Hip hei, tokihan se iski tännekin - flunssa. Viikon kestänyt aivan järjetön kurkkukipu ja yskä, johon ei edes arvauskeskuksessa saatu muuta diagnoosia, kuin "harvinaisen ärhäkkä flunssa". Ärhäkän kyllä allekirjoitan!
Myös talouden toinen henkilö on ollut niin ikään kipeänä, joten koirien liikunta on ollut kaikkine aktivointeineen jokseenkin köyhänlaista. Minttu ja Hupsis sen kestävät, kun eivät mitään aktiviisia muutenkaan ole, mutta Meela... Onneksi se on päässyt muutaman kerran tekemään agihallilla irtoamistehtäviä, joissa minun ei tarvitse juosta, niin ei koko koira hajoa käsiin. Nyt, kun Anna on tervehtymään päin, on pikkusheltti tutustuttanut lahnalapikkaaseen tottuneen agilityohjaajan myös säpäkkään ja nopsajalkaiseen shelttiin, joka on kuuleman mukaan aivan ihana ohjattava. En voi väittää vastaan - Meela tekee aina innolla, kenen kanssa vaan, lukee ohjaajaa paremmin kuin Hupsis ja irtoaa esteille hienosti.
Jenny heitti meille kuitenkin pienen haasteen, joka sopii mainiosti hiljaiselon keskelle blogintäytteeksi!
1. Millainen on/oli ensimmäinen koirasi? Miten se teille päätyi?
Timi. Ehdottomasti yksi elämäni valtavista virheistä, mutta myös hyvin opettavainen yksilö. Pienenä tyttönä halusin kamalasti omaa koiraa, ja viimein sain luvan ottaa sellaisen. Timi löytyi jostain kaupan ilmoitustaululta, vanhempieni kokemus koiran hankinnasta kun oli lähinnä tuollaisten sekarotuisten piskien ostelua, eikä minullakaan ollut kokemusta kasvattajien etsiskelystä ja oikean yksilön katselemisesta. Niin meille tuli lintukoiramix, joka kasvoi uroksia kohtaan vihamieliseksi, äärimmäisen riistaviettiseksi ja hyvin kovaksi tapaukseksi. Aikani taisteltuani näiden ongelmien kanssa (kävimme jopa koirakoulussa pentu- ja jatkokurssin!) perehdyin aiheeseen enemmän, ja sain Timistä irti edes jotain. Sen voi viedä mätsäreihin, se rakastaa tehdä helppoja asioita kanssani ja hyväksyy pitkän siedätyksen jälkeen myös uroksia reviirilleen.
Se hyvä puoli Timissä on aina ollut, että sentään tajusimme tarjota sille paljon liikuntaa ja muita virikkeitä, eikä se ole koskaan tuhonnut juuri mitään, haukkunut sisällä tai ollut ongelmallinen sisäsiisteyskoulutuksessa.
2. Oletko aina ollut koiraihminen vai innostuitko vasta myöhemmällä iällä?
Äitini mukaan ensimmäinen sanani oli "hauva". Pienenä retuutin mummon isoa snautserimiksiä (tai ainakin se näyttää muistikuvissani paljon suursnautserilta) ja setäni beaglea, joka oli meillä usein hoidossa. Olin pohjattoman kateellinen, kun ala-astekaverini saivat koiria, ja minä hamsterin.
Varsinainen koiraharrastaja minusta kehkeytyi vasta Mintun myötä. Otin Mintun periaatteella "harrastellaan aktivointimielessä, ei kisatavoitteita, katsellaan vähän, miltä tuntuu..." Touhu (ja seura!) imaisi sen verran hyvin mukaansa, että jo ensimmäisen sheltinomistajavuoteni aikana olin päättänyt tähdätä kisatavoitteisesti tokoon, innostunut näyttelyistä ja kiinnostunut agilitystä niin paljon, että ilmoittauduin kurssille. Nykyisellään kisaan niin tokoa kuin agilityäkin, vedän harvakseltaan treenejä, käyn mieluusti ulkomaillakin näyttelyissä ja olen kiinnostunut koirista aina vain enemmän. Hiljalleen PK-puolikin alkaa kiinnostaa, mutta vielä monet vuodet sheltit saavat toimia tutustumisporttinani tähän maailmaan.
3. Mikä on "oma rotusi"? Miksi?
Sheltin koen hyvin pitkälti omana rotunani, ainakin tällä hetkellä. Sekä Minttu että Meela ovat upeita yksilöitä, joiden kanssa pelaamme kivasti yhteen ja joiden kanssa voin oppia paljon uutta koiramaailmasta. Sheltin kanssa voin päästä pitkälle harrastuslajeissa, yksilöt ovat rodun sisällä hyvin erilaisia ja pienenä, sopeutuvaisena koirana sheltti menee hyvin mukana aktiivisessa opiskelijaelämässäni.
Etenkin Meela alkaa hiljalleen tuntua sellaiselta "elämäni koira"-tittelin arvoiselta otukselta. Se peilaa hirveän hyvin juuri minun ajatuksiani, sillä on aivan mahtava huumorintaju ja energia tehdä hommia. Se on myös tavattoman tunneälykäs; ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun se on tullut syliin ja nuolemaan naamaa, jos perheessä jollain on paha mieli.
4. Millaisia suunnitelmia sinulla on tulevaisuudessa koirarintamalla (esim. tulevat koirat, harrastukset)?
Seuraavan shelttini toivon olevan kaikin puolin kaunis trikkiyksilö. Omien koirieni kanssa pyrin harrastuksissa mahdollisimman pitkälle, ja tietenkin mielenkiinnolla odotan, millaisena mahdollisuuteni kasvattaa shelttejä jatkuu näiden kahden koiran kanssa... ; )
Haaveissa on joskus koettaa myös keeshondia ja ehkä belgianpaimenta rotuina, mutta se on sitten niitä haman tulevaisuuden juttuja.
5. Onko jokin sellainen rotu, jota ihailet, mutta jota et todellisuudessa syystä tai toisesta voi/viitsi/tahdo ottaa?
Pidän valtavasti näistä susityyppisistä roduista, saarlosista ja tsekistä. Tiedän kuitenkin mainiosti, etteivät ne rodut ole mistään kohti minua varten, paitsi ehkä kameran linssin läpi tuijoteltuina. Lisäksi villakoira (kääpiö tai keskari) olisi melko valloittava ilmestys, mutta jo viikko yhden minun elämässäni huopapalloksi takkuuntuneen keskarinartun kanssa riitti selvittämään, ettei ainakaan tässä vaiheessa todellakaan ole villiksen aika. Kauniita ja hienoja koiriahan on tosi paljon; käyttöpuoleen kallistuvat sakemannit, pomeranian, nahkacollie, greyhound... Uskon kuitenkin, että sekä rodun edustajat että minä ovat ainakin toistaiseksi varsin tyytyväisiä siihen, että tyydyn vain ihastelemaan näitä yksilöitä.
En jaksa haastaa ketään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti