sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Napakalla treeneissä

Lauantaina käytiin ohimennen pyörimässä vapaavuorolla, kun oli vähän tylsää. Noora teetti pienen puoliympyrätehtävän pennun kanssa, harjoiteltiin itsenäistä etenemistä ja esteiden hakemistä tällä tavoin. Muuta ei Meelalla tehtykään, että se jaksoi aamulla sitten liidellä kunnolla!

Mintun kanssa mentiin tuota edellisen agipostauksen rataa, Noora ehdotteli uusia toimivia ohjaustapoja ja vähän potki tekemään tiukempia teitä, ja hyvää tulosta saatiinkin aikaiseksi. Jee!

Sunnuntaina oli Napakalla Niina Leinosen agilitykoulutus, ja minulla oli molemmat tytöt paikalla. Jännä sinänsä, mukaan oli ilmoittautunut tosi vähän koirakoita, ja pentu- sekä 1lk ryhmä oli yhdistetty. Meela oli vuorossa ensin, ja Minttu ihan viimeisenä, jotta ehdin käydä rataa läpi ja lämpätä molemmat koirat huolella.

Yllä penturadan piirros. Aika simppelin näköinen paketti, mutta kyllä siinäkin pääsi taas uutta oppimaan ja treenaamaan ihan urakalla! Ensimmäinen uusi asia tuli jo ensimmäisen putken kohdalla - kun koira meni sisään putkeen, sitä kutsuttiin nimeltä, jolloin se putkesta tullessaan osasi hakeutua heti kolmoshypylle, jolla ohjaaja oli valmiina vastaanottamassa koiraa. Ajattelin ensin, että Meela tulisi vain takaisin putkesta, mutta ei! Fiksuna likkana se toimi juuri kuten kuuluikin.

Esteet 3-5 ilman ongelmaa (joskin minua piti vähän kouluttaa ottamaan koira oikein vastaan kolmoshypyllä). Sitten tuli kutoselta seiskalle meno, ja minun tosi surkea niisto. Kuulema yli puolet ohjaajista niistää samalla tapaa virheellisesti kuin minä - rintamasuunta väärin ja ottavat askeleita taaksepäin kun pitäisi astua kohti tulevaa estettä, jotta koira saisi mahdollisimman hyvän ja nopean tien. Tätä kohtaa jankattiinkin sitten ihan urakalla, että saatiin se menemään oikein ja minut tajuamaan oikean suunnan esteen jälkeen. Siitäpä sitten 8-10 olivat helppoja, kun sai seiskan sujumaan.

Meela sai pajon kehuja. Se on kuulema ihan huippuainesta, mutta minun pitää opetella ottamaan siitä kaikki irti. Minulla on tapana jäädä himmailemaan ja varmistelemaan radalla ihan turhankin kanssa, kun yritän ohjata siististi ja rauhallisesti kaikki jutut läpi. Liian hidasta ja hidastaa koiraakin! Pitäisi olla aina joku huutamassa kentän laidalla, että saisi sen uuden vaihteen silmään.

Meela teki radan niin nopeasti, että harjoiteltiin lopuksi vielä tekniikkana ihan merkkausta ja sitä, että koira suorittaa esteitä itsenäisemmin. Tehtiin ihan yhden hypyn ja namin avulla, kutsuin Meelan tähäntähäntähän esteen taakse, jätin namin ja jatkoin itse eteenpäin. Parin toiston jälkeen Meela tajusi jutun juonen, ja tästä on hyvä alkaa jalostaa eteenpäin!


Matsin rata! Tämän ohjasin ihan alusta asti päin seiniä, ja sitten tuli Niina hätiin ja näytti, miten missäkin kohtaa kannattaisi mennä. Aloitin jo alussa hypyt väärältä puolelta, joten uusintakierroksella tehtiin 1-2 niiden oikealta puolelta, valssattiin kakkosen jälkeen ennen putkea, oltiin valmiina ottamassa 4 hypylle vastaan, juostiin sinne ennen koiraa, valssattiin ja tehtiin kepit. Kepeillä Mintulla meni ihan yli, se ei keskittynyt yhtään. Saatiinkin tehtäväksi opettaa koira ohjureille ja tukea sen kepittelyä niiden avulla, että saataisiin itsenäisempi ja sujuvampi meininki niihin.

Esteet 6-10 ei ongelmaa, ja sitten tultiinkin taas kohtaan missä sai juosta ja lujaa! Tehtiin hyppy 11 ja viilattiin valssia oikeaan paikkaan. Kiireellä esteelle 12, koira hypylle 13 jonka jälkeen taas valssi ja täysille eteenpäin. Tätä tehtiin monta kertaa että saatiin valssit oikein, ja lopulta oli niin hyvä suoritus, että päätettiin lopettaa rata siihen!

Kontakteja pitäisi treenailla itsenäisemmiksi, alkaa kiinnittää huomiota valsseihin, opettaa ne kepit loppuun ja mitähän vielä. Ärsyttää, kun kukaan ei silloin pari vuotta sitten alkeiskurssilla kertonut mitään keppien opetuksesta kuin sen, että joo vedä sitä namilla. Tulos tämä. Onneksi Meelan kohdalla olen itse sen verran enemmän harrastanut, että ollaan aloitettu niillä ohjureilla heti alusta alkein!

Joka tapauksessa oli ihan huippuhyvät treenit ja mulla on kivoja koiria! Käytiin vielä Nooran ja Pinnan kanssa loppuverkkalenkki. Nooralla on jotain videomatskuakin treeneistä, katellaan jos sitäkin saisi joskus näkysälle.

3 kommenttia:

  1. Selitätkö vielä vähän selkeämmin, miten treenasit tuota merkkausta? :)

    VastaaPoista
  2. Apua mitä sä näin vanhoja juttuja luet! :D

    Treenittiin näin:
    Koira esteen toisella puolella, minä toisella. Laitettiin namialusta esteen taakse kohtaan, jonka merkkasin koiralle. Annoin käskyn ja tiputin namin samalla siihen namialustalle kädellä, jolla tein voimakkaan merkkauksen. Jatkoin sitten itse matkaa, ettei jäädä jumiin tilanteeseen, jossa koira olettaa että tähän-merkkaus + käsimerkki = ohjaaja pöllöilee paikoillaan ja sit kun radalla lähteekin juoksemaan niin se lähtee liikkeen perään.

    VastaaPoista
  3. Googlasin tuota merkkaamisen opettamista ;) Ok kiitos!

    VastaaPoista