Ei edes joka kerta

Näillä höristimillä kyllä kuulee

Se on ihan järjettömän turhauttava tunne, kun tiedät, että sinulla ja koirallasi on täydelliset mahdollisuudet jonkin asian saavuttamiseen ja epäonnistutte. Tiedät, että koira osaa kaiken vaadittavan vaikka unissaan - seurasihan se ihan helkkarin hyvin pari viikkoa takaperinkin ja teki kaiken täysillä ampiaisista huolimatta. Sitten tulee tilanne, jota et edes tajunnut ajatella. Halli, jossa olet koirasi kanssa käynyt möllitokossa vuosi takaperin ja voittanut koko roskan. Käynyt siellä mölleissä kymmeniä kertoja, treeneistä puhumattakaan. Se perkeleen halli on koiralle nyt vuoden tauon jälkeen niin pelottava paikka, että siltä menee pasmat sekaisin ja koko homma leviää käsiin.

Vituttiko? No kyllä vitutti.

No onhan siellä hallissa erilaiset äänet. Kaiku, joka syntyy pelkästä kävelemisestä, on infernaalinen. Lisätään tähän ulkopuolella haukkuvat koirat, puhuvat ihmiset, Materon oman haukahtelun kaiku... Niinpäniin, kyllähän sen tyhmempikin tajuaa, ettei sitä ääniherkän koiran pää kestä. Lisätään tähän vielä aiempiakin koirakoita häirinnyt haju, niin sotku on valmis nautittavaksi!

En jaksa edes kaivella pistelappua käsiini, koska ne pisteet eivät loppujen lopuksi kertoneet paljon mitään. Tuomari (jonka nimeä en juuri nyt muista) oli Löysä isolla L:llä. Oikeasti. Itse en olisi antanut osalle koirakoista pisteitä kuin jonkun säälivitosen, kun koirat eivät ottaneet perusasentoja ja niitä piti hinata perässä. Omani, joka jäi hajun perään seilaamaan, ei pitänyt seuraamisessa kontaktia varmaan hetkeäkään ja teki kaiken niin rumasti, että itketti - sai seiskan. Samainen tapaus höösäsi suoralla pätkällä alleni niin, että astuin sen tassun päälle, eikä ottanut edes perusasentoa - seiska. Miksi?

Major Fail kuitenkin tapahtui liikkeestä seisomisessa. Ilmeisesti koko tilanteen kuormitus oli niin paljon pienen sheltin aivoille, että se heitti liikkeen nollille. Minttu, joka ei ikinä liiku paikoiltaan jos se on kerran pysähtynyt... pysähtyi, seisoi kun kävelin pois ja lähti käännyttyäni tulemaan vastaan hitaasti mutta varmasti. Anteeksi mitä? No nolla pistettä ja heippahei ykköstulos. Sataviiskyt pinnaa sieltä tuli, tosi huono mieli ja tosi kökköinen kakkonen. "Jee".

Tästä suivaantuneina olemme a) luvanneet jättää Joan hallin kokeet kokonaan välistä ja b) suunnitelleet suuntaavamme ensi kuussa Pieksämäelle. Jos sieltä ei sitä sfdjkdfd ykköstä tule, niin muutan Siperiaan miettimään, onko koko harrastuksessa taas mitään järkeä! Ei minua se tulos ja pisteet harmittaneet, vaan se, että koira oli ihan kamala. Olisi tenyt hyvän kakkosen, mutta tuo oli niin pohjanoteeraus, että ei mitään rajaa.

Tokokokeen jälkeen käväisimme vähän latailemassa akkuja ja suuntasimme Netan, Annan ja Emmin kanssa kohti metsää ja sinne edellisenä iltana sutaistuja verijälkiä! Tällä kertaa olin vetänyt Meelallekin ihan pienen, muutaman hassun metrin mittaisen jäljentapaisen, koska se ei verta pahemmin näyttänyt pelkäävän. Mintulle oli isompi jälki yhdellä kulmalla.

Ohjaaja tutkii jäljen alkua innokkaammin kuin pentu itse...

Lähtihän se! Meelalle oli vähän hankalaa päästä jäljelle aloituksesta, eikä sen mielenkiinto riittänyt kovin katkottomasti loppuun asti, mutta kyllä se vähän osasi jo nuuhkutella, vaikkei mikään luonnonlahjakkuus ollutkaan.

Mii kyllä etenee. Kerran se eksyi, mutta palasi sitten takaisin.

Sitten se vetää posket pullollaan lihapullia.

Lopuksi laskettiin koirat vielä juoksemaan yhdessä, totta kai! Hirveä ralli pitkin metsää ja kamerat räpsivät minkä kerkesivät. Omistani en mitään kivoja liikekuvia saanut, oli vähän hämärää. Mutta uudet kivat naamaposeeraukset kyllä!