Sinä päivänä kun Fanny vinkkasi SUMU:n agi-tokoleiristä, alkoi valmistautuminen. Kerättiin porukkaa, arvottiin mukaan tulevia koiria, majoitusta, autokyytejä... Ja sitten se olikin siinä. Viikon päästä lähtö leirille, leirikirje sähköpostissa ja Forecan sivut jatkuvassa kyttäyksessä.
Lienee syytä mainita, että tämä oli ensimmäinen koiraleiri minulle, joten olin luvattoman innoissani. Viikonlopun jälkeen voin vain todeta, ettei kaikki etukäteinen meuhkaamiseni ollut lainkaan turhaa - meillä oli ihan huippuhauskaa ja paljon saatiin eväitä treenaamiseen!
Perjantaina pakkauduimme Annan, Inkan ja koirien kanssa Relluun. Erinäisten mutkien kautta saavuille kuin saavuimmekin perille Villa Taivaannastaan, jonka piha näytti kovin kutsuvalta kaikkine agilityesteineen ja autojen takaluukuista kuikuilevine koirineen. Tutustuttuamme paikkaan alkoi operaatio teltan pystytys, mikä ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan niin helppo homma, kuin hölmömpi voisi luulla. Noora kaivoi meille autostaan
Kutvosen, kolme henkeä sisäänsä vetävän keltapintaisen teltan. Olimme päättäneet hylätä minun telttani sen jälkeen, kun viikonlopuksi luvattiin jatkuvaa vesisadetta -
Ahvenlampi osa kaksi ei hirveästi houkuttanut.
Kun teltat liki tunnin sähläämisen (oi kyllä!) jälkeen oli saatu kasattua, alkoi tokokouluttajamme Susanna Maksimaisen vetävä leikkiluento. Minttu oli siellä esimerkkikoirana, se kun ei tunnetusti leiki. Tällä kertaa arvon neiti oli vähän turhankin liekeissä, sillä koko päivän yksin autossa kökittyään se ei muuta halunnutkaan, kuin miellyttää minua ja tehdä hommia. Se oli innoissaan pallosta, jota viskelin. Se rakasti jopa uusia pikkupalloja, jotka sain kokeiluun. Totesin, ettei tämä kyllä ole kovin realistinen kuva koirasta, mutta onpahan iloinen.
Ensimmäisenä päivänä ei tehty mitään koirien kanssa. Käytiin koko porukalla lenkillä, istuttiin iltaa Inkan ja Fannyn huoneessa ja jumitettiin alakerrassa kunnes oli nukkumaanmenoaika. Ulkona satoi, ja varsin kiireellä roudasimme kamoja telttaan. Tässä vaiheessa Noora ja Anniina päättivät nukkua autossa, joten minä, Emmi ja Anna koirinemme pääsimme neljä henkeä sisäänsä vetävään suurempaan telttaan.
Lauantaina aamiaiselle raahautui jokseenkin väsynyttä porukkaa. Yö oli ollut kylmä ja epämukava, nukutut tunnit saattoi hyvin laskea yhden käden sormilla. Kahdeksalta olin kuitenkin jo
Meelan kanssa agilitykentän laidalla. Agiohjaajamme Marjo Hytönen halusi nähdä, mitä koiramme osaavat, sillä minä ja Meela olimme "jämäryhmässä", jossa oli hyvin paljon eri tasoisia koirakoita. Teimme nopean parin hypyn ja putken radan, ja kun minut ja Meela todettiin kyvykkäiksi harrastajiksi, saimme pienen sylkkäriharjoituksen. Se ei mennytkään ihan niin putkeen, jotenkin koko kuvio kaikessa paikoillaan seisomisessaan oli liian vaikeaa minun aivoilleni. Pari ihan ok suoritusta kuitenkin saatiin, ja ihan puhtaasti ohjaajan mokia olivat kaikki virheet, mitä radalla tehtiin!
Heti Meelan ryhmän jälkeen hommiin pääsi
Minttu, jonka kanssa kauhistelin ensin 23 esteen ratahirvitystä kaikkine kieputuksineen. Mintun kanssa olimme 2-3lk ryhmässä, joka siis on hieman tasoamme korkeampaa menoa. Rata itsessään meni ihan kivasti, vaikka jouduin soveltamaan tosi paljon juttuja koirani ollessa vielä niin alkutekijöissään, että se tarvitsee kepeillä paljon tukea, samoin kontakteilla. Selvisin kieputuskohdasta parilla yrittämällä ilman virhepisteitä, mutta tekninen osio vaati hiomista. Sitä hinkkasimmekin Marjon kanssa aika lailla, ja loppurata mentiin ajanpuutteen vuoksi melkoista haipakkaa - onneksi siellä ei mitään vaativampia kikkailuja ollutkaan.
Väliajalla koirat saivat juosta vapaina pellolla, tai jos meillä oli ruokailua tai muiden koirakoiden katselua ohjelmassa, oleskelivat ne autossa häkeissä.
Tokoa veti Maksimaisen Susanna, ja heti ruuan jälkeen suuntasimmekin
Meelan kanssa tokoilemaan. Jostain syystä se ei oikein kestä enää seisomisessa sitä, että tulen vierelle. En ole koskaan pyytänyt perusasentoa ja palkannut sen aina seisaalleen, mutta pienen analyysin jälkeen tulimme siihen tulokseen, että sivu-käsky on sille niin vahva, että sen mielestä aina jos seison sen sivulla, täytyy istua nätisti. Tähän siis paneuduimme oikein urakalla, ja palkkasin Meelaa siitä, että se seisoi aloillaan, vaikka liikuin sen ympärillä, sivulla, kauempana jne. Treeni onnistui tosi hyvin, ja lopuksi me hiottiin vielä vähän seuraamista ja käännöksiä, joista Meela sai niin ikään paljon kehuja.
Tokoa oli kiva seurata myös sivusta, vaikka treeniaikaa omalle koiralle oli vain ~varttitunti. Monilla muillakin oli samankaltaisia ongelmia, joten kuunteluoppilaanakin sai hyödyn irti ihan täysillä!
Meelan ryhmän jälkeen oli aika mennä treenaamaan
Minttu. Tehtiin noutoa, tai pikemminkin malttamisharjoituksia. Heiteltiin kapulaa, ja pari kertaa se sai sitten käydä ihan hakemassakin. Haukahti lähtiessä, mutta selvästi vähemmän kuin mitä yleensä. Ihan jees!
Tehtiin myös vähän hyppyä, koska se on myös vähän kiihdyttävä ja haukuttava juttu Mintulle. Tällä kertaa se ei päässyt edes hyppäämään, sillä kentän vieressä odottanut sheltille muriseva mudi sai Mintun haukahtelemaan, joten se ei päässyt hommiin. Tällä kertaa saatiin oikeasti
toimivia ohjeita Mintun haukkumisen kitkemiseen, ja treenikentältä lähdettiin tosi rauhallisessa mielentilassa.
Illalla meillä oli ohjelmassa möllitoko! Osallistuin tosin vain Meelalla, sillä en halunnut pilata Mintun kanssa tekemääni työtä noutokapulalla enää illalla. Meela oli tosi pätevä, vaikka liikkeitä olikin vain hihnaseuruu, liikkeestä maahanmeno, luoksari ja hyppy. Seurasi kivasti, pisteitä taisi tulla 9. Maahanmeno oli vähän laiska (taas) mutta maa oli märkä, joten armahdettiin pisteille 10. Luoksarin teki täydellisesti 10 arvoisesti, hypyllä taas lähti katselemaan hypystä poistettuja paloja (estettä madallettiin) ja hyppästi vasta toisella, joten säälivitonen sieltä.
Kokonaisvaikutus oli meillä 10, tosi kivan näköistä työskentelyä kuulema.
Meelan kanssa tehtiin myös helppo mölliagilityrata, sieltä 5vp. Mintun rata oli niin vaikea, etten enää jaksanut keskittyä moiseen, vaan painelin mieluummin saunaan lämmittelemään itseäni - alkoi nimittäin ohjaajat iltasella olla jo melko syväjäätyneitä! Pakko kuitenkin mainita, että Noona voitti koko agilityn ihan 6-0, on se vaan sukkela kakara!
Sunnuntai alkoi tokoilla Meelan kanssa. Pentu oli selvästi hieman uupunut eilisestä, ja ennen treenejä se järkyttyi kovasti kentän laidalla kiljahdellutta koiraa, eikä oikein malttanut keskittyä. Tehtiin kuitenkin liikkeestä maahanmenoja, koska haluan niihin lisää näyttävyyttä ja säpäkkyyttä. Meela osaa käskyn, ja välillä yrittää vedättää minua helpottamaan tehtävää käsimerkillä. Tätä ei kuitenkaan pidä hyväksyä, vaan maahan mennään kun käsketään, ja palkataan siitä onnistuneesta suorituksesta. Pari kertaa se yritti jäädä olkapäiden varaan, mutta kyllä se osaa tosi hienostikin, jos vaan haluaa!
Lisäksi treenattiin hyppyä, ja ennen kaikkea sitä lopun perusasentoa,
jota tuo tuppaa ennakoimaan. Ensin lähetys namialustalle esteen taakse,
käsky seisomaan ja toinen namialusta aivan kiinni esteessä. Toinen
namialunen rauhoitti Meelaa hurjasti, ja se keskittyi todella hyvin
seisomisosuuteen, kun ei ollut kiire saada namia minulta taskusta.
Minttu treenasi seuruuta ja ennen kaikkea hiljaa tekemistä. Opeteltiin jaksottamista, jossa olin jo lauantaipäivää parempi. Lisäksi puututtiin omaan kävelynopeuteeni - olen nyt tykännyt harppoa reippaasti menemään, sillä ennen tapanani oli jarrutella koiran fleguun tahtiin mukaan. Nyt lyhennettiin askelta, ja voi vitsit miten kivaa seuruuta tuli, kun koirallakaan ei ollut kiire!
Lisäksi jutusteltiin vähän luoksarin pysäytyksestä ja sen parantamisesta, jälleen kerran ihan toimivia vinkkejä, joita ottaa mukaan käytäntöön.
Mintun kanssa lopetettiin aika nopeasti sen ollessa rauhallisessa mielentilassa.
Ruuan jälkeen vuodossa oli agilityä. Osa porukasta joutui lähtemään jo ennen treenien alkua, ja mekin pakkailimme luppoajalla tavaroita kasaan. Kaiken roinan tunkeminen autoon oli helpommin sanottu kuin tehty, mutta lopulta asiat saatiin järjestykseen ja Inkallekin tilaa takapenkille!
Meelan kanssa tehtiin ympyrätreeniä muutamalla hypyllä ja ringin ulkopuolelle sijoittuvalla putkella varustettuna niin, että mentiin aina täysi ympyrä, koira putkeen ja sama ympyrä eri suuntaan. Meelalla oli hurjasti energiaa ja vauhtia, ja se komensi minua ensin hurjasti esteiden välissä. Siinä vaiheessa kun sain oma käskyni ajoitettua oikein, pääsi pikkusheltistä radalla enää jatkuvasti pientä murinaa, jolle kouluttajat ja treenikaverit nauroivat ihan urakalla. Ottaa se tosissaan!
Meemi sai hurjasti kehuja. Siitä tulee kuulema jotain tosi hienoa tuolla asenteella ja tekemisen palolla, se hakee esteet ja oikeat linjat todella itsenäisesti ja vaatii oikein ajoitettuja ohjeita. Kaikki odottavat siitä jotain suurta, pitäisiköhän tässä alkaa oikeasti treenata itsekin, että pääsisi joskus koiransa tasolle...
Toisena harjoituksena teimme kahta rinnakkain olevaa suoraa putkea, joista toiseen koiran piti hakea, vaikka omistaja seisoi putkien toisessa päässä. Ja Meelahan haki! Tosi hyvin molempiin suuntiin, kun vain itse olin oikein mukana tehtävässä.
Viimeiseksi tehtiin vielä pientä rataa, jossa esteet olivat epäsymmetrisessä linjassa melkein suorassa, sitten tuo aiempi putkihässäkkä, samaan tapaan ympyrällä olleita hyppyjä takaisin, putkeen ja maaliin. Meela teki ihan superhyvin! Se on niiiiin nopea! Saatiin heti molemmista suunnista onnistuneet treenit, ja lopetettiin siihen.
Mintun kanssa päätin tehdä samaista treeniä, koska sille tärkeintä on ehdottomasti estehakuisuuden treenaaminen ja itsenäisyys, joten nuo harjoitteet sopivat kuin nenä päähän. Minttu toimi ympyrällä hyvin, joskin se tuntui ihan äärettömän hitaalta Meelan jälkeen. Teimme myös välistävetotreeniä, jossa siis koira suoritti vain joka toisen hypyn - käsky piti ajoittaa aina hypyn päälle, ja koira sujahti näppärästi yhden esteen ohi seuraavalle. Tosi pätevä!
Putkitreenistä on pakko myöntää, etten uskonut Mintun hakevan putkea ollenkaan. Mutta hakihan se! Tosi hieno! Osasi tehtävän myös radanpätkällä, joten hyvillä mielin voitiin päättää treenit ja suunnata loppukahveille.
Leiri oli ihan huippuhauska, ja ehdottomasti haluan ensi vuonna uudelleen, jos vain on mahdollisuus. Kiitos järjestäjille ja huipulle leiriporukalle, ensi kesänä törmäillään taas!