Vuoden viimeiset möllit

Viivi & Tilla olivat menossa Kuopioon mölleilemään ja samalla tasokokeeseen uutta seuraa varten. Koska reissu on toki aina hauskempi isommalla porukalla, lähdimme minä ja Minttu sekä Ansku ja lainakoiransa Toivo mukaan tutustumaan Kuopion tunnelmiin. Menomatka oli ihan kamala - meillä oli vähän kiire, koska aikataulussa ei huomioitu ruuhkia keskustan alueella. Tie oli liukas, sohjoinen ja lunta pyrytti siihen malliin, että näkyvyys oli äärimmäisen heikko. Kirosanoja ei säästelty, kun kaahailin Lagunallani pitkin Kuopiontietä kohti hallia, mutta ehdimme kuin ehdimmekin paikalle kymmenen minuuttia ennen ensimmäisen luokan alkua!

Ilmoitin Mintun mölli- ja kisaradalle ihan jo siksi, että ensimmäinen rata on aina hakemista. Hakemiseksi se meni tälläkin kertaa. Alusta oli täysin vieras, ja Minttu vähän kuulosteli sitä, eikä irronnut esteille yhtään suunnitelmieni mukaisesti. Itsekin sähläsin ohjauksen kanssa, ja koko rata oli ihan kamala. Olisi siitä videokin, mutta en kehtaa edes laittaa sitä näkyviin, koska ei kukaan halua katsoa minun "juoksenpa tässä putken suun eteen ettei koira varmasti voi suorittaa estettä"-evoiluani!
Hyllyhän sieltä haettiin - tai oikeastaan 45 virhepistettä, kun hylsyjä ei voinut antaa. 

Kilpailevien rata oli vähän haastavampi, mutta onnistuin jopa muistamaan sen ulkoa. Yllä video radalta, Ansku taisi sen kuvata.

Minttu oli tällä radalla tosi ihana! Se oli kuulolla, ei tunnustellut alustaa, toimi muutenkin tosi kivasti. Itse taas kämmäilin tuolla putken jälkeisillä esteillä, ja sieltä olisi hylsy napsahtanut, jos sen olisi voinut antaa. Omat valssit myöhässä ja kepeillä loppui happi kesken, enkä saanut tsempattua koiraa loppuun asti ja meni sitten vähän pieleen. Mutta ei se mitään, itse olen tosi tyytyväinen tuohon rataan ja lopputulokseen. Seuralaisenikin totesivat radan jälkeen, että sehän meni hyvin.

Myös Meela oli menossa mukana tutustumassa halliin ja tekemässä vähän tokojuttuja. Se joutui kuitenkin olemaan myös hetken autossa odottelemassa. Tämän pentu kosti minulle sillä, että tuhosi ainokaisen kaulapantansa... Ei näköjään saada tehdä Mintun kanssa mitään kahdestaan. Illalla pennussa oli hirveästi energiaa. Se leikki puolisen tuntia nahanpalasella, silppusi kolme maitotölkkiä pieneksi silpuksi olohuoneeseeni, juoksi pari kertaa talon ympäri ja hyppäsi sängylle nukkumaan.
Ensi vuonna se pääsee onneksi itsekin kisaamaan, niin ehkä noita remmejä ja pantoja säästyisi vähän enemmän ;)

2011

Fiilistelkää Pariisin Kevättä, niin minäkin teen.

Mutta vuosi 2011! Rehellisesti sanottuna koiraharrastukseni upein, vaiherikkain, opettavaisin ja huikein vuosi. Tein niin paljon asioita ensimmäistä kertaa. Sain Meelan tuhoamaan asuntoani piristämään päiviäni. Mintun kanssa edettiin vauhdilla. Saavutettiin paljon.

Olin aluksi kirjoittamassa suurempaakin vuosikatsausta, mutta päätin lopulta kiinnittää huomiota ihan vaan vuoden kohokohtiin ja huippuhetkiin. Joten tässä se on - vuoden 2011 maininnanarvoiset huikeudet!

A-pentue. Yllättikö? No ei minuakaan. Vielä vuoden alussa kaikki oli niin levällään, että olin valmis hautaamaan Mintun pentuesuunnitelmat kokonaan. Minulla oli surkea asunto eikä ollenkaan rahaa. Puhelin Mintun sterkkaamisesta vieraillessani vanhempieni luona, ja äitini oli aivan ihmeissään - eikö sille pitänyt tulla ne pennut? Sain lainaksi rahaa, jolla

kustantaa pentueen kulut. Sain lupauksen majoittua pentuineni heidän luokseen Utraan. Ja siitä lähtivät pyörät pyörimään siinä mittakaavassa, että ennen kuin huomasinkaan, olin ajamassa koirineni kohti etelää ja Magnusta.

Lienee sanomattakin selvää, että koko pentueprojekti oli äärimmäisen hieno ja opettavainen kokemus minulle. Kenellepä nyt ei ensimmäinen pentue olisi? Kaikki sujui niin helposti ja vaivattomasti, etten ehtinyt edes huolestua. Pennut syntyivät aivan kuin oppikirjoissa, kymmenien sähköpostien seasta suosikkikotini valikoitui lopulta yllättävän helposti. Kasvu oli tasaista, eikä kolmen shetlantilaisen kanssa ainakaan ollut missään vaiheessa tylsää! Lisäksi minulle selvisi se, että siinä on asia, jota haluan ihan todella tehdä.

Ensi vuodesta tulee myös A-lasten osalta huikea. Ne saavuttavat kilpailuiän monessa lajissa, ja odotan innolla, mitä tuleman pitää! Ihan hurjasti kiitos kaikille, jotka tämän pentueprojektin kanssa minua auttoivat ja olivat mukana. Olitte korvaamattomia!

Meela. Vuoden aikana kantani siitä, ettei Minttu ole kauhean onnellinen ainoa koira on vain voimistunut. Enkä minä olen kauhean onnellinen yhden koiran omistajakaan.

Meela on täydellinen. Se on kaikessa vähän erilainen kuin Minttu, muttei kuitenkaan jätä äitikoiraa jalkoihinsa. Siinä on potkua vaikka mihin. Siitä saa leivottua vaikka mitä. Se rakastaa työskentelyä, sillä on tosi narttumainen huumorintaju ja asenne, paljon mielipiteitä. Se on sairaan nopee ja värikäs, kaunis ja älykäs (vaikka joskus peittääkin sen aika tosi hyvin). Jotain ihan mieletöntä tungettuna pieneen sheltinkuoreen ällösöpöillä silmillä varustettuna.

Lohjan erkkari oli reissuna oli aivan huippu. Vaikka Joensuu-Lohja-Joensuu ei ollut kovin... mukava reissu noin päiväselti, oli Meelan menestys erkkarissa 50 pennun keskellä ikimuistoista! Palkintopokaalit saivatkin tänään kunniapaikan olohuoneeni uusilta hyllyiltä.

(c) Ansku

Kuhilaskuja. 1.6.2011 kannoimme isäni ja Emmin avustuksella muuttolaatikot sisään. 61,5 neliötä asuntoa. Olohuoneessa pentuaitaus ja rottia. Hulppeat lenkkeilymaastot, yhteydet joka paikkaan. Paras naapuri.

Joensuu on siitä ihana paikka, että viiden kilometrin päästä keskustasta voi löytää itsensä näinkin metsän keskeltä. Täällä on peltoja ja pyöröpaaleja, lammasaitauksia, niittyjä, uimarantoja. Noljakka taas on imenyt puoleensa likimain kaikki tärkeimmät koirakaverini, joten seurasta ei ole puutetta. Tässä osoitteessa asuminen on mahdollistanut sen, että lenkkiseura on yhden puhelinsoiton päässä. Treenaamaan löytyy aina kavereita, eikä mitään tarvitse tehdä yksin.

Harrastuskoirani Minttu. Inka kisasi Mintulle sen ensimmäisen LUVA:n, mikä oli enemmän kuin olin uskaltanut edes kuvitella! Ainoissa juoksemissani agilitykisoissa ylitin kaikki omat odotukseni saavuttamalla Mintun kanssa nollavoiton. Se oli ihan hurjaa! Tavoitteeni vuodelle oli kuitenkin se, että päästäisiin edes yksi rata maaliin ilman, että unohtaisin sen kesken kaiken... ja me päästiin kaksi.

Agilityssä ollaan muutenkin edetty. Mölleissä käyty pari kertaa, ja koira on ollut liekeissä. Varmuutta on tullut lisää, enkä minäkään enää tunne olevani niin hukassa esteiden keskellä, kuin joskus tunsin. Emme vielä päässeet kovin paljon ohjattuihin koulutuksiin, mutta tähän tulee toivottavasti muutos sitten ensi vuonna.

Ja toko! Me kisattiin syyskuussa ALOssa ja saatiin superhyvillä pisteillä ykköstulos ja KP. Pientä masennusta koettiin loppuvuodesta, kun hallikisat meni täysin penkin alle Mintun toimiessa surkeasti pelottavasti kaikuvassa hallissa. Kisattiin mölleissä AVOssa, tehtiin läpimurto noudossa ja aloin todella miettiä, että tässä koirassa voisi olla aineksia vaikka sinne voivoihin asti.

Mintun kanssa käytiin luonnetestissä, josta se sai huikeat +140p ja on laukausvarma. Se suoritti BH-kurssin ja osoittautui mainioksi haku- ja jälkikoiraksi. Vuosi 2011 paljasti Mintusta paljon sellaisia ominaisuuksia, joita en siinä koskaan kuvitellut olevankaan.

Etelänreissu. Olen kuulema siitä kiva tyyppi, että minut saa ylipuhuttua kaikkiin urpouksiin mukaan. Näihin laskettakoon erään poronpoikasen noutaminen Oulusta ja tämä eteläisen Suomen valloitus koiraisissa merkeissä. Emmin kanssa pakattiin kesällä koirat autoon ja lähdettiin katselemaan maisemia!

Reissu oli ihan huippu. Vaikkei me kisattu tai mitään, oli minulla aivan mahtavan hauskaa. Treenattiin, pidettiin hauskaa, tutustuttiin ihmisiin, mudeihin ja vietettiin aikaa vanhojen tuttujen seurassa. Tämä pitäisi ottaa ehdottomasti vaikka jokavuotiseksi perinteeksi, en panisi yhtään pahakseni! Ja voisihan näihin pidempiin retkiin lisätä sellaisen kilpailubonuksenkin...

Laumani. En jaksa listata tähän niitä kaikkia hauskoja hetkiä, jotka olen koirallisten ystävieni kanssa viettänyt. Ollaan käyty aamiaisbrunssilla Lykynlammella, vaeltamassa Ahvenlammella, treeneissä, näyttelymatkoilla, Voittajassa... En edes muista! Mutta ilman samanhenkistä porukkaa ja treeniseuraa ei vuosi olisi ollut yhtään mitään. Kiitos!

Niin, ja olihan meillä tavoitteitakin...

Tavoitteet vuodelle 2011:
- TK1, jälleen kerran
 No eihän me sitä ikinä saatu. Siitä huolimatta se yksi ykköstulos oli jotain sellaista, jota en hevillä unohda! Koira oli upea. Juuri sellainen, kuin millaisena sen muistan treeneistä. Yhteistyö oli fantastista. Se päivä oli muutenkin täyttä timanttia. Yli odotusten meniin AVO-liikkeiden handlaamisella mölleissä.
- Mahdollisimman hyvää menestystä näyttelykehissä totta kai
Kehissä käytiin kolme kertaa, tuloksina kahdelta kerralta SA:t ja yksi EH koiran ollessa bikinikunnossa. Ei mitään valittamista siis!

- Agilityssä edes yksi tulos minun ohjaamaltani radalta
Kuten sanottu, me ylitettiin itsemme taas. Kaksi LUVAa, joista toinen minun kanssani on enemmän kuin uskalsin ikinä odottaa!

- Luonnetesti tai muu vastaava
Käytiinhän me, ja hyvin meni!

- Tutustuminen aiheeseen BH
Suoritimme Mintun kanssa BH-kurssin, ja olisimme menneet kokeeseenkin, ellei joku koira olisi päättänyt juoksuilla...

- Hauskanpitoa mätsäreissä, mölleissä ja muissa tapahtumissa!
Vaikka pentuprojekti vähän sotki kisa- ja treenivuottamme, ei minulla ole valittamista. Kehityttiin, kisattiin ja tehtiin kaikkea niin paljon kuin ehdittiin ja sopivan rennolla otteella.

- Terve, hyväkuntoinen koira myös tänä vuonna
Vaikka pentujen myötä peruskunto ja lihakset vähän rapistuivatkin, saatiin ne takaisin talvella. Myöskään terveydentilassa ei ole ollut valittamista.

Ja koska rakastan tavoitteiden asettamista itselleni...

Tavoitteet vuodelle 2012:
Minttu
- Tokossa starttaaminen AVOssa mahdollisimman hyvin tuloksin. VOI liikkeet treeniin mars!
- Agilityssä nousu kakkosiin, sieltä joku tulos.
- BH-koe
- Mejä mahdollisesti kisakuntoon
- Yleistä hauskanpitoa kaikissa kissanristiäisissä
- Mahdollisimman paljon ohjattuja treenejä lajissa kuin lajissa!
- Terve ja hyväkuntoinen koira koko vuoden

Meela
- Tokossa ALO kasaan ja kisaamaan. Keväällä viimeistään Noutajakoirien kaudenpäättäjäismölleissä.
- Agility hyvälle mallille ja kisavalmiiksi
- Ulkomaille näyttelyihin
- Suomessa jokuset näyttelyt, mahdollisimman hyvä menestys toki
- Tutustuminen uusiin lajeihin
- Epävirallisissa kisoissa starttailu ja fiilisteleminen
- Terve ja hyväkuntoinen koira koko vuoden

Katsotaan, miten onnistuu!

Kinkunsulatusmöllit

Koirien kanssa mentiin jo perjantaina Utraan viettämään joulua. Sheltit (varsinkaan Meela) eivät oikein meinanneet malttaa nukkua, kun uunista nousi niin ihana kinkuntuoksu ja pitkin yötä piti käydä aina äidin kanssa katsomassa paistamisen edistymistä. Meela juoksikin aina minun ja äidin välillä pitäen sellaista murmutusta, jota se pitää aina silloin, kun haluaa jotain todella kovasti. Aamulla oli riemu rajaton, kun suipponokatkin saivat hieman maistiaisia kinkusta.

Aattona mentiin mökille Liperiin. Timi oli ollut siellä jo isän kanssa yötä, ja juoksikin meidän auton luokse heti, kun päästiin pihaan. Shelttien kanssa vanha innostui juoksemaan ympyrää pihamaalla, ja aikansa peuhattuaan koko kolmikko rymisteli sisätiloihin. Ilta menikin koirilla kivasti ruokaa kerjäten, aina välillä ulkona piipahtaen ja lopulta sitten lahjoja avaten.

Meillä koirat sai kongit, pihvitikkuja, vinkulelun ja heijastinpalat hihnaan. Äiti lahjoi minua myös parilla säkillisellä koiranruokaa, joten shelttien ravinnonsaanti on turvattu ainakin puoleksi vuodeksi eteenpäin!

Illalla ajeltiin vielä kotiin Noljakkaan, kunhan ensin oltiin haettu Anna & Hupsis Rantakylästä. Pari päivää vietettiinkin kolmen koiran kokoonpanolla, mikä passasi varsinkin nuorisolle vallan mainiosti. Minttua vähän ärsytti, kun Meela ja Hupsis tunkivat joka paikkaan leikkimään kun se olisi halunnut nukkua, mutta kyllä sekin sitten innostui aina ulkosalla leikkimään muiden mukana!

Maanantaina olikin ohjelmistossa Koirakoulu Napakalla järjestetys kinkunsulatusmöllit, joissa oli tarjolla myös pentuluokka. Möllien jälkeen olisi ollut mahdollisuus osallistua myös agilitykoulutukseen, mutta oma treeni-intoni oli jokseenkin alavireistä, ja päätin käydä vain juoksemassa radat koirien kanssa.

Ilmoitin Meelan pentuluokkaan ja Mintun kilpailun ulkopuolisena mölleihin. Itseni ei tehnyt mieli juosta mitään vaikeita ratoja, ja ajattelin helpon ja vauhdikkaan mölliradan olevan myös Mintusta mukavaa vaihtelua.

Meela starttasi pentuluokassa ensimmäisenä. Radalla oli yhdeksän estettä, jotka olivat hyppyjä ilman rimoja ja putkia. Hyvin simppeli ja pennuille sopiva pikkupätkä. En ole tehnyt Meelalla pidempiä ratajuttuja, joten en tiennyt, miten se suhtautuisi tuollaiseen vähän laajemmalla pinta-alalla olevaan viritelmään. Eipä kuitenkaan mitään ongelmaa! Se odotti kauniisti lähtölupaa, haki hienosti putkiin ja hyppäsi hypyt ohjeitteni mukaisesti. Tosi pätevä pentu! Meela olikin päivän pennuista ainoa, joka suoritti radan virheettömästi. Tällä siis pentuluokan voitto.

 

Meelan lisäksi pentuluokassa kilpaili Mintun tytär Isla, joka sijoittui viidellä virhepisteellä toiseksi. Inka kuvasi myös Meelan radan!

Mintun rata oli niin ikään yksinkertainen, joskin sisälsi myös pituuden ja kontaktiesteitä. Minttu oli innoissaan tekemisestä, ja juoksikin koko radan tosi hyvin! Myös täysin ilman virheitä selvittiin, mutta emme tietenkään voineet sijoittua, koska olemme jo kisanneet virallisissa.
Nyt, kun ollaan treenailtu agilityä vähän tarmokkaammin, päätin yrittää varata ensi kuussa Mintulle ajan fysioterapeutille ja hierontaan, ettei tule ikäviä yllätyksiä.

Alla vielä Mintun rata, Inkan kuvaamana.

En muuten uskonut tätä ikinä sanovani, mutta mulla on kauhea ikävä kunnon tokotreenejä! Olenkin varannut huomiselle Poksin hallin ihan vaan tokoa varten. Ulkona kun ei näillä loskakeleillä hirveästi tee mieli treenata.

Joulumielellä

Erityisesti Joensuun VIP-ihmiset, treeniseuralaiset, shelttiväki, Fanny & Noona, Inka & Isla, Kristina & sheltit, Maija ja Johanna koirineen, Katja & Tinja ja ääh kaikki jotka tietävät sen ansaitsevansa! Nää lähtee joulunlenkin kautta Liperiin viettämään jouluaan :)

Elävää kuvaa

Videot molemmista tytöistä Napakalla. Ensin Minttu, sitten Meela. Kiitos Inka ja Noora vidoitten kuvaamisesta!

Aiemmassa postauksessa on edelleen se kysymyshaaste, johon otetaan vastaan kysymyksiä ;)

Minttu palaa agilitykentille & Napakan agilitykoulutus

Emmin blogista nyysimäni rata, jota siis viimeksi tehtiin. Tuossa esteet vähän väljemmin kuin oikeasti, mutta idea on selvillä. Itse olin vapaavuorosta ihan innoissani, koska sain treeneihin mukaan MINTUN. Oikeasti, kun on viikkotolkulla treenannut vain saman tylsän pennun kanssa, on ihan huikeaa päästä kentälle koiran kanssa, joka irtoaa ja hakee itse esteitä.

Mintun kanssa treenailtiinkin ensin kontakteja. Ajattelin, että voisin viimein viitsiä opettaa sille ihan true pysäytyskontaktit. Enää kolmosiin nousukaan ei ole ihan niin mahdoton ajatus, ja siellä radat ovat vähän sellaisia, että juoksuilla on turha edes yrittää. Tai ainakin näin minulle tänään kerrottiin. Sitten kierto kolmoselle - aijaiaji se irtosi! Hypyt jees, kasiputken pää oli vähän enemmän pimeä kulma, ja voi että se sinnekin haki upeasti! Olin ihan sanaton, kun ei sitä jotenkin ole yhtään osannut arvostaa Mintun kykyjä kun sitä on aina vaan treenannut samaa koiraa. Tai sitten se oli prosessoinut hurjasti agilityjuttuja juoksujensa aikana samalla, kun minä katsoin treenikuumeisena toinen toistaan upeampien koirien menoa radalla.. Tiedä häntä. Mutta upea tyttö se oli kuitenkin!

Meelan kanssa tehtiin pieniä tehtäviä, esimerkiksi ykkönen - putki - uudelleen ykköshyppy. Takaseinän esterivistöllä treenailtiin erilaisia ohjauskuvioita, kiertoja ja välistävetoja. Putkikulmia otettiin yksikseen ja sitten yhden hypyn kanssa. Emmi varmisteli meille keinua parit kerrat. Kepit oli taas kerran itsenäisinä, niitä tehtiin verkkojen kanssa.

-----

Sunnuntaille olin varannut molemmille tytöille paikan Napakan agilitypäivään. Faktahan on, että me ei turhan paljon ohjausta olla saatu missään vaiheessa huimaa agilityuraamme, ja se vaikuttaa aivan valtavasti koiran minun toimintaan radalla. Nyt sitä kuitenkin oli luvassa, ja kyllä teki hyvää!

Ensin oli vuorossa penturyhmä, ja rata oli tällainen. Heti alussa korjattiin minun käsiongelmani - minulla kun on tapana heittää kättä miten sattuu sillä seurauksella, että koira jää jumittamaan minun käteni tuijottamiseen eikä etene itse radalla.
Teimme pätkää 1-4, Meela irtosi tosi hienosti ja oli nopea!

Esteet 5-6 olivat maailman vaikeimpia, koska kuulema olen opetellut valssit väärin ja pilaan sillä koiran menon. Pitkä tovi hinkattiinkin ihan vain sitä valssikuviota, useimmiten edeten esteet 2-7, jotta sain itse vauhtia ohjaukseeni. Meela oli upea, tosi pitkää pätkää teki, vaikkei olla pahemmin treenattukaan pidempää!

Esteellä 8 pääsin treenailemaan niistoa, jonka jälkeen 9-12 olivatkin aika helppo homma. Itse tosin onnistuin vielä vähän sössimään lopussa, kun en muistanut katsoa, mihin se koira jäi... Mutta kuitenkin, pentu sai paljon kehuja ja minun pitää saada ohjausta! Se on kuulema teknisesti tosi taitava, kunhan oppii irtoamaan ja minä ohjaamaan siten, etten itse hidasta koiraani olemalla ääliö.

Minttu taas osallistui mölli/ykkösluokkaan, jossa rata oli seuraavanlainen. Ongelmiahan tuli jo heti alussa, kun esteiden 2-3 väliin piti sijoittaa jokin mielenkiintoinen ohjauskuvio. Uudella yrityksellä se kuitenkin toimi, ja Minttu ohjautui tosi kivasti ja nopeasti kolmoselle! Välillä 5-6 oli myös jokin huijauspyörähdys, jonka nimeä en kyllä kykene muistamaan. Pointtina siinä oli kuitenkin valssata, muttei kääntää koiraa vaan auttaa sitä hakemaan suorempi linja pituudelle ottamalla se toiseen käteen haltuun... Parin testin jälkeen tämäkin saatiin toimimaan.

Jatkettiin noille kierrätyksille, joissa ongelmana olivat omat käteni ja rintamasuunta. Minttu kuitenkin on ihan agilitykoira, koska se jaksaa toistoja ja hinkkaamista todella hyvin, eikä sitä haittaa, vaikka ohjaaja vähän olisikin huono... Hypyt saatiin menemään hyvin, sitten niisto ja puomille, johon palkkasin.

A:lle meni ihan kivasti, jonka jälkeen tulivat... kepit. En ole koskaan tiennyt, että Minttu osaa hakea itsenäisesti kepeille. Ihan vaan siksi, etten ole antanut sille mahdollisuutta näyttää. Ohjaaja neuvoi, että suuntaan itse kohti kolmoskeppiä ja hoen koiralle jo a:n kohdalla, että "kepkepkep". Olin ihan varma, ettei se toimi... ja mitä, Minttu menee kepeille ja kepittää ne itsenäisesti alusta loppuun! Voi vau! Minun pitää vaan muistaa antaa sille tilaa ja luottaa siihen, että se osaa. On se jo sen verran pätevä tyttö!

Lopun kanssa tuli vähän kiire, tehtiin vain nopeasti loppusuora, koska aika alkoi loppua. Eipä tuossa ihmeempiä kikkailuja sitten ollutkaan. Jälleen kerran koira osasi, mutta ohjaaja ei. Tarjolla olisi kuulema tulevaisuudessa lisää vastaavia koulutuksia (todellakin osallistun!) ja ehkä kontakti- ja keppikurssi, jotka houkuttelevat myös.

Minulle koulutuksesta oli paljon iloa, ja oli tosi kiva treenata kerrankin niin, että joku oikeasti oli huutamassa, jos tekee väärin. Juuri sitä minä olen aina kaivannut ratsastuksessa, ja kaipaan kyllä koiraillessanikin. Ei sitä muuten mihinkään etene, jos ei saa palautetta! Harmi, että Kuopio on niin kaukana... ACEn kurssit olisivat aika harvinaisen kiinnostavia. Onneksi agilityleiri on taas täällä idässä, niin kesällä voi suunistaa sinne!

Alkeisryhmäläinen

Meela 7kk - (c) Netta Timonen

Viikonloppu meni Voittajissa pyöriessä mainiolla porukalla. Pitää vielä tätäkin kautta kiitellä kaikkia, jotka pitivät seuraa minulle Helsingissä, oli ihan huippua! Koiraharrastus on mahtavaa, mutta nimenomaan parhainta siitä tekevät kaikki muut ihmiset.

Tietenkin tein paljon löytöjä koiratarvikepuolelta. Itselleni ostin Berran treeniliivin (sinimusta, mahtuu villakangastakki talvella alle ja maksoi vain 20e!), Meelalle näyttelyhihnan ja lammas skineezin. Minttu puolestaan sai metallikapulan ja "rikkoutumattoman" pallon, jota voi käyttää myös aktivointileluna sisätiloissa. Myös ruokanäytteitä tuli hamstrailtua kojuista, ne varmasti uppoavat shetlanilaisiin paremmin kuin hyvin!

Koirat olivat hoidossa vanhemmillani, ja olivat kuulema olleet varsin... herttaisia. Meela oli tuhonnut muutamia lattialle jääneitä asioita, kaivautunut ruokasäkkiin ja yrittänyt vaatia koko ajan tekemistä. Äiti oli kyllä yrittänyt tunnollisesti juoksuttaa niitä pari tuntia päivittäin vapaana Utran harjuilla, mutta eihän tuo kersa ilman aivotyötä väsy, eikä ketään tietenkään kiinnostanut kuunnella minun neuvojani siitä, että ruuan voisi aina tarjoilla pahvitölkeistä yms.

Tiistaina oli kuitenkin tokotreenit, joissa meinasin ensin treenata Mintunkin, mutta enpäs sitten jaksanutkaan, kun oli niin kylmä. Porukkaa oli niin vähän, että mentiin Meelan kanssa alkeisryhmään, johon tämän tunnin perusteella taidan siirtyä heti joulutauon loputtua. Tunti oli Meelalle hieman liian raskas, sillä koirakoita oli vähän ja toistoja tehtiin paljon. Yleensä meno ei kuitenkaan kuulema ole ihan niin rankkaa, joten taso kuulostaa hyvältä.

Tunnin aihe oli erilaiset häiriöt, ja niitä olikin muiden koirien, liikkuvan ohjaajan, lelujen ja namien muodossa. Aloitimme ihan luoksepäästävyydellä, joskaan ohjaaja ei tullut moikkaamaan koiria, vaan jutustelimme muutaman sanan verran tavoitteista ja koiran iästä. Meela istua napotti paikoillaan hienosti.

Seuraavaksi pujottelimme muiden koirakoiden ympäri. Tässä kohti toistoja oli joko kolme tai neljä, mikä alkoi Meelan kohdalla käydä vähän keskittymisen päälle. Hienosti se kuitenkin piti kontaktia, eikä pyrkinyt muiden koirien luokse missään kohdassa. Pujottelukin sujui, ja se haki itsenäisesti oikeaa seuruupaikkaa, vaikken sitä seuraamaan kyllä pyytänytkään.

Teimme muutaman yksinkertaisen kontaktitreenin, ja aloimme pujotella lelujen ympäri. Tällä kertaa toistoja oli kolme, ja koska ensimmäinen kerta meni upeasti ja toinen alkoi jo vähän kyllästyttää pentua, tein kolmoskierroksen ihan läpijuoksuna ja leikitin Meelaa sen omalla narulelulla melkein koko ajan. En halua kuitenkaan tehdä pentuni kanssa liikaa, parempi lopettaa siihen hyvään suoritukseen.

Loppuun tehtiin vielä paikkamakuutreeniä, Meelaa palkkasin hyvin paljon ja pidin itse vain parin askeleen etäisyyden. Pentu oli ihan huippu - pääsin jopa palaamaan sen vierelle, ilman että kersa hievahtikaan paikoiltaan! Paljastettakoon nyt, että olemme joutuneet tekemään hurjasti treeniä nimenomaan tämän vierelle palaamisen kanssa. Meelalla oli aiemmin tapana hieman väistää tai ennakoida namin tulemista ja nousta ylös, sekä istuessa että maassa. Treenasimme tätä todella paljon heti alusta asti, ensin vain nostelin jalkojani sheltin vieressä ja aloin sitten liikkua vähän kerrallaan. Selvästi harjoitus on tuottanut tulosta!

Meela oli treenien jälkeen ihan väsynyt, mutta jaksoi vielä leikkiä Timin kanssa, kun käväisin Utrasta hakemassa korjatun ompelukoneen ja syömässä itsenäisyyspäivän aterian. Tällä viikolla alkaakin The Ompelu-urakka shelttineitien agilitytakkien muodossa... ;) Pitäähän hienojen tyttöjen saada ikiomat burberrytakit, jotka sopivat heidän ulkoilusetteihinsä!