Suvi-Karelia

Kotinäyttelyt on hurjan kivoja - ei tarvitse herätä kamalan aikaisin, ajomatka kestää viitisentoista minuuttia ja paikalla on enemmän tuttuja kuin sielu sietää.
Koiranäyttelyt kokonaisuudessaan sen sijaan ovat jonkinlainen sadistinen keksintö koiraväen nujertamiseksi. Viikonlopulta tarttui käteen paitsi hilpeitä koirakokemuksia, myös punaiseksi palanut nahka (aurinkovoide on yliarvostettua), auringonpistos (mihin sitä nyt ihminen hattua tarvitsisi) ja univelka, jonka pois nukkumiseksi vaaditaan unta kellon ympäri. Näyttelypaikalla ei myöskään syystä tai toisesta koskaan tarjoilla syötäväksi kelpaavaa kasvisruokaa, joten nektariinien ja kiivien avulla koko päivän sinnitellyt handleri on iltaan mennessä vähintäänkin puolikuollut.

Lauantaina kolistelimme metallihäkkeinemme kehän laidalle ennen kymmentä. Ehdimme kummastella shelttien vähäisyyttä, mutta tasan kymmenen reikä reikä kaikki kehään ilmoittautuneet herrasmiessheltit kaivautuivat ulos näyttelytelttojen sisältä. Meela pyöri jaloissani ja Minttu odotteli handlerinsa saapumista häkin puolella. Pikkusheltti heitti muutaman lämmittelykierroksen, ja toimi jostain kumman syystä pelottavan rauhallisesti. Olin harvinaisen tyytyväinen itseeni - reippaana tyttönä olin treenannut koko viikon juoksemista, ja hiljalleen meno alkoi muuttua ympäriinsä sinkoilemisesta edes joten kuten tasaiseen ravaamiseen pienillä meelamaisilla tempuilla höystettynä.

Riemukseni Meemi sai esiintyä junnuissa ensimmäisenä, eikä sitä vastassa ollut kuin jokunen nuori narttu. Urosten käydessä vähiin harjailin muiden kilpakumppaneidensa rinnalla varsin nuorelta ja ohutturkkiselta näyttävää koiraani hieman pöyheammäksi. Äkkiä juniorit kutsuttiinkin kehään.
Slovenialaistuomarimme Marija Kavcic silmäili junnut läpi ja viittasi meidät juoksemaan rinkiä. Muiden shelttien sipsutellessa eteenpäin sievässä jonossa, karautti pikakiiturini kehän ympäri sellaista kyytiä, että handleri sai painella perässä sen minkä jaloista pääsi. Jonon häntä tuli vastaan aivan liian pian, ja siitä alkoi kiroilu: Meela ei kestä laisinkaan sitä, että hänen eteensä jää matelemaan muita koiria, kun hän esittelee uljaita liikkeitään tuomarille. Omistaahan arvon shetlanilainen luonnollisesti koko kehän, joten miksi ihmeessä toiset eivät vain nöyrästi väistä pikkuprinsessan tieltä?

Onneksi yksilöarvostelu alkoi samoin tein, ja kippasin Meelan pöydälle. Se seisoi paikoillaan varsin itsevarmana, antoi tuomarin tutkia hampaat ja kopeloida koko koiran. Kirmasimme kertaalleen kehän ympäri, tällä kertaa täydellisessä hiljaisuudessa, saihan Meemi kerrankin pinkoa sen minkä jaloistaan pääsi ilman häiriötekijöitä. Edestakaisille liikkeille kehä tuntui olevan jokseenkin liian pieni, ja samassa pieni sheltantilaiseni jo patsastelikin varsin keskittyneen näköisenä tuomarin ihasteltavana. Meela arvioitiin erinomaiseksi rotunsa edustajaksi, ja siirryimme odottamaan narttujen kilpailuluokkaa.

Loppujen lopuksi vain neljä narttua sai ERIn, eikä kilpailuluokassa ollut tungosta. Niinpä saimme Meelan kanssa liidellä ympäri kehää kaikessa rauhassa, ja kehän laidalta kuuluikin varsin totuudenmukainen kommentti: oho, sehän esiintyy kuin normaali koira! Kavcic sijoitti nartut melko sekalaisessa järjestyksessä, meidän seistessä viimeisinä kehässä, ilman palkintosijaa. Kolme muuta koiraa oli jo sijoitettu, ja sekä yleisö että hihnanpää oli tullut siihen tulokseen, että tänään sijoituimme neljänsiksi. Kun tuomari kuitenkin asteli luoksemme kättelemään today's winneriä, taisi leuka loksahtaa useammallakin paikallaolijalla.
Luokkavoitto!
Siinä vaiheessa kun Meela sai ainoana koko junioriluokasta vielä SA:n, oli päivän tavoitteet saavutettu varsin perusteellisesti.

PN-kehä oli meidän osaltamme melko lailla läpijuoksu - tai hyvä on, tässä tapauksessa läpiseisonta. Vuotiaalla junnukoiralla ei ollut mitään tekoa lukuisten vanhempien narttujen seurassa, ja meidät käteltiin monien muiden joukossa ulos kehästä.

1 year old. Good size. Well shaped head. Correct dentition. Bigger ears with excellent carriage. Light body. Long tail. Sound movement. Excellent coat. Very active.
Marija Kavcic, Slovenia - JUN ERI1 SA

Voitte uskoa, miten minua huvitti tuo viimeinen virke arvostelun lopussa. Very active, no aijaa.

Minttu piipahti JH-kehässä, ja oli kuulema ollut niin täpinöissään koko touhusta, ettei ollut malttanut seistä paikoillaan.  Tällä esiintymisellä sheltti handlereineen sijoittui kuitenkin JH4, onnea!

Kiitos lauantaina kuvista Anni R!

Sunnuntaina näyttelypaikalla täytyi olla tuntia aikaisemmin, mikä tuntui jokseenkin ylivoimaiselta suoritukselta. Aamu kului arpoessa, mitkä vaatteet olisivat vähiten tuskalliset punaiseksi kärventyneen ihon kanssa käytettäviksi, mutta samalla sellaiset, etten tukehtuisi päivän aikana. Ratkaisu löytyi onneksi valkeasta kauluspaidasta, joka tosin sekin meinasi olla iltapäivää kohden mentäessä hieman turhan lämpöinen.

Näyttelyviikonloppu tympeine kehäaktiviteetteineen oli selvästi hieman turhauttava kokemus Meelalle, jonka keskittyminen oli tänään melko lailla alavireistä. Pentu tarjosi kyllä hienosti perusasentoa, erilaisia temppuja ja tokoliikkeitä, mutta paikallaan seisominen... no, harjoiteltaessa se näytti lähinnä siltä, että yhyy tää on ihan kamalaa ja mennäänkö vaikka pois.

Shetlantilaisia tuomaroi suomalainen Paavo Mattila, joka piti alusta alkaen tiukkaa linjaa. Suosion kohteena olivat selvästi hyvin rakentuneet, sopivasti jykevät koirat, joten tällaisen hitaasti kehittyvän pikkurimpulan omistajana alkoi hieman jännittää. Arvosanoja jaettiin aina tyydyttävästä erinomaiseen. Meitä käytiin tsemppaamassa sillä, että huhujen mukaan tuomari pitäisi hyvin liikkuvista koirista, mikä voisi nostaa meidän pisteitämme herran silmissä.

 Ei auttanut, kehään oli mentävä! Tällä kertaa tuomarin arvioitavaksi oli uskaltautunut vain neljä nuorikkoa, joten joka tapauksessa oli hyvin todennäköistä saada edes sijoitus. Meela keskittyi pöydällä upeasti, ravasi ympyrän oikein fiinisti, mutta turhautui edestakaisissa liikkeissä. Selvästikin neiti oli sitä mieltä, että palkkaa olisi kuulunut saada jo mainiosti onnistuneesta ringin ympäri karauttamisesta, ja sen liikehdintää säesti muutamaan otteeseen varsin käskevä pikkusheltin haukunta. Tuomarisetää tämä ei kuitenkaan näyttänyt juuri haittaavaan, ja Meela asettautui poseeraamaan ja odottamaan arvostelua.
Sininen lappu heilahti, kilpailuluokkaan marssisimme erittäin hyvinä.

Yksi juniori sai H:n, ja kaksi muuta erinomaisen, joten sijoituksemme oli sillä selvä. Kilpailuluokassa Meelan tehtäväksi jäi patsastella sivummalla paikoillaan, kun paremmin menestyneet kilpakumppanit esittelivät liikkeitään tuomarille. Päivän lopullinen tulos meidän kohdaltamme oli siis EH 3.

Mittasuhteiltaan hyvä nuori narttu. Kaunisilmeinen hieman kevytpiirteinen pää. Hyvät korvat. Kaunis kaula. Kevyehkö runko. Hyvät raajat. Lupaava turkki. Hyvät liikkeet. Miellyttävä käytös.
Paavo Mattila, Suomi - JUN EH 3

Jäimme vielä seuraamaan kehän loppuun, ja pakko kyllä sanoa, että ROP ja VSP koirat olivat tosi kauniita!

Loppu näyttelypäivä kuluikin seuraillessa Islan JH-esiintymistä, ja kävipä Minttukin sen verran pyörimässä esillä, että tuore piirinmestari kävi sheltti kourassa hakemassa palkintonsa. Kuva kaksikosta pääsee kuulema Koirauutisiin, joten Mintun moment of fame on tiedossa joskus tulevaisuudessa.

Kotosalla kuvittelin voivani nauttia rauhallisesta illasta rentojen shelttien kanssa, mutta vielä mitä. Pari tuntia levättyään pikkusheltti oli niin tylsistynyt, että vietti puolisen tuntia paiskomalla korkkia pitkin seiniä. Päätin viihdyttää koiriani lyhyellä lenkillä, joka sisälsi puoli tuntia päätöntä rälläämistä ympäri metsää ilman väsymisen merkkejä.

Niinpä niin, very active.

Ihme touhua nämä näyttelyt, sanoo Meela. Agilityssä sentään saa painella sellaista neliä kuin huvittaa!