Agilitypäivä

Vähän Myrniä. Kun ei tule oikein näitä omia kuvattua, kiitos nihkeiden sääolosuhteiden. Myrnin look sentään muuttuu aina välillä vähäsen!

Sinne meni viikonloppu taas kerran.
Lauantaina käytiin isommalla porukalla seikkailemassa ensin jäällä, sitten vielä koirapuistossa shelttimiitissä. Jokainen kerta koirapuistoilua kyllä muistuttaa, miksen oikeastaan harrasta niitä. Paikallaan seisoskelu on tylsää, koirani harvemmin innostuvat leikkimään muiden koirien kanssa ja loppujen lopuksi kukaan ei saa tilanteesta mitään irti.
Lopuksi vielä treenasimme tulevan viikonlopun tokokisaajilla liikkeet läpi, ja Meela teki tosi pätevästi hiihtäjistä muodostuvasta häiriöstä huolimatta!

Tämän päivän ohjelmistoon puolestaan kuului agilitykouluttautumista Meelan kanssa Napakan agilitypäivässä. Kylläpä oli taas mukavaa! Niina oli suunnitellut meille radan, jonka suorittamisessa pääsimme esteelle numero yhdeksän saakka. Tekniikkahinkkaus oli oikein paikallaan, ja nyt opittiin tekemään huolellisia persjättöjä vallan kaksin kappalein putkeen ja ohjaamaan koiralle pienemmät kaarrokset!

Rata: Niina Leinonen

Valssia väliin 4-5 hinkattiin tosi pitkään, kun itse tuppasin jäämään varmistelemaan kolmosen taakse ja olin auttamatta myöhässä. Neloshypylle merkkaus piti tehdä tosi alas ja lähelle siivekettä, koska Meelan kaarrokset tuppasivat valumaan hirveän laajoiksi ja Niinan sanoin "sitä pitää ohjata kuin maksikoiraa". Kerran saatiin ihan huikee suoritus aikaiseksi kyllä, mutta toista kertaa ei saatu toimimaan. Kuvittelen kuitenkin sisäistäneeni tämän merkkaus + valssihässäkän ihan hyvin, joten ehkäpä ensi kerralla menee jo paremmin!

Meela haki tosi hyvin hypyn 6 ja siitä putkeen, vaikken oikeaan liikkunut juuri kuin samassa linjassa putken toisen suuaukon kanssa. Seuraavaksi hinkkaukseen pääsi persjättö x2 hypyillä 8-9, kun oma ajoitukseni tuppasi olemaan hitusen liian myöhässä. Meelakin protestoi tilannetta haukkumalla aina, kun jumitin sen tiellä. Sain kuitenkin lopuksi pakettiin myös niin mainiot persjätöt, että katsomossa vallan taputettiin. Ei paha!

Loppukommentteina saatiin, että ollaan kehitytty molemmat paljon, mutta pitää vaan lopettaa varmistelu ja alkaa luottaa koiraan, että päästään vielä eteenpäin. Kotona videoita katsellessani päätin asettaa tavoitteekseni seuraavaa: opettelen pitämään käden alhaalla, on paha tapa nostaa se aina korkeuksiin kun olen ohjaamassa koiraa kauemmas. Lisäksi yritän päästä eroon pienistä, hätäisistä merkkauksista, koska sellainen käden vispaaminen vaikuttaa myös jalkoihini ja alan ihmeellisesti stepata paikoillani. Ei kovin sujuvaa ohjausta.
Pitää myös pyrkiä siihen, että ohjaan rataa kokonaisuutena. Itselläni on nimittäin pahana tapana sortua siihen ajatteluun, että tässä suoritetaan asia A, sitten tulee tauko ja kuvio B...

Alkuvuosi on kivasti mennyt lähinnä Meelan agilityyn paneutuessa, sillä Mintun kontaktiprojekti on edelleen kesken, enkä vielä halua yhdistää kontakteja radalle tai koulutustilanteisiin. Pieni taukoilu on myös tehnyt hurjan hyvää Mintulle, joka jaksaa taas paremmin tehdä hommia niin minun kuin muidenkin kanssa. Ei ihmekään, jos välillä vähän rouvan mopo hyytyy, kun se on pian neljä vuotta toiminut treenikaverinani ties missä valmennuksissa ja viikkotreeneissä.
Huomenna varmaan kasataan ylläoleva rata hallille, että voin muistella oppeja ja yrittää päästä koko homman ihan loppuun asti. Kummasti kun aina tiedot prosessoituu pääkoppaan yön aikana!