Palkintopöytä puhtaaksi

Maanantaina käytiin treenaamassa sitä surullisenkuuluisaa irtoamista. Otin mukaan radanpätkän, joka oli mukaelma Kuopion kisojen B-radasta muutamalla pikku eroavaisuudella. Meelalle oli pallopalkka suorien päässä, ja hyvinhän se sinne irtosi, kun muutama toisto tehtiin. Treenattiin myös keppikulmia ja takaaleikkausta kepeille, joka toimi ihan huipusti! Irtoaminen oli kuitenkin vieläkin vähän epävarman oloista, joten lisää treeniä vaan, että päästään viimeisistäkin epäröinneistä eroon.

Mintun kanssa juostiin samaa rataa, ja se oli huippua, kuten aina tällaisia tehtäviä suoritettaessa. Minttu irtosi ihan hurjan hienosti ja otti tällä kertaa kontaktitkin kauniisti. Ihan huippua, miten tuo irtoaa myös sivuttaissuunnassa, ehdin tehdä mutkakohtaan oikein mainiosti persjätönkin, kun koiran saattoi huoletta jättää suorittamaan esteitä ihan keskenään!

Kuva: Netta T.

Tänään suuntasin töitteni jälkeen merletyttöjen kanssa mätsäriin. Sattui niinkin sopivasti, että sain suostuteltua vanhempani tuomaan myös veteraaniseropi Timin paikalle, joten kehässä juoksemista riitti jälleen kerran yllin kyllin.

Ihan ensimmäiseksi käytiin parikilpailu, johon sai osallistua saman omistajan kaksi koiraa. Olin ilmoittanut Mintun ja Meelan mukaan kilpailuun, ja hienosti ne esiintyivätkin! Kumpikaan sheltti ei välittänyt yhtään silittelevistä tuomareista ja molemmat malttoivat sekä seisoa että ravata kauniisti vieretysten koko pitkän arvostelun ajan. Niinhän siinä kävi, että äiti ja tytär voittivat koko skaban ja olivat näin BIS1 pari! Kaksikko sai paljon kehuja siitä, että ne hakevat runsaasti kontaktia minuun - kumpikaan ei edes vilkaissut tuomareita, jotka tulivat kopeloimaan koirat läpi.

Seuraavaksi kehään asteli Minttu, joka kilpaili parien määrästä johtuen kahden aussien kanssa. Ensin Minttu jaksoi esiintyä hurjan hyvin, mutta tämän tuomarin juoksutuspainoitteinen tyyli ei selvästikään ollut rouvan mieleen, sillä loppua kohti esiintymisen taso laski kuin lehmän häntä. Varman oloinen esiintyminen poiki kuitenkin punaisen nauhan.

Meela oli vuorossa heti seuraavaksi, sillä oli parinaan pieni griffoni. Tällä kertaa narun päässä poukkoili monella tapaa äidistään eroava nuori shetlannineläin: oli ryhtiä, vauhtia ja energiaa. Meela juoksi edelläni hihnalle painaen kuin paraskin sakemanni, ja heti jos annoin sille lisää liinaa, kirmasi se vain kauemmas edelleni. Huhhuh! Seisoa se malttoi hienosti, ja pöydälläkin antoi kosketella reippaasti. Mikä ero siihen koiraan, jonka kanssa tuskailin alkuvuodesta! Tammikuun näyttelyreissulla Meela luimi tuomarille ja inhosi pöydällä oloa, nyt ikäkriiseilystään ylitse päässyt tyttöni oli niin reipas, ettei tuntemattomampi uskoisi, jos kertoisin alkuvuoden ongelmista.
Griffoni vei kuitenkin voiton ja Meelan kanssa jäätiin odottamaan sinisten kehää.

Meelan nauhakehä alkoi jokseenkin dramaattisissa tunnelmissa. Häntäpään koirat (Meela mukaan lukien) siirtyivät kehän ulkopuolelle odottamaan esiintymisvuoroaan, kun isommat koirat juoksivat kehää ympäri. Tässä vaiheessa kehässä ollut rotikka karkasi rähjäämään ensin takanaan olleelle koiralle, sitten vielä ulos kehästä suoraan kohti aivan meidän vieressämme ollutta sakemannia. Tästähän Meela riemastui. Se oli aivan varma, että sakemanni oli mukana tässä kamaluudessa ja murisi erityisesti sille. Hetken aikaa se myös pöhisi kaikelle ja oli hermostuneen oloinen. Ilokseni tätä kesti kuitenkin korkeintaan pari minuuttia, eikä Meela sinäkään aikana menettänyt toimintakykyään. Se palautui hienosti ja suoritti yksinkertaisia tehtäviä pyynnöstäni, ja esiintyikin aivan hetkisen kuluttua kehässä täysin omana itsenään.

Suureksi yllätyksekseni Meela valittiin ensin jatkoon ja sitten vielä hieman seisoskeluun kyllästyneestä olemuksestaan huolimatta sijoitettiin ensimmäiseksi!
Mintun nauhakehä sen sijaan jäi ihan läpijuoksuksi, vaikka koira hienosti esiintyikin.

Kuva: Netta T.

Kuva: Netta T.

Meelan BIS-kehää odotellessani ehdin pyörähtää vielä vetskukehässäkin Timin kanssa. Tim oli oma iloinen itsensä, mikä ei harmi kyllä purrut tällä kertaa tuomariin. Jostain kumman syystä kovin moni ei osaa arvostaa iloisesti häntäänsä heiluttavaa noutajaa, joka malttaa seisoa aloillaan ehkäpä kymmenen sekuntia ja juostessakin haluaa namin ensimmäisen kierroksen jälkeen, tai alkaa haukkua vaativasti. Se on niin hauska! Toisella on aina niin kivaa kehässä, häntä vaan heiluu ja ruskeat silmät loistavat, kun luppakorva touhottaa menemään.
Iloisella esiintymisellä Timille lohkesi kuitenkin sijoitus SIN2 ja kotiinviemisiksi ruokasäkki.

Nopeasti vetskujen jälkeen päästiinkin BIS-kehien kimppuun. Meela oli niin hieno! Vaikka päivä venyi pitkäksi, se esiintyi innolla ja ryhdikkäästi, ei väistänyt vaikka tuomari kumartui sen päälle tutkimaan rakennetta ja malttoi ravata kauniisti edes-takaisin yhdessä kilpakumppaninsaa kanssa.
Suureksi yllätyksekseni Meela viitattiinkin ykköseksi, päivän lopullinen tulossaldo oli siis SIN1 BIS1!

Kaikki koirat voittivat sellaiset määrät ruokaa, että lahjoitin Timin säkin suosiolla vanhemmilleni. Oli siinä kyllä hieman kiroamista, kun raahasin sekä jättimäisen ruokasäkin että yhden pienemmän, kaikki mätsärikamppeet ja sheltit ylös kerrostaloasuntoomme. Kotona vastassa olikin riemukkaan energinen Myrn, joten lenkille oli vielä lähdettävä, vaikka sekä minä että merlet olimmekin jo melko hyvin väsytettyjä mätsäröinnin jälkeen.

Lopuksi vielä Netan ottamat kuvat Timistä yhdeksän vee. Ei siitä aina uskoisi, että herra on muka niinkin vanha.