lauantai 28. tammikuuta 2012
keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Kenkä
Inkan kanssa agitreeneissä = liikaa luppoaikaa.
Nauroin itseni kuoliaaksi kun Minttu vaan lähti vetämään tuota kenkää hahahaaha oli varmaan liian likainen sukka hänelle!
Takaisin tokoon
Ohjatut tokot, viimeinkin! Tai alkoihan ne jo aikoja sitten päivänä, jona pakkasmittari näytti -16 astetta, enkä Annan sitkeästä taivuttelusta huolimatta suostunut lähtemään kentälle, vaikka hei netissä lukee et on vaan -12. Sitten tuli fyssari, satunnaisia vapaapäivätokoiluja Nooran ja Pinnan kanssa ja siinä se sitten olikin. Nyt palattiin Noutajille, ja voi vitsit teki hyvää!
Anna otti Mintun mukaansa lenkille, ja minä suuntasin Meelan kanssa perustokoon. Meille veti treenit jo tuttu seuralaisemme Eija, joten Meelan kanssa saatiin vähän koemuotoisempia juttuja, hah! Muutenhan me Meelankin kanssa oltaisiin varmasti jo kisaamaan tähtäävissä, mutta kun noita koiria tosiaan on kaksi ja haluan treenata molemmat, niin on pakko vähän jarrutella. Ensi vuonna varmaan pakollista käydä vuoroviikoin molempien kanssa, kun Meelakin siirtyy kisaavien ryhmään.
Ihan alkuun otettiin luoksepäästävyys, jota me ei Meelan kanssa oikeastaan olla nyt taas edes treenattu. Kuitenkin kaikenlaisesta paikallaolotreenistä on selvästi ollut hyötyä, koska odota-käskyn saatuaan tuo istua napotti kontaktissa vierelläni, vaikka käytiinkin silittämässä. Pätevä!
Päivän teema oli luoksetulo, ja alkuun otettiinkin ihan vauhtiluoksarit. Treenailtiin odotellessamme lopun perusasentoa, vähän seuraamista ja maahanmenoja. Joku läpimurto tuolla on tullut maahanmenojenkin suhteen, homma alkaa hiljalleen vaikuttaa toimivalta.
Päästiin tekemään luoksaria, ja jätin pennun istumaan paikoilleen, kävelin ja kutsuin. Palkkana leikitettiin tietenkin. Maa on vähän liukas, ja Meela menikin lahjakkaasti pari metriä lelun ohi, kun ei tarpeeksi ajoissa laittantu jarruja päälle, haha!
Seuraavaksi tehtiin ihan paikallaolot istuen, sellaiset tosi nopeat. Helppo juttu Meelalle. Eija vielä tsekkasi meidän perusasennot, ja kommentoi Meelan perusasentoa, että se on kuin oppikirjasta. Tehtiin vielä yksi kokeenomainen luoksari, jossa varmistelin liikaa pennun paikallapysymistä (mutta hei, sillä karkasi kontakti ja se ois voinu vaikka lähteä) ja jossa Meelalla oli liikaa vauhtia, se liukui pari metriä ohitseni ja tuli vinoon perusasentoon. Se tosin varmaan johtui ihan vaan alustasta, mutta pitää treeniä enemmän erilaisilla alustoilla!
Lopputunti tehtiin vielä liikkeestä seisomisia itsenäisesti ja muutamia temppuja, ettei pentu kyllästy. Sitten ihan viimeiseksi vielä yhdet vauhtiluoksarit, ja pois kentältä jäätymästä! "Millon oot menossa ekoihin kisoihin?" ja nauroin, että jos meidän seura ei muuten saa tokotiimiä kasaan, niin kai me sitten mennään sm-kisojen joukkueskabaan sähläämään... ja pilaamaan seuran mahdollisuudet, hah!
Vanhempani asuvat kentän lähellä, ja he kävivät hakemassa iltalenkillään Meelan siksi aikaa hoitoon, että treenaisin Mintun. Tunti on vähän pitkä aika koiralle kuitenkin odottaa autossa näillä pakkasilla. Mainioita päiviä nämä tiistait, kun ei itse tarvitse lenkkeillä ollenkaan!
Mintun kanssa mentiin kisatokoon, jossa oli aiheena nouto. Hyvään saumaan tulikin, koska toden totta kaipailin vinkkejä tuon haukkumisen kanssa! Olen kokeillut kaikenlaisia tehtäviä ennen kapulalle menoa, lyhyempää matkaa jne. mutta ne eivät ole tuottaneet kunnollista tulosta. Onneksi Sonjan treeneistä oli paljon apua, ja saatiin hommaa vähän eteenpäinkin!
Aloitettiin kuitenkin ihan kontakteilla ja luoksepäästävyydellä. Ihan paras koira, piti vaan kontaktia vaikka käytiin silittelemässä! Sitten kaikki tekivät luoksetulot, jossa Minttu oli oma vauhdikas itsensä. Meille jaettiin kapulat, tehtiin vähän pitotreeniä ja kapulan kantamista vauhdissa. Noutoja alettiin sitten työstää yksitellen, ja me olimme vuorossa vasta kolmansina, joten välissä ehti seuruutta, treenailla jääviä ja vähän kaikkea muutakin.
Esittelin meidän haukkunoudon, ja analyysi oli seuraava: heittoliike kiihdyttää koiraa, joten nyt ei heitetä enää sitten ollenkaan. Teimme muutaman testin erilaisilla tyyleillä; Sonja vei kapulan kauemmas, mutta pitkällä matkalla haukkui sillekin. Lopulta päädyimme siihen, että minä jätän koiran istumaan, tiputan kapulan mennessäni ja kutsun sen luokseni ja Minttu poimii kapulan matkalla maasta. Ja tämähän toimi! Ihan hiljainen nouto, mitä nyt vähän sellaista turhautumispörinää lopussa. Lopun perusasentoa pitääkin vähän treeniä, että koira oikeasti tajuaa sen olevan ihan yhtä lailla skarppia liikettä kuin nouto itsessäänkin.
Mutta tästä lähdetään hiljalleen työstämään, huh!
Lopuksi jäin vielä palaveeraamaan tunnarin opettamisesta niin innokkaasti, että meinasimme jäädä kentän aitojen sisäpuolelle... Ne kun sulkeutuvat automaattisesti siinä kahdeksan aikaan. Eija lykkäsi mulle yhden tunnaripalikan, että treeni tällä Mintun kanssa hajuerottelua ja sit katsotaan myöhemmin et mitä ollaan saatu aikaan. Pakko kai se on nyt sitten viimein ottaa projektiksi...
Ja ihan tokon kohdalta lesoiltavia asioita menneiltä viikoilta:
- Minttu teki ensimmäisen hyppynoutonsa
- Ilmoitin Meelan poksin tokoryhmään, joten tokotreeniä tulee 2x viikko
- Minttu oli noutajatreeneissä koko tunnin IHAN HILJAA!!! paitsi noutoa tehdessään. Parasta! Muutkin ihmettelivät, että miten se on ihan hiljainen nyt. Ja käsittääkseni en ole edes pahemmin hiljaisuustreenejä tehnyt tuon kanssa, palkannut aina vaan hiljaisista suorituksista. Ihan käsittämätöntä ja parasta.
Viikonlopun koirat olivat vanhemmillani hoidossa, kun itse seikkailin Kouvolassa. Arvostus oli suuri, kun maanantaina Meela kannettiin melkein pihalle asti minua vastaan ja käskettiin viedä se pois. Jostain kumman syystä neljä päivää hyperenergisenä riehunut pentu ei heitä sykähdyttänyt! Viikonloppu oli kuulema vielä mennytkin, kun äiti oli viettänyt puolet päivästä ulkona koirien kanssa, mutta maanantai, jolloin Meela oli levännyt työpäivän ajan, oli ollut ihan kamalaa. Hahah! Minä neuvoin kyllä antamaan ruuat kongista ja muuta toimivaa, mutta eihän minua uskottu.
Viikonlopun aikana tilattiin myös Katjan kanssa paljon erilaisia pilettejä kevättä ajatellen. Mutta aiheesta lisää sitten keväällä ;)
Anna otti Mintun mukaansa lenkille, ja minä suuntasin Meelan kanssa perustokoon. Meille veti treenit jo tuttu seuralaisemme Eija, joten Meelan kanssa saatiin vähän koemuotoisempia juttuja, hah! Muutenhan me Meelankin kanssa oltaisiin varmasti jo kisaamaan tähtäävissä, mutta kun noita koiria tosiaan on kaksi ja haluan treenata molemmat, niin on pakko vähän jarrutella. Ensi vuonna varmaan pakollista käydä vuoroviikoin molempien kanssa, kun Meelakin siirtyy kisaavien ryhmään.
Ihan alkuun otettiin luoksepäästävyys, jota me ei Meelan kanssa oikeastaan olla nyt taas edes treenattu. Kuitenkin kaikenlaisesta paikallaolotreenistä on selvästi ollut hyötyä, koska odota-käskyn saatuaan tuo istua napotti kontaktissa vierelläni, vaikka käytiinkin silittämässä. Pätevä!
Päivän teema oli luoksetulo, ja alkuun otettiinkin ihan vauhtiluoksarit. Treenailtiin odotellessamme lopun perusasentoa, vähän seuraamista ja maahanmenoja. Joku läpimurto tuolla on tullut maahanmenojenkin suhteen, homma alkaa hiljalleen vaikuttaa toimivalta.
Päästiin tekemään luoksaria, ja jätin pennun istumaan paikoilleen, kävelin ja kutsuin. Palkkana leikitettiin tietenkin. Maa on vähän liukas, ja Meela menikin lahjakkaasti pari metriä lelun ohi, kun ei tarpeeksi ajoissa laittantu jarruja päälle, haha!
Seuraavaksi tehtiin ihan paikallaolot istuen, sellaiset tosi nopeat. Helppo juttu Meelalle. Eija vielä tsekkasi meidän perusasennot, ja kommentoi Meelan perusasentoa, että se on kuin oppikirjasta. Tehtiin vielä yksi kokeenomainen luoksari, jossa varmistelin liikaa pennun paikallapysymistä (mutta hei, sillä karkasi kontakti ja se ois voinu vaikka lähteä) ja jossa Meelalla oli liikaa vauhtia, se liukui pari metriä ohitseni ja tuli vinoon perusasentoon. Se tosin varmaan johtui ihan vaan alustasta, mutta pitää treeniä enemmän erilaisilla alustoilla!
Lopputunti tehtiin vielä liikkeestä seisomisia itsenäisesti ja muutamia temppuja, ettei pentu kyllästy. Sitten ihan viimeiseksi vielä yhdet vauhtiluoksarit, ja pois kentältä jäätymästä! "Millon oot menossa ekoihin kisoihin?" ja nauroin, että jos meidän seura ei muuten saa tokotiimiä kasaan, niin kai me sitten mennään sm-kisojen joukkueskabaan sähläämään... ja pilaamaan seuran mahdollisuudet, hah!
Vanhempani asuvat kentän lähellä, ja he kävivät hakemassa iltalenkillään Meelan siksi aikaa hoitoon, että treenaisin Mintun. Tunti on vähän pitkä aika koiralle kuitenkin odottaa autossa näillä pakkasilla. Mainioita päiviä nämä tiistait, kun ei itse tarvitse lenkkeillä ollenkaan!
Mintun kanssa mentiin kisatokoon, jossa oli aiheena nouto. Hyvään saumaan tulikin, koska toden totta kaipailin vinkkejä tuon haukkumisen kanssa! Olen kokeillut kaikenlaisia tehtäviä ennen kapulalle menoa, lyhyempää matkaa jne. mutta ne eivät ole tuottaneet kunnollista tulosta. Onneksi Sonjan treeneistä oli paljon apua, ja saatiin hommaa vähän eteenpäinkin!
Aloitettiin kuitenkin ihan kontakteilla ja luoksepäästävyydellä. Ihan paras koira, piti vaan kontaktia vaikka käytiin silittelemässä! Sitten kaikki tekivät luoksetulot, jossa Minttu oli oma vauhdikas itsensä. Meille jaettiin kapulat, tehtiin vähän pitotreeniä ja kapulan kantamista vauhdissa. Noutoja alettiin sitten työstää yksitellen, ja me olimme vuorossa vasta kolmansina, joten välissä ehti seuruutta, treenailla jääviä ja vähän kaikkea muutakin.
Esittelin meidän haukkunoudon, ja analyysi oli seuraava: heittoliike kiihdyttää koiraa, joten nyt ei heitetä enää sitten ollenkaan. Teimme muutaman testin erilaisilla tyyleillä; Sonja vei kapulan kauemmas, mutta pitkällä matkalla haukkui sillekin. Lopulta päädyimme siihen, että minä jätän koiran istumaan, tiputan kapulan mennessäni ja kutsun sen luokseni ja Minttu poimii kapulan matkalla maasta. Ja tämähän toimi! Ihan hiljainen nouto, mitä nyt vähän sellaista turhautumispörinää lopussa. Lopun perusasentoa pitääkin vähän treeniä, että koira oikeasti tajuaa sen olevan ihan yhtä lailla skarppia liikettä kuin nouto itsessäänkin.
Mutta tästä lähdetään hiljalleen työstämään, huh!
Lopuksi jäin vielä palaveeraamaan tunnarin opettamisesta niin innokkaasti, että meinasimme jäädä kentän aitojen sisäpuolelle... Ne kun sulkeutuvat automaattisesti siinä kahdeksan aikaan. Eija lykkäsi mulle yhden tunnaripalikan, että treeni tällä Mintun kanssa hajuerottelua ja sit katsotaan myöhemmin et mitä ollaan saatu aikaan. Pakko kai se on nyt sitten viimein ottaa projektiksi...
Ja ihan tokon kohdalta lesoiltavia asioita menneiltä viikoilta:
- Minttu teki ensimmäisen hyppynoutonsa
- Ilmoitin Meelan poksin tokoryhmään, joten tokotreeniä tulee 2x viikko
- Minttu oli noutajatreeneissä koko tunnin IHAN HILJAA!!! paitsi noutoa tehdessään. Parasta! Muutkin ihmettelivät, että miten se on ihan hiljainen nyt. Ja käsittääkseni en ole edes pahemmin hiljaisuustreenejä tehnyt tuon kanssa, palkannut aina vaan hiljaisista suorituksista. Ihan käsittämätöntä ja parasta.
Viikonlopun koirat olivat vanhemmillani hoidossa, kun itse seikkailin Kouvolassa. Arvostus oli suuri, kun maanantaina Meela kannettiin melkein pihalle asti minua vastaan ja käskettiin viedä se pois. Jostain kumman syystä neljä päivää hyperenergisenä riehunut pentu ei heitä sykähdyttänyt! Viikonloppu oli kuulema vielä mennytkin, kun äiti oli viettänyt puolet päivästä ulkona koirien kanssa, mutta maanantai, jolloin Meela oli levännyt työpäivän ajan, oli ollut ihan kamalaa. Hahah! Minä neuvoin kyllä antamaan ruuat kongista ja muuta toimivaa, mutta eihän minua uskottu.
Viikonlopun aikana tilattiin myös Katjan kanssa paljon erilaisia pilettejä kevättä ajatellen. Mutta aiheesta lisää sitten keväällä ;)
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
Agilitykoirien lihashuoltoa
Maanantaina mentiin Meelan kanssa taas pentutreeneihin. Kersalla oli intoa vaikka muille jakaa - heti hallin pihalle tultaessa se oli täpäkkänä, poukkoili vähän miten sattuu. Selvästikään tuollaiset vuorokauden kestävät henkisesti raskaat mutta fyysisesti ihan pilipalitoimintaa sisältävät näyttelyreissut ja siihen päälle koko päivä kotona odotellen eivät ihan toimi Meelan kohdalla...
Radalla se painoi sata lasissa ja ei olisi malttanut yhtään keskittyä. Tehtiin irtoamissuoraa ja putkea Inkan avustuksella, ja Meela sai vähän purkaa energiaansa. Lopulta myös korvat alkoivat löytyä, mutta lopputreenejä kohti sain huomata, että arvon sheltti oli siinä hökeltäessään ajanut itsensä ihan piippuun tämän lajin suhteen. Se ei enää tehnyt yhtään skarpisti ja niin antaumuksella. Onneksi treeniaikakin oli loppumaisillaan, joten voitiinkin lopettaa viimeiseen onnistuneeseen suoritukseen ihan hyvillä mielin.
Minttu ei päässyt treenaamaan, olin itse niin väsynyt ja nälkäinen suoraan koulusta kentälle juostuani, että painelin suoraan kauppaan, syömään ja lenkille. Koirat juoksivat vapaana rannassa ja umpihangessa, ja viimein Meelakin saattoi rauhoittua nukkumaan.
Tiistaina ei mentykään tokoon (taaskaan!) vaan Heli Kapanen-Lappalainen tuli meille hieromaan Mintun. Aika fyssarille oli pitänyt varata jo aikaa sitten, koska Mintulla on selvästi ollut alaselässä jumeja. Nyt se viimein sitten tuli tehtyä, ja ihan tarpeeseenhan tuo tuli!
Alaselässä tosiaan oli oikein kunnon jumikohdat, jotka kuitenkin hieromalla pehmenivät ja laukesivat kokonaan. Muuten koira oli aika puhdas, ja se nauttikin hieronnasta ihan täysillä. Siinä vaiheessa, kun kipupisteet alkoivat löytyä, se yritti vaivihkaa lähteä lipettiin. Kiellettäessä kuitenkin kävi takaisin makuulle, ja alkoi intensiivisesti tuijotella rottia.
Meela oli koko parituntisen yksin makuuhuoneessa, touhuili lähinnä konginsa kanssa. Ihan hirmu kivasti tuo jää yksin ja on hiljaa, vaikka meillekin tuli sisälle vieras ihminen, Bogi, Bogi haukahteli ja paljon normaalista poikkeavia ääniäkin kuului.
Ensi kuussa Minttu hierotaan läpi vielä uudestaan. Pitäisi myös yrittää saada agiryhmäpaikka vaikkapa perjantaille, koska siellä kuulema olisi tilaa ja minullakin riittäisi jaksamus. Hohhoi!
Radalla se painoi sata lasissa ja ei olisi malttanut yhtään keskittyä. Tehtiin irtoamissuoraa ja putkea Inkan avustuksella, ja Meela sai vähän purkaa energiaansa. Lopulta myös korvat alkoivat löytyä, mutta lopputreenejä kohti sain huomata, että arvon sheltti oli siinä hökeltäessään ajanut itsensä ihan piippuun tämän lajin suhteen. Se ei enää tehnyt yhtään skarpisti ja niin antaumuksella. Onneksi treeniaikakin oli loppumaisillaan, joten voitiinkin lopettaa viimeiseen onnistuneeseen suoritukseen ihan hyvillä mielin.
Minttu ei päässyt treenaamaan, olin itse niin väsynyt ja nälkäinen suoraan koulusta kentälle juostuani, että painelin suoraan kauppaan, syömään ja lenkille. Koirat juoksivat vapaana rannassa ja umpihangessa, ja viimein Meelakin saattoi rauhoittua nukkumaan.
Tiistaina ei mentykään tokoon (taaskaan!) vaan Heli Kapanen-Lappalainen tuli meille hieromaan Mintun. Aika fyssarille oli pitänyt varata jo aikaa sitten, koska Mintulla on selvästi ollut alaselässä jumeja. Nyt se viimein sitten tuli tehtyä, ja ihan tarpeeseenhan tuo tuli!
Alaselässä tosiaan oli oikein kunnon jumikohdat, jotka kuitenkin hieromalla pehmenivät ja laukesivat kokonaan. Muuten koira oli aika puhdas, ja se nauttikin hieronnasta ihan täysillä. Siinä vaiheessa, kun kipupisteet alkoivat löytyä, se yritti vaivihkaa lähteä lipettiin. Kiellettäessä kuitenkin kävi takaisin makuulle, ja alkoi intensiivisesti tuijotella rottia.
Meela oli koko parituntisen yksin makuuhuoneessa, touhuili lähinnä konginsa kanssa. Ihan hirmu kivasti tuo jää yksin ja on hiljaa, vaikka meillekin tuli sisälle vieras ihminen, Bogi, Bogi haukahteli ja paljon normaalista poikkeavia ääniäkin kuului.
Ensi kuussa Minttu hierotaan läpi vielä uudestaan. Pitäisi myös yrittää saada agiryhmäpaikka vaikkapa perjantaille, koska siellä kuulema olisi tilaa ja minullakin riittäisi jaksamus. Hohhoi!
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Kajaani KV
Valmistautuminen kajaaninreissuun alkoi jo lauantain puolella, kun Anskun ja Annan kanssa kaivoimme auton hangesta, kolasimme huolella pihaan tilaa ja sulatimme ovet ja kontin auki. Samalla selvisi, että Meela joka oli majaillut autossa Mintun agilitytreenien ajan kontin ollessa umpiroudassa, oli jälleen kerran syönyt navigaattorin piuhan rikki... Ei kun kilautus isälle, ja toimiva peli lainaan!
Olin myös sopinut vieväni Ludo-sheltin kehään, joten kävin illan mittaan hakemassa juniorin meille yökyläilemään. Shelttien ilta menikin rattoisasti siinä, että herra yritti iskeä neitokaisia, jotka näyttelivät sille varsin leveästi hammasrivistöään.
Liian vähäisten yöunien jälkeen starttailtiin neljän jälkeen autoa pihasta, ja kohti Kajaania!
Sheltit tuomaroi norjalainen Mette Tufte, joka oli oikein miellyttävä ja mukava tuomari. Hänelle veisin koiriani mieluusti uudelleenkin. Tervehti kehässä jokaista esittäjää kädestä pitäen, jutteli koirille, liikutti paljon... Hampaat eivät tainneet olla kovin olennainen asia hänen arvosteluissaan, sillä kumpaisempaan tyttöni arvostelussa ei purennasta mainita halaistua sanaa.
Meela asteli kehään ensimmäisenä. Se hieman kummasteli halliympäristöä, sen kaikuja, kuulutuksia, katolta valuvaa lunta ja muita koiria, eikä sen esiintyminen ollut juuri mistään kotoisin. Spottinen kakarani esitteli tuomarille taidokkaita tasajalkahyppyjä jo ryhmäjuoksutuksessa, eikä millään olisi malttanut jumittaa muun porukan takana.
Yksilöarvosteluun siiryessämme neiti esitteli pöydällä vilkutustemppuaan, eikä sille kyllä voinut olla nauramatta. Poseeraamaankaan se ei olisi oikein malttanut jäädä, mutta jatkoon meidät siitä huolimatta kutsuttiin. Lopulta riehakas pennelini sijoitettiin narttujen toiseksi ja ojennettiin käteen vielä KP-ruusukekin!
Arvostelu oli varsin mukavaa luettavaa. Kyllä siitä koira tulee, kunhan vaan rauhassa kasvaa ja kehittyy!
"Feminine bitch. Excellent type. Goods shaped head. Ears ok. Dark eyes. Need more forechest. Correct length of body. Moves with good drive. A bit loose in front. Promising coat and colour."
Seuraavaksi olikin aika keskittyä näyttelyn piinaavimpaan vaiheeseen; narttujen alun odottamiseen. Kulutin luppoaikani tehokkaasti seuraamalla muiden joensuulaisten kehiä, katsastelemalla tuttuja ja lopulta puunailemalla Minttua kuntoon.
Seurueemme totesikin, että voi vitsi, mitä pieni puunaus koirassa saa aikaan! Mintusta kuoriutui kuulema ihan oikee näyttelykoira, eikä virtaviivainen agilitykentillä kiitäjä... Hah!
Kehään astelimme kolmansina, ja voi miten se esiintyikään! Aivan liekeissä. Minttu seisoi hyvin skarppina, ravasi todella kauniisti ja piti häntäänsäkin vielä normaalia alempana. Se esitteli itseään tuomarille mitä uljaimmin, ja norjalaistuomarimme selvästi piti sheltistä - meille heiluteltiin punaista korttia!
Kilpailuluokassa oli paljon kauniita koiria, ja tuomari selvästi piti Mintusta. Se vertaili sitä erääseen trikkinarttuun, juoksutimme koiria pari kertaa edestakaisin. Kuitenkaan Mintun säkenöivä olemus ei ihan riittänyt kärkinelikkoon nousemiseen, ja tuloksemme jäi tällä kertaa vain siihen ERIin.
"Excellent type. Well shaped head. Ear carriage could improve. Good front. Stong body. Moves with good drive. Excellent coat and colour. Nice temperament."
AVO ERI
Pitkä näyttelypäivä oltiin saatu päätökseen, ja väsyneinä lähdimme ajamaan kohti Joensuuta. Sheltit matkasivat varsin hiljaisina takakontissa, ja on niiltä kyllä kotonakin ollut ihan veto pois. Pienen iltakävelyn, helppojen kongien tyhjentämisen ja pienen leikkituokion jälkeen kumpainenkin käpertyi pehmoiselle pedille uinumaan!
Pakko muuten vielä kommentoida tätä nykyistä nauhattomuutta näyttelyissä. Kamalan vaikeaa! Ennen oli niin helppoa katsoa, milloin on kilpailuluokka menossa, kun kaikilla oli aina nauhat hihnassa... Miksei voi olla nauhoja ja niitä värikortteja? Ei ole hyvä tämä.
Lisäksi näyttelyinnostus iski. Tuusniemelle voisi vielä ilmoittaa koiran, tuomarina olisi Tanya Ahlman-Stockmari... Olisikohan se kannattava reissu Mintun kanssa? Meelaa en vielä näin nuorena ja kehittymättömänä viitsi junnukehään viedä.
Olin myös sopinut vieväni Ludo-sheltin kehään, joten kävin illan mittaan hakemassa juniorin meille yökyläilemään. Shelttien ilta menikin rattoisasti siinä, että herra yritti iskeä neitokaisia, jotka näyttelivät sille varsin leveästi hammasrivistöään.
Liian vähäisten yöunien jälkeen starttailtiin neljän jälkeen autoa pihasta, ja kohti Kajaania!
Sheltit tuomaroi norjalainen Mette Tufte, joka oli oikein miellyttävä ja mukava tuomari. Hänelle veisin koiriani mieluusti uudelleenkin. Tervehti kehässä jokaista esittäjää kädestä pitäen, jutteli koirille, liikutti paljon... Hampaat eivät tainneet olla kovin olennainen asia hänen arvosteluissaan, sillä kumpaisempaan tyttöni arvostelussa ei purennasta mainita halaistua sanaa.
Meela asteli kehään ensimmäisenä. Se hieman kummasteli halliympäristöä, sen kaikuja, kuulutuksia, katolta valuvaa lunta ja muita koiria, eikä sen esiintyminen ollut juuri mistään kotoisin. Spottinen kakarani esitteli tuomarille taidokkaita tasajalkahyppyjä jo ryhmäjuoksutuksessa, eikä millään olisi malttanut jumittaa muun porukan takana.
Yksilöarvosteluun siiryessämme neiti esitteli pöydällä vilkutustemppuaan, eikä sille kyllä voinut olla nauramatta. Poseeraamaankaan se ei olisi oikein malttanut jäädä, mutta jatkoon meidät siitä huolimatta kutsuttiin. Lopulta riehakas pennelini sijoitettiin narttujen toiseksi ja ojennettiin käteen vielä KP-ruusukekin!
Arvostelu oli varsin mukavaa luettavaa. Kyllä siitä koira tulee, kunhan vaan rauhassa kasvaa ja kehittyy!
"Feminine bitch. Excellent type. Goods shaped head. Ears ok. Dark eyes. Need more forechest. Correct length of body. Moves with good drive. A bit loose in front. Promising coat and colour."
Pentukehästä selvittyäni sainkin viedä heti perään kehään Ludon, joka siis on junnu-uros. Kelpo keponi Ansku oli laittanut koiran valmiiksi siinä Meelaa esittäessäni, toi sen kehän laidalle ja otti vielä muutaman kuvankin. Kaikkien urosten ollessa kehässä iski aika jäätävä hetki - tajusin, etten tiedä kuinka vanha koira on! Ei kun vaan Ansku juoksemaan rekisteripapereille ja selvittämään asiaa. Juuri ennen kuin nostin Ludon pöydälle selvisi sekin, että herrakoira oli juuri ja juuri 10 kuukautta täyttänyt.
Ludo esiintyi kanssani ihan kivasti, joskin sitä eivät ensin meinanneet makupalat kiinnostaa ja keskittyminen harhaili. Sain kuitenkin sen näyttämään oletettavasti ihan skarpilta, seisomaan edes semiryhdikkäästi ja juoksemaankin vallan vauhdilla, sillä EH irtosi vallan mainiolla arvostelulla!
Ludo esiintyi kanssani ihan kivasti, joskin sitä eivät ensin meinanneet makupalat kiinnostaa ja keskittyminen harhaili. Sain kuitenkin sen näyttämään oletettavasti ihan skarpilta, seisomaan edes semiryhdikkäästi ja juoksemaankin vallan vauhdilla, sillä EH irtosi vallan mainiolla arvostelulla!
Seuraavaksi olikin aika keskittyä näyttelyn piinaavimpaan vaiheeseen; narttujen alun odottamiseen. Kulutin luppoaikani tehokkaasti seuraamalla muiden joensuulaisten kehiä, katsastelemalla tuttuja ja lopulta puunailemalla Minttua kuntoon.
Seurueemme totesikin, että voi vitsi, mitä pieni puunaus koirassa saa aikaan! Mintusta kuoriutui kuulema ihan oikee näyttelykoira, eikä virtaviivainen agilitykentillä kiitäjä... Hah!
Kehään astelimme kolmansina, ja voi miten se esiintyikään! Aivan liekeissä. Minttu seisoi hyvin skarppina, ravasi todella kauniisti ja piti häntäänsäkin vielä normaalia alempana. Se esitteli itseään tuomarille mitä uljaimmin, ja norjalaistuomarimme selvästi piti sheltistä - meille heiluteltiin punaista korttia!
Kilpailuluokassa oli paljon kauniita koiria, ja tuomari selvästi piti Mintusta. Se vertaili sitä erääseen trikkinarttuun, juoksutimme koiria pari kertaa edestakaisin. Kuitenkaan Mintun säkenöivä olemus ei ihan riittänyt kärkinelikkoon nousemiseen, ja tuloksemme jäi tällä kertaa vain siihen ERIin.
"Excellent type. Well shaped head. Ear carriage could improve. Good front. Stong body. Moves with good drive. Excellent coat and colour. Nice temperament."
AVO ERI
Pitkä näyttelypäivä oltiin saatu päätökseen, ja väsyneinä lähdimme ajamaan kohti Joensuuta. Sheltit matkasivat varsin hiljaisina takakontissa, ja on niiltä kyllä kotonakin ollut ihan veto pois. Pienen iltakävelyn, helppojen kongien tyhjentämisen ja pienen leikkituokion jälkeen kumpainenkin käpertyi pehmoiselle pedille uinumaan!
Pakko muuten vielä kommentoida tätä nykyistä nauhattomuutta näyttelyissä. Kamalan vaikeaa! Ennen oli niin helppoa katsoa, milloin on kilpailuluokka menossa, kun kaikilla oli aina nauhat hihnassa... Miksei voi olla nauhoja ja niitä värikortteja? Ei ole hyvä tämä.
Lisäksi näyttelyinnostus iski. Tuusniemelle voisi vielä ilmoittaa koiran, tuomarina olisi Tanya Ahlman-Stockmari... Olisikohan se kannattava reissu Mintun kanssa? Meelaa en vielä näin nuorena ja kehittymättömänä viitsi junnukehään viedä.
perjantai 13. tammikuuta 2012
Huisat juoksutreenit
Aamusella huokaisin helpotuksesta, kun muistin varanneeni tälle päivälle agihallin. Ulkona pyrytti solkenaan lunta, Laguna oli puolimetrisen lumikerroksen alla ja lenkkeily siinä säässä vaikutti yhtä miellyttävältä kuin yö rottien valtaamassa olohuoneessani.
Maanantaina oltiin myös treenaamassa. Siellä oli rata, jossa oli kamalasti juoksemista, mutta jossa oli oli joitakin kohtia, jotka jäivät kaihertamaan, koska en vaan osannut. Näistä ylitsepääsemättömistä ongelmista selvitäkseni kilautin kaverille, ja hallille mukaani tuli Noora, joka sai luvan keksiä, mitä teen väärin. Ja löytyihän niitä virheitä, pfft!
Alla on tuo rata maanantailta, tänään ei jaksettu kantaa hyppyä ja este nro 11 oli pituus, esteen 16 paikalla oli rengas. Agility blues on vinkeä ohjelma, kun siitä aina loppuu esteet kesken testiversiossa... hyvin graafiset kepit ja hyppy siis tältä graafikonalulta jälleen tarjolla ;)
Ensin pääsi hommiin Minttu, ja sen kanssa melkein tunti tahkottiinkin, oivoi... A:lle namialusta, ja ohjaaja pääsi saman tien juoksemaan. Ensimmäiset mokailut tehtiin jo kutoselle viennissä - jostain syystä pyöräytän koiran tosi kaukaista reittiä, vaikka saisin sen vietyä hypylle helpomminkin. Noora myös laittoi minut linjaamaan koiran paremmin, jotta saatiin nopeampi tie seiskalle.
Sitten keskityimmekin jumittamaan noille putkille. Mintun piti irrota tosi hyvin, että minä ehdin juosta sen edelle tuonne suoralle, jolloin ehtisin ottaa koiran kunnolla vastaan esteelle 13. Minusta oli todella erikoista, ettei minulla ja koirallani ollut mitään ongelmia valita oikeaa putkea - sen luulisi olleen suurin probleema tämän kaltasessa viritelmässä! Ehei, sen sijaan neiti painoi hienosti oikeaan putkeen ja minä rymisin hirveällä kyydillä suoraa loppua kohti.
Hyppy 13 oli elämäni suurin ongelma, mutta siihenkin löytyi ratkaisu. Tein kaiken liian vaikeaksi itselleni ja koiralle, viestitin rintamasuunnallani väärin ja ohjastin sen hyppäämään väärältä puolelta. Kun juoksin vaan suoraan kohti seinää, heitin koiran yli ja otin sen vastaan, sain sen jopa kääntymään oikealle puolelle ja menemään oikein. Tosi jees! Kepeille pätkäistiin ja otettiin erikseen, koska niitä pitää vielä vähän treenailla.
Lopussa ei ongelmaa, hyvin haki hypyille ja porhalsi eteenpäin. Putkikulma oli haastava, ja meidän pitääkin ryhtyä treenaamaan tuollaisia vaikeita kulmia enemmän! Voisi ensi viikolle taas varata vähän aikaa, jotta saisi tehtyä pieniä treenipätkiä moisten ongelmien kanssa.
Meelan kanssa tehtiin ensin irtoamissuoraa esteillä 10-12. Se irtosi kivasti ja leikki Nooran kanssa. Lisättiin vielä putki mukaan, eikä siinäkään hirveämmin ongelmaa. Pitää vaan tosi paljon muistaa treenata näitä irtoamisjuttuja ja itsenäistä liikkumista, koska koira on niin pirun nopea, etten tule ikinä pysymään sen vauhdissa mukana!
Lisäksi tehtiin pakkovalssitreeniä ja tuota serpeentinikuviota 6-8 esteillä. Tehtiin ihan normisti hypyt 6 ja 7, sitten pakkovalssi kasille ja siitä putkeen ja palkkaa. Meela hakee tosi hienosti putkeen! Sen kanssa pitäisi tehdä enemmän tuollaista ohjauskuviotreeniä, muutakin kuin kiertoja ja välistävetoja. Oon vaan niin huono itse keksimään mitään harjoituksia, kun olen niin ulalla kuvioista muutenkin. Onneksi täällä alkaa nyt hiljalleen pyöriä sellaisia opiskelijahintaisia kerran kuussa olevia treenipäiviä, niin josko helmikuussa sitten sellaisiin molempien koirien kanssa!
Takaakiertoa treenattiin putken ja hypyn kanssa, ja lopuksi Noora kehitteli meille sellainen "no nyt pääsetkin sit juoksemaan!"-treenin, eli juostiin vaan nuo molemmat suorat läpi ja putkeen. Meela on ihan sairaan nopee, menee eteen kun sille huutaa että menemenemenemene ja putkeenkin meni oikein! Toistaiseksi eri linjassa oleville esteille se pitää vielä viedä aika lähelle, mutta muuten tosi kiva!
Noorakin sitä kehui, et kunhan sille tulee varmuutta ja saadaan kaikki treenattua, niin siitä tulee tosi hieno. Hmh, koiraparka voisi vielä keksiä itselleen tosi hienon ohjaajan jostain!
Sheltit ovat myös joutuneet sen verran ahkeran näyttelypuunauksen kohteeksi, että kumpikin livahtaa ulos huoneesta siinä vaiheessa, kun avaan vaatekaappini oven... Siinä kaapissa nimittäin säilytän mm. ohennussaksia ja koirien harjoja, ja niistä ne ovat takuula saaneet taas puolen vuoden edestä tarpeekseen! Huomenissa haetaan vielä Ludo-sheltti yökylään ja matkataan kolmen sheltin, kolmen vääränrotuisen ja viiden ihmisen kanssa kohti Kajaania!
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Näyttelytreeniä
Ilmeisesti bloggerin kanssa taistellessa tuosta kysymyspostauksesta oli pari kysymystä pudonnut, muokkasin niitä joukkoon sinne. Jos joku vielä puuttuu, niin huudelkaa toki! :)
Kajaanin näyttely käynnisti hurjan mätsäriputken Pohjois-Karjalaan. Ensin perjantaina oli JOVEn järjestämä match show parkkihallissa, tänään sunnuntaina puolestaan oman seurani, PoKS ry:n mätsäri treenihallilla. Mintun kanssa osallistuin vain ensimmäisiin, Meelalla molempiin, sillä pentu toden totta oli kehätreenin tarpeessa!
Perjantain koitoksessa Meelan pariksi osui suomenlapinkoira. Kumpikin pennuista oli aivan valtavan innoissaan kehässä, ja jouduin esittämään Meelan napakalla hihnalla, että se ylipäätään kesti käsissä. Se on oikeasti aika vinkeä tunne, kun shelttilapsi painaa höyryveturin lailla menemään pienessä kehässä, innostuu välillä hyppäämään tasajalkaa ilmaan ja matka jatkuu... Tuomarina meillä oli paimenkoiraihminen, meillekin BH-kurssia pitänyt Wilhelmiina Virolainen. Hänen kommenttinsa oli, että paimenkoira tulisi esittää löysällä hihnalla, mutta paremmasta kehäkäytöksestä Meelalle napsahti punainen nauha.
Nauhakehässä sitä vähän jo tympäisi. Paljon koiria laitettiin pieneen tilaan, ja Meelalla oli taas vauhti päällä. Pentu päästikin melkoisen kiukkuisia haukahduksia, kun edellä juosseet isot koirat pysähtelivät, eikä Hän päässyt juoksemaan juuri niin kovaa, kuin Hänelle olisi sopinut! Seisomaankaan se ei enää oikein malttanut jäädä, vaan takana seissy sisko ja viereisen kehän touhut olisivat olleet paljon kivempia. Sain kuitenkin jonkinlaisia poseerauksia kaivettua esiin, mutta helppoa se ei ollut! Menestystä ei tullut tällä kertaa, mutta harjoitusta sitäkin enemmän.
Avoimen luokan tuomaroi Elina Alanen, joka ihastui Mintun helppoon esittämiseen siinä määrin, että antoi meille punaisen nauhan. Nauhakehässä Minttua kiinnostivat enemmän hallin pohjaan liistraantuneet ah-niin-herkulliset linnunjätökset, ja sain nykiä sheltin päätä pystyyn kerran jos toisenkin. Se esiintyi kuitenkin varmasti, pahemmin hötkyilemättä ja kauniisti vapaalla hihnalla ravaten. Tämä ei kuitenkaan vakuuttanut, ja sijoitus jäi niin ikään saamatta.
PoKSin mätsäreissä olin myös töissä valokuvaajana, joten oli ihan fiksua ilmoittaa vain se harjoitusta kaipaava koira kehään. Minttu pääsi kuitenkin mukaan hengailemaan, kun en hennonnut jättää sitä yksin kotiin tönöttämään koko päiväksi, sillä illalla oli vielä tarkoitus mennä juhlistamaan pikkuveljeni syntymäpäiviä, jolloin aktivointi olisi jäänyt kovin vähäiseksi.
Pentukehässä Meela toimi tällä kertaa kuin unelma. Se ravasi löysällä hihnalla tasaisesti paria laukka-askelta lukuunottamatta, seisoi varmana ja valppaana aloillaan, ei komennellut ja oli muutenkin kuin vanha tekijä kehässä. Se voittikin parinaan olleen kultsun, tuomarin kehuessa koirani esiintymistä oikein kauniiksi ja shelttiä itseäänkin aivan valtavan hyvännäköiseksi tapaukseksi.
Nauhakehään mentäessä Meelaa alkoi taas vähän kiukuttaa muiden hidastelu edessä. Neidillä on sen verran opittavaa tästä elämästä, ettei hän ole maailman ainoa koira... :) Se kuitenkin seisoi tosi kauniisti, ja meidät jätettiin kehään ensimmäisessä karsinnassa. Hieman kyllästynyt merleni selviytyi myös läpi toisen karsintakierroksen, eli se oli sijoittumassa väkisinkin neljän parhaan joukkoon. Kaksi muuta koiraa sijoitettiin, tylsyyksissään steppaileva sheltti ohjattiin kakkospallille. Oikein hienosti esiinnytty kertakaikkiaan! Voiton vei sitten beagle.
Odotteluajalla molemmat likat kerjäsivät valtavasti rapsutuksia ja herkkuja. Meelan uskalsin antaa jopa vieraalle kokeiltavaksi, että josko tuo muillakin esiintyisi... Ihan kivastihan se kulki, ehkä siitäkin vielä JH-koiran voi joku saada jonakin kauniina päivänä!
Kajaanin näyttely käynnisti hurjan mätsäriputken Pohjois-Karjalaan. Ensin perjantaina oli JOVEn järjestämä match show parkkihallissa, tänään sunnuntaina puolestaan oman seurani, PoKS ry:n mätsäri treenihallilla. Mintun kanssa osallistuin vain ensimmäisiin, Meelalla molempiin, sillä pentu toden totta oli kehätreenin tarpeessa!
Perjantain koitoksessa Meelan pariksi osui suomenlapinkoira. Kumpikin pennuista oli aivan valtavan innoissaan kehässä, ja jouduin esittämään Meelan napakalla hihnalla, että se ylipäätään kesti käsissä. Se on oikeasti aika vinkeä tunne, kun shelttilapsi painaa höyryveturin lailla menemään pienessä kehässä, innostuu välillä hyppäämään tasajalkaa ilmaan ja matka jatkuu... Tuomarina meillä oli paimenkoiraihminen, meillekin BH-kurssia pitänyt Wilhelmiina Virolainen. Hänen kommenttinsa oli, että paimenkoira tulisi esittää löysällä hihnalla, mutta paremmasta kehäkäytöksestä Meelalle napsahti punainen nauha.
Nauhakehässä sitä vähän jo tympäisi. Paljon koiria laitettiin pieneen tilaan, ja Meelalla oli taas vauhti päällä. Pentu päästikin melkoisen kiukkuisia haukahduksia, kun edellä juosseet isot koirat pysähtelivät, eikä Hän päässyt juoksemaan juuri niin kovaa, kuin Hänelle olisi sopinut! Seisomaankaan se ei enää oikein malttanut jäädä, vaan takana seissy sisko ja viereisen kehän touhut olisivat olleet paljon kivempia. Sain kuitenkin jonkinlaisia poseerauksia kaivettua esiin, mutta helppoa se ei ollut! Menestystä ei tullut tällä kertaa, mutta harjoitusta sitäkin enemmän.
Avoimen luokan tuomaroi Elina Alanen, joka ihastui Mintun helppoon esittämiseen siinä määrin, että antoi meille punaisen nauhan. Nauhakehässä Minttua kiinnostivat enemmän hallin pohjaan liistraantuneet ah-niin-herkulliset linnunjätökset, ja sain nykiä sheltin päätä pystyyn kerran jos toisenkin. Se esiintyi kuitenkin varmasti, pahemmin hötkyilemättä ja kauniisti vapaalla hihnalla ravaten. Tämä ei kuitenkaan vakuuttanut, ja sijoitus jäi niin ikään saamatta.
 |
| 8kk - (c) Ansku |
PoKSin mätsäreissä olin myös töissä valokuvaajana, joten oli ihan fiksua ilmoittaa vain se harjoitusta kaipaava koira kehään. Minttu pääsi kuitenkin mukaan hengailemaan, kun en hennonnut jättää sitä yksin kotiin tönöttämään koko päiväksi, sillä illalla oli vielä tarkoitus mennä juhlistamaan pikkuveljeni syntymäpäiviä, jolloin aktivointi olisi jäänyt kovin vähäiseksi.
Pentukehässä Meela toimi tällä kertaa kuin unelma. Se ravasi löysällä hihnalla tasaisesti paria laukka-askelta lukuunottamatta, seisoi varmana ja valppaana aloillaan, ei komennellut ja oli muutenkin kuin vanha tekijä kehässä. Se voittikin parinaan olleen kultsun, tuomarin kehuessa koirani esiintymistä oikein kauniiksi ja shelttiä itseäänkin aivan valtavan hyvännäköiseksi tapaukseksi.
Nauhakehään mentäessä Meelaa alkoi taas vähän kiukuttaa muiden hidastelu edessä. Neidillä on sen verran opittavaa tästä elämästä, ettei hän ole maailman ainoa koira... :) Se kuitenkin seisoi tosi kauniisti, ja meidät jätettiin kehään ensimmäisessä karsinnassa. Hieman kyllästynyt merleni selviytyi myös läpi toisen karsintakierroksen, eli se oli sijoittumassa väkisinkin neljän parhaan joukkoon. Kaksi muuta koiraa sijoitettiin, tylsyyksissään steppaileva sheltti ohjattiin kakkospallille. Oikein hienosti esiinnytty kertakaikkiaan! Voiton vei sitten beagle.
Odotteluajalla molemmat likat kerjäsivät valtavasti rapsutuksia ja herkkuja. Meelan uskalsin antaa jopa vieraalle kokeiltavaksi, että josko tuo muillakin esiintyisi... Ihan kivastihan se kulki, ehkä siitäkin vielä JH-koiran voi joku saada jonakin kauniina päivänä!
lauantai 7. tammikuuta 2012
Kun tiedät tehneesi jotain oikein
Tänään yllätin itseni merkkaamasta kalenteriin tokokokeita. Yksi Mintulle, viimeinen ALO-kisa, toivottavasti. Toinen Mintulle seuraavassa kuussa, ja... yksi Meelalle. Toukokuussa. Jos uskaltaisin.
Tänään oltiin myös treenaamassa. Nykyään treenaan koiria aika paljon siten, että ensin Meela, sitten Mintulla pidempi treenipätkä ja sitten lopuksi vielä Meelalla asioita, joita ei aiemmalla kerralla otettu. Näin pentu saa vähän vapaata aikaa, eikä joudu tekemään liian rankkoja ja pitkäjänteisiä treenejä kerralla.
Meillä oli pohjalla jo reipas lenkki alhaiseen Noljakkaan, koirien juoksutusta Aavarannan umpihangessa ja reippailut ylä-Noljakan koulun pihalle, joten Meelallakaan ei ollut enää ihan niin paljon energiaa, kuin sillä yleensä on. Odottelimme, että aura-auto tekee parkkipaikasta treenikentäksi soveltuvamman, ja aloimme sitten puuhailla tokoja.
Kylläpä lämmitti mieltä, kun treenikaverit ihailivat pätevää pikkushelttiä. Ja ihan syystäkin! Meela otti tosi kivat perusasennot ilman mitään hötkyilyjä. Siitä lähdettiin tekemään pieniä seuruupätkiä, ja sheltti tuli tosi kivasti kuulolla. Ollaan nyt tehty ihan muutaman askeleen seuraamisia, pysähdyksiä ja käännöksiä. Toisinaan jopa yhdistelty kaikkia näitä kuvioita toisiinsa. Pidetään kuitenkin vielä kuviot lyhyinä, ettei keskittyminen herpaannu ja saadaan kaikki hiottua varmasti kuntoon.
Se miinus on sanottava, että tuolla on tosi typerä tekniikka mennä maahan. Sivulla ollessa jos käskytän maahan, se työntää takamuksensa vaan pitkälle, eikä tee sellaista sujuvaa liikettä. Tätä työstetäänkin naksun ja käsiavun kanssa kuntoon nyt, kun tapa ei ole vielä niin pinttynyt.
Mintun kanssa paneuduttiin ihan kaiken pohjana hiljaisiin treeneihin. Ensin se haukkui innostumistaan, mutta kun tajusi, että nami tulee vain hiljaisista suorituksista, pysyi tosi hyvin hiljaa. Tehtiin muutamia seuruukuvioita muiden koirakoiden treenatessa, jäävät ja kaukot. Kaikki jees, paitsi ensimmäisissä m-i-m-siirtymissä ei ottanut ekaa istumista.Korjasin, ja oli taas kuulolla. Loppuun väänsin luoksareita, jotka menivät haukkumiseksi. Tehtiin sitten lyhyellä matkalla vahvistaen nimenomaan hiljaista suoritusta.
Mintusta on pakko mainita, kun eilen mätsäreissä treenattiin BH-koetta varten niin paikkista kuin seuruutakin. Seuruutin sitä ihmismassojen ja vieraiden koirien keskellä, ja sheltti teki kuin vanha tekijä. Tosi hyvä! Paikkamakuuseen jätin sen hallin rauhoituttua ja BIS-kehien alettua. Vieressä juoksi koiria, oli kolinaa, kaikuja, liikettä... ja Minttu makasi tosi pitkään aloillaan ihan todella varmana ja valppaana, ilman ääntäkään. BH-koe, täältä tullaan!
Meela pääsi uudelleen hommiin, ja työstettiin lähinnä jääviä. Myös näissä Meelan maahanmenotekniikka on surkea, ja siksi tehdään nyt paljon treeniä niin, että liikun koiran kanssa ja käsken sen käsiavun kanssa maahan, jolloin liike on paitsi oikeaoppinen, myös nopea. Samaa duunaillaan seisomisissa, vaikka ne ovatkin Meelalle helpompi juttu. Häiriössä se ei vielä kestä maassa kovin hyvin, mutta yksinään treenatessa olen saanut tehdä muutaman ihan kokonaisenkin jäävän liikkeen. Jes!
Treenailtiin vielä vähän paikkista ja luoksari, joka oli ihan superkiva. Saisi vielä oman hypyn kotiin, niin ai että!
Myös Meelalla tein eilen mätsäreissä seuraamisia ja odottelua, ja sepäs oli taas hirrrmu pätevä.
Toko on parasta.
torstai 5. tammikuuta 2012
Tokokärpänen
Ihan ensiksi sellainen mainosluontoinen asia, että multa voi tilata kangaskasseja oman koiran kuvan varustettuna alkaen 15e! Lisäksi voin duunailla erilaisia esitteitä, valokuvausjuttuja, lehtisiä, piirrellä muotokuvia jne. En toki yritä tässä epätoivoisesti kerätä rahaa agilityliiton leiriä varten, en!
Ja itse pääaiheisiin.
Agilityä on treenattu niiiin paljon, että tokoinnostus on huipussaan! Onneksi, onneksi kohta alkaa oikeat ohjatut treenit. Toissapäivänä käytiin Anskun kanssa heittämässä tokot S-marketin pihalla, ja ai että! Kumpikin koira kulki kuin unelma. Mintun kaukot edistyy koko ajan. Meelan alo-liikkeet tulee hitaasti mutta varmasti. Sen seuruu on ihan hitsin kivaa, se on niin vietikäs eläin. Hiljalleen rakentuvat jäävät, hyppyä treenaillaan hallilla aina kun muistetaan. Sekin alkaa olla aina vaan valmiimpi. Eiköhän me tän vuoden puolella kisaamaan päästä!
Tänään käväistiin hallilla vapaavuorolla. Siellä oli esteet valmiina, ja Anskun kanssa improiltiin niistä tuollainen rata. Ensin treenasin Meelaa, ja pakko sanoa, että VAU! Oli treenikaverillakin ihmettelemistä, kun esittelin kersani tekniikkaskilsseja esteiden 4, 11, 10 ja 9 avulla. Se irtoaa hitsin hienosti, on kuulolla ja tekee täysillä. Ihan mieletön vauhti. Kieputtelin sitä ja laitoin putkeen, tehtiin kiertoja, välistävetoja ja näin pois päin. Mahdollisimman vaihtelevasti, ettei ala ennakoida. Itse olen liian hidas tuolle koiralle, mut kyl se siitä!
Sitten tehtiin vielä irtoamista tuolla yhdellä putken ja hyppyjen suoralla, Ansku oli namialustan kanssa päässä.
Meela on kyl oppinut tuon irtoamisen suoralla hyvin, sille tarvii vaan sanoa että "eteen hyppy!" ja se painaa miljoonaa suoraan horisonttiin.
Mintun kanssa tehtiin koko rataa, keskittyen keppeihin ja kontakteihin ihan erikoishuolella. Namialustat oli kaikilla kontakteilla ja keppejä hinkattiin vielä erikseenkin. Olisi ihan huikeaa päästä ton kanssa keppikurssille, mutta ei taida olla mahdollista, voih! Yritys hyvä kuitenkin edistää asiaa hiljalleen ihan itsenäisesti.
Rata meni jees, koira hakee hyvin esteille ja irtoaa. Lopuksi hinkkailtiin vielä kontakteja, takaaleikkauksia ja vähän pieniä ohjausjuttuja muutaman esteen ryppäillä. Hirmuisen vastentahtoisesti tuo lopetti treenaamisen, on sillä hirvee into tekemiseen.
Kaivoin vielä Meelan häkistä ja tehtiin Anskun ja namialustan avustuksella keppejä, keinua, puomia ja pussia. Keinuhullu tuosta on tulossa, kun siellä saa aina niin paljon nameja. Karkaili itsekseen keinulle, ja piti sitten pelastaa kersaa moisesta paikasta, ettei se aiheuta itselleen traumoja.
Ensi viikolla Kajaani! Ja sitä seuraavalla tulis fyssari laittamaan Mintun paikat kuntoon pitkästä aikaa. Selässä sillä ainakin on jumeja, kun se vähän lihaksiaan värisyttää paineltaessa. Kohta alkaa tokotreenitkin, ja katsellaan, jos saisin itseni jollekin kurssille tai valmennukseen kevään mittaan.
Ihan huippua tää uusi vuosi ja uusi kalenteri, kun saa vaan suunnitella kaikkea!
Ja itse pääaiheisiin.
Agilityä on treenattu niiiin paljon, että tokoinnostus on huipussaan! Onneksi, onneksi kohta alkaa oikeat ohjatut treenit. Toissapäivänä käytiin Anskun kanssa heittämässä tokot S-marketin pihalla, ja ai että! Kumpikin koira kulki kuin unelma. Mintun kaukot edistyy koko ajan. Meelan alo-liikkeet tulee hitaasti mutta varmasti. Sen seuruu on ihan hitsin kivaa, se on niin vietikäs eläin. Hiljalleen rakentuvat jäävät, hyppyä treenaillaan hallilla aina kun muistetaan. Sekin alkaa olla aina vaan valmiimpi. Eiköhän me tän vuoden puolella kisaamaan päästä!
Tänään käväistiin hallilla vapaavuorolla. Siellä oli esteet valmiina, ja Anskun kanssa improiltiin niistä tuollainen rata. Ensin treenasin Meelaa, ja pakko sanoa, että VAU! Oli treenikaverillakin ihmettelemistä, kun esittelin kersani tekniikkaskilsseja esteiden 4, 11, 10 ja 9 avulla. Se irtoaa hitsin hienosti, on kuulolla ja tekee täysillä. Ihan mieletön vauhti. Kieputtelin sitä ja laitoin putkeen, tehtiin kiertoja, välistävetoja ja näin pois päin. Mahdollisimman vaihtelevasti, ettei ala ennakoida. Itse olen liian hidas tuolle koiralle, mut kyl se siitä!
Sitten tehtiin vielä irtoamista tuolla yhdellä putken ja hyppyjen suoralla, Ansku oli namialustan kanssa päässä.
Meela on kyl oppinut tuon irtoamisen suoralla hyvin, sille tarvii vaan sanoa että "eteen hyppy!" ja se painaa miljoonaa suoraan horisonttiin.
Mintun kanssa tehtiin koko rataa, keskittyen keppeihin ja kontakteihin ihan erikoishuolella. Namialustat oli kaikilla kontakteilla ja keppejä hinkattiin vielä erikseenkin. Olisi ihan huikeaa päästä ton kanssa keppikurssille, mutta ei taida olla mahdollista, voih! Yritys hyvä kuitenkin edistää asiaa hiljalleen ihan itsenäisesti.
Rata meni jees, koira hakee hyvin esteille ja irtoaa. Lopuksi hinkkailtiin vielä kontakteja, takaaleikkauksia ja vähän pieniä ohjausjuttuja muutaman esteen ryppäillä. Hirmuisen vastentahtoisesti tuo lopetti treenaamisen, on sillä hirvee into tekemiseen.
Kaivoin vielä Meelan häkistä ja tehtiin Anskun ja namialustan avustuksella keppejä, keinua, puomia ja pussia. Keinuhullu tuosta on tulossa, kun siellä saa aina niin paljon nameja. Karkaili itsekseen keinulle, ja piti sitten pelastaa kersaa moisesta paikasta, ettei se aiheuta itselleen traumoja.
Ensi viikolla Kajaani! Ja sitä seuraavalla tulis fyssari laittamaan Mintun paikat kuntoon pitkästä aikaa. Selässä sillä ainakin on jumeja, kun se vähän lihaksiaan värisyttää paineltaessa. Kohta alkaa tokotreenitkin, ja katsellaan, jos saisin itseni jollekin kurssille tai valmennukseen kevään mittaan.
Ihan huippua tää uusi vuosi ja uusi kalenteri, kun saa vaan suunnitella kaikkea!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)