Rata itsessään ei ollut kovin haastava, mutta kyllä siihenkin ongelmakohtia saatiin kehiteltyä. Alussa neloshypyn kierto oli tosi vaikea, ja minun piti ohjata Minttu todella selkeästi kiertämään, että se meni oikein. Putkikuvion erottelussa ei ongelmaa, mutta kepeille oikeaan väliin haku oli haastavaa. Tämän jälkeen ongelmaksi muotoituikin seuraava takaakierto, jossa Mintulle piti jättää hurjasti tilaa että se lähti kiertämään, ja sitten kun onnistuimme itse kierrossa, jäivät minun aivoni jonnekin jälkeen ja sävelsin jotain ihan omia kuvioitani. Lopun kinkkisempi ohjauskuvio meni ihan hyvin, vaikka alkukierros oli vähän sellaisella "ööö apua, mitä nyt piti tehdä?"-meiningillä ja pienellä paniikilla vedetty.
Anniina kuvasi meidän ensimmäisen treenikierroksen, josta koostin videopätkän. Voisi vaikka opetella ajoittamaan käskyjä, olemaan jäätämättä ja hämmentymättä onnistumisista, ohjata paremmin koiran tasolla ja niin edelleen.
Huomaa kyllä, että yhdessä kohtaa keppien jälkeen tuon takaakierron mennessä oikein mulle tulee varsin itselleni tyypillinen black out - iskee huojennus siitä, että oho tää juttu toimikin kuten piti, ja unohdan sitten jatkaa sitä rataa. Samoin havainnollistuu mainiosti kykenemättömyyteni pysyä mukana siinä, mihin suuntaan oikeastaan pitää pyöriä ja mitä tehdä seuraavaksi. Olen vaan mielettömän huono hahmottamaan ohjaamistani!
Kakkoskierros meni suorastaan harvinaisen smoothisti koko rata alusta loppuun nollana, mutta eihän sitä tietenkään ollut kukaan kuvaamassa! Joten siinäpä minulle muistiin sitten yleinen rävellys ja pikkupaniikki.
Lopulta saatiin joku seminolla läpi, tyylipuhtaudesta ei sitten puhutakaan.
Tokot on ihan tosi kurjalla mallilla! Toivon vain, että kevääksi irtoaisi treenipaikka halliryhmästä, jossa ohjausta olisi joka kerta tarjolla.
Sisällä ollaan puuhasteltu pieniä juttuja. Meelalle olen koettakin kaavaillut tammikuulle, joten voisi tässä vaikka pikkuhiljaa yrittää palautella taas tekemisen meininkiä tähänkin lajiin! Tai sitten ei.
Mintun kanssa kilpaillaan itsenäisyyspäivänä tämän vuoden viimeiset kisat!
Ootte varmasti saanu tän haasteen jo mutta mainittiin teidät kuitenkin: http://sylirotta.blogspot.fi/2012/12/haasteellista.html
VastaaPoista