Tulevat tähdet osa 5/5

Tää on niin tätä: ilmoittauduin agilitykilpailuun. Seuraavana päivänä töissä ilmoitetaan, että hei Laura muistathan sä et ens viikon lauantaina on ne Silva-messut, missä pitää olla duunissa? Messut ja agilitykilpailut samana päivänä eivät ole toimiva yhtälö. Onneksi takataskusta löytyy aina yksi Inka, joka ilman sen suurempia uhkailuja lupautui kirmaamaan Mintun kanssa ne pari starttia, joihin olin sen ilmoittanut. Kisaturnee jatkuu sunnuntaina Iisalmessa, jonne suuntaamme päivän mittaiselle retkelle Nooran ja Anniinan kanssa.

Minttu kävikin vierailemassa maanantaitreeneissä Inkan ryhmässä. Siinä samalla näin pitkästä aikaa myös Islan agilityä! Inka testaili Minttua, ja ihanhan tuo kulki. Kontaktit ja kepit olivat uuden ohjaajan kanssa hakusessa, mutta kenties saamme vielä ensi viikolle yhdet paniikkitreenit heitettyä ennen H-hetkeä.

Loppujen lopuksi treenit menivät sitten melko pitkälti tokoiluksi, ja tehtiinkin vaikeita juttuja. Minttu haki vierasta tunnaria (nihkeä, mutta nousi ja sai superpalkkaa jo siitä) ja teki päteviä kaukoja. Sen lisäksi tehtiin tunnaria. Ensin kapula erossa muista kapuloista, ja Mii katsoi vaan että vitsi miten helppo tehtävä ja kävi ihan vaan katselemalla noutamassa sen oman. Pyysin vaikeampaa, ja tulihan sieltä: kapula samassa rivissä muiden kanssa. Eka oikea tunnari. Ja arvatkaas mitä? Oma nousi! Työskenteli nenällä ja löysi sen! Siitä tulikin sitten sellaiset bileet, ettei paremmasta väliä.
Parasta.

Kuva: Netta Timonen

 Tiistaina käytiin Todellisten Tähtien kanssa mätsäreissäkin, kun ei muutakaan touhua enää keksitty. Sijoitusta tuli jos jonkinmoista: ensin Minttu & Meela parikilpailun kakkosia, sitten Myrn junioreitten PUN4 ja lopulta Minttu avo pun. ja Meela avo PUN2! Pitkään saatiinkin Meelan kanssa punaisten nauhakehässä seistä, kun oli niin tasaisia koiria sijoitettavaksi.

Päivän parhaita olivat kuitenkin tuomareiden kommentit puolisiskoksista:
Myrniä tituleerattiin reippaimmaksi koskaan vastaan tulleeksi sheltiksi, Meelan ja minun yhteistyötä taas kuvailtiin saumattomaksi. Pitkään siinä on mennytkin, että myös näyttelykehässä tullaan toimeen, eikä vain riidellä keskenämme vauhdista.

Rata: Niina Leinonen

Tänään käytiin Meelan kanssa tekemässä agilityä TT-kurssin viimeisellä kerralla. Välistävetohässäkkä oli kamalaa, ja sitä tuli tuskailtua ihan urakalla!
Kakkoselle twisti, joka meni ihan kivasti kun vain sain ajoitettua itseni oikein. Suurin ongelma tuli siinä vaiheessa, kun koiran olisi pitänyt irrota hypylle numero seitsemän. Eihän se irronnut, ja tehtiinkin irtoamistreenit sekä putken että hypyn kanssa. Alkoi vauhtia löytyä, kun oikein hetsattiin ja kiihdytettiin koiraa! Alkuperäinen suunnitelma 8-12 oli valssi 8 jälkeen, uusi valssi 9 kohdalle ja siitä sitten vaan takaakiertoja ja päällejuoksuja näppärästi. No eihän siitä mun kanssa mitään tullut, joten vaihdettiin suunnitelmaa: persjättö 8 jälkeen, 9 pakkovalssi ja siitä sitten yksi rehellinen välistäveto hypylle 11. Pari kertaa saatiin ihan onnistuneita pakkovalsseja, mutta sitten ei taas sujunut sitten yhtään. Tätä hinkattiinkin niin kauan, ettei ehditty enää kepeille asti. Vaan kylläpä tuli kuuma!

Loppuverkat tehtiin vielä Nooran ja Pinnan kanssa. Ihmeteltiin molemmat, miten tytöillä ei mennyt touhuaminen missään vaiheessa yli, sillä yleensä Pinna on se kaveri, johon Meelalla jossain välissä palaa hermo ja se alkaa kaivaa verta nenästään. Taisi olla liian kuuma moiselle ryttyilylle.

Kuuma on kyllä muutenkin! Lenkit ovat rajoittuneet ilta-aikaan, jolloin hyttyset syövät tuskaisen kovasti. Päivisin koiria ei jaksaisi vähempää kiinnostaa joku lenkkeily, mikä taas näkyy energiakerääntyminä varsinkin noissa nuoremmissa... Onneksi uimaan pääsee, ja uimatouhuja onkin harjoiteltu kovasti mm. hakemalla raksuja rantavedestä. Shelttiprinsessat kun eivät juuri tassujaan kastele.

Tulevat tähdet osa 4.

Eilen hallille päästyäni huomasin, että hitsi vieköön: Meela juoksee! Ehdinkin jo päivällä töissä pähkäillä itsekseni, miksei kevätjuoksuja jo kuulu, ja miten kauas neiti aikoo niitä oikein venyttää. Treeneissä valittelin asiaa vielä treenikaverillenikin, ja vihdoin viimein ne sitten alkoivatkin. Huippua, loppuvuoden suunnitelmia ei tarvitse aikaistaa tai missata loppukesän kisakautta, vaan saadaan nauttia kisaamisesta koko kesä täysin rinnoin. Talvelle onkin sitten ihan muut suunnitelmat ;)
Oman seuran kisat kuitenkin jäävät Meelan osalta väliin, mutta onneksi noita on kaksin kappalein, niin ei tarvitse ihan kokonaan kisaamasta pidättäytyä!

Mintun kanssa putkiin irtoamisia ja kieputuksia sisältänyt rata hallilla toimi kivasti. Laiskotti, enkä jaksanut juurikaan paneutua asiaan. Teimme haastavahkon radan kertaalleen nollana läpi, ja se riitti mainiosti. Keppitreenit heitettiin vielä loppuun, eikä mitään valittamista! Hirveän kivaa oli ohjata, kun koira teki mielissään hommia.

Rata: Niina Leinonen

Tänään Minttu sai lepopäivän, kun suunnattiin Meelan kanssa TT-kurssille. Ehdin jo huolestua, että missaisimme kokonaan kaksi viimeistä kertaa, mutta onneksi kurssille sai osallistua myös juoksuisen nartun kanssa, kunhan vain muisti laittaa sille pöksyt jalkaan radan ajaksi. Meelaa eivät ylimääräiset hepeneet häirinneet, vaan se oli radalla tulta ja tappuraa, kuten aina.

Alku oli melko haastava, ja sitä hinkattiinkin ihan urakalla. 1-2 haki hyvin, mutta kolmosen pakkovalssissa tuppasin itse olemaan jatkuvasti myöhässä, ja vaikka homma olikin ihan oikein ohjattu ja koira meni ne esteet kuten piti, ei sen suusta kuulunut komennus ollut kovinkaan kannustavaa. Olisin halunnut tehdä persjätön väliin 3-4, mutta loppujen lopuksi takaaleikkaus toimikin sitten paremmin, kun ohjaajalla oli aikaa mennä ihan rauhassa. Vitoshyppy oli radalta kokonaan pois, joten matka jatkui suoraan A:lle.
Kepeille haki hyvin, mutta en itse malttanut jättää tarpeeksi tilaa koiralle, ja olin auttamattomasti myöhässä 10 hypylle mentäessä. Sen sijaan hieman etäisyyttä ottamalla, tekemällä persjätön keppien jälkeen ja takaaleikkauksen kympille homma toimi mainiosti! 13-15 ei ongelmaa, ja loppuunkin saatiin rata tehtyä, vaikka itse muistin lopun väärin ja laitoin koiran hyppäämään 17 väärältä puolelta.

Treeneistä jäi mainio fiilis, kerrankin! Ei saatu edes kotiläksyjä tällä kertaa, vaikka edellisiltä kerroilta niitä on koko vuoden tarpeiksi. Meela sai hurjasti kehuja, se on niin hieno ja nopea, herkkä ohjattava.

Ensi viikolla onkin sitten viimeiset treenit tätä kurssia, ja Meela saa sen jälkeen viikon totaalitauon agilitystä. Tarkoituksena olisi nyt kevyempien treenien aikaan perehtyä paremmin siihen tokopuoleen, mutta saas nähdä, mitä siitä loppujen lopuksi sitten tuleekaan.

Palkintopöytä puhtaaksi

Maanantaina käytiin treenaamassa sitä surullisenkuuluisaa irtoamista. Otin mukaan radanpätkän, joka oli mukaelma Kuopion kisojen B-radasta muutamalla pikku eroavaisuudella. Meelalle oli pallopalkka suorien päässä, ja hyvinhän se sinne irtosi, kun muutama toisto tehtiin. Treenattiin myös keppikulmia ja takaaleikkausta kepeille, joka toimi ihan huipusti! Irtoaminen oli kuitenkin vieläkin vähän epävarman oloista, joten lisää treeniä vaan, että päästään viimeisistäkin epäröinneistä eroon.

Mintun kanssa juostiin samaa rataa, ja se oli huippua, kuten aina tällaisia tehtäviä suoritettaessa. Minttu irtosi ihan hurjan hienosti ja otti tällä kertaa kontaktitkin kauniisti. Ihan huippua, miten tuo irtoaa myös sivuttaissuunnassa, ehdin tehdä mutkakohtaan oikein mainiosti persjätönkin, kun koiran saattoi huoletta jättää suorittamaan esteitä ihan keskenään!

Kuva: Netta T.

Tänään suuntasin töitteni jälkeen merletyttöjen kanssa mätsäriin. Sattui niinkin sopivasti, että sain suostuteltua vanhempani tuomaan myös veteraaniseropi Timin paikalle, joten kehässä juoksemista riitti jälleen kerran yllin kyllin.

Ihan ensimmäiseksi käytiin parikilpailu, johon sai osallistua saman omistajan kaksi koiraa. Olin ilmoittanut Mintun ja Meelan mukaan kilpailuun, ja hienosti ne esiintyivätkin! Kumpikaan sheltti ei välittänyt yhtään silittelevistä tuomareista ja molemmat malttoivat sekä seisoa että ravata kauniisti vieretysten koko pitkän arvostelun ajan. Niinhän siinä kävi, että äiti ja tytär voittivat koko skaban ja olivat näin BIS1 pari! Kaksikko sai paljon kehuja siitä, että ne hakevat runsaasti kontaktia minuun - kumpikaan ei edes vilkaissut tuomareita, jotka tulivat kopeloimaan koirat läpi.

Seuraavaksi kehään asteli Minttu, joka kilpaili parien määrästä johtuen kahden aussien kanssa. Ensin Minttu jaksoi esiintyä hurjan hyvin, mutta tämän tuomarin juoksutuspainoitteinen tyyli ei selvästikään ollut rouvan mieleen, sillä loppua kohti esiintymisen taso laski kuin lehmän häntä. Varman oloinen esiintyminen poiki kuitenkin punaisen nauhan.

Meela oli vuorossa heti seuraavaksi, sillä oli parinaan pieni griffoni. Tällä kertaa narun päässä poukkoili monella tapaa äidistään eroava nuori shetlannineläin: oli ryhtiä, vauhtia ja energiaa. Meela juoksi edelläni hihnalle painaen kuin paraskin sakemanni, ja heti jos annoin sille lisää liinaa, kirmasi se vain kauemmas edelleni. Huhhuh! Seisoa se malttoi hienosti, ja pöydälläkin antoi kosketella reippaasti. Mikä ero siihen koiraan, jonka kanssa tuskailin alkuvuodesta! Tammikuun näyttelyreissulla Meela luimi tuomarille ja inhosi pöydällä oloa, nyt ikäkriiseilystään ylitse päässyt tyttöni oli niin reipas, ettei tuntemattomampi uskoisi, jos kertoisin alkuvuoden ongelmista.
Griffoni vei kuitenkin voiton ja Meelan kanssa jäätiin odottamaan sinisten kehää.

Meelan nauhakehä alkoi jokseenkin dramaattisissa tunnelmissa. Häntäpään koirat (Meela mukaan lukien) siirtyivät kehän ulkopuolelle odottamaan esiintymisvuoroaan, kun isommat koirat juoksivat kehää ympäri. Tässä vaiheessa kehässä ollut rotikka karkasi rähjäämään ensin takanaan olleelle koiralle, sitten vielä ulos kehästä suoraan kohti aivan meidän vieressämme ollutta sakemannia. Tästähän Meela riemastui. Se oli aivan varma, että sakemanni oli mukana tässä kamaluudessa ja murisi erityisesti sille. Hetken aikaa se myös pöhisi kaikelle ja oli hermostuneen oloinen. Ilokseni tätä kesti kuitenkin korkeintaan pari minuuttia, eikä Meela sinäkään aikana menettänyt toimintakykyään. Se palautui hienosti ja suoritti yksinkertaisia tehtäviä pyynnöstäni, ja esiintyikin aivan hetkisen kuluttua kehässä täysin omana itsenään.

Suureksi yllätyksekseni Meela valittiin ensin jatkoon ja sitten vielä hieman seisoskeluun kyllästyneestä olemuksestaan huolimatta sijoitettiin ensimmäiseksi!
Mintun nauhakehä sen sijaan jäi ihan läpijuoksuksi, vaikka koira hienosti esiintyikin.

Kuva: Netta T.

Kuva: Netta T.

Meelan BIS-kehää odotellessani ehdin pyörähtää vielä vetskukehässäkin Timin kanssa. Tim oli oma iloinen itsensä, mikä ei harmi kyllä purrut tällä kertaa tuomariin. Jostain kumman syystä kovin moni ei osaa arvostaa iloisesti häntäänsä heiluttavaa noutajaa, joka malttaa seisoa aloillaan ehkäpä kymmenen sekuntia ja juostessakin haluaa namin ensimmäisen kierroksen jälkeen, tai alkaa haukkua vaativasti. Se on niin hauska! Toisella on aina niin kivaa kehässä, häntä vaan heiluu ja ruskeat silmät loistavat, kun luppakorva touhottaa menemään.
Iloisella esiintymisellä Timille lohkesi kuitenkin sijoitus SIN2 ja kotiinviemisiksi ruokasäkki.

Nopeasti vetskujen jälkeen päästiinkin BIS-kehien kimppuun. Meela oli niin hieno! Vaikka päivä venyi pitkäksi, se esiintyi innolla ja ryhdikkäästi, ei väistänyt vaikka tuomari kumartui sen päälle tutkimaan rakennetta ja malttoi ravata kauniisti edes-takaisin yhdessä kilpakumppaninsaa kanssa.
Suureksi yllätyksekseni Meela viitattiinkin ykköseksi, päivän lopullinen tulossaldo oli siis SIN1 BIS1!

Kaikki koirat voittivat sellaiset määrät ruokaa, että lahjoitin Timin säkin suosiolla vanhemmilleni. Oli siinä kyllä hieman kiroamista, kun raahasin sekä jättimäisen ruokasäkin että yhden pienemmän, kaikki mätsärikamppeet ja sheltit ylös kerrostaloasuntoomme. Kotona vastassa olikin riemukkaan energinen Myrn, joten lenkille oli vielä lähdettävä, vaikka sekä minä että merlet olimmekin jo melko hyvin väsytettyjä mätsäröinnin jälkeen.

Lopuksi vielä Netan ottamat kuvat Timistä yhdeksän vee. Ei siitä aina uskoisi, että herra on muka niinkin vanha.

Kuopiossa kisattiin

Säätiedotuksiin ei näköjään ole luottamista, sillä Kuopiossa kirmailtiin kolme rataa melkoisessa auringonpaisteessa. Allekirjoittanut poltti nahkansa ensi kertaa koko kesänä, ja mukaan varatut vesipullotkin tyhjentyivät hyvää vauhtia, kun koirat täytyi pitää viileinä. Mutta hyvä näin! Ainahan se on kivempi juosta hyvässä säässä kuin kaatosateessa.

Kisat ei menneet ihan putkeen, vaikka onnistumisia löytyi kaikkien mokailujen rinnalla. Mintun kontaktit eivät toimineet kisatilanteessa, mutta se otti ne tarkkoina juoksukontakteina. Tuomari totesi ennen kisojen alkua, ettei kontaktia saa käydä enää korjaamassa jos koira menee läpi, joten eipä sitten voitu tehdä sitäkään. Lisää treeniä!

A-radalla Meela lähti liikkeelle hirmu hyvin, ja homma toimi mainiosti, kunnes ohjaaja alkoi huitoa kädellään vähän turhan epämääräisesti ja mukaan lähti ensin yksi rima ja sitten kokonainen siiveke... Loppuun päästiin kuitenkin tämän mokailun jälkeen ihan kunniakkaasti. Minttu puolestaan kävi hyllyttämässä heti kahden hypyn jälkeen, kun se karkasi houkuttimena olleelle keinulle ja kosketti sitä tassullaan. Loppurata mentiinkin sitten nollana maaliin ja mahtui sinne yksi hurjan hieno persjättökin!

B-rata oli jäätävän suoraviivainen, ja tiesin heti alussa, että tässä on ongelma. Iso sellainen. Meelan kanssahan se menikin sitten ihan säätämiseksi, ja homma hajosi käsiin viimeistään siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt kirittää hyppy - suora putki - hyppy-suoraa. Meela ei irronnut vaan jäi räksyttämään minulle, ja hylkyhän sieltä sitten lopulta haettiinkin. Pakko tehdä irtoamistreeniä nyt ihan urakalla!
Mintun kanssa tilanne oli toinen ja ehdin hyvin mukaan joka paikkaan. Alun suoralla tuo vaan tuli ohi renkaasta ja loppupätkällä yhdestä hypystä, joten siitä kymppi ja jotain yliaikaa, kun taisin palauttaa koiran kävellen sinne renkaalle, hups!

C-radalle olin ilmoittanut vain Meelan, koska kyseessä oli hyppäri. Hirveä valssipyöritys, josta selvittiin kunnialla! Harmi kyllä yksi valssi ajoittui väärin ja siitä meille keppivitonen, muuten meni kyllä tosi kivasti, vaikka koira koko ajan ohjaajaa komensikin toimimaan ripeämmin ja olemaan vähemmän myöhässä. Jälkiviisaana voin todeta, ettei olisi kyllä kannattanut edes valssata ennen keppejä, vaan satsata vaikkapa takaaleikkauksiin niiden jälkeen. Noh, ei voi mitään!

Seuraavan kerran kisataan kotikisoissa kesäkuussa. Siihen mennessä tehotreenissä irtoaminen, kepeille haku, kepeillä kestäminen. Mintun kanssa haetaan vähän lisää kuntoa radalle ja tehdään kontakteja. Onneksi tuo vanhempi painos on treenattu irtoamaan hitsin hyvin, on sen kanssa vaan niin helppoo!

Hieno kännykkäkamerakuva!

Sunnuntaina suuntasin shelttien kanssa mökille renkaanvaihtopuuhiin. Tytöillä oli hirveen kivaa, kun saivat rällätä reilut nelisen tuntia pitkin mökin pihaa, käydä vähän kahlailemassa järvessä ja leikkiä vanhempieni Timi-seropin kanssa. Myrn ensin hieman jännitti Timin meuhkaamista ulkosalla, mutta uskaltautui sekin sitten mukaan leikkiin, kun sinisetkin niin vapautuneesti rälläsivät ison mustan perässä. Voin varmaan myös kehaista, että Myrnin automatkoja varjostanut matkapahoinvointi lienee selätetty (koputtaa puuta), sillä se ei edes kuolannut äärimmäisen huonokuntoista mökkitietä pitkin kurvaillessani.

Renkaanvaihdon päätteeksi taivuttelin isäni avustamaan pienoisessa nikkarointiprojektissa. Loppujen lopuksihan se meni sitten niin, että minä ojentelin tavaroita ja pitelin kiinni palikoista samalla, kun iskä rakensi meille ruman mutta hyvän ja tukevan tokohypyn! Mahtuu sopivasti Rellun konttiinkin. Ja vaatii päälleen pari kerrosta maalia.

Edistystä havaittavissa

Siinä oli viimeinen satsi monttukuvia, ja hyvä niin. Noljakan metsiin levinnyr keväinen vihreys ei oikein tule ilmi alkukevään tympeänruskeissa monttutsembaloissa, jotan kenties ensi viikolla olisi aika ulkoiluttaa piiitkästä aikaa hieman kameraakin. Tämä viikko on kuitenkin treenailtu ahkerasti!

Tilanne toko ryhdistäytyi heti kisojen jälkeen, kun sain hirmuisen inspiksen treenaamiseen. Ollaan lähes poikkeuksetta treenattu agilitytreenien aikaan myös tokoja pihalla. Viime maanantaina Mintun kanssa tehotreenissä oli ruutu (pitkältä matkalta alustalle), luoksarin stoppi, seuruu. Teki hyvin ja innokkaasti, oli hirmu kivasti messissä ja virtaa riitti alun ruututreeneihin kivasti. Meelan kanssa kevään projekti on vartaloapu pois maahanmenosta ja pidempien seuruukavioiden tehokas työskentely, joten jälkimmäinen oli nyt kovassa treenissä. Lisäksi hinkataan avo-kaukoja aina kun voidaan.

Tänään käytiin Emmin & koirien kanssa lenkillä ja heitettiin sen päätteeksi vähän flegut tokotkin. Oikeastaan astetta rauhallisempi vire olikin ihan jees, sillä Meelalla tehtiin kaksi hirmu onnistunutta pidempää seuruutusta juoksupätkineen kaikkineen, hiljainen luoksari ja kaukokäskyjä. Meelan treenin aikaan kentän läpi kulki random koira - juuri sitä häiriötä, jota ollaan kaivattukin! Vähän pälyili, muttei räksyttänyt.
Pienen tauon jälkeen vielä tehtiin liikkeestä maahanmenoja teemalla ei vartaloapuja, ja hyvinhän se nyt sitten toimi vaikka minä kävelinkin ihan suoraan kohti kentän laitaa enkä heilunut mihinkään suuntaan.

Minttu duunasi askelsiirtymiä ja paikallaan käännöksiä. Hirmu pätevä! Se vähän murmatti, kun oli vielä vähän virtaa, mutta työskenteli hurjan hyvin. Varmaan parhaat siirtymät, joita ollaan tehty. Käännöksissäkin sillä on nyt loksahtanut joku palikka paikoilleen (tai minä olen oppinut ohjaamaan sitä paremmin kropallani) ja ne on tosi kivan näköiset. Luoksaria tehtiin reilun 30m välillä ja stoppi ehkä 25m kohdalla. Toimi! Jes! Kerran jopa läpi kokonaisena voi-luoksarina, ja vähän säpäkkyyttähän se vaatii, mutta kyllä koira pysähtyy. Lopputreeneistä koin vielä suurta onnistumisen riemua, kun Minttu teki i-s-m-s vaihdot ihan täydellisesti! Sillä ei mennyt kuppi nurin, koira oli rauhallinen ja tiesi mitä teki. Tehtiin vielä lopuksi vähän jääviä, joissa se tarjosi kaikkeen istumista. Itse istuminen taas on hitsin hidas. Treeniähän se vaan vaatii.

Agilityä tehtiin tällä viikolla paljon. Maanantaina käytin hallilla molemmat sheltit, samoin keskiviikkona, vaikka alun perin tarkoituksena oli treenata vain Meela. Keskiviikon treeni olikin ihan tuskainen kieputus, jonka kanssa riitti pähkäiltävää. Tässä tuli myös ilmi koirien nopeuserot: Meelan kanssa muutamiin kohtiin oli silkka mahdottomuus ehtiä ohjaamaan edeltä, Mintun kanssa taas tein likimain pelkkiä persjättöjä varsin onnistuneesti. Edestä ohjaus tuo Minttuun hurjasti vauhtia, takaa ohjatessa se on vähän epävarman oloinen ja kyselee kamalasti. Onnistuneita kontakteja on nyt tehty useampia, ja huomisen kisapäivän teema Mintun kohdalla onkin viedä ne kontaktit onnistuneina läpi myös kisatilanteessa! Keskiviikon treeneihin kuului myös putkisäännön testailu, kun koira piti saada aika hankalasti kääntymään putkesta kepeille. Ihme ja kumma, toimi!

Rata: Niina Leinonen

Torstaina oli Meelan TT-tunti, josta suurin osa käytettiin taas kerran tekniikoiden hienosäätöön ja keskusteluun siitä, kuinka voisin opettaa koirani hakemaan keppejä ja irtoamaan esteille vielä paremmin. Esteet 1-4 menivät suht nopeasti hyvin läpi kunnon linjauksilla ja puomin kontakti oli hieno. Kohtaa 6-7 hinkattiinkin sitten pidempään, kun Meela tuppasi hakemaan kakkosväliin kepeille. Tehtiin muutama harjoitus sisäänmenosta, ja kotiläksyksi saatiinkin ottaa kuuri keppien aloituksen treenaamista ja palkkausta ekaan väliin. Lisäksi kävi ilmi, ettei tuo kestä persjättöä kepeille, joten myös loppuosaa pitää treenata ahkerasti. Hypylle 8 Meela ei irronnut kunnolla minun tehdessäni ohjauskuviota, jossa sen olisi pitänyt irrota hypylle selkäni taaksi, mikä ei sitten onnistunut. Myös tämänkaltaiset jutut treeniin! A-putki erottelu sen sijaan oli hirmu kiva. Pidemmälle me ei näissä treeneissä päästykään, mutta täytyy olla tämä samainen rata ensi maanantaina hallille mukaan ja kerrata opittua.

Huomenissa startataan kuuden aikaan aamulla kohti Kuopiota ja kesäkauden ensimmäisiä ulkokisoja! Ja mikä parasta: molempien kanssa.
Mintun kanssa The Tavoite onkin vetää hyvät radat ja onnistua kontakteilla, muulla ei niin väliä. Huippua, vaikka kaatosadetta ja ukkostahan se on kisapäivälle luvannut.

Nolla ei tunnu missään, kun osaa nollata oikein

Kuvassa esiintyvä äärimmäisen älykäs pikkusheltti starttasi tänään Josepan tokokokeessa. Olimme samalla osa seuramme PoKS ry:n joukkuetta, joka siis kilpaili paikallisten seurojen tokon joukkuemestaruudesta. Loppujen lopuksi tiimimme sijoittuikin toiseksi, mitä ei ole tapahtunut varmaan... no pitkään aikaan?

Meelan oma suoritus meni varsin tutun kaavan mukaan: se yksi penteleen nolla siellä kummitteli vieläkin! Muuten suoritus oli aivan huippu, vaikkei edelliskokeen tavoin täysin hiljainen. Meillä oli kivaa, koira osasi, tuomarina toiminut Tommi Varis oli varsin miellyttävä ja pelastikin meidän suorituksemme aivan lopussa... Mutta siitä lisää myöhemmin, ensin vaikka pisteitä.

Luoksepäästävyys 10 - Varma, ei edes mulkoillut tuomaria.
Paikalla makaaminen 10 - Ennen paikkista en meinannut oikein saada koko koiraa kuulolle, sillä se käytti aikansa mieluummin grillistä tulvivan iiiihanan makkarantuoksun haistelemiseen kuin kanssani työskentelemiseen. No, itse paikkiskin meni nokka kohti taivasta haistellessa, mutta hyvin pysyi.
Seuraaminen kytkettynä 9 - Ensimmäinen osuus meni vähän diipadaapa-meiningillä, mutta loppupätkästä saatiin jo hurjan hyvää liikettä aikaiseksi!
Seuraaminen taluttimetta 9 - Ihan tosi pätevä! Teki hyvin ja varmasti, paras koeseuruu tähän mennessä. Lopussa jäi vähän katsomaan ohi kirmannutta belgiä omistajineen, jolloin täyskäännös valui turhan pitkäksi.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8½ - Ennen koetta huomasin, että olin taas vaihteeksi sössinyt treeneissä. Koirahan tottelee vain vartaloavuilla! Pakkohan se oli ottaa sitten kehässäkin kuten treenattu on, ja käännyin varmistelemaan koiran maahanmenoa katseellani. Tästä tuli sanomista, kuten arvata saattaa.
Luoksetuloa 9 - Haukahduksesta piste pois. Teknisesti kympin arvoinen.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 - Meela lähti hirmu nätisti mukaan, mutta sitten kentän takaosaan jätetyssä autossa alkoi kovaääninen ulvonta. Meela paineistui hieman, seurasi huonommin, jäi seiso-käskyllä jälkeen muttei seisahtunut. Hiipi perääni just sen näköisenä, että sori ei näin saa tehdä, mutta kun ahdistaa. Tuomarin kommentti oli, että ei mentäisi näillä jarruilla katsastuksesta läpi.
Estehyppy 9 - Tämä meni vähän säälipisteille. Meela hyppäsi, jäi käskystä seisomaan, odotti että tulin vierelle. Kun pyysin sen sivulle, jäi sheltti aprikoimaan tilannetta ja juuri liikkurin avatessa suunsa sanoakseen "kiitos", se hyppäsi takaisin esteen taakse. Ilmeisesti sekä minun että monen muun "eiii!"-parahdus pehmitti tuomarin totaalisesti, sillä kommentiksi saatiin vain "no, mä en sitten nähnyt tota." ;D
Kokonaisvaikutus 8 - Kivan näköistä työskentelyä, pistevähennys liikkeiden välissä ääntelystä.

Pisteitä 164 ALO1, sijoitus 6/10.

Palkintojenjaossa tuomari totesi, ettei yhden liikkeen nollaaminen tässä tapauksessa haitannut, kun koirakko osasi nollata oikean liikkeen. Totta! Vaikka aika hyvät pisteet vaadittiin kyllä muista liikkeistäkin, että kokonaisuus riitti siihen ykköstulokseen.

Ei mikään tyylipuhtain suoritus, mutta siinä se ykkönen nyt kuitenkin on. Seuraavaksi perehdymme avoimen liikkeisiin, josko sitä syksyllä ehtisi vielä siinäkin luokassa startata. Alokkaaseen ei enää palata, kuusi koetta tätä lajia oli ihan tarpeeksi.

Tulevat tähdet osa2.

Kuva: Emmi H.

Maanantaina Minttu pääsi piiitkästä aikaa hallille. Lienee sanomattakin selvää, että sheltti oli aivan riemuissaan päästessään lempiharrastuksensa pariin. Hallille oli riemukseni jätetty Savikon valmennuksen rata, joka päästiin tällä kertaa Mintun kanssa tekemään ihan loppuun asti nollana.

Huippujuttuja: irtoaminen, itsevarmuus. Lisäksi kontaktit ovat viimein sellaisessa kuosissa, että päätin ilmoittaa Pötkön kisoihin. Kuopiossa reilun viikon päästä kirmaileekin sitten kaksin kappalein merlejä, saas nähdä, millä tuloksella!

Treenitauon aikana Mintun kestävyys radalla oli sen sijaan selvästi laskenut. No, onneksi tilanne on korjattavissa ahkeralla treenaamisella.

Rata: Niina Leinonen

Tänään oli Meelan kanssa vähän Tulevia tähtiä. Niina ei itse päässyt vetämään treeniä, joten luotto-ohjaajamme Noora paikkasi tilanteen. Alun perin meidän piti mennä ympyröin merkattua rataa, mutta Noora oli todennut sen "liian helpoksi" edellisen ryhmän kanssa, ja muotoili meille sitten hieman haastavampaa pyöritystä. Pituus oli myös korvattu muurilla.

Meela haki kivasti hypyt 1-2 kun seisoin itse kauempana lähellä muuria. Persjättö neloselle, ja helppoa ohjausta muutaman hypyn verran. 8 putken kanssa oli hieman ongelmaa, takaaleikkauksia ei olla putkille treenattu läheskään tarpeeksi ja niitä Noora sitten antoikin kotiläksyksi.
Toinen haastava kohta oli kepit, jotka menivät tosi pienessä kohdassa kohti seinää, mikä kenties paineisti koiraa niin, että se usein jätti pari viimeistä keppiä kepittelemättä. Ei kuitenkaan jääty hinkkaamaan sitä, vaan onnistuneen suorituksen jälkeen jatkettiin vaan rataa eteenpäin. 11 tuli persjättö, 12 peruskäännös ja 13 valssi. 15 putkijarru, jonka jälkeen treenattiinkin sitten hypylle 17 ranskalaista, joka toimi Meelalla hurjan hyvin ja se meni pätevästi putkeen.

Koska ryhmässä oli vain kaksi paikalla, tehtiin vähän pidemmät treenit per koirakko. Meela jaksoi kuitenkin hurjan hyvin, eikä osoittanut mitään väsymisen merkkejä vielä loppuajastakaan.

Lempilajeja ja näyttelypuudelointia

Kamalan aktiivinen viikonloppu takana! Vaikka kesän kisakautta kohti tahti kiihtykin, niin ihan joka viikko ei tällaista rumbaa jaksaisi. Koirissa aktiviteetin määrä ei tosin vielä näy, mutta Meela saa suosiolla huilia agilitystä huomisen ja Minttu pääsee pitkästä aikaa mukaan treeneihin.

Perjantaina kurvailtiin Kurkimäkeen ACEn agilitykisoihin. Näistä kisoista ei ole kamalasti kerrottavaa: iltakisat viikon työrupean jälkeen eivät ole ihan mun juttu. Oma ohjaus oli ihan kamalan laiskaa, eikä kisafiilistä meinannut löytyä sitten millään.

A-rata oli tahmean oloinen myös koiran osalta, siitä puuttui se meelamainen raivo ja nopeus. Kun asenne kuitenkin B-radalle mentäessä kolahti kohdilleen, päättelin uuden kisapaikan ja tilanteen olleen syypää. Tästähän päästään eroon vain kisaamalla ja uusissa paikoissa treenaamalla, joten seuraavat kisat onkin katsottu Kuopioon jo parin viikon päähän!
Itse möhlin ohjauksen todella helppolle putkelle, ja lopulta hylsy meille napsahti siitä, että Meela hyppäsi uudenlaisen renkaan sivusta. En itse hoksannut virhettä radalla, joten en korjannut sitä, vaikka olisi kyllä ehdottomasti kannattanut ihan rengastreenin kannalta. Maaliin kuitenkin päästiin.

B-radalle mennessä tuo jo vähän komensi ja pomppikin, tiesi selvästi mitä on tulossa. Rata olikin hypäri, ja hirmu kiva sellainen! Meela otti nyt renkaan nätisti, ja oltiin hyvää vauhtia tekemässä nollaa, kun kartturi unohti koiransa radalle ja lähti ohjaamaan jo kohti seuraavaa estettä: koira lähti liikkeen perään, ja siinäpä se sitten menikin. Viisi virhepistettä.
Radan irtoamissuoralla Meela jäi hidastelemaan, joten i r t o a m i s t r e e n i olkoon kuukauden sana tälle kevätkaudelle!

Kisoista kotiuduttiin puolilta öin, mutta kymmeneltä seuraavana aamuna löysin itseni Tohmajärven ryhmänäyttelystä.  Kroatialaisen Dubravka Reicherin tuomaroitavaksi oli ilmoitettu kuusikymmentä shetlantilaista, joista valtaosa taisi olla junnu- ja avonarttuja. Järjestelyt näyttelypaikalla olivat jokseenkin mielenkiintoiset, sillä koiria ei saanut harjata sisätiloissa lainkaan. Järjestyksenvalvojat kävivät ohjaamassa turkkeja puunaavat handlerit ulos, ja sinne olikin aseteltu trimmipöytiä telttojen alle yleiseen käyttöön. Kuuliaisesti kävin itsekin puunaamassa koirani paraatikuntoon ulkona, mutten voinut vastustaa kiusausta pöyhiä niiden turkkeja sisätiloissa vielä ennen kehiä.

Myrn oli kehässä ensimmäisenä, ja esiintyi varsin railakkaasti. Sillä oli hurja kiire, ja ehtipä pikkumusta esitellä tuomarille paraatipomppujaankin. Seisoa se kuitenkin jaksoi oikein mallikkaasti ja palkittiin erinomaisella.
Kilpailuluokassa Myrn sijoitettiin kolmanneksi, mutta se ei saanut SA:ta.

Avoimeen luokkaan Anna tuli apukäsiksi, ja vei kehään Meelan. Yllättäen Meela oli hurjasti minun perääni, eikä oikein malttanut esiintyä kunnolla. Koska itse olin kiinni Mintussa ja Meela pyydettiin heti pöydälle, sai Anna handlata nuorikon vielä yksilöarvostelussakin. Tämä tuomari ei pahemmin välittänyt liikkeistä, ja hyvä niin tällä kertaa, sillä Meela poukkoili ja laukkaili läpi koko edestakaisen juoksutuksen, niin ettei siitä varmasti saanut yhtään mitään selvää. Seisomaankaan se ei oikein olisi malttanut asettua, mutta korjasi onneksi asentonsa siivommaksi ja tönötti paikoillaan ihan skarppina huomattuaan minut kehän laidalla.
Tämä tuomari oli varsin mieltynyt erinomaiseen arvosanana, joten Meelallekin yksi sellainen.

Mintusta arvon rouva tykkäsi jo pöydällä aivan erityisesti. Pikaisen kopelointinsa (tsekkaus, että etuhampaat löytyvät joten kuten suusta, pää on paikoillaan ja kylkeä voi taputtaa) lomassa tuomari rutisteli tyytyväisenä Mintun päätä ja henkäisikin varsin onnellisen kuuloisena, että good good! Edes-takaiset liikkeet ja sivuprofiili näyttivät myöskin miellyttävän, sillä erinomaista oli jaossa jälleen.

Kilpailuluokassa minä otin kovin railakkaasti esiintyneen raivokääpä-Meelan, Anna puolestaan Mintun. Meela tiputettiin kuitenkin heti kättelyssä pois, ja Minttu pääsi jatkoon, jolloin minä hyppäsin esittämään sitä. Minttu esiintyikin oikein parastaan antaen, ja liiteli suureksi yllätyksekseni avoimen luokan kakkoseksi! Se palkittiin vielä SA:llakin.
PN-kehä meni läpijuoksuksi, mutta kyllä tuo kakkossija sai meikäläisen jo tiirailemaan jotain mukavaa näyttelyä Mintulle kesäkaudeksi. Turkkinsakin se ehti jo tiputtaa, ja on nyt ihan semihyvässä karvassa.

Arvostelujahan puikkonokat saivat seuraavanlaisia, ihan hirveästi eroavaisuuksia ei löydy:

Myrn
"10 months. Nice head and expression. Good neck and backline. Feminine. Enough strong bone. Good enough angulation in movement. Good coat."
Dubravka Reicher, Kroatia - JUN ERI3



Meela
"2 years. Well proportioned. Good head and expression. Good neck and topline. Correct angulation and movement. Good enough coat."
Dubravka Reicher, Kroatia - AVO ERI



Minttu
"Five years. Well proportioned. Feminine. Good expression. Good topline. Very good angulation. Good movement. Good coat. Correct bite."
Dubravka Reicher, Kroatia - AVO ERI2 SA

Sunnuntai sujuikin erilaisten koulutusten merkeissä. Kahdeksaksi suuntasin hallille seuranani Meela, jonka kanssa ohjelmistossa oli Seppo Savikon agilityvalmennus. Ihan huippua! Kovin pitkälle ei rataa päästy, mutta mietittävää asiaa tuli senkin edestä. Sepon ja minun ajatukset koirankoulutuksesta natsasivat loistavasti yhteen, ja kun siihen lisätään vielä valmentajan vuosien agilitykokemus ja opinnot, niin on varsin hyvä paketti kasassa.

Aivan valmennuksen aluksi kävimme läpi irtoamista ja muutamia koulutuksen perusjuttuja. Kaikki saivat tehdä pikaisen irtoamistreenin, jossa ideana oli koiran estehakuisuuden lisääminen. Ohjaaja oli täysin passiivinen, koira kun liikehakuisena eläimenä lähtee helposti liikkeen mukaan. Meelan kanssa päästiin melko pitkälle niin, että liikuin sivuttaissuunnassa poispäin kahdesta peräkkäisestä hypystä, ja pikkukoira saikin hurjasti kehuja onnistumisistaan.

Toisella kierroksella päästiin jo itse asiaan, ja loppujen lopuksi hinkattiin alun viittä ensimmäistä estettä oikein urakalla. Ensin laitettiin oma ajoitukseni valssissa kuntoon, sitten keskusteltiin vähän juoksutekniikasta (= opettele juoksemään päkiöillä ja pääset puolet lujempaa) ja painopisteestä. Kun näihin asioihin kiinnitti huomiota, alkoi hommakin luistaa! Meela haki hienosti esteet, vaikka yhdessä persjättökohdassa vähän hirvittikin jättää koiraa oman näkökentän ulkopuolelle. Näiden teknisempien hinkkausten ja kunnon evästyksen jälkeen olikin hyvä lopetella, sillä ajateltavaa seuraaviin treeneihin kyllä riitti taas aivan valtavasti.

Kuva: Emmi H.

Mintun kanssa suunnattiin Utraan tokoilemaan tokoringin ensimmäisen valmennuksen merkeissä. Ei mennyt ihan putkeen: jostain syystä Minttu paineistu tämän kaltaisesta toiminnasta valtavasti, ja homma meni vähän sitä ihmetellessä. Ensimmäisellä paikkiskierroksella tuo ei oikein ollut kuulolla ja mennyt maahan, ja tätä pitikin vahvistaa pariin otteeseen. Se myös pyrki perääni paikkiksessa, jota ei todellakaan olla talvikaudella ainakaan liikaa harjoiteltu. Onneksi tehtiin kuitenkin parit onnistuneet suoritukset, joihin saa olla tyytyväinen.

Olin valinnun ongelmakohdikseni seuruun askelsiirtymät ja luoksarin stopin. Seuraamisen treenaaminen meni pitkälti siinä, kun koetimme paikantaa Mintun paineistumishaukkumisen syitä. Se teki ihan iloisesti kun liikuttiin, mutta heti pysähtäessä tai jos menin itse passiiviseksi ja kuuntelin ohjeita, se paineistui. Päätin jättää sen treenin hyvin lyhyeen ja vein koiran hetkeksi autoon rauhoittumaan. Se kannatti, sillä luoksariharjoitukseen päästessä koira oli ihan eri fiiliksellä liikenteessä, ja toimi varsin iloisesti. Lyhyen analysoinnin tuloksena oli, että stoppi on hurjan hyvä, mutta pidemmällä matkalla Minttu ei välttämättä näe käsimerkkiäni, ja siksi tuppaa valumaan ikävänlaisesti. Yritänkin nyt vaihtaa käsimerkin sellaiseen, joka ei niin radikaalisti hukkuisi vaatetuksen sekaan. Katsotaan, tuoko tämä tulosta.

Loppupalaverissa käytiin vähän vielä tunnarijuttuja läpi, ja ensi viikolla voisinkin yrittää perehtyä asiaan ihan tosissani. Katsellaan, mitä ensi kuun tokorinki tuo tullessaan!

Tulevat tähdet osa1.

Kuva: Emmi H.

Kuten aiemmin hehkutinkin, Meelan kanssa tehotreenataan nyt kevät Koirakoulu Napakan Tulevat tähdet-ryhmässä. Aiemmin ollaan Niinan opissa käyty lähinnä yksittäisiä treenejä agilitypäivien merkeissä, ja aina on tullut hirveästi uutta asiaa sekä koiralle että ohjaajalle. Saas nähdä, mitä viikoittainen tehotreeni saa aikaan, vai saako mitään! Tänään oli kuitenkin ensimmäinen kerta, ja kotiläksyjä saatiin... paljon!

Rata: Niina Leinonen

Tästä 22 esteen radasta päästiin huikeasti esteelle numero 11. Heti kakkoselle tultaessa oli ihan uusi juttu, jota ranskalaiseksi kutsuttiin. Olin itse kovin hätäinen ohjaamaan ja ajattelin elämää kolmoselle aivan turhan aikaisin, enkä keskittynyt ohjaamaan itse hyppyä. Meela, jonka kanssa esteen suorittaminen siten että itse olen selin esteeseen ei vielä ole ihan hirveän varmaa, tietysti lähti mukaan omaan liikkeeseeni, kuten nyt koiran kuuluukin. Sitäpä sitten säädettiin, kunnes saatiin onnistumaan nätisti. Usein jäin myös sitten jumittamaan hypylle ja varmistelemaan, vaikka olisi jo pitänyt juosta ohjaamaan eteenpäin... huoh! Vitoselle tuli valssi, samoin seiskalle. Kasille kunnon linjaus ja puomille. Ensin Meela meinasi mennä ohi siitä, kun heiluvine käsineni nyin sitä pois esteeltä. Kun muistin pitää käden suorassa, ei ollut mitään ongelmaa. Päivän paras juttu oli ehkä pari kertaa otetut puomin kontaktit, ihan hurjan nopee alastulo ja napakka pysäytys!

