Perjantai-ilta Pariisin Kevään keikalla.
Lauantaina kello 06.00 autossa kohti Kuopiota.
Agilitykisat.
Eikä edes mitkään ihan tavalliset agilitykisat, vaan kauden avausradat ja Meelan ihan ensimmäiset viralliset startit!
Olin ilmoittanut Meelan medeihin. Mittauksessa tuomari kuitenkin totesi, että hyvällä tuurilla saattaisin saada siitä jopa minin. Siispä koiraa väänneltiin ja käänneltiin, mitattiin ja tutkittiin. Tuloksena huikeat 34 senttimetriä ja menolippu miniluokkaan!
Tilanne vaatii ohjaajalta entistä nopeampi jalkoja ja paremmin irtoavaa koiraa.
Kokonaisuudessaan kisat olivat minulle ja Meelalle kisastarttien harjoittelua. Emme ole vierailleet mölleissä sitten penturatojen, eikä kisatilanne luonnollisestikaan vastaa treenihallin tapahtumia. Uusi paikka, alusta ja erityisesti kontaktiesteet hämmensivät Meelaa, mutta ensimmäisen radan alkukankeuden ja pälyilyn jälkeen siitä löytyi vanha tuttu agilityvaihde, ja meillä oli oikein mukavaa yhdessä!
A-rata meni, kuten sanottua, tilanteen tutkiskeluun. Meela epäröi todella paljon kontakteja, ja oli kuuleman mukaan aina ennen kontaktia katsonut minua tukea hakeakseen. Itsehän toki ohjasin sitä rempseästi ja huolettomasti kuten treeneissä, enkä antanut tarvittavaa back uppia. Tuloksena 3x kieltoja pitkin rataa ja näin ollen hylätty. Muutoin homma meni oikein kivasti putkeen!
B-radalla 5vp kepeiltä, mutta lopussa itse möhlin tuhoisin seurauksin. Heti rataantutustumisen jälkeen minulla oli jokseenkin omituinen olo radasta, enkä oikein uskaltanut luottaa koiraan edellisen kontaktisekoilun jälkeen ja jouduin tekemään ikäviä kompromisseja, jotka eivät tuntuneet yhtään luontevilta. Olisi vaan pitänyt luottaa koiraan! Se toimi todella hyvin niin pitkään, kunnes itse ihan viime metreillä unohdin ihan kokonaan, mitä olin tekemässä. Hyllyhän se sieltäkin napsahti.
C-rata oli hypäri, josta jo ilmoittamisvaiheessa arvelin, että mun ja Meelan vauhdit eivät tule missään kohtaa natsaamaan yhteen ilman kontakteja. Niinhän siinä loppujen lopuksi kävikin: olin suunnitellut radalle täysin erilaisia ohjauskuvioita, mutta ne vaihtuivat sitten lennosta takaaleikkauksiin koiran viipottaessa hyvää vauhtia ohjaajan edellä. Tämä johti yhteen ylimääräiseen hyppyyn, joka niin ikään hylsy. Propsit kuitenkin koiralle siitä, miten upeasti se pelasti tilanteita kesken radan minun ollessani auttomattomasti myöhässä!
Tulevaisuudessa täytyy muistaa, että myös kisatilanteessa on ihan okei luottaa koiraan. Ei varmistella liikaa, ei tehdä ratkaisuja, joita ei treeneissäkään ikimaailmassa tekisi. Antaa sen irrota ja olla itse ajoissa ohjeistamassa.
Seuraavat kisat onkin rastittu kalenteriin kuun loppupuolelle, kun on kerran kotikaupungissa kahtena päivänä startteja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti