Pötkö pätevöityy

Kuva: Milena Nevanto

Kuva: Milena Nevanto

Takana on jälleen kerran yksi kisaviikonloppu. Erikoisen tästä viikonlopusta teki paitsi se, että kilpailemassa nähtiin ainoastaan Minttu, myös se että lauantain kisapäivän puikoissa kirmasi Inka, enkä suinkaan minä. Jokunen viikko takaperin nähkääs tapahtui seuraavaa: ilmoittauduin innoissani kotikisoihin. Seuraavana päivänä töissä kerrotaan, että samaisena lauantaina onkin Silva-messut, joissa pitäisi olla töissä. Huono yhtälö.
Onneksi kuitenkin on Inka ja koira, jota ei paljon kiinnosta, onko kartturina meikäläinen vai kenties joku tuttu, jonka kanssa takana on yhdet treenit ennen kisoja.

Lauantaina parivaljakko keräili virheitä kepeiltä ja keinulta. A-radan tulokseksi napsahti keppivitonen, B-radalla kymppi. Huhujen mukaan radat olivat varsin haastavatkin ollakseen ykkösluokan ratoja. Itse selviydyin kisapaikalle katsomaan kakkosten viimeisen radan, ja toden totta: siellä sitä kieputusta vasta riittikin!

Sunnuntaina suuntasimme Nooran & Pinnan sekä Anniinan & Adyan kanssa kohti Iisalmea. Olimme varanneet kilpailemiseen koko päivän, sillä edellämainitut matkakumppanimme starttasivat kakkosissa, me puolestaan sinnittelimme yhä siellä ykkösosastolla. Pientä kuumotusta aamuun toi aikataulusta myöhästyminen: meillä oli puolisen tuntia aikaa ehtiä kisapaikalle suunniteltuun aikaan, navigaattori ilmoitti matkan pituudeksi tunnin ja yksitoista minuuttia. Vaan Noora onkin sellainen rallikuski, että tämä matka taitettiin sujuvasti reiluun neljäänkymmeneen minuuttiin!

Ruotsin puolelta saapunut tuomarimme oli suunnitellut varsin haastavat radat, joissa kieputusta riitti.D-rata alkoi varsin haastavalla kohdalla, johon kuului mm. tuskainen keppikulma, joka lopulta koituikin usean koirakon kohtaloksi.
Itse päätin ohjata hypyt 1-3 ihan perusohjauksella, mikä ei todellakaan vastannut ihmeellistä valssihässäkkää, jonka olin rataantutustumisessa tilanteeseen kaaveillut. Tämä paniikkiratkaisu kuitenkin toimi loistavasti, Minttu ohjautui hyvin ja selviytyi tilanteesta! Valssi neloshypylle valui ja reitti kepeille oli jokseenkin kälyinen, mutta onneksi aloitus onnistui ja kepit saatiin puhtaasti loppuun. Loppurata menikin sitten rallatellessa, eikä siellä kovin pahoja ansoja Mintun kaltaisen koiran kanssa ollutkaan.
Ja vitsit, sieltä se tuli! Nollana maaliin ihan huippuhyvällä fiiliksellä ja siirto kakkosiin! Hihnalähetti toi meille remmin ihan käteen asti, koska "unohtui tuoda se maaliin kun piti kattoa miten hienoa menoa".
Tämä suoritus vei meidät palkintopallilla sijalle kaksi, sillä voiton vei säpäkkä Viima-sheltti, jolla on muuten sama isä kuin noilla meidän nuorikoilla.

Alla Nooran kuvaama video sertiradasta.



Tämä onnistuminen poiki meille useamman tunnin tyhjää odottelua, mutta ei se mitään. Oli mukavaa käydä kävelemässä kisapaikan kauniissa maastossa, hakea kaupasta evästä pitkään päivään ja seurata muiden koirakoiden suorituksia. Minttu lepäsi nätisti auton varjossa omassa häkissään.

Toinen rata mentiinkin sitten kakkosissa! Vaikka rata pitikin sisällään melkoisen määrän takaakiertoja, oli heti rataantutustumisen jälkeen fiilis, että tää me osataan. Olen huomannut, että enemmän ohjauskuvioita sisältävät radat ovat itselleni paljon helpompia, kuin suoraviivaiset rallattelut: siellä keskittyminen pysyy koirassa ja tekemisessä koko ajan, eikä pääse pidempien suorien aikana herpaantumaan ikävästi.

Mintusta huomasi, että kisaviikonloppu oli loppuviimein aika rankka. Meno ei ollut vieläkään varsinaisesti tahmeaa, mutta aivan parasta Minttua se ei ollut. Alun kieputukset sujuivat mainiosti, koira oli hyvin kuulolla. Yksi tyhmä moka siellä sattui: ihan kuin en olisi kuullutkaan putkijarrusta! Koira ampaisi suorasta putkesta metritolkulla eteenpäin, vaikka sekunteja olisi voinut jarruttamalla säästää vaikka millä mitalla, hohhoi. Asia on kuitenkin treeneistä tuttu, niin miksei sitä käytä sitten kisoissakin?
Yksi kielto radalle mahtui kohtaan, jossa oli välistäveto. Olin jo aikaisemmin todennut, että välistäveto jos mikä koituu meidän kohtaloksemme. Silloin tosin ounastelin koiran ampaisevan takaakiertoon, mutta itse vetokohta meni kyllä hyvin! Sen sijaan Minttu ei (luultavasti oman hiturointini ja epäloogisuuteni vuoksi) lähtenyt hyppäämään toista hyppyä. Kepeille se haki hypyn jälkeen hienosti ja lopun kieputuskohta sujui yllättävän näppärästi takaa ohjaten, vaikka olin rataantutustumisessa suunnitellut aivan erilaisen kuvion. Viisi virhepistettä on hurjan hieno aloitus kakkosluokalle!

Voihan Pötkö! Rankan kisaviikonlopun jälkeen sille tarjoiltiin mitä maittavin illallinen palkintopussista löytyneen märkäruuan muodossa ja unet sängyn jalkopäässä. Jälleen on yksi tavoite tälle vuodelle paketissa, kisakentille palaillaan taasen heinäkuussa!