Kamalan aktiivinen viikonloppu takana! Vaikka kesän kisakautta kohti tahti kiihtykin, niin ihan joka viikko ei tällaista rumbaa jaksaisi. Koirissa aktiviteetin määrä ei tosin vielä näy, mutta Meela saa suosiolla huilia agilitystä huomisen ja Minttu pääsee pitkästä aikaa mukaan treeneihin.
Perjantaina kurvailtiin Kurkimäkeen ACEn agilitykisoihin. Näistä kisoista ei ole kamalasti kerrottavaa: iltakisat viikon työrupean jälkeen eivät ole ihan mun juttu. Oma ohjaus oli ihan kamalan laiskaa, eikä kisafiilistä meinannut löytyä sitten millään.
A-rata oli tahmean oloinen myös koiran osalta, siitä puuttui se meelamainen raivo ja nopeus. Kun asenne kuitenkin B-radalle mentäessä kolahti kohdilleen, päättelin uuden kisapaikan ja tilanteen olleen syypää. Tästähän päästään eroon vain kisaamalla ja uusissa paikoissa treenaamalla, joten seuraavat kisat onkin katsottu Kuopioon jo parin viikon päähän!
Itse möhlin ohjauksen todella helppolle putkelle, ja lopulta hylsy meille napsahti siitä, että Meela hyppäsi uudenlaisen renkaan sivusta. En itse hoksannut virhettä radalla, joten en korjannut sitä, vaikka olisi kyllä ehdottomasti kannattanut ihan rengastreenin kannalta. Maaliin kuitenkin päästiin.
B-radalle mennessä tuo jo vähän komensi ja pomppikin, tiesi selvästi mitä on tulossa. Rata olikin hypäri, ja hirmu kiva sellainen! Meela otti nyt renkaan nätisti, ja oltiin hyvää vauhtia tekemässä nollaa, kun kartturi unohti koiransa radalle ja lähti ohjaamaan jo kohti seuraavaa estettä: koira lähti liikkeen perään, ja siinäpä se sitten menikin. Viisi virhepistettä.
Radan irtoamissuoralla Meela jäi hidastelemaan, joten i r t o a m i s t r e e n i olkoon kuukauden sana tälle kevätkaudelle!
Kisoista kotiuduttiin puolilta öin, mutta kymmeneltä seuraavana aamuna löysin itseni
Tohmajärven ryhmänäyttelystä. Kroatialaisen Dubravka Reicherin tuomaroitavaksi oli ilmoitettu kuusikymmentä shetlantilaista, joista valtaosa taisi olla junnu- ja avonarttuja. Järjestelyt näyttelypaikalla olivat jokseenkin mielenkiintoiset, sillä koiria ei saanut harjata sisätiloissa lainkaan. Järjestyksenvalvojat kävivät ohjaamassa turkkeja puunaavat handlerit ulos, ja sinne olikin aseteltu trimmipöytiä telttojen alle yleiseen käyttöön. Kuuliaisesti kävin itsekin puunaamassa koirani paraatikuntoon ulkona, mutten voinut vastustaa kiusausta pöyhiä niiden turkkeja sisätiloissa vielä ennen kehiä.
Myrn oli kehässä ensimmäisenä, ja esiintyi varsin railakkaasti. Sillä oli hurja kiire, ja ehtipä pikkumusta esitellä tuomarille paraatipomppujaankin. Seisoa se kuitenkin jaksoi oikein mallikkaasti ja palkittiin erinomaisella.
Kilpailuluokassa Myrn sijoitettiin kolmanneksi, mutta se ei saanut SA:ta.
Avoimeen luokkaan Anna tuli apukäsiksi, ja vei kehään Meelan. Yllättäen Meela oli hurjasti minun perääni, eikä oikein malttanut esiintyä kunnolla. Koska itse olin kiinni Mintussa ja Meela pyydettiin heti pöydälle, sai Anna handlata nuorikon vielä yksilöarvostelussakin. Tämä tuomari ei pahemmin välittänyt liikkeistä, ja hyvä niin tällä kertaa, sillä Meela poukkoili ja laukkaili läpi koko edestakaisen juoksutuksen, niin ettei siitä varmasti saanut yhtään mitään selvää. Seisomaankaan se ei oikein olisi malttanut asettua, mutta korjasi onneksi asentonsa siivommaksi ja tönötti paikoillaan ihan skarppina huomattuaan minut kehän laidalla.
Tämä tuomari oli varsin mieltynyt erinomaiseen arvosanana, joten Meelallekin yksi sellainen.
Mintusta arvon rouva tykkäsi jo pöydällä aivan erityisesti. Pikaisen kopelointinsa (tsekkaus, että etuhampaat löytyvät joten kuten suusta, pää on paikoillaan ja kylkeä voi taputtaa) lomassa tuomari rutisteli tyytyväisenä Mintun päätä ja henkäisikin varsin onnellisen kuuloisena, että
good good! Edes-takaiset liikkeet ja sivuprofiili näyttivät myöskin miellyttävän, sillä erinomaista oli jaossa jälleen.
Kilpailuluokassa minä otin kovin railakkaasti esiintyneen raivokääpä-Meelan, Anna puolestaan Mintun. Meela tiputettiin kuitenkin heti kättelyssä pois, ja Minttu pääsi jatkoon, jolloin minä hyppäsin esittämään sitä. Minttu esiintyikin oikein parastaan antaen, ja liiteli suureksi yllätyksekseni avoimen luokan kakkoseksi! Se palkittiin vielä SA:llakin.
PN-kehä meni läpijuoksuksi, mutta kyllä tuo kakkossija sai meikäläisen jo tiirailemaan jotain mukavaa näyttelyä Mintulle kesäkaudeksi. Turkkinsakin se ehti jo tiputtaa, ja on nyt ihan semihyvässä karvassa.
Arvostelujahan puikkonokat saivat seuraavanlaisia, ihan hirveästi eroavaisuuksia ei löydy:
Myrn"10 months. Nice head and expression. Good neck and backline. Feminine. Enough strong bone. Good enough angulation in movement. Good coat."Dubravka Reicher, Kroatia -
JUN ERI3
Meela"2 years. Well proportioned. Good head and expression. Good neck and topline. Correct angulation and movement. Good enough coat."Dubravka Reicher, Kroatia -
AVO ERI
Minttu"Five years. Well proportioned. Feminine. Good expression. Good topline. Very good angulation. Good movement. Good coat. Correct bite."Dubravka Reicher, Kroatia -
AVO ERI2 SA
Sunnuntai sujuikin erilaisten koulutusten merkeissä. Kahdeksaksi suuntasin hallille seuranani
Meela, jonka kanssa ohjelmistossa oli Seppo Savikon agilityvalmennus. Ihan huippua! Kovin pitkälle ei rataa päästy, mutta mietittävää asiaa tuli senkin edestä. Sepon ja minun ajatukset koirankoulutuksesta natsasivat loistavasti yhteen, ja kun siihen lisätään vielä valmentajan vuosien agilitykokemus ja opinnot, niin on varsin hyvä paketti kasassa.
Aivan valmennuksen aluksi kävimme läpi irtoamista ja muutamia koulutuksen perusjuttuja. Kaikki saivat tehdä pikaisen irtoamistreenin, jossa ideana oli koiran estehakuisuuden lisääminen. Ohjaaja oli täysin passiivinen, koira kun liikehakuisena eläimenä lähtee helposti liikkeen mukaan. Meelan kanssa päästiin melko pitkälle niin, että liikuin sivuttaissuunnassa poispäin kahdesta peräkkäisestä hypystä, ja pikkukoira saikin hurjasti kehuja onnistumisistaan.
Toisella kierroksella päästiin jo itse asiaan, ja loppujen lopuksi hinkattiin alun viittä ensimmäistä estettä oikein urakalla. Ensin laitettiin oma ajoitukseni valssissa kuntoon, sitten keskusteltiin vähän juoksutekniikasta (= opettele juoksemään päkiöillä ja pääset puolet lujempaa) ja painopisteestä. Kun näihin asioihin kiinnitti huomiota, alkoi hommakin luistaa! Meela haki hienosti esteet, vaikka yhdessä persjättökohdassa vähän hirvittikin jättää koiraa oman näkökentän ulkopuolelle. Näiden teknisempien hinkkausten ja kunnon evästyksen jälkeen olikin hyvä lopetella, sillä ajateltavaa seuraaviin treeneihin kyllä riitti taas aivan valtavasti.
 |
Kuva: Emmi H. |
Mintun kanssa suunnattiin Utraan tokoilemaan tokoringin ensimmäisen valmennuksen merkeissä. Ei mennyt ihan putkeen: jostain syystä Minttu paineistu tämän kaltaisesta toiminnasta valtavasti, ja homma meni vähän sitä ihmetellessä. Ensimmäisellä paikkiskierroksella tuo ei oikein ollut kuulolla ja mennyt maahan, ja tätä pitikin vahvistaa pariin otteeseen. Se myös pyrki perääni paikkiksessa, jota ei todellakaan olla talvikaudella ainakaan liikaa harjoiteltu. Onneksi tehtiin kuitenkin parit onnistuneet suoritukset, joihin saa olla tyytyväinen.
Olin valinnun ongelmakohdikseni seuruun askelsiirtymät ja luoksarin stopin. Seuraamisen treenaaminen meni pitkälti siinä, kun koetimme paikantaa Mintun paineistumishaukkumisen syitä. Se teki ihan iloisesti kun liikuttiin, mutta heti pysähtäessä tai jos menin itse passiiviseksi ja kuuntelin ohjeita, se paineistui. Päätin jättää sen treenin hyvin lyhyeen ja vein koiran hetkeksi autoon rauhoittumaan. Se kannatti, sillä luoksariharjoitukseen päästessä koira oli ihan eri fiiliksellä liikenteessä, ja toimi varsin iloisesti. Lyhyen analysoinnin tuloksena oli, että stoppi on hurjan hyvä, mutta pidemmällä matkalla Minttu ei välttämättä näe käsimerkkiäni, ja siksi tuppaa valumaan ikävänlaisesti. Yritänkin nyt vaihtaa käsimerkin sellaiseen, joka ei niin radikaalisti hukkuisi vaatetuksen sekaan. Katsotaan, tuoko tämä tulosta.
Loppupalaverissa käytiin vähän vielä tunnarijuttuja läpi, ja ensi viikolla voisinkin yrittää perehtyä asiaan ihan tosissani. Katsellaan, mitä ensi kuun tokorinki tuo tullessaan!