Alkeisryhmäläinen

Meela 7kk - (c) Netta Timonen

Viikonloppu meni Voittajissa pyöriessä mainiolla porukalla. Pitää vielä tätäkin kautta kiitellä kaikkia, jotka pitivät seuraa minulle Helsingissä, oli ihan huippua! Koiraharrastus on mahtavaa, mutta nimenomaan parhainta siitä tekevät kaikki muut ihmiset.

Tietenkin tein paljon löytöjä koiratarvikepuolelta. Itselleni ostin Berran treeniliivin (sinimusta, mahtuu villakangastakki talvella alle ja maksoi vain 20e!), Meelalle näyttelyhihnan ja lammas skineezin. Minttu puolestaan sai metallikapulan ja "rikkoutumattoman" pallon, jota voi käyttää myös aktivointileluna sisätiloissa. Myös ruokanäytteitä tuli hamstrailtua kojuista, ne varmasti uppoavat shetlanilaisiin paremmin kuin hyvin!

Koirat olivat hoidossa vanhemmillani, ja olivat kuulema olleet varsin... herttaisia. Meela oli tuhonnut muutamia lattialle jääneitä asioita, kaivautunut ruokasäkkiin ja yrittänyt vaatia koko ajan tekemistä. Äiti oli kyllä yrittänyt tunnollisesti juoksuttaa niitä pari tuntia päivittäin vapaana Utran harjuilla, mutta eihän tuo kersa ilman aivotyötä väsy, eikä ketään tietenkään kiinnostanut kuunnella minun neuvojani siitä, että ruuan voisi aina tarjoilla pahvitölkeistä yms.

Tiistaina oli kuitenkin tokotreenit, joissa meinasin ensin treenata Mintunkin, mutta enpäs sitten jaksanutkaan, kun oli niin kylmä. Porukkaa oli niin vähän, että mentiin Meelan kanssa alkeisryhmään, johon tämän tunnin perusteella taidan siirtyä heti joulutauon loputtua. Tunti oli Meelalle hieman liian raskas, sillä koirakoita oli vähän ja toistoja tehtiin paljon. Yleensä meno ei kuitenkaan kuulema ole ihan niin rankkaa, joten taso kuulostaa hyvältä.

Tunnin aihe oli erilaiset häiriöt, ja niitä olikin muiden koirien, liikkuvan ohjaajan, lelujen ja namien muodossa. Aloitimme ihan luoksepäästävyydellä, joskaan ohjaaja ei tullut moikkaamaan koiria, vaan jutustelimme muutaman sanan verran tavoitteista ja koiran iästä. Meela istua napotti paikoillaan hienosti.

Seuraavaksi pujottelimme muiden koirakoiden ympäri. Tässä kohti toistoja oli joko kolme tai neljä, mikä alkoi Meelan kohdalla käydä vähän keskittymisen päälle. Hienosti se kuitenkin piti kontaktia, eikä pyrkinyt muiden koirien luokse missään kohdassa. Pujottelukin sujui, ja se haki itsenäisesti oikeaa seuruupaikkaa, vaikken sitä seuraamaan kyllä pyytänytkään.

Teimme muutaman yksinkertaisen kontaktitreenin, ja aloimme pujotella lelujen ympäri. Tällä kertaa toistoja oli kolme, ja koska ensimmäinen kerta meni upeasti ja toinen alkoi jo vähän kyllästyttää pentua, tein kolmoskierroksen ihan läpijuoksuna ja leikitin Meelaa sen omalla narulelulla melkein koko ajan. En halua kuitenkaan tehdä pentuni kanssa liikaa, parempi lopettaa siihen hyvään suoritukseen.

Loppuun tehtiin vielä paikkamakuutreeniä, Meelaa palkkasin hyvin paljon ja pidin itse vain parin askeleen etäisyyden. Pentu oli ihan huippu - pääsin jopa palaamaan sen vierelle, ilman että kersa hievahtikaan paikoiltaan! Paljastettakoon nyt, että olemme joutuneet tekemään hurjasti treeniä nimenomaan tämän vierelle palaamisen kanssa. Meelalla oli aiemmin tapana hieman väistää tai ennakoida namin tulemista ja nousta ylös, sekä istuessa että maassa. Treenasimme tätä todella paljon heti alusta asti, ensin vain nostelin jalkojani sheltin vieressä ja aloin sitten liikkua vähän kerrallaan. Selvästi harjoitus on tuottanut tulosta!

Meela oli treenien jälkeen ihan väsynyt, mutta jaksoi vielä leikkiä Timin kanssa, kun käväisin Utrasta hakemassa korjatun ompelukoneen ja syömässä itsenäisyyspäivän aterian. Tällä viikolla alkaakin The Ompelu-urakka shelttineitien agilitytakkien muodossa... ;) Pitäähän hienojen tyttöjen saada ikiomat burberrytakit, jotka sopivat heidän ulkoilusetteihinsä!