2012

Kuten yleensä, kulunut vuosi on jälleen kerran ollut valtavan tapahtumarikas ja mielenkiintoinen! Paljon ehdittiin koirien kanssa tehdä ja saavuttaa, mikä osaltaan toi ensi vuodelle entistä suurempia tavoitteita. Aina on varaa kehittyä ja tehdä jotain paremmin, toivottavasti myös ensi vuoden lopussa saan todeta saman, minkä viime ja tänä vuonnakin: paljon on opittu!

Ensimmäiset kuukaudet vietimme treenikentillä ja parissa näyttelyssäkin. Meela hylkäsi pentukehät ja Minttu keikaroi pariin otteeseen arvosteltavana. Osallistuimme Napakan agilitypäivään ja tältä ajalta löytyy hurjasti videoitakin! Meelan kanssa koko alkuvuosi oli melkoista haparoimista asioiden suhteen, kun Mintun jälkeen piti opetella toimimaan täysin erilaisen koiran kanssa. Sain jatkuvasti yllättyä siitä, miten loistavasti meillä natsaa yhteen ja iloita onnistumisista.

Isona osana alkuvuotta oli myös valmistautuminen Viron näyttelyreissulle. Matka oli sekä minulle että matkatovereilleni ensimmäinen ulkomaan näyttelymatka, puhumattakaan sitten ilman kenenkään kokeneemman apua matkustamisesta!
Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja reissu oli kaikkine pikku kommelluksineen ikimuistoinen - Meela julistettiin rotunsa parhaaksi, ja se keräsi kasaan koko näyttelyviikonlopun aikana kaksi junnusertiä. Menestystä riitti muullekin matkaseurueelle. Sertien lisäksi reissu poiki varsin suuren innon järjestää jotain samankaltaista myös ensi vuodelle... ;)

Toukokuussa Meela aloitti möllitokoilut. Lisäksi käväisin pikkusheltin kanssa Suvi-Kareliassa kirmailemassa junnuluokassa, tuloksena luokkavoitto SA:lla ja seuraavana päivänä EH.
Kuukauden hauskin juttu oli kuitenkin Kiteen leiri, johon osallistuimme reilun kokoisella joensuulaisporukalla. En ollut aiemmin ollut koirineni leirillä, ja muutaman päivän ahkera treenailu oli paitsi uuvuttavaa, myös valtavan hauskaa. Ensi vuonna ehkä panostan sisämajoitukseen hyisten teltassa vietettyjen öiden jälkeen, mutta jotain vastaavaa on ehdottomasti saatava ohjelmistoon myös 2013!

Kesäkuun ohjelmistoon kuului SM-tokoilut Mintun kanssa. Reissu itsessään oli hauska ja seura mukavaa, vaikka tulos jäikin laihanlaiseksi. Reissun jälkeen Minttu jäikin kisatauolle tokon suhteen ja palasi kehiin vasta elokuussa, jolloin se korkkasi viikon ahkeran treenin ansiosta avoimen luokan tuloksella AVO1.

 Heinäkuu oli Meelan kannalta melko huikea. Raivokääpä seikkaili Kristinan kanssa ympäri maailmaa ja palasi kotiin mukanaan kaksi uutta valiotitteliä. Hänen Korkeudestaan tuli Eestin ja Latvian juniorimuotovalio!

 Minttu ja minä taas viihdyimme pari viikkoa Lahdessa, jossa tapasimme tuttuja, kävimme koulutuksissa ja kisasimme agilityä.

 Meela starttasi myös ensimmäisen kerran tokossa, tuloksena ALO3. Vuoden aikana tulosta parannettiin pykälän verran, pari ALO2-tulosta saatiin kasaan ennen kisakauden päättymistä.

 Syksyllä lauma sai uuden jäsenen, kun pieni Myrn haettiin Haukiputaalta asti tänne itään ihmettelemään. Pikkusheltti sopeutui laumaan loistavasti, ja vaikkei se minun omani olekaan, olen vaivihkaa täyttänyt myös sen ensi vuoden näyttelykalenteria omiin suunnitelmiini sopiviksi. Onneksi Annalla ei pahemmin ole mitään tätä vastaankaan ;)

Syksyn mittaan alkoivat myös vuoden tavoitteet hiljalleen täyttyä. Elokuussa saavutettu avo-tulos lämmitti mieltäni siinä määrin, että ilmoitin Mintun BH-kokeeseen. Koe meni enemmän kuin nappiin, ja kotiin palasimmekin varsin hilpeissä tunnelmissa uutuuttaan kiiltelevä BH-killutin taskunpohjalla.

Kisasimme agilityä, esittelimme koiraurheilua Areenalla ja Meelan napatyrä leikattiin. Jonkun verran käytiin Kuopiossa agilityvalmennuksissa, mutta niin ikään imettiin oppeja Nooralta ja Napakan koulutuksista. Kisavuosi päätettiin itsenäisyyspäivän agilitykisoihin, joissa nolla oli niin lähellä! Sen jälkeen keskityttiinkin hiomaan agilityskilssejä treenikentän puolella, niin että kevään kisoissa oltaisiin kunnolla iskussa.

Tavoitteet vuodelle 2012:

Minttu
- Tokossa starttaaminen AVOssa mahdollisimman hyvin tuloksin. VOI liikkeet treeniin mars!
>>Käytiin loppuvuodesta yksi AVO-koe meiningillä "no onpahan sitten ees kokeiltu", ja ykköstuloshan sieltä pärähti. Voittajaa ollaan pohjustettu, muttei kyllä ihan niin runsaasti, kuin olisin suonut.
- Agilityssä nousu kakkosiin, sieltä joku tulos.
>>Niin lähellä, mutta silti niin kaukana ;)
- BH-koe
>>Check! Vaikka loppuvuodelle meni tämäkin, vaan onpahan käyty ja suoritettu.
- Mejä mahdollisesti kisakuntoon
>>Käytiin mejäämässä kaksi kertaa, ei kisoja. Ehkä ensi vuonna? Tai sitten ei.
- Yleistä hauskanpitoa kaikissa kissanristiäisissä
>>Tänä vuonna kisattiin niin paljon virallisia, kuin vain löytyi ja kukkaronnyörit antoivat myöten. Epävirallisissa skabailu sen sijaan jäi vähemmälle, mutta tuli sentään muutamissa käytyä.
- Mahdollisimman paljon ohjattuja treenejä lajissa kuin lajissa!
>>No niitä kyllä oli, varmasti enemmän kuin mitä koko harrastusaikanamme on ollut. Ja sen kyllä huomaa!
- Terve ja hyväkuntoinen koira koko vuoden
>>Ei elänlääkärireissuja ja silmätkin todettiin terveiksi.

Meela
- Tokossa ALO kasaan ja kisaamaan. Keväällä viimeistään Noutajakoirien kaudenpäättäjäismölleissä.
>>Kisattiinhan me. Ykköstulos jäi aina vajaaksi, mutta pohjat on mallillaan ja jonkinlainen keskittyminenkin alkaa jo löytyä.
- Agility hyvälle mallille ja kisavalmiiksi
>>Kontakteja ja keppihiomista vaille valmiita kisoihin :)
- Ulkomaille näyttelyihin
>>Käyty, enemmän kuin oli tarkoituskaan! Vuoden aikana Meelasta leipoutui niin Viron kuin Latviankin junnuvalio.
- Suomessa jokuset näyttelyt, mahdollisimman hyvä menestys toki
>>Luokkavoitto, ERI SA pariin kertaan. Ei kovin monissa kotimaan kehissä käyty kehittymättömän rimpulan kanssa, vaan satsattiin ulkomaihin.
- Tutustuminen uusiin lajeihin
>>Meela mejäili! Muita uusia juttuja ei taidettu kokeillakaan tämän neidin kanssa.
- Epävirallisissa kisoissa starttailu ja fiilisteleminen
>>Aika nihkeäksi jäi, mutta käytiin me jokuset pentukisat kiertelemässä.
- Terve ja hyväkuntoinen koira koko vuoden
>>Terveen paperit Kennelliitosta ja eläinlääkärireissuja nolla, mitäpä sitä voisi muuta toivoa.
Lisäksi olen suorittanut kasvattajakurssin ja oppinut agilitysta hurjan paljon kaikkea sellaista, mistä en oikeastaan tiennyt mitään.

 Vuodelle 2013 toivon...
- Iloisia, terveitä koiria
- Hurjasti koulutuksia eri henkilöiden vetäminä
- Lisää hauskoja hetkiä ja kisareissua vakiohenkilöideni seurassa

Minttu
- VOI kuntoon ja ulkokisakauden alettua kokeisiin!
- Agilityssä kakkosiin
- Itsenäisemmät kepit
- Kontaktit kuosiin

Meela
- ALO1 --> AVO starttaus kesällä
- Keväällä agilityssa kisoihin, nollia pöytään
- BH?
- Kevät kotimaan näyttelyitä kierrellen

Huikean hauskaa tulevaa vuotta kaikille koirakansalaisille, olkoon vuotenne menestyksekäs!

Kolmen päivän agilityohjelma

Perinteinen "no pitäähän sitä nyt ensi vuonna mennä näyttelyyn!"-viirajainen iski päähäni joskus kuun alkupuoliskolla, ja ilmoitin kaksi kappaletta shelttejä Lahden ryhmikseen tammikuulle. Ihan kiva, mutta vanhempi painos päätti aloittaa infernaalisen karvanlähdön, jossa se pölistää turkkiaan ympäri rappukäytävää ja petivaatteita. Ehkä tämä enteilisi sitä, että loppukeväästä minulla mahtaisi olla vironmaalle kuskattavaksi erään pikkumustan lisäksi myös mielellään edes jonkinlaisessa turkissa oleva Mii?
Se jää nähtäväksi.

Joululomat on kuitenkin vietelty, ja me ollaan käyty kolmeen otteeseen hallilla pyörimässä!

Päivä yksi - Nooran treenit
Treenasin vain Meelalla. Minttu on tuntunut jokusen kerran hieman tahmealta, joten ajattelin hieman keventää sen treenikalenteria. Paljon kivoja juttuja, että pysyy motivaatio kohdillaan!

Noora oli askarrellut meille valmiiksi Elina Jänesniemen valmennusradan, johon kuului jos jonkinmoista koukeroa ja treenaamisen aihetta. Meelan kanssa päästiin esteelle 18, sen verran paljon piti pikkusheltille opettaa ja vahvistaa asioita radan aikana. Loppuratakin oltaisiin voitu tehdä, mutta pakkanen alkoi tuntua varsin ikävältä, ja treeniaika hupeni uhkaavasti, niin päätettiin jättää siihen koko homma.

Ensimmäinen ongelma tuli heti alussa, kun Meela ei hakenutkaan sivuttaissuuntaisia hyppyjä kuten oli ajateltu. Pallon kanssa vahvistelimme hyppyjä, ja pian väli 1-6 saatiinkin onnistuneesti pakettiin sen suuremmin ihmettelemättä! Kutoselle unohdin tehdä poispäinkäännöksen, mikä johti koiran liialliseen valumiseen ja lähestyminen kepeille oli surkea. Toisella yrittämällä homma toimi, Meela haki kepeille hurjan hienosti, ja jopa kesti valssin keppien loppuun. 8-11 pätkä oli melko lailla elppo nakki, mutta pianpa sitä taas oltiinkin ongelmissa. 13 putki ei ihan imenyt Meelaa toivotulla tavalla puoleensa, ja varsinkin putken jälkeinen elämä osoittautui haasteeksi. Käskyt piti ajoittaa just eikä melkein, että koira kääntyi oikein minun odottaessani seuraavan hypyn luona. Jokusen toiston jälkeen homma alkoi pelittää, mutta sitten se tyssäsikin siihen, ettei koira hae pituutta. No, ei jääty siihen kuitenkaan murehtimaan, vaan päätettiin heittää vielä tuonne 18 keinulle asti, että saatiin vieras keinu treeniin. Hyvin toimi!
Sitten pääsikin Meela lepäilemään ja tekemään kontakteja toiselle puolelle hallia. Aika kivat kontaktit sillä muuten alkaa ollakin nykyisellään.

Päivä kaksi - Keppitreenit ja tokoilut
Pakkasen laskun kunniaksi painelimme Annan & Emmin kanssa hallille treenaamaan tokoa. Emme kuitenkaan jaksaneet siivota muutamia agilityesteitä pois tieltä, kun tokotreenejäkin mahtui ihan hyvin vetämään. Meelalla vähän ruutua ja seuruujuttuja, meni tosi jees. Kaukokäskyt alkaa hahmottua, eikä jäävissäkään ole ongelmaa.

Mintulla tosin oli tänään taas yksi niistä päivistä, kun toko + hallityöskentely ei vaan toimi. Se paineistui tilanteesta ihan hirveästi, ja päädyin tekemään muutaman helpon hyvänmielentempun ja seuruupätkiä ulkosalla. Sitten sheltti autoon hermojaan lepuuttamaan, ja lopputreeneistä vielä muutama helppo kontaktitreeni ja keppijuttuja.

Meelan kanssa agilitypuolelta treenailtiin vaikeampia keppikulmia parin hypyn kanssa. Tosi hyvin hakee kauempaakin kepeille, eikä tällä kertaa yrittänyt edes varastaa loppupäässä. Tosi jees! Avokulmat on vielä vähän hankalia ja pitää oikeasti kunnolla viedä ja näyttää kakkosväli huolella.

Päivä kolme - Nooraa part 2
Koska olen äärimmäisen lahjakas pöllimään joalaisten valmennusratoja Anniinan blogista, oli meillä tänään printtaamani Elina Kaleniuksen treenirata juostavana. Noora huusi kentän laidalla, me tunaroitiin ja välillä ihan onnistuttiinkin!
Paperilla koko homma näytti hillittömältä hyppyjen ja pallukoitten sekamelskalta, mutta eipä tuo ihan niiiiin vaikea ollutkaan.

Ensin otin Mintun tekemään vähän rataa sen vaikutettua päivemmällä niin hurjan pirteältä, että olisi tervettä päästä vähän laskettelemaan agilitykentälle. Tauko oli selvästi toiminut, nimittäin Mii oli ihan hurjana! Kakkosen takaakierto ja persjättö toimi hyvin, kolmoselle huolellinen linjaus ja selkein avuin putkeen. Ensin Minttu jäi vähän räksyttämään putkelle, mutta toisella yrittämällä se irtosi hurrjan hienosti! Seiskalle tehtiin poispäinkäännös ja tiukasti A:lle, jonka jälkeen 9-13 olikin kuin vettä vaan. 14-15 väli oli minulle jostain syystä kamalan vaikeaa hahmottaa, vaikka ohjauksellisesti siinä tarvitsi suorittaa vain kunnon linjaus 16 putkeen. 17-19 oli helppo juttu, mutta 20 putken sijaan meinasi luisua aina A:lle, jolloin tarvittiin huolellisempaa ohjausta putkelle. Hienosti Minttu touhusi radan läpi ja pääsi sitten huilimaan.

Meelan kanssa homman olisi kuvitellut olevan helpompi - rata oli nyt tuttu jo yhden koiran jäljiltä, mutta eikö mitä. Alun pyöritys sujui hyvin ja tarkasti, joskin putkeen irtoamisessa oli taas vähän takkuiluja. 6-7 välillä meinasi tulla kiire, mutta voi vitsit mitkä A:n kontaktit pikkupossu otti! Itse jäin varmistelemaan turhaan pituudelle ja sain aikaan vain kauhean kiireen seuraaville hypyille, mikä tuppasi johtamaan siihen, että koira hyppäsi 13 hypyn väärältä puolelta. Kun Noora vähän kävi lyömässä ja laitteli rimaa maahan muistutukseksi, että tämän lähemmäs putkea ei vaan mennä, niin alkoi hommakin pelittää vallan loistavasti.
Lopulta saatiin loppurata pakettiin niin hurjan hienosti, että pikkupiskin työskentelylle sateli hurjasti kehuja. Harmi, ettei tätä ohjauksen riemuvoittoa saatu videolle, sillä olisin itsekin mieluusti katsellut, miten koirani 18 hypyn jälkeen kääntyi ihan siivekettä nuollen ja vaikka mitä muuta hienoa.

Lopuksi yritettiin juosta rata nollana läpi videolle, mutta kävi perinteiset ja homma hajosi lopulta iiihan käsiin, tehtiin kaksi tosi kivaa puolikasta ja sitten loppui kunto kaiken keskivaihesähellyksen jälkeen. No eipä siinä, loistotreenit saatiin vedettyä!

Kolmen päivän treeniputken jälkeen on ihan hyvä siirtyä hiljaiseloon odottelemaan vuoden vaihtumista, uusia treeniryhmiä (olkoonkin, että toinen on likimain samalla kokoonpanolla kuin tämänvuotinen) ja valmennuksia! Kohta mulla on kaksi koiraa joilla kisata myös agilityä, ja kisakalenteri täyttyy hurjaa vauhtia.

Mukavaa joulua!

Aattoaamu alkoi lenkillä Inkan ja shelttien kanssa.
Näiden kuvien myötä meidän porukka toivottelee kaikille mukavaa joulunaikaa ja mitä mainiointa vuotta 2013!

Cara, Meela, Minttu & Isla

Isla & Minttu

Maailmanlopun agilitykoulutus

12/12/12 jne. Maailmanloppu! Sen kunniaksi kurvasin koirineni Napakalle Leinosen Niinan koulutettavaksi ja ostin koko laumalle puruluita rikkoakseni parikymppisen.

Ylläolevassa kuvassa yksi kappale shetlanninlammaskoiria, joka ei ollut päässyt treenaamaan yli viikkoon. Pienten Meelojen maailmassa se on vähintäänkin juuri maailmanloppu, ja arvon puolitoistavuotias päätti räjähdellä hallin pihalla suuntaan jos toiseen vuoroa odotellessa. Onneksi tässä vaiheessa elämäänsä se on päättänyt viimein asetella palikat päässään siten, ettei tauko agitreeneistä merkitse sitä, että energiaa puretaan älyttömään kaahaamiseen ja rikotaan samalla itsensä ja ohjaajan hermot. Ehei, tämä tapaus osaa jo satunnaisesti keskittyä!

Olin ilmoittanut Meelan mölliryhmään, jossa tuollainen simppelihkö rata. No eipä siinä, kun lähdetään hiomaan ja viilaamaan valssien ajoituksia, tekniikoita ja sivuttaisetäisyyksiä, voi tällaiseenkin touhuun tuhrautua aikaa varsin kiitettävästi!
Tässä radassa kyllä mittasuhteet pissivät varsin ronskisti, mutta onpahan nyt. Ainakin kutosputki oli jossain hieman kauempana, eikä vitosellekaan tainnut olla ihan noin valtaisa juoksumatka... Niin, ja kakkoshyppykin hypättiin todellisuudessa toiselta puolelta, mitähän olen taas miettinyt!

Neloshypyn sivuttaisetäisyysasioita hinkattiin hetken aikaa pallolla, kun Meemi olisi mieluummin kurvaillut suoraan perääni minun pinkoessani valssaamaan vitoselle, kuin suorittanut esteen. Parin pallovahvistuksen jälkeen se alkoi hakea hypylle vallan mainiosti. Vitoselle tosiaan se valssi, eikä kertaakaan koettanut karata putken väärään päähän. Seiskahypylle sain ohjata aika tarkkaan, jos olin itse yhtään edellä, juoksi ohi.
Loppuradalla tuota ysihyppyä hinkattiin pidempään, sillä minun piti olla hyppyhetkellä selin esteeseen, mikä ei Meelalle tokikaan käynyt. Parin toiston jälkeen tämäkin toimi, ja päästiin puhtaasti voittajina maaliin!

Loppukommenttina oli, että "pähee sheltti", mikä luonnollisesti pitää täysin paikkansa.

Tälle päivälle olin varannut tunniksi vapaavuoron lähinnä noita eilispäivän kotiläksyjä, keppejä ja kontakteja ajatellen. Meelan kontaktit alkaa näyttää tosi kivoilta, samoin kepit! Itsenäisemmiksi niitä voi hioa varmaan ikuisuuden, mutta lähtökohdat on hyvät.
Kohta ehkä uskallan yhdistää kontaktit ilman alustaa radallekin.

Mintun kanssa treenailtiin uudella tekniikalla kontakteja, saas nähdä, miten nenäkosketustouhu lähtee tästä etenemään. Kepit sujui tänään jotenkin aivan älyttömän huonosti, koira tuntui tosi tahmealta. Sen sijaan koettaessani eilisen juttuja Mintullakin, yllätti lady positiivisesti toimimalla varmasti ja taitavasti

Hulluja kun ollaan, kurvailtiin vielä treenaamaan ihan hillittömään tuuleen Nooran & Pinnan sekä Annan ja koirien kanssa tokojuttuja.
Tulos: Meela oli ihan ylikierroksilla koko touhusta ensi alkuun, mutta malttoi sitten tehdä tosi hyvin. Mintun seuruu on ihan kamalaa, ja se ei jostain syystä pystynyt tänään muistamaan, mitä "seiso" tarkoittaa.
Jonkun kerran se etsi tunnarikapulaa hangestakin, mutta meni vähän touhottamiseksi. Voisin haluta jonkun tunnarikurssin, jonka puitteissa olisi pakko treenata tunnarijuttuja usein, valvotusti ja järjestelmällisesti.

Myrnin 5kk posetus hallitreenien päätteeksi.

Pakkaskisat

A-kakarat rivissä! Noona, Isla, Meela & Minttu the äitikoira.
Kuva (c) Inka

Fanny & Noona tulivat etelästä Joensuuhun asti kisaamaan vähän agilitya! Ikuinen päällepäsmäri Meela suhtautui sisareensa varsin nihkeästi, ja oli jatkuvasti komentelemassa ja ojentamassa vierailijaa. Myrn sen sijaan ihastui Noonaan ikihyviksi, ja leikki trikin puolisiskonsa kanssa pari päivää ihan koko ajan.

Kisapaikkana oli JOAn kylmä halli, pakkasta parikymmentä astetta ja radat varsin helppoja. Päivän piristäjä oli heti aamusta Isla, jonka Inka oli tuonut kisapaikalle mitattavaksi. Vuoden päivät tässä nyt on mittailtu, väännelty ja käännelty tuota ~43cm korkeaa agilitytapausta ja mietitty, mille tuomarille sen voisi viedä, että mediksi saisi. Kaikkien riemuksi Silpe todettiin heti ensimmäisellä yrittämällä noin 42cm korkeaksi, ja ura medikoirana voi alkaa heti ensi vuonna!

A-radalle starttasi ensin Noona, joka harmillisesti teki lentokeinun. Keinu uusittiin, ja hylkyhän sieltä napsahti - ilman tätä pikku mokaa se olisi ollut nolla!
Mintun kanssa mokailtiin sitten vähän enemmän. Jostain syystä koira tuntui hirveän tahmealta, ja loppujen lopuksi ohjasin sen tosi huonosti kepeille ja kieltohan sieltä tuli. Toinen kielto jostain syystä keinulta, jonka ohi kontaktihullu shetlantilaiseni paineli ihan pokkana. Maaliin päästiin kymmenellä virhepisteellä, joilla lohkesi toinen sija palkintopallilla.

B-radalla Noonalle kymppi tai vitonen, en muista enää. Oli kuitenkin sen verran kivan näköistä menoa kaksikolla, että yleisö antoi raikuvat aplodit maaliinpääsyn jälkeen!
Mintun kanssa koko rata tuntui tosi tökkivältä, olin itse ihan jäässä (kirjaimellisesti!) ja tuntui, kuin olisi juossut metrin nietoksissa. Maaliin tultiin hurjien aplodien saattelemina, porukka tuli onnittelemaan ja oltiin ihan varmoja, että nyt tuli se viimeinen nolla... kunnes Reetta valaisi, että tuomari oli nostanut kätensä hieman viiveellä puomin alastulokontaktilta.
Voin kertoa, että siinä vaiheessa ehkä hieman kiroilutti, ehdinhän jo henkisesti riemastua siitä nollatuloksesta!

Nyt alkaakin sitten kisatauko varmaan maaliskuuhun asti, ja se tietää rankkaa kontaktitreeniä! Itsepä en ole tajunnut niitä alusta asti vaatia täydellisiksi, kuten nyt teen Meelan kanssa. No, virheistään oppii, vai miten se meni ;)

Kisojen jälkeen käväistiin vielä juoksuttamassa koiria pellolla, ja sitten meidän vieraat jo lähtivätkin ajelemaan kohti etelää. Oli hurjan kiva nähdä! Ensi vuonna sitten lisää kisareissuja!

Kohta kisataan!

Sitä odotellessa on hyvä käydä virkistäytymässä vähän metsälenkillä:

 

Ja sit koko lauman kanssa hallilla tahkoamassa väännöstä viime viikonlopun ACE-karkeloista!
Hyvät treenit, hyvillä mielin kisoihin.
Tässä Meelan kanssa suoritettu rata kännykkäkameralla, on tää vähän erilaista menoa kuin viimeksi, kun neidistä on videoita julkaistu...

Sitten odotellaankin Fannya & Noonaa saapuviksi, kisataan ja lähdetään ilman koiria Helsinkiin.
Meidän talouteen on siis mahdollista törmätä Messarissa! Jos sattuu yksi rastapää shelttikehän laidalta tai shoppaamasta silmiin, niin saa tulla moikkaamaan.

Kuukauden ACE-annos

Viime sunnuntaina suuntasimme porukalla Kuopioon ACElle. Tällä kertaa meitä oli kouluttamassa Tiia Vitikainen, joka oli suunnitellut irtoamiseen ja koiran estehakuisuuteen keskittyvän radan. Otimme treeniin kuudentoista esteen pätkän, kävimme porukalla läpi ohjauskuviot ja radan, ja ei kun treenaamaan!

Rata itsessään ei ollut kovin haastava, mutta kyllä siihenkin ongelmakohtia saatiin kehiteltyä. Alussa neloshypyn kierto oli tosi vaikea, ja minun piti ohjata Minttu todella selkeästi kiertämään, että se meni oikein. Putkikuvion erottelussa ei ongelmaa, mutta kepeille oikeaan väliin haku oli haastavaa. Tämän jälkeen ongelmaksi muotoituikin seuraava takaakierto, jossa Mintulle piti jättää hurjasti tilaa että se lähti kiertämään, ja sitten kun onnistuimme itse kierrossa, jäivät minun aivoni jonnekin jälkeen ja sävelsin jotain ihan omia kuvioitani. Lopun kinkkisempi ohjauskuvio meni ihan hyvin, vaikka alkukierros oli vähän sellaisella "ööö apua, mitä nyt piti tehdä?"-meiningillä ja pienellä paniikilla vedetty.

Anniina kuvasi meidän ensimmäisen treenikierroksen, josta koostin videopätkän. Voisi vaikka opetella ajoittamaan käskyjä, olemaan jäätämättä ja hämmentymättä onnistumisista, ohjata paremmin koiran tasolla ja niin edelleen.

Huomaa kyllä, että yhdessä kohtaa keppien jälkeen tuon takaakierron mennessä oikein mulle tulee varsin itselleni tyypillinen black out - iskee huojennus siitä, että oho tää juttu toimikin kuten piti, ja unohdan sitten jatkaa sitä rataa. Samoin havainnollistuu mainiosti kykenemättömyyteni pysyä mukana siinä, mihin suuntaan oikeastaan pitää pyöriä ja mitä tehdä seuraavaksi. Olen vaan mielettömän huono hahmottamaan ohjaamistani!

Kakkoskierros meni suorastaan harvinaisen smoothisti koko rata alusta loppuun nollana, mutta eihän sitä tietenkään ollut kukaan kuvaamassa! Joten siinäpä minulle muistiin sitten yleinen rävellys ja pikkupaniikki.

 

Maanantain hallitreeneissä tehtiin Meelan kanssa kieputustreeniä, joka sisälsi kourallisen hyppyjä, kolme putkea, A-esteen ja parikymmentä kohtaa. Samoja esteitä siis hinkattiin pienessä tilassa edestä ja takaa, eri järjestyksissä yhä uudelleen ja uudelleen. Minulla oli ongelmia lähinnä radan muistamisessa, mistä tuli ohjaamiseen hirveästi löysäilyä ja koira teki turhankin suuria kaarroksia suuntaan jos toiseen.
Lopulta saatiin joku seminolla läpi, tyylipuhtaudesta ei sitten puhutakaan.

Tokot on ihan tosi kurjalla mallilla! Toivon vain, että kevääksi irtoaisi treenipaikka halliryhmästä, jossa ohjausta olisi joka kerta tarjolla.
Sisällä ollaan puuhasteltu pieniä juttuja. Meelalle olen koettakin kaavaillut tammikuulle, joten voisi tässä vaikka pikkuhiljaa yrittää palautella taas tekemisen meininkiä tähänkin lajiin! Tai sitten ei.

Mintun kanssa kilpaillaan itsenäisyyspäivänä tämän vuoden viimeiset kisat!

Sairasloman loppu

Eilen Meelan tikit poistettiin ja pikkusheltti saa taas alkaa nauttia irti juoksemisesta ja treenaamisesta ihan täysillä! Yllättävän hienosti se kaksi viikkoa malttoikin, ja mikä parasta, pakka pysyi eilen kasassa tauosta huolimatta, kun kääpiäisen laski agilitykentälle. Se teki jopa keinun ja kepit radalla oikein mallikkaasti.
Meelan välistävedot alkaa myös toimia hurjan kivasti. Putket 10-11 olivat tosi haastavat eikä tuo oikein hoksannut hakea oikeaan päähän, vaikka ollaan tuollaistakin treenattu. Piti sitten viedä se tosi lähelle ja juosta itse miljoonaa, että ehti ohjaamaan koiran sujuvasti putkelle 12.

Minttu oli mukana treenaamassa myös maanantaina, mutta niistä treeneistä ei ole juurikaan kerrottavaa, oli hieman tylsä meininki. Perjantaina sheltti suoritti Inkan säveltämää rataa oikein mallikkaasti, vaikka ensin putkien haku olikin hieman turhan haastavaa. Myös keppikulma tuotti jostain syystä ongelmia, mutta heti kun kun ohjaaja hoksasi jäädä hieman taaemmas ohjaamaan, alkoi sekin sujua.
Putkesta 16 tultaessa Minttu intoutui alkuun juoksemaan vieressä olevaan putkeen, mutta selkeällä ohjauksella ja käskyillä sekin sitten hoksasi, että nyt tullaankin putkien välistä, eikä suinkaan suihkita ihan miten sattuu.

Tänään käytiin montuilla kokoonpanolla Minttu, Meela, Myrn, Isla, Cara & Hupsis. Koirilla oli hauskaa, kun saivat kirmata pehmeässä hiekassa ja touhuta keskenään. Samalla Meelakin sai tehokkaasti purkaa remmilenkkeilyn aikaan patoutunutta energiaansa, ja varsin tyytyväisenä porukka nyt sitten lepäileekin rankan aamupäivän jälkeen!

Huomenissa suuntaamme jomman kumman sheltin kanssa ACE treeneihin Kuopioon.
Postauksen kuvat edellisviikkoiselta lenkiltä, kun kävimme porukalla Kontiolahden metsissä seikkailemassa.

Myrn 4½k

Viikonlopun treenit

Perjantain treeneihin raahautui peräti kokonainen ryhmällinen ahkeria agilityurheilijoita, sillä luvassa oli harvinaista herkkua: ohjaaja!
On aina hyvä omistaa lähipiirissään mahdollisimman monta agilityharrastajaa, jotka niin ikään hassaavat rahansa koulutuksiin ja ovat innokkaita jakamaan oppimiaan asioita eteenpäin. Nyt tällaiseksi ihmiseksi ilmoittautui Noora, joka jostain kumman syystä vielä itse tarjoutui tulemaan meille koutsiksi. Perjantaina. Illalla. Opiskelija.
Yhtälössä on jotain vikaa.

Treeneissä sen sijaan ei ollut!
Noora kasaili meille ulkomuistista seitsemäntoista esteen hieman sovelletun version Elina Jänesniemen koulutuksesta, johon oli itse osallistunut. Kokonaisena rata ei mahtunut halliin, mutta varsin näpsäkkä pätkä siitäkin saatiin mentäväksi!

No eihän me päästy edes ensimmäiselle esteelle, kun jo oltiin ongelmissa. Linjasin Mintun niin, että sen olisi helppoa hypätä este ja jatkaa sieltä sitten kakkosen takaakiertoon, menin itse jo valmiiksi kakkoshypyn luokse ohjaamaan. Tädää, koira ampaisi innoissaan minun luokseni, eikä sinne hypylle. Tehtiin pari toistoa niin, että ykköshypyn takana oli palkka valmiina, ja sen jälkeen oikein huolella työnsin koiran koko kropallani sinne ykköselle, ja hienosti onnistui!
Kakkonen takaa, twisti(hkö) ja putkeen. Putken kohdilla seurasi ensimmäisellä kierroksella yleinen jäätyminen - mihin sitten? Kaikki aivokapasiteetti piti keskittää aiemman ohjauskuvion suorittamiseen, ja siinäpä sitten oltiinkin lirissä. Onneksi havahduin useimmiten edes jotenkin hyvissä ajoin horroksestani, ja ehdin neloselle ottamaan koiraa, vaikka poispäinkäännös myöhästyikin ja vitosen lähestyminen meni vähän jäiseksi. Seiskahypylle tehtiin takaakierto ja niistopersjättö, jossa piti muistaa olla hyvissä ajoin niistämässä sitä koiraa, että ehti kirmata sopivasti A:lle. Mintun pysäytyskontakti toimi tosi hyvin namialustan kanssa (hah!) ja ehdin mennä ysihypylle. Esteelle selkeä merkkaus vasemmalla kädellä melkein maahan osuen, oikealla ohjaus esteelle ja jonkin sortin jaakotus, jossa piti muistaa ottaa koira käsi tarpeeksi matalalla vastaan ja ohjata putkeen. Putkihässäkkä oli helppo, jonka jälkeen pitikin sitten kirmata miljoonaa kepeille, jotta ehti olla siellä hyvin heittämässä koiraa kepittelemään, kun takaaleikkauksiinkaan ei ehkä auta vielä luottaa.
Lopun suora olikin sitten helppo nakki, vaikka Minttu ei tällä kertaa irronnutkaan ihan toivotulla tavalla, ja tehtiinkin sitten parit irtoamistreenit niin, että Noora palkkaili pallolla.

Ensimmäisellä kierroksella selvittiin putkille asti, toisella tehtiin loppusuora ja vielä koko hässäkkä onnistuneesti läpi. Suoritus näytti takuula lähinnä siltä, että ohjaaja on jatkuvasti paniikissa eikä juuri tiedä mitä tekee, mutta saatiin me se nollana läpi ja jutut pääkoppaan hautumaan. Treenikaverit kentän laidalta totesivatkin, että kylläpä sun koiras antaa paljon mokailuja anteeksi. Nii-iin, mutta juuri siksi se onkin maailman paras agilityn ensikoira. Meela olisi varmasti tässä vaiheessa jo räksyttänyt minut kumoon ja painellut suorittamaan rataa ihan ilman ohjaajaa, kun eihän moista tumpeloa tarvita hänen agilitytähteytensä suorituksia pilaamaan ;)

Lauantaille oltiinkin varattu hallia tokon merkeissä, niin pääsi Meelaki tekemään rauhallisia juttuja. Pikkusheltti oli suorastaan raivokas, eikä malttamista kunnon seuruuseen ja kärsivällisyyttä vaativiin juttuihin olisi löytynyt lainkaan. Vähän harjoiteltiin ruutua lähietäisyydeltä, ja sitä seuraamista. Kapulaakin se sai nostella, mutta nyt jumitetaan oikein urakalla pisteessä, jossa koira malttaa kantaa kapulaa oikein nätisti ja nostaa sen varmasti, mutta kun pitäisi istua ja katsoa ylöspäin, se sylkee sen suustaan.
Pitoharjoituksia ja joku purkkaviritelmäratkaisu tähän ongelmaan on varmaan luvassa joskus tulevaisuudessa.

Minttu duunaili noutoja, ruutua, merkkiä ja seuraamisia. Seuruut tehtiin tällä kertaa niin, että Anna sai naksutella sille sivusta milloin hyviä käännöksiä, milloin oikeaa paikkaa. Jäävät myös näin, jotta minun ei tarvinnut välittää muusta kuin käskyjen sanelemisesta ja eteenpäin kävelemisestä. Tosi kivoja juttuja saatiin aikaiseksi, vaikka treeniaika olikin tällä kertaa varsin rajallinen ja meidän piti lopettaa ihan kesken vepeporukan saapuessa hallille treenaamaan.

Pieniä läpimurtoja

Eilen olin Mintun mukaan agivuorolle. Ketään muuta ryhmästämme ei kuitenkaan kuulunut paikalle, joten treeniaikaa oli runsaasti. Hallissa oli valmiina putkeen irtoamisia, välistävetoja ja takaakiertoja sisältävä rata, joka ei juurikaan inspiroinut minua nyt, kun parina aiempanakin kertana ollaan melkein vastaavaa tehty. Puuhastelin sen kuitenkin kertaalleen läpi ja aloin miettiä, että mitäs sitten.

No tokoa tietenkin!
Pallo kaukopalkaksi ja lyhyitä seuruupätkiä, joista palkka oikeasta paikasta ja vireestä. Tehtiin vielä muutamia hyviä käännöksiä, mutten kyllä jaksanut kovin kauaa noita seuraamisia hinkata.

Metskun kanssa puuhasteltiin vähän. Ensin hetsasin kapulalla koiraa ja lähetin sen sitten hakemaan, ja nyt Minttu nosti kapulan epäröimättä ja toi sen oikein nätisti viereen. Jes!
Päätin tehdä vähän pitoharjoituksia esteillä, ja Minttu hyppi oikein onnistuneesti muutamia hyppyjä kapulaa kantaen.

Tästä innostuneena päätin koettaa hyppynoutoa, jota ollaan kerran aikaisemminkin hallilla koetettu. Ensin puisella kapulalla, toimii. Seuraavaksi päätin koettaa samaa uhkarohkeasti metskulla, ja myös metallikapula suussa homma toimi toikein hyvin. Jes!

Päivän paras juttu oli kuitenkin kaukokäskyt. Olen tehnyt niitä Mintun kanssa lähietäisyydeltä paljon, varsinkin maahan-seiso vaihtoja. Se on hoksannut homman hyvin ja liike toimii namilla vetäessä, mutta sitten jäin pohtimaan, kuinka lisätä välimatkaa. Jutustelimme lauantain kisoissa kohtalotoverini Anniinan kanssa koiriemme kaukojen opetuksesta, ja päätin koettaa, miten saisin Mintun itse tajuamaan oikean liikkeen.
Siispä testaamaan!

Namin kanssa Minttu tunkee koko ajan kohti minua, ja vaikka se tajuaakin nousta ylös-käskyllä ylös, lähtee se kävelemään kohti, mikä taas ei missään nimessä ole toivottu juttu.
Takapalkka sotki tilannetta niin, ettei Minttu malttanut enää keskittyä muuhun kuin siihen ihanaan palkkaan, ja alkoi venkoilla ihan ihmeellisyyksiä.
Lelupalkka edestä tuotti alkuksi saman tuloksen kuin nami, mutta päätin hieman vaihtaa tekniikkaa. Heitin Mintulle muutaman kerran pallon aina silloin kun se nousi, muttei ehtinyt vielä astua askeltakaan minua kohden. Parin toiston jälkeen halusin nähdä, oliko tämä harjoitus tuottanut tulosta. Ensin Minttu tarjosi paria askelta minua kohti, mutta kun palkkaa ei niistä herunut, se tarjosi - aivan oikein - täydellisen seisomaannousun! Jee! Uskalsin tehdä tätä kahden toiston verran, ja molemmat sujuivat oikein mainiosti ja koira malttoi odottaa palkkaa turhaan hötkyilemättä. Itse seisoin n. metrin päässä. Huraa, pieni askel eteenpäin tälläkin saralla!

Tässä vaiheessa treeniaika olikin jo hyvin tehokkaasti käytetty, ja oli aika lähteä hallilta kohti kotia. Mutta ai että oli kivaa treenailla tokoa, kun homma toimi ja saatiin tosi paljon irti treeneistä!

Kotona sitten odottikin vähemmän hilpeä yllätys. Ryhtyessäni tarkistamaan Meelan leikkaushaavan vointia, huomasin yhden tikin kadonneen kokonaan.
En käsitä, miten tällainen on edes mahdollista. Koiralla on kauluri koko ajan päässään, se ei saa leikkiä sisällä kavereiden kanssa, ulkona mennään huollettuja teitä pitkin mahan suojaava suojapuku päällä, mutta silti Meela onnistuu saamaan tikin jonnekin? Haava ei kuitenkaan näyttänyt mitenkään pahalta, ja aamusella eläinlääkäristäkin vakuuteltiin, ettei koiraa tarvitse enää lähteä parsimaan uudelleen, kun mahassa ei varsinaista reikää ole eikä sieltä tule nesteitä.
Toivottavasti loput tikit pysyvät paikoillaan paranemisen loppuun saakka!

Kökköilyä Kuopiossa

Perjantaina tapasimme Kuopiossa ensin Myrnin kasvattajan Maikin, sekä istuskelimme kahvilla Maijun luona, kiitokset vaan sumpeista! Minttu irvisteli koko illan sitä kosiskelleelle Duffylle, Myrn taas keskittyi kasvattajansa naaman pesemiseen ja luiden onkimiseen lelukorista.
Sieltäpä suuntasimme sitten vielä yöksi ystäväni luokse, jotta aamulla olisimme Mintun kanssa skarppeina Musti & Mirri-areenalla kisaamassa agilityä!

Kisattiinhan me.
A-radalle mentäessä oli varma fiilis, että vitsit kun on hyvä rata, ja tästä selvitään tosi helposti. Startattiin ensimmäisinä, ja virittelin koiraa ennen radalle lähtöä, että se olisi innoissaan. Jostain syystä aloitus toi mieleen ensimmäiset möllimme tässä samaisessa hallissa. Minttu ihmetteli maata ja oli kiinnostuneempi keinonurmen tutkimisesta kuin agilityesteistä.
Alku koituikin sitten kohtaloksemme. Olin kauempana ottamassa Minttua vastaan, kuten miljoonat kerrat olen treeneissäkin ollut. Minttu kiersi ensimmäisen hypyn. Siinä oli melkoinen mitä nyt tapahtui-hetki ohjaajalle, aiemmin koira on nimittäin hypännyt ensimmäisen hypyn, vaikka olisin kierinyt selälläni kumirouheen seassa ja laulanut kansallislaulua hyppy-käskyn sijaan. Näin kuitenkin tapahtui, ja siinäpä se alun ohjaus sitten hajosikin. Jouduin lähtemään aika lailla samasta pisteestä kuin koirakin, mistä seurasi se, että kakkosesteen taakse suunnittelemani valssi meni päin seiniä ja putkelle lähetys epäonnistui. Minttu turhautui, ja meille osoitettiin viisi virhepistettä. Tuntui, että koira olisi eksynyt putkeen. Siitä loppuun asti rata menikin sitten ihan mukavasti ja suunnitelmien mukaan, Minttu haki hieman haastavan keppikulmankin oikein mainiosti.
No, nollatulos meni kuitenkin jo siinä putkella, kun ilmeisesti ykköshypyn kiertoa ei laskettu virheiksi.

B-rata oli hieman kinkkisempi, ja arvelin meidän tiemme kusahtavan kepeille. No niinpä siinä kävikin, kun en saanut koiraa ihan tarpeeksi nopeasti hypyn jälkeen haltuun ja se puikahti sisään kepeille väärältä puolelta. Uusintayrityskään ei toiminut, joten kasassa kymmenen virhepistettä. Kuulema Minttu oli saanut vielä vitosen kontakteilta, en kyllä itse huomannut keskittyessäni näköjään juoksemaan lujaa eteenpäin koiran ohjaamisen sijaan.
Huonon meiningin tuntu jäi tältäkin radalta, jotenkin oli tahmea olo sekä koiran, että ohjaajan puolesta. Mikä nyt varmastikin on ihan vaan ohjaajan vika, Minttu kun hyvin herkästi imaisee minun mielialani itseensä.

Seurasin sivusta hyppyrataa, ja harmittelin kotona sairastelevaa pikkushelttiäni. Olisi meinaan ollut ihan meidän rata!
Onneksi on yhdet kisat tälle vuodelle, joissa kisailla Mintun kanssa. Ensi vuonna starttia saakin odottaa alkukevääseen, kun sydäntalvella eivät idän seurat kilpailuja näytä suosivan.

Meela on toipunut leikkauksesta hyvin. Tänään siitä on kolme päivää, ja sheltti haluaisi lähinnä juosta ja meuhkata vanhaan tapaan kavereiden kanssa, eikä kipuilusta näy merkkiäkään.

Potilas Maami

Sisarukset Isla & Meela kokivat tänään tyräleikkauksen Jari Ahon vastaanotolla. Tapahtuma tarjosi minulle aimo kevennyksen kukkaroon, yhden kappaleen nukutusdarraisia shetlanninlammaskoiria ja mahdollisuuden kirmata viikonlopun viettoon jo hyvissä ajoin ennen virallisen työajan loppumista.
Meelalle tilanne taas tietää kahden viikon treenitaukoa ja rajoitusta ylenpalttiseen riekkumiseen, mutta eipähän tarvitse pelätä, että sen napa jonain päivänä ratkeaisi liitoksistaan.

Lääkärissä avustellut Inka tarjosi pari kuvaa siskosten heräämöhetkistä.

Tervettä menoa!

Olen tällä hetkellä harjoittelussa kulttuuritoimella, ja pakko kertoa, että työ on enemmän kuin ihanaa. Teen graafista materiaalia, autan tapahtumajärjestelyissä ja touhuilen kaikkea hyvin itsenäisesti. Satunnaiset tapahtumapäivät luovat sisältöä työjaksoihin. Tällä kertaa osallisuuteni Tervettä menoa!-tapahtumaan oli kuitenkin ihan yliveto, pääsin nimittäin esittelemään koiraharrastuksia oman seurani, Pohjois-Karjalan Seurakoirien, puitteissa.

05.30 seisoimme hallilla kanniskelemassa esteitä pihalle, josta isäni (Oikeasti, kuka vapaaehtoisesti lähtee tuohon aikaan roudaamaan jotain esteitä! Paras isä.) noukki ne peräkärryyn ja farkkunsa takakonttiin. Kuuden jälkeen olimmekin jo Areenalla purkamassa lastia ja raahaamassa esteitä pisteellemme. Sheltit saivat torkkua aamun kevarissaan samalla, kun minä järjestelin tapahtumaa ja rakentelin muiden seuralaisten kanssa pistettä kuntoon. Pöytä täyttyi nopeasti treenikamppeista, läppäriltä pyöri milloin slideshow Poksilla harrastettavista lajeista, milloin youtubesta Cruftsin agilityvideoita.

Kun kymmenen aikoihin ensimmäiset koululaiset tulivat paikalle, oli vastaanotto hieman jäätävä. Ensimmäisen ryhmän oppilaat eivät olleet lainkaan kiinnostuneet koirista tai jääneet katselemaan agilityjuttuja. Onneksi väkeä lappoi koko ajan lisää, ja hiljalleen nuoret rohkaistuivat silittelemään nelijalkaisia ja kyselemään harrastuksista. Loppupäivän väkeä virtasikin paikalle tasaiseen tahtiin juttelemaan koirista, koiraharrastuksista, koulutuksesta ja milloin mistäkin. Tehtiin agilityä ja tokoa, koirat vastaanottivat rapsutuksia koko päivän aina kyllästymiseen asti.

Pakko kyllä kehua noita shetlantilaisia! Vastapäätä pistettämme oli liitokiekkoa esittelevä piste, jossa metallitelineet kolisivat ja kiekot lentelivät. Taustalla soi koko ajan musiikki, joka onneksemme ei ollut meidän päädyssämme hallia kovinkaan voimakasta. Nuoria vieraili paikan päällä päivän aikana reilut tuhat. Häiriötä oli valtavasti, mutta molemmat sheltit kuuntelivat koko ajan minua, halusivat uusia tehtäviä ja ignorasivat parhaimmillaan kaikki rapsuttelijatkin, kun työskentely olisi ollut niin paljon kivempaa kuin siliteltävänä oleminen.

Kaikista pisteellämme kävijöistä eniten mieleen jäi kuitenkin eräs hyvin lyhytkasvuinen, varmaankin jollain tapaa myös kehitysvammainen nuori. Minttu oli tyttöä noin vyötäisille asti korkea, ja hän kertoi katsoneensa paljon agilityvideoita ja toivovansa joskus voivansa itsekin harrastaa agilityä. Esittelimme hänelle pieniä agilityjuttuja, ja tyttö tiedusteli, voisikohan itsekin kokeilla. Tiesin Mintun olevan sellainen, että se lähtee kenen tahansa matkaan, joten miksipä ei. Koiran työskentelyä seurattuani voin vain todeta, että siinä on kyllä maailman ihanin, viisain ja taitavin otus! Minttu kuunteli vierasta ohjaajaansa aivan mahtavasti, sopeutti oman viretilansa tämän toimiin ja työskenteli rauhallisesti, mutta iloisesti. Vaikka käskytys oli jokseenkin sekavaa ja vauhti luonnollisesti varsin hidasta, Minttu käpsytteli mukana ja hyppeli esteiden yli, kun niitä tuli edelle. Kaksikon työskentelyä oli ihanaa seurata.
Tyttö pyysi ohjaajaansa ottamaan videon, että voisi kotona näyttää äidilleen, miten oli itse viimeinkin päässyt kokeilemaan agilityä.
Oli aivan mahtavaa, että saatoimme Mintun kanssa tarjota nuorelle tuollaisen positiivisen kokemuksen, joka varmasti jäi voimakkaasti mieleen. Ihan uskomatonta, miten paljon iloa oma koira voi luoda asialla, joka itselle on täysin arkipäivää.

Loppupäivästä molemmat sheltit olivat aivan rättiväsyneitä, ja kahden aikoihin viimeisten koululaisten poistuessa ne kömpivät tyytyväisinä häkkiinsä lepäämään.
Kotona kävimmekin kolmisin päiväunille, eikä kukaan herännyt edes siihen, että Anna ja Myrn tulivat kotiin.
Varsin erilainen työpäivä ja kokemus sekä minulle että koirille, nimenomaan positiivisessa mielessä! :)

Agilityjuttuja

Sitä tietää valinneensa koiralle oikean lajin, kun agilityhallin pihalle päästyään se alkaa täristä innosta ja kävellä kuin tennesee walker. Meela palasi kolmen viikon tauolta agilityn pariin, ja voi että oli sitä virtaa!
Sain maanantain pentutreeneissä juosta itseni kuoliaaksi, kun paikalle ei tullut muita treenaajia ja ehdin sitten harrastaa kahden koiran kanssa.

Joskus muinon (liekö parin viikon takaa) treenaamassa olimmekin sitten minä, Ansku ja Emmi. Alun alkujaan Maijan blogista nyysitty rata tarjosi ohjaajille ja koirille ihan kivasti haastetta.

Suurimmat ongelmat tällä radalla löytyivät ehdottomasti puomin ja putken yhdistelmästä, kun Minttu olisi halunnut koko ajan kontaktille. Eipä lienet ihmekään, kun yleensä niiltä ihanilta kontakteilta saa aina nameja!
Alkuun olin jatkuvasti myöhässä 7-8 välillä, mikä hankaloitti suunnitelmiani esteelle 9 mentäessä. Kepeille meno oli kuitenkin tosi hyvä, mutta putkelle lähetyksessä se sitten haki aina kontatkit.
Hyppyä numero 13 me treenattiin aika lailla, koska puomi jäi minun ja koiran väliin. Ensin Emmi palkkaili sitä esteen taakse pallolla, jonka jälkeen Minttu alkoi hakea sinne aika kivasti.
Ehdottomasti hauskimmat hetket treeneissä vietettiin, kun muut vähän kyseenalaistivat sitä, onko kannattavaa juosta väli 15-17 siten, että puomi tulee väliin vai ei. Itse olin vahvasti sitä mieltä, että minähän leijeröin ja minähän kerkeän juosta paremmin niin, kuin että törmäilen putkesta tulevaan koiraan ja koko hommasta tulee katastrofi. Ilmeisesti otin haasteen vähän turhankin tosissaan, kun spurttailin renkaan taakse sellaisella kiireellä, että kääntyessäni vastaanottamaan koiraa lensinkin persiilleni keinonurmelle. Oli siinä treenikavereilla sitten nauramista!
Eipä silti, juurikin tällä tekniikalla rata mentiin puhtaasti alusta loppuun, hah!

Viime perjantaina tehtiin sitten tällaista, ja Meelakin pääsi tosiaan pitkästä aikaa mukaan. Otin Meelan ensin radalle, ja sehän meinasi räjähtää käsiin saman tien. Rata oli tuollainen valmiina olleista esteistä sovellettu versio, jolla tehtiin ensimmäistä kertaa ihan tarkoituksellisesti sitä keinuakin radalla. Meela teki sen tosi hienosti, joten enää pitää varmistella rengas, pussi (josta nytkin oli juoksemassa aina ohi) ja kontaktit, niin voitaisiin mennä kisoihin!

3-4 välistävedot ovat ihan maininnan arvoinen juttu, koska Meela teki ne tosi hienosti! Olen opettanut niitä Meelalle niin, että voin itse juosta koiran takana tai rinnalla ilman rintamasuunnan muuttamista, sillä näin nopean koiran kanssa en millään ehdi kääntyilemään, juoksemaan ja ohjaamaan samanaikaisesti. Nelosen jälkeen koira käteen ja putkeen, josta olikin melko suora kulma kepeille. Meela malttoi jopa tehdä kepit kunnolla tauon jälkeen, mikä yllätty minut totaalisesti. Jäin tarkoituksella hieman taakse Meelan kepitellessä, jotta seiskalle vienti olisi helpompi ja ehtisin ottaa etumatkaa putkelle mentäessä. Hieman kiirettä pukkasi suorilla putkilla, mutta hyvin niistäkin sitten lopulta selvittiin. Muuten radassa ei kinkkisempiä kohtia ollutkaan, paitsi toki tuo pussi, johon Meela ei vielä hae ollenkaan.

Mintun kanssa rata meni helposti läpi, vaikka kepeillä sitä joutuikin vielä aika paljon tukemaan ja kulkemaan mukana. Helpointahan olisi ollut, että koiran olisi voinut vaan jättää kepittelemään yksinään ja mennä itse jo hypylle valmiiksi. Tosi hyvin otti kuitenkin keinun kontaktit ja kääntyi napakasti hypyn 16 jälkeen, kun laitoin sen hyppäämään sen aina eri suunnasta kuin ratapiirroksessa.

Lauantaina käytiin tokoilemassa porukalla.
Minttu teki piilopaikkiksen, metallinoutoa, luoksarin stoppeja (jotka oli tosi jees!) ja seuruuharjoituksia. Olen huomannut sen alkaneen poikittaa hieman seuruussa, joten panostin siihen, että olen itse kropaltani suorassa ja koira tekisi lyhyitä pätkiä oikein.
Myös halliympäristö on haastava paikka Mintulle treenata, koska se paineistuu herkästi äänistä ja siitä, että ovesta rampataan sen tehdessä tokojuttuja. Harjoitukset pidettiin helppoina, ja kaikki sujui varsin ongelmitta niin kauan, Minttu paineistui hirveästi siitä, että halliin tulivat Anna & Myrn kesken sen paikallaistumisharjoituksen. Vein ven sitten autoon rauhoittumaan, ja lopputreeneistä saatiin ihan onnistuneita juttuja tehtyä.

Meela kävi kierroksilla jo ihan agilityhallin vuoksi, ja ei ensin malttanut seurata kunnolla ollenkaan. Helpotin harjoitusta ja palkkailin oikeaa kohtaa ja keskittymistä, niin alkoihan sitä kunnon seuruutakin tulla sieltä! Teimme hieman jääviä ja luoksariakin, kaukokäskyjä ja naksuttelin sille kapulan kantamista. Meela alkaa olla nykyään aika innoissaan kapulasta, ja tarjoaa sen nostelua ja kantamista itsenäisesti.

Tunnin tokoilun jälkeen päätettiin yhteistuumin treenailla kontakteja pöydän ja alastulon avulla, sekä lyhyitä keppejä. Naksuttelin molemmille shelteille kontaktijuttuja, ja varsinkin Meelan kohdalla kotiharjoittelu on selvästi tuottanut tulosta! Se tarjosi oikeaa asentoa innoissaan ja homma meni oikein hyvin.

Kepeillä vaadin molemmilta mahdollisimman itsenäistä suoritusta, mikä tarkoitti Mintun kanssa sitä, että autoin sen alkuun ja se sai itse kepitellä jokusen välin yksinään ja palkka tuli avustajalta kauempaa. Meela taas meni yksin kepeille ja teki ne minun seisoskellessani odottamassa, palkka taas avustajalta. Meelalla tein vielä lähetyksiä ja eri kulmia, lähdin välillä juoksemaan pois koko kepeiltä ja aina vaan meni tosi hyvin!
Ensi kerralla koetan täysillä kepeillä Meelan kanssa, Minttu saa pitää kuusi keppiä vielä jonkun aikaa.

Tällaisia treenipäiviä voisi pitää useamminkin! Talvella into treenata ulkona on niin nollissa, että halli on ihan huippu ympäristö treenata sitä tokoakin. Ehkä pitäisi hakeutua johonkin tokoryhmäänkin, jos oikein innostuisi.
Kevyt keppi- ja kontaktitreenikään ei ole koskaan pahitteeksi, ja sen ehtii hyvin heittää tuohon tokojen loppuun. Voisi ottaa tavaksi!
On muuten tosi hyvä saada näitä ideoita, kun vuosi on vaihtumassa. Ensi vuodelle on tiedossa sellaisia suunnitelmia, että huh huh... ;)

11 kysymystä ja vastausta

Olen koko viikon halunnut saada hyvän syyn leveillä puolitoistavuotiaalla sheltilläni bloginkin puolella, ja Maija sen minulla ystävällisesti tarjosi!
Kuva on eiliseltä, kun kävimme Annan kanssa ottamassa poseerauskuvia shelteistä. Mintusta ei harmi kyllä tällä kertaa saatu yhtään kuvaa, jossa se olisi säädyllisen näköinen. Toivon mukaan lähipäivinä saisi siitäkin otettua!
Mutta eikös vaan oo aika nasevan näköinen toi kakara nykyään? Alkaa olla turkinkasvatuskin hyvässä vaiheessa.

Mutta niin, se pointtihan oli tämä haaste. 11 kysymystä, haasta porukkaa ja keksi itse kiva setti kysymyksiä siihen sivuun.

•  Kun katsot viiden vuoden taakse, näätkö itsesi tässä koira-ja elämäntilanteessa? En ihan ymmärtänyt kysymystä, siis taaksepäin? Viisi vuotta sitten vasta suunnittelin Mintun hankkimista, elin siinä uskossa että vähän käytäs näyttelyissä ja sit kouluttelisin sitä kivasti ehkä jossain arkitokoryhmissä. Joo ei mennyt ihan niin kuin piti, mutta en hirveän pahoillani ole tapahtuneesta kehityksestä koiraharrastuksen suhteen. Jokin kaukainen haave ehkä, mutta ei todellakaan ihan tällaista.
  
•  Lapsuutesi haaverotu? Saksanpaimen, jostain kumman syystä sekarotuiset ja tottahan toki dalmatiankoira. Vanhemmiten haaveilin belgistä (voihan Koirahullun päiväkirjat!).
  
  
• Koiralajeista oma suosikkisi?Paha! Ehkä agility. Ihan jo siksi, että tässä lajissa tunnelma treenikentällä on aina syystä tai toisesta eri. Olkoonkin, että turhaudun noin miljoona kertaa enemmän agilityssä kuin tokoillessa, kun oma motoriikka ja hahmotuskyky varsinkaan eivät aina natsaa koiran kanssa yksiin.
  
• Koirasi suosikki harrastuksistanne? Veikkaan, että molemmat vastaisivat sen olevan agility. Pitävät kyllä valtavasti myös tokosta, joten raja on hiuksenhieno.
  
• Onko sinulla jotain salaista ja "noloa" koirarotua, mitä ihailet? Pomeranian! Villakoira. Saan tosin pitkiä katseita osakseni jo pelkällä "mulla on näitä shelttejä"-toteamuksella, joten ehkä nämä pikkufifit yleensä on vähän noloja tai jotain.
  
• Missä sinuun tulee panostaa koiran omistajana/kouluttajana? Että tajuaisi aina lopettaa ajoissa, pohtia koiran näkökulmaa asioihin ja hakea sille loogisimmat ratkaisut tilanteisiin. Pitkäjänteisyyttä voisi kehittää, ja oikeasti sitä malttamista treenata jotkut pidemmät projektit tasaisesti ja suunnitellusti loppuun asti. Esim. tunnari on sellainen, jota en vaan jaksa tehdä, vaikka oikeasti pitäisi, että päästäisiin joskus eteenpäin.
  
• Vahvuutesi koirien kanssa? Ehkä tapani suhtautua asioihin huumorilla. Koirien kanssa et voi ikinä ottaa asioita turhan vakavasti, tai ei tule mistään mitään. Koen myös olevani ihan hyvä lukemaan niitä ja varmasti myös intoni oppia ja vastaanottaa uutta tietoa lasketaan vahvuudeksi.
  
• Onko päiviä, kun sinua harmittaa ainainen touhuaminen koirien kanssa? Kokonaisia päiviä... ei. On hetkiä, mutta yleensä loppujen lopuksi nimenomaan koirat ovat niitä, jotka piristävät keskellä pahinta väsymystä ja jaksamattomuutta.
  
• Onko teillä lajeissanne sää-tai pakkasrajoitusta? Entä arkisessa lenkkeilyssä tmv? Pfft ei! Okei, itse olen aika mukavuudenhaluinen, enkä esimerkiksi treenaa ulkona jos sataa mummoja taivaalta ja puut lähtee lentoon. Lenkillä kuitenkin käydään aina, oli sää kiva tai ei. Nyt, kun on lämmitetty halli käytössä, eivät talvipakkaset rajoita agilityn treenaamistakaan.
  