Puomin jälkeen keskityimmekin sitten hiomaan 1-9 omaa ohjaustani. Paitsi että olin auttamattomasti myöhässä, ongelmani oli ne kädet. Pyrin koko ajan huiskimaan niillä kaikkea ylimääräistä, vaikka voisin vaan pitää ne selkeästi ja rauhallisesti suorina ilmassa, ja Meela irtoiaisi ja tekisi kaiken ihan huipusti. Saatiin yksi pätkä menemään tosi kivasti, ja puolivälissä muistin myös ottaa ne kädet mukaan, kun asiasta minulle huomauteltiin. Pitää yrittää muistaa tämä omissakin treeneissä, että saataisiin oikea asento oikeasti muistiin!

Puomin jälkeinen elämä oli opettelua sekin. Olisin halunnut soveltaa välistävetoa, mutta tekniikkana opeteltiin tilanteeseen sopivampi valssipyöritys. Kympille valssi, koira siitä matkaan ja sitten se heitettiin puolivalssilla selkä esteeseen päin hypylle, josta olisikin ollut helppo jatkaa A:lle. Itsellenihän tämä toki oli taas vähän kaoottisen tuntuinen juttu, mutta kuulema näytti tosi hyvältä, kun viimeisen kerran tehtiin.

Omissa treeneissä täytyy harjoitella siis tuota ranskalaista ja valssikuviota, että saadaan vähän varmuutta toimintaan. Huomenna kuitenkin startataan Kurkimäkeen agilitykisoihin, joissa Meela saa juosta pari rataa. Minttu ei vielä näihin skaboihin päässyt ilmoittautumisajan umpeuduttua tuon vielä juostessa. Onneksi noita kisoja tässä kuussa riittää, niin saadaan tuo toinenkin sininen radalle!

Vappumätsäri

Hupsis, Meela, Minttu, Myrn, Cara & Isla

Viikonloppuna avattiin monttuilukausi Inkan ja shelttien kanssa. Kaikilla oli niin muuukaavaaa, että kotona oli hyvin väsynyt nelikko sorakuopilla vietetyn parituntisen jälkeen. Sieltäpä on kaikki nämä kuvituskuvatkin otettu - saas nähdä, pihtaanko jokusta vielä tuleviinkin postauksiin laitettavaksi.

Vappuna osallistuimme shelttien kanssa jo perinteeksi muodostuneeseen Josepan vappumätsäriin. Siinäpä olikin minulle kehissä juoksemista, sillä kolmen sheltin lisäksi käytin kehässä myös kaverini tollerin. Kehät menivät pahasti päälekkäin ja jouduimme tekemään joitakin luovia ratkaisuja nauhakehiä ajatellen, mutta muuten päivä sujui hyvin. On ihan parasta omistaa sellaiset koirat, jotka voi lennosta heittää vieraan ihmisen kanssa kehään ilman, että tarvitsee pahemmin pohdiskella lopputulosta!

Minttu käväisi pitkästä aikaa lapsi & koira-kilpailussa nuoren handlerinsa Hannan kanssa. Minttu oli hurjan innoissaan, ja esiintyi oikein kauniisti, vaikka kaksikko ensi kertaa kehässä olikin. Yhteistyö toimi niin mainiosti, että Hanna ja Minttu sijoittuivat kilpailussa toisiksi!

Meela starttasi aikuisten kehässä varsin virmakan oloisena. Juoksuttaessa se spurttaili kuin paraskin pikakiituri, ja saikin tästä hieman nootia tuomarilta: kuulema kun takaliikkeet näyttäisivät niiiiin paljon paremmilta, jo koira juoksisi hitaammin. Pöydällä oli ihanan varmasti pitkästä aikaa, eikä seisominenkaan tuntunut niin pakkopullalta kuin usein aiemmin. Parinamme ollut pommi oli varsin tasainen, mutta tästäkin huolimatta Meela sai punaisen nauhan.

Mintun vuoro oli heti perään, ja ai että nautin sen kanssa kehässä olemisesta! Minttu on vain kuin ajatus, sen kanssa ei ole koskaan tarvinnut tehdä hirveästi töitä, vaan se toimii tasaisen varmasti tilanteessa kuin tilanteessa. Taas punainen nauha, ja odottelemaan nauhakehien alkua.

Tässä välissä kehät alkoivat mennä päälekkäin niin, että minun täytyi olla Myrnin kanssa pentukehässä samaan aikaan, kun aikuiset koirat olisivat esiintyneet punaisissa. Vaan eipä hätä ollut tämän näköinen: Anna oli valmiiksi asennoitunut viemään Meelan nauhakehässä, ja Hanna-handleri otti Mintun. Loppujen lopuksi Minttu ja Hanna loistivat vielä tässäkin kilpailussa sijoittuen hienosti toisiksi!

Myrn oli hurjalla pompputuulella, eikä meinannut rauhoittua sitten millään. Se höntsäsi menemään ihan hassuna, hyppeli välillä tasajalkaa ilmaan ja vaihteli seisottaessa asentoa jatkuvaan. Parinamme ollut Csilla-mudi kuitenkin voitettiin ikäetuuden ja kertyneen näyttelykokemuksen turvin, onhan Myrn aika tasainen ja varma esiintyjä, vaikka vähän ranttaliksi pistäisikin.
Nauhakehässä voittokulku vain jatkui, sillä pikkumusta voitti koko kilpailun!

Ensimmäinen kerta BIS-kehässä meni Myrnin kanssa paremmin kuin jaksoin enää siinä vaiheessa toivoa. Kadun toisella puolella talon seiniä peittänyt pressu fläpätti niin kovaäänisesti, että pieni sheltti jäi toljottelemaan sitä. Hieman piti myös pyöritellä korvia takaa kuuluville koville kolahduksille, kun metallirakenteista makkarakojua purettiin. Seisotus kesti aivan valtavan pitkään, eikä Myrn olisi millään malttanut tönöttää paikoillaan niin kauan. Loppujen lopuksi kuuden BIS-kehäläisen joukosta meidät sijoitettiin neljänsiksi, mikä oli melkoisen hyvin se!

Kotosalla koirat saivatkin sitten nauttia Myrnin palkintopussukasta löytyneitä kuivattuja herkkuja koko porukalla.

BIS-tyttö poseeraa.