Keinuylläri

Voihan sateinen syksy ja olematon treeni-into!
Harmaat päivät vievät kaiken innon treenaamisesta ja lenkkeilystä, mutta pakko on porskuttaa eteenpäin. Onneksi viikonlopun aurinkoiset kelit ovat korvanneet viikolla menetetyt kauniit hetket, ja koiratkin ovat saaneet nautiskella ulkoilusta runsaalla kädellä.

Viime viikolla Anna tilasi meille kotiin kontaktien harjoittelua varten matalan laatikon, jonka päällä on liukueste. Muutaman euron maksanut kapistus onkin toiminut aktivoivana tekijänä sateisina iltoina, ja etenkin Meela on hoksannut sen idean paremmin kuin hyvin. Kun avaan koiraportin olohuoneeseen, kirmaa pikkusheltti oitis boksille tarjoamaan kontakteja. Aika fiksu!
Lisäksi ollaan jumpattu Meelalla avo-kaukoja, Mintulla taas voittajan. Minttu treenaa metskun kanssa toimimista, Meela nostelee puukapulaa. Kunnon treenejä ei ole jaksettu pitää, rapaisella kentällä tokoileminen ei kuulu minun tai shelttieni lempiaktiviteetteihin.

Agilityä ollaan tehty molemmilla, Meelalla kahdesti, Mintulla kerran.
Molemmilla kerroilla treenasimme tällaista rataa, niitä punaisia. Treeni oli ensin Inkan tuomana maanantai pentuharkoissa, joissa totesin haluavani tehdä tuota Mintulla. Tuumasta toimeen, ja samainen rata pystyyn lauantain vapaavuorolle!

Maanantain plan oli se, että Meela ei tee keinua radalla, vaan se ohjataan nätisti ohi. Alkupätkä meni oikein mainiosti aina kepeille, osasi puomi-putkierottelun hyvin ja teki A:n kontaktin kivasti. Kepeille hakee tosi pätevänä, mutta alkoi sitten jättää viimeisen välin pujottelematta. Totesin vain, että meilläpä ei tällaista sikailua itse asiassa sallita, ja treenasimme keppien loppupäätä huolella. Kokonaisina ei sen jälkeen enää mentykään.
6-10 ei ongelmaa, mutta voi elämä, että osasi pentu säikäyttää! Olin ohjaamassa sitä keinun ohi, Meela katsoi minua sellainen hei pliis, kyllä mä nyt tän osaan!-ilme naamallaan ja karautti keinulle. Vähän sydänalassa jysähti, mutta eikö mitä. Meela teki keinun kuin olisi aina sitä radalla ottanut, vaikka yleensä alkutreeneistä meno on niin villiä, että hyvä kun malttaa puomille pysähtyä. Huh heijaa! Loppupätkä meni omalla painollaan, erityismaininnan saa puomin kontakti, jonka Meela teki ihan supernätisti!

Pitäisi varmaan alkaa luottaa tuohon penikkaan enemmän myös ratatyöskentelyssä, eikä aina vaan varmistella. Antaa sen kokeilla, tehdä haastavampia juttuja. Mutta kun!

Lauantaina treenailin ensin Minttua, jonka kanssa rata oli tosi jees. Vähän oli ohjaajalla laiskuutta menossa, mutta kun sain ruoskittua itseeni oikeasti vähän tekemisen meininkiä, alkoi homma sujua varsin mainiosti. Kepeille tuo ei hae yhtä kivasti kuin Meela ja sain vähän varmistella, mutta kontaktit, putkille haku (putki nro14 kun oli maanantaina vähän hankala) on ihan eri luokkaa ja Minttu on tosi jees. Hirmu innoissaan se oli päästessään taas tekemään, ja duunaili tosi mainiot kontaktit ja haki kivasti hypyille.

Meelan kanssa tein vähän eri juttuja, keskityin enemmän irtoamiseen kuin itse radan vääntämiseen. Onneksi tuolta sellaisia hyviä pätkiä löytyikin, joissa sai vähän kauempana työskentelyä treenittyä kuntoon. Otettiin rengas mukaan yhteen väliin, lisäksi A korvattiin pussilla, kun ei kahdestaan Annan kanssa saatu estettä kannettua. Meela ei ihan muistanut pussia, mutta pienellä muistuttelulla sekin kyllä sitten palasi mieleen. Kepeillä hinkattiin viimeistä väliä, lisäksi vähän kontakteja.

Ohjaajaa vähän kehtuutti, mutta koirilla oli kivaa ja tekivät hyvin!

Saisipa kisoissa ottaa uusinnan

Agilityä ollaan tehty treeneissä ja kisoissa Varkaudessa. Mikähän on tämä mielenhäiriö, jossa ilmoitan koiraani ympäriinsä kisaamaan sellaisiin skaboihin, joissa on vaik yksi agilityrata. Yksi mahdollisuus onnistua. Tai siis meidän tapauksessa useimmiten ryssiä koko homma niin, että varmasti veetuttaa.

Perjantain treeneissä oli tahmea meininki. Saatiin ryhmään uutta verta, mikä taas poiki uusia ohjausideoita radalle. Huippua! Uusi "valssi ja sit ctrl +z"-ohjaus toimi alussa, loppu oli ihan ihmettä. Unohdin ohjata kaarteissa huolella, koira meni ohi. Putkihässäkällä kaikki tekivät ihan idioottimaista ohjausta, kunnes lopussa tajusin hieman fiksumman kuvion ja sain sen toimimaan. Kepeillä Minttu kuumui ihan mielettömästi ja Meelan kanssa mahdollinen huoleton "viskaan sen vaan kepeille ja sit se kepittää kivasti"-meininkinen ohjaus tarttui myös vanhemman merlen ohjaukseen. Ei toiminut.
Saatiin me lopulta ihan ok rävellyksiä aikaan, mutta kovin suurta itsevarmuutta ei näillä harjoituksilla kisoja ajatellen kyllä kerätty.

Meela teki lähinnä kontakteja ja keppejä, hyppi vähän esteitä ja räjähteli joka suuntaan. Maanantain treeneistä poisjääminen selvästi kostautui, sillä pikkusheltti nyt vaan vaatii vähän enemmän aktiviteettiä pysyäkseen pöksyissään näissä olosuhteissa. Ei me taidettu viime viikollakaan olla treenaamassa, joten ehkä neidin yli-innokkuus oli ihan perusteltua.

Lauantain kisoissa tulostaululle läväytettiin rata, jossa oli suoria putkia, kolme mutkaa ja hankalat kepit. Totesin jo siinä vaiheessa, että jos alusta (1-5, hyppy, pituus, suora putki, mutkaputki, kepit) selvitään, on nolla taattu. Fiksumpi olisi ollut sanomatta mitään, sillä lähetys suoralta putkelta mutkaan epäonnistui, vitonen. Kepeille haku epäonnistui ryhdyttyäni jarruttelemaan koiraa lyhyellä matkalla ja selvästi ohjattuani sen kakkosväliin, vitonen. Toinen samanlainen, hylky.
Loppusuora meni täydellisesti, vaikka juosta saikin.
Mitäs minä sanoin.

Syksyn sotasuunnitelmaan agilityn saralta kuuluu ainakin kolme kappaletta varmoja kisoja (tässä kuussa Mikkeliin!) sekä kaksi kertaa ACE-treenit. Toivottavasti näillä päästään eroon ykkösten radoista, vihdoin ja viimein.

PS. Samaisena päivänä Mintun ihana trikkityttö Noona tokoili itselleen ensimmäilen ALO1 tuloksen!
Onnea Fannylle ja Noonalle vielä täälläkin!

Niin smooth

Viime aikoina pikkupaimenten blogiin on tupsahtanut ilmoituksia erilaisista haasteista ja pääsyistä suosikkiblogien top-postauksiin. Kiitokset kaikille niitä lähettäneille!
On hauskaa saada palautetta blogistaan, vaikkapa sitten tällaisten pikku haasteiden muodossa. Itse en kuitenkaan ota osaa näihin kinkereihin, sillä minun suosikkiblogejani pääsee seuraamaan sivun oikeasta laidasta löytyvästä linkkilistasta. Kaikkia siellä ei ole, mutta kuitenkin ne, joita haluan pystyä seuraamaan mahdollisimman reaaliaikaisesti.

Puolisiskokset

Viikko pennun kanssa on mennyt nopeasti. Minttu ja Meela ovat hyväksyneet sen osaksi laumaa, joskin kumpainenkin suhtautuu siihen hyvin pitkälti siten, kuten "typerään pentuun" kuuluukin suhtautua. Paheksuvia katseita sängyn laidalta, kun kakara kiljuu illalla leikkiseuraa tai intoutuu aamu-ulkoilunsa jälkeen peuhaamaan leluillaan epäinhimilliseen aikaan. Napakka tukistus, kun pentu roikkuu housuvilloissa liian häiritsevästi.

Etenkin Meela ja Myrn tulevat mainiosti toimeen. Kenties Meela on vielä niin nuori, että se jaksaa peuhata tuollaisen lapsellisemman toverin kanssa. Kenties kaksikon sukupuusta löytyvä yhdistävä tekijä auttaa energisiä nuorikkoja ymmärtämään toistensa aivoituksia ja riehunnantarvetta. Tiedä häntä, mutta hauskaa kun on hauskaa!
Kumpikin pyytää toisiaan leikkimään, ulkona juostaan rallia ja sisällä painitaan varovasti lattialla. Vielä Myrn on hieman hidas pysyäkseen Meelan täydessä vauhdissa, mutta pian se kasvaa. Meela myös suhtautuu pentuun uskomattoman kärsivällisesti ja lempeästi. Se tuo mieleeni Mintun silloin, kun se kohtasi ensimmäisen kerran harjakoiranpentu Jussin, ja ajattelin sen olevan varmasti hyvä äitikoira joskus tulevaisuudessa.

Eilen kävimme treenaamassa tokoa shelttiporukalla. Meelan kanssa jaksoin tehdä lähinnä jääviä avoluontoisesti, treenata seistessä sivulle liikkumista ja niitä seuruun juoksupätkiä, jotka ovat kokeessa olleet iänikuinen ongelma.
Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja touhuilla päivittäin jotain sen noudon eteen!

Mintun kanssa touhuttiin voittajan juttuja, rakenneltiin ruutua ja hiottiin luoksarin stoppeja sekä seisomaan että maahan. Ruutuun lähtee hyvin, pysähtyy ja menee maahan. Alusta täytyy häivyttää, karsia äänenkäyttöä (eteen juokseminen on niin kiihdyttävää) ja pidentää matkaa. Ruudusta lähtee seuraamaan käskystä ja hakee paikan hyvin. Kaukokäskyissä pitää keksiä jotain, seisomaan noustessa haluaa liikutella kaikkia jalkojaan. Seuruun peruutus on vinoa, ja sitä pitää treenata. Paikallaan käännöksissä ryntää vielä eteen. Metskua se nosteli ja palautti sivuun, olen palkannut vain suorituksista, joissa ei kalisuta kapulaa. 
Aika paljon kaikkea pientä hiottavaa meillä siis on, mutta kovin montaa juttua ei ihan alusta asti tarvitse lähteä opettamaan.

Alkaa kuulostaa pelottavan helpolta. Mikähän liike meiltä hajoaa niin, että voin taas vaihteeksi vaipua tokoepätoivoon?
Toko on kyllä siitä mielenkiintoinen laji, että onnistumiset kisoissa tuovat hurjasti itsevarmuutta ja treeni-intoa. Siinä missä kesäkuun sm-farssin jälkeen olin valmis keskittymään Mintulla vain agilityyn, olen taas asettumassa sille kannalle, että kyllä siitä tokovalio saadaan.

Ihania, aurinkoisia päiviä!
Tänään käväistään vielä hallilla tekemässä viime hetken valmistelut huomisia Varkauden kisoja ajatellen, ihaillaan puolivalmista keinonurmipohjaa ja fiilistellään auringonpaistetta.

Paarti for Matipati!

Voi Pötkö!
Meelan viime kokeen jälkeen soitin ja varasin koepaikkaa ensisijaisesti Meelalle. Koska langan päässä oli tuttu toimitsija, kyselin, kannattaisiko minun hänen mielestään ilmoittaa myös Minttu mukaan. Vastaus oli, et jos yhtään tuntuu niin anna mennä. Ja minähän ilmoitin.

Viikko sitten tiistaina olimme möllitokoilemassa. Minttu oli innoissaan, moikkaili tuomarit, liikkurit ja hösläsi turhia. Myös ohjaaja oli kohtalaisen kujalla kaikesta ja tämä yhdistelmä toi meille surkean AVO0-tuloksen ja kasan nollia tulospaperiin. Minttu ei pysähtynyt luoksarissa, ei lähtenyt kapulalle ensimmäisellä käskyllä, ei tehnyt kaukoja pitkältä välimatkalta ja kesän alussa sen paikkis oli ihan palasina.

Epätoivohan siinä oli iskeä, mutta laadin sotasuunnitelman nimeltä "avoliikkeet viikossa joten kuten edustuskuntoon". Pohjalle saatiin ehkä viidet treenit, ja siinä ajassa tapahtui mitä?
Luoksariin vaihtui käsimerkki. Kaukot alkoivat toimia. Seisominen ei enää valunut ja noutokin alkoi olla kunnossa. Mutta toimisiko kaikki tämä kisatilanteessa, jossa Minttu on viime syksyn hallikokeen jälkeen paineistunut valtavasti?
Sen näkisi vasta kisapäivänä.

Avoimeen oli Tuire Marjamäen tuomaroitavaksi ilmoitettu seitsemän koirakkoa, joista yksi oli poissa. Minttu starttasi ensimmäisenä.

Paikalla makaaminen 10 - Voi jehna! Minttu veti heti kehässä kisafiiliksen päälle, oli skarppina ja rauhallisena. Ihan huikea suoritus, jos muistelee vaikkapa kesäkuisia SM-karkeloita.
Seuraaminen taluttimetta 8,5 - Vähän turhan väljää tuomarin mielestä, käännöksissä valui kauemmas.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 - Varmaa laatua.
Luoksetulo 7 - Stoppi oli hieman hidas, mutta pääasia, että koira teki sen! Kokonaisena liikkeenä ei oltu tätä "uutta luoksaria" edes tehty, joten huippu suoritus.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 - Ennakoi perusasennon.
Noutaminen 7 - Haukahteli mennessä, lähti kapulan kanssa moikkaamaan liikkuria ja palautti pähähtäen ravilla. Mutta tosi hienosti lähti!
Kauko-ohjaus 8 - Jouduin antamaan kaksoiskäskyn alussa, kun kontakti tippui ja koira tiiraili ihan muita maisemia. Muuten 10 arvoinen liike.
Estehyppy 8 - Haukaheli, muuten hyvä.
Kokonaisvaikutus 8,5 - Vähensi haukkumisista, muuten kivaa menoa.

166,5 pistettä, AVO1 ja sijoitus 2/6!

Ihana Minttu! Yllätti minut ja monen muun ihan totaalisesti iloisella tekemisellään ja touhuilullaan. Seuraavaksi syvennymme treenaamaan voittajan liikkeitä, ja ehkä meidät ensi vuoden kesäkaudella taas näkee tokokentillä. Hallikokeisiin kun en halua Mintun kanssa enää lähteä, ettei tässä kokeessa luotu hyvä muistikuva tokoilusta taas hajoa ihan totaalisesti.

Mintun suorituksen jälkeen kaivoin Meelan autosta. Voi, kun olisin tajunnut ilmoittautuessa sen, että ennen kisoja Meela olisi hoidossa vanhemmillani. Veljeni oli hoitanut ulkoilutukset, joten kovin pitkiä lenkkejä ei oltu tehty, mikä näkyi välittömästi koirassa. Meela oli käsiin räjähtävä dynamiittipötkö jo alueelle tultaessa, kehässä se sitten karkasi käsistä ihan totaalisesti. Meidän suorituksen aikana vieläpä tuuli ihan kamalan paljon, en ollut kuulla liikkurin ohjeistusta laisinkaan. Kehänauhoina toimineet muovinauhat paukkasivat maata vasten, Meela pelästyi ääntä paikkiksessa, ja tämä tilanne heijasteli koko meidän suoritukseen.

Luoksepäästävyys 10 - Antoi katsoa jopa hampaat.
Paikalla makaaminen 0 - Jäi varmana paikoilleen, mutta ehkä puolentoista minuutin kohdilla takaa pauhakti kovaa kehänauha, mitä Meela säikähti ja paukkasi oitis pystyyn.
Seuraaminen kytkettynä 9 - Oikein kivaa, ei muistaakseni edes kuumunut pahasti.
Seuraaminen taluttimetta 7,5 - En tiedä mitä tapahtui, mutta Meela sekosi ihan totaalisesti kun hihna irtosi. Se hyppi, haukkui ja edisti koko ajan. Teki kyllä perusasennot ja kulki mukana, mutta ihan kamalaa säätämistä se oli alusta loppuun. Parin päivän aikana patoutunut energia ilmeisesti lähti purkautumaan tässä, eikä koira jaksanut enää yhtään keskittyä.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 - Varmaa laatua.
Luoksetulo 10 - Tosi hyvä!
Seisominen seuraamisen yhteydessä 8 - Luoksari keräsi virtaa sen verran, että valmisteleva osuus oli aika kamalaa katsottavaa...
Estehyppy 9 - Tässä oli katastrofi! Hyppy oli lähellä koko ajan paukkuvaa kehänauhaa. Meela ei halunnut tulla kanssani esteelle, vaan juoksi ympärilläni haukkuen ja nauhaa tuijottaen. Meinasin jo nollata koko liikkeen, mutta kyykistyttyäni maahan sain Meelan syliin ja nostin sen perusasentoon vierelleni. Siitä hyppy meni ihan hyvin, liikkui hieman sivuun minun palatessani sivulle.
Kokonaisvaikutus 6,5 - Tässä tuomari vähensi rankasti tuosta perusasentoon nostamisestani, se kun ei kuulu tokokokeeseen ;D Oli kuitenkin iloinen, että saimme hyppyliikkeen tehtyä ja kehui koiraa. Näkyi kuulema selvästi, että se otti paljon häiriötä nauhoista ja kovasta tuulesta.

Pisteitä 148,5 ALO2 sijoitus 4/6

Meelan kanssa palataan kisakentille vielä hallikaudellakin, jahka jostain lähikaupungista joku koe löytyy. Toivottavasti saataisiin se ykkönen vielä tänä vuonna kasaan!

Kisojen jälkeen käytiin vielä koirien kanssa porukalla pieni metsälenkki, ja merlet rälläsivät hyvän tovin kahdestaan kentälläkin. Virtaa löytyi varastoista vielä senkin jälkeen, ja vasta pitkä iltalenkki ja siellä hepulointi ovat ehkä vihdoin viimein täyttäneet kaksikon toiminnantarpeen tältä päivältä.

Ei kahta ilman kolmatta

Sen nimi on Amor'jade Dark Drama Queen, kotoisammin Myrn. Se on syntynyt 12.7.2012. Se on Meelan siskopuoli, isä on siis (kuten tuosta ilmeestä varmaan voi jo päätelläkin) Magnus, emä taas puolestaan Golden Rose Dream Come True "Jade".
Myrn on kotoisin Haukiputaalta ja kotiutui tänään.

Pikkuneiti ei kaikesta huolimatta ole paperilla minun koirani, vaikka se laumaan kuuluu ja saman katon alla asuukin. Myrn saapui meille täyttämään Annan haavetta astetta tehokkaammasta harrastuskoirasta, ja varmasti tulee lunastamaan odotukset täydellisesti. Pentu tulee takuula vilahtelemaan teksteissä ja kuvissa myös tämän blogin puolella, mutta yksityiskohtaiset turinoinnit kannattaa tsekata neidin omasta päiväkirjasta!

Myrn kotiutui tänään ja lauma on ottanut pennun hyvin vastaan. Minttu on hyvin onnellinen saadessaan hoitaa pientä shelttipalloa, Meela taas yrittää jatkuvasti härnätä pikkusiskoa mukaan leikkeihinsä. Uudesta ympäristöstäkään pentu ei pahemmin stressaa, vaan paikat tutkittuaan asettui taloksi varsin sujuvasti.

Meidän seikkaillessamme pohjoisessa, kisattiin Joensuussa tokoa. Juuri ennen saapumistamme Maikin pihaan, soitteli Inka kuulumisia kisakentältä.

Islasta oli varsin riemukkaalla tokosuorituksella tullut TK1 Aysla! Vaatimattomasti pieni Silsander oli myös 16 kuukauden ikäisenä korjannut koko alokasluokan voiton ja saanut kaupan päälle vielä kunniapalkinnon.
Paljon onnea Inka ja Isla!

Pakko sanoa, että hurjan paljon kehitystä on tapahtunut pienessä ajassa, ja tämän kaksikon tokoilua on ilo katsella.

Huomenissa samaisella koekentällä nähdäänkin sekä Minttu että Meela. Mintun kanssa korkkaamme avoimen luokan, tavoitteena saada iloinen suoritus, jonka aikana koira ei paineistu. Meelan kanssa taas... no, viimeinkin se ykkönen! ;)
 

Maaninka

Käytiin Maaningalla kisaamassa yhden radan verran. Vitonen tuli, vitsit kun olisi taas malttanut odotella koiraa niin olisi menolippu kakkosiin taskussa!
Vaan myö ei lannistuta, kisakalenteri täyttyy hyvää vauhtia.

Syyspiriste

Elämme mielenkiintoisia aikoja, ystävät hyvät.

Mikäli edelleen ihmettelette, mistä tuo ruskea XL-koon remmi ja musta ruokakuppi ovat peräisin, voin kertoa saaneeni eräänlaisena kaupanpäälisenä yhden kappaleen lapinkoiria.