Kotikenttäetu

Viimeiseen ilmoittautumispäivään asti nössöiltyäni ja asiaa vatvottuani ilmoitin Mintun vihdoin viimein monen mutkan kautta seuramme POKSin kisoihin. Ongelmitta se ei luonnollisestikaan sujunut - nettini kaatuili kaksi viimeistä ilmopäivää niin rankalla kädellä, etten saanut ilmoittautumismaksua maksettua. Kilautin kaverille, ja isäni hitaanpuoleisella avustuksella oli Matero ilmoitettu kahdelle agilityradalle minun kanssani!

Jouduin ottamaan molemmat sheltit mukaani, sillä ei tuntunut hyvältä idealta jättää Meelaa ihan yksin 8-17 kestävän päivän ajaksi. Hyvä etten jättänyt, sillä loppujen lopuksi olin kotona puoli kuuden maissa - ihan rättiväsyneenä ja kylmissäni. Inkalla oli Isla mukanaan, joten siskokset saivat vähän purkaa energiaansa touhuamalla keskenään Inkan isossa häkissä.

Meikäläisen comebackilta ei pahemmin mitään odotettu - oltiinhan se jo viime vuonna nähty, etten minä vaan pysty juoksemaan kokonaisia ratoja. Syksyn tiivis työskentely agilityn parissa kuitenkin palkittiin, sillä minä jopa kykenin muistamaan kaksi kappaletta ratoja yhden päivän aikana.

Ensimmäinen rata oli tosi kiva ja looginen - täydellinen ykkösluokan rata, josta ei juuri turhia kikkailuja löytynyt. Minttu oli tosi kivasti kuulolla ja teki hyvin, sitä ei tarvinnut kertaakaan huudella takaisin tai odottaa siltä mitään yllättävää. Itse tosin sain radan jälkeen palautetta, olin valssannut liian myöhään joka kerta. Ihanaa, kun joku katsoo! Osaa kiinnittää  vähän huomiota siihen omaankin liikkumiseen taas kerran.
Koko rata meni vähän ohi, ja pois tullessa oli kohtalaisen pöllämystynyt fiilis. Kukaan ei taputtanut, mutta en muistanut kämmäilleeni radalla, eikä missään vaiheessa ollut kuulunut edes sitä kuuluisaa vihellystä. Kuljeskelin ympäriinsä kyselemässä, oliko kukaan nähnyt mikä meidän tulos oli. "Emmätiiä, kyllä se nollalta musta näytti" oli yleisin vastaus jonka sain.
Ja sehän se oli! Kun medien tulokset niitattiin seinälle, komeili Mintun nimi listan ensimmäisenä. Nollavoitto meille! Ihanneaikana oli 50s, Minttu porhalsi koko radan aikaan 43,46s.
Oli se kohtalaisen messevä fiilis, kun kuulutettiin luokkavoittajat ja meidän kohdallamme oli ehdottomasti kovin hurraus - kiitos kannustusjoukkojen ;)

Kakkosradalle lähdettiin hyvillä mielin. Ihan sama, vaikka hylsy tulisikin, sillä tämän vuoden agilitytavoite oli ylitetty moninkertaisesti! Toinen rata oli hieman kinkkisempi, muttei hirveän haasteellinen sekään. Starttasimme taas kerran medijoukkojen ensimmäisinä, ja Minttu eteni tosi kivasti. Ikäväkseni keppien jälkeinen ohjaus putkelle oli surkea, ja sieltä tuli vitosen kielto. Loppurata meni kuitenkin nappiin, ja ajalla 47.40 ja viidellä virhepisteellä sijoituimme kolmansiksi!

Ulkoilutimme Emmin kanssa koirat, ja sitten jouduinkin hylkäämään shetlantilaiseni häkkiin, sillä aloitin työrupeaman ratatyöläisenä. Oli mukavaa seurata taidokkaiden kakkos- ja kolmosluokkalaisten ratoja ja iloita tuttujen menestyksestä siinä talkoovelvoitetta suorittaessaan. Kun vuoro lopulta iltasella päättyi, olimme sekä minä että koirat ihan umpijäässä, ja lämmitetty auto oli enemmän kuin tervetullut! Hirmu hyvin molemmat koirat jaksoivat pitkän päivän, ja kiitokseksi ne saivatkin Mintun voittamaa koiranmakkaraa kongiin survottuna.

Huisaa! Nyt vielä yhdet kisat loppuvuodelle, katsellaan ensi vuonna sitten sitä kakkosiin nousemista.