Niin smooth

Viime aikoina pikkupaimenten blogiin on tupsahtanut ilmoituksia erilaisista haasteista ja pääsyistä suosikkiblogien top-postauksiin. Kiitokset kaikille niitä lähettäneille!
On hauskaa saada palautetta blogistaan, vaikkapa sitten tällaisten pikku haasteiden muodossa. Itse en kuitenkaan ota osaa näihin kinkereihin, sillä minun suosikkiblogejani pääsee seuraamaan sivun oikeasta laidasta löytyvästä linkkilistasta. Kaikkia siellä ei ole, mutta kuitenkin ne, joita haluan pystyä seuraamaan mahdollisimman reaaliaikaisesti.

Puolisiskokset

Viikko pennun kanssa on mennyt nopeasti. Minttu ja Meela ovat hyväksyneet sen osaksi laumaa, joskin kumpainenkin suhtautuu siihen hyvin pitkälti siten, kuten "typerään pentuun" kuuluukin suhtautua. Paheksuvia katseita sängyn laidalta, kun kakara kiljuu illalla leikkiseuraa tai intoutuu aamu-ulkoilunsa jälkeen peuhaamaan leluillaan epäinhimilliseen aikaan. Napakka tukistus, kun pentu roikkuu housuvilloissa liian häiritsevästi.

Etenkin Meela ja Myrn tulevat mainiosti toimeen. Kenties Meela on vielä niin nuori, että se jaksaa peuhata tuollaisen lapsellisemman toverin kanssa. Kenties kaksikon sukupuusta löytyvä yhdistävä tekijä auttaa energisiä nuorikkoja ymmärtämään toistensa aivoituksia ja riehunnantarvetta. Tiedä häntä, mutta hauskaa kun on hauskaa!
Kumpikin pyytää toisiaan leikkimään, ulkona juostaan rallia ja sisällä painitaan varovasti lattialla. Vielä Myrn on hieman hidas pysyäkseen Meelan täydessä vauhdissa, mutta pian se kasvaa. Meela myös suhtautuu pentuun uskomattoman kärsivällisesti ja lempeästi. Se tuo mieleeni Mintun silloin, kun se kohtasi ensimmäisen kerran harjakoiranpentu Jussin, ja ajattelin sen olevan varmasti hyvä äitikoira joskus tulevaisuudessa.

Eilen kävimme treenaamassa tokoa shelttiporukalla. Meelan kanssa jaksoin tehdä lähinnä jääviä avoluontoisesti, treenata seistessä sivulle liikkumista ja niitä seuruun juoksupätkiä, jotka ovat kokeessa olleet iänikuinen ongelma.
Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja touhuilla päivittäin jotain sen noudon eteen!

Mintun kanssa touhuttiin voittajan juttuja, rakenneltiin ruutua ja hiottiin luoksarin stoppeja sekä seisomaan että maahan. Ruutuun lähtee hyvin, pysähtyy ja menee maahan. Alusta täytyy häivyttää, karsia äänenkäyttöä (eteen juokseminen on niin kiihdyttävää) ja pidentää matkaa. Ruudusta lähtee seuraamaan käskystä ja hakee paikan hyvin. Kaukokäskyissä pitää keksiä jotain, seisomaan noustessa haluaa liikutella kaikkia jalkojaan. Seuruun peruutus on vinoa, ja sitä pitää treenata. Paikallaan käännöksissä ryntää vielä eteen. Metskua se nosteli ja palautti sivuun, olen palkannut vain suorituksista, joissa ei kalisuta kapulaa. 
Aika paljon kaikkea pientä hiottavaa meillä siis on, mutta kovin montaa juttua ei ihan alusta asti tarvitse lähteä opettamaan.

Alkaa kuulostaa pelottavan helpolta. Mikähän liike meiltä hajoaa niin, että voin taas vaihteeksi vaipua tokoepätoivoon?
Toko on kyllä siitä mielenkiintoinen laji, että onnistumiset kisoissa tuovat hurjasti itsevarmuutta ja treeni-intoa. Siinä missä kesäkuun sm-farssin jälkeen olin valmis keskittymään Mintulla vain agilityyn, olen taas asettumassa sille kannalle, että kyllä siitä tokovalio saadaan.

Ihania, aurinkoisia päiviä!
Tänään käväistään vielä hallilla tekemässä viime hetken valmistelut huomisia Varkauden kisoja ajatellen, ihaillaan puolivalmista keinonurmipohjaa ja fiilistellään auringonpaistetta.