sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Timi 8v!


Paljon onnea veteraanikoirani Timangi 8v!

Syntymäpäiviensä kunniaksi Timi pääsi PoKSin mätsäreihin, joissa se osallistui veteraaniluokkaan. Timi oli intoa täynnä, vaikka se oli lenkkeillyt 7km Utrasta hallille, joten ihan nuupahtaneesta vanhuksesta ei tosiaan ole kyse. Herra sinkoili kymmeneen suuntaan ja poukkoili, vaati huomiota ja herkkuja vähän joka puolelta kyllästymiseen asti. Niin kovin harvoin hän pääsee ihmisten ilmoille, kun asuu vanhempieni luona.

Kehässä Timi oli ihan intopinkeänä, esitteli tuomarille kaikki temppunsa (se osaa istua, mennä maahan ja antaa tassua), hyppi ilmaan ja ravasi koko kehäreissun aikana ehkä kaksi askelta. Nauroin koko ajan, ja tuomarikin piti koiraa hauskana ja pirtsakkana. Tästä palkinnoksi sininen nauha ja saman tien jatkokehään, veteraaneja kun oli huimat neljä kappaletta.
Toisella kierroksella Timi jaksoi ravata hieman enemmän, ehkä neljä askelta, ja seisoi entistä huonommin. Parinamme ollut seropi voitti, ja näin tuloksena mätsäilystä SIN2.
 
Pihalla otimme Annan kanssa vielä kuvia Timistä. Vaikea koira kuvata, kun se ei oikein jaksa poseerata, kiinnostua mistään "timi, katso, kukatuli!"-huuteluista tai näyttää skarpilta. Muutama kuva kuitenkin saatiin pikaiseen otettua. 



MITEN tuo koira onnistuu aina ilmeilemään?
Äitini lenkkeili shelttien kanssa Utraan, ja minä kävin hakemassa pikkusesset kotiin. Sitä ennen ne saivat kuitenkin kakkua, koska pitäähän nyt synttäreitä vähän juhlistaa.

2 kommenttia:

  1. Hah, Timillä ja Ziralla 3 päivää ikäeroo... Tää täytti kans 8 :D Hyvää synttäriä vaa komealle pojalle!

    VastaaPoista
  2. Onnea teidänkin veteraanille :)

    VastaaPoista