tiistai 12. kesäkuuta 2012

SM-farssi ja sertin arvoinen

Perjantaina Laguna starttaili kohti Kuopiota ja tokon SM-kisoja. Minttu kilpaili rotuyhdistyksen tokotiimissä, tavoitteena ykköstulos ja se penteleen TK1.
Jälleen kerran sain nieleskellä tappion karvasta kalkkia - kaikki ei todellakaan mennyt niin kuin Strömssössä.

Lauantaina olimme kisapaikalla hyvissä ajoin, ja Minttu käväisi sirun tarkastuksessakin. Majoituimme sheltteinemme teltalle, josta löytyivätkin jo muut joukkueemme jäsenet. Olin ottanut mukaan Meelan, jotta voisin nostattaa Mintun innostusta treenaamalla pikkusheltin kanssa juuri ennen suoritustamme. Paikalla oli lisäksi Saijan Koru, joka siis on Meelan siskopuoli.

Alokasluokkalaisten Saijan & Harun kanssa linnoittauduimme alokaskehien laitamille odottamaan vuoroamme. Minttu vaikutti jo odotteluvaiheessa jokseenkin tympääntyneeltä, vaikka koetinkin nostattaa viretilaa touhuilemalla sen kanssa. Mentiin paikkikseen. Minttu haisteli maata, pälyili muita koiria, ei kiinnostunut työskentelystä. Luoksepäästävyydestä kymppi, maahan se meni kolmannella käskyllä ja täten nollasi liikkeen heti kättelyssä. Lisäksi se juoksi varsin röyhkeän näköisesti luokseni melkein heti paikkiksen alettuani, joten se siitä sitten.

Toisessa kehässä oli seuruu kytkettynä, liikkeestä seiso ja hyppy. Minttu oli flegu, niin flegu kuin sheltti vain voi olla. Lahnasi perässä, vätskytti seisomaan jäämisessä ja hypyllä. Tosi huonoja pisteistä tosi huonoista suorituksista, eikä edes Meelan kanssa touhuaminen ja mustasukkaisuuden nostattaminen tehonnut!

Kolmannessa kehässä sheltti oli jo hieman innokkaampi. Se seurasi vapaana ihan kivasti, teki omasta mielestäni täydellisen liikkeestä maahanmenon, josta kuitenkin vain 8,5 pistettä. Luoksarissa haukkui, seiska. Siihen päättyikin surkea suorituksemme, ja siirryimme Saijan kanssa pohtimaan, saivatko flegmaattiset merlemme nolla- vaiko kolmostuloksen.

Haru sai kakkosen, Minttu säälittävillä 123 pisteellä ALO3, sijoittautuminen 90 parhaan joukkoon. Hip-hip-huraa.

Loppujen lopuksi Shetlanninlammaskoirayhdistys sijoittui 52/68.

Jollain ilveellä tähtäämme nostamaan kisasuoritusten viretilaa, korjaamaan sen hemmetin paikkiksen (vaikka se treeneissä onkin toiminut nykyään...) ja palaamme kisakentille 2013! Avoimeen luokkaan!

Magnus ja Meela
Lyhyiden yöunien jälkeen nokka kohti Kangasniemeä ja näyttelykehiä!
Tälläkin kertaa kehään pääsi vain Meela, shetlanninkarvatonkoira Minttu kun ei pahemmin olisi siellä eduksensa ollut.

Aamupäivästä ripeksi, ja majoittauduimme Maikin tarjoamaan telttakatokseen. Onneksi sää selkeni loppua kohden, eikä kehään tarvinnut astella litimärän koiran kanssa. Tassunsa Meela oli kuitenkin onnistunut kuraamaan pitkällä kävelymatkallamme parkkialueelta urheilukentälle, ja Kristinan kanssa kävimme yhteistuumin pyykitsemässä pikkufifin käpälät vessan puolella.

Tällä kertaa seurailin itse kehiä kamera kourassa, sillä Viron reissua ajatellen Kristina esitti Meelan. Pikkuneiti lähti hienosti vieraan mukaan, vähän kuikuili seistessä minun suuntaani, mutta esiintyi muuten mallikkaasti. Näki sen ilmeestä, että tilanne oli outo, mutta se vaikutti sheltin esiintymiseen vain rauhoittavasti, joten ei valitettavaa!

Junioriluokan kolmesta koirasta kaikki saivat erinomaisen. Telttatoverimme Maikin Gaby sijoittui ensimmäiseksi ja Meela hienosti toiseksi! Kaikki junnut saivat vielä SA:t, joten jäimme odottamaan PN-kehää. Esitin Meelan siellä itse, eikä mainittavia tuloksia merlelle enää herunut.

Ryhdikäs, raajojen luusto riittävä. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvät liikkeet. Väri saisi olla puhtaampi.
Reijo Tuovinen - JUN ERI2 SA

Varsin väsyneissä tunnelmissa suuntasimme kotimatkalle. Kuskia piti kahden ja puolen tunnin ajon aikana vaihtaa pariin otteeseen, kun ei meinattu enää pysyä tiellä...
Tähän oli hyvä lopettaa kesän suominäyttelyt, saas nähdä, käydäänkö jossain vielä loppuvuodesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti