Oodi Materolle

Tajusin tänään, että vaikka Mintun kanssa tämä vuosi jäi omalla tavallaan hirmu nihkeäksi harrastamisen puolesta pentuprojektin takia, on tuo koira tänä vuonna edennyt hirmuisin harppauksin ihan kaikessa! Varmasti aikuistuminen ja palikoiden asettelu pienessä shetlanninlammaskoiran pääkopassa on auttanut, samoin kuin pentujen tuoma loma harrasteista. Tänä vuonna kaikkeen tekemiseen on tullut ihan uusi vaihde päälle, me kehitytään hirmuista vauhtia ja tuo on oppinut heiluttamaan häntäänsä!

Maanantaina aamuisen lykynlampiretkemme jälkeen suuntasin vielä Annan ja Hupsiksen kanssa reippaaksi tunniksi metsään. Koirat saivat leikkiä ja touhuta mielin määrin, ja ainakin pentu ja Mocca (joka on siis minulla nyt reippaan viikon hoidossa oleva keskarivillis) olivat jo urheilun määrästä ihan poikki. Mintun kanssa suuntasin vielä BH-kurssille, jossa oli kertauksen vuoro.

Kentällä oli hämärää ja syrjemmällä treenasi bokseri. En uskaltanut jättää Minttua kovin pitkälle etäisyydelle paikkamakuuseen, sillä tiedän sen reagoivan todella voimakkaasti siihen, ettei se näe kunnolla pimeässä ja vieraiden koirien touhuamseen ympärillä. Se haukahteli, mutta ei noussut sillä aikaa, kun toinen koirakko suoritti tottisliikkeitä.

Oli meidän vuoromme ottaa seuruukaavio ja henkilöryhmä. Vieras alusta tuotti ongelmia, epätasaisessa maastossa ja nurmella ei pikkukoiran seuruu ollut kovinkaan vietikästä tai tiivistä ja hajut sekä sen bokserin kyttääminen veivät huomiota. Jaksoi kuitenkin työskennellä koko pitkän pätkän, ja henkilöryhmässä toimi hyvin! Sama ilman hihnaa, ja kuten kouluttajakin totesi - "tää on niitä koiria, jotka vaan toimii paremmin ilman hihnaa". Liikkeestä istumisessa nousi perään, koska katosin varjoihin auringon laskettua nopeasti mailleen. Muuten tosi hyvää meininkiä, ja koirani huhuttiin olevan BH-koevalmis.
Itse kuitenkin haluan vielä vähän hioa liikkeitä paremmiksi (tokopuolen perfektionismi...) ja odottaa juoksujen menevän ohi. Katsellaan sit ensi vuonna!

Tiistaina oli tokoilupäivä jälleen kerran, mutta ennen tokoja kävimme päivälenkkeilemässä Inkan ja Islan kanssa harjuilla. Voi kun oli tytöillä mukavaa, kun saivat vaihteeksi painella pää viidentenä jalkana pitkin polkuja ja sammalikkoja! Lenkin jälkeen Meela ja Mocca olivat taas mukavan väsyneitä, mutta sheltit pääsivät pikaisen lepotauon jälkeen jatkamaan tokohommia.

Ensin oli Meelan pentukurssi, jossa aiheena luoksetulo. Tehtiin parit vauhtiluoksarit ja sitten ihan koemuotoisia. Tosi pätevästi tuo pentu osaa, ja joku on opettanut sen tulemaan sivullekin suoraan! Malttamisessa tuolla on vielä vaikeuksia, sillä jos seison pidemmän tovin hiljaa paikoillani, katsoo pentu aiheelliseksi kirmata sivulle istumaan. Tarvitsemme siis paljon treeniä odottamisen kanssa, eikä todellakaan joka kerran edes sitä luoksetuloa, kun ollaan treenailemassa.

Itsenäisesti otin sitten juurikin odottamista, maahanmenoa, seuraamista ja liikkeestä seisomista. Loppuajasta huomasi, että pitkä lenkki ja treenit kylmässä väsyttivät pentua, ja meni ihan roiskimiseksi. Siispä touhuilin sen kanssa helppoja temppuja ja annoin olla, turhahan se on treenata jos toista väsyttää.

Minttu puolestaan oli aivan liekeissä. Tunnin aihe oli nouto, mutta alkuun otimme seuraamistreeniä ympyrällä. Harjoitus oli ratsastustunneilta tuttua ympyrän pienentämistä. Treenin tarkoituksena oli parantaa koiran takapään käyttöä ja pitää perusasennot suorina. Minttu oli hirmu innoissaan ja teki kivasti, mitä nyt haki perusasentoihin hieman liian paljon eteen. Tämän ongelman alkulähde on kuitenkin katsekontaktissa. Pienen koiran on hankalaa nähdä minun silmiäni oikealta paikalta, joten sen on istuttava hieman eteen, jotta kontakti säilyisi.

Meille jaettiin kapulat, ja pääsimme tekemään helppoja harjoituksia sen sijaan, että olisimme lähteneet suoraan tekemään vain tylsästi noutoa. Sopi meille, koska Mintun kanssa ei ole nyt paljoa noutoja hinkkailtukaan!
Ensimmäisessä harjoituksessa keskityttiin kapulan kanssa liikkumiseen. Koiralle annettiin kapula suuhun ja liikuttiin sen kanssa lyhyitä pätkiä eteenpäin siten, että itse peruutti ja koira kulki siinä edessä mukana. Minttu oli tästä hirmu innoissaan, ja vähän tuppasi kuumumaankin harjoitusten aikana ja sitä sai peräti rauhoitella välillä.

Toisessa harjoituksessa keskityttiin palautukseen. Itse annoin koiralle kapulan suuhun, pyysin sitä odottamaan hetken, kävelin pari metriä ja kutsuin sen sivulle. Mintulla on tapana osua minun jalkaani kapulalla, sillä sen perusasento on niin tiivis. Se mälväisee kapulaa kerran aina, kun kulkee ohitseni, ja heittää perusasentoa hieman vinoon, jottei kapula olisi niin lähellä minua. Tässä pitäisi rohkaista sitä istumaan hieman edemmäs, mutta toisaalta en nyt sitten tiedä, onko tuo "ongelma" niin paha, että jaksaisin lähteä sitä korjaamaan...

Lopuksi tehtiin kokonainen nouto. Tosi hyvä ja vauhdikas, ei ennakoinut ja teki muutenkin hyvin!
Ohjaaja sattui olemaan sellainen, joka oli viime talvena vetänyt meille noutotreeniä. Sain ilokseni kuulla tehneeni todella hyvää työtä Mintun kanssa - viime treeneissä tämän ohjaajan kanssa se kun ei suostunut edes koskemaan kapulaan. Nyt nouto on Mintun lempiliike, se heiluttaa häntäänsä ja kuumuu pelkästä kapulan näkemisestä. Tuli todella hyvä mieli, kun itsekin tajusi, miten paljon jo pelkän noudon kanssa ollaan edistytty lyhyessä ajassa. Ensi vuonna me niin kisataan siellä avoimessa!