Lähtölaskenta

"En enää ikinä ilmoita tätä koiraa yhtään mihinkään, meidän kisat oli nyt tässä kun ei tuu mistään mitään!"
Kuukautta ja pientä taukoa myöhemmin:
"Hei kattokaa, tää osaa nää luoksarin pysäytykset ja kaikki! Hei eiks elokuussa ollu niitä kokeita, tää vois mennä avoimeen..."Jep, koiraharrastus.

Meillä pakataan, siistitään koiraa ja kaivellaan kisalisenssi kansion välistä pölyttymästä.
Täältä tullaan eteläinen Suomi! Ehkä reippaan viikon kestävän tourneemme jälkeen minulla on jotain kerrottavaakin.

Kesäterässä

Kesäloma on vetänyt kesäaktiviteettien pariin. Treenaaminen on vähän jäänyt, mitä nyt agilityä ollaan käyty pari, kolme kertaa viikossa tekemässä hallilla. Siinä sivussa pieniä tokoiluja, muttei ollenkaan tarpeeksi ottaen huomioon, että Meelan tokodebyytti on aivan kohta!

Pääosin agilityn treenivire on ollut hyvää. Etenkin Meela on ollut loistava; olemme edenneet kepeissä siihen pisteeseen, että kahdellatoista kepillä poistettavia ohjureita on enää kolme. Ollaan treenattu myös melkein samoja ratoja kuin isotkin koirat, tosin rengasta, keppejä ja keinua emme vielä radalla tee. Toimii hyvin, ja on oikeastaan jopa palkitsevampi ohjattava kuin äitinsä. Irtoaa hienosti, ainoastaan tuon kakaran nopeus on minulle ongelma. Välistävedot useammalla kuin kahdella hypyllä on vielä sula mahdottomuus, eikä suorien putkien jälkeen ohjauksen haltuunotto aina toimi, kun koira ehtii singota putkesta huomattavasti ohjaajaa aikaisemmin...

Yhdellä kerralla Mintulla oli taas evvk-asenne, ja laitoin sen autoon odottamaan lopputreenejä, kun ei kerran kiinnostanut. Se ei kuunnellut yhtään, ei hakenut esteille, sähläsi kepeillä niin, ettei niistä tullut mitään. Jonkun tovin autossa mietittyään se palasi radalle ihan ok-meiningillä, vaikkei se parasta Minttua ollutkaan.
Vastapainoksi viime perjantain treeneissä sheltti toimi mitä mainioimmin, jaksoi tehdä juttuja ihan innoissaan ja irtosi putkiin oikein mukavasti! Parilla kerralla se on tehnyt myös ihan huippuhienoja keppejä, joista on kyllä saanut olla todella ylpeä.

Koiraporukalla on käyty niin uimassa kuin mökkeilemässäkin. Sheltit eivät juurikaan uimahommista perusta, mutta Meela tykkää kyllä leikkiä rantavedessä, kunhan muut koirat eivät ihan holtittomasti jyrää sen päältä.

Meela on myös käynyt ensimmäisellä pyörälenkillään, eikä ollut moksiskaan siitä, että hihnanpää oli välillä pyörän selässä, eikä jalan! Seuraaville lenkeille voinkin alkaa ottaa molempia shelttejä mukaan, niin saavat tehokkaita ravilenkkejä mäkisessä maastossa silloin, kun ei ole aivan järkyttävän kuuma.

Maanantaina meinasi tulla hieman tylsää, joten suuntasimme pienellä porukalla Uimaharjuun mätsäreihin! Paikka oli hieman pettymys - kenttä oli varsin epätasainen, kivikkoinen ja täynnä ruohomättäitä. Metsän keskellä itikoita riitti, eikä sitä tietysti näin kaupunkilaisena hoksannut ottaa huomioon ollenkaan.

Meela esiintyi kehässä varmana omana itsenään, ja kerrankin olimme yhdessä myös näyttelykehässä, eikä aina niissä lempilajeissa. Meela juoksi tosi nätisti, ei höyrynnyt edellä tai hermoillut. Tästä palkinnoksi punainen nauha, mutta nauhakehässä mainittavaa menestystä ei enää irronnut.

Minttu taas inhosi epätasaista pohjaa, ja hyppäsi joka ikisen pikku epätasaisuuden sattuessa laukalle. Se oli muutenkin kovin täpinöissään, mutta muutoin esiintyi minttumaisen varmasti. Sinistä nauhaa meille, ja laukkojen jälkeen nauhakehässäkään ei sijoituksia.

Esitin myös Annan Hupsiksen, joka ensin oli ihan innoissaan mukana, mutta tuomarin kopeloinnin jälkeen sen itsevarmuus laski, eikä iloisesta esiintymisestä tullut enää mitään. Sininen nauha ja ei sijoitusta siis sinnekin.

Juhannukseksi mennään Utraan koiraporukalla, ajetaan kesän ensimmäiset verijäljet ja nautitaan elämästä! Sen jälkeen alkavat jännittävät hetket, sillä Meela reissaa Heinäkuussa ulkomailla junnutitteleiden perässä... Syksy vaikuttaa hiljaiselta kisojen osalta, sillä minulla on töitä lauantaisin, suurin osa kisoista samaisena päivänä, joten osallistumisemme vaikuttaa erittäin heikolta! Harmin paikka, sillä jos ei päästä Mintun kanssa kisaamaan, jäävät kaikki tavoitteet tältä vuodelta toteutumatta.

SM-farssi ja sertin arvoinen

Perjantaina Laguna starttaili kohti Kuopiota ja tokon SM-kisoja. Minttu kilpaili rotuyhdistyksen tokotiimissä, tavoitteena ykköstulos ja se penteleen TK1.
Jälleen kerran sain nieleskellä tappion karvasta kalkkia - kaikki ei todellakaan mennyt niin kuin Strömssössä.

Lauantaina olimme kisapaikalla hyvissä ajoin, ja Minttu käväisi sirun tarkastuksessakin. Majoituimme sheltteinemme teltalle, josta löytyivätkin jo muut joukkueemme jäsenet. Olin ottanut mukaan Meelan, jotta voisin nostattaa Mintun innostusta treenaamalla pikkusheltin kanssa juuri ennen suoritustamme. Paikalla oli lisäksi Saijan Koru, joka siis on Meelan siskopuoli.

Alokasluokkalaisten Saijan & Harun kanssa linnoittauduimme alokaskehien laitamille odottamaan vuoroamme. Minttu vaikutti jo odotteluvaiheessa jokseenkin tympääntyneeltä, vaikka koetinkin nostattaa viretilaa touhuilemalla sen kanssa. Mentiin paikkikseen. Minttu haisteli maata, pälyili muita koiria, ei kiinnostunut työskentelystä. Luoksepäästävyydestä kymppi, maahan se meni kolmannella käskyllä ja täten nollasi liikkeen heti kättelyssä. Lisäksi se juoksi varsin röyhkeän näköisesti luokseni melkein heti paikkiksen alettuani, joten se siitä sitten.

Toisessa kehässä oli seuruu kytkettynä, liikkeestä seiso ja hyppy. Minttu oli flegu, niin flegu kuin sheltti vain voi olla. Lahnasi perässä, vätskytti seisomaan jäämisessä ja hypyllä. Tosi huonoja pisteistä tosi huonoista suorituksista, eikä edes Meelan kanssa touhuaminen ja mustasukkaisuuden nostattaminen tehonnut!

Kolmannessa kehässä sheltti oli jo hieman innokkaampi. Se seurasi vapaana ihan kivasti, teki omasta mielestäni täydellisen liikkeestä maahanmenon, josta kuitenkin vain 8,5 pistettä. Luoksarissa haukkui, seiska. Siihen päättyikin surkea suorituksemme, ja siirryimme Saijan kanssa pohtimaan, saivatko flegmaattiset merlemme nolla- vaiko kolmostuloksen.

Haru sai kakkosen, Minttu säälittävillä 123 pisteellä ALO3, sijoittautuminen 90 parhaan joukkoon. Hip-hip-huraa.

Loppujen lopuksi Shetlanninlammaskoirayhdistys sijoittui 52/68.

Jollain ilveellä tähtäämme nostamaan kisasuoritusten viretilaa, korjaamaan sen hemmetin paikkiksen (vaikka se treeneissä onkin toiminut nykyään...) ja palaamme kisakentille 2013! Avoimeen luokkaan!

Magnus ja Meela

Lyhyiden yöunien jälkeen nokka kohti Kangasniemeä ja näyttelykehiä!
Tälläkin kertaa kehään pääsi vain Meela, shetlanninkarvatonkoira Minttu kun ei pahemmin olisi siellä eduksensa ollut.

Aamupäivästä ripeksi, ja majoittauduimme Maikin tarjoamaan telttakatokseen. Onneksi sää selkeni loppua kohden, eikä kehään tarvinnut astella litimärän koiran kanssa. Tassunsa Meela oli kuitenkin onnistunut kuraamaan pitkällä kävelymatkallamme parkkialueelta urheilukentälle, ja Kristinan kanssa kävimme yhteistuumin pyykitsemässä pikkufifin käpälät vessan puolella.

Tällä kertaa seurailin itse kehiä kamera kourassa, sillä Viron reissua ajatellen Kristina esitti Meelan. Pikkuneiti lähti hienosti vieraan mukaan, vähän kuikuili seistessä minun suuntaani, mutta esiintyi muuten mallikkaasti. Näki sen ilmeestä, että tilanne oli outo, mutta se vaikutti sheltin esiintymiseen vain rauhoittavasti, joten ei valitettavaa!

Junioriluokan kolmesta koirasta kaikki saivat erinomaisen. Telttatoverimme Maikin Gaby sijoittui ensimmäiseksi ja Meela hienosti toiseksi! Kaikki junnut saivat vielä SA:t, joten jäimme odottamaan PN-kehää. Esitin Meelan siellä itse, eikä mainittavia tuloksia merlelle enää herunut.

Ryhdikäs, raajojen luusto riittävä. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvät liikkeet. Väri saisi olla puhtaampi.
Reijo Tuovinen - JUN ERI2 SA

Varsin väsyneissä tunnelmissa suuntasimme kotimatkalle. Kuskia piti kahden ja puolen tunnin ajon aikana vaihtaa pariin otteeseen, kun ei meinattu enää pysyä tiellä...
Tähän oli hyvä lopettaa kesän suominäyttelyt, saas nähdä, käydäänkö jossain vielä loppuvuodesta.