Pala mennyttä kesää

Etsiskelin hyvää kuvaa itsestäni CV:tä varten, mutta kuinka ollakaan päädyin selaamaan vuoden 2011 koirakuvia.
Tässä pala mennyttä kesää ja tämän talven kuulumisia.

Agilitytreenit molempien kanssa ovat sujuneet hyvin. Ratoja on hallilla ollut varsin vaihtelevasti. Viikonlopun vapaavuorolla suoritimme Meelan kanssa jonkin kakkosluokan kisaradan nollana läpi. Eilen koin huikeaa agilityeuforiaa Mintun kanssa: treenien alussa koko ryhmä kauhisteli 25 esteen pituista hyppyhirvitysrataa ja päätin, että jos selviän esteelle 15, olen tyytyväinen. Loppujen lopuksi tavoite osoittautui kohtalaisen helpoksi, kun muutamia kohtia vielä viilasi. Treenien lopussa tehtiin koko rata läpi vain yhdellä ohjauskämmillä!
Minttu irtosi hurjan upeasti renkaalle ja hypyille, vaikka välissämme olikin kokonainen putki.
Meelan kanssa ollaan treenattu keppejä. Niissä paras juttu: puomi minun ja kepittelevän koirani välissä.

Varkauden tokot eivät menneet kuin Strömssössä. Ykköstulos jäi yhden pisteen päähän, eikä Meelan keskittyminen ollut parhaimmillaan. Koko touhusta jäi jokseenkin laimea fiilis, mutta toisaalta se potkii taas treenaamaan ahkerammin kevän kokeita varten. Tähän kokeeseen valmistautuminen oli kovin köykäistä.

Tokoa onkin treenattu Poksin torstaivuoroilla, ja häiriönsietokyky hallissa nousee jokaisen treenikerran myötä. Aiemmin Meelan piti kytätä muita koiria ja vahtia selustaansa, mutta nyt se kykenee rentoutumaan ja toimimaan huomattavasti paremmin myös hallissa. Ilmiö on ihan mielenkiintoinen, sillä ulkokentillä Meela ei reagoi muihin koiriin ollenkaan, eikä sisähallissa agilityesteille päästessään.

Lauantaina ovat Meelan ensimmäiset agilitykilpailut, kolme rataa. Eniten jännittää se, miten kontaktit toimivat kisatilanteessa. Tai lähinnä, miten itse pyydän koiraa ottamaan ne.

Mintun kontaktiprojekti (näin kontakteista puheenollen) etenee hyvin. Se on jopa ottanut kontaktit täydellisenä onoffina pari kertaa ilman kosketusalustaa! Jee! Lisäksi tuntuu hyvältä treenata sen kanssa, kun voin luottaa sen hakevan hypyt ihan itsestään ja irtoavan kunnolla. Pitäisi joskus ottaa kamera mukaan treeneihin.

Mintun tytär Noona nousi männäviikonloppuna kakkosiin! Huikeasti onnea tehokkaalle agilitytiimille vielä täällä bloginkin puolella! Ootte te vaan melkoisia.

Agilitypäivä

Vähän Myrniä. Kun ei tule oikein näitä omia kuvattua, kiitos nihkeiden sääolosuhteiden. Myrnin look sentään muuttuu aina välillä vähäsen!

Sinne meni viikonloppu taas kerran.
Lauantaina käytiin isommalla porukalla seikkailemassa ensin jäällä, sitten vielä koirapuistossa shelttimiitissä. Jokainen kerta koirapuistoilua kyllä muistuttaa, miksen oikeastaan harrasta niitä. Paikallaan seisoskelu on tylsää, koirani harvemmin innostuvat leikkimään muiden koirien kanssa ja loppujen lopuksi kukaan ei saa tilanteesta mitään irti.
Lopuksi vielä treenasimme tulevan viikonlopun tokokisaajilla liikkeet läpi, ja Meela teki tosi pätevästi hiihtäjistä muodostuvasta häiriöstä huolimatta!

Tämän päivän ohjelmistoon puolestaan kuului agilitykouluttautumista Meelan kanssa Napakan agilitypäivässä. Kylläpä oli taas mukavaa! Niina oli suunnitellut meille radan, jonka suorittamisessa pääsimme esteelle numero yhdeksän saakka. Tekniikkahinkkaus oli oikein paikallaan, ja nyt opittiin tekemään huolellisia persjättöjä vallan kaksin kappalein putkeen ja ohjaamaan koiralle pienemmät kaarrokset!

Rata: Niina Leinonen

Valssia väliin 4-5 hinkattiin tosi pitkään, kun itse tuppasin jäämään varmistelemaan kolmosen taakse ja olin auttamatta myöhässä. Neloshypylle merkkaus piti tehdä tosi alas ja lähelle siivekettä, koska Meelan kaarrokset tuppasivat valumaan hirveän laajoiksi ja Niinan sanoin "sitä pitää ohjata kuin maksikoiraa". Kerran saatiin ihan huikee suoritus aikaiseksi kyllä, mutta toista kertaa ei saatu toimimaan. Kuvittelen kuitenkin sisäistäneeni tämän merkkaus + valssihässäkän ihan hyvin, joten ehkäpä ensi kerralla menee jo paremmin!

Meela haki tosi hyvin hypyn 6 ja siitä putkeen, vaikken oikeaan liikkunut juuri kuin samassa linjassa putken toisen suuaukon kanssa. Seuraavaksi hinkkaukseen pääsi persjättö x2 hypyillä 8-9, kun oma ajoitukseni tuppasi olemaan hitusen liian myöhässä. Meelakin protestoi tilannetta haukkumalla aina, kun jumitin sen tiellä. Sain kuitenkin lopuksi pakettiin myös niin mainiot persjätöt, että katsomossa vallan taputettiin. Ei paha!

Loppukommentteina saatiin, että ollaan kehitytty molemmat paljon, mutta pitää vaan lopettaa varmistelu ja alkaa luottaa koiraan, että päästään vielä eteenpäin. Kotona videoita katsellessani päätin asettaa tavoitteekseni seuraavaa: opettelen pitämään käden alhaalla, on paha tapa nostaa se aina korkeuksiin kun olen ohjaamassa koiraa kauemmas. Lisäksi yritän päästä eroon pienistä, hätäisistä merkkauksista, koska sellainen käden vispaaminen vaikuttaa myös jalkoihini ja alan ihmeellisesti stepata paikoillani. Ei kovin sujuvaa ohjausta.
Pitää myös pyrkiä siihen, että ohjaan rataa kokonaisuutena. Itselläni on nimittäin pahana tapana sortua siihen ajatteluun, että tässä suoritetaan asia A, sitten tulee tauko ja kuvio B...

Alkuvuosi on kivasti mennyt lähinnä Meelan agilityyn paneutuessa, sillä Mintun kontaktiprojekti on edelleen kesken, enkä vielä halua yhdistää kontakteja radalle tai koulutustilanteisiin. Pieni taukoilu on myös tehnyt hurjan hyvää Mintulle, joka jaksaa taas paremmin tehdä hommia niin minun kuin muidenkin kanssa. Ei ihmekään, jos välillä vähän rouvan mopo hyytyy, kun se on pian neljä vuotta toiminut treenikaverinani ties missä valmennuksissa ja viikkotreeneissä.
Huomenna varmaan kasataan ylläoleva rata hallille, että voin muistella oppeja ja yrittää päästä koko homman ihan loppuun asti. Kummasti kun aina tiedot prosessoituu pääkoppaan yön aikana!

Kevättä kohti

Kahden ikävuodenrajapyykki lähestyy A-pentujen kohdalla hirmuista kyytiä. Missä välissä niistä tuli noin isoja?
Meelalla on meneillään jonkin sorttinen ikäkriisi, nimittäin ihan ihmeellistä venkoilua ja pikkuasioista kitisemistä on havaittavissa treenikentällä ja lenkkipoluilla. Yhtenä päivänä hallitreeneissä se halusi haastaa riitaa ihan kaikkien kanssa, oikein kerjäsi verta nenästään! Hirveää kyttäämistä ja uhittelua. Sain toden totta olla koko ajan skarppina, että nulikka pysyi kuulolla ja keskittyi siihen tekemiseen, eikä muiden kanssa riitelyyn. Jostain kumman syystä myös liikkuri oli ensimmäistä kertaa inhottava, ja sitä piti katsella kuin halpaa makkaraa. Me tosin lähdimme treenaamaan suoraan kotiin tultuani, joten Mamsi ei ollut ehtinyt purkaa päivän aikana kerääntynyttä energiaansa mitenkään. Olen jostain syystä myös itse hallitokoissa aika jännittynyt, joka heijastelee takuuvarmasti koiraan.

Yhtenä vaihtoehtona ja lisäsyynä tälle käytökselle pidän myös patoutunutta energiaa. Pitkät lenkit tehdään suurimmaksi osaksi jäällä, ja vaikka koirat saavatkin juosta koko matkan irti, ne eivät leiki yhtään niin railakkaasti kuin auratulla, leveällä tiellä. Treenataan aktiivisesti, muttei jokapäiväisesti kuten kesäisin on tapana. Iltajumpat kapulan ja kaukojen suhteen sisätiloissa eivät riitä täyttämään pikkusheltin aivotyöskentelyvaatimuksia. Agilityryhmien muutosten jälkeen myös Meelan käynnit hallilla ovat vähentyneet.
Onneksi on viikonloput, jotka kulutetaan useimmiten tuntien mittaisilla vaelluksilla ympäri metsiä, valmennuksissa tai muuten vaan hallilla treenaten!
Ja kevät tulee koko ajan lähemmäksi, pian päästään taas treenaamaan tutulla kentällä ilman näppien jäätymistä ja tekemään pitkiä lenkkejä Aavarannalla ja pururadalla. Ehkäpä tämä tilanne rauhoittuu viimeistään silloin.

Maanantain agilityissä koin valtavaa turhautumista tuota raivokääpää ohjatessani, kun oma nopeus ja reaktiokyky ei vaan riittänyt, ja homma meni päin seiniä useampaan otteeseen. Onneksi loppuvaiheessa keksin soveltaa hieman erilaisia reittejä ohjauksessa, ja saatiin onnistuneitakin pätkiä aikaiseksi runsain mitoin.
Viikonloppunahan me käytiin treenaamassa vielä erikseen tuota Sallan rataa, jolloin Meela suoritti kaikki ongelmakohdat moitteetta. Irtosi esteille sen suuremmin kyselemättä ja toimi hurjan kivasti! Taisi olla vähän prosessoinut rataa mielessään tauon aikana, ja muisti jutun juonen sitten hyvin uudella kertaa.

Minttu toimi viikonloppuisissa treeneissä lainakoirana, vaikka testasin sen kulkevuutta (lähinnä irtoamisen suhteen) radalla ensin itse. Toimi hyvin kaikissa tilanteissa, vaikka nimenomaisen irtoamiskohdan kanssa sai kyllä olla tarkkana, että ehti työntää koiran hypylle ennen kuin se alkoi hakea kontaktia ja etenemään kohti ohjaajaa. Sekä Ansku että Anna (joille siis olin lähtenyt tuota rataa neuvomaan) menivät radan läpi Mintun kanssa. Maailman paras Minttu, joka tekee yhtä tunnollisesti ja hienosti välittämättä siitä, kuka siellä puikoissa milläkin kertaa on.

Keskiviikkona oli Mintun hallivuoro, ja siellä oli hirveän haastava rata, jota kirottiin moneen otteeseen ryhmäläisten kanssa jo tutustumisvaiheessa! Paljon kiertoja, irtoamisia ja yksi monelle koiralle vaikea kohta, jossa koiran loogisin reitti olisi ollut putkesta tullessa vasemmalle, mutta takana oikealla odottivat ohjaaja ja hyppy, jolle piti edetä. Minttupa yllätti, ja handlasi tämän kuvion heti alusta alkaen mainiosti! Yhdessä kohden meinasivat kontaktit vetää turhan paljon puoleensa, mutta huolellisella ohjauksella oikeatkin esteet löytyivät. Mintulta löytyi myös reippautta tehdä omia päätelmiä radan suhteen, ja se kävi kertaalleen kentän toisessa päässä päristelemässä putkeenkin, vaikka oikeat esteet oli ihan eri suunnalla... Mutta ei se haittaa, kun toinen oli niin innoissaan ja uskalsi oikeasti irrota!

Tällä viikolla ollaan oltu koirien kanssa radiossa ja nettilehdessä kertomassa koirapuistoistakin. Lehtijuttu tosin oli niin kammottava, ettei mitään rajaa!
Sunnuntai meneekin sitten Meelan kanssa Napakalla agilitypäivässä, saadaan taas vähän uutta opeteltavaa kotitreeneihin, veikkaisin.

Kevät merkitsee myös näyttelyilmoja: alkuviikosta ilmoitimme Annan kanssa Meelan ja Myrnin Rautalammin näyttelyyn!