• Kuinka paljon eläimet aiheuttavat sotkua ja siivottavaa asunnossa? Kuinka usein? Meillä on neljä koiraa ja seitsemän rottaa, joten varsinkin näin rapa-aikaan sotkua tulee paljon. Itse olen aika kova siivoamaan hiekkoja ja karvatuppoja, ja nyt olen jokusen viikon ajan imuroinut kerran tai kaksi päivässä. Muuta sotkua noista harvemmin tulee.
  
• Haaveiletko muista eläimistä koirien lisäksi? Meillä on niitä rottia, jotka on tosi jees. Yksi haavelemmikki on fretti, mutta rottien takia sitä ei tule meille moneen vuoteen. Hevonen on myös yksi lapsuudesta asti haaveissa ollut asia, mutta kaiken realistisuuden nimissä siihen ei tule raha tai aika riittämään ikuisuuksiin.

Tässäpä omat kysymykseni seuraaville haastetuille:

1. Jos sinulla olisi mahdollisuus muuttaa yksi asia koiraharrastuksessa/koirien ympärillä pyörivässä toiminnassa, mikä se olisi?
2. Miten koet vuosien varrella kehittyneesi koiranomistajana? Ovatko asenteet ruokintaan, kasvatukseen, harrastuksiin tai kilpailutoimintaan muuttuneet?
3. Jos koirasi olisivat ihmisiä, millaisia persoonia ne olisivat?
4. Millaista aktivointia perus päivänne sisältää? (mukaanlukien esim. aktivointilelut, leikkihetket jne)
5. Omituisin kuulemasi kommentti koiristasi tai harrastuksestasi?
6. Millaisia tavoitteita asetit vuodelle 2012 ja ovatko ne tähän mennessä täyttyneet?
7. Mitkä kolme asiaa hankkisit koirallesi, jos raha ei olisi este? (esim. treeniliivi tai agilitykepit käyvät hyvin, vaikkeivät suoranaisesti koiralle olekaan)
8. Koiraharrastus on täynnä iloa ja erilaisia tunteita. Milloin on nolottanut?
9. Mikä on ollut haastavin asia opettaa koirallesi?
10. Uskotko seuraavan koirasi olevan samaa rotua kuin nykyisesi?
11. Miten palkkaat koiraasi?

Haastan vaikkapa seuraavat:
Katimon Meyja, Kooikertrio, Toivotonta menoa, Viimahännät, Bogi & Cnut sekä Tinja! Kuka tähän muka saa 11 keksittyä!

Varikkotokot

 Syksyn pimeys ja sateet ovat verottaneet runsaalla kädellä intoani käydä tokotreeneissä. Mieluummin treenaan koirat yksin kentällä valoisan aikaan, kuin kampean itseni seitsemäksi varikolle treenaamaan porukassa. Eilen kuitenkin onnistuin ajoittamaan itseni niin, että kätevästi lenkin jälkeen heivasin piskit vain autoon ja kurvasin treenikentälle ulkovalojen loisteeseen. Kyllä kannatti!

Mukana minulla oli Minttu, joka oli yhtä innoissaan kanssani puuhailemisesta kuin maanantaisissa agilitytreeneissäkin. Aiheeksi oli valittu seuruu ja käännökset, ja heti tunnin alkajaisiksi vänisin ongelmiani opettaa älykkäästi voittajan askelsiirtymiä. Ennen itse ongelmakohtiin paneutumista tehtiin kuitenkin paikkis (läpihuutojuttu) ja lyhyitä, virettä kohottavia seuruupätkiä (ooohoo, laitapa se superhuippu pallo maahan kaukopalkaksi ja käske koira seuraamaan, kyllä löytyi sheltistäkin ihan uusia ulottuvuuksia!) sekä käännöksiä. Minttu toimi tosi jees, ja varsinkin kun käännöksissä käytin paljon vartaloapua, se pysyi hirmu tiiviisti mukana matkassa.

Vaan ne askelsiirtymät!
Ensin kouluttajamme halusi nähdä, miten Minttu reagoi vartaloni liikkeisiin. Kommentti oli, että teettekste paljonkin agilityä sen kanssa. No tehdään, ja koira reagoi jo pään kääntöön voimakkaasti poikittamalla, joten tämä hylättiin. Pienen palaveeraamisen jälkeen päätin opettaa Mintulle eri suuntiin väistämiset temppuina, samoin peruuttamisen. Minun edessäni seistenhän se osaa jo pakittaa, joten liike täytyy vain saada muutettua sivulleni. Tähän avuksi seinä, koska Minttu tykkää poikitella ja heitellä takamustaan vähän miten sattuu. Loppujen lopuksi arvon lady oli niin innoissaan peruuttamistreeneistä, että en saanut sitä enää esimerkiksi sivulle istumaan, kun tyyppi tarjosi sitä pakittamista. Tuntui, kuin olisimme olleet magneetteja, jotka hylkivät toisiaan. Eipä silti, parit sivulletulot muistutuksena ja homma pelasi taas.

Vasemmalle astumisissa otin käskyksi ristiin ja oikealle viereen. Minttu alkoi parin toiston jälkeen tarjoamaan siirtymiä ihan kivasti, joten hyvälle mallille tässä hommassa selvästi aletaan päästä. Paljon siistimpää, kuin jos kaikki olisivat seuraa- tai sivu-käskyn alaisia toimintoja. Minulle vielä vakuutettiin, että tällainen helpottaminen on ihan sallittua tokokokeissakin, joten passaa meille!

Lopputunnista tehtiin vielä perseenkäyttötreenejä, joita ajattelin yrittää sisällyttää viikko- tai edes kaksi kertaa kuussa-ohjelmistoon. Peruutuksia, ympyröitä seurasen, sivulla työskentelyä... Mitä nyt vaan keksii! Kaiken järjen mukaan näistä on iloa myös agilityn puolella, joten aikamoinen win-win-tilanne.

Ei missään nimessä yhtään lavastettu tilanne.

Meelan kanssa naksuttelin iltasella temppuja ja sitä kapulaa. Tilanne kapulan kanssa on seuraava: pikkusheltti nostaa sen, muttei malta pitää kovin hyvin tai liiku sen kanssa kovin hyvin. Päätin hieman muuttaa strategiaa, ja asetin kapulan kauemmas itsestäni ja odotin koiran tarjoavan sen tuomista luokse. Hyvin nopeasti Meela lähti tarjoamaan nostelua ja tiputtelua, mutta kun siitä ei palkkaa tullut, se otti ensimmäisen askeleen kohti minua kapula suussa ja ilman mälväämistä. Bileet! Loppujen lopuksi se alkoi jopa liikkua halukkaasti luokseni kapuloineen, joten ihan hyvään suuntaan tämä on menossa.

Minttu on iät ja ajat osannut ottaa sukat jalastani, joten päätin naksutella tempun myös Meelalle. Mintulta oppimiseen meni kolme päivää, Meelalta hetki. Ensin naksutin kosketuksesta, parin toiston jälkeen se tarjosi hampailla tarttumista. Heti sen jälkeen se ryhtyi vetämään sukkaa, ja äkkiä minulla ei ollut enää sukkaa ollenkaan. Ohhoh!

Toinen, mitä olen sille opettanut, on peruuttaminen. Meela innostui jutusta niin, että pakitteli ympäri olohuonetta ihan oma-aloitteisesti. Lisäksi heitin sille epähuomiossa pakki-käskyn (meillä siis peruutukseen) sijaan komennon peruuta, mikä siis on Mintulla temppu, jossa Mii makaa maassa ja ryömii takaperin. Meela alkoi tarjota tätä temppua, vaikken ole sille koskaan sitä opettanut. Kakara oli ilmeisesti katsonut vähän äiskästä mallia ja päättänyt soveltaa sitä omiin toimiinta. Ihme hihhuli!

Lopuksi vielä leikittiin agilityjuttuja ja naksuttelin kauempaa kontakteja istuskellessani itse sohvalla. Tästä on pikkuhiljaa kehkeytymässä ihan paras keino väsyttää Meela: istun itse katsomassa salkkareita, huutelen sille kiipee-komentoa ja tyyppi juoksee toiselle puolen taloa seisomaan takajalat boksin päällä.
En toki ole laiska koiranomistaja. Mutta jos olisin...

PS. Kisakuume. Kova. Ja leirikuume, valmennuskuume, koulutuskuume, opiskelukuume. Onneksi jälkimmäiseen on tulossa helpotusta viikonloppuna varsin koiraisissa merkeissä ;)

PPS. Facebookin shelttiyhteisö kertoo, että ensi kesänä sheltit saavat ihka oikean tokoleirin. En voisi ehkä olla mistään enempää innoissani! Ihan oikeasti, shelttejä ja tokoa, leirillä! Huikeeta! Arvatkaa vaan, kuka on niiiin menossa mukana sinisten tyttöjensä kanssa.