Juhannuksenvietossa

Ihanat kolmen päivän vapaat pitkän työrupeaman jälkeen olivat enemmän kuin tervetulleita. Juhannusta vietettiin pitkien kävelylenkkien ja grilli-iltamien merkeissä oikein huolella, ja koirat olivat tietenkin läsnä jokaisessa hetkessä.

Perjantaina suuntasimme Emmin ja koirien kanssa aamupäivästä hallille suorittamaan perinteiset juhannustreenit. Viime vuonnahan me kävimme ajamassa verijälkeä, tänä vuonna sitten tyydyttiin vähän pienitöisempien agilityn ja tokon treenaamisiin. Hallille kasattiin pieni hyppyrata, jonka kanssa ei pahemmin harmaita hiuksia syntynyt, mutta jolla saatiin paljon onnistuneita suorituksia läpi kaikkien kolmen sheltin kanssa. Jopa Myrn meni koko neljäntoista esteen radan läpi, joskin useaan osaan pätkittynä ja palkattuna.

Väliajalla tehtiin merlejen kanssa tokoja pihalla, treeni keskittyi lähinnä ruutuun ja kaukoihin. Namialusta ei sattunut mukaan, joten palkka tuli suoraan maasta. Kumpikin koira syttyi hyvin tehtävälle ja haki paikkaa loistavasti. Mintun kanssa tehtiin jopa pari ruutua pallopalkalla, ja lopuksi vielä ihan kentän toisesta päästä lähetys superpalkalle. Kertaakaan se ei tarjonnut merkkiä, vaan meni aina siivosti ruutuun oikealle paikalle!

Treenien jälkeen väsyneet koirat pakattiinkin autoon ja siirsimme koko lauman Utraan vanhempieni asunnolle, jonka takapihalle lykättiin grilli tulille ja vietettiin iltaa koiraporukalla hyvän ruuan, juoman ja seurapelien merkeissä. Koirista mukana olivat Isla, Meela, Minttu, Myrn, Hupsis, Csilla ja Toivo, ja lauma tuli vaivattomasti toimeen keskenään koko illan. Pari kertaa nuorikoita sai toppuutella olemaan rälläämättä pihaa ihan mullalle, mutta muutoin oli oikein rauhallista.

Lauantaina käytiin vielä Emmin ja koirien kanssa kiertämässä tunnin lenkki Utran harjuilla. Kotiin tullessa lenkkeily ja toiminnantäyteinen ilta näkyikin vahvasti, sillä koko lauma lepäsi loppuillan varsin tehokkaasti. Iltasella käytiin vielä hihnalenkkeilemässä pari kilometrin päähän niitylle, jossa koirat saivat poseerata taas kerran ihan kyllästymiseen asti.

Tokon tilannekatsaus

Maanantain agilitytreeneihin pääsivät tällä kertaa molemmat koirat mukaan. Treenirataan kuului ansaputki ja alkuun hieman tarkuutta vaativaa ohjausta, mutta loppupeleissä rata oli melkoisen iisiä rallattelua kaikenkaikkiaan. Alkukoukerot ohjasin "ei putken puolelta", selin esteisiin. Kolmos-neloselle persjättö, jolloin ehdin hyvin mukaan kepeille ja kutoshypyn takaakiertoon. Tähän myös hypyn jälkeen persjättö, molemmat koirat irtosivat hyvin muurille ja putkeen, niitä joutui hypylle 9 hieman ottamaan haltuunkin ja linjaamaan, ettei mennyt ihan roiskimiseksi. Ratapiirroksesta poiketen 12 putken jälkeen mentiin puomille, joka muuten oli ihan suorassa linjassa putken kanssa eikä sinne joutunut tekemään mitään kaarroksia, ja lopuksi oli vielä yksi hyppy.

Radan piirsi Emmi

Meela oli niin super! Se teki hurjalla raivolla ja hyvin, haki kepit itse ja teki kepit loppuun itsenäisesti, vaikka jäin vähän taaemmas odottamaan koiraa. Irtoamistreeniä ei paljon olla tehty, mutta jo nyt huomasin, että muutamat harjoitukset ovat tuottaneet tulosta - irtoaminen putkiin ja kauemmille hypyille olivat ihan hurjan hyviä! Koira painoi varmasti ja vauhdilla, ei mitään merkkiä epävarmuudesta. Kontakteja ihastelivat jopa kaverit katsomossa. Voi että en malta odottaa, että päästään taas kisakentille näyttämään, mitä osataan!

Minttu toimi omana varmana itsenään, eikä sen kanssa meininki radalla ollut yhtään niin hektistä kuin Meelaa ohjatessa. Ehdin rauhassa tehdä ohjauskuviot ja ohjata koiraa sen edeltä. Minttu teki hyvin ja tarkasti, joskin ensin yritti tehdä kontakteilla jotain ihan omaa juttuaan. Ratatreeniä ei paljon tehtykään, vaan lopuksi vielä muutama irtoamisharjoitus ja keppitreenejä.
Odotellessa tehtiin ulkona myös tokoja, ja voi-kaukot meni niiin hyvin! Höyryjä hallissa purettuaan tuo jaksoi keskittyä todella mallikkaasti, ja saatiinkin paljon hienoja toistoja. Luoksarin stoppi tosin jostain syystä valuu, ja se täytyy ottaa tehokäsittelyyn välittömästi.

Tänään meillä olisi ollut ohjelmistossa tokorinki, mutta nukahdettiinkin vahingossa ja missattiin koko homma... oho! Sen sijaan käytiin tekemässä tokoja ihan vaan Annan kanssa, joten lienee aika katsastella meidän liikkeiden tilannetta loppukesän kokeita ajatellen.

Meela on tällä viikolla tehnyt tällaisia
Seuruu on ihan hitsin hyvää, ja vire kestää päällä pidemmätkin pätkät. Tekee tarkasti, ei juurikaan välitä häiriöistä. Ei enää kuumu juoksuosuuksissa, eikä sillä keitä turhaan yli.
Jäävät toimii. Vartaloapu maahanmenosta häivytetty, eikä koira enää käänny seisomisen taakse menossa minua kohti tai ennakoi perusasentoa. Valmisteleva osuus hyvä.
Luoksarin stoppi on vaiheessa. Käsky vaihdettiin suulliseen, jolla pysähtyy löysähkösti lyhyeltä välimatkalta. Naksuteltavaa riittää, ja napakkuutta on ehdottomasti saatava lisää!
Paikkis niin ikään vaiheessa. Kestää ainakin minuutin minun ollessani piilossa, joskaan häiriökoirakoita meillä ei vielä ole ollut mukana. Pitäisi saada oikeasti treeniin, mutta olen vaan niin laiska, plaah.
Nouto hiomista vaille valmis. Parasta kaikessa: hiljainen! Alun mälväys- ja pudotteluongelmat selätetty, enää täytyy kasvattaa palautusnopeutta ja heiton pituutta.
Hyppyä on tehty uuden hypyn tultua jonkun verran, ja istuminen alkaa olla jo ihan toimiva. Vaatii vielä varmistelua, että saadaan 100% toimivaksi, mutta alku on hyvä.
Kaukot ovat omaan makuuni liian laiskat, joten jotain täytyy tehdä. Tekee kuitenkin n. 4m välillä tarkasti vaihdot. Häiriöitä ja varmuutta lisättävä, samoin sitä vauhtia ja välimatkaakin hieman.

Mintun voivoi-projekti on tällä viikolla näyttänyt tältä
Seuruu vaatii työstöä, mutta on ihan hyvällä pohjalla. Askelsiirtymissä perusasento falskaa, samoi paikoillaan kääntymisissä. Jaksaa kuitenkin tehdä hyvin, eikä pahemmin välitä häiriöistä.
Jäävä istuminen on hidas ja vaatii vielä treeniä ollakseen kisakuosissa. Tällä suorituksella saataisiin kyllä pisteitä, mutta ei todellakaan kymppiä.
Luoksari on tällä hetkellä ottanut takapakkia seisomisen suhteen. Jostain syystä valuu valtavasti, eikä välttämättä aina edes pysähdy. Paljon tehotreeniä eri välimatkoilla tarvitaan, jotta tilanne korjautuisi!
Kaukot eivät ole ihan hirveästi edenneet, vaativat paaaljon työstöä lähinnä varmuuden ja välimatkan kanssa. Ensimmäiset ongelmat on kuitenkin jo selätetty, joten kyllä näistä vielä ihan kisakelpoiset tulee, kun vaan jaksaa treenata.
Tunnari tuotti tänään päänvaivaa. Ensin Minttu paineistui ihan hurjana, ja päätin nollata tilannetta tauolla ja piilottelemalla kapulaa nurmen sekaan. Parin onnistuneen nurmikosta etsiskelyn jälkeen otettiinkin sitten ihan kapuloiden kanssa. Laitettiin sekalainen läjä kapuloita, joissa siis yksi oma. Naksuttelin haisteluista, ja Minttu malttoikin nyt etsiä hajulla oman sen suuremmin paineistumatta. Jätettiin siihen yhteen onnistuneeseen. Onkin hyvä, että Anna on aina mukana treeneissä - kapuloihin tulee väkisinkin ihminen vs. ihminen erottelua, eikä vaan hajustamattomat vs. ihminen.
Metskuun tarvittaisiin lisää vieraita kapuloita. Nyt on treenattu pääsääntöisesti hallilta löytyvällä lonksuvalla metskulla, joka epäilyttää koiraa selvästi. Nostaa kuitenkin varmasti, mutta kokonaisena liikkeenä en ole vieraalla uskaltanut vielä tehdä.

Projektit etenee hitaasti mutta varmasti. Meelan kanssa avoin luokka näyttää vielä tänä vuonna ihan realistiselta, Mintun kanssa voi käydä niin, että voittaja jää korkkaamatta kaukokäskyjen takia. Talven hallikokeethan ovat Mintun kanssa poissuljettuja, kun ei pieni sheltti kestä halliympäristöä tokomeiningeissä. Katellaan!

Shetlantilaiseni

Minttu 5 vuotta

Meela 2 vuotta

Myrn 11kk

Koko trio on hurjan hyvässä karvassa, vaikka kohta ollaan kesän puolivälissä! Tukkatilanteen kunniaksi ainakin osa tästä porukasta tullaan näkemään kesän aikana Pieksämäen ryhmänäyttelyssä sekä Joensuun kaksipäiväisessä kv-näyttelyssä. Mietintämyssyssä on vielä Iisalmen näyttelykin.
Ensi viikonloppu löysäillään vielä juhannuksen merkeissä, mutta sen jälkeen alkaakin tiukka puristus - täysin tyhjiä viikonloppuja ei loppukesään mahdukaan, vaan aina ollaan jossain kisaamassa jonkun kanssa!

Sadepäiviä

Kiva kuva, vai mitä? Äänestä Minttu voittoon kesäkuvakisassa, kliks!

Ulkona on satanut kaatamalla koko päivän. Täydellinen sää hautautua peittoihin ja katsoa kolmoskausi Game of Thronesia putkeen! Sadepäiviin ikävä kyllä sisältyy myös pakollista lenkkeilyä happamien koirien kanssa, mutta onneksi pohjavillaansa myöten kastuneet paimeneläimet saavat lohdutukseksi moisen kidutuksen jälkeen pitkästä aikaa ihan ydinluita.

Kesäfiilistä voi hakea vaikkapa näistä koneelle lojumaan jääneistä kuvista.

Lappalaiskoirabonus! Talouden pakollinen vääränmerkkinen Hupsis. Ihan vaan, koska kuva miellyttää.

Pötkö pätevöityy

Kuva: Milena Nevanto

Kuva: Milena Nevanto

Takana on jälleen kerran yksi kisaviikonloppu. Erikoisen tästä viikonlopusta teki paitsi se, että kilpailemassa nähtiin ainoastaan Minttu, myös se että lauantain kisapäivän puikoissa kirmasi Inka, enkä suinkaan minä. Jokunen viikko takaperin nähkääs tapahtui seuraavaa: ilmoittauduin innoissani kotikisoihin. Seuraavana päivänä töissä kerrotaan, että samaisena lauantaina onkin Silva-messut, joissa pitäisi olla töissä. Huono yhtälö.
Onneksi kuitenkin on Inka ja koira, jota ei paljon kiinnosta, onko kartturina meikäläinen vai kenties joku tuttu, jonka kanssa takana on yhdet treenit ennen kisoja.

Lauantaina parivaljakko keräili virheitä kepeiltä ja keinulta. A-radan tulokseksi napsahti keppivitonen, B-radalla kymppi. Huhujen mukaan radat olivat varsin haastavatkin ollakseen ykkösluokan ratoja. Itse selviydyin kisapaikalle katsomaan kakkosten viimeisen radan, ja toden totta: siellä sitä kieputusta vasta riittikin!

Sunnuntaina suuntasimme Nooran & Pinnan sekä Anniinan & Adyan kanssa kohti Iisalmea. Olimme varanneet kilpailemiseen koko päivän, sillä edellämainitut matkakumppanimme starttasivat kakkosissa, me puolestaan sinnittelimme yhä siellä ykkösosastolla. Pientä kuumotusta aamuun toi aikataulusta myöhästyminen: meillä oli puolisen tuntia aikaa ehtiä kisapaikalle suunniteltuun aikaan, navigaattori ilmoitti matkan pituudeksi tunnin ja yksitoista minuuttia. Vaan Noora onkin sellainen rallikuski, että tämä matka taitettiin sujuvasti reiluun neljäänkymmeneen minuuttiin!

Ruotsin puolelta saapunut tuomarimme oli suunnitellut varsin haastavat radat, joissa kieputusta riitti.D-rata alkoi varsin haastavalla kohdalla, johon kuului mm. tuskainen keppikulma, joka lopulta koituikin usean koirakon kohtaloksi.
Itse päätin ohjata hypyt 1-3 ihan perusohjauksella, mikä ei todellakaan vastannut ihmeellistä valssihässäkkää, jonka olin rataantutustumisessa tilanteeseen kaaveillut. Tämä paniikkiratkaisu kuitenkin toimi loistavasti, Minttu ohjautui hyvin ja selviytyi tilanteesta! Valssi neloshypylle valui ja reitti kepeille oli jokseenkin kälyinen, mutta onneksi aloitus onnistui ja kepit saatiin puhtaasti loppuun. Loppurata menikin sitten rallatellessa, eikä siellä kovin pahoja ansoja Mintun kaltaisen koiran kanssa ollutkaan.
Ja vitsit, sieltä se tuli! Nollana maaliin ihan huippuhyvällä fiiliksellä ja siirto kakkosiin! Hihnalähetti toi meille remmin ihan käteen asti, koska "unohtui tuoda se maaliin kun piti kattoa miten hienoa menoa".
Tämä suoritus vei meidät palkintopallilla sijalle kaksi, sillä voiton vei säpäkkä Viima-sheltti, jolla on muuten sama isä kuin noilla meidän nuorikoilla.

Alla Nooran kuvaama video sertiradasta.



Tämä onnistuminen poiki meille useamman tunnin tyhjää odottelua, mutta ei se mitään. Oli mukavaa käydä kävelemässä kisapaikan kauniissa maastossa, hakea kaupasta evästä pitkään päivään ja seurata muiden koirakoiden suorituksia. Minttu lepäsi nätisti auton varjossa omassa häkissään.

Toinen rata mentiinkin sitten kakkosissa! Vaikka rata pitikin sisällään melkoisen määrän takaakiertoja, oli heti rataantutustumisen jälkeen fiilis, että tää me osataan. Olen huomannut, että enemmän ohjauskuvioita sisältävät radat ovat itselleni paljon helpompia, kuin suoraviivaiset rallattelut: siellä keskittyminen pysyy koirassa ja tekemisessä koko ajan, eikä pääse pidempien suorien aikana herpaantumaan ikävästi.

Mintusta huomasi, että kisaviikonloppu oli loppuviimein aika rankka. Meno ei ollut vieläkään varsinaisesti tahmeaa, mutta aivan parasta Minttua se ei ollut. Alun kieputukset sujuivat mainiosti, koira oli hyvin kuulolla. Yksi tyhmä moka siellä sattui: ihan kuin en olisi kuullutkaan putkijarrusta! Koira ampaisi suorasta putkesta metritolkulla eteenpäin, vaikka sekunteja olisi voinut jarruttamalla säästää vaikka millä mitalla, hohhoi. Asia on kuitenkin treeneistä tuttu, niin miksei sitä käytä sitten kisoissakin?
Yksi kielto radalle mahtui kohtaan, jossa oli välistäveto. Olin jo aikaisemmin todennut, että välistäveto jos mikä koituu meidän kohtaloksemme. Silloin tosin ounastelin koiran ampaisevan takaakiertoon, mutta itse vetokohta meni kyllä hyvin! Sen sijaan Minttu ei (luultavasti oman hiturointini ja epäloogisuuteni vuoksi) lähtenyt hyppäämään toista hyppyä. Kepeille se haki hypyn jälkeen hienosti ja lopun kieputuskohta sujui yllättävän näppärästi takaa ohjaten, vaikka olin rataantutustumisessa suunnitellut aivan erilaisen kuvion. Viisi virhepistettä on hurjan hieno aloitus kakkosluokalle!

Voihan Pötkö! Rankan kisaviikonlopun jälkeen sille tarjoiltiin mitä maittavin illallinen palkintopussista löytyneen märkäruuan muodossa ja unet sängyn jalkopäässä. Jälleen on yksi tavoite tälle vuodelle paketissa, kisakentille palaillaan taasen heinäkuussa!

Myrn

Myrn...
... pitää valtavasti hyppimisestä ja hyppii kotosalla pienimmästäkin syystä eri tasoille, lenkillä valitsee kaikkein ryteikköisimmät reitit että voi hypellä risujen yli.
... lisäilee tottelevaisuusliikkeisiin mielellään erilaisia hyppyjä.
... ilmaisee juomakupin tyhjenemisen menemällä kupin viereen maate.
... voi rojahtaa nukkumaan ihan mihin tahansa sen suuremmin paikkaansa valitsematta, ihan suorilta jaloilta.
... haluaa kuitenkin useimmiten nukkua iiiihan kiinni kyljessä.
... rakastaa kaikkia ja kaikkea. Paras tapa tehdä tuttavuutta on tunkea nuolemaan naamaa.
... ei pidä pitkistä yöunista.
... tottelee myös nimiä Myrrrr, Murkki ja Purkki.

Semmoinen on Myrn!

Jos joku uudempi lukija ihmettelee, miksei Myrnin tietoja tai seikkailuita tästä blogista ihan hirveän laajasti löydy, voi käväistä Hupsan ja Myrnin blogissa tutustumassa pikkumustan elämään. Vaikka Myrn perheeseen kuuluukin, ei sen omistajapapereissa lue minun nimeäni, enkä minä (yleensä) vastaa sen koulutuksesta. Sen sijaan toimin Myrnin vakiohandlerina ja näyttelykuskina sekä personal trainerina harrastuslajeissa.