lauantai 10. maaliskuuta 2012

Kisakausi korkattu!


Maanantaina suuntasimme nokkamme koiraporukalla kohti Liperiä ja meidän mökkiä. Koirapopulasta mukaan lähtivät vain minun tyttöni, Toivo ja Pinna, sillä Meelan juoksujen takia jouduimme jättämään uroksia pois. Toivo ei ihme kyllä ollut lainkaan kiinnostunut Meelan suloista, mikä oli toki vain hyvä - olisi ollut kovin kurjaa katsella koko mökkireissu lemmenkipeää puudelia, joka tasaisin väliajoin otti muutenkin turpiinsa tuolta nuorikolta...
Koirilla oli kivaa, siitä todistanee kasa reissulla otetuista kuvistakin, jotka muuten otti Emmi.


Takaisin Joensuuhun palattiin vasta myöhään tiistaina. Koirat olivat ihan poikki reissusta, eikä ihme! Niin kovasti ne jäällä juoksivat, kun minä ja Ansku kävimme hiihtämässä ja muut kävelemässä.

Keskiviikkona käytiin porukalla treenaamassa tokoa ja juoksuttamassa koiria lammasaitauksella. Tytöt eivät kyllä hirveästi inspaantuneet umpihangessa tarpomisesta, mutta treeni oli hyvää! Mintun kanssa treenaaminen on kyllä nykyään aika tylsää, kun se on niin taidokas, että mukaan pitäisi jaksaa raahata kymmenen erilaista oheistuotetta jotta uusia liikkeitä voisi harjoitella. Kerrataan nyt talvisaikaan vanhoja + noutoa, kesällä alkaa metskun ja ruudun opiskelu ihan toden teolla ulkotiloissa!

Torstaina oli ohjatut tokot, joihin osallistuin Mintun kanssa. Tokoilimme Poksin hallissa, ja ainakin minulle selvisi, ettei olla 5.5 menossa Poksin kisoihin, jos ne pidetään siellä. Agilityyn tila on ihanteellinen, mutta tokoillessa Minttu kiinnittää liikaa huomiota muiden koirien haukkumiseen, outoihin kaikuihin ja ihmisten ääniin, eikä toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Ulkokisat ja kaikumaton ympäristö meille siis!

Treeneissä tehtiin täyskäännöksiä ja hyppyä, jotka sujuivat oikein hyvin. Ensin Minttu yritti varastaa namialustalle, mutta kun laitoin sen piiloon, menivät AVO-hypyt tosi näppärästi.

Perjantaina oli tuttuun tapaan Mintun agit, joihin olin kopioinut jostain russeliblogista seuraavanlaisen radan:



Hohhohhoo kun sain juosta! 3. putkelta 4. hypylle oli pitkä tie, ja koirani oli liian sukkela minulle! Sain juosta ihan tosissani ja aiheutin katsojille hurjan naurunremakan, kun kuulema näytän niin typerältä juostessani kovasti. Muutamien yritysten jälkeen homma saatiin pelaamaan, ja Matsi kiersi vitosen tosi hienosti, kun kaukaa huusin jo että kierräkierrä. Muutenkin meni tosi kivasti treenit, ja hyvillä mielin valmistauduin kisoihin! Inkakin totesi, että missä välissä sä oot opettanut koiralles kontaktit? On se vaan taitava.

Ai niin, aiemmin päivällä oli tokokin! Meelan jäävät alkaa olla ihan superhyvät, uskaltaisinkohan haaveilla kokeista jo kesälomalle...

Lauantaina lähdettiin "keponi" Anskun kanssa Varkauteen agilitaamaan. Minttu oli kahdella radalla, jotka olivat hurjan kivoja juosta! Ensimmäisellä radalla se haki hylsyn jo kahden hypyn jälkeen - pikkusheltti oli niin liekeissä, että ampui saman tien väärälle hypylle, vaikka olisi pitänyt mennä putkeen. Loppurata meni kuitenkin  hienosti, joten ei valittamista hylsystä!

Toisella radalla kaikki meni hyvin ihan loppumetreille asti, mitä nyt kepeiltä vitonen. Sitten en ehtinyt takaaleikkaamaan kunnolla, jolloin Minttu hämmästyi eikä hypännyt estettä. Se ratkaisi tilanteen kiertämällä varsin vaivalloisesti hypyn taakse ja hyppäämällä sen väärästä suunnasta, joten hylsyhän se sieltä napsahti. Alkuradalta kuitenkin hyvä mieli, ja olin tosi yllättynyt että muistin koko radan! Se oli nimittäin aika vaikea yhdestä kohti, paljon hyppyjä läjässä... :D

Meela oli perjantai-lauantai vanhemmillani hoidossa, ja on ilmeisesti fiksuna tyttönä omaksunut varsin ei-toivottuja tapoja siellä... Veljeni sanoi, että arvon neitikoira alkaa murmattaa ja ulvoa, jos sillä ei ole koko aikaa tekemistä tai sitä ei huomata. Anteeksi mitä? Tietysti nämä järjen jättiläiset ovat aina koiran ölistessä silittäneet sitä tai antaneet muuten huomiota, kotonahan moista käytöstä ei suvaita eikä sitä myöskään ole koskaan ilmennyt. Mokoma!

Kuopion ilmot laitetaan menemään asap, siellä juostaan kaksi agilityrataa Mintun kanssa. Huraa kisakausi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti