Tähtäimessä tokokoe



Kuva taannoisesta möllitokosta


Viimeisen viikon aikana Joensuussa on huolestuttavaa vauhtia edennyt pahanlalatuinen mielenhäiriö, joka kauan kolkutteli  tajuntani portteja. Lopulta myös minä murruin yhteisön paineen alla, ja tein jotain uhkarohkeaa.
Ilmoitin Meelan tokokokeeseen.

Koe järjestetään Maaningassa 12.7, joten treeniaikaa on vielä jäljellä. Lähtökohdat sinänsä vaikuttavat ihan hyviltä, sillä koira osaa liikkeet ja tietää mitä tehdä. Tarvitsemme vain lisää suoritusvarmuutta, mielenkiintoa tehdä pidempikestoisia suorituksia ilman hiiltymistä (tämä lienee haastavin osuus, lempinimi "raivokääpä" ei nimittäin ole ihan tuulesta temmattu), häiriökestävyyttä ja tarkkuutta.
Ei ihan mahdoton tehtävä, eihän?

Teimme maanantaina Inkan kanssa sisaruksilla paikkistreenin. Uskomatonta, miten suuri ero kaksikossa voi olla myös henkisellä tasolla. Myönnettävä on, että molemmilla on varsin kieroutunut huumorintaju, mutta silti. Isla on jotenkin paljon aikuismaisempi, pikkuvanha. Meela ei oikein jaksaisi keskittyä, se keksii kaikenlaista asiaankuulumatonta näperreltävää ja käyttäytyy muutenkin kuin adhd-potilas. Eron huomasi myös paikkiksessa: Isla makasi paikoillaan tyynen rauhallisena, ilmeenkään värähtämättä. Meela makasi sen näköisenä, että mut on nyt käsketty tähän maahan, ei saa nousta, voi vitsi mitä tekemistä vois keksii, tää on ihan supertylsää... ja kaiveli varpaitaan, pikkukiviä ja jalkakarvojaan. No, ainakin se pysyy.

Tiistaina treenasimme porukalla kentällä. Ensin meni vähän säätämiseksi, Meelalla oli kaiketi niin paljon energiaa, että sen oli vaan pakko saada tunkea joka väliin hieman ylimääräisiä juttuja. Ansku huomautti sen seuraamisen parantuneen, joskus aiemmin sillä oli nimittäin tapana kyllä seurata täydellisesti oikealla paikalla, mutta aina välillä heittää takapäätään hassusti niin, että raviaskelten tahti vaihtui. Kuulostaa varsin meelamaiselta tylsyydentappamiselta, mutta onhan tuo voinut kyllä johtua myös niistä alaselän jumeista.

Joka tapauksessa teimme näissä treeneissä aivan mainion pidemmän seuruukaavion, tosi hienot jäävät (se ei ennakoinut yhtään!) ja vallan mainion luoksarin. Meelaa pitää kuitenkin muistaa satunnaisesti palkita myös kaikesta "itsestäänselvästä", kuten perusasennoista. Pikkuneiti kun alkaa pidemmän palkkaamattomuuden jälkeen hieman kyseenalaistaa käskyä, eikä sitä kiinnosta tarjota perusasentoa kohta laisinkaan. Sama myös muihin harjoituksiin, tehdään pätkiä palkkaamattomina, mutta palkataan sitten monipuolisesti eri osa-alueista, ettei yhdestä tule lempijuttua ja muita ei huvittaisi tehdä.

Tokokoirana Meela on tosi hyvämuistinen, missä on omat hyvät ja huonot puolensa. Siinä missä Minttu on tosi anteeksiantavainen eikä pilaa liikkeitään parista väärästä palkkauksesta, korjaa Meela omat virheensä nopeasti, mutta toisaalta taas omaksuu vääriä toimintamalleja ohjaajan palkitessa sitä väärin. Tässä on minullekin kouluttajana haastetta, siirtyminen helpon ensikoiran leveliltä haasteellisemman tapauksen puikkoihin.

Voi olla, että ajankohta on hieman liian aikainen lapsenmieliselle Meelalle. Voi olla, että räjähtävä agility sopisi sen aivotoiminnalle paremmin kuin keskittymistä vaativa toko niin kauan, kun se ei ole kehittänyt aivotoimintaansa edes semisti aikuismaiselle tasolle. Voi kuitenkin myös olla, että Erkki Shemeika armahtaa meidät ja puolivillaisilla pisteillä saavutamme jonkinlaisen tuloksen.
Sen näkee sitten heinäkuussa.

Suvi-Karelia

Kotinäyttelyt on hurjan kivoja - ei tarvitse herätä kamalan aikaisin, ajomatka kestää viitisentoista minuuttia ja paikalla on enemmän tuttuja kuin sielu sietää.
Koiranäyttelyt kokonaisuudessaan sen sijaan ovat jonkinlainen sadistinen keksintö koiraväen nujertamiseksi. Viikonlopulta tarttui käteen paitsi hilpeitä koirakokemuksia, myös punaiseksi palanut nahka (aurinkovoide on yliarvostettua), auringonpistos (mihin sitä nyt ihminen hattua tarvitsisi) ja univelka, jonka pois nukkumiseksi vaaditaan unta kellon ympäri. Näyttelypaikalla ei myöskään syystä tai toisesta koskaan tarjoilla syötäväksi kelpaavaa kasvisruokaa, joten nektariinien ja kiivien avulla koko päivän sinnitellyt handleri on iltaan mennessä vähintäänkin puolikuollut.

Lauantaina kolistelimme metallihäkkeinemme kehän laidalle ennen kymmentä. Ehdimme kummastella shelttien vähäisyyttä, mutta tasan kymmenen reikä reikä kaikki kehään ilmoittautuneet herrasmiessheltit kaivautuivat ulos näyttelytelttojen sisältä. Meela pyöri jaloissani ja Minttu odotteli handlerinsa saapumista häkin puolella. Pikkusheltti heitti muutaman lämmittelykierroksen, ja toimi jostain kumman syystä pelottavan rauhallisesti. Olin harvinaisen tyytyväinen itseeni - reippaana tyttönä olin treenannut koko viikon juoksemista, ja hiljalleen meno alkoi muuttua ympäriinsä sinkoilemisesta edes joten kuten tasaiseen ravaamiseen pienillä meelamaisilla tempuilla höystettynä.

Riemukseni Meemi sai esiintyä junnuissa ensimmäisenä, eikä sitä vastassa ollut kuin jokunen nuori narttu. Urosten käydessä vähiin harjailin muiden kilpakumppaneidensa rinnalla varsin nuorelta ja ohutturkkiselta näyttävää koiraani hieman pöyheammäksi. Äkkiä juniorit kutsuttiinkin kehään.
Slovenialaistuomarimme Marija Kavcic silmäili junnut läpi ja viittasi meidät juoksemaan rinkiä. Muiden shelttien sipsutellessa eteenpäin sievässä jonossa, karautti pikakiiturini kehän ympäri sellaista kyytiä, että handleri sai painella perässä sen minkä jaloista pääsi. Jonon häntä tuli vastaan aivan liian pian, ja siitä alkoi kiroilu: Meela ei kestä laisinkaan sitä, että hänen eteensä jää matelemaan muita koiria, kun hän esittelee uljaita liikkeitään tuomarille. Omistaahan arvon shetlanilainen luonnollisesti koko kehän, joten miksi ihmeessä toiset eivät vain nöyrästi väistä pikkuprinsessan tieltä?

Onneksi yksilöarvostelu alkoi samoin tein, ja kippasin Meelan pöydälle. Se seisoi paikoillaan varsin itsevarmana, antoi tuomarin tutkia hampaat ja kopeloida koko koiran. Kirmasimme kertaalleen kehän ympäri, tällä kertaa täydellisessä hiljaisuudessa, saihan Meemi kerrankin pinkoa sen minkä jaloistaan pääsi ilman häiriötekijöitä. Edestakaisille liikkeille kehä tuntui olevan jokseenkin liian pieni, ja samassa pieni sheltantilaiseni jo patsastelikin varsin keskittyneen näköisenä tuomarin ihasteltavana. Meela arvioitiin erinomaiseksi rotunsa edustajaksi, ja siirryimme odottamaan narttujen kilpailuluokkaa.

Loppujen lopuksi vain neljä narttua sai ERIn, eikä kilpailuluokassa ollut tungosta. Niinpä saimme Meelan kanssa liidellä ympäri kehää kaikessa rauhassa, ja kehän laidalta kuuluikin varsin totuudenmukainen kommentti: oho, sehän esiintyy kuin normaali koira! Kavcic sijoitti nartut melko sekalaisessa järjestyksessä, meidän seistessä viimeisinä kehässä, ilman palkintosijaa. Kolme muuta koiraa oli jo sijoitettu, ja sekä yleisö että hihnanpää oli tullut siihen tulokseen, että tänään sijoituimme neljänsiksi. Kun tuomari kuitenkin asteli luoksemme kättelemään today's winneriä, taisi leuka loksahtaa useammallakin paikallaolijalla.
Luokkavoitto!
Siinä vaiheessa kun Meela sai ainoana koko junioriluokasta vielä SA:n, oli päivän tavoitteet saavutettu varsin perusteellisesti.

PN-kehä oli meidän osaltamme melko lailla läpijuoksu - tai hyvä on, tässä tapauksessa läpiseisonta. Vuotiaalla junnukoiralla ei ollut mitään tekoa lukuisten vanhempien narttujen seurassa, ja meidät käteltiin monien muiden joukossa ulos kehästä.

1 year old. Good size. Well shaped head. Correct dentition. Bigger ears with excellent carriage. Light body. Long tail. Sound movement. Excellent coat. Very active.
Marija Kavcic, Slovenia - JUN ERI1 SA

Voitte uskoa, miten minua huvitti tuo viimeinen virke arvostelun lopussa. Very active, no aijaa.

Minttu piipahti JH-kehässä, ja oli kuulema ollut niin täpinöissään koko touhusta, ettei ollut malttanut seistä paikoillaan.  Tällä esiintymisellä sheltti handlereineen sijoittui kuitenkin JH4, onnea!

Kiitos lauantaina kuvista Anni R!

Sunnuntaina näyttelypaikalla täytyi olla tuntia aikaisemmin, mikä tuntui jokseenkin ylivoimaiselta suoritukselta. Aamu kului arpoessa, mitkä vaatteet olisivat vähiten tuskalliset punaiseksi kärventyneen ihon kanssa käytettäviksi, mutta samalla sellaiset, etten tukehtuisi päivän aikana. Ratkaisu löytyi onneksi valkeasta kauluspaidasta, joka tosin sekin meinasi olla iltapäivää kohden mentäessä hieman turhan lämpöinen.

Näyttelyviikonloppu tympeine kehäaktiviteetteineen oli selvästi hieman turhauttava kokemus Meelalle, jonka keskittyminen oli tänään melko lailla alavireistä. Pentu tarjosi kyllä hienosti perusasentoa, erilaisia temppuja ja tokoliikkeitä, mutta paikallaan seisominen... no, harjoiteltaessa se näytti lähinnä siltä, että yhyy tää on ihan kamalaa ja mennäänkö vaikka pois.

Shetlantilaisia tuomaroi suomalainen Paavo Mattila, joka piti alusta alkaen tiukkaa linjaa. Suosion kohteena olivat selvästi hyvin rakentuneet, sopivasti jykevät koirat, joten tällaisen hitaasti kehittyvän pikkurimpulan omistajana alkoi hieman jännittää. Arvosanoja jaettiin aina tyydyttävästä erinomaiseen. Meitä käytiin tsemppaamassa sillä, että huhujen mukaan tuomari pitäisi hyvin liikkuvista koirista, mikä voisi nostaa meidän pisteitämme herran silmissä.

 Ei auttanut, kehään oli mentävä! Tällä kertaa tuomarin arvioitavaksi oli uskaltautunut vain neljä nuorikkoa, joten joka tapauksessa oli hyvin todennäköistä saada edes sijoitus. Meela keskittyi pöydällä upeasti, ravasi ympyrän oikein fiinisti, mutta turhautui edestakaisissa liikkeissä. Selvästikin neiti oli sitä mieltä, että palkkaa olisi kuulunut saada jo mainiosti onnistuneesta ringin ympäri karauttamisesta, ja sen liikehdintää säesti muutamaan otteeseen varsin käskevä pikkusheltin haukunta. Tuomarisetää tämä ei kuitenkaan näyttänyt juuri haittaavaan, ja Meela asettautui poseeraamaan ja odottamaan arvostelua.
Sininen lappu heilahti, kilpailuluokkaan marssisimme erittäin hyvinä.

Yksi juniori sai H:n, ja kaksi muuta erinomaisen, joten sijoituksemme oli sillä selvä. Kilpailuluokassa Meelan tehtäväksi jäi patsastella sivummalla paikoillaan, kun paremmin menestyneet kilpakumppanit esittelivät liikkeitään tuomarille. Päivän lopullinen tulos meidän kohdaltamme oli siis EH 3.

Mittasuhteiltaan hyvä nuori narttu. Kaunisilmeinen hieman kevytpiirteinen pää. Hyvät korvat. Kaunis kaula. Kevyehkö runko. Hyvät raajat. Lupaava turkki. Hyvät liikkeet. Miellyttävä käytös.
Paavo Mattila, Suomi - JUN EH 3

Jäimme vielä seuraamaan kehän loppuun, ja pakko kyllä sanoa, että ROP ja VSP koirat olivat tosi kauniita!

Loppu näyttelypäivä kuluikin seuraillessa Islan JH-esiintymistä, ja kävipä Minttukin sen verran pyörimässä esillä, että tuore piirinmestari kävi sheltti kourassa hakemassa palkintonsa. Kuva kaksikosta pääsee kuulema Koirauutisiin, joten Mintun moment of fame on tiedossa joskus tulevaisuudessa.

Kotosalla kuvittelin voivani nauttia rauhallisesta illasta rentojen shelttien kanssa, mutta vielä mitä. Pari tuntia levättyään pikkusheltti oli niin tylsistynyt, että vietti puolisen tuntia paiskomalla korkkia pitkin seiniä. Päätin viihdyttää koiriani lyhyellä lenkillä, joka sisälsi puoli tuntia päätöntä rälläämistä ympäri metsää ilman väsymisen merkkejä.

Niinpä niin, very active.

Ihme touhua nämä näyttelyt, sanoo Meela. Agilityssä sentään saa painella sellaista neliä kuin huvittaa!

Hylsyn ja vitosen ero on olematon, kun ollaan metsästämässä luvaa

 

Suvi-Karelia lähestyy uhkaavasti, joten lienee aika kirjoittaa alta pois muutama agilitymuistelo ja mätsäritreenailu, jotta laajamittainen lukijakuntamme voi seuraavassa päivityksessä keskittyä vain taloudesta löytyvään näyttelypuudeliin. Jonka korvat ja varpaat voisi siistiä, nyt kun tuli puheeksi...

17.5 karautimme kelpo keponi Annan ja koiralauman kanssa Lieksaan, sillä Mintun oli tarkoitus päräyttää läpi parit agilityradat. Panostimme tyylimme mukaan hyllyihin. Ensimmäisellä radalla ohjasin itse huonosti ja koira suoritti väärän esteen, toisella Minttu itse juoksi mm. suoralla linjalla olleen pussin ja keinun ohitse, eikä keskittynyt lainkaan.
Kisojen positiivinen osuus: tehtiin kaksi tosi hienoa takaaleikkausta, ja toiset kepit oli ihan superkivat!

19.5 näyttelykoirani Meela pääsi treenaamaan kehätaitojaan Noutajakoirien mätsäriin. Olin muistaakseni luvannut itselleni kouluttaa tuota hieman näyttelypuolellakin, mutta... niin. Tuttuun tapaan Meela seisoa pönötti uljaasti, komensi edessä hituroivia kehäkumppaneitaan ja nappasi minua kiinni lahkeesta. Tällä iloittelulla meidät palkittiin kuitenkin sijoituksella SIN4!

20.5 suuntasimme porukalla Pieksämäelle kisaamaan. Jatkoimme hylsyrikasta linjaamme, mutta kaksi sanaa: eka rata. Ihan fantastista. Minttu oli hiljaa, kuunteli, keskittyi. Ihan mieletön flow, tehtiin vaan ja kaikki oli tosi helppoa ja suoraviivaista. Sitten tuli kolmanneksi viimeinen este, valssi liian aikaisin ja oho hups, koira hyppäsi väärältä puolelta.
Ei se mitään, radan jälkeen meitä aiemmin kouluttanut Sanskukin tuli kehaisemaan, miten kivaa menoa oli! Ansku lohkaisi, että ei se mitään vaikkei nollaa tullutkaan, oli toi nyt niin hyvä rata et voidaan mennä pitsalle! 

Toinen rata oli fiasko alusta loppuun, mutta ei puhuta siitä. Keskittyminen katosi koiralta ja sitä mukaa ohjaajaltakin. Mikähän kirous meillä nyt on, kun toiset radat on menneet huonommin? Aiemmin se nimittäin oli toisin päin.
Mutta pakko vielä sanoa, että voi elämä tuo koira rakastaa kisatilannetta! Autosta tultua se valpastuu heti, vetää kisapaikalle ja touhottaa ympäriinsä silmät loistaen. Sitten se tuijottaa täpinöissään radalle, eikä malttaisi pysyä lähdössä. Hauska pieni Materoinen.

21.5 treenasin Meelaa. Niistä ei sen enempää, kuin että tehtiin ihan hitsin kivoja A:n kontakteja! Muuten vähän meininki poissa noissa maanantaitreeneissä, mutta tuleepa treenittyä kontakteja ja keppejä ihan urakalla ainakin kerran viikkoon.
Meelalla kävi myös hieroja, ja tällä kertaa sheltti oli ihan kunnossa, jes!

22.5 päräytettiin molempien Ämmien kanssa mätsäreihin. Ilmoitin kehään molemmat, sillä kaksi koiraa ilmoittamalla pääsi parikehään. Tytöt kulkivat hirmu kivasti, vaikka koiria oli ihan mieletön määrä. Lopulta meidät valittiin jatkoon, muttei sijoitettu.

Meelan tuomaroi shelttiharrastaja, mikä taisi näkyä lopputuloksessakin. Parinamme oli oikein kauniisti esiintyvä kultsu, ja Meelakin malttoi tänään esiintyä hieman mallikkaammin. Tuomari voivotteli parin tasaväkisyyttä, ihasteli Meelan reippautta pöydällä, ja ojensi meille punaisen ruusukkeen.
Punaisten kehässä Meemi spurttaili tiensä sijoitukselle PUN2, ja tällä kertaa osallistujiakin oli ihan kiitettävästi.

Minttu esiintyi tosi ihanasti, se on niin kevyt esittää erään pienen lentoon lähtevän höyryjyrän jälkeen. Pieniä eleitä, ja se kulkee löysällä hihnalla tasaista ravia kontaktia hakematta tai pahemmin mitään kyseenalaistamatta... Voitimme parimme, ja koska avointen punainen kehä pyöri samaan aikaan kuin minun täytyi seistä Meelan kanssa vastaanottamassa palkintoamme, vei Anna vanhemman shetlantilaisen nauhakehään. Minttu toimi vieraalla handlerillakin oikein mainiosti, mutta sijoitusta ei tällä kertaa irronnut.

Loppuviikko ollaankin vietetty sekalaisessa seurassa mm. soramontuilla. Kiitokset kuvista jälleen kerran Inkalle!

Lopuksi vielä Isla-special, joka on naurattanut ihmisiä jo facebookissa! En oikeasti käsitä, miten tuo eläin saa naamansa väännettyä aina mitä ihmeellisimpiin ilmeisiin...

"Otetaan sellainen hieno kuva, missä mulla on kaikki merlet mukana!"
Isla oli eri mieltä.

Kiteen agi-tokoleiri

Sinä päivänä kun Fanny vinkkasi SUMU:n agi-tokoleiristä, alkoi valmistautuminen. Kerättiin porukkaa, arvottiin mukaan tulevia koiria, majoitusta, autokyytejä... Ja sitten se olikin siinä. Viikon päästä lähtö leirille, leirikirje sähköpostissa ja Forecan sivut jatkuvassa kyttäyksessä.
Lienee syytä mainita, että tämä oli ensimmäinen koiraleiri minulle, joten olin luvattoman innoissani. Viikonlopun jälkeen voin vain todeta, ettei kaikki etukäteinen meuhkaamiseni ollut lainkaan turhaa - meillä oli ihan huippuhauskaa ja paljon saatiin eväitä treenaamiseen!

Perjantaina pakkauduimme Annan, Inkan ja koirien kanssa Relluun. Erinäisten mutkien kautta saavuille kuin saavuimmekin perille Villa Taivaannastaan, jonka piha näytti kovin kutsuvalta kaikkine agilityesteineen ja autojen takaluukuista kuikuilevine koirineen. Tutustuttuamme paikkaan alkoi operaatio teltan pystytys, mikä ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan niin helppo homma, kuin hölmömpi voisi luulla. Noora kaivoi meille autostaan Kutvosen, kolme henkeä sisäänsä vetävän keltapintaisen teltan. Olimme päättäneet hylätä minun telttani sen jälkeen, kun viikonlopuksi luvattiin jatkuvaa vesisadetta - Ahvenlampi osa kaksi ei hirveästi houkuttanut.

Kun teltat liki tunnin sähläämisen (oi kyllä!) jälkeen oli saatu kasattua, alkoi tokokouluttajamme Susanna Maksimaisen vetävä leikkiluento. Minttu oli siellä esimerkkikoirana, se kun ei tunnetusti leiki. Tällä kertaa arvon neiti oli vähän turhankin liekeissä, sillä koko päivän yksin autossa kökittyään se ei muuta halunnutkaan, kuin miellyttää minua ja tehdä hommia. Se oli innoissaan pallosta, jota viskelin. Se rakasti jopa uusia pikkupalloja, jotka sain kokeiluun. Totesin, ettei tämä kyllä ole kovin realistinen kuva koirasta, mutta onpahan iloinen.

Ensimmäisenä päivänä ei tehty mitään koirien kanssa. Käytiin koko porukalla lenkillä, istuttiin iltaa Inkan ja Fannyn huoneessa ja jumitettiin alakerrassa kunnes oli nukkumaanmenoaika. Ulkona satoi, ja varsin kiireellä roudasimme kamoja telttaan. Tässä vaiheessa Noora ja Anniina päättivät nukkua autossa, joten minä, Emmi ja Anna koirinemme pääsimme neljä henkeä sisäänsä vetävään suurempaan telttaan.

Lauantaina aamiaiselle raahautui jokseenkin väsynyttä porukkaa. Yö oli ollut kylmä ja epämukava, nukutut tunnit saattoi hyvin laskea yhden käden sormilla. Kahdeksalta olin kuitenkin jo Meelan kanssa agilitykentän laidalla. Agiohjaajamme Marjo Hytönen halusi nähdä, mitä koiramme osaavat, sillä minä ja Meela olimme "jämäryhmässä", jossa oli hyvin paljon eri tasoisia koirakoita. Teimme nopean parin hypyn ja putken radan, ja kun minut ja Meela todettiin kyvykkäiksi harrastajiksi, saimme pienen sylkkäriharjoituksen. Se ei mennytkään ihan niin putkeen, jotenkin koko kuvio kaikessa paikoillaan seisomisessaan oli liian vaikeaa minun aivoilleni. Pari ihan ok suoritusta kuitenkin saatiin, ja ihan puhtaasti ohjaajan mokia olivat kaikki virheet, mitä radalla tehtiin!

Heti Meelan ryhmän jälkeen hommiin pääsi Minttu, jonka kanssa kauhistelin ensin 23 esteen ratahirvitystä kaikkine kieputuksineen. Mintun kanssa olimme 2-3lk ryhmässä, joka siis on hieman tasoamme korkeampaa menoa. Rata itsessään meni ihan kivasti, vaikka jouduin soveltamaan tosi paljon juttuja koirani ollessa vielä niin alkutekijöissään, että se tarvitsee kepeillä paljon tukea, samoin kontakteilla. Selvisin kieputuskohdasta parilla yrittämällä ilman virhepisteitä, mutta tekninen osio vaati hiomista. Sitä hinkkasimmekin Marjon kanssa aika lailla, ja loppurata mentiin ajanpuutteen vuoksi melkoista haipakkaa - onneksi siellä ei mitään vaativampia kikkailuja ollutkaan.

Väliajalla koirat saivat juosta vapaina pellolla, tai jos meillä oli ruokailua tai muiden koirakoiden katselua ohjelmassa, oleskelivat ne autossa häkeissä.

Tokoa veti Maksimaisen Susanna, ja heti ruuan jälkeen suuntasimmekin Meelan kanssa tokoilemaan. Jostain syystä se ei oikein kestä enää seisomisessa sitä, että tulen vierelle. En ole koskaan pyytänyt perusasentoa ja palkannut sen aina seisaalleen, mutta pienen analyysin jälkeen tulimme siihen tulokseen, että sivu-käsky on sille niin vahva, että sen mielestä aina jos seison sen sivulla, täytyy istua nätisti. Tähän siis paneuduimme oikein urakalla, ja palkkasin Meelaa siitä, että se seisoi aloillaan, vaikka liikuin sen ympärillä, sivulla, kauempana jne. Treeni onnistui tosi hyvin, ja lopuksi me hiottiin vielä vähän seuraamista ja käännöksiä, joista Meela sai niin ikään paljon kehuja.

Tokoa oli kiva seurata myös sivusta, vaikka treeniaikaa omalle koiralle oli vain ~varttitunti. Monilla muillakin oli samankaltaisia ongelmia, joten kuunteluoppilaanakin sai hyödyn irti ihan täysillä!

Meelan ryhmän jälkeen oli aika mennä treenaamaan Minttu. Tehtiin noutoa, tai pikemminkin malttamisharjoituksia. Heiteltiin kapulaa, ja pari kertaa se sai sitten käydä ihan hakemassakin. Haukahti lähtiessä, mutta selvästi vähemmän kuin mitä yleensä. Ihan jees!
Tehtiin myös vähän hyppyä, koska se on myös vähän kiihdyttävä ja haukuttava juttu Mintulle. Tällä kertaa se ei päässyt edes hyppäämään, sillä kentän vieressä odottanut sheltille muriseva mudi sai Mintun haukahtelemaan, joten se ei päässyt hommiin. Tällä kertaa saatiin oikeasti toimivia ohjeita Mintun haukkumisen kitkemiseen, ja treenikentältä lähdettiin tosi rauhallisessa mielentilassa.

Illalla meillä oli ohjelmassa möllitoko! Osallistuin tosin vain Meelalla, sillä en halunnut pilata Mintun kanssa tekemääni työtä noutokapulalla enää illalla. Meela oli tosi pätevä, vaikka liikkeitä olikin vain hihnaseuruu, liikkeestä maahanmeno, luoksari ja hyppy. Seurasi kivasti, pisteitä taisi tulla 9. Maahanmeno oli vähän laiska (taas) mutta maa oli märkä, joten armahdettiin pisteille 10. Luoksarin teki täydellisesti 10 arvoisesti, hypyllä taas lähti katselemaan hypystä poistettuja paloja (estettä madallettiin) ja hyppästi vasta toisella, joten säälivitonen sieltä.
Kokonaisvaikutus oli meillä 10, tosi kivan näköistä työskentelyä kuulema.

Meelan kanssa tehtiin myös helppo mölliagilityrata, sieltä 5vp. Mintun rata oli niin vaikea, etten enää jaksanut keskittyä moiseen, vaan painelin mieluummin saunaan lämmittelemään itseäni - alkoi nimittäin ohjaajat iltasella olla jo melko syväjäätyneitä! Pakko kuitenkin mainita, että Noona voitti koko agilityn ihan 6-0, on se vaan sukkela kakara!

Sunnuntai alkoi tokoilla Meelan kanssa. Pentu oli selvästi hieman uupunut eilisestä, ja ennen treenejä se järkyttyi kovasti kentän laidalla kiljahdellutta koiraa, eikä oikein malttanut keskittyä. Tehtiin kuitenkin liikkeestä maahanmenoja, koska haluan niihin lisää näyttävyyttä ja säpäkkyyttä. Meela osaa käskyn, ja välillä yrittää vedättää minua helpottamaan tehtävää käsimerkillä. Tätä ei kuitenkaan pidä hyväksyä, vaan maahan mennään kun käsketään, ja palkataan siitä onnistuneesta suorituksesta. Pari kertaa se yritti jäädä olkapäiden varaan, mutta kyllä se osaa tosi hienostikin, jos vaan haluaa!

Lisäksi treenattiin hyppyä, ja ennen kaikkea sitä lopun perusasentoa, jota tuo tuppaa ennakoimaan. Ensin lähetys namialustalle esteen taakse, käsky seisomaan ja toinen namialusta aivan kiinni esteessä. Toinen namialunen rauhoitti Meelaa hurjasti, ja se keskittyi todella hyvin seisomisosuuteen, kun ei ollut kiire saada namia minulta taskusta. 

Minttu treenasi seuruuta ja ennen kaikkea hiljaa tekemistä. Opeteltiin jaksottamista, jossa olin jo lauantaipäivää parempi. Lisäksi puututtiin omaan kävelynopeuteeni - olen nyt tykännyt harppoa reippaasti menemään, sillä ennen tapanani oli jarrutella koiran fleguun tahtiin mukaan. Nyt lyhennettiin askelta, ja voi vitsit miten kivaa seuruuta tuli, kun koirallakaan ei ollut kiire!
Lisäksi jutusteltiin vähän luoksarin pysäytyksestä ja sen parantamisesta, jälleen kerran ihan toimivia vinkkejä, joita ottaa mukaan käytäntöön.
Mintun kanssa lopetettiin aika nopeasti sen ollessa rauhallisessa mielentilassa.

Ruuan jälkeen vuodossa oli agilityä. Osa porukasta joutui lähtemään jo ennen treenien alkua, ja mekin pakkailimme luppoajalla tavaroita kasaan. Kaiken roinan tunkeminen autoon oli helpommin sanottu kuin tehty, mutta lopulta asiat saatiin järjestykseen ja Inkallekin tilaa takapenkille!

Meelan kanssa tehtiin ympyrätreeniä muutamalla hypyllä ja ringin ulkopuolelle sijoittuvalla putkella varustettuna niin, että mentiin aina täysi ympyrä, koira putkeen ja sama ympyrä eri suuntaan. Meelalla oli hurjasti energiaa ja vauhtia, ja se komensi minua ensin hurjasti esteiden välissä. Siinä vaiheessa kun sain oma käskyni ajoitettua oikein, pääsi pikkusheltistä radalla enää jatkuvasti pientä murinaa, jolle kouluttajat ja treenikaverit nauroivat ihan urakalla. Ottaa se tosissaan!
Meemi sai hurjasti kehuja. Siitä tulee kuulema jotain tosi hienoa tuolla asenteella ja tekemisen palolla, se hakee esteet ja oikeat linjat todella itsenäisesti ja vaatii oikein ajoitettuja ohjeita. Kaikki odottavat siitä jotain suurta, pitäisiköhän tässä alkaa oikeasti treenata itsekin, että pääsisi joskus koiransa tasolle...

Toisena harjoituksena teimme kahta rinnakkain olevaa suoraa putkea, joista toiseen koiran piti hakea, vaikka omistaja seisoi putkien toisessa päässä. Ja Meelahan haki! Tosi hyvin molempiin suuntiin, kun vain itse olin oikein mukana tehtävässä.

Viimeiseksi tehtiin vielä pientä rataa, jossa esteet olivat epäsymmetrisessä linjassa melkein suorassa, sitten tuo aiempi putkihässäkkä, samaan tapaan ympyrällä olleita hyppyjä takaisin, putkeen ja maaliin. Meela teki ihan superhyvin! Se on niiiiin nopea! Saatiin heti molemmista suunnista onnistuneet treenit, ja lopetettiin siihen.

Mintun kanssa päätin tehdä samaista treeniä, koska sille tärkeintä on ehdottomasti estehakuisuuden treenaaminen ja itsenäisyys, joten nuo harjoitteet sopivat kuin nenä päähän. Minttu toimi ympyrällä hyvin, joskin se tuntui ihan äärettömän hitaalta Meelan jälkeen. Teimme myös välistävetotreeniä, jossa siis koira suoritti vain joka toisen hypyn - käsky piti ajoittaa aina hypyn päälle, ja koira sujahti näppärästi yhden esteen ohi seuraavalle. Tosi pätevä!

Putkitreenistä on pakko myöntää, etten uskonut Mintun hakevan putkea ollenkaan. Mutta hakihan se! Tosi hieno! Osasi tehtävän myös radanpätkällä, joten hyvillä mielin voitiin päättää treenit ja suunnata loppukahveille.

Leiri oli ihan huippuhauska, ja ehdottomasti haluan ensi vuonna uudelleen, jos vain on mahdollisuus. Kiitos järjestäjille ja huipulle leiriporukalle, ensi kesänä törmäillään taas!

Meelan möllitoko

Tänään käytiin treenikauden päättäjäisissä korkkaamassa Meelan ura möllitokojen saralla. Ihan ei mennyt putkeen, mutta paljon treenaamisen aihetta löytyi noin tulevaisuutta ajatellen! Mitäpä tässä turhia turisemaan, annetaan pisteiden ja koottujen selitysten puhua puolestaan.

Luoksepäästävyys - 10  Täysin arvosanansa arvoinen, vaikkei tuomari koiraan (harmi kyllä!) koskenutkaan.
Paikalla makaaminen - 0 Vieraat koirat, liike, toisessa kehässä tapahtuvat liikkeet ja kehän ympäristössä liikkuvat lapset varmasti saivat melko pitkälti aikaan sen, että Meela nousi ehkä puoli minuuttia paikallaan maattuaan. Lisää häiriötreeniä meille paikkikseen aivan ehdottomasti! Pitäisi jaksaa raahautua muihinkin tokoihin, niin saisi paljon vieraita koiria viereen makaamaan.
Seuraaminen kytkettynä - 9 Alku tosi jees, käännökset aivan superhyvät! Täyskäännöksiä pitää treenata, samoin juoksua. Tällä kertaa pieni sheltti pomppi vieressäni tasajalkaa ja komensi haukkuen... Viimeinen perusasento jäi ottamatta ja loppua kohti kontakti karkaili muutenkin, eihän me olla pitkiä seuraamisia Meelan kanssa edes tehty.
Seuraaminen taluttimetta - 8 Sitä samaa kuin edellinen, kenties hieman suuremmalla haahuilulla ja keskittymisen rakoilulla höystettynä.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä - 10 Itse olisin antanut ehkä ysin, koska omaan makuun maahanmeno ei ollut tarpeeksi säpäkkä ja näyttävä. Seurasi hyvin, meni ensimmäisellä käskyllä hieman hitaanlaisesti, eikä ennakoinut perusasentoa.
Luoksetulo - 0 Ei yksinkertaisesti kestänyt jäädä odottamaan paikoillaan. Tähän syynä ilmeisesti Meelan takana kävellyt koirakko, jota pentu oli kuuleman mukaan kytännyt ja minun mentyä kauemmas paineistunut niin, että lähti perään. Kaksi kertaa epäonnistuminen, sitten tajusin huikata että meetkö pois sieltä koiran takaa, ja tehtiin lyhyemmällä matkalla ihan onnistunut luoksari loppuun! Mutta taas kerran lisää häiriötreeniä tuohon jäämiseen, ties mitä voi kokeessa tulla vastaan.
Seisominen seuraamisen yhteydessä - 9 Tosi napakka seisominen ja hieno seuruu. Piste lähti perusasennon ennakoinnista, mihin ollaankin tässä puututtu jo useampaan kertaan. Plussaa siitä, ettei tällä kertaa tarjonnut istumista seisomisen sijaan!
Estehyppy - 9 Lähti ekalla hypylle, jes! Seisahtui nätisti esteen taakse, hieman steppaili kun tulin sivulle ja ennakoi perusasennon, mistä siis pisteen pudotus.
Kokonaisvaikutus - 9 Meinattiin ensin saada kymppi, mutta sitten tuomari muisti sheltin räkyttämisen ja alensi pisteellä. Liikkeiden välillä komentaminen ehdottomasti kitkettävä pois, eihän tuollaista kuuntele kukaan edes korvatulpat korvissa!

Tällä rävellyksellä pisteitä huikeat 125, tuloksena ALO3 ja sijoittuminen 10/10! Ei voi muuta kuin nousta ylöspäin, ja ihan kiva aloitus meidän tokoiluille! Katsellaan, jos nuo ääntelyt, paikallaolot ja ennakoinnit saisi vielä hoidettua pois, niin sehän olisi ihan kisakuntoinen koira. Muutenkin näkyi kyllä, ettei olla pahemmin pitkää treeniä ja useita liikkeitä otettu putkeen, ja vaikka namia aina välillä Meelalle annoinkin, ei se enää loppua kohden jaksanut keskittyä ja tehdä parastaan. Kyseessä on kuitenkin nuori koira, ja meidän treenimäärään nähden se on aikas huima tyttö.

Viikonlopun agi-tokoleireilystä tulossa postaus jossain tulevaisuudessa, piti vain heittää nää tokojutut alta pois etteivät pääse kerääntymään!

Kevään viimeiset ohjatut

Ylläolevat kuvat on ottanut Eve J.

Ihan ensin on pakko vähän täpinöidä, nimittäin meidän leirikirje tuli eilen!
Viikonloppuna tiedossa vesisateen ja telttailun sekä mahtiseuran lisäksi myös parituntiset toko- ja agilitytreenit sekä lauantaina että sunnuntaina molempien koirien kanssa erikseen, vapaavalintaiset kontakti ja paikkistreenit (joihin totta kai osallistutaa!) sekä möllimeininkiä tokon ja agilityn merkeissä. Ihan huippua! Tai siis kaikki muu, paitsi vesisade ja telttailu-kombo...

Lisäksi tänään tulivat Suvi-Karelian aikataulut. Lauantaina kehässä nähdään kevyet 60 shelttiä, sunnuntaina niitä on ilmoitettu 42. Meela on menossa kumpanakin päivänä, mutta ei sille kyllä menestystä odoteta. Onpahan kivaa kiertää, kun on kotinäyttelyt ja kerrankin edes toisella koiralla karvaa!

Tiistaina Meelalla kävi hieroja. Jälleen kerran jumeja oli alaselän alueella, mutta kaikki saatiin pehmenemään hienosti. Pikkusheltti otti hieronnan vastaan oikein rennosti, ja ohjeeksi sain venytellä jalkoja ja selkää rankempien lenkkien ja treenin jälkeen.

Minttu puolestaan pääsi tokoihin. Nämä oli viimeiset ohjatut treenit ennen kesätaukoa ja möllejä, joten totta kai meidän oli pakko osallistua! Homman nimi oli ohjelmatreeni, ja minä valitsin liikkurin käskytyksessä tehtäväksi hihnassa seuraamisen, jäävät ja luoksarin. Otettiin ihan alokastreeni, sillä se luokka pitää nyt todellakin viilata huolella kuntoon, jossa saadaan joukkuekisassa sitten parhaat mahdolliset pisteet!

Minttu oli tosi innoissaan, ja seuraamisessa se höösäsi ensimmäisellä pätkällä niin, että pysähtymisessä survoi tassunsa jalkani alle. Loppu meni mainiosti. Maahanmeno oli hyvä, luoksarissa vähän haukkui ja siitä sitten kiihtyi niin, että haukkuminen siirtyi liikkeestä seisomiseenkin. Muuten liike itsessään oli hyvä. Koira jaksoi tosi näppärästi tehdä liikkeet, palkan se sai vasta lopussa.

Itsenäisesti treenittiin parempia perusasentoja, uskomatonta miten olen antanut niiden valua talven aikana! Lisäksi kaukokäskyt, seuraamispätkiä, odottamisia ja hyppyä. Hyppy vähän kuumensi taas tunteita ja äänenkäyttö tuli peliin, mutta palkkasin vain hiljaiset suoritukset.

Mutta paikkis... mitä sille on tapahtunut? Koira nousi heti, kun käännyin pois. Tehtiin sitten lyhyellä matkalla ja koko ajan palkaten, silloin kyllä pysyy. Mutta kuitenkin. Pitää vähän miettiä toimintasuunnitelmia. Sain vinkin, että joku voisi pitää koiraa hihnassa ja kieltää sitä takaapäin, kun se nousee - mutta onko Minttu liian pehmeä tuollaiseen? Ainakaan autoon eristäminen ei sen kanssa toiminut alkuunkaan. Toisaalta... voinko menettää mitään, jos kokeilen?
Toinen vaihtoehtohan on tunkea namia naamaan tiheään tahtiin, mutta ääh. No, takapakkia on kuitenkin otettava, ja tällä hetkellä palkkailen koiraa lujasti paikkiksista.
Loppuun tein vielä toisen, joka oli tosi jees.

Onneksi leirillä on erikseen tunti pelkkiä ryhmäpaikallaoloja, eiköhän sieltä jotain ideaa saada!

Mitä tapahtui Mintun tokolle?

5.5 paineltiin Poksin hallille hakemaan sitä vikaa ykköstä ja teekooyks tähän kouraan, kiittimoi.
Ei mennyt niin kuin Strömssössä, ei tosiaankaan.

En tiedä, mikä meni vikaan - sää oli sateinen, maa täynnä hajuja, piha märkä. Mutta ei se nyt ole hyvin koulutetulle koiralle mikään syy olla toimimatta! Koira osaa alokasluokan liikkeet vaikka päällään seisten, miksei se nyt toiminut? Ehkä jännitin liikaa (en mielestäni), liian vähän, virittelin liian huonosti, juoksut on tulossa ja planeetat väärässäpositiossa koiran toimimisen suhteeseen. Joopajoo, selitellä aina saa, mutta ainakin yksi asia on fakta: se koe oli ihan täysi fiasko eikä tavoittanut koiran osaamistasoa mistään kohtaa.

Hallilla oltiin hyvissä ajoin ja hyvällä fiiliksellä, jotta koira tottuisi paikkaan. Paikkis oli hallissa, jossa ollaan treenattu agilityä ja muutama paikkis, käyty mätsäreissä ja muuta liibalaabaa. Koira jää paikalleen, odottaa hetken, nousee. Kävelee ilmeellä sori kyl mä tiiän ettei nousta kun sanotaan "odota" ja alkaa kaivella nameja maasta. Tuijotan hermostuneena liikkuria, saanko kytkeä tuon idiootin, joka himmailee muiden koirien edessä häiriten niitä? Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen tuomari käskee minun kytkeä edelleen nameja maasta tonkavan koirani.

Ei se haittaa, yksi liike nollilla, meillä on monta mahdollisuutta onnistua. Eilen tehtiin hyppyä pihalla, se oli upea. Koira on viritellessäni mukana, näytän sille nameja ja sitten mennään ensimmäisinä kehään. Heti sanottuani liikkurille olevani valmis, tippuu kontakti. Seuraa! ja koira lähtee mukaan sen näköisenä, ettei sille ole koskaan opetettu liikettä. Ei hätää, pysähdys, uusi käsky ja liikkeelle. Kontakti tippuu, motivaatiota työn tekemiseen ei näy, vaikka miten yrittäisi pälyillä. Se tuijottaa metsään, tuomaria, muita koiria. Ei ota perusasentoja (Minttu ottaa ne aina) ja haahuilee. Eipä siinä, saadaan me seiska.

Toiveikkaana lähden hihnatta seuraamiseen. Tämä on meillä aina parempi kuin remmin kanssa, ehkä tämä nyt lähtee kulkemaan. Seuraa, koiraa ei kiinnosta, liike seis. Ilmoitan tuomarille, että eiköhän meidän koe ollut tässä. Ihan turhaa tehdä koiralla, jota ei vaan kiinnosta, jonka ajatukset on ihan muualla kuin tokon vääntämisessä ja se ei edes kuuntele, mitä sille sanon.

Jälkikäteen kehän laidalla treenikaverit sanovat, että se oli oikea päätös.

Jostain kumman syystä minua ei oikeastaan edes harmita. Enemmän olisi kismittänyt, jos koe olisi mennyt muuten ihan ok, koira vaikka haukkunut läpi suorituksen ja tullut kakkostulos ihan typeristä virheistä, kuten viimeksi. Nyt se vaan ei toiminut mistään kohti ja sillä hyvä.

Ehkä Mintussa on vain kaksi kisavaihtoehtoa - se tekee täysillä ja niin upeasti kuin vain osaa, tai sitten se ei tee ollenkaan. Kisatilannetta pyöriteltyäni en saanut siitä juuri mitään irti.
Jos tästä jotain positiivista pitää hakea, niin ainakaan meidän ei tarvitse startata kesäkuussa avoimessa. Me tehdään se sit syksyllä!

Pikkulinnut kertoivat...

Vappua vietettiin meidän porukalla mätsäreissä. Ilmoitin kehään molemmat koirat, ja voi kun niiden kanssa oli hauskaa tehdä hommia! Meela esiintyi junnukehässä tällä kertaa edukseen, mitä nyt vähän hyppi laukalle, mutta viime kertaan verrattuna ero oli huikea. Se sai myös tuomarin ihastumaan itseensä, ja kurvailikin loppujen lopuksi sijalle PUN4.
Minttu taas puolestaan oli aivan valtavan tohkeissaan siitä, että pääsi kehään tekemään hommia minun kanssani, ja esiintyi vähän turhankin täpäkästi. Nauratti, kun se asetteli itsensä ensin seisomaan kuin joku sakemanni ja ravasi löysällä hihnalla hirveää kyytiä ympäri kehää. Punainen nauha sieltä irtosi, ja olimme mukana vielä ihan loppukahinoissakin, mutta lopulta meidät käteltiin pois kehästä Mintun haukahdettua tuulessa raivoisasti läpättävälle kehänauhalle.

Kehien jälkeen treenattiin vähän tokoa ja käytiin juoksuttamassa koiria laulurinteellä.

Keskiviikkona shelteillä oli jostain syystä aivan valtavasti virtaa, vaikka edellinen päivä olikin ollut täynnä toimintaa. Ne juoksivat ihan päättöminä pitkin ihania, sulia peltoja. Illalla suuntasimme Utraan moikkaamaan Inkaa ja Islaa. Samalla potkin kasvattiani kohti tokokoetta ja treenasin vähän omiani, vaikka loppujen lopuksi koirat taisivat enemmän juosta keskenään kuin treenata.

Oikeasti tein tämän tyhjänpäiväisen päivityksen vain hehkuttaakseni sitä, että Mintun tytär Noona käväisi terveystarkastuksissa! Eläinlääkäri arvioi lonkat A/A, polvet ja kyynärät terveiksi, samoin selän ja sydämen. Onnea Fannylle hienoista terveystuloksista ja paljon kiitoksia pikkusheltin kuvauttamisesta :)

Loppuun vielä jokunen Inkan kuvaama kenttäriekkumiskuva merleistä ja yhdestä vääränmerkkisestä.