lauantai 25. elokuuta 2012

Pykälän verran ylöspäin

Olin ilmoittanut Meelan oman seuran tokokokeeseen, jossa käytiin samalla seurojenvälinen tokomestaruuskamppailu. Minä ja Meela, Inka ja Cara, Emmi ja Toivo sekä Sirpa ja Sista? muodostimme PoKS ry:n tokotiimin, joten pieniä painetakin oli pohjalla oman seuran puolesta.

Kokeisiin valmistautuminen ei mennyt niin kuin Strömssössä: allekirjoittanut makasi reilut pari viikkoa sängynpohjalla flunssaisena ja täydellisen puhe- ja treenikyvyttömänä, joten harjoittelukertoja ennen koetta saatiin alle yhden käden sormilla laskettava määrä. Niistä viimeisin torstai-iltana vieraassa koiraporukassa, jossa saatiin aikaiseksi onnistunut paikkis superkovasta häiriöstä huolimatta, kivoja seuraamisia ja kehuja!

Kilpailimme seitsemänsinä, paikkamakuuryhmässä onnistuneesti tuttujen kavereiden, Islan ja Toivon välissä.
Tuomarina kokeessa toimi Riikka Pulliainen.




Luoksepäästävyys 10 - Varmaa Meelalaatua
Paikalla makaaminen 10 - Jes! Vähän haisteli ilmaa ja kaiveli varpaitaan, mutta malttoi hienosti.
Seuraaminen kytkettynä 8,5 - Tosi kivaa seuruuta kunnes... juoksuosuus. Kiihtyy siitä valtavasti ja alkaa käyttää ääntään, mistä pistevähennykset.
Seuraaminen taluttimetta 8,5 - Hyvin pitkälti samanlaista kuin kytkettynä seuraaminen, tällä kertaa malttoi juoksuosuuksissa paremmin, muttei täydellisesti.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 - Hyvä valmisteleva osuus, ripeä maahanmeno, hieno perusasento.
Luoksetulo 0 - Voi harmi! Meela jäi istumaan, alkoi ravistella itseään, unohti miksi ylipäätään istui paikallaan kun ohjaaja käveli poispäin ja tuli perässä. Tuomari totesi, että ihan selvästi koira vain unohti, mitä oli tekemässä.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10 - Aijai mikä! Ei ennakoinut edes perusasentoa, paras pentu.
Estehyppy 7 - Otti kuulema vähän vauhtia hypystä ja ennakoi perusasennon.
Kokonaisvaikutus 9 - Iloista tekemistä, joskin äänenkäyttöä liikkeiden välillä (= kyrsiintymistä kun ei saa palkkaa) täytyy vähentää. Eniten mieltäni lämmitti ehdottomasti tuomarin kommentti "sulla on siinä upea koira!"

154 pistettä ALO2

Harmin paikka tosiaan tuo luoksari, ilman sitä olisi ykköstulos kasassa!
Toivon mukaan parin viikon päästä Noutajien kokeesta se ykkönen viimein irtoaisi, molemmat sheltit kun on sinne ilmoitettu kilpailemaan.

Meelan riemuksi saimme kokeen jälkeen palkinnoksi vielä kuvassa näkyvän vetopatukan, joukkueemme kun sijoittui sijalle kaksi! Ei tosin puhuta siitä, että osallistuneita seurojakin taisi olla vain kaksi kappaletta... :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti