Perjantaina tapasimme Kuopiossa ensin Myrnin kasvattajan Maikin, sekä istuskelimme kahvilla Maijun luona, kiitokset vaan sumpeista! Minttu irvisteli koko illan sitä kosiskelleelle Duffylle, Myrn taas keskittyi kasvattajansa naaman pesemiseen ja luiden onkimiseen lelukorista.
Sieltäpä suuntasimme sitten vielä yöksi ystäväni luokse, jotta aamulla olisimme Mintun kanssa skarppeina Musti & Mirri-areenalla kisaamassa agilityä!
Kisattiinhan me.
A-radalle mentäessä oli varma fiilis, että vitsit kun on hyvä rata, ja tästä selvitään tosi helposti. Startattiin ensimmäisinä, ja virittelin koiraa ennen radalle lähtöä, että se olisi innoissaan. Jostain syystä aloitus toi mieleen ensimmäiset möllimme tässä samaisessa hallissa. Minttu ihmetteli maata ja oli kiinnostuneempi keinonurmen tutkimisesta kuin agilityesteistä.
Alku koituikin sitten kohtaloksemme. Olin kauempana ottamassa Minttua vastaan, kuten miljoonat kerrat olen treeneissäkin ollut. Minttu kiersi ensimmäisen hypyn. Siinä oli melkoinen mitä nyt tapahtui-hetki ohjaajalle, aiemmin koira on nimittäin hypännyt ensimmäisen hypyn, vaikka olisin kierinyt selälläni kumirouheen seassa ja laulanut kansallislaulua hyppy-käskyn sijaan. Näin kuitenkin tapahtui, ja siinäpä se alun ohjaus sitten hajosikin. Jouduin lähtemään aika lailla samasta pisteestä kuin koirakin, mistä seurasi se, että kakkosesteen taakse suunnittelemani valssi meni päin seiniä ja putkelle lähetys epäonnistui. Minttu turhautui, ja meille osoitettiin viisi virhepistettä. Tuntui, että koira olisi eksynyt putkeen. Siitä loppuun asti rata menikin sitten ihan mukavasti ja suunnitelmien mukaan, Minttu haki hieman haastavan keppikulmankin oikein mainiosti.
No, nollatulos meni kuitenkin jo siinä putkella, kun ilmeisesti ykköshypyn kiertoa ei laskettu virheiksi.
B-rata oli hieman kinkkisempi, ja arvelin meidän tiemme kusahtavan kepeille. No niinpä siinä kävikin, kun en saanut koiraa ihan tarpeeksi nopeasti hypyn jälkeen haltuun ja se puikahti sisään kepeille väärältä puolelta. Uusintayrityskään ei toiminut, joten kasassa kymmenen virhepistettä. Kuulema Minttu oli saanut vielä vitosen kontakteilta, en kyllä itse huomannut keskittyessäni näköjään juoksemaan lujaa eteenpäin koiran ohjaamisen sijaan.
Huonon meiningin tuntu jäi tältäkin radalta, jotenkin oli tahmea olo sekä koiran, että ohjaajan puolesta. Mikä nyt varmastikin on ihan vaan ohjaajan vika, Minttu kun hyvin herkästi imaisee minun mielialani itseensä.
Seurasin sivusta hyppyrataa, ja harmittelin kotona sairastelevaa pikkushelttiäni. Olisi meinaan ollut ihan meidän rata!
Onneksi on yhdet kisat tälle vuodelle, joissa kisailla Mintun kanssa. Ensi vuonna starttia saakin odottaa alkukevääseen, kun sydäntalvella eivät idän seurat kilpailuja näytä suosivan.
Meela on toipunut leikkauksesta hyvin. Tänään siitä on kolme päivää, ja sheltti haluaisi lähinnä juosta ja meuhkata vanhaan tapaan kavereiden kanssa, eikä kipuilusta näy merkkiäkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti