Kellon soidessa 03:45, tuijotti Minttu minua jalkopäästä silmät ristissä ja jäi vielä nukkumaan. Meela taas riemastui ihan yhtä lailla heräämisestäni kuin aina silloinkin, jos nousen kymmenen aikaan. Se meuhkasi ympäri huonetta häntä heiluen, kiikutti minulle muutaman lelun ja oli enemmän kuin iloinen päästessään käymään vielä ulkonakin! Minttu ei peitellyt närkästystään jouduttuaan nousemaan sängystä pienelle korttelinympäryskierrokselle pakkassäähän, ja painelikin heti sisätiloihin selvittyämme takaisin nukkumaan.
Kun kello oli viisi, olivat koirakamat kassissa, jokseenkin edustavat näyttelyvaatteet valittu, naamaa ja hiuksia yritetty saada kv-näyttelyn ihmispaljouteen soveltuvaisemmiksi ja koira sekä omistaja raahautuneet eväineen pihalle, jossa Ansku jo odotteli eväskassin kanssa. Onnistunut matka alkoi epäonnistumisella - Laguna, jonka takaluukun muoviosa oli jo minulle tullessaan hieman rempallaan, sanoi sopimuksen tältä osin irti. Pakkasen haurastama muovi lohkesi, ja koko osanen jäi Anskun käteen. Hienoisen operoinnin jälkeen saimme rekkarin valon kieputettua jäljelle jääneiden väkästen ympärille ja itse autonpalan sisälle autoon. Takakonttia pystyi käyttämään, joten matkallamme ei kärsitty kovin radikaalista ahtaudesta.
Kyytiin noukattiin Anna & Hupsis sekä Emmi & Toivo, pojat takaboksiin ja minun tyttöni takapenkille. Levottomilla jutuilla höystetty seikkailumme kohti Jyväskylää marraskuun pimeydessä saattoi alkaa!
Perillä olimmekin jo kahdeksan aikaan, saimme auton peräti parkkiin (parkkitilaa kun ei ollut kovin kaksisesti saatavilla) ja raahauduttua häkkeinemme ja koirinemme näyttelyhalliin. Minä ja Ansku kävimme parkkeeraamassa häkin ja koirat shelttikehän laidalle, sopivasti kakkaroskiksen viereen. Aromikas oli majapaikkamme, mutta eipähän ainakaan kukaan tullut ihan kiinni, joten koiran laitteluun oli tilaa runsaasti. Koska shelttinarttujen kehä alkoi vasta yhdentoista pintaan ja uroksiakin pyöri vasta kymmeneltä, oli minulla paljon aikaa käytettävissä ympäri hallia seikkailuun ja tuttujen bongailemiseen. Onnistuin tehtävässäni melko huonosti, porukkaa kun oli niin paljon, että lopulta huomasin vain jumittuneeni shelttikehän laidalle samojen ihmisten kanssa... Mutta oli hirmu kivaa nähdä näitä "näyttelynaamoja" ja vielä kivempaa, kun porukka kävi itsenäisesti moikkailemassa kehänlaidalla! Luppoajalla totutin myös Meelaa uuten ympäristöön. Ensin se vähän aristeli hallia, mutta reipastui alkujännityksen jälkeen normaaliksi vauhkoksi itsekseen.
Rakastan shelteissä sitä pientä hermostunutta puunailua ennen kehää. Vaikka Mintussa ei vieläkään ihan hirveästi ole sitä laiteltavaa (mutta enemmän kuin Lohjalla! Turkki on oikeasti kasvanut hurjaa kyytiä), onnistui uhraamaan puolisen tuntia sen haivenpeitteen pöyhimiseen. Jännittyneenä seurailin narttukehää, jossa ennen pitkää koitti meidän vuoromme ja marssin ensimmäisessä joukossa koirineni kehään. Avoimen luokan nartut esitettiin kokoomakehässä useammassa osassa, niitä oli niin paljon ja kehät pieniä. Tuomarinamme toiminut saksalainen Heiko Wagner ei liikuttanut koiria vielä tässä vaiheessa, eikä ollut muutenkaan erityisen kiinnostunut koirien liikkumisesta. Kehäkeikkamme muodostui pikaisesta seisotuksesta, jonka jälkeen siirryin laidalle odottamaan, että edellämme olleet neljä muuta narttua saataisiin arvosteltua.
Tuomarimme oli kovin mieltynyt merleihin, ja se oli eduksemme tänään. Minttu esiintyi kauniisti. Se oli pöydällä varman oloisena, seisoi ja kantoi itsensä minusta tosi nätisti. Liikkuminenkin (se yksi kierros ravia kehää ympäri) oli kovin vaivatonta tänään! Koira oli hurjan innoissaan kehässä, ennen meidän vuoroamme se vain killitti minua (ja lihapulliani) häntä heiluen ja silmät loistaen.
Pieni jännitys meinasi iskeä tuomarin sanellessa arvosteluaan. Meitä ennen vain yksi narttu oli saanu punaisen nauhan, ja kehäsihteerin sormet pallottelivat ensin punaisessa, sitten sinisessä, punaisessa, taas sinisessä... ja lopulta punaisessa nauhassa! Tyytyväisenä erinomaiseen arvosanaan talutin lihapullaa naamariinsa kiskovan sheltin ulos kehästä ja jäin odottamaan seuraavaa kehäkierrostamme.
Muisteloideni mukaan meitä oli kilpailuluokassa kuusi tai seitsemän koirakkoa, joihin kuului mm. ennen meitä arvostelussa käynyt merle, jota olen ihaillut näyttelystä toiseen, muutama trikki ja kenties peräti yksi soopeli. Olin aivan varma, että meidät kätellään ulos kehästä heti alkumetreillä, mutta ensin sai lähteä joku trikkipopulaation edustajista. Tämän jälkeen merlet eroteltiin seisomaan syrjemmälle, ja pohdiskelin mielessäni, eroteltiinko tässä nyt voittajat vai ne kehästä lähtijät... Kolme muuta koiraa sai vielä esitellä liikkeitään. Lopulta yksi kolmikosta pudotettiin pois, se kaunis merle meidän edellämme käteltiin voittajaksi ja Mintusta tuli avoimen luokan toinen! Huimaa! Kahdelle ensimmäiselle jaettiin myös SA:t, eikä näyttelyvuoden päättäjäiskilpailu olisi voinut paremmin oikeastaan enää KV-näyttelyssä mennäkään.
Kuten yleensä, PN-kehä oli läpijuoksu. Meidät käteltiin sieltä ensimmäisinä ulos, ja kipaisin hakemassa arvostelumme, jossa koirassa ei ollut mitään muuta huonoa, kuin että lisää rintakehää kiitos ja korvat olivat "erinomaisen" sijaan "hyvät".
Joensuun muu porukka menestyi niin ikään mainiosti: terrieritrimminen villatoverimme tuomittiin erinomaiseksi, karvaton lapinkoiramme erittäin hyväksi ja villakoiran siskopuoli sai varasertin. Ei huono!
"3,5 year old blue merle female.
Excellent feminine expression. Ears good, eyes excellent. Neck and topline excellent. Needs more forechest. Excellent angulation. Excellent movement."
Heiko Wagner - ERI AVK2 SA
Aikamme näyttelypaikalla odoteltuamme saimme viimein joukon kokoon ja pakkauduimme jälleen kerran hyiseen autoon. Kaikilla oli aivan järkyttävä nälkä, eivätkä evästarpeetkaan oikein paljon lohduttaneet enää siinä vaiheessa, joten suunnistimme ohi ensimmäisen abc:n joka oletettavasti oli pullollaan koiranäyttelyporukkaa ja pysähdyimme hetkeä myöhemmin Jari-Pekassa, joka sekin oli kohtalaisen ruuhkautunut Jyväskylästä palailevasta populasta. Loppumatka menikin sitten varsin väsyneesti, kaikilta oli ihan veto poissa.
Jälkisanoina on pakko mainita, että voitte vaan kuvitella, mikä meininki täällä oli kello kahdeksan aikaan aamulla kun Meela ei ollut saanut eilen mitään fyysistä rasitetta! Se hyppäsi sänkyyn ja alkoi loikkia sekä minun että varsin tyytyväisenä uinailleen Mintun päällä siihen malliin, että ainoa vaihtoehto oli raahautua ulos muutaman kilometrin lenkille järkyttävään lumipyryyn. Koko lenkin kersa juoksi edestakaisin pitkin tietä, ja meno jatkui vielä kotosalla, kun se levitteli kaikki lelunsa lattialle. Harmi, ettei tänään päästä edes agilitytreeneihin. Se tietää illaksi oikein extrapitkää lenkkiä, että kersa nukkuisi seuraavankin yön kunnolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti