Olin myös sopinut vieväni Ludo-sheltin kehään, joten kävin illan mittaan hakemassa juniorin meille yökyläilemään. Shelttien ilta menikin rattoisasti siinä, että herra yritti iskeä neitokaisia, jotka näyttelivät sille varsin leveästi hammasrivistöään.
Liian vähäisten yöunien jälkeen starttailtiin neljän jälkeen autoa pihasta, ja kohti Kajaania!
Sheltit tuomaroi norjalainen Mette Tufte, joka oli oikein miellyttävä ja mukava tuomari. Hänelle veisin koiriani mieluusti uudelleenkin. Tervehti kehässä jokaista esittäjää kädestä pitäen, jutteli koirille, liikutti paljon... Hampaat eivät tainneet olla kovin olennainen asia hänen arvosteluissaan, sillä kumpaisempaan tyttöni arvostelussa ei purennasta mainita halaistua sanaa.
Meela asteli kehään ensimmäisenä. Se hieman kummasteli halliympäristöä, sen kaikuja, kuulutuksia, katolta valuvaa lunta ja muita koiria, eikä sen esiintyminen ollut juuri mistään kotoisin. Spottinen kakarani esitteli tuomarille taidokkaita tasajalkahyppyjä jo ryhmäjuoksutuksessa, eikä millään olisi malttanut jumittaa muun porukan takana.
Yksilöarvosteluun siiryessämme neiti esitteli pöydällä vilkutustemppuaan, eikä sille kyllä voinut olla nauramatta. Poseeraamaankaan se ei olisi oikein malttanut jäädä, mutta jatkoon meidät siitä huolimatta kutsuttiin. Lopulta riehakas pennelini sijoitettiin narttujen toiseksi ja ojennettiin käteen vielä KP-ruusukekin!
Arvostelu oli varsin mukavaa luettavaa. Kyllä siitä koira tulee, kunhan vaan rauhassa kasvaa ja kehittyy!
"Feminine bitch. Excellent type. Goods shaped head. Ears ok. Dark eyes. Need more forechest. Correct length of body. Moves with good drive. A bit loose in front. Promising coat and colour."
Pentukehästä selvittyäni sainkin viedä heti perään kehään Ludon, joka siis on junnu-uros. Kelpo keponi Ansku oli laittanut koiran valmiiksi siinä Meelaa esittäessäni, toi sen kehän laidalle ja otti vielä muutaman kuvankin. Kaikkien urosten ollessa kehässä iski aika jäätävä hetki - tajusin, etten tiedä kuinka vanha koira on! Ei kun vaan Ansku juoksemaan rekisteripapereille ja selvittämään asiaa. Juuri ennen kuin nostin Ludon pöydälle selvisi sekin, että herrakoira oli juuri ja juuri 10 kuukautta täyttänyt.
Ludo esiintyi kanssani ihan kivasti, joskin sitä eivät ensin meinanneet makupalat kiinnostaa ja keskittyminen harhaili. Sain kuitenkin sen näyttämään oletettavasti ihan skarpilta, seisomaan edes semiryhdikkäästi ja juoksemaankin vallan vauhdilla, sillä EH irtosi vallan mainiolla arvostelulla!
Ludo esiintyi kanssani ihan kivasti, joskin sitä eivät ensin meinanneet makupalat kiinnostaa ja keskittyminen harhaili. Sain kuitenkin sen näyttämään oletettavasti ihan skarpilta, seisomaan edes semiryhdikkäästi ja juoksemaankin vallan vauhdilla, sillä EH irtosi vallan mainiolla arvostelulla!
Seuraavaksi olikin aika keskittyä näyttelyn piinaavimpaan vaiheeseen; narttujen alun odottamiseen. Kulutin luppoaikani tehokkaasti seuraamalla muiden joensuulaisten kehiä, katsastelemalla tuttuja ja lopulta puunailemalla Minttua kuntoon.
Seurueemme totesikin, että voi vitsi, mitä pieni puunaus koirassa saa aikaan! Mintusta kuoriutui kuulema ihan oikee näyttelykoira, eikä virtaviivainen agilitykentillä kiitäjä... Hah!
Kehään astelimme kolmansina, ja voi miten se esiintyikään! Aivan liekeissä. Minttu seisoi hyvin skarppina, ravasi todella kauniisti ja piti häntäänsäkin vielä normaalia alempana. Se esitteli itseään tuomarille mitä uljaimmin, ja norjalaistuomarimme selvästi piti sheltistä - meille heiluteltiin punaista korttia!
Kilpailuluokassa oli paljon kauniita koiria, ja tuomari selvästi piti Mintusta. Se vertaili sitä erääseen trikkinarttuun, juoksutimme koiria pari kertaa edestakaisin. Kuitenkaan Mintun säkenöivä olemus ei ihan riittänyt kärkinelikkoon nousemiseen, ja tuloksemme jäi tällä kertaa vain siihen ERIin.
"Excellent type. Well shaped head. Ear carriage could improve. Good front. Stong body. Moves with good drive. Excellent coat and colour. Nice temperament."
AVO ERI
Pitkä näyttelypäivä oltiin saatu päätökseen, ja väsyneinä lähdimme ajamaan kohti Joensuuta. Sheltit matkasivat varsin hiljaisina takakontissa, ja on niiltä kyllä kotonakin ollut ihan veto pois. Pienen iltakävelyn, helppojen kongien tyhjentämisen ja pienen leikkituokion jälkeen kumpainenkin käpertyi pehmoiselle pedille uinumaan!
Pakko muuten vielä kommentoida tätä nykyistä nauhattomuutta näyttelyissä. Kamalan vaikeaa! Ennen oli niin helppoa katsoa, milloin on kilpailuluokka menossa, kun kaikilla oli aina nauhat hihnassa... Miksei voi olla nauhoja ja niitä värikortteja? Ei ole hyvä tämä.
Lisäksi näyttelyinnostus iski. Tuusniemelle voisi vielä ilmoittaa koiran, tuomarina olisi Tanya Ahlman-Stockmari... Olisikohan se kannattava reissu Mintun kanssa? Meelaa en vielä näin nuorena ja kehittymättömänä viitsi junnukehään viedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti