keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kevään viimeiset ohjatut



Ylläolevat kuvat on ottanut Eve J.

Ihan ensin on pakko vähän täpinöidä, nimittäin meidän leirikirje tuli eilen!
Viikonloppuna tiedossa vesisateen ja telttailun sekä mahtiseuran lisäksi myös parituntiset toko- ja agilitytreenit sekä lauantaina että sunnuntaina molempien koirien kanssa erikseen, vapaavalintaiset kontakti ja paikkistreenit (joihin totta kai osallistutaa!) sekä möllimeininkiä tokon ja agilityn merkeissä. Ihan huippua! Tai siis kaikki muu, paitsi vesisade ja telttailu-kombo...

Lisäksi tänään tulivat Suvi-Karelian aikataulut. Lauantaina kehässä nähdään kevyet 60 shelttiä, sunnuntaina niitä on ilmoitettu 42. Meela on menossa kumpanakin päivänä, mutta ei sille kyllä menestystä odoteta. Onpahan kivaa kiertää, kun on kotinäyttelyt ja kerrankin edes toisella koiralla karvaa!

Tiistaina Meelalla kävi hieroja. Jälleen kerran jumeja oli alaselän alueella, mutta kaikki saatiin pehmenemään hienosti. Pikkusheltti otti hieronnan vastaan oikein rennosti, ja ohjeeksi sain venytellä jalkoja ja selkää rankempien lenkkien ja treenin jälkeen.

Minttu puolestaan pääsi tokoihin. Nämä oli viimeiset ohjatut treenit ennen kesätaukoa ja möllejä, joten totta kai meidän oli pakko osallistua! Homman nimi oli ohjelmatreeni, ja minä valitsin liikkurin käskytyksessä tehtäväksi hihnassa seuraamisen, jäävät ja luoksarin. Otettiin ihan alokastreeni, sillä se luokka pitää nyt todellakin viilata huolella kuntoon, jossa saadaan joukkuekisassa sitten parhaat mahdolliset pisteet!

Minttu oli tosi innoissaan, ja seuraamisessa se höösäsi ensimmäisellä pätkällä niin, että pysähtymisessä survoi tassunsa jalkani alle. Loppu meni mainiosti. Maahanmeno oli hyvä, luoksarissa vähän haukkui ja siitä sitten kiihtyi niin, että haukkuminen siirtyi liikkeestä seisomiseenkin. Muuten liike itsessään oli hyvä. Koira jaksoi tosi näppärästi tehdä liikkeet, palkan se sai vasta lopussa.

Itsenäisesti treenittiin parempia perusasentoja, uskomatonta miten olen antanut niiden valua talven aikana! Lisäksi kaukokäskyt, seuraamispätkiä, odottamisia ja hyppyä. Hyppy vähän kuumensi taas tunteita ja äänenkäyttö tuli peliin, mutta palkkasin vain hiljaiset suoritukset.

Mutta paikkis... mitä sille on tapahtunut? Koira nousi heti, kun käännyin pois. Tehtiin sitten lyhyellä matkalla ja koko ajan palkaten, silloin kyllä pysyy. Mutta kuitenkin. Pitää vähän miettiä toimintasuunnitelmia. Sain vinkin, että joku voisi pitää koiraa hihnassa ja kieltää sitä takaapäin, kun se nousee - mutta onko Minttu liian pehmeä tuollaiseen? Ainakaan autoon eristäminen ei sen kanssa toiminut alkuunkaan. Toisaalta... voinko menettää mitään, jos kokeilen?
Toinen vaihtoehtohan on tunkea namia naamaan tiheään tahtiin, mutta ääh. No, takapakkia on kuitenkin otettava, ja tällä hetkellä palkkailen koiraa lujasti paikkiksista.
Loppuun tein vielä toisen, joka oli tosi jees.

Onneksi leirillä on erikseen tunti pelkkiä ryhmäpaikallaoloja, eiköhän sieltä jotain ideaa saada!

1 kommentti:

  1. http://www.nettastage.vuodatus.net/blog/3220959/the-versatile-blogger-award/ saitte tunnustuksen

    VastaaPoista