Meelaviikko

Minttu alkoi viimein jopa tiputella verta, ja saatoin haudata taka-alalla kummitelleet ajatukset virtsatietulehduksesta. En muista, tekikö tuo ennen kahta viikkoa juoksujaan, mutta alkoi vähän jännittää. Kylmässä säässä virtsis ei olisi mikään uusi juttu.

Meela sen sijaan on päässyt treeneihin. Agilityn saralla ilmoitin sen jopa pentujen valmennustunnille koirakoulu Napakkaan, kuin myös Mintun ykkösluokkalaisten tunnille. Nämä ovat kuitenkin onneksi vasta ensi kuussa, niin tuo vanhempi painoskin pääsee mukaan!

Maanantaina oli penturyhmän treenit, joissa pääpaino irtoamisella, kontakteilla ja esteisiin tutustumisella. Meelan kanssa on hinkattu tokoa ja se on tottunut toimimaan hyvin paljon kiinni minussa ja kädessäni, mikä ei tietenkään agilitykentällä ole hyvä sitten alkuunkaan. Irtoamistreeni tuottikin ongelmia. Kolmen esteen suoran se meni mainiosti jos juoksin mukana, mutta pelkkään eteenlähettämiseen vaadittiinkin jo sitten vähän järeämmät aseet. Minä ja Inka otimme lelut, minä hetsasin koiraa omallani ennen hyppyjä ja lähetin sen eteen samalla, kun Inka otti oman lelunsa esiin ja alkoi kutsua Meelaa. Tuo oli vähän ihmeissään, että enkö minä tulekaan sen kanssa, mutta ampui kuitenkin leikkimään Inkan kanssa. Tätä pitää joka tapauksessa treenata paljon, vaan onneksi meillä ei muuta olekaan, kuin aikaa.

Kuuden kepin sarjaa tehtiin taas verkoilla. Meela on ihan pönttö, kun se suuttuu aina ihan kamalasti, kun se itse hipaisee verkkoja. Sain taas houkutella sitä kujaan ihan urakalla, kun eräs intopinkee ensin kohkasi sinne hirveää kyytiä, törmäsi verkkoon ja kiukustui. Kun tämä saatiin unohdutettua, se pujotteli hirveää kyytiä Inkan pitelemälle namialustalle ja teki kepit ihan hyvin. Näissä treeneissä Meela myös oppi tajuamaan namialustan olemassaolon, eikä enää vaan juokse sen yli. Oi jes!

Kontakteja treenattiin A:n ja puomin palojen avulla, namialustalle malttoi hyvin pysähtyä ja osasi jopa pysytellä esteiden päällä. Pussiin tutustuttiin Inkan avustuksella vähän ja tehtiin erimuotoisia putkia. Eipä siinä sen kummempaa, tässä oli meidän treenit ja kersa oli oikein pätevänä.

6kk posetus (c) Anna Oinonen. Mun silmään tosi nätti!

Tiistaitokot  tehtiin leikkiteemalla, ja se sopi Meelalle paremmin kuin hyvin. Luoksepäästävyyden kanssa ei ongelmaa, ohjaaja vain ihmetteli, miten tämä on niin paljon rauhallisempi kuin labbikset. Meela on hauska pentu, koska se keskittyy etenkin tokokentällä ihan kympillä. Se ei meuhkaa mitään ylimääräisiä, ei yleensä halua leikkiä muiden koirien kanssa ja on muutenkin niin pikkuvanhan ja pätevän oloinen, että se toden totta antaa ihan värään kuvan itsestään koko kansalle.

Tehtiin lelujen kanssa seuraamista ympyrässä. Meelalle homma toimi hirmu hyvin. Se oli oikealla paikalla, haki kontaktia minuun ja teki halukkaasti. Joillain pennuilla meni ihan yli ja ne alkoivat vain riehua ja kuumua liikaa, mutta Meela ei ottanut siitäkään kovin pahasti häiriötä. Pysähtyessä se otti perusasennot (joita en ole koskaan sille edes opettanut, vaan se on alkanut ottaa niitä ihan itsekseen...) ja palkaksi sai hurjaa riehumista vetolelun kanssa. Ohjaaja käyttikin meitä malliesimerkkinä siitä, miten hyvin koira voi toimia, jos lelupalkka on onnistunut ja ihaili Meelan taistelutahtoa ääneen. Onhan se pätevä!

Minun harmikseni tuo on alkanut sotkea istu- ja seiso-käskyjä, joten ne pitää ottaa tehotreeniin kotosalla, kun häiriötä ei ole. Maahanmeno vahvistuu koko ajan enemmän ja enemmän pois käsimerkistä ja odottaminen alkaa olla mukavan vahvaa.

Tunnin toinen tehtävä oli luoksetulo. Tässä kohden pääsimme naurattamaan muuta ryhmää ihan urakalla! Jälkikäteen analysoidessani löysin Meelan poikkeavalle käytökselle sen yksinkertaisen syyn, että leikkipalkka nosti sen kierroksia sen verran, että tilaa yhden pentuhepuliaivopierulle löytyi. Ei se mitään, sellaista sattuu. Joka tapauksessa homma meni niin, että menin tyytyväisenä pentuni kanssa tekemään luoksaria, kytkin sen irti, jätin istumaan ja lähdin kävelemään... ja Meela nousi, ampaisi ensin jonkun hajun luokse, löysi namin maasta ja veti hirveät pentuhepulit juosten ympäri koulutuskenttää ihan päättömänä. Se ei kuunnellut mitään käskyjäni eikä sitä kiinnostanut, vaikka näytin sille lelua tai mitä vaan. Tarpeeksi meuhkattuaan se rauhoittui ja tuli luokseni kauniisti. Päätin varuilta kuitenkin kytkeä sen ja tehdä luoksarin ohjaajan varmistuksella, jottei äskeinen toistuisi...

Loppuun teimme rauhoittumisringin, jossa seuruutimme koiria askel kerrallaan kohti keskipistettä ja niiden tuli kiinnittää huomiotaan vain ohjaajin. Ikävä kyllä meidän vieressämme oli valtavan innokas labbis, joka sitten ihan viimeisillä hetkillä loikkasi Meelan päälle ja yritti syödä minun makupalojani...Meelan keskittymisestä ei enää sen jälkeen tullut mitään, kun se olisi halunnut vain mennä tämän julkean rauhanhäiritsijän luo. Onneksi tuo ei ole mikään traumatisoituva koira, joku herkempi olisi saattanut vaikka säikähtää.

Ollaan myös lenkkeilty Annan ja Hupsiksen kanssa. Minttu tosin ei tällä hetkellä arvosta innokasta urosta, vaan irvistelee sille varsin näyttävästi sohvalta tai sängyltä, jolle onnistuu pelastautumaan. Meelan väsyttäjänä lappalainen sen sijaan on toiminut oikein mallikkaasti, ja tulipa niiden leikeistä otettua jokunen kuvakin eilispäivän lenkeillä!
Lisäksi Anna osti Hupsikselle ison kevytmetallihäkin, jonka majapaikka on Lagunan takakontissa, yhdessähän me kuitenkin joka paikassa käydään missä sitä tarvittaisiin. Onpahan shelteillä tilaa matkustaa!