähän muita juttuja.

Kokonainen ja käskytetty luoksarikin tehtiin, se oli tosi hyvä ja hiljainen suoritus! Siinä tosin oli vähän rauhoittavaa taukoa, niin ei koira käynyt enää ihan niin ylikierroksilla. Oli tosi jees, ja Minttu saikin paljonpaljon palkkaa hienosta suorituksesta.

Itsekseni treenailin kakeja (jotka oli jees!) ja tein muutamia temppuja, kun ei taas oma mielenkiinto kahden tunnin täysipainoiseen treenaukseen oikein riitä. Ihan finaaliksi tehtiin vielä vähän paikkamakuuta, mikä oli kympin arvoista. Viimeisenä vielä seuruutettiin koiraa siten, että ohjaaja huuteli käskyjä, joihin koiran pitäisi olla reagoimatta. Kuten ounastelinkin, ei Minttua pahemmin muiden huutelot kiinnostaneet, kun minulla oli nameja taskussa.

Tänään olisi ollut BH-kurssin kakkoskerta, mutta kaikki kiva on taas kerran päälekkäin, joten jostain on pakko tinkiä. Perjantaina olisi Nooran vetämät agitreenit, joista olen tosi innoissani! Meidän uusi hieno agihalli onkin niin komea, että kelpaa treenata.

2/3 saavutettuna

Mintun tokokoe pisti jännittämään, olihan meillä tasan vuosi aikaa edellisistä kisoista. Tuomarilla peloteltiin - monet jättivät osallistumatta, koska linjan mainittiin olevan tiukka. Koska koe kuitenkin oli seuramestaruus, ja kisasin POKSin tokojoukkueessa, oli koetos minulle ilmainen. Ja kyllähän sitä nyt ilmaisiin kisoihin on aina mentävä!

Pisteytykset ja kootut selitykset:
Luoksepäästävyys 10 - Perusmeininki
Paikalla makaaminen 9½ - Haisteli maata pari kertaa, siitä lähti puolikas. Mutta olin ihan erityytyväinen, sillä vieressä maannut islanninlammaskoira haukahteli ja oli levoton siinä vieressä.
Seuraaminen kytkettynä 9 - "Hyvää pikkukoiran seuraamista", mutta alkupätkällä meinasi kontaktit hairahtua ampiaiseen, joka pörräsi meidän ympärillä. Sitten sainkin juosta pitkin kenttää karkuun sitä ampiaista, että siitä päästiin eroon...
Seuraaminen taluttimetta 9 - Hyvää meininkiä edelleen, mutta vähän rakoili kontaktit
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9½ - Oisko haukahdellut vähän
Luoksetulo 9 - Haukkui tullessaan sivulle, siitä piste
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 - Tarvitseeko siitä mitään sanoakaan?
Estehyppy 9 - Taisi haukkua hän
Kokonaisvaikutus 9 - Koska haukkuminen, muuten tuomari tykkäsi ihan älyttömästi!

Kokonaispistemäärä 185,5 eli ALO1 sijoitus 2/8 ja KP :) Tuomarina toimi Katja Rautiainen.

VoittoMatin palkinnot !

Meela eskarissa - finaali

Koirilla on tällä viikolla ollut melkoinen huiliviikko. On sadellut siihen malliin, että meikäläinen on ollut aivan järkyttävän väsynyt ja antanutkin koirien purkaa energiaansa lähinnä pitkillä iltalenkeillä Annan Hupsis-lappalaisen kanssa leikkien ja tarjoamalla ruuat aktivointileluista. Sunnuntainahan minun pitäisi kisata Mintulla alokkaassa, joten tänään on pakko vetää edes joku keskinkertainen treeni!

Meelan eskarikerrat ovat kuitenkin tulleet loppuunsa, ja tästä eteenpäin sanavarastooni kuuluu voimakkaasti "tokotiistai". Meela osallistuu ensin Noutajien penturyhmään kello kuusi, ja Minttu jatkaa kilpailevissa tuntia myöhemmin. Loistavaa!

Tiistain tunnilla satoi vettä, ja treenit jäivät lyhykäisiksi, mikä tietysti harmitti minua. Otimme vain luoksepäästävyyden (taitavasti) ja pujottelua muiden koirakoiden ympäri (taitavasti tämäkin, vaikka pitkä matka kontaktissa kivojen kavereiden ympärillä oli vähän liikaa ja pentu ei jaksanut ihan lopussa enää olla niin skarppina). Tämän jälkeen meille jaettiin todistukset siitä, että koiramme ovat - tittidii - kunniallisesti suoriutuneet pentukurssista. Tokon alkeiskurssiakin tarjottiin, mutta harmikseni se olisi ollut tiistaisin. Treenaan mieluummin molemmat koirani ohjatuissa edes kerran viikkoon, joten jääpä nyt sitten käymättä, phöh! Toivottavasti Noutajilla olisi tarjota jokin alo-avo tasoinen kurssi viimeistään ensi keväänä, niin voitaisiin Meelan kanssa mennä...

Torstaina taas alkoi Mintun BH-kurssi teoriaosuudella (ts. huvitimme ohikulkijoita harppomalla ohjauskuvioita pitkin kenttää ja käskyttämällä mielikuvituskoiriamme mitä suurimmalla vakavuudella) ja jatkui hieman sateisissa merkeissä Meelan kurssin kaupunkikävelyllä.
Riemukseni Anna oli suostunut ottamaan Mintun hoitoon illaksi, sillä 11 tunnin yksinolo (9h koulupäivä + 2h treenini) ei kuulostanut kovin hyvältä edes Mintun kohdalla!

Kaupunkikävelyn alkuun tosiaan satoi, ja me odotimme sateen laantumista roskiskatoksessa. Kun jäljellä oli enää tihkua, päätimme lähteä kävelylle. Tallustelimme rantaa pitkin kohti Anttilaa, ja Meela päätti pelätä leikkipuistossa seissyttä puista ponipatsasta aivan hirveästi. Tästä kammotuksesta selvittyämme suuntasimme kohti Meelan elämän ensimmäisiä(!) liikennevaloja, ja sieltä Metropolin automaattioviin. Meela ei tuulikaappia, lasiovia tai ritiläpohjaa pelännyt, vaan tepsutti reippaana perässäni minne ikinä sen halusin viedä. Taitavasti se väänsi myös muhevat tortut keskelle kävelykatua, ja minä tietysti noukin ne sieltä sitten läheiseen roskikseen. Kävelyreissu ei ollut Meelalle kovinkaan vaativa, vaikka toki pienen pennun piti vähän sinkoilla ympäriinsä hihnassa, kun oli niin paljon uutta ja jännää. Eihän se ole koskaan ollut keskustassa, saati sitten parkkihallissa tai kulkenut liukuovista.

Tunnin kävelyn jälkeen Meela ei kuitenkaan ollut sitten yhtään väsynyt, ja se jaksoi meuhkata Hupsiksen kanssa vielä hyvän tovin ympäriinsä. Isotkin pääsivät vähän purkamaan energiaansa, kun ne rälläsivät pitkin Aavarantaa keskenään. Yölenkkeilyn jälkeen sheltit ovatkin olleet ihanan väsyneitä, ja antoivat tänäkin aamuna viimein nukkua piiitkään!

Huomenna olisi luvassa lenkkeilyä Kolilla, sillä meillä on koulun retkipäivä. Sain luvan ottaa koirat mukaani, sillä ei olisi mitään järkeä, että ensin patikoisin 4h koulun kanssa ja sitten tulisin kotiin, missä koirat vaatisivat niin ikään ulkoilua... Joka tapauksessa toivon, että olisi hyvä sää, sillä haluan kolikuvia koiristani!

Sinipunaisia nopsajalkoja

(c) Jonna

Oman seuran mätsärit on aina oman seuran mätsärit, ja niin täyteen ahdettu Laguna kaasutti kohti Kulhon pesäpallokenttää ja Noutajakoirayhdistyksen noutajatapahtumaa! Tällä kertaa sain esiintyä kehissä peräti kahden sheltin voimin, kun Meelan ensimmäinen "laillinen" mätsärikeikka oli vihdoin tiedossa.

Meelan pariksi sattui Netan Brandy. Minttu jäi Emmin hoiviin, ja pentutiimimme siirtyi pentukehän laidalle odottelemaan niiden alkua. Kehät pyörivät nopeasti, ja avointen kehä alkoi uhkaavasti lähestyä alkuaan sillä välin, kun Meelan vuoro tuli lähemmäs ja lähemmäs. Onneksi ehdin kuitenkin sopivasti kehään Meelan kanssa, ja pikkuneiti esiintyi kuin esiintyikin upeasti! Tepsutteli pirteänä ja malttoi seisoa hurjan pitkiä aikoja paikoillaan, vaikka maassa olleet nakinpalat olisivatkin houkutelleet hirveästi. Brandyn esiintyminen oli kuitenkin enemmän tuomarin mieleen, ja Mel poistui kehästä sininen nauha näyttelyhihnassaan.

Koska olimme loppupään pareja, alkoi sinisten kehä melkein heti. Meela laittoi sielläkin parastaan ja keskittyi todella upeasti, mutta meidät tiputettiin pois. Hyvä niin - juuri kun pääsin ulos kehästä, huudeltiin Minttua seuraavaan arvosteluun. Lykkäsin Meelan hihnan Annalle ja tempaisin Mintun mukaani esiintymään.

Mintun parina taisi olla Bogi (meidän lienee ihan oikeasti syytä vähän porrastaa näitä ilmoittautumisia, on ihan tylsää kisata saman autolastin porukkaa vastaan!) ja sheltti oli kehässä ihan liekeissä. Se tykkäsi tehdä ihan hirveästi, mutta niissä täpinöissä meni vähän touhottamiseksi. Tuomari oli kuitenkin myyty, ja "aivan ihana sheltti" sai kuin saikin sen punaisen nauhan.

Nauhakehässä Minttu oli niin ikään liekeissä. Meidät valittiin jäämään kehään neljän parhaan joukkoon, ja taas mentiin vähän ravissa ympäri. Tässä vaiheessa Mintun innostus taisi ylikuormittua, sillä muistan ajatelleeni, että nyt me sit sijoituttiin neljänsiksi. Ja näin kävi! Minttu voitti hienon ruusukkeen, pokaalin ja herkkuja, jotka tosin taisivat melko pitkälti mennä tuon penskan suihin... Kolmospallille ohjattiin Reetta ja Atte, ja koko porukan voittivat Satu ja Tiamo, joten hieno päivä meidän jengille!

Iltapäivän ratoksi jäätiin vielä katselemaan noutajanäytöksiä ja osallistuimme koirien juoksukilpailuun. Shelteillä ei ollut mitään mahdollisuuksia pitkäjalkaisia aussieita ja labbiksia vastaan, mutta Minttu oli ainakin koko shelttitiimin nopein - toistaiseksi. Meela kipitti aikaan 7.12 ja Minttu sinkosi toiseen päähän ajalla 6.53. Saataisiinkohan me ensi kesän Roturaceen shelttitiimiä näistä A-lapsosista? ;)

Meela eskarissa osa3

Koko loppukesä suunniteltiin montuilla käymistä porukalla vielä kerran. Koska tiistai oli kovin aurinkoinen ja mukava päivä, pakkasin heti koulusta tultuani koirat autoon ja suunnistimme Emmin, Netan ja koirien kanssa montuille. Meela ei vielä syty pallon perässä juoksemiselle, ja hyvä niin. En halua sen rasittavan itseään tuollaisella liikunnalla näin nuorena (koska pallohullu koirahan ei kykene yleensä hidastamaan tahtia, vaikka se väsyisikin...) ja olisin muussa tapauksessa joutunut pitämään sitä kiinni. Pentu kävi leikkimässä kavereiden kanssa, jos ne juoksivat pallon kanssa lähempänä, mutta pyöri muuten ihmisten ympärillä ja touhuili omiaan.

Monttuilun jälkeen olimme treenikentällä niin aikaisin, että ehdin ottaa Mintulla pari noutoa ja seuruupätkän. Sen jälkeen se odotteli autossa kiltisti koko tunnin mittaisen pentukurssin ajan. Tällä kertaa päästiin tekemään ihan hyödyllisiäkin juttuja, ja Meela yllätti minut pätevyydellään monta kertaa!

Kuten totuttua, otettiin ensin luoksepäästävyys. Hassua kyllä tämä on vahvistunut Meelalla ihan huomaamatta. Ohjaaja kutsui sitä luokseen, ja pentu istua napotti sivulle käskytettynä ja otti kontaktia. Vapautin sen, ja se kävi moikkaamassa ohjaajan. Toinen ohjaajista tervehti Meelaa ihan tokomeiningeissä, eikä pikkusheltti väistänyt tai liikkunut paikoiltaan ollenkaan.

Seuraavaksi treenailimme odottamista. Tämä harjoitus oli Meelalle helppo, sillä se joutuu aina odottamaan ruokaansa istuen. Koirat laitettiin istumaan ja niiden tuli odottaa, että ne saivat luvan käydä syömässä maahan laitetun nakinpalasen. Meelalta vaadin lisäksi kontaktin ottamista. Koska istumisharjoitus oli helppo, otin Meelalla samaa myös makuulla (tätä emme ole harjoitelleet ollenkaan tarpeeksi!) ja sekin sujui hienosti.

Ohittamisharjoitukset teimme Inkan ja Islan parina. Meela keskittyy upeasti minuun, kun tietää kyseessä olevan koulutustilanteen = minulta saa namia. Ohitusharjoituksia oli useita, joista vaikein se, että koirat joutuivat kohtaamaan ja istumaan alas rinnakkain, jonka jälkeen matka jatkui. Meela suoriutui kaikista hienosti ja kontaktia pitäen! Tästä tulikin mieleeni, että se osaa nykypäivänä seurata lyhyitä matkoja tosi pätevästi.

Harjoittelimme myös namien rauhaan jättämistä siten, että maassa oli alustoilla makkaranpaloja ja koirien tuli pujotella niiden ohitse. Meela ei varmaan edes tajunnut niitä nameja, kun sen piti olla kovin kiinnostunut minun kädessäni olevista herkuista.

Paljon ehdittiin tehdä, enkä nyt taida edes muistaa, mitä kaikkea! Nyt vaan koirien kanssa ulkoilulle, ja illan jos sitä viettäisi pennun kanssa näyttelykoulutuksessa. Kivaa, olen odottanut monta vuotta että saisin syyn mennä niihin treeneihin, ja nyt minulla on sellainen!

Lykynlampi

Koska kännykkäni ja sitä myöten herätyskelloni oli mennyt pois päältä, missasin maanantaina koulun. Sen sijaan virkistimme Annan ja Hupsiksen kanssa itseämme ja koiria kiertämällä reilun kahdeksan kilometrin lenkin Lykynlammella! Meela ei osoittanut minkäänlaisia väsymisen merkkejä, ja pikkuduracellin riekkuminen jatkui kotosallakin ihan samanlaisena kuin ennen lenkkiä.

Iltasella käytiin vielä treenimässä Anskun ja Bogin kanssa. Haluan kesän takaisin! Yöt, jolloin voi kaikessa rauhassa treenata valoisalla... Shelttien kanssa ei nimittäin treenistä tule yhtään mitään, jos kentälle ehtii tulla jo pimeä. Kentän viereisissä puskissa kulkevat ihmiset ovat niistä kamalan jännittäviä, eikä kumpikaan kykene juurikaan keskittymään itse treeniin. Laittaa miettimään, mitä ihmettä teen talvella. Meela ei väsy pelkästä liikunnasta kovin helposti, joten se vaatii treeniä useamman kerran viikossa. Ulkona treenaaminen vaikeutuu, koska koululta palatessani on jo pimeää. Tämä yhdistelmä on melko... kohtalokas.

"Terhakka pakkaus kaikenkaikkiaan"

Tänään oli tämän syksyn The Päivä, nimittäin se kauan odotettu luonnetesti. Itse kävin jo eilen tutustumassa koetilanteeseen ja paikkaan, kun seurasin ja kuvasin videolle Toivon ja Aten testit. Kumpainenkin selviytyi testistä oikein hienosti läpi, että onnea vaan hihnanjatkeille tuloksista! Vaikka tilanne oli jo etukäteen tutkittu ja koira osoittautunut muutenkin harrastuskelpoiseksi ja ihan fiksuksi yksilöksi, jännitti minua. Entä jos se olisikin ihan vatipää?
Itse testi järjestettiin Liperissä, tuomareina Lea Kilpeläinen ja Wilhelmiina Virolainen.

Turhaksihan jännittämiseni osoittautui, kun Minttu jo omaa vuoroa odotettaessa oli todella rauhallinen ja asiallinen. Lähtötohinoissa minulla oli riittänyt panikoimista muutenkin; ensin olin "hukannut" rokotustodistuksen (löytyivät hieman eri väliköstä kansion välistä kuin yleensä...) eikä Mintun ainoassa solkilukkopannassa ollut tarpeeksi reikiä, jotta se olisi pysynyt sen päässä. Naputtelin koiranruokatölkki + ohut naula-yhdistelmällä siihen sitten lisäreiän, ja melkoisen taistelun jälkeen onnistuinkin. Pantahan oli toki kaunis vaaleansininen timanttipanta, ja tästä tuomarit saivatkin vitsin aihetta, kun astelin "viikonlopun pienimmäksi koiraksi" tituleeratun shetlantilaiseni kanssa kehään. Minulta varmistettiin vielä, että onhan se aikuinen - olivat luulleet mm. aussienpennuksi...

Ensin tuomari yritti leikkiä Mintun kanssa kepillä, eikä Minttua oikeastaan kiinnostanut. Se ei myöskään välittänyt narupallosta, saati tuomarin tarjoamasta isojen koirien patukasta, joten leikitin sitä itse hetken narupallolla. Lelut olivat kuitenkin kaikki aivan liian kovia ja suuria, että hienostunut fifini olisi voinut niitä suuhunsa ottaa - pari kertaa se hyppi pallon perässä iloisia ilmaloikkia ja palautteli tuomarille, mutta siihen se jäikin. Tuomaristo tosin oli aivan myyty: "Jos ois tällanen, se ois ihan kuin olis pentu kotona koko ajan!"

Seuraavaksi oli vuorossa kelkka. Minttu varoitti kelkasta haukkuen, mutta suhtautui siihen muuten lähinnä blokkaamalla pelottavan kelkan pois näköpiiristään. Kun kelkka tuli ihan viereen, se säikähti, mutta tuli kuitenkin rohkeasti katsomaan pelottavaa esinettä. Kun kävelimme kelkan ohi, ei jännityksestä ollut enää tietoakaan.

Sitten tapahtui hyökkäys. On muuten yllättävän vaikeaa olla pokkana tilanteessa, jossa sinua lähestytään muka uhkaavasti, huidotaan keppiä ja pyydetään rahaa... No Mintun tilanne ainakin vakuutti, ja kun haukku ei auttanut, lähti sheltti perääntymään. Se kuitenkin palautui nopeasti ja tuli tervehtimään ihmistä mielellään. Luoksetulossa tämän jälkeen ei ongelmaa.

Siirryimme haalarin ja tynnyrin pariin. Haalari oli tosi pelottava - Minttu huudahti ja hyppäsi sivuun. Tästäkin se kuitenkin palautui nopeasti, ja kun uudemman kerran kävelimme haalarin ohi, se kulki löysällä hihnalla aivan rauhallisena. Tynnyriä piti vähän juosta karkuun, mutta kun itse istuin tynnyrin päälle, uskalsi Minttu tulla katsomaan sitäkin lähempää.

Pimeä huone... no, ei siitä ehkä pelastuskoiraa tule! Sain istua nurkassa pitkät ajat ja niiskutella nenääni sekä yskiä, kun Minttu kulutti aikaa moikkailemalla tuomareita ja ihmettelemällä lattialla olevia lankkuja. Välillä se olisi lähtenyt takaisin uloskin, ja vasta minun kutsuttua sitä monta monituista kertaa nimeltä (se ei edes reagoinut ensimmäisiin kuiskattuihin nimiin) ja tuomarin näyttäessä vähän valoa suuntaani, se löysi minut.

Seuraavaksi jätin Mintun kiinni seinään ja poistuin itse paikalta. Se jännitti hyökkääjää ja pyöri levottomasti paikoillaan, sitä selvästi jännitti. Kuitenkin tilanteen neutralisoiduttua se tutustui innolla ihmiseen ja kopattiinpa se syliinkin, eikä Mintulla ollut mitään sitä vastaan.

Laukauksiakaan tyttöni ei pelännyt, kuten osasin jo uudenvuodenkokemusten perusteella odottaakin.

Videon kuvasi Emmi, kiitos hänelle siitä!

Tuomarit kommentoivat Mintun ilmoitusasiana haukkuvan uudet, pelottavat asiat ja olevan "terhakka pakkaus kaikenkaikkiaan". Minttu muistaa jonkin verran ikäviä asioita ja on hieman pehmeä, mikä on koulutuksessa hyvä asia. Vilkkausaste on ihanteellinen, se on puhtaan vilkas, ei touhota ylimääräistä ja keskittyy olennaiseen. Hermorakenne on hieman rauhaton, kuormittuu hieman ja palautuu hyvin. Sheltti ei pahemmin leiki, mutta kelkalla taisteluhalua huomasi siitä, että kelkan tullessa ihan vierelle Minttu otti "taisteluvalmiuden" (mikä ikinä onkaan) ja uskalsi kuitenkin rohkeasti tulla katsomaan kelkkaa. Kaikenkaikkiaan hieno pieni koira, jonka pisteet ovat kuulema todella hyvät tällaiselle! Loistavaksi harrastuskoiraksi kommentoitiin, mitä tyttöni toki onkin.

Pisteytyshän meni seuraavasti:
Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +1 pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +1 pieni
Taisteluhalu -1 pieni
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +3 vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin

Tuloksena siis hyväksytty: LTP: +140, laukausvarma


Yllättävän usein sitä saa olla ylpeä koirastaan.

Meela eskarissa osa2

Nyt minua kieltämättä hieman harmittaa, että menin viimekertaisen pentukurssin sijaan sinne tokoon. Siellä oli kuulema oikeasti ollut ihan asiaakin, treenattu mm. ohituksia, mikä on kuitenkin kohtalaisen tärkeää koiran kanssa eläessä. Tämänkertaisen kurssitunnin anti oli melko mitäänsanomaton, ja odotan koko ajan, milloin toiminnasta tulisi hieman tokoon painottuneempaa. No jaa, onpahan aktiviteettia pennulle, ja ymmärrän kyllä hyvin, miksi treenit ovat helppoja, sillä mukana on ensimmäisen pentunsa hankkineitakin. Itsehän menin kurssille lähinnä siksi, ettei minulla ole enää mitään käsitystä siitä, miten olen Mintulle asioita opettanut, hah!

Ennen tuntia ohjaajat naureskelivat tosikon pikku shetlantilaiseni vetoleikeille. Tuo kun vetää ja tappaa lelujaan hirveällä ärinällä, leikkiminen on tosi serious business.

Alkuaktivointina opeteltiin näyttämään peukaloa, ja Meela tajusi jutun juonen tosi nopeasti. Eipä aikaakaan, kun pikkusheltti tökki peukaloa nenällään siihen tahtiin, että ohjaajalla oli kiire kaivella nameja taskusta palkaksi.

Luoksepäästävyys, jossa pyysin Meelan sivulle. Sivullaolosta tulikin mieleen, että tosi kivasti tuo osaa nykyään hakeutua sinne sivulle käskystä. Vähän käsimerkkiä, ja innokkaimpina hetkinään se... no niin, hyppää sinne kahdella valtavalla loikalla, jonka jälkeen pitää yleensä rauhoittaa ja vedättää se namilla viereen kauniisti. Mutta niin, siihen luoksepäästävyyteen! Kaksi ohjaajaa kävi moikkaamassa, ja Melmertäjä vain istua napotti ja otti kontaktia, kun sitä siliteltiin. Kivasti!

Sitten tuli ehkä vähän turhaa tehtävää, kun meidän piti saada koirat kulkemaan mukanamme silloin, kun peruutamme, astelemme pitkin askelin tai lyhyin askelin. Siis mitä? Kyllä minun pentuni ainakin seuraa minua vaikka kävelisin käsilläni - varsinkin jos minulla on lihapulla tai lelu mukanani. Muodon vuoksi tein muutaman harjoituksen näin, ja aloin sitten seuruuttaa pentua, joka tekee sen tosi kivasti ja innokkaasti, ja peräti oikealla paikalla! Lyhyitä pätkiä toki, namipalkalla, ja lopuksi sitten leikit patukalla.

Seuraavaksi taidettiin harjoitella ympyrässä kulkemista. Meelalle nyt ei ole temppu eikä mikään juosta vierelläni ympäriinsä jos minulla on se nami mukana, mutta olihan tämä hyvää harjoitusta sisarusten tulevaa näyttelydebyyttiä varten. Isla ja Meela kulkivat peräkanaa siten, että kumpikin oli vuorotellen etummaisena.

Tähän taisi tunti loppua, ja koirat pakkailtiin autoon ja paineltiin Netan ja Annan kanssa vielä treenaamaan aikuiset (Mintun kanssa lähinnä noutotreeniä, ettei syöksyilisi sen kapulan perään...) ja juoksuttamaan koiria rannassa. Kyllä oli sitten väsynyttä koiraa illalla!

Prinsessat ei kävele lätäköistä

Viime viikolla tapahtui suorastaan mullistava asia, joka olennaisilta osin liittyy myös koiraharrastukseen. Yhdeksän vuotta perheessä ollut Xantia lähti vaihtoon. Tämän vihertävän tilaihmeen (ette tiedäkään, miten paljon koiria, ihmisiä, yöpymistarpeita ja koiranruokaa sinne voi tunkea!) paikan otti Renault Laguna, ilmastoitu punertavansävyinen farmari. Lienee sanomattakin selvää, että koiraisista matkoistamme tulee a) ilmastoidumpia b) väljempiä ja c) karvattomampia, kun koirat voi laittaa konttiin. Ah!

Mutta itse asiaan - noutajien treenikauden avausmölleihin.
Lähtiessämme sää oli melkein siedettävä, ilmopisteellä alkoi hieman ripeksiä ja kohta satoikin jo kaatamalla. Koirinemme pelastauduimme katokseen, mutta sade ei näyttänyt laantumisen merkkejä. Kisattava oli kaatosateessa, mikä oli ihan hyvä, sillä itse olen todella laiska ottamaan sadesäällä treeniä noin ylipäätään.

Möllit sattuivat valitettavasti menemään pentukurssin päälle, eikä Meela päässyt sinne touhuamaan. Itse olin tosi kipeänä, ja ideani oli seuraava: mölleissä Minttu väsyy kun pääsee tekemään, vapaa-ajalla treenaan Meelaa, joka väsyy siitä ja muiden katselemisesta. Sanomattakin selvää, että jälkimmäisen kohdalla tämä ei toiminut. Pieni riehui illalla sisällä lelujensa kanssa samalla, kun minä yritin lipittää teetä ja parannella fiilistäni.

Pentu on muutenkin hauska - se ei oikeasti pysy nahoissaan, jos treenitaukoa tulee vaikka kaksikin päivää. Huomasin tämän maanantaina, kun en ollut koko viikonloppuna treenannut kunnolla. Koulun jälkeen molemmat koirat olivat täpinöissään, joten vein ne hetkeksi juoksemaan pellolle ja purkamaan pahimmat energiansa. Kun olin syönyt, valitsin tunnin kävelyreitiksemme hyvin vilkasliikenteisen tien, jotta Meela joutuisi kohtaamaan autoja, koiria, ihmisiä ja pyöriä. Tämän kuvittelin vievän pahimmat energiat, mutta ei. Koko loppuillan shetlantilainen hillui pystyssä äärimmäisen sekavassa mielentilassa, ja lopulta ei auttanut kuin turvautua koirakavereiden apuun ja viedä tytöt lenkille Jussin, Brandyn ja Hupsiksen kanssa. Tunnin juoksentelun jälkeen Minttu oli väsynyt. Meelasta ei puhuta. Treenasin sillä vielä puolisen tuntia sisätiloissa, jonka jälkeen pentu nykerteli lelujaan ja suvaitsi vasta hyvin myöhään käydä nukkumaan. Mun harrastuskoira!

Seuraavista pisteistä syytän mm. sitä kaatosadetta. Treenikaverit nauroivat, että meidän menoa oli hauska katsella. Minttu tepsutti täydellisen kyrsiintyneen näköisenä, syttyi touhuun aina satunnaisesti ja sitten päätti, ettei todellakaan tee mitään mitä käsketään.

Paikalla makaaminen 0 - Minttu katsoi, kun menin katokseen piiloon. Totesi, että hän ei todellakaan makaa kuralätäkössä yksinään ja juoksi sinne katokseen, jossa kävi hyvin tyytyväisen näköisenä istumaan...
Seuraaminen taluttimetta 6 - Koska hienot neidit ei kävele lätäköistä, Minttu päätti kiertää kaikki lätäköt mahdollisimman kaukaa, jos niitä reitin varrelle sattui. Voitte vaan kuvitella, minkä näköistä sen on täytynyt olla! Koira menee täydellisessä kontaktissa, kun tulee lätäkkö, se kaartaa parin metrin lenkin ja palaa takaisin.
Maahanmeno seuraamisen yhtedessä 9 - Piste lähti koska haukkui
Luoksetulo 5 - Mentiin läpijuoksuna, kuulema upea alokkaan luoksari
Seisominen seuraamisen yhdeydessä 8 - Kuulema tosi hyvä ja napakkaa, mutta haukkuminen oli taas plääh
Noutaminen 0 - Koska kapulan voi aina lähteä hakemaan etuajassa.... En tiedä et sanonko sille liian heikosti odota, vai pitäisikö treenata lisää liikkurin kanssa, koska käskyjen välille tulee aika pitkiä taukoja, kun juttelee liikkurille. Treeneissähän tämä ei ole ongelma
Kauko-ohjaus 0 - "Ai sä et oo opettanu näitä tolle ollenkaan?" ...olen. Mutta tässä Mintusta näki, että sitä kyllästytti se sateessa tekeminen eikä se todellakaan kuuntele yhtään mitään
Estehyppy 7 - Koska käsimerkki istu-osuudella
Kokonaisvaikutus 7 - Tekee hyvin ja yhteistyö on kuulema todella hyvän näköistä ja miellyttävää, kun koira oikeasti tekee. Haukkuminen on se, mikä pitäisi (edelleen) kitkeä pois ja saada liikkeitä varmemmiksi. Jep!

Pisteitä yhteensä 82, mikä on hei enemmän kuin viimeksi! Ja sijoituttiin 5/5, hah.

Keskiviikon neidit viettivät naapurini Anskun hoidossa, kun itse olin ryhmäyttämässä koulun uusia ykkösiä. Meela oli kuulema mm. kiusannut Bogia, kaivellut kukkamultaa ja ollut kaikin puolin herttainen oma itsensä. Parin tunnin lekkeilyt ja Anskun selvästi runsaalla kädellä syöttämät herkut olivat kuitenkin selvästi pitäneet tytöt tyytyväisinä, eikä niitä tarvinnut onneksi enää pahemmin väsyttää, kun itselleni nousi vielä kuume uudemman kerran.