Varikkotokot

 Syksyn pimeys ja sateet ovat verottaneet runsaalla kädellä intoani käydä tokotreeneissä. Mieluummin treenaan koirat yksin kentällä valoisan aikaan, kuin kampean itseni seitsemäksi varikolle treenaamaan porukassa. Eilen kuitenkin onnistuin ajoittamaan itseni niin, että kätevästi lenkin jälkeen heivasin piskit vain autoon ja kurvasin treenikentälle ulkovalojen loisteeseen. Kyllä kannatti!

Mukana minulla oli Minttu, joka oli yhtä innoissaan kanssani puuhailemisesta kuin maanantaisissa agilitytreeneissäkin. Aiheeksi oli valittu seuruu ja käännökset, ja heti tunnin alkajaisiksi vänisin ongelmiani opettaa älykkäästi voittajan askelsiirtymiä. Ennen itse ongelmakohtiin paneutumista tehtiin kuitenkin paikkis (läpihuutojuttu) ja lyhyitä, virettä kohottavia seuruupätkiä (ooohoo, laitapa se superhuippu pallo maahan kaukopalkaksi ja käske koira seuraamaan, kyllä löytyi sheltistäkin ihan uusia ulottuvuuksia!) sekä käännöksiä. Minttu toimi tosi jees, ja varsinkin kun käännöksissä käytin paljon vartaloapua, se pysyi hirmu tiiviisti mukana matkassa.

Vaan ne askelsiirtymät!
Ensin kouluttajamme halusi nähdä, miten Minttu reagoi vartaloni liikkeisiin. Kommentti oli, että teettekste paljonkin agilityä sen kanssa. No tehdään, ja koira reagoi jo pään kääntöön voimakkaasti poikittamalla, joten tämä hylättiin. Pienen palaveeraamisen jälkeen päätin opettaa Mintulle eri suuntiin väistämiset temppuina, samoin peruuttamisen. Minun edessäni seistenhän se osaa jo pakittaa, joten liike täytyy vain saada muutettua sivulleni. Tähän avuksi seinä, koska Minttu tykkää poikitella ja heitellä takamustaan vähän miten sattuu. Loppujen lopuksi arvon lady oli niin innoissaan peruuttamistreeneistä, että en saanut sitä enää esimerkiksi sivulle istumaan, kun tyyppi tarjosi sitä pakittamista. Tuntui, kuin olisimme olleet magneetteja, jotka hylkivät toisiaan. Eipä silti, parit sivulletulot muistutuksena ja homma pelasi taas.

Vasemmalle astumisissa otin käskyksi ristiin ja oikealle viereen. Minttu alkoi parin toiston jälkeen tarjoamaan siirtymiä ihan kivasti, joten hyvälle mallille tässä hommassa selvästi aletaan päästä. Paljon siistimpää, kuin jos kaikki olisivat seuraa- tai sivu-käskyn alaisia toimintoja. Minulle vielä vakuutettiin, että tällainen helpottaminen on ihan sallittua tokokokeissakin, joten passaa meille!

Lopputunnista tehtiin vielä perseenkäyttötreenejä, joita ajattelin yrittää sisällyttää viikko- tai edes kaksi kertaa kuussa-ohjelmistoon. Peruutuksia, ympyröitä seurasen, sivulla työskentelyä... Mitä nyt vaan keksii! Kaiken järjen mukaan näistä on iloa myös agilityn puolella, joten aikamoinen win-win-tilanne.

Ei missään nimessä yhtään lavastettu tilanne.

Meelan kanssa naksuttelin iltasella temppuja ja sitä kapulaa. Tilanne kapulan kanssa on seuraava: pikkusheltti nostaa sen, muttei malta pitää kovin hyvin tai liiku sen kanssa kovin hyvin. Päätin hieman muuttaa strategiaa, ja asetin kapulan kauemmas itsestäni ja odotin koiran tarjoavan sen tuomista luokse. Hyvin nopeasti Meela lähti tarjoamaan nostelua ja tiputtelua, mutta kun siitä ei palkkaa tullut, se otti ensimmäisen askeleen kohti minua kapula suussa ja ilman mälväämistä. Bileet! Loppujen lopuksi se alkoi jopa liikkua halukkaasti luokseni kapuloineen, joten ihan hyvään suuntaan tämä on menossa.

Minttu on iät ja ajat osannut ottaa sukat jalastani, joten päätin naksutella tempun myös Meelalle. Mintulta oppimiseen meni kolme päivää, Meelalta hetki. Ensin naksutin kosketuksesta, parin toiston jälkeen se tarjosi hampailla tarttumista. Heti sen jälkeen se ryhtyi vetämään sukkaa, ja äkkiä minulla ei ollut enää sukkaa ollenkaan. Ohhoh!

Toinen, mitä olen sille opettanut, on peruuttaminen. Meela innostui jutusta niin, että pakitteli ympäri olohuonetta ihan oma-aloitteisesti. Lisäksi heitin sille epähuomiossa pakki-käskyn (meillä siis peruutukseen) sijaan komennon peruuta, mikä siis on Mintulla temppu, jossa Mii makaa maassa ja ryömii takaperin. Meela alkoi tarjota tätä temppua, vaikken ole sille koskaan sitä opettanut. Kakara oli ilmeisesti katsonut vähän äiskästä mallia ja päättänyt soveltaa sitä omiin toimiinta. Ihme hihhuli!

Lopuksi vielä leikittiin agilityjuttuja ja naksuttelin kauempaa kontakteja istuskellessani itse sohvalla. Tästä on pikkuhiljaa kehkeytymässä ihan paras keino väsyttää Meela: istun itse katsomassa salkkareita, huutelen sille kiipee-komentoa ja tyyppi juoksee toiselle puolen taloa seisomaan takajalat boksin päällä.
En toki ole laiska koiranomistaja. Mutta jos olisin...

PS. Kisakuume. Kova. Ja leirikuume, valmennuskuume, koulutuskuume, opiskelukuume. Onneksi jälkimmäiseen on tulossa helpotusta viikonloppuna varsin koiraisissa merkeissä ;)

PPS. Facebookin shelttiyhteisö kertoo, että ensi kesänä sheltit saavat ihka oikean tokoleirin. En voisi ehkä olla mistään enempää innoissani! Ihan oikeasti, shelttejä ja tokoa, leirillä! Huikeeta! Arvatkaa vaan, kuka on niiiin menossa mukana sinisten tyttöjensä kanssa.